Sotavasara.net

Osa I

Kumea jyrähdys kaikui luolan katon yläpuolella. Pölyä varisi Shas’ui O’Taenin ryhmän päälle. O’Taen ei uskaltanut arvaillakaan, mitä ääni merkitsi. Oliko suunnitelma muuttunut? Joukkojen ei olisi pitänyt olla vielä näin lähellä kohdetta. Shas’lat alkoivat mutista keskenään. Heidän äänissään oli häivähdys epävarmuutta. O’Taen ei voinut moittia heitä. Siitä huolimatta ylimääräinen ääntely voisi vaarantaa tehtävän. "Hiljaa!" hän huusi kuiskaten (älkää kysykö miten moinen temppu tehdään). Ryhmä vaikeni heti, ja O’Taen hymyili itsekseen. Tällä kertaa hänelle oli annettu hyvin koulutettu osasto.
Nelisenkymmentä Shas’la- sotilasta marssi eteenpäin käytävässä plasmalampun valossa. Panssarisaappaat oli otettu pois jaloista, ettei syntyisi ylimääräistä ääntä; riskejä ei saanut nyt ottaa. O’Taen sormeili pulssikarbiiniaan. 49 pientä lovea piipussa. Kohta niitä tulisi - toivottavasti - roppakaupalla lisää. Jos sattuisi virhe, tulisi vain yksi iso lovi, ja sekin häneen eikä aseeseen.
Uusi pamaus ravisteli luolastoa. O’Taen hätkähti ja vilkaisi ylöspäin. Katossa ei varmasti ollut ollut äsken halkeamia. Ylhäältä kuului jo hirveä pauhina, vaikka nelimetrinen kalliokerros pään päällä vaimensikin ääniä. O’Taen käski joukkoaan liikkumaan nopeammin; halkeamat katossa eivät tienneet ainakaan hyvää. Mitä ihmettä siellä nyt oli meneillään? Oli miten oli, tehtävän täytyi jatkua. Tämä oli sen verran tärkeää, ettei pieni jyrinä saanut haitata.
Kumina yltyi jo suurehkon ukkosmyrskyn mittoihin, ja O’Taen käski joukkonsa juoksuun. Etuakin tästä oli; nyt mikään ei ainakaan voisi kuulla juoksuaskelia. O’Taen käski Shas’la Ae’Ntuania tarkistamaan, paljonko kohteelle oli matkaa. "Ei enää paljon, Shas’ui; itse asiassa suuaukon pitäisi jo kohta näkyä", kuului vastaus. Osasto kaarsi mutkan ohi, ja suuaukko tulikin näkyviin. Mutta se oli sortunut umpeen.
"Tha’Azra G’Thoai!" murahti O’Taen (en suostu suomentamaan!). "Odotetaan seuraavaa jyrähdystä ja ammutaan tuo sitten auki, nopeasti." Hän odotti. Pamaus. "Nyt!" Hämärään ja himmeän plasmalampun vähäiseen loisteeseen tottuneet silmät kirvelivät, kun parikymmentä fotonikranaattia räjähti sortuman edessä posauttaen sen auki. Ryhmä säntäsi ulos aukosta ääntäkään päästämättä mutta nopeasti. Jos aukon luona oli ollut vihollinen, homma olisi sen myötä ohi. Kenties pitäisi vielä ampua merkkiraketteja ja nostaa lippu, jossa lukee "Haloo! Me hyökkäämme nyt!"
Maa ulkona oli kärventynyt. Eihän fotonikranaatti tällaista aiheuta! ajatteli O’Taen. Itse asiassa kaikki oli kärventynyt. Joku oli ehtinyt heidän edelleen ja tuhonnut kohteen. Perusteellisesti. Savuavia raunioita oli vielä pystyssä siellä täällä. Elonmerkkiäkään ei näkynyt. Yhtäkkiä O’Taen huomasi, ettei mitään enää myöskään kuulunut. "Nyt varovasti", hän kuiskasi. "Ihan mikä tahansa voi odottaa meitä."
Oikealta kuului omituista ääntelyä. Sitten, ennen kuin O’Taen ehti päätään kääntää… laukaus. Hyvin kovaääninen sellainen. Hyvin alkeellisesta tai hyvin suuresta aseesta, hän ei osannut sanoa kummasta oli kyse. Ehkä molemmista. Shas’la Tha’Oel kaatui maahan melkoisen kokoinen reikä selässään. Koko ryhmä käännähti oikealle päin juuri ajoissa. Jokin jättimäisen peltipurkin näköinen käveli hirveästi rämisten heitä kohti. No, käveli ja käveli; enemmän tuo muistutti juopuneen, ramman Krootin hoippumista. Toinen laukaus, vielä kovempi sellainen. Pieni puu viisi metriä osastosta vasemmalle hajosi kappaleiksi. Sihdistä päätellen näiden täytyi olla örkkejä…
