40k Vihreä uhka
Lähetetty: Ti 16.12.2003 20:26
Elikkä tämä on minun ensimmäisiä tarinoita ja se on tarkoituksella vain eka luku, joten olkaa armollisia kun annatte palautetta *anova ilme* 
I. luku Hyökkäys
”Kaikki asemiin!” käsky kuului keskusradiosta, ”Toistan, kaikki asemiin!” Nousin äkkiä punkastani, otin aseeni, las-kiväärin, ja juoksin bunkkerin portaat ylös. Sieltä minä jatkoin juoksuhautaan melkein etulinjamaan ja siellä minua odotti tyly näky, muut ryhmästäni ja loput komppaniasta olivat juoksuhautojen suojissa, koska örkit olivat taas aloittaneet pommittamisensa Imperiumilta kaapatuilla tankeilla ja omilla heittimillään. Viereeni tippui suuri heittimen kranaatti, mutta se oli suutari. ”Keisarille kiitos”, minä puuskahdin. Silloin huomasin kommissaari Caernwellin, joka oli noussut pois juoksuhaudasta ja alkanut puhua miehille. ”No niin miehet, kohta tulee kova taistelu. Vastassamme on örkkejä ja ne eivät tunne armoa, mutta Keisarin voima on suojanamme”, hän huusi rohkaisten sotilaita. Valitettavasti pariin sotilaaseen vaikutus oli päinvastainen. He lähtivät juoksemaan pakoon, poispäin rintamalta. He juoksivat kovaa, kunnes tunsivat jonkin menevän lävitseen, se jokin oli kommissaari Caernwellin bolt-pistoolin luoti, sitten he kaatuivat ja kaikki pimeni. ”Minä en salli rintamakarkuruutta, muistakaakin se!” Caernwell huusi koko joukkueelle.
Me olemme olleet kukkulalle tehdyssä tukikohdassa saarroksissa jo kolme viikkoa, koska örkit ovat hyökänneet minun kotiplaneetalleni ja taisteluja on joka puolella planeettaa. Tukikohta koostuu monesta bunkkerista, radiotornista ja monista kukkulaa ympäröivistä juoksuhaudoista. ”Nyt taitaa olla tosi kyseessä”, mietiskelin, koska örkit olivat pommittaneet meitä jo kauan aikaa, mutta koskaan aiemmin pommitus ei ollut ollut näin kovaa. Sitten se alkoi ”Nyt ne tulevat!” huutoja kuului joka puolelta. Nousin seisomaan ja kurkistin raosta, jonka sattumoisin oli tehnyt jonkin edellisen taistelun luoti, ja näin, kun iso vihreä massa alkoi syöksyä eteenpäin. ”Kaikki asemiin! Miehittäkää raskaat aseet!” luutnantti Davisin ääni kuului. Minä juoksin oikopäätä automaattitykin ääreen ja odotin käskyä, samalla kun vihreä massa lähestyi kovaa vauhtia. ”Tulta!” Davis huusi, ”Näyttäkää niille!” Aloin tulittaa massaa heti, ja niin tekivät muutkin. Monta örkkiä kaatui, mutta niiden paikan täytti heti toiset örkit. Sitten alkoi kuulua kova jylinä, kun Leman Russ-tankit avasivat tulen. Örkkien rivit harvenivat huomattavasti, mutta taas toiset örkit korvasivat niiden paikat. ”Paljonko niitä oikein on?” huusin ja sain Davisilta vastauksen ”Noin parituhatta, Sotamies Anton”, hän vastasi ”Ja meillä on tuhat sotilasta, elikkä sinun olisi paras ampua kovaa ja tarkkaan.” Sain siitä lisää taistelutahtoa ja aloin tulittaa entistäkin kovempaa. Jälleen monta örkkiä kaatui, mutta nyt ne olivat jo ensimmäisen juoksuhaudan kohdalla ja ensimmäiset sotilaat joutuivat lähitaisteluun näiden vihreiden olioiden kanssa. Selkäpiitäni karmi, kun kuulin toverieni avun- ja kuolinhuudot.
