Valkokilpi
Lähetetty: Su 23.11.2003 19:18
Iganantiuksen käteen iskettiin puukko ja laserkivääri. He olivat jonossa ja jokaiselta kymmeneltä pöydältä heille jaettiin jotain.
Hän siirtyi seuraavalle pöydälle jossa oli harmaan univormun housut. Hän puki ne jalkaansa ja ne lämmittivät enemmän kuin osaisi arvioida. Seuraavilla pöydillä hänelle jaettiin takki, sukat ja saappaat.
Hän otti mustan kypärän päähänsä viidenneltä pöydältä ja kuudennelta hän sai muut flak-suojukset. Seitsemäs pöytä jakoi muonapakkauksia. Iganantius rohmusi itselleen kaksi koska ei ollut saanut syödä aamupalaansa. Mutta nainen pöydän takana löi häntä toiselle kädelle ja loi häneen oudon katseen.
”Vain yksi muonapakkaus, alokas.” Mustatukkainen nainen sanoi ja hymyili Iganantiukselle.
Iganantius punastui hiukan ja jatkoi seuraavalle pöydälle.
Hänen käteensä tungettiin metallinen juomapullo jossa oli keisarillinen kotka. Hänen kätensä oli täynnä tavaraa eikä hän tiennyt minne laittaa niitä.
”Tämä voisi auttaa asiaa.” Sanoi mies yhdeksännen pöydän takaa ja piteli vyötä kädessään.
”Kiitos.” Iganantius sanoi.
Hän laittoi tavaransa maahan ja asetti vyönsä paikoilleen, jossa oli jo kolme kranaattia sivussa. Hän laittoi muonapakkauksensa ja juomapullonsa vyölle ja alkoi laittamaan veistä siihen.
”Ei, ei, ei, älä tee noin, ota tämä.” Sanoi kymmenennen pöydän luona oleva hiukan kauhistunut viehättävä nuori nainen ja ojensi Iganantiukselle veitsikoteloa. ”Monelle on sattunut pahasti tehdessään tuota.”
Iganantius nyökkäsi ja mutisi jotain kiitoksen tapaista kun nainen kiinnitti veitsitupen hänen jalkaansa.
”No niin, jatka nyt tuosta ovesta ulos ja varustaudu.” Nainen sanoi ja osoitti vihreää kuluneennäköistä ovea vasemmalla.
”Kiitos ja hyvää päivänjatkoa.” Iganantius sanoi ja nosti kypäräänsä.
Nainen hihitteli ja jatkoi työtänsä.
Iganantius avasi oven ja sen rasvaamattomat saranat narisivat, väreet kulkivat hänen lävitseen melkein syyttä.
Pihalla oli edelleen lunta ja muutama alokas oli jo ryhtynyt tähtäilemään kiväärillään viereistä seinää. Jotkut näyttivät olevan hyvin kiinnostuneita kranaateista.
”Iganantius!” kuului tuttu ääni jostain hänen oikealta puoleltaan. Hän oli Verlund, hänen vaaleatukkainen ystävänsä joka oli myös ollut Machariuksen Vapaapäivän vakioasiakkaita. Hänen piirteensä olivat komeat ja melkein eldarmaiset. Hän näytti liian hienolta sotilaaksi. Mies näytti enemmän sellaiselta rikkaalta ja nuorelta upseerilta joka istuisi komentobunkkerissa juomassa teetä, samalla kun armeija sotisi vihollisiaan vastaan yltä päältä mudassa.
”Verlund, hauska nähdä sinua. Miten sinä päädyit tänne?”
Verlund loi miettivän katseen taivaalle.
”No, koska ensinnäkin huomasin mitä kapakallemme oli käynyt, päätin tehdä jotain hyödyllistä. Arvelin että tämä voisi jotenkin muuttaa elämääni. Ja kun kerrottiin että sodasta tulisi lyhyt ja meille maksettaisiin niin olin enemmän kuin valmis liittymään.” Verlund sanoi.
”Selvisikö kukaan kapakasta?” Iganantius kysyi ja muisti samalla elottoman käden betonimurikoiden alla. Hän voi pahoin jälleen.
”Ai selvisikö? Marcus selvisi ja hän tuli mukaamme, hän on tuolla sisällä vielä. Hän haluaa kostaa sen mitä hänen baarilleen tehtiin. Muista en tiedä mutta epäilen kuitenkin heidän jääneen loukkuun sinne tai kuolleen.”
Samassa ovi aukesi ja mustatukkainen ja vahvarakenteinen Marcus astui ulos heidän seuraansa. Hänen hiuksensa olivat lyhyet ja hiukan kapeat, jonka takia hän näytti koko ajan olevan tarkkana. Hän kelpaisi sotilaasta vaikka mekko päällä.
”Päivää Marcus, puhuimmekin juuri sinusta. Tässä on Iganantius, muistat kai hänet?
Miehen kasvoille tuli lievä hymy.
”Muistan, tilasit aina tummaa olutta, mitäs se oli…hmm oliko se Kreivi Diren tuimaa mallasta?”
”Niinhän se oli. Se on vahvin olut mitä tiedän.”
”Niin, se oli minunkin suosikkiani. Mutta valitettavasti meidän on heitettävä hyvästit Machariuksen Vapaapäivälle. Se oli omistettu suurimmille imperiumin sankareille.”
Iganantius muisteli oluiden ja paukkujen nimiä, Komissaarin kosto, Russin välipala, Fenriksen janojuoma, Yarrikin aamukahvi, Sanguiniuksen punaviini, Jaghatai Khanin valkoviini ja tietysti Machariuksen yömyssy.
Hän naurahti itsekseen mutta sekin jäi vähäiseksi. Hänen elämänsä oli pilalla ja tämä oli ainoa tapa kostaa se mitä hänelle oli tehty. Matkalla hän oli nähnyt kotinsa pirstaleina, eikä hänellä ollut tarpeeksi rahaa ostaa uutta.
