Toivon Lähettiläät [Osa 1]
Lähetetty: Su 25.01.2004 19:53
Toivon lähettiläät [Osa 1]
Hän kallisti kylkeään, kipu oli hirveä mutta hän ei tuntenut sitä. Hän ei ollut viimeisen viikon aikana antanut sijaa sille sillä ainoa asia, mitä hän ajatteli oli hänen kanssaan kuolleet soturit, hänen vanhat ystävänsä, veljensä. Viikkoon ei hän ollut saanut unta ajatuksiltaan ja yhä uudestaan hänen ajatukset kääntyivät tarinan alkuun...
Hänen nimensä oli Aun'o Kais Or'es, hän edusti viidettä Ethereal sukupolvea Tau:n yhdistymisen jälkeen. Vaikka hän alkoi tulla vanhaksi, oli hän vielä kaunis varreltaan, joskin hänen ihonsa oli alkanut harmaantua. Kais oli mahdollisesti viimeinen suurista Etherealeista, ainakin viimeinen josta tiedettiin. Juuri hän oli pitänyt ensimmäiset neuvottelut Tau:n ja ihmisten välillä, vaikka neuvottelut eivät päättyneet tuloksekkaasti hän onnistui pitämään yllä "siedettävän suhteen" ihmisiin.
Tau nousi hitaasti pedistään auringon sarastaessa hänen oman asuntonsa ikkunoiden läpi. Hän ei sytyttänyt valoja puheohjauksella vaan tyytyi vaisuun valonkajoon joka oli lähtöisin hänen työvalostaan, jonka oli unohtanut sammuttaa edellisenä iltana. Edellinen ilta oli mennyt myöhään, ja nyt olisi lähtö. Nyt oli päivä jota oli odotettu, oli aika toiseen neuvotteluun ihmisten kanssa. Realistina hän tiesi että jos ihmiset todella halusivat pyyhkiä Taun galaksista, sodasta ei tulisi helppo Tau:lle. Hän oli jo pakannut matkatavaransa, oli jo hyvästelemässä asuntoaan, kun ryhmä tulisotureita tuli häntä hakemaan, tämä ryhmä ei ollut mikä tahansa tuhansista tulisoturi ryhmistä, se oli kokenut paljon kovemman koulutuksen kuin muut, se oli hänen henkivartiokaartinsa. Tästä ryhmästä hän tunsi henkilökotaisesti kaikki, olihan hän itse valinnut heidät tähän tehtävään monta Kai'rotaa sitten. Ryhmänjohtajalla Shas'vre Mont'yr:illä ei ollut kypärää päässään, hänen kasvoilla paistoi taistelun ja kuoleman murhe.
"On aika lähtöön, ystäväni", soturi sanoi vakaalla äänellä.
"Emme ole lähdössä sotaan, joten miksi murhe kasvoillasi?" vastasi Ethereal.
"Tuntuu vain siltä että joudumme tekemään jotain muutakin kuin neuvottelemaan", sai Ethereal vastaukseksi. Jotenkin Kais:ista tuntui että tämä oli viimeinen hetki kun hän näkisi talonsa.
"Mitä turhaa", hän ajatteli, "olemme lähdössä neuvottelemaan, emme sotaan". Ethereal heitti pahat ajatukset mielestään ja astui gravitaatiojunaan.
Matka tuntui ikuisuudelta. Tau oli kehittyny rotu, muttei kyennyt täydelliseen varppimatkustukseen, joten heidän aluksensa kykeni tekemään ainoastaan pieniä "hyppyjä" varpissa, palaten aina välillä normaaliavaruuteen tarkistamaan sijaintinsa. Toisaalta Kais oli tyytyväinen ettei Tau osannut käyttää varppia kunnolla, näin he nimittäin pystyivät välttämään hyvin varpin monet vaarat. Näin suureen tehtävään hän oli saanut käyttöönsä Wer'al nimisen aluksen, kehittyneimmän kaikista Tau:n aluksista koko historiassa. Hän oli antanut alukselle toisen nimen, Yopter, Toivo. Hänellä oli mukanaan oma kaksitoistahenkinen vartiokaartinsa, tämän lisäksi neuvosto oli vaatinut häntä ottamaan mukaan 'Crisis'-joukkoja. Vaikka hän ei omasta mielestään tarvinnut enempää kuin vartiokaartinsa oli hän lopulta suostunut ottamaan kaksi tusinaa 'Crisis'-sotilasta ja puolisataa tulisoturia. Tiesihän hän että oli neuvostolle korvaamaton, mutta hänestä liika oli liikaa.
