Sivu 1/2
Radagast
Lähetetty: Pe 28.11.2003 02:09
Kirjoittaja baretul
Jeps hesan gw:een lotr maalauskisaan huomiseks ajatelin tuoda tälläsen. Värit ei ole samat kuin alkuperäisessä, lähinnä paidassa oleva ruskea on eri samoin kuin sauvvan väri. Tein tolle hahmolle display basen johon sen voi laittaa näytteille, ku se seisoo kaapissa. Toivotavasti nyt edes jotenki pärjäilee tuo hahmo, eipä väliä vaikka ei pärjäisikään, koska oli kyllä hauskaa maalatessa, ja oppi paljon uutta

, varsinki glazetamisen saralla.
Hahmoa ei ole muuneltu mitenkään. Basen tein ensiksi perus isosta gw:een basesta, jonka päälle laitoin ohuen kerroksen foamia, ja sitten tein siihen kiven milluputista johon oli sekotettu vähän gs:ää, tekemällä halkeamia ja railoja sculpting toolilla ja neulalla. Lopuksi kun tavara ei ollut vielä aivan kuivunutta painelin sitä isolla penselillä sieltä täältä (joku talomaali penseli siis) ja hammas harjalla, nämä tekivät pieniä reikiä ja epätasaisuuksia. Ruoho maassa on tehty sivelemällä ensiksi das-massaa veden kanssa päälle, sitten painelemalla sitä blisterin vaahtomuovipalasella, jotta siihen tulisi epätasaisuuksia. Pensasmainen ruoho on tehty perus pienoismalli junakaupoista löytyvästä ruohosta jota on liimattu leikkaamalla toinen pää tasaseksi ja saksilla harotelemalla tekemällä toisesta päästä epätasainen. Pienet kivet basessa on tehty green stuffista.
Aikaa tähän kaikkeen kului jotain 15h, itseäni jäi vaivaamaan värit, olisin loppujenlopuksi halunnut ehkä vähän kontrastisoivat värit. Myöeskin maalien paksuus paikoittain jäi vähä kaivelemaan

.
Tässä perus hahmo:
Isompana sama kuin äskönen:
http://koti.mbnet.fi/baretul/Omat_hahmot/Radagast1.jpg
Dislpay basen kanssa:
http://koti.mbnet.fi/baretul/Omat_hahmot/Radagast2.jpg
Display basen kanssa kollaasi 1 (normali kokoiset kuvat, 68kt)
http://koti.mbnet.fi/baretul/Omat_hahmot/Radagast3.jpg
Display basen kanssa kollaasi 2 (isot kuvat, 279 kt)
http://koti.mbnet.fi/baretul/Omat_hahmot/Radagast2.jpg
Tässä on vielä hahmo cmonisa:
http://www.coolminiornot.com/?id=39416
Lähetetty: Pe 28.11.2003 08:03
Kirjoittaja Grond
Upea on. Ainoa häiritsevä seikka on tuo lintu (vanhana lintuharrastajana kiinnittyi huomio siihen). Pään oikealla puolella on heikko silmäkulmajuova, joka vasemmalla puolella päätä on hyvin vahva - luonnottoman näköinen.
Siivissä on myös hieman luonnoton kuviointi - kyseessä on tietysti fantasialintu, mutta siltikin.
Eli lintuja maalatessa kannattaisi ehkä hakea inspiraatiota lintukirjasta. Ennenkaikkea tutustua anatomiaan (ei tarvitse tietää mitä ovat tertiaalit, mutta kuitenkin miten isot- ja pienet peitinhöynenet menevät).
Joo, älytöntä nillitystä pikkuasiasta, mutta imo tuontasoinen maalaus itse ukossa vaatii rinnalleen kauniin linnun

.
Lähetetty: Pe 28.11.2003 08:20
Kirjoittaja An15
Mmm... toi on tyylikäs!
Mä tykkään! Beissi on nyt mielestäni jotenkis "tylsän" näköinen, mutta ei se mitään. Kaikki kiinnittää kuitenkin suurimman huomionsa siihen kuinka taitavasti tuo on maalattu
Jatka samaan tyyliin!
Lähetetty: Pe 28.11.2003 08:21
Kirjoittaja Kaleth
hienohan tuo

eniten tykkäsin viitasta.....
Lähetetty: Pe 28.11.2003 08:59
Kirjoittaja Deetwo
Vähän ehkä kontrastivajetta on joo.. Mutta erittäin toimiva tuo earthpalette, itse pidän aika paljon just sellasista sävyistä.
Ja piru että sä osaat maalata!
Jälki on erittäin upeata, mutta jotenkin vähän jäi kaipaamaan jotain tuohon.. en tosin osaa sanoa mitä. Jotenkin ehkä pienesti valju yleisilme.
("Those who can't do, teach")

