Tuntematon ötökkä, osa 1 - Sota alkakoon
Lähetetty: Ke 05.11.2003 19:30
- Vauriot ovat vakavia mutta työllä korjattavissa, Teknomariini Mecius aloitti raporttinsa Land-Rynnäkkövaunua kohdanneesta hyökkäyksestä. – 67% vasemmanpuoleisesta sivusuojauksesta on tehty käyttökelvottomaksi. Toinen kaksoiskytketyistä lasertykeistä on kadonnut. Lisäksi niin miehistö kuin Taktinen Ryhmä Gamma on poistunut keskuudestamme, eikä heitä ole mitenkään helposti korvattu.
Toisin sanoen Land-Rynnäkkövaunusta oli revitty toinen kylki auki kuin mistäkin pahvilaatikosta, pelkästään jotta tuhon aiheuttanut Carnifex-tyyppinen olio pääsisi herkuttelemaan sen sisällä olleilla Ultramarine-jaoston sotureilla. Keisarin kautta että ne otukset olivat kaameita vihollisiksi. Kapteeni Fortius pudisteli päätään. Toista se oli ollut Örkkien kanssa sotiessa. Nyt hänet oli Ultramariinien 4. Komppanian johtoon ylennyttyään lähetetty Frigidus Primen jäiselle planeetalle torjumaan Tyranidien eteneminen. Nuori kapteeni oli hyvinkin pian oppinut kunnioittamaan vanhempien Mariinien tarinoita siitä verilöylystä mitä nämä otukset olivat vuosisatoja sitten tuoneet mukanaan Macraggen kamaralle.
- Lisäksi etupanssari on täynnä pinnallisia vaurioita, Mecius jatkoi.
- Kummallinen näky. Kuin siihen oltaisiin yritetty piirtää jonkinlaisia kuvioita. Tai kirjaimia.
- Kirjaimia, Fortius murahti katsellen Rynnäkkövaunun naarmujen peitossa olevaa etupeltiä. -Harhaoppia. Nuo oliot eivät osaa kirjoittaa sen enempää kuin puhuakaan. Tuossa voisi nähdä mitä tahansa. Aloita korjaukset, tämä pitää saada takaisin taistelukuntoon niin pian kuin mahdollista. Minun on mentävä komentohuoneeseen, Taktinen Ryhmä Epsilon ei ole vieläkään palannut tiedusteluretkeltään. Meillä ei ole varaa menettää enää yhtäkään miestä.
Teknomariini nyökkäsi, palaten rikkinäisen Hyökkäysvaunun kimppuun. Fortius astui ulos huoneesta. Mikäli kumpikaan miehistä olisi katsellut noita ”kummallisia naarmuja” kauemmin, ja mikäli he olisivat osanneet Tyraniittia, olisivat he saattaneet erottaa siitä sanoja. Peräti lauseita. Runon.
Pienuuden orjat sorron yöstä nouskaa,
galaksin ääriin kuuluu kutsumus.
Nyt ryskyin murtuu turha teurastus,
tää on ensi ponnistus.
Pohja luonnon järjestyksen horjuu.
Ötököiden joukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailmankaikkeus,
ja valta teidän silloin on.
Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme, Kennomieleen yhtykää,
niin huomispäivänä hyönteiset, niin pikkuiset
on herrat ihmisten.
Luteet, täit ja kaikki
ötökkäkansan joukko sorron alainen
Planeetat meidän on ja olla täytyy,
vaan ei kopeiden ihmisten.
Tuholaismyrkyt meill’ on aina vieraanamme,
vaan ihmiset maailmoistamme
me kerran kaikki karkoitamme,
niin auringot pääsee paistamaan.
Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme, Kennomieleen yhtykää,
niin huomispäivänä hyönteiset, niin pikkuiset
on herrat ihmisten.