Tuoli oli pehmeä ja mukava, mutta viikko samassa tuolissa alkoi jo kolottaa vanhoja luita. Jaloittelukaan ei tuntunut auttavan, hän kaipasi raitista ilmaa, ei sitä mitä aluksen happigeneraattorit jatkuvasti tuottivat. Hän otti miekan tupestaan ja tutkaili sitä. Miekka ei ollut Tau:n tekoa, se oli lahja Eldareilta, jonka itse Eldrad oli hänelle lahjoittanut. Siinä oli ihmeellisen muotoisia kuvioita eikä se ollut säästynyt verettä. Miekka oli sekä kaunis, että myös suunniteltu lyömiseen. Sillä Kais oli silponut lukemattoman määrän örkkejä ilman että ne pääsivät edes lyömään takaisin. "Kunnia miehelle, joka tätä miekkaa heiluttaa", olivat olleet Eldradin sanat hänen luovuttaessan miekan Etherealille, nämä sanat olivat suuri kunnioitus Tau:ta kohtaan sillä ne oli lausuttu Tau:n kielellä. Ja kunniaa tämä mies todella oli tuottanut.
Vihdoin he saapuivat määränpäähänsä Dal'yth:iin. Laskeutuminen neuvottelupaikallekkin oli onnistunut, eivätkä he joutuneet odottamaan laskeutumisluvan kanssa. Päivä oli vasta alkamassa planeetalle, ja auringon ensi säteetä osuivat kirkkaasti Yopterin kiiltävään runkoon. Laskeutumisrampii laskettiin alas hitaan arvokkaasti. Vanha Ethereal käveli selkä suorana alas henkivartiokaartinsa saattamana. Kymmenet lentävät surisijat kiertelivät ympäriinsä luoden ylvästä kuvaa saapujista. Mutta ei ihmistenkään neuvottelukomitea ollut huomaamaton, kuten ei sen pääneuvottelijakaan, Inkvisiittori Armanus.
"Että ihan Inkvissittorin lähettivät", Ethereal mietti, "neuvottelusta ei tulisi helppo".
---------------
Eli ensimmäinen osa, miltä vaikuttaa? Nuo surisijat tarkoittavat luonnollisesti droneja.
EDITTI: Palomies tulisoturiksi.
Hän kallisti kylkeään, kipu oli hirveä mutta hän ei tuntenut sitä. Hän ei ollut viimeisen viikon aikana antanut sijaa sille sillä ainoa asia, mitä hän ajatteli oli hänen kanssaan kuolleet soturit, hänen vanhat ystävänsä, veljensä. Viikkoon ei hän ollut saanut unta ajatuksiltaan ja yhä uudestaan hänen ajatukset kääntyivät tarinan alkuun...
Hänen nimensä oli Aun'o Kais Or'es, hän edusti viidettä Ethereal sukupolvea Tau:n yhdistymisen jälkeen. Vaikka hän alkoi tulla vanhaksi, oli hän vielä kaunis varreltaan, joskin hänen ihonsa oli alkanut harmaantua. Kais oli mahdollisesti viimeinen suurista Etherealeista, ainakin viimeinen josta tiedettiin. Juuri hän oli pitänyt ensimmäiset neuvottelut Tau:n ja ihmisten välillä, vaikka neuvottelut eivät päättyneet tuloksekkaasti hän onnistui pitämään yllä "siedettävän suhteen" ihmisiin.
Tau nousi hitaasti pedistään auringon sarastaessa hänen oman asuntonsa ikkunoiden läpi. Hän ei sytyttänyt valoja puheohjauksella vaan tyytyi vaisuun valonkajoon joka oli lähtöisin hänen työvalostaan, jonka oli unohtanut sammuttaa edellisenä iltana. Edellinen ilta oli mennyt myöhään, ja nyt olisi lähtö. Nyt oli päivä jota oli odotettu, oli aika toiseen neuvotteluun ihmisten kanssa. Realistina hän tiesi että jos ihmiset todella halusivat pyyhkiä Taun galaksista, sodasta ei tulisi helppo Tau:lle. Hän oli jo pakannut matkatavaransa, oli jo hyvästelemässä asuntoaan, kun ryhmä tulisotureita tuli häntä hakemaan, tämä ryhmä ei ollut mikä tahansa tuhansista tulisoturi ryhmistä, se oli kokenut paljon kovemman koulutuksen kuin muut, se oli hänen henkivartiokaartinsa. Tästä ryhmästä hän tunsi henkilökotaisesti kaikki, olihan hän itse valinnut heidät tähän tehtävään monta Kai'rotaa sitten. Ryhmänjohtajalla Shas'vre Mont'yr:illä ei ollut kypärää päässään, hänen kasvoilla paistoi taistelun ja kuoleman murhe.