”Ne ovat jo toisessa juoksuhaudassa ja me ollaan neljännessä, ne lähestyvät lujaa! Kiinnittäkää pistimet ja valmistautukaa lähitaisteluun!” Caernwell huusi. Otin taskustani pistimen ja kiinnitin sen kivääriini, sitten jatkoin tykillä ampumista. ”Nämä saattaisivat olla viimeiset elinhetkeni”, ajattelin samalla kun ammuin. Kuului räjähdyksiä, kun tankit ampuivat örkkilaumaa päin. Lopetin tykillä ampumisen ja menin juoksuhautaan. Nyt örkit olivat jo kolmannessa juoksuhaudassa ja taas kuului huutoja, mutta nyt myös örkkien kurkuista, sillä sotilaat olivat terästäytyneet ja taistelutahto oli palannut. Silloin kuului pillin vihellys, se oli merkki siitä, että takana olevassa juoksuhaudassa olevat saavat heittää kranaatteja vihollisen päälle. ”Menetimme siis kolmannenkin juoksuhaudan”, sanoin vieressä oleville tovereille ja he nyökkäsivät synkästi. Sitten otin kranaatin, repäisin sokan irti ja heitin. Kuului monta räjähdystä ja huutoa.
Pian ensimmäinen vihreä olio hyppäsi juoksuhautaan ja löi yhden sotilaan kuoliaaksi karulla kirveellään. Se oli kääntymässä seuraava uhriaan kohti, mutta monta pistimen terää iski siihen. Örkki hukkui koristen vereensä, sillä yksi terä oli lävistänyt sen kurkun, ja se kaatui kuolleena maahan. Sitten tuli parikymmentä lisää. Yhtä örkkiä kohti kuoli keskimäärin kolme sotilasta ja taistelu oli todella rajua ja niitä tulvi vielä koko ajan lisää. Minä sain pahan osuman kirveestä jalkaani. Tilanne oli niin epätoivoinen, että lähdimme karkuun bunkkereille päin. Silloin Caernwell puhalsi pilliin ja aloin juosta niin kovaa, kuin vain pääsin haavoittuneena, etten jäisi kranaattien alle. Pian pääsin seuraavaan juoksuhautaan ja jatkoin siitä bunkkereille, koska olin pahasti haavoittunut. Juoksiessani katsoin taakseni ja näin kun vihreä massa saavutti seuraavan juoksuhaudan. Ohitin vielä pari juoksuhautaa, kunnes pääsin sidontapaikalle. Siellä minun haavani sidottiin, jonka jälkeen minut ohjattiin lepäämään. Kuulin ääniä taistelusta ja se oli kamalan kuuloista, huutoja kuului joka puolelta, mutta yhtäkkiä ilman täytti kova moottoreiden jyly. Nousin katsomaan ikkunasta ja näin kun neljä Ukkoshaukka-alusta laskeutui tukikohdan laskeutumisalueelle. Mustat Temppeliherrat, eräs Avaruusmariinien jaostoista, oli saapunut.
I. luku Hyökkäys
”Kaikki asemiin!” käsky kuului keskusradiosta, ”Toistan, kaikki asemiin!” Nousin äkkiä punkastani, otin aseeni, las-kiväärin, ja juoksin bunkkerin portaat ylös. Sieltä minä jatkoin juoksuhautaan melkein etulinjamaan ja siellä minua odotti tyly näky, muut ryhmästäni ja loput komppaniasta olivat juoksuhautojen suojissa, koska örkit olivat taas aloittaneet pommittamisensa Imperiumilta kaapatuilla tankeilla ja omilla heittimillään. Viereeni tippui suuri heittimen kranaatti, mutta se oli suutari. ”Keisarille kiitos”, minä puuskahdin. Silloin huomasin kommissaari Caernwellin, joka oli noussut pois juoksuhaudasta ja alkanut puhua miehille. ”No niin miehet, kohta tulee kova taistelu. Vastassamme on örkkejä ja ne eivät tunne armoa, mutta Keisarin voima on suojanamme”, hän huusi rohkaisten sotilaita. Valitettavasti pariin sotilaaseen vaikutus oli päinvastainen. He lähtivät juoksemaan pakoon, poispäin rintamalta. He juoksivat kovaa, kunnes tunsivat jonkin menevän lävitseen, se jokin oli kommissaari Caernwellin bolt-pistoolin luoti, sitten he kaatuivat ja kaikki pimeni. ”Minä en salli rintamakarkuruutta, muistakaakin se!” Caernwell huusi koko joukkueelle.