Ryhmä avasi tulen kohti Tappajapurkkia. Purkki kaatui kolisten, kun sininen valoryöppy repäisi sen etukuoren auki. Jostain kuului örinää ja hirveä räsähdys. Sokaiseva Zzap - kanuunan ammus jysähti ryhmän reunoille ja osui Shas’ui D’Teniä kylkeen. Osuma riitti silti heittämään kolme sotilasta kaksikymmentä metriä taaksepäin ja sokeuttamaan hetkeksi viisi muuta. "Hajaantukaa! Etsikää suojaa!" O’Taen huusi. Hän ampui jo niin nopeaa tahtia kuin karbiinillaan pystyi kohti ammuksen tulosuuntaa. Kiljahdus. Tömähdys. O’Taen hymyili. Taas uusi lovi kovia kokeneeseen karbiiniin.
Osasto jakautui kolmeen ryhmään. D’Tenin kuoltua Shas’la Ta’Ouv otti johdon kakkosryhmässä. O’Taen johti kolmosta kohti vielä ihmeen kaupalla palamatonta pensaikkoa. Sotilaat ampuivat koko ajan ja heittelivät fotonikranaatteja. Sillin tällöin kuului muutama vihainen örähdys tai kuolonkorahdus. Ykkösryhmän Shas’ui C’Henio karjui lähettimeensä kutsuen apuvoimia ja Paholaiskala - kuljetusalusta. Laukauksia sateli heitä kohti, mutta vain pari kolme osui edes sinne päin ja nekin kimmahtivat panssareista.
Hirveä ärinä, kolina ja kiljunta saatteli valtavaa örkkirykelmää, joka syöksyi pensaista kaikkia mahdollisia ja mahdottomia teräaseita ja alkeellisia pistoolintapaisia hullun lailla heilutellen. O’Taen käski osaston perääntyä. Lujaa. Osaston perääntyessä kohti mitä hyvänsä suojantapaista heidän taakseen ilmestyi kaksipiippuisella, häijynnäköisellä aseella varustettu sota-ajoneuvo, jokin omituinen häkkyrä, jonkalaista O’Taen ei ollut ennen nähnyt. Sen puikoissa istuva ruma örkki irvisti ärsyttävän voitonriemuisesti. He olivat ansassa.
O’Taen nosti karbiininsa valmiina ampumaan vielä jonkin verran ennen kuolemaansa. Kolmekymmentäkuusi sinikasvoista hahmoa hänen ympärillään teki samoin. Örkit rynnistivät kohti raivon vallassa. "Täyslaidallinen tulta! Suuremman Hyvän puolesta!" hän huusi ja ampui. Ainakin he saisivat jonkin verran näistä iljetyksistä vietyä mukanaan. Kymmeniä sinisiä valoryöpsähdyksiä lennähti kohti örkkejä ja sotakonetta. Koneen kuski kuoli ammuttuaan ensin pari Shas’la- sotilasta. Örkit tulivat päälle tappioista välittämättä, eikä ihme; ylivoima oli vähintään parikymmenkertainen. Örkkien rivistöt kaatuivat energiapulssien virratessa niitä kohti, mutta yhden kuolleen tilalle tuli aina kaksi lisää.
Örkit olivat jo alle kolmenkymmenen metrin päässä. O’Taenin ase piippasi pari kertaa ja sammahti. Pitikö niiden käämien juuri nyt ylikuumentua?! Hän kohotti kätensä ja heitti karbiinin maahan. Ensimmäinen örkki oli jo kohottamassa hakkuaan. Sitten se yhtäkkiä kaatui valopallon repiessä siltä pään irti.
Tusinoittain valopalloja satoi taivaalta pelosta puolikuolleiden örkkien riveihin. Leijumoottorien hyrinä kuului jo; apuvoimat olivat tulleet. Vasarapää - tykkialus läjäytti ionikanuunallaan kuopan maahan ja lennätti kymmenen örkkiä taivaalle. Tankit hyrräsivät parinkymmenen sentin korkeudelle maasta ja luukut avautuivat. O’Taen noukki aseensa maasta ja otti kaiverruspuukon taskustaan. Vähintään parikymmentä lovea lisää kaiverrettavana. Miehet hurrasivat hänen ympärillään. Hän astui tankkiin osaston seuratessa häntä.
Shas’o Ya’Toh astui aluksen matkustajatiloihin. "Lepo!" hän tokaisi ja katsoi O’Taeniin, joka latasi uusia akkuja aseeseen. "Noh? Onko sen demoninpalvoja - Gue’La - joukon tutka - asema tuhottu?" "Örkit ehtivät ennen meitä. Koko reissu oli turha, Shas’o", O’Taen vastasi. "Lisäksi menetimme muutaman hyvän Shas’lan."
"Turha? Pah! Poika hyvä, parinsadan örkin tappaminen ei ikinä ole turhaa!" Shas’o nauroi. "Tulehan, otin mukaan pullon parasta Re’Eten:iäni!" Shas’o jatkoi ja läpsäisi häntä olalle.