Kersantti Varius katseli varuillaan ympärilleen. Frigiduksen puuttomalla, soisella tundrallakin Tyranidit saattoivat ilmestyä kuin tyhjästä, odottaen lumen alla sopivaa hetkeä iskeä ohikulkevien partioiden kimppuun. He olivat menettäneet jo molemmat Tiedustelijamariiniryhmänsä ja Kapteeni Fortiuksen oli ollut pakko komentaa Variuksen Taktinen Ryhmä Epsilon suorittamaan partiotehtävää tukikohdan läheisyydessä.
Lumen alla, pienessä kallioon koverretussa suojaluolassa, Gauntit odottivat. Saalis oli lähellä, sen saattoi jo maistaa. Hermostuneina otukset sihisivät ja näykkivät toisiaan ja sihisivät taas. Yhtäkkiä yksi niistä, Termagauntti jolla oli muita selvästi isompi ja pulleampi pää, alkoi kouristella. Se kaatui lumeen ja nytkähteli siinä hetken aikaa muiden kerääntyessä sen ympärille innokkaasti pihisten.
- Se on pojat ratiosanoma isolt pomolt, hihkaisi yksi Gaunteista. – Me saahan vihhoinki hyökät… Ai et nää uuvenaikaset Kenno-Noodit ol käteviä ko ei enää Synapseit tartte.
Samassa maahan kaatunut Gauntti hiljeni ja sen leuat avautuivat. Vaikka se näytti itse liikuttavan niitä, oli selvää että jokin muu se puhui Noodigauntin äänellä.
- Nyt te senk pienet marot, ärjyi mahtava Yhdyskuntatyranni välikappaleensa suusta. – Mitä te siin nökötätte. Menkä vetäm kirottui ihmisii lättyin. Tuhokkaa ne impeerialisti ihimiset viimeseen ast. Ja muistakka meijän pyhä sanoma. Ötökät rulaa. Nyt vauhtii niin kui olis jo.
- YEEEEEEE HAAAAAAAAAAAAAA, karjuivat Gauntit kuin yhdestä suusta rynniessään esiin piilostaan ja suoraan yllättyneiden Mariinien kimppuun. Pahaksi onneksi taisteluhuudosta ei ollut psykologisessa mielessä juurikaan apua, sillä kaikesta Tyranidien salamannopeasta kehityksestä huolimatta niiden äänijänteet olivat jääneet melko avuttomiksi, edellä mainitun kehityksen keskittyessä lähinnä taisteluominaisuuksiin. Tästä johtuen kaikki humanoidit kuulevat Tyranidien ääntelyn pelkkänä sekoituksena sihinää ja murinaa – ei sillä että he siinä jotain menettäisivät. Keisarin valiojoukot puolestaan eivät sihinää pelänneet. Paitsi että pelon oli Astartes-käsikirjoituksessa itse Guilliman kieltänyt, eihän kukaan voinut pelätä moista ääntä joka toi mieleen lähinnä Myrskyhaukka-joukkojenkuljetusaluksen paineistettujen rynnäkköovien suhinan, siitäkin huolimatta että viime viikolla Veli Malachiaan isovarvas oli jäänyt kyseisen oven väliin. Siinä sitä olikin riittänyt kapteenille selittämistä että miksi puuttui Voimapanssarista toinen saapas.
Yllätyksestä huolimatta Taktinen Ryhmä Epsilon toimi ripeästi. Iskukiväärit käännettiin vihollista päin ja Variuksen komennosta annettiin täyslaidallinen. Vajaa tusina Gauntteja kaatui välittömästi maahan. Näiden Lihanporaajien vastatulitus oli heikkoa, mutta siitä huolimatta nyt kypärätön Veli Malachias kaatui maahan kirkuen ja kasvojaan pidellen. Varius ei edes huomannut. Hän kohotti oman Iskukiväärinsä ja ampui sarjan räjähdekärkisiä luoteja lähestyvän Hormagauntin lävitse, iskien sen perällä seuraavan otuksen leuat hajalle. Silmäkulmastaan hän näki miten Veli Apertuksen liekinheitin korvensi Tyranideja. Varius hymyili leveästi ja ampui taas.
