Sotavasara.net

Tässä tänään tuli kamala inspiraatiokohtaus ja oli pakko kirjoittaa jotain, joten aloin kirjoittamaan pitkään hautunutta ideaani. Toivottavasti pidätte. Jatkoa kirjoitan kunhan jaksan .

Kolme

"Pluto, odota!" huusi Okk'lokk heilutellen pääkallosauvaansa ja yritti löntystää mahdollisimman nopeasti Pluton, Nurglen suosiman sotilaan perässä. Heidän mukanaan oli myös Lempo, jolle Isä Nurgle oli näyttänyt myötätuntoaan kohtalaisen paljon. Nämä kolme, tai kaksi ja yksi ei niin rohkea, soturia tallustelivat tuntemattoman metsän siimeksessä, koska he olivat kotimatkalla pohjoiseen, kotileirilleen, joka oli kylläkin pienen kylän kokoinen, jossa heitä odotteli sekalainen joukko Kaaoksen sotureita, ritareita ja hajanainen määrä Nurglingeja, joita he kutsuivat tuttavallisemmin "Nuljaskoiksi".

Pluto oli isokokoinen, haisi pahalta (mitä muuta voisit odottaa Nurglen kätyriltä?), hänellä oli paksu, mutta lyhyt häntä ja hän kantoi olallaan leveää, pitkää ja kovin syöpyneen näköistä miekkaa. Hänen kilpensä ja muut roippeensa olivat hänen uskollisen ratsunsa, Mörssärikarjun (nimi tulee siitä, että tämä hevonen näyttää aivan villisialta ja se sai kerran kanuunankuulasta kylkeen ja selvisi siitä) selässä. Lempo taas oli sangen komea (Nurglen palvojan mittapuulla), koska hänellä oli vain harvoja mutaatioita, pesi joka aamu naamansa Clearasililla, harjasi hampaansa rautavillalla ja suihkutti hyönteismyrkkyä kainaloihinsa. Hänelläkin oli aseenaan suht’koht leveä lyömämiekka, jolla oli väristä päätellen katkottu monia ruumiita moneen osaan. Lihavin, tyhmin ja rumin heistä kolmesta oli yllättäen Okk'lokk, joka myös haisi pahalle, (jopa Plaguebearerien mielestä) mutta hänen taikuutensa ansiosta Pluto ja Lempo olivat hyväksyneet hänet mukaansa. Hän kantoi suurta sauvaa, jonka päässä oli pääkallo, ja hänen naamassaan oli yksi iso, ruma finni.

Kolmikko ja ratsu olivat kulkeneet jo kotvan verran ja olivat luultavasti jossain metsän keskivaiheilla. He eivät huomanneet monen silmän, silmäparin tai silmätrion tuijottavan heitä metsän pimeistä syvyyksistä. Yht'äkkiä heidän takaansa kuului raksahdus, poksahdus ja sitä seurasi kamala vihreä savupilvi, joka peitti koko maiseman.
"Ketä te ootte?" kuului mörisevä ääni savupilven keskeltä.
"Me olemme pelkkiä Nurglen nöyriä sotureita, ja tulemme juuri ryöstöretkeltä etelästä" sanoi Okk'lokk ääliömäisen typertyneenä. Lempo potkaisi häntä nilkkaan.
"Auhh..." taikuri vaikeroi. Sitten nelisenkymmentä hahmoa astui esiin savupilven hälvetessä ja kuolevaisten joukko tajusi niiden olevan Petomiehiä. Eräs heistä oli pukeutunut nahkaiseen takkiin, silinterihattuun ja kantoi kädessään taikasauvaa.
"Mä oon tän kurjan pässi- ja wähäpässijoukon johtaja, Mo'Rmor." kertoi tämä Petoshamaani.
"Hauska tutustua." Pluto sanoi kohteliaasti.

Aivan loistava (hakkaa käsiään kuin hylje)

Hyvää tarinaa.

Nasar kirjoitti:Sitä ollaan taidettu lukea Loru sorbusten herrasta .

On luettu pariinkin otteeseen

Mainiota! Olen itsekkin toisinaan syventynyt Loruun... Onko jatkoa tulossa?

JarLoz kirjoitti:Onko jatkoa tulossa?

Kuten jo totesin, heti sitten kun jaksan/kehtaan. Luultavasti viimeistään parin viikon päästä.

Jatko-osa ilmestynyt! Toivottavasti pidätte.

