40k: Jakartin tappio
Lähetetty: Ti 30.12.2003 18:30
Tämä on siis ensimmäinen stoorini joten antakaa anteeksi virheet sun muut mokat. Hieman pitkähän tästä lopulta tuli...
Kirjoitusvirheitä varmasti jostain löytyy vaikka yritinkin ne korjata.
Nauttikaa!(tai edes näytelkää nauttivanne)
”Olen sotilas joka on tuomittu elämään tässä maailmassa...”
Isäni oli myös sotilas...Ja kaiken lisäksi hyvä sellainen. Hän palveli kaartin jalkaväessä kersanttina ja hänen maineensa tunnettiin koko aurinkokunnassa. Vaikka olin nuori muistan vielläkin hänen sotatarinoitaan...
” Oli se Abaddon ihan tähtäimessä joo! Ei se ole niin kova kun ne sanoo! Minä kerran potkasin nilkkaan niin poika itki niin pirusti...”
Näin isompana tiedän että se ei voinnut olla totta(silti aina toivoin että olisi). Kuitenkin eräänä päivänä isä ei enää tullut takaisin. Hän oli kuollut jollain kaukaisella planeetalla taistellen Keisarin nimeen...Näin ainakin propaganda kirjeessä sanottiin. Äitini joutui yksin kasvattamaan minut. Joka päivä hän varoitteli minua siitä kuinka paha asia sota on. Äiti selvästi yritti kitkeä minusta saman sotaisen luonteenpiirteen joka isälläkin oli. Äiti kuitenkin epäonnistui tehtävässään ja kutsuntojen aikana minä liityin kaartiin.
Pian minut kuitenkin todettiin kykemättömäksi sotilaaksi. Olin todella pettynyt. Näytti siltä että minusta ei tulisi Isäni kaltaista sotilasta...Ainakaan jalkaväessä! Päätin yrittää liittyä laivastoon ja pääsin koulutukseen. Monien vuosien jälkeen olen asemassa johon olen tyytyväinen. Diktaattori-luokan tähtiristeilijä ”Jakartin tappion” avustava pilotti.
Nimi on muuten Yar Kramer
Silti...Tuntuu että tämän laivan olisi kironnut itse Keisari. Joka ikinen päivä samaa rutiinia. Me vain ajelehdimme planeettojen Kallastin, Thoth ja Jucha takana vartioiden ettei yksikään örkkien alus pääse läpi Chirosiin...blaah! Miten minusta tulee isäni kaltainen sankari jos tämä jatkuu näin. Pian meillä on kuitenkin muuta ajateltavaa sillä laivaamme tulee Inkvisiittori vierailulle.
En tiedä hänen nimeään eikä minua paljoa kiinnostakkaan, kunhan vain ei määrää laivaa ”puhdistettavaksi”.
Nostin proteiinijuomani huulilleni ja jo valmiiksi irvistäen otin kulauksen. Maku ei ollut paras mahdollinen mutta auttoipa pysymään hereillä. Nostin hiljaa leukani ja katseeni uppoutui näyttöruudun taakse avaruuden kaukaisuuteen. Kuinka monta kertaa olin katsellut tuosta ruudusta ulos ja ajatellut koska syttyisi taistelu. Minulla oli vartiovuorostani mennyt vasta puolet joten päätin ottaa paremman asennon ja löysätä hieman vyötäni. komentosillalla ei ollut paikalla kuin minä ja päivystävä tutkamies. Ehkä ketään ei haittaisi jos ottaisin pienet nokoset...ehkä kukaan ei huomaisi? Silmäluomet tuntuvat niin perhanan painavilta...jos minä suljen ne vain hetkeksi...
” Hälytys! Vihollisten väijytys ”, joku huusi minun korvaani ja minä ponkaisin ylös kaataen samalla proteiinijuoman lattialle. Vieressäni istui naurava mies joka melkein huusi minulle:
” Yar! Senkin vätys! Sun olisi pitänyt nähdä ilmeesi!” Mies oli Gyro, laivan pääpilotti ja paras ystäväni.
” Aah...Gyro sinä senkin...” Minä mutisin ja siivosin sotkuni. Gyro jatkoi:
” Sori..Oli ihan pakko, mut mitä jos sisään olisi tepastellut kapteeni tai se Inkvisiittori? Sun pitäis varoa vähän.” Minä nyökkäilin ja jatkoin ruudun katselua. Gyro taas jatkoi:
” Se inkvisiittori on kuulemma hullu ku pullosta tullu! Sen viimenen tehtävä oli Cadian portilla ja se ei ole sen jälkeen ollut ok jos sä tajuat mitä mä tarkotan...” Minä vain jatkoin nyökkäilemistä vaikkei minulla ollut hajuakaan mitä Gyro tarkoitti.
Komentosillan ovi avautui ja kapteeni asteli sisään perämies aivan hänen kannoillaan. Kapteeni oli mukava mies. Hän on varmaan ainoa meistä joka on ollut mukana sodassa. Ja siitäkin on kauan jos katsoo hänen harmaiden hiustensa väriä.
”Kapteeni sillalla ”, perämies karjahti ja kaikki nousivat seisomaan lyöden kantapäänsä yhteen. Kapteeni heilautti kättään ja sanoi rauhallisella äänellä:
”Lepo vaan sotilaat. Meille on saapunut tänään vieras. Hän tulee suoraan Terralta suorittamaan salaista tehtävää ja tarvitsee siinä meidän apua. Inkvisiittori Donavan...jos voin pyytää?” Kapteeni nyökkäsi ja ovesta astui mustaan kaapuun pukeutunut hahmo. Hän laski huppunsa ja sen alta paljastui kalju hieman kalpea vanha mies jolla oli pistävä katse ja tummat kulmakarvat.
”Sanohan kapteeni minulle kaksi asiaa,” Donavan sanoi hitaasti ja jatkoi:” Miksi näin iso alus ei ole eturintamalla vaan täällä täysin syrjässä...Eikö tämä ole imperiumin resurssien tuhlausta? Ja miksi aluksen nimi on Jakartin tappio?” Kapteeni näytti hieman närkästyneeltä mutta vastasi silti rauhallisesti:
” Alus oli ennen sotien veteraani...Se on taistellut hyvin monissa taisteluissa ja aina selvinnyt. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti ja alus vedettiin pois rintamilta tänne...vartiotoimiin. Ja mitä tulee nimeen niin aluksen nimi oli ennen Kallastinin tappio sillä alus oli yksi monista jotka piirittivät planeettaa silloin kun se vallattiin. Kun alus siirrettiin tänne sen nimi vaihdettiin koska luultiin että se myös joskus valtaisi Jakartin planeetan.” Kapteeni veti henkeä ja ja hymyili.
” Mutta näin ei koskaan käynnyt”, inkivisiittori totesi terävällä äänellä ja käveli siltaa pitkin näyttöruudun eteen.
Hän alkoi nyt puhua kovemmalla äänellä kaikille huoneessa oleville ihmisille
” Kai tähän pitää tyytyä... No niin imperiumin palveliat! Kuulkaa minua! Minulla on erittäin tärkeä tehtävä meneillään. Jos minut saadaan kiinni niin koko Pacificus Segmentumin kohtalo on kortilla. Jokainen miehistön jäsen käyköön sairashuoneella tarkastuksessa. Emme halua että joukossamme on harhaoppisia vakoojia. Tämän aluksen tehtävä on viedä minut Hydraphuriin, tämän Segmentumin tukikohtaan. Asia on kiirreellinen joten lähtekäämme heti...” Gyro nauroi ja alkoi puhua:
” Jees söör! Mä valmistan tän aluksen menemään warppiin” Ikvisiittori karjaisi:
”EI!” Donavan käveli äkkiä Gyron luokse ja tarttui häntä kädestä” Warp hypyt on kielletty silloin minä olen tällä aluksella..Liian vaarallista!”, Donavan väänsi Gyron kättä niin että tämä karjahti kivusta. ”Teidän pitäisi pitää parempaa huolta ystävästänne pilotti... hmm...Kramer” Inkvisiittori sähisi ja poistui sillalta Kapteeni hänen perässään. Gyro piteli kättään ja mutisi jotain minulle:
” Mä olin väärässä..Se ei ookkaan hullu..se on pas*****” Minä rupesin nauramaan ja hain Gyrolle jäitä.