- Et MITÄ, murisi Yhdyskuntatyranni, jauhaen jokaista sanaansa jykevissä leuoissaan kuin olisi pureskellut erikoisen sitkeää purukumia.
– Iskuryhmä on mänt. Nyt ne saakutin ihmiset tietää jot myö ollaan tulos…
JATKOA SEURAA TAHDOITTE TAI ETTE
Toisin sanoen Land-Rynnäkkövaunusta oli revitty toinen kylki auki kuin mistäkin pahvilaatikosta, pelkästään jotta tuhon aiheuttanut Carnifex-tyyppinen olio pääsisi herkuttelemaan sen sisällä olleilla Ultramarine-jaoston sotureilla. Keisarin kautta että ne otukset olivat kaameita vihollisiksi. Kapteeni Fortius pudisteli päätään. Toista se oli ollut Örkkien kanssa sotiessa. Nyt hänet oli Ultramariinien 4. Komppanian johtoon ylennyttyään lähetetty Frigidus Primen jäiselle planeetalle torjumaan Tyranidien eteneminen. Nuori kapteeni oli hyvinkin pian oppinut kunnioittamaan vanhempien Mariinien tarinoita siitä verilöylystä mitä nämä otukset olivat vuosisatoja sitten tuoneet mukanaan Macraggen kamaralle.
- Lisäksi etupanssari on täynnä pinnallisia vaurioita, Mecius jatkoi.
- Kummallinen näky. Kuin siihen oltaisiin yritetty piirtää jonkinlaisia kuvioita. Tai kirjaimia.
- Kirjaimia, Fortius murahti katsellen Rynnäkkövaunun naarmujen peitossa olevaa etupeltiä. -Harhaoppia. Nuo oliot eivät osaa kirjoittaa sen enempää kuin puhuakaan. Tuossa voisi nähdä mitä tahansa. Aloita korjaukset, tämä pitää saada takaisin taistelukuntoon niin pian kuin mahdollista. Minun on mentävä komentohuoneeseen, Taktinen Ryhmä Epsilon ei ole vieläkään palannut tiedusteluretkeltään. Meillä ei ole varaa menettää enää yhtäkään miestä.
Teknomariini nyökkäsi, palaten rikkinäisen Hyökkäysvaunun kimppuun. Fortius astui ulos huoneesta. Mikäli kumpikaan miehistä olisi katsellut noita ”kummallisia naarmuja” kauemmin, ja mikäli he olisivat osanneet Tyraniittia, olisivat he saattaneet erottaa siitä sanoja. Peräti lauseita. Runon.
Pienuuden orjat sorron yöstä nouskaa,
galaksin ääriin kuuluu kutsumus.
Nyt ryskyin murtuu turha teurastus,
tää on ensi ponnistus.
Pohja luonnon järjestyksen horjuu.
Ötököiden joukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailmankaikkeus,
ja valta teidän silloin on.
Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme, Kennomieleen yhtykää,
niin huomispäivänä hyönteiset, niin pikkuiset
on herrat ihmisten.
Luteet, täit ja kaikki
ötökkäkansan joukko sorron alainen
Planeetat meidän on ja olla täytyy,
vaan ei kopeiden ihmisten.
Tuholaismyrkyt meill’ on aina vieraanamme,
vaan ihmiset maailmoistamme
me kerran kaikki karkoitamme,
niin auringot pääsee paistamaan.
Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme, Kennomieleen yhtykää,
niin huomispäivänä hyönteiset, niin pikkuiset
on herrat ihmisten.
Kersantti Varius katseli varuillaan ympärilleen. Frigiduksen puuttomalla, soisella tundrallakin Tyranidit saattoivat ilmestyä kuin tyhjästä, odottaen lumen alla sopivaa hetkeä iskeä ohikulkevien partioiden kimppuun. He olivat menettäneet jo molemmat Tiedustelijamariiniryhmänsä ja Kapteeni Fortiuksen oli ollut pakko komentaa Variuksen Taktinen Ryhmä Epsilon suorittamaan partiotehtävää tukikohdan läheisyydessä.