"On aika lähtöön, ystäväni", soturi sanoi vakaalla äänellä.
"Emme ole lähdössä sotaan, joten miksi murhe kasvoillasi?" vastasi Ethereal.
"Tuntuu vain siltä että joudumme tekemään jotain muutakin kuin neuvottelemaan", sai Ethereal vastaukseksi. Jotenkin Kais:ista tuntui että tämä oli viimeinen hetki kun hän näkisi talonsa.
"Mitä turhaa", hän ajatteli, "olemme lähdössä neuvottelemaan, emme sotaan". Ethereal heitti pahat ajatukset mielestään ja astui gravitaatiojunaan.
Matka tuntui ikuisuudelta. Tau oli kehittyny rotu, muttei kyennyt täydelliseen varppimatkustukseen, joten heidän aluksensa kykeni tekemään ainoastaan pieniä "hyppyjä" varpissa, palaten aina välillä normaaliavaruuteen tarkistamaan sijaintinsa. Toisaalta Kais oli tyytyväinen ettei Tau osannut käyttää varppia kunnolla, näin he nimittäin pystyivät välttämään hyvin varpin monet vaarat. Näin suureen tehtävään hän oli saanut käyttöönsä Wer'al nimisen aluksen, kehittyneimmän kaikista Tau:n aluksista koko historiassa. Hän oli antanut alukselle toisen nimen, Yopter, Toivo. Hänellä oli mukanaan oma kaksitoistahenkinen vartiokaartinsa, tämän lisäksi neuvosto oli vaatinut häntä ottamaan mukaan 'Crisis'-joukkoja. Vaikka hän ei omasta mielestään tarvinnut enempää kuin vartiokaartinsa oli hän lopulta suostunut ottamaan kaksi tusinaa 'Crisis'-sotilasta ja puolisataa tulisoturia. Tiesihän hän että oli neuvostolle korvaamaton, mutta hänestä liika oli liikaa.
Tuoli oli pehmeä ja mukava, mutta viikko samassa tuolissa alkoi jo kolottaa vanhoja luita. Jaloittelukaan ei tuntunut auttavan, hän kaipasi raitista ilmaa, ei sitä mitä aluksen happigeneraattorit jatkuvasti tuottivat. Hän otti miekan tupestaan ja tutkaili sitä. Miekka ei ollut Tau:n tekoa, se oli lahja Eldareilta, jonka itse Eldrad oli hänelle lahjoittanut. Siinä oli ihmeellisen muotoisia kuvioita eikä se ollut säästynyt verettä. Miekka oli sekä kaunis, että myös suunniteltu lyömiseen. Sillä Kais oli silponut lukemattoman määrän örkkejä ilman että ne pääsivät edes lyömään takaisin. "Kunnia miehelle, joka tätä miekkaa heiluttaa", olivat olleet Eldradin sanat hänen luovuttaessan miekan Etherealille, nämä sanat olivat suuri kunnioitus Tau:ta kohtaan sillä ne oli lausuttu Tau:n kielellä. Ja kunniaa tämä mies todella oli tuottanut.
Vihdoin he saapuivat määränpäähänsä Dal'yth:iin. Laskeutuminen neuvottelupaikallekkin oli onnistunut, eivätkä he joutuneet odottamaan laskeutumisluvan kanssa. Päivä oli vasta alkamassa planeetalle, ja auringon ensi säteetä osuivat kirkkaasti Yopterin kiiltävään runkoon. Laskeutumisrampii laskettiin alas hitaan arvokkaasti. Vanha Ethereal käveli selkä suorana alas henkivartiokaartinsa saattamana. Kymmenet lentävät surisijat kiertelivät ympäriinsä luoden ylvästä kuvaa saapujista. Mutta ei ihmistenkään neuvottelukomitea ollut huomaamaton, kuten ei sen pääneuvottelijakaan, Inkvisiittori Armanus.
"Että ihan Inkvissittorin lähettivät", Ethereal mietti, "neuvottelusta ei tulisi helppo".
---------------
Eli ensimmäinen osa, miltä vaikuttaa? Nuo surisijat tarkoittavat luonnollisesti droneja.
EDITTI: Palomies tulisoturiksi.
Joo ihan lupaava alku tosiaan... Tee vaan jatkoa.