Pari päivää myöhemmin tilanne oli rauhoittunut. Vaikka Inkvisiittori pelottikin kaikkia niin tuntui että maisemien vaihdos teki hyvää miehistölle.
Kolmantena päivänä oli taas minun vartiovuoro. Aloin pikkuhiljaa tottua proteiinijuoman makuun ja hörpin sitä samalla kun katsoin lähestyvää planeettaa.
”Mikä planeetta tuo on?” Kysyin kapteenilta joka ei saannut unta. ”hmm...Minusta tuntuu että se on Colcha, agrimaailma” Kapteeni vastasi väsyneesti ja jatkoi:
”Liiku hieman tyyrpuuriin...” Minä kytkin automaattiohjauksen pois päältä:
” Aye aye sir! ” huudahtin ja väänsin ohjaimia. Kaikki tuntui toimivan normaalisti. Jokin alkoi piipata sillalla. Huomasin että koordinaattorin yläpuolella vilkkui punainen valo ja sireenistä kuului pieni matala piippaus.
” Astropaatit ovat havainneet repeytymän avaruudessa!” Koordinaattori hihkaisi hätääntyneesti ja painoi hälytysnappia. Pieni harmiton piippaus muutui korvia särkeväksi hälytys ujellukseksi. Kapteeni nappasi comlinkkinsa tuolinnojalta ja alkoi puhua siihen. Aluksen goottimaiset käytävät täyttyivät hänen äänestään:
” Mahdollinen warpmyrsky edessä! Kaikki miehistö asemilleen. Donavan ja Gyro! Heti sillalle!” Kapteeni haukkoi välillä henkeä” Yar! Pysäytä alus! ” Tein työtä käskettyä. Mitkä ovat mahdollisuudet että törmäämme warpmyrskyyn? Kaipasin toimintaa mutta tälläistä? Ehei...Olen kuullut Tarinoita miten kokonainen space marine jaosto on kadonnut warpmyrskyyn. Donavan ryntäsi huoneeseen hänen otsallaan valui hiki ja hänen silmissään näkyi pelko.
” Aah...Ne neljä haluavat minut tosissaan” , Donavan mutisi itsekseen ja käski minun kääntää alusta lisää tyyrpuuriin. Ohjasin alusta käskyn mukaan ja näytölle ilmestyi jotain todella pelottavaa. Warpmyrsky. Se muistuttu jollain epäilyttävällä tavalla silmää joka heijasti eri värisiä valoja. ” pelottavalla tavalla kaunis”, mutisi kapteeni.
” Kuvaruudulla näkyy jotain!” huusi koordinaattori ”Samoin tutkalla! Kaksi...kolme...neljä kiinteää kohdetta... Keisari auttakoon meitä. Se on pieni laivasto! ” tutkamies melkein vikisi suustaan. ”Antakaa tiedot! ” Huusivat Donavan ja kapteeni yhtäaikaa.
” Näyttää siltä että kimpussamme on pian yksi devastation-luokan tähtiristeiliä, kaksi infidel-luokan saattoalusta ja yksi iconoclast-luokan saattoalus.” Kapteeni rysähti tuolilleen ja tarttui taas comlinkkiinsä:
” Kaikki Fury-hävittäjä ja starhawk-pommittaja pilotit aluksiinsa nyt! Valmistautukaa torpeedoihin!” Inkvisiittori määräsi myös valmistelut tuleviin valtausyrityksiin. Gyroa ei vielläkään näkynyt joten minä sain ohjata alusta. Protokollan mukaan pettureita rangaistaan ja aloin ohjata alusta vihollista kohti. Donavan ohjaili minua tuolini takaa:
” Liiku suoja-asemiin! Hoida tuo iso ensin pois tieltä ja napsitaan nuo saattoaluksen hävittäjillä.” Nyt donavan siirtyi miehen luokse joka oli vastuussa aseista.
”Ilmoita heti torpeedo huoneeseen että jokainen putki pitää ladata. Haluan joka ikisen tykin ja turretin toimimaan tällä sekunnilla! Tuli vapaa kunhan vain kohde on kantaman päässä!” mies nyökkäsi ja laittoi käskyn menemään comlinkillään asehuoneisiin. ”Nyt alkaa räminä...” Kapteeni kuiskasi minulle ja minä en tiennyt mitä ajatella. Vihdoin taistelu! Mutta selviytyisinkö siitä voittajana?
” Viisi, ei Kuusi lähestyvää kohdetta kello yhdessätoista ”, tutkamies ilmoitti Donavanille.
” Torpeedoja...” , Inkvisiittori sanoi ja alkoi karjua:” Pitääkö minun tehdä kaikki täällä yksin! Tulta! Tulta! Tulta! Tulta! Tulta! Ohjatkaa tämä romukasa ampuma-asemiin NYT!” Tajusin että hän tarkoitti minua. Ohjaaminen alkoi tuntua raskaalta ja niskaani särki. Vihdoin sain työnnettyä aluksen tuliasemiin. Torpeedot lähtivät siinä samassa matkaan.
”Yar! Kun annan merkin nosta alus pois vihollisen torpeedojen tieltä!” Kapteeni huusi ja juoksi viereeni. Vihollisten torpeedoilla oli suora linja alukseen. Kaikki hiljenivät ja katsoivat tutkaruutua. Hiki valui hiljaa kasvojani pitkin huulelleni. Maku oli suolainen. Käteni tärisivät kun puristin ohjaimia yhä kovempaa ja kovempaa, odottaen käskyä.
”Nyt! ” Kapteeni huudahdi kun torpeedot olivat vain muutaman kilometrin päässä aluksesta. Vedin ohjainta eteepäin niin kovaa kuin pystyin. Kapteeni huusi comlinkkiinsä varoituksia osumasta joka oli vain sekuntien päässä tulevaisuudessa ja tarttui samalla kiinni seinässä olevasta pidikkeestä. Kuului räjähdys ja alus alkoi täristä.
”Vauriot? ” Donavan kysyi kapteenilta. Kapteeni nyökkäsi ja kysyi comlinkillään tilannetta.
”Warpajoon osui...Ei paljoa muuta. Onneksi torpeedot olivat pienenlaisia. Pieni tulipalo moottorihuoneessa. Tilanne hallinassa. ” Kapteeni vastasi helpottuneena. Inkvisiittori nyökkäsi ja nappasi comlinkin kapteenin kädestä:
” Keisarin nimeen! Nyt me taistelemme vaikka meiltä menisi henki!” Lyhyt mutta ytimekän puhe ei paljoa auttanut alusta. Aloin ohjata alusta kohti laivuetta. Minua ahdisti edelleen äsköinen tilanne mutta yritin pitää pääni kylmänä. Huomasin näytöllä jotain muuta mielenkiintoista. Torpeedomme olivat menossa hyvää aikaa vihollisen isointa alusta kohti kunnes yksi kolmesta saattoaluksesta ajoi torpeedojen eteen.
”Kapteeni! Katsokaa! ” Mylväisin suustani ja sekä Donavan että Kapteeni kääntyivät katsomaan. ”Ne suojelevat tuota isoa alusta...” Donavan myhäili. Siinä samassa Kaaoksen laivasto aloitti tulituksen. Jokaisen aluksen keulatykit lauloivat kuolemaa. ”Suojat päälle ja heti! ” Kapteeni karjaisi.
”Mitäs tääl tapahtuu?” Gyro oli juuri saapunut huoneeseen ja hieroi silmiiän.”Eiks tääl edes saa nukkua rauhassa?” Gyro jatkoi valitustansa kunnes Inkvisiittori käveli Gyron eteen ja potkaisi häntä polvellaan mahaan.
” Laivan pääpilotti Gyro! Jos teitä kutsutaan niin te tulette heti! Ettekä jää nukkumaan hyttiinne!” Donavan karjui. Hän näytti nauttivan tilanteesta. Gyro kömpi ylös ja raahautui paikalleen. Alus alkoi taas täristä. Onneksi suojakilpi torjuu useimmat tulitukset ajattelin ja annoin Gyron jatkaa ohjausta. Gyro näytti vihaiselta. Hän ei edes kysynyt mikä oli tilanne vaan lähti painelemaan aluksella täysiä kohti vihollista.
Minä vain katselin kuinka omat torpeedomme lähtivät taas liikkeelle ja kuinka vihollisen ammukset kuluttivat suojakenttäämme.