***
Pluto, Okk’lokk ja Lempo tarkkailivat tätä joukkoa tummaa ja huomasivat osan olleen vahvasti Nurglen vaikutuksen alla (noin puolet pedoista oli heti tunnistettavissa Pestigoreiksi, koska niillä oli isommat aseet kuin muilla, ja mutaatiot paljon rankempia ja myös osa Goreista ja Ungoreista oli kasvattanut kolmannen silmän tai normaalit silmät olivat muodostuneet yhdeksi isoksi).
”Olisitteko valmiita liittymään meidän joukkoomme?” Pluto kysyi äkkinäisesti.
”No eipä kuulosta hassummalta, ei. Mutta mitäs me siitä hyödytään, mehän voitais vaikka nirhata teidät tähän paikkaan.” Mo’Rmor piikitteli.
”No, meillä on tarjota teille loistoa ja kunniaa, voitokkaita taisteluja ja ryöstösaaliita ja kaiken lisäksi saatte jopa ilmaiset ruoat!” lupaili Lempo, liittyen keskusteluun.
”Ja minä voin rukoilla Nurglea lahjoittamaan teille enemmän kykyjä ja mutaatioita.” myhäili Okk’lokk.
”No, ei huono kauppa, eikä teillä muutenkaa olis nyt mitään ryöstämisen arvosta mukana. Mä opastan teidät pois täst metsästä, kertokaa vaan mihi suuntaan.” virnuili Shamaani.
”Matkaan!” huusi Pluto tyytyväisenä.

Kun tämä yli neljänkymmenen olennon joukkio tallusti ulos metsästä, he pysähtyivät avaran, täysin puuttoman ja aution alueen reunalle. Näköpiirissä oli vain hiekkaa, ruohoa ja pienikokoinen örkkien linnoitus.
”Katsokaa!” hihkaisi Lempo, käsi jo valmiina miekan kahvassa kiinni.
”Mitäs jos me vähän pitäisimme hauskaa? Mitä mieltä olet Pluto, hyökätäänkö?”
”No, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Kaikki valmiina?” Pluto oli innoissaan, koska ei ollut saanut teurastaa ja lennättää verta kahteen päivän.

Örkkilinnoituksen vartijat havahtuivat paikoiltaan kuullessaan monen sorkan ja ei-niin-monen jalan töminää etelästä päin. Yksi heistä välitti varoituksen linnoituksen pitäjälle karjaisemalla niin kovaa, että kaikki parin sadan metrin päässä olevat havahtuivat tai heräsivät.
”Mitä?! Nyk kaikki aseek käteen! Puolustetaam meiän linnotustal loppuus saakka! Tes siellä, just te, nouskaap possuillem munk kaa! Tapetaan!” huusi Mörglåk, Pohjanmaalta kotoisin oleva örkkipomo.
Pluto joukkoineen oli jo lähes porteilla, kun sieltä alkoi tulvimaan örkkejä, etulinjassa Mörglåk hänen uskollisine possuratsastajineen ja heidän perässään kymmenittäin villiintyneitä örkinpoikia. Isä Nurglen palvojain joukko alkoi jo hätääntyä, koska vastustajat olivat taitavia taistelemaan, mutta sitten örkkien keskuudessa tapahtui yleinen virhe. Eräs heistä alkoi heilumaan taistelun hurmeessa niin vauhdikkaasti, että leikkasi toveriltaan vahingossa pään irti. Tästähän vasta hässäkkä alkoikin, koska ensin joku katkaisi Mörglåkin possulta jalan poikki (vieläkään ei tiedetä, oliko se örkki vai joku Pluton joukkiosta), jonka seurauksena vihainen örkkipomo lähti raivoissaan pieksämään omiansa. Vasta kun hän oli niittänyt yli puolet armeijastaan, hän huomasi virheensä.
”No, mitenkäs nyt suu pannaan, herra Örkkien Johtaja?” Okk’lokk kysäisi ivallisesti.
Mörglåk karjaisi niin kovaa, että sankarimme ja hänen kaikki mukavat ystävänsä joutuivat sulkemaan korvansa kivusta. Sillä aikaa rohkeat örkit juoksivat pää kolmantena jalkana takaisin linnakkeensensa. Nyt Pluto joutuisi murtamaan muurit.
”Ikäväkseni totean, että meidän täytyy murtaa nuo muurit” hän sanoi murheellisesti.
”Minä sain paremman idean” myhäili Okk’lokk, ”voin nimittäin langettaa loitsun tuohon puiseen muuriin. Loitsun, joka mädännyttää kohteensa alta aikayksikön.”
”No, siitä vaan”.
Okk’lokk alkoi lausumaan loitsuaan heilutellen sauvaansa. Kieli, jota hän puhui, kuulosti lähinnä röyhtäilyiltä ja huonoilta tekopieruilta. Yht’äkkiä linnoituksen ylle ilmestyi vihreä myrskypilvi, joka syöksi vihreitä salamoita. Lukemattomia salamoita iskeytyi muureille ja muurit alkoivat mädäntyä ja pilaantua paikoilleen. Kohta örkkien entinen linnoitus oli pelkkä vihreänruskea rinki muutaman hassun teltan ympärillä. Pluto lähetti Lemmon ja Okk’lokkin hoitelemaan loputkin örkit. He astelivat ringin keskellä olevaan isoon telttaan, joka hytisi kuin mikäkin hyytelöjälkiruoka.
”Antautukaa!” huusi Lempo vakuuttavasti ja suurin osa jäljelle jääneistä örkeistä alkoi parkumaan.
”Hyvä, nyt sinä sait ne itkemään” jaaritteli Okk’lokk, ”annas kun minä yritän. Kuka on johtajanne?”
”Emmäk kerro, emmäv voi kertoo että mä oon tänp paikanp pomo” typerä örkkipomo vinkui.
”Siis se olet sinä siinä. Nyt tulkaa vain kiltisti mukaamme, eikä teille käy mitenkään” Lempo vakuutteli, ja pillittävä örkkijoukko seurasi kahta Nurglen soturia ulos teltasta. Ulkopuolella Pluto antoi wähä-pässeille merkin, jolloin kymmenkunta heistä lähti pitkän narun kanssa örkkejä kohti, ja he köyttivät koko sakin.
”Siinä nyt ovat, mukavassa paketissa! Joukot, suunnatkaamme kohti kotia!” Pluto huusi ja oli iloissaan voitosta.

