40k:Kunhan vaan nyt ees sinne päin...
Lähetetty: Ma 12.01.2004 22:46
Kunhan vaan nyt ees sinne päin...
Yksinäinen sotilas istui kyyryssä potterossaan. Sade tippui taivaalta laiskasti kastellen sotilaan, mutta tämä ei välittänyt. Tummanvihreä haarniska ei kiillellyt vaikka kirkas vesi valui sitä pitkin maahan. Sotilas oli vartiossa eikä ollut juurikaan kiinnostunut mistään muusta kuin kaukana edessä häämöttävästä metsästä. Tiheä kasvillisuus oli loistava suoja viholliselle jos tämä päättäisi hyökätä. Sotilas oli päättänyt, että hänen vartiovuorollaan tuosta metsästä ei kukaan kävelisi ulos elävänä paitsi ehkä joku tyhmä rusakko. Hän katsoi kun rusakko pomppi iloisena metsästä avoimelle niitylle, joka oli sotilaan ja metsän välissä. Rusakko pysähtyi keskelle niittyä ja alkoi popsia ruohoa iloisin mielin.
Sade lakkasi. Kun viimeinenkin pisara oli tippunut haarniskan päältä sotilas huokaisi syvään. Rusakko popsi ruohoa vieläkin ehkä hieman kastuneena. Sotilas katsoi rusakkoa ja alkoi miettiä mitä muuta tuo typerä elukka osasi kuin syödä ja paskoa. Nähtävästi ei muuta sillä se oli tehnyt sitä samaa viimeiset kolme tuntia. Sotilas latasi konekiväärinsä ja otti varmistimen pois päältä. Viimeiset kaksi viikkoa sotilasta oli kykkinyt tässä samassa potterossa pelkästään sen takia, kun komppanian laskeutumis sukkulat olivat "lentäneet" kohtaus paikan yli kaksi tuhatta kilometriä. Muista joukoista ei ollut kuulunut sen jälkeen mitään johtuen varmaan siitä, että komppanian radiomies kuoli maahan törmäyksessä. Hiljainen kiitos tekniikan pojille. Samassa rusakko säntäsi juoksuun. Se juoksi minkä jaloistaan pääsi niittyä pitkin. Sotilaan silmät muuttuivat viiruksi, kun hän katsoi metsään päin. Kului hetki ja metsästä alkoi rämpiä ulos mustaan haarniskaan pukeutuneita sotilaita. Haarniskat olivat kauttaaltaan täynnä epäpyhiä merkkejä. Sotilaan silmät syttyivät tuleen kun hän näki vanhoja aseveljiään. Sotilas lausui rukouksen Keisarille ja nousi seisomaan. Samoin tekivät muutkin potteroissaan olleet Pimeyden Enkelit."Keisarin ja Lionin nimeen kuolkaa saastat!" Sotilas huusi ja painoi liipasimen pohjaan.
Sinä iltana niitty kylpi Pettureiden veressä.
Palaute olisi suotavaa jotta voisin tietää kannattaako kirjottaa lisää joskus hamassa tulevaisuudessa ja ehkä tehdä sen sitten paremmin.
Yksinäinen sotilas istui kyyryssä potterossaan. Sade tippui taivaalta laiskasti kastellen sotilaan, mutta tämä ei välittänyt. Tummanvihreä haarniska ei kiillellyt vaikka kirkas vesi valui sitä pitkin maahan. Sotilas oli vartiossa eikä ollut juurikaan kiinnostunut mistään muusta kuin kaukana edessä häämöttävästä metsästä. Tiheä kasvillisuus oli loistava suoja viholliselle jos tämä päättäisi hyökätä. Sotilas oli päättänyt, että hänen vartiovuorollaan tuosta metsästä ei kukaan kävelisi ulos elävänä paitsi ehkä joku tyhmä rusakko. Hän katsoi kun rusakko pomppi iloisena metsästä avoimelle niitylle, joka oli sotilaan ja metsän välissä. Rusakko pysähtyi keskelle niittyä ja alkoi popsia ruohoa iloisin mielin.
Sade lakkasi. Kun viimeinenkin pisara oli tippunut haarniskan päältä sotilas huokaisi syvään. Rusakko popsi ruohoa vieläkin ehkä hieman kastuneena. Sotilas katsoi rusakkoa ja alkoi miettiä mitä muuta tuo typerä elukka osasi kuin syödä ja paskoa. Nähtävästi ei muuta sillä se oli tehnyt sitä samaa viimeiset kolme tuntia. Sotilas latasi konekiväärinsä ja otti varmistimen pois päältä. Viimeiset kaksi viikkoa sotilasta oli kykkinyt tässä samassa potterossa pelkästään sen takia, kun komppanian laskeutumis sukkulat olivat "lentäneet" kohtaus paikan yli kaksi tuhatta kilometriä. Muista joukoista ei ollut kuulunut sen jälkeen mitään johtuen varmaan siitä, että komppanian radiomies kuoli maahan törmäyksessä. Hiljainen kiitos tekniikan pojille. Samassa rusakko säntäsi juoksuun. Se juoksi minkä jaloistaan pääsi niittyä pitkin. Sotilaan silmät muuttuivat viiruksi, kun hän katsoi metsään päin. Kului hetki ja metsästä alkoi rämpiä ulos mustaan haarniskaan pukeutuneita sotilaita. Haarniskat olivat kauttaaltaan täynnä epäpyhiä merkkejä. Sotilaan silmät syttyivät tuleen kun hän näki vanhoja aseveljiään. Sotilas lausui rukouksen Keisarille ja nousi seisomaan. Samoin tekivät muutkin potteroissaan olleet Pimeyden Enkelit."Keisarin ja Lionin nimeen kuolkaa saastat!" Sotilas huusi ja painoi liipasimen pohjaan.
Sinä iltana niitty kylpi Pettureiden veressä.
Palaute olisi suotavaa jotta voisin tietää kannattaako kirjottaa lisää joskus hamassa tulevaisuudessa ja ehkä tehdä sen sitten paremmin.