Devastation-alus lähetti matkaan hävittäjät ja Deathclaw valtausalukset. Kapteeni lähetti tiedon eteenpäin ja pian oma hävittäjä/pommittaja laivueemme oli matkalla. Tilanne oli nyt totaalista sotaa...Ja minä vain istuin paikallani tekemättä mitään. Gyro teki sankaritemppuja. Hän näytti yrittävän törmätä vihollisen saattoalukseen mutta juuri ennen loppua hän teki käännöksen ja me torpedoimme vihollisaluksen moottorit. Pommittajamme kävivät devastationin kimppuun kuin herhiläiset ja sivutykkimme yrittivät parhaansa mukaan olla päästämättä yhtään valtaus-tai saattoaluksia lähelle. Gyro teki taas äkkinousun ja torpeedoputkemme lähettivät taas matkaan postia. Paketin sai vastaan yläpuolellamme oleva vihonviimeinen toimiva saattoalus. Aluksen heikot suojat eivät kestäneet räjähdystä. Hävittäjämme kiertelivät aluksen jäänteissä yrittäen harhauttaa vihollisen hävittäjiä
En tiedä missä Gyro oppi taistelmaan mutta tällä hetkellä minua ei paljon se kiinnostanutkaan.
Vihdoin Gyro teki kuitenkin virheen. Taaksemme ilmestyi devastation kuin tyhjästä ja se kiri aivan viereemme. Gyro yritti ohjata kömpelöä alusta pois suoralta tulilinjalta mutta turhaan.
Devastationin peitsitykit ampuivat kuolettavan säteen moottoreihin. Kapteeni sai vaurioraportteja jokapuolelta. Alus oli kaaoksessa. Kukaan ei tiennyt mitä tehdä. Jakartin tappion sivuturreteista ei ollut vastusta Devastationin peitsisäteille.
”Miksi he eivät lopeta meitä? Aluksen vanha runko ei kestäisi toista osumaa! ” kapteeni huusi hälytysäänen alta.
” He haluavat minut”, Ikvisiittori sanoi rauhallisesti ja siinä samassa tarkasti tutkamiehen pulssin. ”Kuollut...Keisari auttakoot häntä”
Kapteeni alkoi saada raportteja tilanteesta.
” No niin...Moottorit ovat tuhoutuneet, torpeedoputket eivät toimi, tulipaloja on jokapuolella ja koko peräosa laivasta on käytännössä kuollut. ” Kapteeni sanoi hiljaa ja korotti ääntään:” Lisäksi valtausalukset ovat matkalla ja hävittäjämme tuhottu.”
En tiennyt mitä sanoa. Kapteeni näytti pelkäävän ja Donavan hermostuneelta. Gyro taas piteli päätään ja mutisi jotain itselleen.
Kapteeni löi ovenavaus nappia ja alkoi huutamaan miehistölleen:
” Tämä on viimeinen käskyni! Käsken teitä kaikkia pakenemaan hätäaluksille! Teillä saattaa olla viellä toivoa!” Kapteeni osoitti ovea jonka takaa näkyi iso, suora goottimainen käytävä jonka päässä oli hissi. Kaikki komentosillan ihmiset katselivat toisiaan. Tuli hiljaista. Ainoastaan hälytyssireeni soi. Vihdoin laivan perämies käveli ensimmäisenä ovesta ulos. Tätä seurasi koordinaattori ja loput. Inkvisiittori toivotti onnea kapteenille ennenkuin hän käveli ulos. Pian huoneessa ei ollut kuin minä,Gyro ja kapteeni.
”Teidänkin pitäisi mennä pojat. Älkää huolestuko... Keisari pitää minusta huolen”, kapteeni sanoi. Gyro ja minä katsoimme toisiamme mutta sitten nousimme tuoleiltamme ja kävelimme ovesta ulos. Kapteeni lukitsi oven meidän mentyä. Hän viellä kerran huusi comlinkiin käskynsä:
”Evakuoikaa laiva! Pelastakoon itsensä ken voi!”
Hissi vei meidät pelastuskapseleiden luokse. Ryhmässämme oli 7 jäsentä. Donavan näytti ottaneen ohjat käsiinsä. Päästyämme oikeaan kerrokseen hän avasi hätätarvikeluukun seinässä ja ojensi kahdelle meistä laspistoolin.
” Kuten kuulitte! Alus on tälläkin hetkellä valtauksen kohteena...
Siksi annan teille muutaman neuvon. Yksi! Jos törmäätte space marineihin, tähdätkää päähän ja heittäytykää maihin. Kaksi! Valtausalukset eivät pääse aluksen sisäosiin niin helposti. Pysykää siis kaukana aluksen ulkoisista seinistä!” me kaikki nyökkäsimme. Gyro sai laspistoolin ja minä lääkintätarvikkeita.
Kaikki olivat täysin hiljaa ja totisina. Sinä hetkenä olisin maksanut mitä vain kulauksesta proteiinijuomaa. Kurkkuni oli niin karhea että vaikka minulla olisikin ollut asiaa niin suustani ei olisi varmaan kuulunut pihaustakaan.
Aloimme kävellä kohti pelastuskapseleita. Hälytyssireeni oli vaiennut mutta korvissamme soi vielläkin sen kimeä ääni. Miksi kaikki olivat niin hiljaisia? Oliko taistelu niin kova shokki? Ainoa joka mumisi itsekseen oli Donavan mutta siihen ihmiset olivat näiden päivien aikana tottuneet. En voi välttämättä sanoa valehtelematta etteikö minua pelottaisi mutta olen varma monia meistä silloin pelotti.
Saavuimme oven luokse joka johti pelastuskapseleihin.
Hiljaisuuden mursi vihdoin Gyro: ”No nii! Saavuttiinhan me tänne. Mä aloin jo huolestuu! ” Gyro oli juuri painamassa nappia kun Donavan tarttui häntä taas kädestä ja sanoi hiljaa.
” Jos avaat tämän oven me kaikki kuolemme.” Hän osoitti toisella kädellään oven yläpuolella palavaa kirkasta punaista tekstiä jossa luki alipaine. Donavan päästi kuitenkin Gyron kädestä irti ja alkoi kävellä edestakaisin.
”Meidän on pakko hajaantua jos haluamme selvitä. Toinen ryhmä lähtee laivan oikeaan hävittäjä hangaariin ja toinen vasempaan. ” Inkvisiittori vihdoin päästi suustaan.
” Sir? Etkö juuri sanonut että vihollisia tulee vastaan enemmän mitä lähemmäksi menemme laivan sivuja?” Perämies kysyi huolestuneena. Ikvisiittorin silmät näyttivät pistävän Perämiestä sydämmeen.
”Se riski on otettava...Gyro, Kramer. Seuratkaa minua. Te loput lähdette takaisin päin ja menette..krhm..anteeksi yritätte mennä vasemmanpuoliseen hangaariin.” Donavan sanoi taas pistävästi ja kehotti Gyroa ja minua seuraamaan häntä.
Emme varmaan enää ikinä näe sitä toista ryhmää ja he ajattelivat varmaan samaa meistä. Kuitenkin meidän reitimme oli vaarallisempi. Mitä lähemmäksi hangaaria saavuimme sitä enemmän maassa näkyi kuolleita. Jotkut heistä olivat palaneet kuoliaksi. Jotkut heistä olivat lyönneet päänsä. Jotkut taas jäänneet sortuneiden kattojen alle. Aloin haistaa ilmassa riken hajun. Pian syy selvisikin kun saavuimme käytävälle joka veisi meidät hangaariin. Käytävän lattian alla ollut kaasusäiliö oli räjähtänyt tuhoten käytävän kokonaan.
” Keisarin nimeen...” , Donavan sanoi. Hän hiljentyi vähäksi aikaa kunnes jatkoi:” Emme millään pääse pois tältä laivalta elossa. ” Tällöin minun oli pakko keskeyttää Inkvisiittori :
”Ehkä voisimme päästä! Jos kierrämme tämän käytävän miehistön asuintilojen kautta voisimme päästä hangaariin.
Gyro totesi: ” Juu! Tosi hyvä idea Yar! ” Donavan hymyili minulle ja päästi suustaan kaksi synkkää sanaa:
”Sinä ensin...”
Lähdimme kulkemaan takaisinpäin ja pian löysimmekin hätärappuset.