heh tää oli aika huvittava

Tosi hyvä tarina

Hauskaa luettavaa.

Iha huba juttu. Lisää vaan tällästä komediaa.

Jatkoa, osa 2. Nauttikaatte!

***

Iso, vihertävä ja haiseva joukko oli vaeltanut päiväkausia. Kukaan heistä ei ollut saanut ruokaa sinä aikana, joten kaikilla oli todella kova nälkä. Kun he olivat jonkun vuoriston läheisyydessä, Mo’Rmor käski kaksi hänen wähä-pässiystäväänsä tiedustelemaan, mitä on edessäpäin. Koko joukko pysähtyi hetkeksi ja Pluto oli aikeissaan nousta Mörssärikarjun selkään. Kauhistuksekseen hän huomasi, että hänen uskollista polleaan ei näkynyt missään. Hän kauhistui vielä enemmän, kun näki örkkien syövän hänen rakasta ratsuaan!
”Raakalaiset!” hän huusi raivoissaan, ”Miten joku voi tehdä tuollaista?! Minä kyllä teurastan teidät tähän paikkaan!” Pluto lähti pelokasta, mutta täysimahaista vihernahkajoukkiosta kohti miekkaansa pään yläpuolella heilutellen. Kaikkien ällistykseksi, örkkien alapuolelle ilmestyi pentagrammi ja heidän päittensä yläpuolella lenteli väärin päin olevia ristejä.
”Tuomiopäivä! Apua!” huusivat Pluto ja Lempo kuorossa.
”Ei, tämä ei ole tuomiopäivä. Tämä on jotain aivan muuta. Odotellaan.” sanoi Okk’lokk, viekas ilme kasvoillaan. Nyt örkit alkoivat muuntautua vihreäksi pyörteeksi, joka lopuksi imaisi kaikki Mörglåkin joukot suuhunsa. Kaikki tuijottivat tätä tapahtumaa silmät pyöreinä. Äkkiarvaamatta, vihreä pyörre tuli takaisin. Sieltä ei tullut örkkejä, kuten monet luulivat, vaan sieltä ilmestyi joukko Rutonkantajia! Ilmeisesti örkit joutuivat Kaaoksen valtakuntaan syötyään Mörssärikarjun kaaottista ja mädäntynyttä lihaa.
”Mahtavaa!” huusi Pluto, ”Nyt en kyllä viitsikkään tappaa noita ihanaisia olentoja.”
”Ompas outof fiilis. Kaverit, tekin näytättev vähä outoilta.” totesi viisas örkkipäällikö hieman häkeltyneenä.
Kun kaikki iloitsivat joukkojen lisäyksestä, kaksi ungoria pomppi takaisin lauman luokse.
”Meill on vähä uutisii.” toinen heistä kertoi, ”tossa aika harvinaisen lähel on yks kylä, sieltä varmaan sais ruokaa. Yks ongelma saattaa vaan olla. Siellä riehuu joukko jotai huligaanei, mut en nähny tarpeeks läheltä, mitä ne oli.”
”No, meidän täytyy mennä ottamaan selvää, mitä siellä oikein tapahtuu.” totesi Pluto kylmän rauhallisesti. He kaikki lähtivät tallustamaan kohti kylän portteja, hitaasti mutta varmasti. Kun he tavoittivat tämän pienen kyläpahasen, Pluto kurkisti porteista sisään. Hän ei nähnyt, eikä kuullut mitään. Kylläpäs sittenkin, hän näki harmahtavan takajalkaparin ja hännän.