Taas ensimmäinen vastaamassa!? Siis wou. Mutta tarina oli hyvä. Sopivasti kevennystä (huumoria ) ja tarpeeksi toimintaa että jaksoi lukea loppuun Jatka samaan malliin.. En nyt keksi mitään valittamistaankaan joten pakko sanoa että suorastaan loistava tarinan pätkä. Kai osallistuit sotun tarinakisaan?

PS:Keksin sittenkin valittamista :

Jokin jättimäisen peltipurkin näköinen käveli hirveästi rämisten heitä kohti

Vähän häiritsi olisin kaivannut tarkempaa kuvailua...

En osallistunut, ihan siitä syystä että liityin vasta pari päivää ennen deadlinea enkä tiennyt kisasta mitään ennen kuin se oli jo ohi.

Niin ja se peltipurkki oli siis Killa Kan, ihan selvennyksen vuoksi...

Osa II

Sotapomo Ugro Kivikallo ei ollut nimensä veroinen örkki. Itse asiassa ihmisen mittapuulla sen ÄO oli yli 80. Muut örkit pitivät häntä nerona, ja suurimmaksi osaksi sen takia hänellä oli niin suuri armeija; monta monituista Waaaghia. "Mitäh?! Ei olla tosi!" hän karjahti iskien tuoppinsa niin lujaa pöytään, että molemmat pirstoutuivat. "Koko Waaagh kuollut?" "Jepulis, söör", hänen oikea kätensä (tai taitojen perusteella oikeastaan murtunut vasen...) Zurbask Koukkuhammas mörähti. "Tau ryökäleet tulla isot leijuhärvelit. Monta (kolme; Zurbask ei osannut laskea sen pidemmälle) joukkoa delata tulitukses. Ei hyvä."