Lumen alla, pienessä kallioon koverretussa suojaluolassa, Gauntit odottivat. Saalis oli lähellä, sen saattoi jo maistaa. Hermostuneina otukset sihisivät ja näykkivät toisiaan ja sihisivät taas. Yhtäkkiä yksi niistä, Termagauntti jolla oli muita selvästi isompi ja pulleampi pää, alkoi kouristella. Se kaatui lumeen ja nytkähteli siinä hetken aikaa muiden kerääntyessä sen ympärille innokkaasti pihisten.
- Se on pojat ratiosanoma isolt pomolt, hihkaisi yksi Gaunteista. – Me saahan vihhoinki hyökät… Ai et nää uuvenaikaset Kenno-Noodit ol käteviä ko ei enää Synapseit tartte.
Samassa maahan kaatunut Gauntti hiljeni ja sen leuat avautuivat. Vaikka se näytti itse liikuttavan niitä, oli selvää että jokin muu se puhui Noodigauntin äänellä.
- Nyt te senk pienet marot, ärjyi mahtava Yhdyskuntatyranni välikappaleensa suusta. – Mitä te siin nökötätte. Menkä vetäm kirottui ihmisii lättyin. Tuhokkaa ne impeerialisti ihimiset viimeseen ast. Ja muistakka meijän pyhä sanoma. Ötökät rulaa. Nyt vauhtii niin kui olis jo.
- YEEEEEEE HAAAAAAAAAAAAAA, karjuivat Gauntit kuin yhdestä suusta rynniessään esiin piilostaan ja suoraan yllättyneiden Mariinien kimppuun. Pahaksi onneksi taisteluhuudosta ei ollut psykologisessa mielessä juurikaan apua, sillä kaikesta Tyranidien salamannopeasta kehityksestä huolimatta niiden äänijänteet olivat jääneet melko avuttomiksi, edellä mainitun kehityksen keskittyessä lähinnä taisteluominaisuuksiin. Tästä johtuen kaikki humanoidit kuulevat Tyranidien ääntelyn pelkkänä sekoituksena sihinää ja murinaa – ei sillä että he siinä jotain menettäisivät. Keisarin valiojoukot puolestaan eivät sihinää pelänneet. Paitsi että pelon oli Astartes-käsikirjoituksessa itse Guilliman kieltänyt, eihän kukaan voinut pelätä moista ääntä joka toi mieleen lähinnä Myrskyhaukka-joukkojenkuljetusaluksen paineistettujen rynnäkköovien suhinan, siitäkin huolimatta että viime viikolla Veli Malachiaan isovarvas oli jäänyt kyseisen oven väliin. Siinä sitä olikin riittänyt kapteenille selittämistä että miksi puuttui Voimapanssarista toinen saapas.
Yllätyksestä huolimatta Taktinen Ryhmä Epsilon toimi ripeästi. Iskukiväärit käännettiin vihollista päin ja Variuksen komennosta annettiin täyslaidallinen. Vajaa tusina Gauntteja kaatui välittömästi maahan. Näiden Lihanporaajien vastatulitus oli heikkoa, mutta siitä huolimatta nyt kypärätön Veli Malachias kaatui maahan kirkuen ja kasvojaan pidellen. Varius ei edes huomannut. Hän kohotti oman Iskukiväärinsä ja ampui sarjan räjähdekärkisiä luoteja lähestyvän Hormagauntin lävitse, iskien sen perällä seuraavan otuksen leuat hajalle. Silmäkulmastaan hän näki miten Veli Apertuksen liekinheitin korvensi Tyranideja. Varius hymyili leveästi ja ampui taas.
- Et MITÄ, murisi Yhdyskuntatyranni, jauhaen jokaista sanaansa jykevissä leuoissaan kuin olisi pureskellut erikoisen sitkeää purukumia.
– Iskuryhmä on mänt. Nyt ne saakutin ihmiset tietää jot myö ollaan tulos…
JATKOA SEURAA TAHDOITTE TAI ETTE