”Psst, kaverit. Ehkä jonkun pitäisi mennä yksin tarkistamaan paikat.” ehdotti Pluto.
”Mä voin mennä,” sanoi Mo’Rmor, ”jos mä saan Mörglåkin ja jonku muun mukaan.”
”No, siitä vaan. Kukahan tämä muu sitten mahtaa olla?”
”Sä. Katos, kaikki kolme pomoo yhdes. Hyvä idea, eiks je?” Mo’Rmor sanoi ja huomasi Pluton pelästyneen ilmeen. Kukaan ei tiennyt, että Pluto pelkäsi susia eniten koko maailmassa (eikä hän pelännyt mitään muuta maailmassa kuin susia, lihavia sammakoita ja tykkejä).
”Hyvä on.” sanoi Pluto, nielaisten pelkonsa, yhtenä, isona mötikkänä, joka todellakin sattui kurkkuun. Tämä kolmen miehen... öh, olennon joukko astui kylään. He näkivät taloja, joiden seiniin oli piirrelty rivoja kuvia, muun muassa haltioista, ihmisistä ja liskomiehistä. Kolme urheata soturia sulkivat silmänsä näiltä inhottavilta kauhukuvilta.
”Tääk kylän näyttäs olevan aika autio.” Mörglåk totesi.
”Taitaa todellakin olla.” sanoi Pluto. He kävelivät kohti suurinta taloa, mitä koko kylästä löytyi ja runnoivat sen isot, puiset ulko-ovet kertaryntäyksellä. He näkivät joukon pieniä, rumia ihmisiä, eipäs, ne olivatkin susia. Mutta nepä eivät olleet kumpiakaan. Ne olivat kyllä pieniä, rumia ihmisiä ja susia, mutta mitä oudoimmassa muodossa. Susien vahvoissa vartaloissa oli pään tilalla inhottavien pikku ihmisten ylävartalot!
”Ei oo totta! Kaaos ei oo muovannu musta ees noin hirveetä ilmestystä! Nyt on kyl maailma pahasti sekasin...” petoshamaani jaaritteli.
”Minä, Pluto, Nurglen jalo oppilapsi, kysyn teiltä hirvityksiltä: Mitä te oikein olette?”
”Noh, eipäs haukuta meitä. Mekin olimme ihmisiä ennen, niin kuin näköjään tekin, mutta eräs ilkeä velho langetti kirouksen meidän päällemme ja kerkisimme tappaa hänet ennen kuin kerkisimme kysyä peruutusloitsua. Keksimme ”rodullemme” nimen: Koppolitaurit, joka juontuu ulkonäöstämme. Meitä oli ennen paljon enemmän, mutta satunnaiset Lohikäärmekörmyt ja Shaggothit ovat hyökkäilleet kyläämme myrskyisten säiden aikana. Mutta kysynpä vaan, miksi ihmeessä te murtauduitte meidän mukavaan pikku kyläämme?” näiden kauhistuttavien hirviöiden ilmiselvä johtaja kysyi.

Yhtä hauska kuin kaksi edeltäjäänsä!

Mahtavaa! Tätä kyllä lukee mieluiten (tai no niin mielellään kuin nurglen joukkiosta kertovaa tarinaa nyt voi lukea).

Hauska ja hyvin kerrottu stoori.

