Sivu 1/2
Millainen armeija O&G on?
Lähetetty: Ke 07.01.2004 23:12
Kirjoittaja Badruk ´eadsplitta
Onko se kallis siis figuja tarvitaan ihan järjettömästi ja onko gobboista ja örkeistä voittoon siis kun katsoin jonkun tekemän artmeijan valinta oppaan niin siellä örkkejä "mollattiin" eli minkälaisiin ne oikeestaan on ja millanen taktiikka niillä on vai onko täysillä päälle taku miehiä
Lähetetty: Ke 07.01.2004 23:19
Kirjoittaja Malboro
Kyllä niihin jonku verran rahaa menee, koska ovat massa armeija. Eli paljon vaan porukka ja päälle vään ja unitit kannatta olla myös isoja Orc Boyz, (N)gobot ainakin.
Lähetetty: Ke 07.01.2004 23:26
Kirjoittaja Dolmot
Örkeillä voitettiin viime vuonna ainakin Chaosboyzin pääsiäisturnaus, RopeConin turnaus ja JCL4. Lisäksi UKGT:n ensimmäisissä alkuerissä örkit ottivat kaksoisvoiton. Joku niillä ainakin pärjää.
Yksinkertaisin taktiikka on juosta kaikella päin. Toinen tyyli on hankkia reilusti shamaaneja ja toivoa, että Big Waaagh -magia sotakoneiden kanssa pehmittää vihollista tarpeeksi. Örkkien suurin vahvuus lienee kuitenkin se, että edellisiä voi myös yhdistää. Kaikki yksiköt ovat melko kohtuuhintaisia pisteiden kannalta, joten armeijaan saa helposti pari kookasta yksikköä enemmän kuin vastustajalta löytyy. Moni muu rotu joutuu tekemään tarkkoja valintoja kahden erilaisen yksikön välillä, vihernahka voi ottaa molemmat.
Hinta riippuu ihan siitä, mitä ostaa ja mistä. Aloituspaketin örkkejä liikkuu maailmalla melko paljon kohtuuhinnoilla. Iso osa perusjoukoista on muutenkin muovia, joten alussa ei ole mikään pakko hankkia isoja metallirykmenttejä. Käytettynä voi saada hyvinkin kelpoisia kokonaisuuksia. Viisas ostaa vähitellen sieltä mistä halvalla saa. 2000 pistettä ei ole mikään ehdoton minimi, johon pitäisi sännätä viikossa. Kannattaa mieluummin ostaa kohtuuhintaisia core-yksiköitä 500-1000 pisteen edestä sekä pari spesialistia ja testata niillä eri osien toimintaa. Oma tyyli löytyy kyllä ajan mittaan. Joka armeijan ei tarvitse näyttää samalta, sanoivat muut mitä hyvänsä.
Lähetetty: To 08.01.2004 18:12
Kirjoittaja Morhgoz
Dolmot taisi pistää esille melkein kaiikki perusjutut. Varsinkin konvertoinnista pitävälle pelaajalle örkit ovat kaaoksen rinnalla kuin teinipojan märkä uni. Voit tehdä melkeimpä mitä haluat ja perustella sen jota kuinkin järkevästi ( jos ei muuten niin ainakin järkevästi örkkien näkökulmasta... ;D )
Masokisti taktikoille vihernahat sopivat myös, armeija kun voi päättää että nyt jäädään tappelemaan keskenään takalinjastoon tai rynnätä päälle liian innokkaasti... TOSIKOT!!! Suosittelen että pidätte näppinne erossa tästä armeijasta... ...uskokaa hyvällä, etteivät mene rahat hukkaan ja kädet tahriinnu vihreiksi turhaan... ...mutta jos osaat nauraa itsellesi ja armeijallesi, mielesi tekee jurmuttaa vastustajia ISOLLA nuijalla ja karjua WAAAAAGH!:ia joka nopan heiton aikana... ...no, sitten oin suosittella vihernahkoja...
P.S. Aina armeijaan mukaan ainakain yksi shamaani sillä Ditto's Double Doin' Doo-Dahz ja power stonella tai parilla...
Lähetetty: To 08.01.2004 18:27
Kirjoittaja Eraphion
Joku vajaa kymmenes samasta aiheesta oleva topic viikon sisään =)
Örkit on iso horde söpöjä otuksia joilla on hienoimmat loitsut ja parhaat fluffit =)
Lähetetty: To 08.01.2004 18:36
Kirjoittaja Väkipyörä
Vihernahat on siitä kiva valinta että niillä voi pelata lähes millä taktiikalla/strategialla tahansa. Armeijaan saa mahdutettua kaikkia yksikkötyyppejä (no okei, scoutit ja skirmisherit puuttuu..) kohtuuhintaan.
Rahaakaan ei välttämättä pala kummoisesti. Jos on vähänkään viitseliäisyyttä voi rakentaa ainakin kaikki sotakoneet/vaunut omavaraisesti.
morhgoz kirjoitti:P.S. Aina armeijaan mukaan ainakain yksi shamaani sillä Ditto's Double Doin' Doo-Dahz ja power stonella tai parilla...
Joka on sääntöjen vastainen yhdistelmä.. älkää hyvät ihmiset (ja vihernahat) uskoko sitä Army Builderia!