”Meidän pitää kiirehtiä! Alus ei kestä enää kauan ”, sanoin ja kuulin kuinka aluksen perustukset äännähtelivät . Korvia piinaava kirskunta pelästytti nyt jopa Donavanin. Hän käski meitä kiirehtimään. Saavuttuamme alas aloimme kuulla tulitaistelun ääniä seuraavasta asuintilasta.
Huone oli pitkä ja pimeä. Sen molemmilla puolilla oli metallista tehtyjä kerrossänkyjä jotka kaikki olivat tyhjiä. Jossain niissä oli viellä lakanat päällä ja joitakin niitä ei oltu edes pedattu. Gyro latasi pistoolinsa ja kurkisti ovesta ulos.
” Kuolema väärälle keisarille! ” Kuului huuto oven toiseltä puolelta. Harhaoppiset Petturikaartilaiset taistelivat huoneen toisessa päässä olevien lojalisti mekaanikkojen kanssa. Petturit olivat pukeutuneet punaisiin uniformuihinsa ja tulittivat mekaanikkoja armotta. Inkvisiittori kaivoi kaapunsa kätköistä automaattisen pistoolinsa ja sanoi Gyrolle.
”no niin pilotti...tuli vapaa ” Gyron laspistoolin kimeää ääntä seurasi petturin tuskainen huuto.
Donavanin pistoolin suuliekin valo tanssi pimeässä huoneessa tappaen samalla lisää harhaoppisia.
Huoneenperällä olevat Mekaanikot huomasivat että heidän vihollisensa olivat ristitulessa ja he heittivät vihonviimeisen kranaattinsa jo muutenkin sekasortoisen vihollisen asemiin. Gyro ja Donavan hyppäsivät pois ovensuusta suojaan räjähdykseltä. Minä..taas kerran jouduin jäämään taka-alalla ja antamaan muiden tehdä kaiken työn. Astuimme sisään huoneeseen. Kranaatti oli tehnyt pahaa jälkeä. Vaikka olin nähnyt ruumiita ennen, tämä tapaus oli erillainen. Sodassa kuolee ihmisiä heidän uskonsa vuoksi...Mitä jos he todella uskoivat että he ovat oikeassa. Pelottavaa että juuri silloin kun ajattelin noin Donavan loi minuun vihaisen katseen. Mekaanikoilta saimme kuulla että he tulivat polttomoottori huoneesta. He olivat saanneet viimeisen käskyn käskyn kapteenilta korjata moottorit. Mekaanikot eivät tulleet mukaamme sillä he olivat kaikki haavoittuneita. He vain pyysivät että Donavan lupaisi heille paikan Keisarin luona. Silloin Donavan mutisi jotain sinne päin että hän ei ole saarnamies. Lopulta hän kuitenkin myöntyi. Gyrosta oli tullut tosi totinen mutta naurahti Inkvisiittorin jääräpäisyydelle.
Olimme hyvin lähellä hangaaria. Juuri kun olimme saapumassa ovelle kapteeni piti viimeisen puheensa:” Kaikki jotka eivät ole viellä lähteneet, lähtekää nyt! Vihollinen on vallannut suurimman osan aluksesta ja on matkalla tänne komentosillalle. Olen asentanut laivan niin että tasan viiden minuutin kuluttua se törmää viholliseen. Keisari suojelkoot meitä kaikkia! Nyt ne tulevat! Antaa tulla vaan Kaaoksen pohjasakki! Tule tänne örkin poika! Aaaargh! ” viimeiset asiat jotka kuulimme oli se että komentosillan ovi potkaistiin auki ja että kapteeni heitti viimeisenä tekonaan kranaatin lattiaan.
” Se oli hyvä tyyppi”, Gyro sanoi hiljaa. Minä taputin häntä olkapäälle lohduttaen.
” Hän teki mitä oli pakko ”, Donavan sanoi ja aukaisi oven. Olin ennenkin käynnyt hangaarissa mutta en ikinä niin että se olisi näin tyhjä. Huoneen perällä oli yksi starhawk pommittaja viellä paikallaan. Minä suorastaan ärjyin:
” Keisarille kiitosta! Juostaan äkkiä! ” Olin todella iloinen että olin silloin hengissä. Juoksimme kohti alusta. Gyro oli nopeampi ja hän otti meistä etumatkaa. Pian hän joutuikin jo kääntymään.
” Tulkaas jo sielt et ehitään viel syömään! ” Gyro huusi nauraen. Hymyilin mutta huomasin jotain liikettä pommittajan takaa.
En ikinä olisi halunnut nähdä sitä mitä näin. Koneen takaa käveli esiin hahmo. Se oli isompi kuin ihminen ja sen punaiset silmät paloivat huoneessa jota valaisi ainoastaan tähdet. Kaaoksen eliittiä. Alpha Legioonan Space marine oli juuri huomannut Gyron ja kohotti aseensa. Gyro ei huomannut tätä. Hän vain hymyili ja katsoi minua. Kuului sarja joka kuulosti ukkoselta ja Gyron maha oli räjähtänyt Bolterin osumasta. Gyro vain seisoi siinä. Paniikissa hän katsoi verisiä ja täriseviä käsiään. Siinä hän seisoi katsellen ensin mahaansa, Sitten käsiään ja sitten taas minua. Kauhusta jäykkänä. Kuului toinen sarja ja Gyro kaatui kuolleena maahan. Gyro ei edes tiennyt mikä hänet tappoi.
Mariini nauroi ja latasi aseensa. Olin täysin paikallani. Kuului kilahdus ja Donavanin pistoolin ammus vihelsi pääni ohi. Kaaoksen palvelia ei edes horjahtanut.
” Juokse Kramer! Minä hoidan tämän! ” Donavan huudahti. Seisoin vain paikallani tekemättä mitään.
Vihdoin tajusin että haluan elää tässä maailmassa ja lähdin juoksuun mutta en suojaan vaan Gyron luokse. Mariini olisi ampunut minut ellei Donavan olisi taas ampunut mariinia.
” Ikvisiittori Donavan! Sinulla on jotain mitä me haluamme! Ja me otamme sen sinulta..Joko elävänä tai kuolleena.” Mariini sanoi äänellä joka tappaisi äitini jos hän kuulisi sen. Kun vihollinen ei kiinnittänyt mitään huomiota minuun. Kumarruin Gyron viereen. Otin Laspistoolin ja tähtäsin pimeässä tarkkaan. Minun piti osua nyt. Jos en osuisi... kuolisin. Keisari antaa minulle voimaa ja lujuutta. Nyt. Pyydän..osu! Ammuin laspistoolilla marinea suoraan hänen kypäränsä hengityslaitteeseen. Soturi horjahti ja kaatui maahan niin että maa tömähti. Soturi ei kuitenkaan kuollut. Hän nousi takaisin polvelleen mutta liian hitaasti. Donavan oli juossut vihollisen eteen ja iski puukon vihollisen kaulaan. Sitten kaikki oli ohi. En enää ikinä halunnut elämässäni taistella näitä otuksia vastaan. Olin tajunnut kuinka turhaa sankaruus on. Donavan ojensi kätensä ja me molemmat astuimme starhawkiin. Katsoin ovella viellä kerran Gyron ruumista. Istuin ohjaustuolille ja käynnistin moottorit. Minulla oli onnea. Silti...tappiot tänään olivat suuret. Kenties yksi galaksin parhaista piloteista kuoli ja tuhansia muita. Kyynel valui poskeani pitkin kun kiihdytin aluksen pois Jakartin Tappiolta ja pian, niinkuin kapteeni lupasi, kaksi suurta tähtiristeiliää törmäsi toisiinsa. Donavan oli riisunut kaapunsa ja alta paljastui kokoruumiin peittävä panssari. Häntä oli osunut sirpale vatsaan mutta Inkvisiittori on Inkvisiittori. He eivät valita. Oli hiljaista. Takanamme Jakartin tappio räjähti, vieden mukanaan Kaaoksen Devastatonin.
Minä laitoin kurssin kohti Colchaa ja kykin automaattisen ohjauksen päälle. Otin paremman asennon ja suljin silmäni. Päätin rikkoa hiljaisuuden ja mutisin itselleni: ” No onpahan ainakin tarina kertoa lapsenlapsilleen...” Inkvisiittori käveli viereeni: ” Eikä ole Kramer...Kukaan ei saa ikinä tietää tästä...Keisarin parhaaksi..Inkvisition parhaaksi” Avasin silmäni ja Inkvisiittori tähtäsi minua keskelle päätä pistoolilla.