Mutta lyhyt sota voisi antaa hänelle tarpeeksi rahaa uuden rakennuksen ostamiselle. Mielessään hän päätti ryövätä arvokkaita esineitä vihollisiltaan jos hän pääsisi läpi edes ensimmäisestä taistelustaan.
”Se oli hieno baari, otan osaa.” sanoi Iganantius herätessään pienestä ajattelutuokiostaan.
”Kiitos, oli hienoa että sinunlaisesi herrasmies oli siellä vakioasiakkaana.”
He rupattelivat vielä hetken kunnes Lerolan, heidän kapteeninsa, astui ulos vihreästä ovesta.
”Riviin, järjesty!” Lerolan huusi ja pitkitti sanan i äännettä.
He järjestyivät riviin äkkiä ja kohottivat kasvonsa eteenpäin.
”Hyvä, silmänne eivät saa liikkua ilman käskyäni vaikka keisari syntyisi uudelleen suoraan edessänne, onko selvä.”
”On” sanoivat kaikki ja he naureskelivat hieman.
”Kovemmin! Eikä mitään tuollaista naisellista hihittelyä!” Lerolan ärjyi.
”On, herra kapteeni!” kaikki sanoivat nyt vakavasti.
”Hyvä,” upseeri sanoi. ”aloitetaan.”
He aloittivat perustähtäyksellä. Heitä opetti ilmeisesti eräs ryhmästä joka oli ollut Lerolanin mukana. Hänen nimensä oli korpraali Racman.
”Tähtäätte suoraan tuohon kohteeseen” Hän osoitti kaikkien edessä olevaa ihmisenmuotoista maalitaula ”ja sitten ammutte.” hän sanoi ja ampui keskelle maalitaulunsa naamaa.
Iganantius kamppaili aseensa kanssa kuin se olisi ollut ainakin kaksi kertaa häntä suurempi tyranid.
Hän lopulta sai hyvän otteen aseestaan ja ampui tähdättyään vain hetken. Se osui keskelle maalitaulun jalkoväliä. Hän yritti tähdätä taas vihollisensa päähän mutta osui tätä rintaan, suoraan sydämen kohdalle.
”Ampukaa kolme laukausta ja näyttäkää minulle.” Kaartilainen sanoi.
Turhautuneesti Iganantius ampui vielä kerran ja se osui hänen maalitauluaan kaulaan.
Kohta kaartilainen seisoi hänen vieressään katsoi Iganantiuksen maalitaulua.
”Katsos vaan, meillä on täällä luonnonlahjakkuus.” Kaartilainen sanoi.
”Itse asiassa minä tähtäsin päähän.” Iganantius myönsi.
”Mutta tulos on kuitenkin sama, sitä paitsi satutit vihollistasi pahemmin kuin kukaan muu täällä.” Racman sanoi ja kaikki kävivät nauraa hekottamaan.
”Jatkakaa vaan, ampukaa lippaanne loppuun niin valmistaudumme seuraavaan osioon.”
He ampuivat lippaansa tyhjäksi noin kahdessa minuutissa ja siirtyivät sitten laserkiväärin hienouksiin.
”Laserkivääri on helppo ladata, se latautuu vähitellen itsekseen, lisäksi käytettynä tulessa se menee täyteen. Mutta suosittelen sen lataamista päämajoissa ja muissa paikoissa sillä patteri latautuu muuten hitaasti ja tulessa käytettynä se vähentää patterin elinikää.”
Kaartilainen laittoi taskuunsa varapatterin ja otti taiturimaisesti puukon hänen jalastaan.
”Tämä on tavallinen kaartilaisen veitsi. Sen voi kiinnittää kivääriin mutta sitä voi myös käyttää aivan tavallisesti veitsenä. Jos haluatte saada kunnon iskun aikaiseksi, survaiskaa puukko rajusti viholliseenne ja osuma repii viholliseltanne varmasti sisuskaluja.”
Osa miehistä näytti voivan pahoin kuullessaan sen ja sotilaan demonstraation jossa oli mukana paljon vääntöä ja irvistystä.
”Pojat, pojat. Jos ette edes tuota kestä niin teille on varattava kentälle oksennuspussi.” Kaartilainen sanoi ja naurahti vähän mutta ei saanut vasta kaikua ”vitsilleen”.
”No niin, ja suosittelen että jos pääsette vaikka sotimaan tuonne etelään, minne me itse asiassa menemmekin, että ette leikkaa mitään ruokaa tällä veitsellä, jos aiotte syödä sen. Sillä jos olette sattuneet tappamaan jonkun tällä veitsellä niin te ette varmaan suostu tuhlaamaan vettä tämän pesuun. Viime kapteenimme oli Randmalin kampanjan aikana syönyt omenan leikattuina paloina. Hän oli saanut tuberkuloosin ja kuollut hiukan myöhemmin. Tosin JOS haluatte leikata jotain tehkää niin että irrotatte terän tupista ja huuhtelette vedessä, en kuitenkaan suosittele sitäkään kovin paljon koska terä löystyy ajan mittaan ettekä varmaan halua olla vihollisen kanssa käsikähmässä jos puukkonne terä tippuu yhtäkkiä. Onko kysymyksiä? Ei? Hyvä.”
Loppupäivän he harjoittelivat liikkuvankohteen ampumista sekä maaston hyväksikäyttöä. He ryömivät maassa ja harjoittelivat myös pistimen nopeaa kiinnittämistä. Tapaturmia ei sattunut ainakaan ensimmäisenä päivänä ja päivän jälkeen he olivat erittäin väsyneitä, mutta he olivat oppineet myös paljon. Ilta alkoi jo hämärtyä.