Lähetetty: Pe 28.11.2003 10:14
Kirjoittaja blurred
Hyvännäköinen kyllä on. Nuo lehdet tuossa viitassa ja sauvassa ovat mielestäni hieman liian kirkkaita, mutta muuten tuollainen vihreä-ruskea-meininki sopii Radagastiin oikein hyvin. Muutenkin kivan näköinen. Ehkä kannattaisi vielä lintua värittää jotenkin...hieman kivestä veistetyn näköinen.
Lähetetty: Pe 28.11.2003 10:54
Kirjoittaja Matti
Kas, sulhan on jopa valmis. Mun Saruman on vielä vaiheessa (joo-o, eihän täs tuu kiirettä

), jälkikäteen tuli todettua että nää Wisut on aika heikkoja showcase maalaukseen... äärimmäisen yksvärisiä ja siks tylsiä, ellei onnistu sitten luomaan tunnelmaa muuten...
Mut jooh, asiaan.
Lintu on tosiaan enemmä kiveä kuin lintu. Onko linnulle ees maalattu silmiä tai nokkaa? Näyttävät nyt samalta harmaalta kuin muukin lintu.
Jokin tuossa Radagastin silmissäkin häiritsee... liekö liian kapea viiru, ehkä silmän ois voinu maalata katsomaan ylöspäin niin, että oisit laittanu silmän enemmän pallomaiseks ja laittanut sit sinne kimmeen? Kuten tein Tristan Loremistressissä (figu joka oli viime maalausopetukses mukana):
Samoin veitsi, vai mikä lie, vyöllä näyttää oudolta. hmm... pitää kattoa livenä joskus.
Mut ihan ok.

Lähetetty: Pe 28.11.2003 11:31
Kirjoittaja Fae
Oon aina kattelllu et mikähän mies toi baretul on muitten malauksia noin nysväättisesti kommentoimaan, mutta näyttääpä jätkä tietävän mistä puhuu

Lähetetty: Pe 28.11.2003 11:40
Kirjoittaja Matti
FallenOne kirjoitti:Oon aina kattelllu et mikähän mies toi baretul on muitten malauksia noin nysväättisesti kommentoimaan, mutta näyttääpä jätkä tietävän mistä puhuu

[Saarna]
Maalaustaito ja kyky kritisoida eivät ole sidoksissa toisiinsa, vaikkakin tukevat toisiaan. Eikä rakentavassa kritiikissä ole mitään pahaa. Jos sitä ei halua kannattaa se sanoa heti, eikä marmattaa kun on sitä saanut. Oletusarvoisesti tässä galleria-osiossa saa kritiikkiä antaa, eikä siitä ketään pidä tuomita. [/Saarna]
Lähetetty: Pe 28.11.2003 13:15
Kirjoittaja Day
Tyylikäshän tuo on. Mutta ei kyllä ole paras mahdollinen showcase/maalauskisafigu, kuten totesit.
Nojoo, kommentoin sitä enemmän jahka näen sen livenä. Vien oman nappini GW:hen joskus iltapäivällä ja katselen sitä sitten. Mutta parempi kokonaisuus tuo tuntuu olevan kuin oma speed paintattu nappini.
n.10 tuntia speed paintattua Arwenia Frodon kanssa vs. radagast.

Laitan Arwenin halimaan nappiasi niin sitten niillä on kivaa yhdessä eivätkä tunne oloaan yksinäisiksi.
Lähetetty: Pe 28.11.2003 13:22
Kirjoittaja hypsilurus
Tuo on paljon parempi ilman tuota display basea.
Jätä se siis kotiin.....
M
Lähetetty: Pe 28.11.2003 14:31
Kirjoittaja baretul
Hmm niin joo

, tossa oli läjä kohtia mitkä ärsytti mua, mutta ne ei yhtäkkiä kuvassa ollukkaa niin pahoja, kuten livenä toi on paljon sotkusemman olonen väreiltään, ku toi on miltei samaa ruskeaa kaikkialla, ja sitte esim hiukset ja parta on paljon tyhmemmän näkösiä mun mielestä. Kuvassa taas autolevelie jälkeen se teki mustasta korpista jonku ihan ihmeellisen haalean, toi on livenä aika paljolti pure musta missä hillityt highlitit (se perkuleen viiva on vielä sen kulmakarvan päällä

). Myöskin nuo lehdet ja veitsi on aika paljolti luonnollisemman näkösiä livenä, mutta kuvassa ne tuli vähän liikaa esille, koska autolevelit tasasivat niistä aika kirkkaat, koska olivat aika kirkkaita värejä verratuna muihi. Noh kuiteski kyl mä enemmän oon kuvana tyytyväisempi toho ku livenä

, koska silloin ei tuu esille lähesää yhtäpaljo hihglitiä ja shadea. No jooh pitääpä kai lähte viemään tota sinne gw:ee storeen

.
Tosta basesta sen verra, että oon nykyään siirtynyt tollaseen olematoman korkukseen ruohoon ja todella pelkistettyyn lookkiin, kaikki esinnet jopa basessa haluan olla maalaukseltaan edes jotenkin samaa tasoa mitä hahmossa on. Olen siirtymässä basen teossa maalauksessa jne, miltei kaikessa samaan suuntaan kuin tämä sälli:
http://www.coolminiornot.com/browse.php ... Descending
tai no minulla on vielä pitkä tie kuljetavana noihin blendeihin