” Kukaan ei kuullut laukausta keskellä avaruuden kylmyyttä ja hiljaisuutta...”
Kirjoitusvirheitä varmasti jostain löytyy vaikka yritinkin ne korjata.
Nauttikaa!(tai edes näytelkää nauttivanne)
”Olen sotilas joka on tuomittu elämään tässä maailmassa...”
Isäni oli myös sotilas...Ja kaiken lisäksi hyvä sellainen. Hän palveli kaartin jalkaväessä kersanttina ja hänen maineensa tunnettiin koko aurinkokunnassa. Vaikka olin nuori muistan vielläkin hänen sotatarinoitaan...
” Oli se Abaddon ihan tähtäimessä joo! Ei se ole niin kova kun ne sanoo! Minä kerran potkasin nilkkaan niin poika itki niin pirusti...”
Näin isompana tiedän että se ei voinnut olla totta(silti aina toivoin että olisi). Kuitenkin eräänä päivänä isä ei enää tullut takaisin. Hän oli kuollut jollain kaukaisella planeetalla taistellen Keisarin nimeen...Näin ainakin propaganda kirjeessä sanottiin. Äitini joutui yksin kasvattamaan minut. Joka päivä hän varoitteli minua siitä kuinka paha asia sota on. Äiti selvästi yritti kitkeä minusta saman sotaisen luonteenpiirteen joka isälläkin oli. Äiti kuitenkin epäonnistui tehtävässään ja kutsuntojen aikana minä liityin kaartiin.
Pian minut kuitenkin todettiin kykemättömäksi sotilaaksi. Olin todella pettynyt. Näytti siltä että minusta ei tulisi Isäni kaltaista sotilasta...Ainakaan jalkaväessä! Päätin yrittää liittyä laivastoon ja pääsin koulutukseen. Monien vuosien jälkeen olen asemassa johon olen tyytyväinen. Diktaattori-luokan tähtiristeilijä ”Jakartin tappion” avustava pilotti.
Nimi on muuten Yar Kramer
Silti...Tuntuu että tämän laivan olisi kironnut itse Keisari. Joka ikinen päivä samaa rutiinia. Me vain ajelehdimme planeettojen Kallastin, Thoth ja Jucha takana vartioiden ettei yksikään örkkien alus pääse läpi Chirosiin...blaah! Miten minusta tulee isäni kaltainen sankari jos tämä jatkuu näin. Pian meillä on kuitenkin muuta ajateltavaa sillä laivaamme tulee Inkvisiittori vierailulle.
En tiedä hänen nimeään eikä minua paljoa kiinnostakkaan, kunhan vain ei määrää laivaa ”puhdistettavaksi”.
Nostin proteiinijuomani huulilleni ja jo valmiiksi irvistäen otin kulauksen. Maku ei ollut paras mahdollinen mutta auttoipa pysymään hereillä. Nostin hiljaa leukani ja katseeni uppoutui näyttöruudun taakse avaruuden kaukaisuuteen. Kuinka monta kertaa olin katsellut tuosta ruudusta ulos ja ajatellut koska syttyisi taistelu. Minulla oli vartiovuorostani mennyt vasta puolet joten päätin ottaa paremman asennon ja löysätä hieman vyötäni. komentosillalla ei ollut paikalla kuin minä ja päivystävä tutkamies. Ehkä ketään ei haittaisi jos ottaisin pienet nokoset...ehkä kukaan ei huomaisi? Silmäluomet tuntuvat niin perhanan painavilta...jos minä suljen ne vain hetkeksi...
” Hälytys! Vihollisten väijytys ”, joku huusi minun korvaani ja minä ponkaisin ylös kaataen samalla proteiinijuoman lattialle. Vieressäni istui naurava mies joka melkein huusi minulle:
” Yar! Senkin vätys! Sun olisi pitänyt nähdä ilmeesi!” Mies oli Gyro, laivan pääpilotti ja paras ystäväni.
” Aah...Gyro sinä senkin...” Minä mutisin ja siivosin sotkuni. Gyro jatkoi:
” Sori..Oli ihan pakko, mut mitä jos sisään olisi tepastellut kapteeni tai se Inkvisiittori? Sun pitäis varoa vähän.” Minä nyökkäilin ja jatkoin ruudun katselua. Gyro taas jatkoi:
” Se inkvisiittori on kuulemma hullu ku pullosta tullu! Sen viimenen tehtävä oli Cadian portilla ja se ei ole sen jälkeen ollut ok jos sä tajuat mitä mä tarkotan...” Minä vain jatkoin nyökkäilemistä vaikkei minulla ollut hajuakaan mitä Gyro tarkoitti.
Komentosillan ovi avautui ja kapteeni asteli sisään perämies aivan hänen kannoillaan. Kapteeni oli mukava mies. Hän on varmaan ainoa meistä joka on ollut mukana sodassa. Ja siitäkin on kauan jos katsoo hänen harmaiden hiustensa väriä.
”Kapteeni sillalla ”, perämies karjahti ja kaikki nousivat seisomaan lyöden kantapäänsä yhteen. Kapteeni heilautti kättään ja sanoi rauhallisella äänellä:
”Lepo vaan sotilaat. Meille on saapunut tänään vieras. Hän tulee suoraan Terralta suorittamaan salaista tehtävää ja tarvitsee siinä meidän apua. Inkvisiittori Donavan...jos voin pyytää?” Kapteeni nyökkäsi ja ovesta astui mustaan kaapuun pukeutunut hahmo. Hän laski huppunsa ja sen alta paljastui kalju hieman kalpea vanha mies jolla oli pistävä katse ja tummat kulmakarvat.
”Sanohan kapteeni minulle kaksi asiaa,” Donavan sanoi hitaasti ja jatkoi:” Miksi näin iso alus ei ole eturintamalla vaan täällä täysin syrjässä...Eikö tämä ole imperiumin resurssien tuhlausta? Ja miksi aluksen nimi on Jakartin tappio?” Kapteeni näytti hieman närkästyneeltä mutta vastasi silti rauhallisesti:
” Alus oli ennen sotien veteraani...Se on taistellut hyvin monissa taisteluissa ja aina selvinnyt. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti ja alus vedettiin pois rintamilta tänne...vartiotoimiin. Ja mitä tulee nimeen niin aluksen nimi oli ennen Kallastinin tappio sillä alus oli yksi monista jotka piirittivät planeettaa silloin kun se vallattiin. Kun alus siirrettiin tänne sen nimi vaihdettiin koska luultiin että se myös joskus valtaisi Jakartin planeetan.” Kapteeni veti henkeä ja ja hymyili.
” Mutta näin ei koskaan käynnyt”, inkivisiittori totesi terävällä äänellä ja käveli siltaa pitkin näyttöruudun eteen.
Hän alkoi nyt puhua kovemmalla äänellä kaikille huoneessa oleville ihmisille
” Kai tähän pitää tyytyä... No niin imperiumin palveliat! Kuulkaa minua! Minulla on erittäin tärkeä tehtävä meneillään. Jos minut saadaan kiinni niin koko Pacificus Segmentumin kohtalo on kortilla. Jokainen miehistön jäsen käyköön sairashuoneella tarkastuksessa. Emme halua että joukossamme on harhaoppisia vakoojia. Tämän aluksen tehtävä on viedä minut Hydraphuriin, tämän Segmentumin tukikohtaan. Asia on kiirreellinen joten lähtekäämme heti...” Gyro nauroi ja alkoi puhua:
” Jees söör! Mä valmistan tän aluksen menemään warppiin” Ikvisiittori karjaisi:
”EI!” Donavan käveli äkkiä Gyron luokse ja tarttui häntä kädestä” Warp hypyt on kielletty silloin minä olen tällä aluksella..Liian vaarallista!”, Donavan väänsi Gyron kättä niin että tämä karjahti kivusta. ”Teidän pitäisi pitää parempaa huolta ystävästänne pilotti... hmm...Kramer” Inkvisiittori sähisi ja poistui sillalta Kapteeni hänen perässään. Gyro piteli kättään ja mutisi jotain minulle:
” Mä olin väärässä..Se ei ookkaan hullu..se on pas*****” Minä rupesin nauramaan ja hain Gyrolle jäitä.
Pari päivää myöhemmin tilanne oli rauhoittunut. Vaikka Inkvisiittori pelottikin kaikkia niin tuntui että maisemien vaihdos teki hyvää miehistölle.