He kokoontuivat sotilaiden makuutilaan ja yrittivät löytää jotain yhteistä puuhattavaa. Paikkaa valaisi vain katossa oleva lamppu, joka loi vain himmeän valon joka kuitenkin oli riittävä. Seinät olivat harmaat ja sängyt epämukavia kerrossänkyjä.
”Onko kukaan koskaan kuullut Sankareiden pelistä?” kysyi Marcus, Iganantiuksen ystävä. ”Me pelasimme sitä aina Machariuksen Vapaapäivässä.”
Kaikki sanoivat kielteisen vastauksen Iganantiusta ja Verlundia lukuun ottamatta.
”Peli on itse asiassa aika simppeli, anna kuin selitän.” Marcus sanoi ja otti taskuistaan kolme korttipakkaa.
Sankareiden pelissä on kolme pakkaa, sattumanpakka, sankareidenpakka ja tavallinen pakka. Alussa kaikki vetävät tavallisesta pakasta kaksi korttia, kortteja voi vaihtaa joko yhden, molemmat tai ei kumpaakaan. Se kenellä on suurin luku, tai pari voittaa. Voittajan täytyy tässä vaiheessa vetää kortti sattumanpakasta. Sattumanpakka joko antaa kaiken, osan, tai ei mitään koko potista. On myös mahdollisuus menettää kaikki omasta panoksesta joka tarkoittaa että peli on ohi hänen kohdaltaan ellei hän laita jotain muuta peliin. Jos pelaajat saavat tasatuloksen, johon pätee myös että molemmilla olisi kaksi samaa korttia, koska parit ovat tasavertaisia, on molempien vedettävä sankareidenpakasta yksi kortti. Se kenellä on parempi sankari voittaa ja saa vastustajansa asettaman panoksen jolloin vastustajan on annettava uusi panos tai lopettaa peli. Mukana on myös pahoja antisankareita jotka ovat Abaddon, Ghazkull, Eldrad sekä Horus. Nämä kaikki kortit aiheuttavat vetäjälle tappion jolloin hän luovuttaa koko panoksensa kaikille pelissä oleville eikä hän voi jatkaa enää peliä. Mutta jos jompikumpi pelaajista vetää pakasta keisarin, niin hän saa koko potin itselleen. Tämän jälkeen alkaa uusi kierros. Jokaisessa pakassa on 52 korttia.
”No, kuka haluaa pelata?” kaikki miehet vastasivat myönteisesti ja he kokosivat kaikki kolme pöytää yhteen ja laittoivat tuolit sen ympärille. He asettivat panoksiksi, rahaa, pikaruokaa, kelloja, taskumatteja ja kaikenlaista muuta.
”Hyvä, ovatko kaikki asettaneet panoksensa?” kaikki myöntyivät ”Kortit riittävät juuri kaikille, joten teemme pimeitä vaihtoja nyt alkuun.”
Pelaajat vaihtelivat korttejaan ja sanoivat joskus mitä he olivat vaihtamassa. Yleensä vastaanottaja tyrmistyi saadessa huonon kortin vastaansa.
”Näyttäkää kortit, kiitos.” sanoi jakaja.
Kaikki näyttivät korttejaan ja kolmella oli pari, Irvenillä, Marcuksella sekä Ignantiuksella.
”No niin, aika vetää kortti sankaripakasta.” Jakaja Marcus sanoi ja sekoitti kortit huolellisesti ja nopeasti. Hän laittoi pakan pöydälle ja voittajat ottivat korttinsa pakasta.
”Aika paljastaa korttimme.”
”Marneus Calgar” sanoi Irven hymyillen, joka tunnettiin koko ryhmän vorona.
”Eversti Gravitz” sanoi Marcus hieman pettyneesti.
Iganantius katsoi korttiaan jossa oli mies kultaisessa panssarissa.
”Hahaa, itse Macharius.” hän sanoi.
”Hyvä veto, Marneus Calgar on vain yhden pisteen huonompi kuin Macharius.” Marcus sanoi.
Iganantius rohmusi molempien pelaajien panokset, täyden taskumatin, rahaa sekä sämpylän. Hän avasi sämpylän muovistaan ja alkoi syömään sitä sudennälkäänsä.
”Minä jätän tähän mutta jaan silti korttinne.” sanoi Marcus.
”Minä laitan tämän pistoolin peliin.” sanoi Irven.
Kaikki jupisivat jotain kielteistä.
”Hyvä on laitan sitten toisenkin.” Irven sanoi ja kaivoi taskustaan vielä toisen laserpistoolin pöydälle. Kaikki nyökkäilivät ja katselivat korttejaan.
”Mistä sinä nuo sait Irven?” Kysyi eräs jonka nimi taisi olla Revenit.
”Ne ovat olleet minulla jo kuukauden, minä sain ne eräältä anteliaalta Arbites poliisilta.” hän vastasti.
”Joten veit hänen pistoolikotelonsa?” Revenit kysyi.
”Pitäähän minun kuitenkin suojella itseäni.” Irven sanoi.
Peliä jatkui vielä puoli tuntia niin ettei kukaan saanut koko pottia. Vain Irven, Iganantius ja Verlund olivat jäljellä pelissä.
”No niin ja pöydällä on kymmenen tupakkaa, kaksi pistoolia, noin sadan Imperiumin krediitin edestä kolikoita sekä elektronista tehty kello joka on muuten aika arvokas koska siinä on noin kahdeksankymmentä prosenttia kultaa, seitsemäntoista prosenttia hopeaa ja loput pronssia.”
Pelaajat jotka olivat pudonneet katsoivat mielenkiinnon vallassa heidän ympärillään pelin kulkua.
”Herrasmiehet, ottakaa korttinne.” Marcus sanoi ja jakoi kortit pelaajille.
Iganantius hymyili, hän oli saanut kakkosparin.
”No niin mitkä teillä on kortteina hyvät herrat?” Marcus kysyi.
