Ultramarines- armeijani fluffi
Lähetetty: Ma 15.12.2003 16:25
"Keisarin ja Guillimanin puolesta"
Kapteeni Epathus katseli miettiväinen ilme kasvoillaan auringonnousua
vanhan taistelukentän vastakkaisessa päässä. Auringon ensi säteet kultasivat suuren laakson jolla oli käyty lukemattomia taiteluita. Ei tarvinnut olla Keisarillisen kaartin sotilas, saati sitten Space Marine joka hän itse oli että olisi huomannut alueen veristen taistojen tapahtumapaikaksi. Joskus heidän esi-isiensä aikoina vehreänä kukoistanut nurmilaakso oli pommitettu lähes ylösalaisin. Nyt siellä näkyi pelkkää tummaa multaa, hiekkakuoppia joista osa tehty suojaukseksi ja joista osa oli syntynyt lukemattomissa pommituksissa ja tykistökeskityksissä joita tällä alueella oli vuosituhansien aikana ollut miljoonia. Kentällä olimyös monia, viattomien kansalaisten jäännöksiä asumustensa vieressä, likaantuneita, vaurioituneita haarniskojen palasia ja monia rispaantuneita taistelustandaareija jotka olivat joskus, kauan sittenliehuneet tuulessa värikkäinä ja voitokkaina kahden armeijoiden kärjissä valaen uskoa ja rohkeutta sotilaihin. Epathus havahtui mietteistään ja käänsi katseensa sotilaspappi Ixioniin, joka oli juuri ilmestynyt hänen viereensä. "Joukot ovat purkautuneet Ukkoshaukoista,
hyökkäys voi alkaa",ilmoitti Ixion kylmällä, matalalla äänellä. Epathus nyökkäsi tuimasti. Tuo sama mies oli vain muutama kuukausi aikaisemmin
nimittänyt hänet tämän keskikokoisen hyökkäysjoukon kapteeniksi. Hän oli huomannut Epathuksen ainutlaatuisen johtamiskyvyn ja uskollisuuden ja samassa nimittänyt komppanian nuorimman veteraanin kapteeniksi.
Tämä ei tosiaan ollut ensimmäinen nopea eteneminen hänen sotilasaikanaan. Hän oli päässyt pois kevyesti aseistetuista partiojoukoista
kaksi vuotta muita aikaisemmin. Hän kymmenen vuotta muita nuorempana oli päässyt veteraanikomppaniaan pelastamalla parhaan ystävänsä veli Beliasuksen hengen samalla omansa uhaten. Tajuton, pahasti haavoittunut, molemmat kätensä ja toisen jalkansa menettänyt Beliasus olisi jäänyt kuolemaan sortuvaan rakennukseen ilman Epathusta. Koko muu komppania uskoi hänen siirtyneen parempaan paikkaan Keisarin luokse, mutta ihme kyllä, Apteekkarimariinit olivat löytäneet
liikuntakykynsä ja paljon verta menettäneestä Beliasuksesta pulssia.
Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kutsua konejumalan palvojat, Space MarineidenTeknikot ja hänestä, urhoollinen veteraanikersantti kuin oli
oli tehty komppanian ensimmäinen Dreadnought. Kaksi kertaa miehen korkuinen, raskaasti panssaroitu sotakone joka itseasiassa oli Beliasus.
Tällä kertaa hän suoranaisesti säikähti pois mietteistään kuulessaan Beliasuksen jyrisevän bassoäänen:"Olemme valmiita" Epathus katsahti
taakseen ja näki joukkonsa muodostelmassa, valmiina ottamaan hyökkäyskäskyn vastaan. Mahtavasti jylisten jättimäinen panssarivaunu
pysähtyi hänen viereensä. Etuluukku avautui ja Epathuksen eteen asteli
viisi raskaasti panssaroitua soturia tuijottaen häntä kylmillä silmillään.
Ne olivat terminaattoreita, Space Marine- rodun armottomimpia eliitisotilaita. "Haluaisimme päästä rankaisemaan Keisarin vastustajia",
ryhmän kersantti sanoi. Epatus katsahti vasemmalleen ja hänen viereensä pysähtyi toinen, paljon pienempi panssarivaunu jossa oli aseina kaksi Imperiumin maajoukkojen tuhovoimaisinta asetta, valtavaa lasertykkiä. Jopa nuo julmat lasertykit näyttivät verenhimoisilta. Kaikki miehet olivat kurinalaisessa muodostelmassa. Epathus katsahti heidän kohdettaan, Keisarillisen kaartin petturedin bunkkeriryhmittymää, joka oli aivan selvästi päämaja.
Sen puolustajat olivat myös asemissa, valmiina ottamaan hyökkäyksen vastaan. Epathus kääntyi kohti joukkojaan ja alkoi puhumaan: "Miehet tietäkää tämä:Tässä hyökkäyksessä ehkä voitamme ja lippumme liehuvat voitokkaina raunioden yläpuolella." Epathus viittasi kädellään kohti bunkkereita. Koko joukko huusi hurraata."Ehkä me kaikki kaadumme ueheasti, taistellen hyvän asiamme puolesta ja jäämme elämään legendoihin joita meidän kovasta yrityksestämme tuhota ylivoimainen vihollinen kerrotaan ja sielumme saavat ikuisen rauhan Keisarin, hallitsijamme ja Roboute Guillimanin, isämme luona." "kävi miten kävi, koko Imperiumi muistaa meidät sankareina ja Keisari on ylpeä meistä ja palkitsee meidät." Epathus veti voimamiekkansa tupestaan, katseli sitä hetken ja sanoi nostaen miekan samalla korkealle ilmaan:
"Hyökätkää miehet, Keisarin ja Guillimanin puolesta!"