Kolmantena päivänä oli taas minun vartiovuoro. Aloin pikkuhiljaa tottua proteiinijuoman makuun ja hörpin sitä samalla kun katsoin lähestyvää planeettaa.
”Mikä planeetta tuo on?” Kysyin kapteenilta joka ei saannut unta. ”hmm...Minusta tuntuu että se on Colcha, agrimaailma” Kapteeni vastasi väsyneesti ja jatkoi:
”Liiku hieman tyyrpuuriin...” Minä kytkin automaattiohjauksen pois päältä:
” Aye aye sir! ” huudahtin ja väänsin ohjaimia. Kaikki tuntui toimivan normaalisti. Jokin alkoi piipata sillalla. Huomasin että koordinaattorin yläpuolella vilkkui punainen valo ja sireenistä kuului pieni matala piippaus.
” Astropaatit ovat havainneet repeytymän avaruudessa!” Koordinaattori hihkaisi hätääntyneesti ja painoi hälytysnappia. Pieni harmiton piippaus muutui korvia särkeväksi hälytys ujellukseksi. Kapteeni nappasi comlinkkinsa tuolinnojalta ja alkoi puhua siihen. Aluksen goottimaiset käytävät täyttyivät hänen äänestään:
” Mahdollinen warpmyrsky edessä! Kaikki miehistö asemilleen. Donavan ja Gyro! Heti sillalle!” Kapteeni haukkoi välillä henkeä” Yar! Pysäytä alus! ” Tein työtä käskettyä. Mitkä ovat mahdollisuudet että törmäämme warpmyrskyyn? Kaipasin toimintaa mutta tälläistä? Ehei...Olen kuullut Tarinoita miten kokonainen space marine jaosto on kadonnut warpmyrskyyn. Donavan ryntäsi huoneeseen hänen otsallaan valui hiki ja hänen silmissään näkyi pelko.
” Aah...Ne neljä haluavat minut tosissaan” , Donavan mutisi itsekseen ja käski minun kääntää alusta lisää tyyrpuuriin. Ohjasin alusta käskyn mukaan ja näytölle ilmestyi jotain todella pelottavaa. Warpmyrsky. Se muistuttu jollain epäilyttävällä tavalla silmää joka heijasti eri värisiä valoja. ” pelottavalla tavalla kaunis”, mutisi kapteeni.
” Kuvaruudulla näkyy jotain!” huusi koordinaattori ”Samoin tutkalla! Kaksi...kolme...neljä kiinteää kohdetta... Keisari auttakoon meitä. Se on pieni laivasto! ” tutkamies melkein vikisi suustaan. ”Antakaa tiedot! ” Huusivat Donavan ja kapteeni yhtäaikaa.
” Näyttää siltä että kimpussamme on pian yksi devastation-luokan tähtiristeiliä, kaksi infidel-luokan saattoalusta ja yksi iconoclast-luokan saattoalus.” Kapteeni rysähti tuolilleen ja tarttui taas comlinkkiinsä:
” Kaikki Fury-hävittäjä ja starhawk-pommittaja pilotit aluksiinsa nyt! Valmistautukaa torpeedoihin!” Inkvisiittori määräsi myös valmistelut tuleviin valtausyrityksiin. Gyroa ei vielläkään näkynyt joten minä sain ohjata alusta. Protokollan mukaan pettureita rangaistaan ja aloin ohjata alusta vihollista kohti. Donavan ohjaili minua tuolini takaa:
” Liiku suoja-asemiin! Hoida tuo iso ensin pois tieltä ja napsitaan nuo saattoaluksen hävittäjillä.” Nyt donavan siirtyi miehen luokse joka oli vastuussa aseista.
”Ilmoita heti torpeedo huoneeseen että jokainen putki pitää ladata. Haluan joka ikisen tykin ja turretin toimimaan tällä sekunnilla! Tuli vapaa kunhan vain kohde on kantaman päässä!” mies nyökkäsi ja laittoi käskyn menemään comlinkillään asehuoneisiin. ”Nyt alkaa räminä...” Kapteeni kuiskasi minulle ja minä en tiennyt mitä ajatella. Vihdoin taistelu! Mutta selviytyisinkö siitä voittajana?
” Viisi, ei Kuusi lähestyvää kohdetta kello yhdessätoista ”, tutkamies ilmoitti Donavanille.
” Torpeedoja...” , Inkvisiittori sanoi ja alkoi karjua:” Pitääkö minun tehdä kaikki täällä yksin! Tulta! Tulta! Tulta! Tulta! Tulta! Ohjatkaa tämä romukasa ampuma-asemiin NYT!” Tajusin että hän tarkoitti minua. Ohjaaminen alkoi tuntua raskaalta ja niskaani särki. Vihdoin sain työnnettyä aluksen tuliasemiin. Torpeedot lähtivät siinä samassa matkaan.
”Yar! Kun annan merkin nosta alus pois vihollisen torpeedojen tieltä!” Kapteeni huusi ja juoksi viereeni. Vihollisten torpeedoilla oli suora linja alukseen. Kaikki hiljenivät ja katsoivat tutkaruutua. Hiki valui hiljaa kasvojani pitkin huulelleni. Maku oli suolainen. Käteni tärisivät kun puristin ohjaimia yhä kovempaa ja kovempaa, odottaen käskyä.
”Nyt! ” Kapteeni huudahdi kun torpeedot olivat vain muutaman kilometrin päässä aluksesta. Vedin ohjainta eteepäin niin kovaa kuin pystyin. Kapteeni huusi comlinkkiinsä varoituksia osumasta joka oli vain sekuntien päässä tulevaisuudessa ja tarttui samalla kiinni seinässä olevasta pidikkeestä. Kuului räjähdys ja alus alkoi täristä.
”Vauriot? ” Donavan kysyi kapteenilta. Kapteeni nyökkäsi ja kysyi comlinkillään tilannetta.
”Warpajoon osui...Ei paljoa muuta. Onneksi torpeedot olivat pienenlaisia. Pieni tulipalo moottorihuoneessa. Tilanne hallinassa. ” Kapteeni vastasi helpottuneena. Inkvisiittori nyökkäsi ja nappasi comlinkin kapteenin kädestä:
” Keisarin nimeen! Nyt me taistelemme vaikka meiltä menisi henki!” Lyhyt mutta ytimekän puhe ei paljoa auttanut alusta. Aloin ohjata alusta kohti laivuetta. Minua ahdisti edelleen äsköinen tilanne mutta yritin pitää pääni kylmänä. Huomasin näytöllä jotain muuta mielenkiintoista. Torpeedomme olivat menossa hyvää aikaa vihollisen isointa alusta kohti kunnes yksi kolmesta saattoaluksesta ajoi torpeedojen eteen.
”Kapteeni! Katsokaa! ” Mylväisin suustani ja sekä Donavan että Kapteeni kääntyivät katsomaan. ”Ne suojelevat tuota isoa alusta...” Donavan myhäili. Siinä samassa Kaaoksen laivasto aloitti tulituksen. Jokaisen aluksen keulatykit lauloivat kuolemaa. ”Suojat päälle ja heti! ” Kapteeni karjaisi.
”Mitäs tääl tapahtuu?” Gyro oli juuri saapunut huoneeseen ja hieroi silmiiän.”Eiks tääl edes saa nukkua rauhassa?” Gyro jatkoi valitustansa kunnes Inkvisiittori käveli Gyron eteen ja potkaisi häntä polvellaan mahaan.
” Laivan pääpilotti Gyro! Jos teitä kutsutaan niin te tulette heti! Ettekä jää nukkumaan hyttiinne!” Donavan karjui. Hän näytti nauttivan tilanteesta. Gyro kömpi ylös ja raahautui paikalleen. Alus alkoi taas täristä. Onneksi suojakilpi torjuu useimmat tulitukset ajattelin ja annoin Gyron jatkaa ohjausta. Gyro näytti vihaiselta. Hän ei edes kysynyt mikä oli tilanne vaan lähti painelemaan aluksella täysiä kohti vihollista.
Minä vain katselin kuinka omat torpeedomme lähtivät taas liikkeelle ja kuinka vihollisen ammukset kuluttivat suojakenttäämme.