”Kakkospari.” Iganantius sanoi.
”Viitospari.” Verlund sanoi.
”Ääh, ysi ja kymppi.” Irven sanoi ja heitti korttinsa pöydälle.
”No niin, ottakaa yksi kortti sankareiden pakasta.” Marcus sanoi ja taiteili korttiensa kanssa kunnes lopulta tarjosi ne pelaajille.
Iganantius oli varma voitostaan, niin näytti olevan hänen kanssapelaajansa Verlundkin.
”No niin näyttäkää korttinne.” Marcus kehotti.
”Macharius, taisinpa voittaa.” Verlund sanoi ja alkoi haalimaan saalistaan.
Suureleisesti Iganantius asetti kortin pöydälle. Siinä oli eeppinen kuva miehestä seppele päässään. Siinä luki jotain mikä oli pyörinyt ihmiskunnan kieltenpäällä jo yli kaksitoistatuhatta vuotta.
”Keisari.” Hän sanoi.
Kaikki huokaisivat hämmästyksestä ja jotkut myös lievästä pettymyksestä.
”Meillä taitaa olla voittaja!” Marcus sanoi. ”Iganantius voittaa tänä iltana.”
Irven sadatteli ja näytti synkältä, kun taas Verlund ojensi kättään ja onnitteli.
”Hei, Irven.” Iganantius sanoi.
Synkkäkasvoinen voro katsoi häneen. Iganantius heitti tupakat hänelle ja mies oli hieman ymmällään.
”En polta.” Iganantius vastasi äänettömään kysymykseen.
Voron ilme muuttui ja hän hymyili.
”Kiitos, kyllä minä tiesin että sinä olet hyvä heppu.” hän sanoi ja läimäytti Iganantiusta ystävällisesti olalle.
Iganantius keräsi voittonsa ja painui nukkumaan. Kova armeija sänky tuntui taivaalta kun hän sai vihdoin levätä. Hän vaipui melkein heti uneen.
Hänet herätettiin aikaisin ja katsottuaan elektronimetalli kellostaan ajan 03.57 hän hieroi silmiään ja puki päälleen flak-suojuksensa. Hän laittoi pistoolit vyölleen, puukon tuppeen, kypärän päähän ja kiväärin tanaan.
”Paririviin järjesty!” Kapteeni suorastaan huusi.
”Marssikaa ulos!”
He marssivat kivääri olalla pimeään aamuyöhön.
”Miksi me heräsimme näin aikaisin? Kaikella kunnioituksella sir, mutta meidän olisi pitänyt nukkua vielä vähintään tunti.” sanoi Reville niminen mies.
Tällä kertaa kapteeni ei rankaissut siitä kun häntä puhuteltiin ilman lupaa. Muutkin parakit tyhjentyivät ja he huomasivat muitakin unenpöpperöisiä miehiä ulkopuolella.
”Tilanne vaatii, saimme tiedon että vihollinen on aivan lähellä, ehdimme antaa teille koulutuksen kranaatin heittoon ja siihen mennessä vihollinen on jo melkein hiipinyt kimppuumme. He luulevat ettemme me tiedä joten me teemme heille pienen yllätyksen. He luulevat että olemme nukkumassa mutta emme olekaan, me yllätämme heidät pahapäiväisesti!” Kapteeni sanoi jonkinlainen hullunkiilto silmissään.
Sama mies joka oli opettanut heitä muissa lajeissa tuli esiin jostain.
”Hyvä on meillä on vain vähän aikaa mutta se riittää. Tämä on sirpalekranaatti.” sanoi mies ja otti yhden vyöltään, ”tämä heitetään yleensä silloin kun yritätte hyökätä linnoitettuun asemaan tai vallatessanne huoneen. Kranaatista otetaan tämä sokka irti, ja heitetään nopeasti vihollisen kimppuun, teillä on kolme sekuntia aikaa joten heittäkää nopeasti. Jotkut käyttävät aikaa hyväkseen mutta en suosittele, koska monellakaan teistä ei ole hajuakaan paljon sekunti on. Ymmärrättekö?”
Kolme miestä katsasteli yhtä kranaateista.
”Älkää leikkikö niillä.” kaartilainen komensi ankarasti, ”Kerran viisi miestä kuoli kun he leikkivät sirpalekranaatilla.”
Yksi heistä kävi nauramaan, se oli Audrus, porukan vitsinkertoja.
”Mutta herra korpraali,” hän sanoi, ”meitä on vain kolme.”
Koko ryhmä puhkesi nauruun ja korpraali Racmankin yhtyi nauruun hetken kuluttua.
Kapteeni Lerolan asteli paikalle ja piti sormeansa suun edessä.
”Vihollinen lähestyy, piiloutukaa tuohon vallihautaan ja odottakaa merkkiäni.” Lerolan sanoi.
He menivät korpraalinsa johdolla vallihautaan jonka muta oli kovettunut ja sen pohjalla oli ohut lumikerros joka osoitti sen vastakaivetuksi.
”Pitäkää päänne piilossa ja odottakaa kapteenin merkkiä.” Racman sanoi.
He odottivat jonkun aikaa kunnes he näkivät vihollisensa. He olivat selvästi petturikaartia ja he olivat koristelleet itsensä kaaoksen ikoneilla jotka juuri näkyivät heidän silmiinsä. Mutta he olivat silti ihmisiä. Iganantius mietti pystyisikö hän todella tappamaan jonkun toisen ihmisen.
He näkivät kun petturikaartia kasautui heistä noin kuusikymmentä metriä eteenpäin. Heitä oli vähemmän, mutta he pitelivät kivääreitään aivan kuin he osaisivat käyttää niitä. Hän pelkäsi vihollistaan, hän vihasi vihollistaan.
Hän sääli vihollistaan.