Aikas hubaisaa tarinaa, paha väittää vastaan Jatkoa!

Lisää herkkua nälkäiselle kansalle.

***

Pluto oli häkeltynyt. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt tällaista. Hän ehdotti olennoille hieman pelokkaasti: ”Meillä saattaisi olla teille parempi asuinpaikka tarjottavana. Jos tulette mukaamme, takaamme, että olette turvassa.”
”Sovittu. Mutta ei mitän lekkerinpeliä teidän osaltanne sitten.” koppolitaurien johtaja selvitteli, ”me tulemme. Toverit, ottakaamme mukaan pelkästään aseet ja ruokaa. Jos unohdin mainita, niin me olemme todella taitavia heittoaseiden kanssa. Olemme nimittäin heitelleet tikkaa aika ahkerasti koko elämämme ajan.” jatkoi olento, osoittaen talon seinässä olevaa reikää.
”Hyvä. Tulkaa, ulkona meitä odottaa uskollinen joukkoni.” Koppolitaurit ja kolme Kaaoksen alaista astelivat ulos kylän suurimmasta talosta. Lempo, Okk’lokk ja kaikki muut olivat jo uskaltautuneet kylän porttien sisäpuolelle, koska tuskan karjuntaa eikä päiden katkomisen ääniä kuulunut.
”Saanen esitellä uudet liittolaisemme: Maan mainiot koppolitaurit!” Pluto hihkui innoissaan. Kaikki, ketkä eivät olleet talossa, olivat aivan ymmyrkäisinä. Saattoi kuulla hajanaisia ihailun huokauksia ja ”vautsi” esiintyi myös paljon ihastuneiden pässien ja wähä-pässien keskuudessa. Tämä kolmesta soturista yli kuuteenkymmeneen ihmeelliseen tai muuten vaan omituiseen olioon paisunut joukko aloitti matkansa halki jyrkkien ja synkkien vuorijonojen.
Ilman huolen häivää, armeija oli marssinut jo kolme pitkää päivää. Mutta nyt jotkut alkoivat jo olla hädissään. Monet ihmettelivät, eivätkö nämä vuoret lopu ikinä. Matkaamista jatkui vielä päivän verran, jolloin he saapuivat kauniin laakson ääreen.
”Miten näin pohjoisessa voi olla näin kaunista ja vihertävää? Tuolla näyttäisi olevan pienehkö leiri.” Lempo totesi, ”Minun täytyy mennä ottamaan selvää, olenhan minä sentään komein kaikista. Katsos jos leirissä on ihmisiä, he eivät säikähdä niin pahasti.” Sitten hän lähti erästä polkua pitkin alas leiriytymää kohti. Kun hän oli perillä, alueen yläpuolella lenteli vain vaaleanpunaisia korppikotkia. Lempo lähti urheasti tarkastelemaan asuntoja, jotka kaikki oli rakennettu neljän, paksun pylvään varaan. Outoa, ajatteli rohkea soturi. Miksi kukaan tekisi tällaisia asuinpaikkoja? Hän tutkaili kaikki talot läpi, eikä löytänyt muuta kuin Linnanmäen sadetakkeja, valkosipulipurukumia ja pahalle löyhkäävää partavettä. Mutta, viimeisestä asunnosta hän löysi jotain sangen kummallista. Kaksi suloista lemmikkieläintä, joista toinen oli sudenpentu ja toinen taas pienikokoinen iguaani.
”Olettepas te lutuisia pikku elukoita. Tulkaa kiltin Lempo-sedän luokse.” peloton soturi sössötti. Kaksi söpöä elikkoa ryntäsivät Lemmon syliin. Hän lähti ylpeänä kantamaan niitä ulos talosta.
”Onpas täällä kuuma ja kostea ilma.” Lempo katseli ympärilleen nähdäkseen suuren vesiputouksen, joka alkoi laakson reunalta ja laski pohjalle asti. Tuo vesiputous alkoi ryöpytä vähän turhankin uhkaavasti ja Lempo päätti lähteä äkkiä takaisin tovereidensa luokse.
”No niin, Lempo pitää teistä huolen, minä pidän teidät tiiviisti kainalossani.” Hän ei huomannut, kuinka susi lähes oksensi sisuskalunsa ulos.

Nää on kyl tosi hulluja tarinoita. Hyvässä mielessä tosin. Keep up the good work!