Me olemme olleet kukkulalle tehdyssä tukikohdassa saarroksissa jo kolme viikkoa, koska örkit ovat hyökänneet minun kotiplaneetalleni ja taisteluja on joka puolella planeettaa. Tukikohta koostuu monesta bunkkerista, radiotornista ja monista kukkulaa ympäröivistä juoksuhaudoista. ”Nyt taitaa olla tosi kyseessä”, mietiskelin, koska örkit olivat pommittaneet meitä jo kauan aikaa, mutta koskaan aiemmin pommitus ei ollut ollut näin kovaa. Sitten se alkoi ”Nyt ne tulevat!” huutoja kuului joka puolelta. Nousin seisomaan ja kurkistin raosta, jonka sattumoisin oli tehnyt jonkin edellisen taistelun luoti, ja näin, kun iso vihreä massa alkoi syöksyä eteenpäin. ”Kaikki asemiin! Miehittäkää raskaat aseet!” luutnantti Davisin ääni kuului. Minä juoksin oikopäätä automaattitykin ääreen ja odotin käskyä, samalla kun vihreä massa lähestyi kovaa vauhtia. ”Tulta!” Davis huusi, ”Näyttäkää niille!” Aloin tulittaa massaa heti, ja niin tekivät muutkin. Monta örkkiä kaatui, mutta niiden paikan täytti heti toiset örkit. Sitten alkoi kuulua kova jylinä, kun Leman Russ-tankit avasivat tulen. Örkkien rivit harvenivat huomattavasti, mutta taas toiset örkit korvasivat niiden paikat. ”Paljonko niitä oikein on?” huusin ja sain Davisilta vastauksen ”Noin parituhatta, Sotamies Anton”, hän vastasi ”Ja meillä on tuhat sotilasta, elikkä sinun olisi paras ampua kovaa ja tarkkaan.” Sain siitä lisää taistelutahtoa ja aloin tulittaa entistäkin kovempaa. Jälleen monta örkkiä kaatui, mutta nyt ne olivat jo ensimmäisen juoksuhaudan kohdalla ja ensimmäiset sotilaat joutuivat lähitaisteluun näiden vihreiden olioiden kanssa. Selkäpiitäni karmi, kun kuulin toverieni avun- ja kuolinhuudot.
”Ne ovat jo toisessa juoksuhaudassa ja me ollaan neljännessä, ne lähestyvät lujaa! Kiinnittäkää pistimet ja valmistautukaa lähitaisteluun!” Caernwell huusi. Otin taskustani pistimen ja kiinnitin sen kivääriini, sitten jatkoin tykillä ampumista. ”Nämä saattaisivat olla viimeiset elinhetkeni”, ajattelin samalla kun ammuin. Kuului räjähdyksiä, kun tankit ampuivat örkkilaumaa päin. Lopetin tykillä ampumisen ja menin juoksuhautaan. Nyt örkit olivat jo kolmannessa juoksuhaudassa ja taas kuului huutoja, mutta nyt myös örkkien kurkuista, sillä sotilaat olivat terästäytyneet ja taistelutahto oli palannut. Silloin kuului pillin vihellys, se oli merkki siitä, että takana olevassa juoksuhaudassa olevat saavat heittää kranaatteja vihollisen päälle. ”Menetimme siis kolmannenkin juoksuhaudan”, sanoin vieressä oleville tovereille ja he nyökkäsivät synkästi. Sitten otin kranaatin, repäisin sokan irti ja heitin. Kuului monta räjähdystä ja huutoa.
Pian ensimmäinen vihreä olio hyppäsi juoksuhautaan ja löi yhden sotilaan kuoliaaksi karulla kirveellään. Se oli kääntymässä seuraava uhriaan kohti, mutta monta pistimen terää iski siihen. Örkki hukkui koristen vereensä, sillä yksi terä oli lävistänyt sen kurkun, ja se kaatui kuolleena maahan. Sitten tuli parikymmentä lisää. Yhtä örkkiä kohti kuoli keskimäärin kolme sotilasta ja taistelu oli todella rajua ja niitä tulvi vielä koko ajan lisää. Minä sain pahan osuman kirveestä jalkaani. Tilanne oli niin epätoivoinen, että lähdimme karkuun bunkkereille päin. Silloin Caernwell puhalsi pilliin ja aloin juosta niin kovaa, kuin vain pääsin haavoittuneena, etten jäisi kranaattien alle. Pian pääsin seuraavaan juoksuhautaan ja jatkoin siitä bunkkereille, koska olin pahasti haavoittunut. Juoksiessani katsoin taakseni ja näin kun vihreä massa saavutti seuraavan juoksuhaudan. Ohitin vielä pari juoksuhautaa, kunnes pääsin sidontapaikalle. Siellä minun haavani sidottiin, jonka jälkeen minut ohjattiin lepäämään. Kuulin ääniä taistelusta ja se oli kamalan kuuloista, huutoja kuului joka puolelta, mutta yhtäkkiä ilman täytti kova moottoreiden jyly. Nousin katsomaan ikkunasta ja näin kun neljä Ukkoshaukka-alusta laskeutui tukikohdan laskeutumisalueelle. Mustat Temppeliherrat, eräs Avaruusmariinien jaostoista, oli saapunut.
Kirjoita vain lisää.