Jostain heidän oikealta puoleltaan kuului pillin uliseva vihellys, jonka ääni täytti pimeän yön.
Kommentteja kiitos.
Hän siirtyi seuraavalle pöydälle jossa oli harmaan univormun housut. Hän puki ne jalkaansa ja ne lämmittivät enemmän kuin osaisi arvioida. Seuraavilla pöydillä hänelle jaettiin takki, sukat ja saappaat.
Hän otti mustan kypärän päähänsä viidenneltä pöydältä ja kuudennelta hän sai muut flak-suojukset. Seitsemäs pöytä jakoi muonapakkauksia. Iganantius rohmusi itselleen kaksi koska ei ollut saanut syödä aamupalaansa. Mutta nainen pöydän takana löi häntä toiselle kädelle ja loi häneen oudon katseen.
”Vain yksi muonapakkaus, alokas.” Mustatukkainen nainen sanoi ja hymyili Iganantiukselle.
Iganantius punastui hiukan ja jatkoi seuraavalle pöydälle.
Hänen käteensä tungettiin metallinen juomapullo jossa oli keisarillinen kotka. Hänen kätensä oli täynnä tavaraa eikä hän tiennyt minne laittaa niitä.
”Tämä voisi auttaa asiaa.” Sanoi mies yhdeksännen pöydän takaa ja piteli vyötä kädessään.
”Kiitos.” Iganantius sanoi.
Hän laittoi tavaransa maahan ja asetti vyönsä paikoilleen, jossa oli jo kolme kranaattia sivussa. Hän laittoi muonapakkauksensa ja juomapullonsa vyölle ja alkoi laittamaan veistä siihen.
”Ei, ei, ei, älä tee noin, ota tämä.” Sanoi kymmenennen pöydän luona oleva hiukan kauhistunut viehättävä nuori nainen ja ojensi Iganantiukselle veitsikoteloa. ”Monelle on sattunut pahasti tehdessään tuota.”
Iganantius nyökkäsi ja mutisi jotain kiitoksen tapaista kun nainen kiinnitti veitsitupen hänen jalkaansa.
”No niin, jatka nyt tuosta ovesta ulos ja varustaudu.” Nainen sanoi ja osoitti vihreää kuluneennäköistä ovea vasemmalla.
”Kiitos ja hyvää päivänjatkoa.” Iganantius sanoi ja nosti kypäräänsä.
Nainen hihitteli ja jatkoi työtänsä.
Iganantius avasi oven ja sen rasvaamattomat saranat narisivat, väreet kulkivat hänen lävitseen melkein syyttä.
Pihalla oli edelleen lunta ja muutama alokas oli jo ryhtynyt tähtäilemään kiväärillään viereistä seinää. Jotkut näyttivät olevan hyvin kiinnostuneita kranaateista.
”Iganantius!” kuului tuttu ääni jostain hänen oikealta puoleltaan. Hän oli Verlund, hänen vaaleatukkainen ystävänsä joka oli myös ollut Machariuksen Vapaapäivän vakioasiakkaita. Hänen piirteensä olivat komeat ja melkein eldarmaiset. Hän näytti liian hienolta sotilaaksi. Mies näytti enemmän sellaiselta rikkaalta ja nuorelta upseerilta joka istuisi komentobunkkerissa juomassa teetä, samalla kun armeija sotisi vihollisiaan vastaan yltä päältä mudassa.
”Verlund, hauska nähdä sinua. Miten sinä päädyit tänne?”
Verlund loi miettivän katseen taivaalle.
”No, koska ensinnäkin huomasin mitä kapakallemme oli käynyt, päätin tehdä jotain hyödyllistä. Arvelin että tämä voisi jotenkin muuttaa elämääni. Ja kun kerrottiin että sodasta tulisi lyhyt ja meille maksettaisiin niin olin enemmän kuin valmis liittymään.” Verlund sanoi.
”Selvisikö kukaan kapakasta?” Iganantius kysyi ja muisti samalla elottoman käden betonimurikoiden alla. Hän voi pahoin jälleen.
”Ai selvisikö? Marcus selvisi ja hän tuli mukaamme, hän on tuolla sisällä vielä. Hän haluaa kostaa sen mitä hänen baarilleen tehtiin. Muista en tiedä mutta epäilen kuitenkin heidän jääneen loukkuun sinne tai kuolleen.”
Samassa ovi aukesi ja mustatukkainen ja vahvarakenteinen Marcus astui ulos heidän seuraansa. Hänen hiuksensa olivat lyhyet ja hiukan kapeat, jonka takia hän näytti koko ajan olevan tarkkana. Hän kelpaisi sotilaasta vaikka mekko päällä.
”Päivää Marcus, puhuimmekin juuri sinusta. Tässä on Iganantius, muistat kai hänet?
Miehen kasvoille tuli lievä hymy.
”Muistan, tilasit aina tummaa olutta, mitäs se oli…hmm oliko se Kreivi Diren tuimaa mallasta?”
”Niinhän se oli. Se on vahvin olut mitä tiedän.”
”Niin, se oli minunkin suosikkiani. Mutta valitettavasti meidän on heitettävä hyvästit Machariuksen Vapaapäivälle. Se oli omistettu suurimmille imperiumin sankareille.”
Iganantius muisteli oluiden ja paukkujen nimiä, Komissaarin kosto, Russin välipala, Fenriksen janojuoma, Yarrikin aamukahvi, Sanguiniuksen punaviini, Jaghatai Khanin valkoviini ja tietysti Machariuksen yömyssy.
Hän naurahti itsekseen mutta sekin jäi vähäiseksi. Hänen elämänsä oli pilalla ja tämä oli ainoa tapa kostaa se mitä hänelle oli tehty. Matkalla hän oli nähnyt kotinsa pirstaleina, eikä hänellä ollut tarpeeksi rahaa ostaa uutta.