Devastation-alus lähetti matkaan hävittäjät ja Deathclaw valtausalukset. Kapteeni lähetti tiedon eteenpäin ja pian oma hävittäjä/pommittaja laivueemme oli matkalla. Tilanne oli nyt totaalista sotaa...Ja minä vain istuin paikallani tekemättä mitään. Gyro teki sankaritemppuja. Hän näytti yrittävän törmätä vihollisen saattoalukseen mutta juuri ennen loppua hän teki käännöksen ja me torpedoimme vihollisaluksen moottorit. Pommittajamme kävivät devastationin kimppuun kuin herhiläiset ja sivutykkimme yrittivät parhaansa mukaan olla päästämättä yhtään valtaus-tai saattoaluksia lähelle. Gyro teki taas äkkinousun ja torpeedoputkemme lähettivät taas matkaan postia. Paketin sai vastaan yläpuolellamme oleva vihonviimeinen toimiva saattoalus. Aluksen heikot suojat eivät kestäneet räjähdystä. Hävittäjämme kiertelivät aluksen jäänteissä yrittäen harhauttaa vihollisen hävittäjiä
En tiedä missä Gyro oppi taistelmaan mutta tällä hetkellä minua ei paljon se kiinnostanutkaan.
Vihdoin Gyro teki kuitenkin virheen. Taaksemme ilmestyi devastation kuin tyhjästä ja se kiri aivan viereemme. Gyro yritti ohjata kömpelöä alusta pois suoralta tulilinjalta mutta turhaan.
Devastationin peitsitykit ampuivat kuolettavan säteen moottoreihin. Kapteeni sai vaurioraportteja jokapuolelta. Alus oli kaaoksessa. Kukaan ei tiennyt mitä tehdä. Jakartin tappion sivuturreteista ei ollut vastusta Devastationin peitsisäteille.
”Miksi he eivät lopeta meitä? Aluksen vanha runko ei kestäisi toista osumaa! ” kapteeni huusi hälytysäänen alta.
” He haluavat minut”, Ikvisiittori sanoi rauhallisesti ja siinä samassa tarkasti tutkamiehen pulssin. ”Kuollut...Keisari auttakoot häntä”
Kapteeni alkoi saada raportteja tilanteesta.
” No niin...Moottorit ovat tuhoutuneet, torpeedoputket eivät toimi, tulipaloja on jokapuolella ja koko peräosa laivasta on käytännössä kuollut. ” Kapteeni sanoi hiljaa ja korotti ääntään:” Lisäksi valtausalukset ovat matkalla ja hävittäjämme tuhottu.”
En tiennyt mitä sanoa. Kapteeni näytti pelkäävän ja Donavan hermostuneelta. Gyro taas piteli päätään ja mutisi jotain itselleen.
Kapteeni löi ovenavaus nappia ja alkoi huutamaan miehistölleen:
” Tämä on viimeinen käskyni! Käsken teitä kaikkia pakenemaan hätäaluksille! Teillä saattaa olla viellä toivoa!” Kapteeni osoitti ovea jonka takaa näkyi iso, suora goottimainen käytävä jonka päässä oli hissi. Kaikki komentosillan ihmiset katselivat toisiaan. Tuli hiljaista. Ainoastaan hälytyssireeni soi. Vihdoin laivan perämies käveli ensimmäisenä ovesta ulos. Tätä seurasi koordinaattori ja loput. Inkvisiittori toivotti onnea kapteenille ennenkuin hän käveli ulos. Pian huoneessa ei ollut kuin minä,Gyro ja kapteeni.
”Teidänkin pitäisi mennä pojat. Älkää huolestuko... Keisari pitää minusta huolen”, kapteeni sanoi. Gyro ja minä katsoimme toisiamme mutta sitten nousimme tuoleiltamme ja kävelimme ovesta ulos. Kapteeni lukitsi oven meidän mentyä. Hän viellä kerran huusi comlinkiin käskynsä:
”Evakuoikaa laiva! Pelastakoon itsensä ken voi!”
Hissi vei meidät pelastuskapseleiden luokse. Ryhmässämme oli 7 jäsentä. Donavan näytti ottaneen ohjat käsiinsä. Päästyämme oikeaan kerrokseen hän avasi hätätarvikeluukun seinässä ja ojensi kahdelle meistä laspistoolin.
” Kuten kuulitte! Alus on tälläkin hetkellä valtauksen kohteena...
Siksi annan teille muutaman neuvon. Yksi! Jos törmäätte space marineihin, tähdätkää päähän ja heittäytykää maihin. Kaksi! Valtausalukset eivät pääse aluksen sisäosiin niin helposti. Pysykää siis kaukana aluksen ulkoisista seinistä!” me kaikki nyökkäsimme. Gyro sai laspistoolin ja minä lääkintätarvikkeita.
Kaikki olivat täysin hiljaa ja totisina. Sinä hetkenä olisin maksanut mitä vain kulauksesta proteiinijuomaa. Kurkkuni oli niin karhea että vaikka minulla olisikin ollut asiaa niin suustani ei olisi varmaan kuulunut pihaustakaan.
Aloimme kävellä kohti pelastuskapseleita. Hälytyssireeni oli vaiennut mutta korvissamme soi vielläkin sen kimeä ääni. Miksi kaikki olivat niin hiljaisia? Oliko taistelu niin kova shokki? Ainoa joka mumisi itsekseen oli Donavan mutta siihen ihmiset olivat näiden päivien aikana tottuneet. En voi välttämättä sanoa valehtelematta etteikö minua pelottaisi mutta olen varma monia meistä silloin pelotti.
Saavuimme oven luokse joka johti pelastuskapseleihin.
Hiljaisuuden mursi vihdoin Gyro: ”No nii! Saavuttiinhan me tänne. Mä aloin jo huolestuu! ” Gyro oli juuri painamassa nappia kun Donavan tarttui häntä taas kädestä ja sanoi hiljaa.
” Jos avaat tämän oven me kaikki kuolemme.” Hän osoitti toisella kädellään oven yläpuolella palavaa kirkasta punaista tekstiä jossa luki alipaine. Donavan päästi kuitenkin Gyron kädestä irti ja alkoi kävellä edestakaisin.
”Meidän on pakko hajaantua jos haluamme selvitä. Toinen ryhmä lähtee laivan oikeaan hävittäjä hangaariin ja toinen vasempaan. ” Inkvisiittori vihdoin päästi suustaan.
” Sir? Etkö juuri sanonut että vihollisia tulee vastaan enemmän mitä lähemmäksi menemme laivan sivuja?” Perämies kysyi huolestuneena. Ikvisiittorin silmät näyttivät pistävän Perämiestä sydämmeen.
”Se riski on otettava...Gyro, Kramer. Seuratkaa minua. Te loput lähdette takaisin päin ja menette..krhm..anteeksi yritätte mennä vasemmanpuoliseen hangaariin.” Donavan sanoi taas pistävästi ja kehotti Gyroa ja minua seuraamaan häntä.
Emme varmaan enää ikinä näe sitä toista ryhmää ja he ajattelivat varmaan samaa meistä. Kuitenkin meidän reitimme oli vaarallisempi. Mitä lähemmäksi hangaaria saavuimme sitä enemmän maassa näkyi kuolleita. Jotkut heistä olivat palaneet kuoliaksi. Jotkut heistä olivat lyönneet päänsä. Jotkut taas jäänneet sortuneiden kattojen alle. Aloin haistaa ilmassa riken hajun. Pian syy selvisikin kun saavuimme käytävälle joka veisi meidät hangaariin. Käytävän lattian alla ollut kaasusäiliö oli räjähtänyt tuhoten käytävän kokonaan.
” Keisarin nimeen...” , Donavan sanoi. Hän hiljentyi vähäksi aikaa kunnes jatkoi:” Emme millään pääse pois tältä laivalta elossa. ” Tällöin minun oli pakko keskeyttää Inkvisiittori :
”Ehkä voisimme päästä! Jos kierrämme tämän käytävän miehistön asuintilojen kautta voisimme päästä hangaariin.
Gyro totesi: ” Juu! Tosi hyvä idea Yar! ” Donavan hymyili minulle ja päästi suustaan kaksi synkkää sanaa:
”Sinä ensin...”
Lähdimme kulkemaan takaisinpäin ja pian löysimmekin hätärappuset.
”Meidän pitää kiirehtiä! Alus ei kestä enää kauan ”, sanoin ja kuulin kuinka aluksen perustukset äännähtelivät . Korvia piinaava kirskunta pelästytti nyt jopa Donavanin. Hän käski meitä kiirehtimään. Saavuttuamme alas aloimme kuulla tulitaistelun ääniä seuraavasta asuintilasta.