, ja skulptauksiin, tai jos koskaan saavutaankaan edes lähelle tollasta olen tyytyväinen. Idea on siis mahdollisimman pehmeät blendit ja yksinkertaistetut baset pinnat jne. Tosin kyllä mä kohta löydän jonkun toisen lempi maalaajan, minkä nimeen vannon taas sitte seuraavat puol vuotta

.
Lähetetty: Pe 28.11.2003 15:19
Kirjoittaja Perzzza
baretul, on komea ukkeli! Maalaisitko minunkin lotrit tuollaisiksi

Lähetetty: Pe 28.11.2003 15:35
Kirjoittaja Gorbag
Turha siis edes yrittää osallistua kyseiseen kisaan.... *huoh*
EDIT: Tai, no kyl mä varmaan meen koska kaverikin männöö!
Lähetetty: Pe 28.11.2003 18:35
Kirjoittaja Deceased
Pakko muuten sanoa tähän väliin, että itseäni lähinnä vain ärsyttää tuo blacklinetys... :? Taidan olla ainoa kuka sellaisesta nyt viittis valittaa, mutta tuossa figussa se vain tahtoi pistää silmääni... juuh, elä ota pahalla, ihan vain oma mielipiteeni asiasta... ehkä liian vahva rajaus tai jotain, en tiedä... sanottu on...*nod*
Mutta siis noin muuten varsin hieno tekele, joskin Grondin jälkeen tuo linnun silmäkulma pistää aina silmään...

Muutenkin vähän valjun värinen pulu... itse herrassa en sitten mitään menisi korjaamaan, tuima ilme ainakin...

Lähetetty: Pe 28.11.2003 18:57
Kirjoittaja baretul
Deceased kirjoitti:Pakko muuten sanoa tähän väliin, että itseäni lähinnä vain ärsyttää tuo blacklinetys... :? Taidan olla ainoa kuka sellaisesta nyt viittis valittaa, mutta tuossa figussa se vain tahtoi pistää silmääni... juuh, elä ota pahalla, ihan vain oma mielipiteeni asiasta... ehkä liian vahva rajaus tai jotain, en tiedä... sanottu on...*nod*
Figussa oli hillityt black linet, siis nuo viitan välissä olevan mustat kohdat eivät olleet black linejä, tuossa oli siis mustia varjoja, koska tummaa ruskeaa ja mustaa ylensä varjostetaan mustaan. Figussa oli enemmänkin tumman ruskealla tehtyjä lineyksiä ja esim tanned flesh + scorched brown lineyksiä, kuin ihan pure black linejä, näitenkin linejen paksuus oli jotain 0,2 mm, että en sitte tiedä missä näet black linejä jotka ois liian suuria tossa

?.
Lähetetty: Pe 28.11.2003 19:03
Kirjoittaja Deceased
Noh, älä tätä nyt minään henkilökohtaisena loukkauksena ota...

Tuossa olisi tuo veitsi ja sormet... termini saattaa tietenkin olla hieman väärä tässä asiassa, mutta jotenkin vain tuossa varjostuksessa iskee silmään kauhia tummuus... juuh, elä kysele enempää, kun se osaa paremmin selittää... tämä siis oli vain henkilökohtainen näkemys, eikä loukkaus - hienohan tuo on...

Herneitä, mies...
Lähetetty: Pe 28.11.2003 19:19
Kirjoittaja baretul
Hmm no se on totta

, siis tumman ruskeaa lähinnä tuossa on, joka muuttuu tummaakin tummemaksi autolevelejn myötä. Mjooh no totta on että kaikkien tyyli ei iske kaikkiin, noh jooh

, kai oli aika turha räyhätä tollasesta

, siis mun.
Lähetetty: Pe 28.11.2003 19:27
Kirjoittaja Deceased
Niinhän se vähän on... siis turhaa osaltasi räyhätä ja miun ehkä turhaa mainita omia mieltymyksiäni juuri sinun figun kohdalla... :? Eli sorry tuo, mutta lisäsinpä sen silti sinne... ja en mitenkään hauku figuasi sen takia, varsin mallikas LOTR-figu siinä - ehkä vähän enemmänkin kuin mallikas...

Jeps, eli saimme herneemme... *vaihtaa pakaste-herneita toisen kanssa*

Lähetetty: Pe 28.11.2003 19:43
Kirjoittaja VJ
Ehkä Weekenderin pitäisi lisätä jokin herne nenässä hymiö grafiikoihin, koska ainakaan mä en pysty tulkitsemaan kummankaan teidän viesteistä mitään räyhäämistä
Itse figu on aika hieno. Pidän noista väreistä; kontrastin voi luoda myös valolla ja varjolla eikä figua tarvitse tuoda esille ainakaan showcase figuista puhuttaessa kauhealla räikeydellä.
Hypsin kanssa olen samaa mieltä tuosta display basesta. Se ei ole erityisen hieno, eikä se lisää figuun oikein mitään. Lisäksi toi heinä näyttää luonnottomalta. Siis mikä heinä kasvaa tuolla lailla kartion muotoon? Tulee enemmänkin mieleen noista heinistä kipinäsuihkut.