Mutta lyhyt sota voisi antaa hänelle tarpeeksi rahaa uuden rakennuksen ostamiselle. Mielessään hän päätti ryövätä arvokkaita esineitä vihollisiltaan jos hän pääsisi läpi edes ensimmäisestä taistelustaan.
”Se oli hieno baari, otan osaa.” sanoi Iganantius herätessään pienestä ajattelutuokiostaan.
”Kiitos, oli hienoa että sinunlaisesi herrasmies oli siellä vakioasiakkaana.”
He rupattelivat vielä hetken kunnes Lerolan, heidän kapteeninsa, astui ulos vihreästä ovesta.
”Riviin, järjesty!” Lerolan huusi ja pitkitti sanan i äännettä.
He järjestyivät riviin äkkiä ja kohottivat kasvonsa eteenpäin.
”Hyvä, silmänne eivät saa liikkua ilman käskyäni vaikka keisari syntyisi uudelleen suoraan edessänne, onko selvä.”
”On” sanoivat kaikki ja he naureskelivat hieman.
”Kovemmin! Eikä mitään tuollaista naisellista hihittelyä!” Lerolan ärjyi.
”On, herra kapteeni!” kaikki sanoivat nyt vakavasti.
”Hyvä,” upseeri sanoi. ”aloitetaan.”
He aloittivat perustähtäyksellä. Heitä opetti ilmeisesti eräs ryhmästä joka oli ollut Lerolanin mukana. Hänen nimensä oli korpraali Racman.
”Tähtäätte suoraan tuohon kohteeseen” Hän osoitti kaikkien edessä olevaa ihmisenmuotoista maalitaula ”ja sitten ammutte.” hän sanoi ja ampui keskelle maalitaulunsa naamaa.
Iganantius kamppaili aseensa kanssa kuin se olisi ollut ainakin kaksi kertaa häntä suurempi tyranid.
Hän lopulta sai hyvän otteen aseestaan ja ampui tähdättyään vain hetken. Se osui keskelle maalitaulun jalkoväliä. Hän yritti tähdätä taas vihollisensa päähän mutta osui tätä rintaan, suoraan sydämen kohdalle.
”Ampukaa kolme laukausta ja näyttäkää minulle.” Kaartilainen sanoi.
Turhautuneesti Iganantius ampui vielä kerran ja se osui hänen maalitauluaan kaulaan.
Kohta kaartilainen seisoi hänen vieressään katsoi Iganantiuksen maalitaulua.
”Katsos vaan, meillä on täällä luonnonlahjakkuus.” Kaartilainen sanoi.
”Itse asiassa minä tähtäsin päähän.” Iganantius myönsi.
”Mutta tulos on kuitenkin sama, sitä paitsi satutit vihollistasi pahemmin kuin kukaan muu täällä.” Racman sanoi ja kaikki kävivät nauraa hekottamaan.
”Jatkakaa vaan, ampukaa lippaanne loppuun niin valmistaudumme seuraavaan osioon.”
He ampuivat lippaansa tyhjäksi noin kahdessa minuutissa ja siirtyivät sitten laserkiväärin hienouksiin.
”Laserkivääri on helppo ladata, se latautuu vähitellen itsekseen, lisäksi käytettynä tulessa se menee täyteen. Mutta suosittelen sen lataamista päämajoissa ja muissa paikoissa sillä patteri latautuu muuten hitaasti ja tulessa käytettynä se vähentää patterin elinikää.”
Kaartilainen laittoi taskuunsa varapatterin ja otti taiturimaisesti puukon hänen jalastaan.
”Tämä on tavallinen kaartilaisen veitsi. Sen voi kiinnittää kivääriin mutta sitä voi myös käyttää aivan tavallisesti veitsenä. Jos haluatte saada kunnon iskun aikaiseksi, survaiskaa puukko rajusti viholliseenne ja osuma repii viholliseltanne varmasti sisuskaluja.”
Osa miehistä näytti voivan pahoin kuullessaan sen ja sotilaan demonstraation jossa oli mukana paljon vääntöä ja irvistystä.
”Pojat, pojat. Jos ette edes tuota kestä niin teille on varattava kentälle oksennuspussi.” Kaartilainen sanoi ja naurahti vähän mutta ei saanut vasta kaikua ”vitsilleen”.
”No niin, ja suosittelen että jos pääsette vaikka sotimaan tuonne etelään, minne me itse asiassa menemmekin, että ette leikkaa mitään ruokaa tällä veitsellä, jos aiotte syödä sen. Sillä jos olette sattuneet tappamaan jonkun tällä veitsellä niin te ette varmaan suostu tuhlaamaan vettä tämän pesuun. Viime kapteenimme oli Randmalin kampanjan aikana syönyt omenan leikattuina paloina. Hän oli saanut tuberkuloosin ja kuollut hiukan myöhemmin. Tosin JOS haluatte leikata jotain tehkää niin että irrotatte terän tupista ja huuhtelette vedessä, en kuitenkaan suosittele sitäkään kovin paljon koska terä löystyy ajan mittaan ettekä varmaan halua olla vihollisen kanssa käsikähmässä jos puukkonne terä tippuu yhtäkkiä. Onko kysymyksiä? Ei? Hyvä.”
Loppupäivän he harjoittelivat liikkuvankohteen ampumista sekä maaston hyväksikäyttöä. He ryömivät maassa ja harjoittelivat myös pistimen nopeaa kiinnittämistä. Tapaturmia ei sattunut ainakaan ensimmäisenä päivänä ja päivän jälkeen he olivat erittäin väsyneitä, mutta he olivat oppineet myös paljon. Ilta alkoi jo hämärtyä.
He kokoontuivat sotilaiden makuutilaan ja yrittivät löytää jotain yhteistä puuhattavaa. Paikkaa valaisi vain katossa oleva lamppu, joka loi vain himmeän valon joka kuitenkin oli riittävä. Seinät olivat harmaat ja sängyt epämukavia kerrossänkyjä.