Lähetetty: To 08.01.2004 18:46
Kirjoittaja Morhgoz
Miten niin ei ole laillinen? Enkä ole vielä kummemmin käyttänyt Army builderia... ( wanha kunnon lyijykynä ja ruutupaperilehtiö voittaa armybuilderin mennen tullen.. )
Lähetetty: To 08.01.2004 18:49
Kirjoittaja Ropetus
morhgoz kirjoitti:Miten niin ei ole laillinen? Enkä ole vielä kummemmin käyttänyt Army builderia... ( wanha kunnon lyijykynä ja ruutupaperilehtiö voittaa armybuilderin mennen tullen.. )
Charrulla ei saa olla kahta magic itemiä samasta kategoriasta, poikkeuksena kääröt. DDDDD=Arcane item Power Stone=Arcane item. Eli ei molempia samalle hahmolle.
Lähetetty: To 08.01.2004 18:54
Kirjoittaja Morhgoz
Power stone on samanlainen kuin dispel scroll, sitä voi ottaa useampia kappaleita ja sen voi ottaa muiden saman luokan itemien lisäksi... ...en ole tietenkään tästä 100% varma, mutta niin se taisi lukea siellä sääntökirjassa...
Lähetetty: To 08.01.2004 19:04
Kirjoittaja Väkipyörä
Lue uudestaan. Dispell scrolleja voit ottaa muiden arcanoiden kanssa power stoneja et. Power stoneja tosin voi olla useampi armeijassa tai vaikka samalla hahmolla.
Lähetetty: To 08.01.2004 20:46
Kirjoittaja Grom
Minäkin sanoisin tähän jotain... elikkä kuten Dolmot tuossa kertoikin kyllä örkeillä voi pärjätä, kun kaikki sujuu. Mutta sitten kun ei suju... pulassa ollaan. Ja O&G-armeijallahan ei aina ole tarkoituksena voitto. Se on warhammerin armeijoista hauskin ja päätarkoitushan on kunnon tappelu. Kuten Runefang on jossain esittänyt, hän lähtee taisteluun asenteella: "Kunhan saa mättää porukkaa turpaan" (tai edes jotain sinnepäin).
Lähetetty: To 08.01.2004 20:52
Kirjoittaja Ropetus
Grom Hardhammer kirjoitti:Kuten Runefang on jossain esittänyt, hän lähtee taisteluun asenteella: "Kunhan saa mättää porukkaa turpaan" (tai edes jotain sinnepäin).
"Ei mitään väliä voittaako vai häviääkö, kunhan saa tapella!"
EDIT: Pitäisiköhän laittaa allekirjoitukseksi?
Lähetetty: Pe 09.01.2004 22:28
Kirjoittaja Zekta
Itse olen aloittanut juuri O&G armeijan keräyksen ja en ole pettynyt

(Pikemminkin yllättynyt...)
Lähetetty: Pe 09.01.2004 22:43
Kirjoittaja Grom
Runefang kirjoitti:
"Ei mitään väliä voittaako vai häviääkö, kunhan saa tapella!"
EDIT: Pitäisiköhän laittaa allekirjoitukseksi?
Olisi aika osuva...
Lähetetty: Ma 12.01.2004 12:01
Kirjoittaja opaa
On se ihan hyvä armeija mutta niin älyn epäluotettava esim noi peikkojen tyhmyystesti ja niiden Ld on 3 ja sit ne kaikki animosityt
Lähetetty: Ma 12.01.2004 14:47
Kirjoittaja Ropetus
opaa kirjoitti:On se ihan hyvä armeija mutta niin älyn epäluotettava esim noi peikkojen tyhmyystesti ja niiden Ld on 3 ja sit ne kaikki animosityt
Animosityn saa pois parilla mustaörkillä ja oletko kuullut, että kenraali antaa Ld-arvonsa 12" päässä oleville joukoille? Tämä auttaa aika paljon röllien kohdalla.
Lähetetty: Ma 12.01.2004 18:52
Kirjoittaja Gumur
Eikä röllien ld oo 3
Lähetetty: Ti 13.01.2004 08:46
Kirjoittaja opaa
Juu mutta ei se paljon auta jos se Kenu on alussa siinä vieressä ku se kuitenkin menee yli 12" päähän (on kokemusta)
Lähetetty: Ti 13.01.2004 15:18
Kirjoittaja Ropetus
opaa kirjoitti:Juu mutta ei se paljon auta jos se Kenu on alussa siinä vieressä ku se kuitenkin menee yli 12" päähän (on kokemusta)
Etkö sinä osaa pitää niitä kenun lähellä? Ei niillä paljon auta, jos ne on pari ensimmäistä vuoroa siinä kentsun lähellä. Ne pitää pitää siellä koko ajan tai sitten laittaa örkkihero sinne lapsenvahdiksi.
Lähetetty: Ti 13.01.2004 15:55
Kirjoittaja Grom
Niinpä. Peikot ovat toki aivan huippumättäjiä, mutta vievät todella heron tai lordin huomion. Jos peikoilla aiot pelata, niin sinun täytyy "uhrata" yksi charruistasi niiden läheisyyteen.