Pitkän tauon jälkeen, saanen esitellä: Jatko-osa! *hyvä hyvä hyvä hyvä, tapu tapu tapu tapu*

***

Nurglen urhea soturi tunsi jalkojensa kastuvan juostessaan ylös tuttujen hyypiöiden seuraan.
”Ei hätää, ei hätää, ei hätää...” tuumi Lempo, vaikka veden raja yletti jo vyötäröön asti ja liikkuminen onnistui yhtä nopeasti kuin etanalta toffeekastikkeessa. Juuri sillä hetkellä, kun läpinäkyvä neste oli hukuttaa likaisen henkilöhahmomme, hän kompuroi laakson reunalle, tai no, se oli ranta tätä nykyä.
”Hei! Olenpa iloinen kun pääsit ehjänä takaisin,” huudahti Pluto, ”mutta mitäs nuo elukat ovat jotka toit mukanasi?”
”Nämä ovat ainoat hengittävät olennot koko kylässä. Niiden nimet ovat, ööh... Niiden nimet ovat...” Lempo kakelteli.
”No, mitkä niiden nimet ovat?” kysyi Okk’Lokk.
”Hmm... Tämä karvainen tässä on Nibbler ja tämä karvaton on Saurus.”
”Onpash hienotn nimetj, joo.” sössötti Mörglåk.

Joukko lähti taas vaeltamaan eteenpäin. Noin kymmenen kilometrin matkan jälkeen alkoi pyryttämään lunta oikein olan takaa. Kukaan ei nähnyt nenäänsä pidemmälle, joten he leiriytyivät. Pässit ja wähä-pässit kaivautuivat lumeen ja loput pystyttivät teltan. Kaikki kävivät nukkumaan. Moneen tuntiin ei kuulunut mitään muuta kuin myrskyävän lumen ääntä ja erittäin voimakasta kuorsausta.

Pluto näki unta, jossa hän lenteli kääpiöiltä varastetulla gyrokopterilla. ”Brum brum” siitä kuului. Hän liisi halki taivaiden, yli Lustrian ja Naggarothin ja kävi myös ostoksilla Tileassa. Kun hän lensi yli vuorten, moottori alkoi putputtamaan. Riks, raks ja poks! Siihen ääneen Pluto heräsi.
Kummastuksekseen hän kuuli oikeastikin ”brum brum” –tyylistä ääntä. Hän pomppasi ylös teltasta ja näki kymmenen hahmoa lähestyvän leiriytnyttä armeijaa. Ne olivat punaisia. Ne liikkuivat nopeasti. Nyt Pluto äkkäsi, mitä kyseiset olennot olivat.
”Herätkää kaikki! Aseistautukaa! Santa Klaws ja hänen pahamaineiset Rakettirepputonttunsa hyökkäävät!” Pluto huusi hysteerisenä.

Erittäin raivoisat ja räikeän punaisiin pukeutuneet pedot olivat jo leirin yllä. Nurglen alaiset olivat aseissa ja huitoivat kohti vihamielisiä hahmoja. Rakettireput pörisivät ja kukaan ei osunut aseillaan kehenkään, joten veri ei roiskunut.
”Raagh! Kuolkaa ruojat! Me janoamme likaista vertanne! Mur!” örisi ilkeä Santa Klaws.
”Just nii! Peljätkää ja kuolkaa sydänkohtaukseen, jotta saamme syödä teidät!” huusivat rakettirepuilla varustetut parrakkaat pikkumiehet. Santa Klaws iski suuren suuret raatelukyntensä isossa kaaressa kohti pelokkaita pässejä ja wähä-pässejä, koska nämä olivat koko armeijan helpoin saalis.
”Okk’lokk! Loitsi jotakin, että päästään eroon noista kammotuksista.” Lempo sanoi kädet täristen, johtuen siitä, että hän oli ”kylmän viileänä”. Okk’lokk manasi ja manasi. Hän heilutteli sauvaansa hullun lailla, ja vähän ajan jälkeen siitä sinkosi vihreitä limapalloja kohti verenhimoisia petoja. Kuului vihaista huutoa ja plötsähtäviä ääniä, kun Santa Klawsin joukot perääntyivät.
”Likaiset äpärät! Saatte vielä kuulla meistä! Aargh!” hän huusi.
”Oi ilon ja voiton päivää!” huusi Pluto, joka oli kyyhöttänyt koko taistelun taka-alalla, jalat tutisten. ”Eiköhän käydä vain takaisin nukkumaan.”