”Onko kukaan koskaan kuullut Sankareiden pelistä?” kysyi Marcus, Iganantiuksen ystävä. ”Me pelasimme sitä aina Machariuksen Vapaapäivässä.”
Kaikki sanoivat kielteisen vastauksen Iganantiusta ja Verlundia lukuun ottamatta.
”Peli on itse asiassa aika simppeli, anna kuin selitän.” Marcus sanoi ja otti taskuistaan kolme korttipakkaa.
Sankareiden pelissä on kolme pakkaa, sattumanpakka, sankareidenpakka ja tavallinen pakka. Alussa kaikki vetävät tavallisesta pakasta kaksi korttia, kortteja voi vaihtaa joko yhden, molemmat tai ei kumpaakaan. Se kenellä on suurin luku, tai pari voittaa. Voittajan täytyy tässä vaiheessa vetää kortti sattumanpakasta. Sattumanpakka joko antaa kaiken, osan, tai ei mitään koko potista. On myös mahdollisuus menettää kaikki omasta panoksesta joka tarkoittaa että peli on ohi hänen kohdaltaan ellei hän laita jotain muuta peliin. Jos pelaajat saavat tasatuloksen, johon pätee myös että molemmilla olisi kaksi samaa korttia, koska parit ovat tasavertaisia, on molempien vedettävä sankareidenpakasta yksi kortti. Se kenellä on parempi sankari voittaa ja saa vastustajansa asettaman panoksen jolloin vastustajan on annettava uusi panos tai lopettaa peli. Mukana on myös pahoja antisankareita jotka ovat Abaddon, Ghazkull, Eldrad sekä Horus. Nämä kaikki kortit aiheuttavat vetäjälle tappion jolloin hän luovuttaa koko panoksensa kaikille pelissä oleville eikä hän voi jatkaa enää peliä. Mutta jos jompikumpi pelaajista vetää pakasta keisarin, niin hän saa koko potin itselleen. Tämän jälkeen alkaa uusi kierros. Jokaisessa pakassa on 52 korttia.
”No, kuka haluaa pelata?” kaikki miehet vastasivat myönteisesti ja he kokosivat kaikki kolme pöytää yhteen ja laittoivat tuolit sen ympärille. He asettivat panoksiksi, rahaa, pikaruokaa, kelloja, taskumatteja ja kaikenlaista muuta.
”Hyvä, ovatko kaikki asettaneet panoksensa?” kaikki myöntyivät ”Kortit riittävät juuri kaikille, joten teemme pimeitä vaihtoja nyt alkuun.”
Pelaajat vaihtelivat korttejaan ja sanoivat joskus mitä he olivat vaihtamassa. Yleensä vastaanottaja tyrmistyi saadessa huonon kortin vastaansa.
”Näyttäkää kortit, kiitos.” sanoi jakaja.
Kaikki näyttivät korttejaan ja kolmella oli pari, Irvenillä, Marcuksella sekä Ignantiuksella.
”No niin, aika vetää kortti sankaripakasta.” Jakaja Marcus sanoi ja sekoitti kortit huolellisesti ja nopeasti. Hän laittoi pakan pöydälle ja voittajat ottivat korttinsa pakasta.
”Aika paljastaa korttimme.”
”Marneus Calgar” sanoi Irven hymyillen, joka tunnettiin koko ryhmän vorona.
”Eversti Gravitz” sanoi Marcus hieman pettyneesti.
Iganantius katsoi korttiaan jossa oli mies kultaisessa panssarissa.
”Hahaa, itse Macharius.” hän sanoi.
”Hyvä veto, Marneus Calgar on vain yhden pisteen huonompi kuin Macharius.” Marcus sanoi.
Iganantius rohmusi molempien pelaajien panokset, täyden taskumatin, rahaa sekä sämpylän. Hän avasi sämpylän muovistaan ja alkoi syömään sitä sudennälkäänsä.
”Minä jätän tähän mutta jaan silti korttinne.” sanoi Marcus.
”Minä laitan tämän pistoolin peliin.” sanoi Irven.
Kaikki jupisivat jotain kielteistä.
”Hyvä on laitan sitten toisenkin.” Irven sanoi ja kaivoi taskustaan vielä toisen laserpistoolin pöydälle. Kaikki nyökkäilivät ja katselivat korttejaan.
”Mistä sinä nuo sait Irven?” Kysyi eräs jonka nimi taisi olla Revenit.
”Ne ovat olleet minulla jo kuukauden, minä sain ne eräältä anteliaalta Arbites poliisilta.” hän vastasti.
”Joten veit hänen pistoolikotelonsa?” Revenit kysyi.
”Pitäähän minun kuitenkin suojella itseäni.” Irven sanoi.
Peliä jatkui vielä puoli tuntia niin ettei kukaan saanut koko pottia. Vain Irven, Iganantius ja Verlund olivat jäljellä pelissä.
”No niin ja pöydällä on kymmenen tupakkaa, kaksi pistoolia, noin sadan Imperiumin krediitin edestä kolikoita sekä elektronista tehty kello joka on muuten aika arvokas koska siinä on noin kahdeksankymmentä prosenttia kultaa, seitsemäntoista prosenttia hopeaa ja loput pronssia.”
Pelaajat jotka olivat pudonneet katsoivat mielenkiinnon vallassa heidän ympärillään pelin kulkua.
”Herrasmiehet, ottakaa korttinne.” Marcus sanoi ja jakoi kortit pelaajille.
Iganantius hymyili, hän oli saanut kakkosparin.
”No niin mitkä teillä on kortteina hyvät herrat?” Marcus kysyi.
”Kakkospari.” Iganantius sanoi.
”Viitospari.” Verlund sanoi.