Huone oli pitkä ja pimeä. Sen molemmilla puolilla oli metallista tehtyjä kerrossänkyjä jotka kaikki olivat tyhjiä. Jossain niissä oli viellä lakanat päällä ja joitakin niitä ei oltu edes pedattu. Gyro latasi pistoolinsa ja kurkisti ovesta ulos.
” Kuolema väärälle keisarille! ” Kuului huuto oven toiseltä puolelta. Harhaoppiset Petturikaartilaiset taistelivat huoneen toisessa päässä olevien lojalisti mekaanikkojen kanssa. Petturit olivat pukeutuneet punaisiin uniformuihinsa ja tulittivat mekaanikkoja armotta. Inkvisiittori kaivoi kaapunsa kätköistä automaattisen pistoolinsa ja sanoi Gyrolle.
”no niin pilotti...tuli vapaa ” Gyron laspistoolin kimeää ääntä seurasi petturin tuskainen huuto.
Donavanin pistoolin suuliekin valo tanssi pimeässä huoneessa tappaen samalla lisää harhaoppisia.
Huoneenperällä olevat Mekaanikot huomasivat että heidän vihollisensa olivat ristitulessa ja he heittivät vihonviimeisen kranaattinsa jo muutenkin sekasortoisen vihollisen asemiin. Gyro ja Donavan hyppäsivät pois ovensuusta suojaan räjähdykseltä. Minä..taas kerran jouduin jäämään taka-alalla ja antamaan muiden tehdä kaiken työn. Astuimme sisään huoneeseen. Kranaatti oli tehnyt pahaa jälkeä. Vaikka olin nähnyt ruumiita ennen, tämä tapaus oli erillainen. Sodassa kuolee ihmisiä heidän uskonsa vuoksi...Mitä jos he todella uskoivat että he ovat oikeassa. Pelottavaa että juuri silloin kun ajattelin noin Donavan loi minuun vihaisen katseen. Mekaanikoilta saimme kuulla että he tulivat polttomoottori huoneesta. He olivat saanneet viimeisen käskyn käskyn kapteenilta korjata moottorit. Mekaanikot eivät tulleet mukaamme sillä he olivat kaikki haavoittuneita. He vain pyysivät että Donavan lupaisi heille paikan Keisarin luona. Silloin Donavan mutisi jotain sinne päin että hän ei ole saarnamies. Lopulta hän kuitenkin myöntyi. Gyrosta oli tullut tosi totinen mutta naurahti Inkvisiittorin jääräpäisyydelle.
Olimme hyvin lähellä hangaaria. Juuri kun olimme saapumassa ovelle kapteeni piti viimeisen puheensa:” Kaikki jotka eivät ole viellä lähteneet, lähtekää nyt! Vihollinen on vallannut suurimman osan aluksesta ja on matkalla tänne komentosillalle. Olen asentanut laivan niin että tasan viiden minuutin kuluttua se törmää viholliseen. Keisari suojelkoot meitä kaikkia! Nyt ne tulevat! Antaa tulla vaan Kaaoksen pohjasakki! Tule tänne örkin poika! Aaaargh! ” viimeiset asiat jotka kuulimme oli se että komentosillan ovi potkaistiin auki ja että kapteeni heitti viimeisenä tekonaan kranaatin lattiaan.
” Se oli hyvä tyyppi”, Gyro sanoi hiljaa. Minä taputin häntä olkapäälle lohduttaen.
” Hän teki mitä oli pakko ”, Donavan sanoi ja aukaisi oven. Olin ennenkin käynnyt hangaarissa mutta en ikinä niin että se olisi näin tyhjä. Huoneen perällä oli yksi starhawk pommittaja viellä paikallaan. Minä suorastaan ärjyin:
” Keisarille kiitosta! Juostaan äkkiä! ” Olin todella iloinen että olin silloin hengissä. Juoksimme kohti alusta. Gyro oli nopeampi ja hän otti meistä etumatkaa. Pian hän joutuikin jo kääntymään.
” Tulkaas jo sielt et ehitään viel syömään! ” Gyro huusi nauraen. Hymyilin mutta huomasin jotain liikettä pommittajan takaa.
En ikinä olisi halunnut nähdä sitä mitä näin. Koneen takaa käveli esiin hahmo. Se oli isompi kuin ihminen ja sen punaiset silmät paloivat huoneessa jota valaisi ainoastaan tähdet. Kaaoksen eliittiä. Alpha Legioonan Space marine oli juuri huomannut Gyron ja kohotti aseensa. Gyro ei huomannut tätä. Hän vain hymyili ja katsoi minua. Kuului sarja joka kuulosti ukkoselta ja Gyron maha oli räjähtänyt Bolterin osumasta. Gyro vain seisoi siinä. Paniikissa hän katsoi verisiä ja täriseviä käsiään. Siinä hän seisoi katsellen ensin mahaansa, Sitten käsiään ja sitten taas minua. Kauhusta jäykkänä. Kuului toinen sarja ja Gyro kaatui kuolleena maahan. Gyro ei edes tiennyt mikä hänet tappoi.
Mariini nauroi ja latasi aseensa. Olin täysin paikallani. Kuului kilahdus ja Donavanin pistoolin ammus vihelsi pääni ohi. Kaaoksen palvelia ei edes horjahtanut.
” Juokse Kramer! Minä hoidan tämän! ” Donavan huudahti. Seisoin vain paikallani tekemättä mitään.
Vihdoin tajusin että haluan elää tässä maailmassa ja lähdin juoksuun mutta en suojaan vaan Gyron luokse. Mariini olisi ampunut minut ellei Donavan olisi taas ampunut mariinia.
” Ikvisiittori Donavan! Sinulla on jotain mitä me haluamme! Ja me otamme sen sinulta..Joko elävänä tai kuolleena.” Mariini sanoi äänellä joka tappaisi äitini jos hän kuulisi sen. Kun vihollinen ei kiinnittänyt mitään huomiota minuun. Kumarruin Gyron viereen. Otin Laspistoolin ja tähtäsin pimeässä tarkkaan. Minun piti osua nyt. Jos en osuisi... kuolisin. Keisari antaa minulle voimaa ja lujuutta. Nyt. Pyydän..osu! Ammuin laspistoolilla marinea suoraan hänen kypäränsä hengityslaitteeseen. Soturi horjahti ja kaatui maahan niin että maa tömähti. Soturi ei kuitenkaan kuollut. Hän nousi takaisin polvelleen mutta liian hitaasti. Donavan oli juossut vihollisen eteen ja iski puukon vihollisen kaulaan. Sitten kaikki oli ohi. En enää ikinä halunnut elämässäni taistella näitä otuksia vastaan. Olin tajunnut kuinka turhaa sankaruus on. Donavan ojensi kätensä ja me molemmat astuimme starhawkiin. Katsoin ovella viellä kerran Gyron ruumista. Istuin ohjaustuolille ja käynnistin moottorit. Minulla oli onnea. Silti...tappiot tänään olivat suuret. Kenties yksi galaksin parhaista piloteista kuoli ja tuhansia muita. Kyynel valui poskeani pitkin kun kiihdytin aluksen pois Jakartin Tappiolta ja pian, niinkuin kapteeni lupasi, kaksi suurta tähtiristeiliää törmäsi toisiinsa. Donavan oli riisunut kaapunsa ja alta paljastui kokoruumiin peittävä panssari. Häntä oli osunut sirpale vatsaan mutta Inkvisiittori on Inkvisiittori. He eivät valita. Oli hiljaista. Takanamme Jakartin tappio räjähti, vieden mukanaan Kaaoksen Devastatonin.
Minä laitoin kurssin kohti Colchaa ja kykin automaattisen ohjauksen päälle. Otin paremman asennon ja suljin silmäni. Päätin rikkoa hiljaisuuden ja mutisin itselleni: ” No onpahan ainakin tarina kertoa lapsenlapsilleen...” Inkvisiittori käveli viereeni: ” Eikä ole Kramer...Kukaan ei saa ikinä tietää tästä...Keisarin parhaaksi..Inkvisition parhaaksi” Avasin silmäni ja Inkvisiittori tähtäsi minua keskelle päätä pistoolilla.
” Kukaan ei kuullut laukausta keskellä avaruuden kylmyyttä ja hiljaisuutta...”