Kapteeni Epathus katseli miettiväinen ilme kasvoillaan auringonnousua
vanhan taistelukentän vastakkaisessa päässä. Auringon ensi säteet kultasivat suuren laakson jolla oli käyty lukemattomia taiteluita. Ei tarvinnut olla Keisarillisen kaartin sotilas, saati sitten Space Marine joka hän itse oli että olisi huomannut alueen veristen taistojen tapahtumapaikaksi. Joskus heidän esi-isiensä aikoina vehreänä kukoistanut nurmilaakso oli pommitettu lähes ylösalaisin. Nyt siellä näkyi pelkkää tummaa multaa, hiekkakuoppia joista osa tehty suojaukseksi ja joista osa oli syntynyt lukemattomissa pommituksissa ja tykistökeskityksissä joita tällä alueella oli vuosituhansien aikana ollut miljoonia. Kentällä olimyös monia, viattomien kansalaisten jäännöksiä asumustensa vieressä, likaantuneita, vaurioituneita haarniskojen palasia ja monia rispaantuneita taistelustandaareija jotka olivat joskus, kauan sittenliehuneet tuulessa värikkäinä ja voitokkaina kahden armeijoiden kärjissä valaen uskoa ja rohkeutta sotilaihin. Epathus havahtui mietteistään ja käänsi katseensa sotilaspappi Ixioniin, joka oli juuri ilmestynyt hänen viereensä. "Joukot ovat purkautuneet Ukkoshaukoista,
hyökkäys voi alkaa",ilmoitti Ixion kylmällä, matalalla äänellä. Epathus nyökkäsi tuimasti. Tuo sama mies oli vain muutama kuukausi aikaisemmin
nimittänyt hänet tämän keskikokoisen hyökkäysjoukon kapteeniksi. Hän oli huomannut Epathuksen ainutlaatuisen johtamiskyvyn ja uskollisuuden ja samassa nimittänyt komppanian nuorimman veteraanin kapteeniksi.
Tämä ei tosiaan ollut ensimmäinen nopea eteneminen hänen sotilasaikanaan. Hän oli päässyt pois kevyesti aseistetuista partiojoukoista
kaksi vuotta muita aikaisemmin. Hän kymmenen vuotta muita nuorempana oli päässyt veteraanikomppaniaan pelastamalla parhaan ystävänsä veli Beliasuksen hengen samalla omansa uhaten. Tajuton, pahasti haavoittunut, molemmat kätensä ja toisen jalkansa menettänyt Beliasus olisi jäänyt kuolemaan sortuvaan rakennukseen ilman Epathusta. Koko muu komppania uskoi hänen siirtyneen parempaan paikkaan Keisarin luokse, mutta ihme kyllä, Apteekkarimariinit olivat löytäneet
liikuntakykynsä ja paljon verta menettäneestä Beliasuksesta pulssia.
Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kutsua konejumalan palvojat, Space MarineidenTeknikot ja hänestä, urhoollinen veteraanikersantti kuin oli
oli tehty komppanian ensimmäinen Dreadnought. Kaksi kertaa miehen korkuinen, raskaasti panssaroitu sotakone joka itseasiassa oli Beliasus.
Tällä kertaa hän suoranaisesti säikähti pois mietteistään kuulessaan Beliasuksen jyrisevän bassoäänen:"Olemme valmiita" Epathus katsahti
taakseen ja näki joukkonsa muodostelmassa, valmiina ottamaan hyökkäyskäskyn vastaan. Mahtavasti jylisten jättimäinen panssarivaunu
pysähtyi hänen viereensä. Etuluukku avautui ja Epathuksen eteen asteli
viisi raskaasti panssaroitua soturia tuijottaen häntä kylmillä silmillään.
Ne olivat terminaattoreita, Space Marine- rodun armottomimpia eliitisotilaita. "Haluaisimme päästä rankaisemaan Keisarin vastustajia",
ryhmän kersantti sanoi. Epatus katsahti vasemmalleen ja hänen viereensä pysähtyi toinen, paljon pienempi panssarivaunu jossa oli aseina kaksi Imperiumin maajoukkojen tuhovoimaisinta asetta, valtavaa lasertykkiä. Jopa nuo julmat lasertykit näyttivät verenhimoisilta. Kaikki miehet olivat kurinalaisessa muodostelmassa. Epathus katsahti heidän kohdettaan, Keisarillisen kaartin petturedin bunkkeriryhmittymää, joka oli aivan selvästi päämaja.
Sen puolustajat olivat myös asemissa, valmiina ottamaan hyökkäyksen vastaan. Epathus kääntyi kohti joukkojaan ja alkoi puhumaan: "Miehet tietäkää tämä:Tässä hyökkäyksessä ehkä voitamme ja lippumme liehuvat voitokkaina raunioden yläpuolella." Epathus viittasi kädellään kohti bunkkereita. Koko joukko huusi hurraata."Ehkä me kaikki kaadumme ueheasti, taistellen hyvän asiamme puolesta ja jäämme elämään legendoihin joita meidän kovasta yrityksestämme tuhota ylivoimainen vihollinen kerrotaan ja sielumme saavat ikuisen rauhan Keisarin, hallitsijamme ja Roboute Guillimanin, isämme luona." "kävi miten kävi, koko Imperiumi muistaa meidät sankareina ja Keisari on ylpeä meistä ja palkitsee meidät." Epathus veti voimamiekkansa tupestaan, katseli sitä hetken ja sanoi nostaen miekan samalla korkealle ilmaan:
"Hyökätkää miehet, Keisarin ja Guillimanin puolesta!"