”Ääh, ysi ja kymppi.” Irven sanoi ja heitti korttinsa pöydälle.
”No niin, ottakaa yksi kortti sankareiden pakasta.” Marcus sanoi ja taiteili korttiensa kanssa kunnes lopulta tarjosi ne pelaajille.
Iganantius oli varma voitostaan, niin näytti olevan hänen kanssapelaajansa Verlundkin.
”No niin näyttäkää korttinne.” Marcus kehotti.
”Macharius, taisinpa voittaa.” Verlund sanoi ja alkoi haalimaan saalistaan.
Suureleisesti Iganantius asetti kortin pöydälle. Siinä oli eeppinen kuva miehestä seppele päässään. Siinä luki jotain mikä oli pyörinyt ihmiskunnan kieltenpäällä jo yli kaksitoistatuhatta vuotta.
”Keisari.” Hän sanoi.
Kaikki huokaisivat hämmästyksestä ja jotkut myös lievästä pettymyksestä.
”Meillä taitaa olla voittaja!” Marcus sanoi. ”Iganantius voittaa tänä iltana.”
Irven sadatteli ja näytti synkältä, kun taas Verlund ojensi kättään ja onnitteli.
”Hei, Irven.” Iganantius sanoi.
Synkkäkasvoinen voro katsoi häneen. Iganantius heitti tupakat hänelle ja mies oli hieman ymmällään.
”En polta.” Iganantius vastasi äänettömään kysymykseen.
Voron ilme muuttui ja hän hymyili.
”Kiitos, kyllä minä tiesin että sinä olet hyvä heppu.” hän sanoi ja läimäytti Iganantiusta ystävällisesti olalle.
Iganantius keräsi voittonsa ja painui nukkumaan. Kova armeija sänky tuntui taivaalta kun hän sai vihdoin levätä. Hän vaipui melkein heti uneen.
Hänet herätettiin aikaisin ja katsottuaan elektronimetalli kellostaan ajan 03.57 hän hieroi silmiään ja puki päälleen flak-suojuksensa. Hän laittoi pistoolit vyölleen, puukon tuppeen, kypärän päähän ja kiväärin tanaan.
”Paririviin järjesty!” Kapteeni suorastaan huusi.
”Marssikaa ulos!”
He marssivat kivääri olalla pimeään aamuyöhön.
”Miksi me heräsimme näin aikaisin? Kaikella kunnioituksella sir, mutta meidän olisi pitänyt nukkua vielä vähintään tunti.” sanoi Reville niminen mies.
Tällä kertaa kapteeni ei rankaissut siitä kun häntä puhuteltiin ilman lupaa. Muutkin parakit tyhjentyivät ja he huomasivat muitakin unenpöpperöisiä miehiä ulkopuolella.
”Tilanne vaatii, saimme tiedon että vihollinen on aivan lähellä, ehdimme antaa teille koulutuksen kranaatin heittoon ja siihen mennessä vihollinen on jo melkein hiipinyt kimppuumme. He luulevat ettemme me tiedä joten me teemme heille pienen yllätyksen. He luulevat että olemme nukkumassa mutta emme olekaan, me yllätämme heidät pahapäiväisesti!” Kapteeni sanoi jonkinlainen hullunkiilto silmissään.
Sama mies joka oli opettanut heitä muissa lajeissa tuli esiin jostain.
”Hyvä on meillä on vain vähän aikaa mutta se riittää. Tämä on sirpalekranaatti.” sanoi mies ja otti yhden vyöltään, ”tämä heitetään yleensä silloin kun yritätte hyökätä linnoitettuun asemaan tai vallatessanne huoneen. Kranaatista otetaan tämä sokka irti, ja heitetään nopeasti vihollisen kimppuun, teillä on kolme sekuntia aikaa joten heittäkää nopeasti. Jotkut käyttävät aikaa hyväkseen mutta en suosittele, koska monellakaan teistä ei ole hajuakaan paljon sekunti on. Ymmärrättekö?”
Kolme miestä katsasteli yhtä kranaateista.
”Älkää leikkikö niillä.” kaartilainen komensi ankarasti, ”Kerran viisi miestä kuoli kun he leikkivät sirpalekranaatilla.”
Yksi heistä kävi nauramaan, se oli Audrus, porukan vitsinkertoja.
”Mutta herra korpraali,” hän sanoi, ”meitä on vain kolme.”
Koko ryhmä puhkesi nauruun ja korpraali Racmankin yhtyi nauruun hetken kuluttua.
Kapteeni Lerolan asteli paikalle ja piti sormeansa suun edessä.
”Vihollinen lähestyy, piiloutukaa tuohon vallihautaan ja odottakaa merkkiäni.” Lerolan sanoi.
He menivät korpraalinsa johdolla vallihautaan jonka muta oli kovettunut ja sen pohjalla oli ohut lumikerros joka osoitti sen vastakaivetuksi.
”Pitäkää päänne piilossa ja odottakaa kapteenin merkkiä.” Racman sanoi.
He odottivat jonkun aikaa kunnes he näkivät vihollisensa. He olivat selvästi petturikaartia ja he olivat koristelleet itsensä kaaoksen ikoneilla jotka juuri näkyivät heidän silmiinsä. Mutta he olivat silti ihmisiä. Iganantius mietti pystyisikö hän todella tappamaan jonkun toisen ihmisen.
He näkivät kun petturikaartia kasautui heistä noin kuusikymmentä metriä eteenpäin. Heitä oli vähemmän, mutta he pitelivät kivääreitään aivan kuin he osaisivat käyttää niitä. Hän pelkäsi vihollistaan, hän vihasi vihollistaan.
Hän sääli vihollistaan.
Jostain heidän oikealta puoleltaan kuului pillin uliseva vihellys, jonka ääni täytti pimeän yön.
Kommentteja kiitos.