Ugro pohti tätä hetken ällistyttävillä (örkiksi siis) aivoillaan. Tau? Miksi? No, ei väliä, Taut olivat tosi fiksuja eivätkä varmasti hyökkäisi turhaan. 2+2, laskivat Ugron aivot. Tulos: Taut aikoivat tappaa hänen armeijansa. Seuraus: Moistahan ei siedetä! Päätös: Kosto elää! "Mehän kaapata eilen ne isot rautatankit kaaosihmisiltä? Se toinen Waaagh?" Zurbask tuijotti häntä pöllämystyneenä. Äh, Trogax periköön koko ääliöporukan! "Tajua nyt, karvatollo! Te hyökkää Tau niillä; Ei tulla kalustomenetyksiä, ja iso tankki tosi kova!" Hitaasti hyvin hitaasti oivalluksen pilke ilmestyi Zurbaskin silmiin.

***
Isku tuli täytenä yllätyksenä. Minuutti sitten O'Taen oli juonut pari lasillista Shas'on kanssa leijutankissa, sitten koko komeus oli rämähtänyt maahan Maanjäristäjä-kanuunan lohkaistessa sen kyljen. Shas'o oli nyt kuollut, miehistö oli kuollut, ryhmä oli kuollut. Kaikki leijutankit oli väijytetty ja ammuttu alas Basiliski-tankeilla. Ensin O'Taen oli luullut demoninpalvoja- Gue'Lan hyökkäävän; sitten hän oli huomannut maahan ja muualle ties minne osuneiden ammusten määrän. Örkkien sotasaalistankkeja! Vain noin kymmenen Shas'laa, hän ja neljä Täyslaita- taistelupukua oli pystyssä. Miten örkit tällaiseen suunnitteluun pystyivät?

Tankit rymysivät esiin. Kymmeniä Gretchineitä osoitteli heitä niiden päältä ja suuntasi tykkejä. Täyslaita- taistelupuvut laukaisivat raidetykit. Kaksi tankkia lennähti ilmaan; neljä jäljellä. O'Taen napsi pieniä vihreitä miehiä karbiinillaan, johon hän oli jo lovien kaivertamisen sijasta kiinnittänyt laskimen pitääkseen tapoista kirjaa; puukko oli kulunut tylsäksi. Äkkiä joukko hirveästi päriseviä moottoripyöriä kurvasi esiin (vain kaksi kaatui mutkassa, ihme kyllä) alkeelliset, kovaääniset konetuliaseet laulaen. O'Taen heittäytyi maahan, mutta muu jalkaväki rei'itettiin Edamiksi ja Basiliski täräytti tykillä Täyslaidat palasiksi. O'Taen nousi pystyyn... ja sitten iso, lihaksikas vihreä möhkäle iski hänet tajuttomaksi kivellä.

***
O'Taen heräsi kasvojaan päin hönkivän örkin hengityksen lemuun. Hän säpsähti, mutta ei voinut liikkua sen enempää; hänet oli kahlittu tuoliin isoilla, ruosteisilla rautaketjuilla. Örkki nousi nauraen (lue: röhkien) ja nousi täyteen pituuteensa. "Ugro", örkki kurnutti ja osoitti rintaansa. Outo örkki, O'Taen tuumi, kun ei ollut vieläkään halkaissut hänen kalloaan. Poikkeuksellisesta ällistä kielivä pilke häämötti Ugron silmäkulmassa. Todella outo örkki.

Ugro mörähti jotain outoa vieressä seisovalle isolle möhkäleelle, joka teki kömpelösti kunniaa (ja samalla mustelman otsaansa) ja poistui. Ugro hymyili. O'Taeniin alkoi iskeä paniikin ensimmäisiä oireita. Vähän ajan päästä mötikkä palasi ja korahti jotain Ugrolle. Häntä seurasi pian Kroot- soturi. O'Taenin silmät laajenivat järkytyksestä; Kroot tällaisen vähämielisen pohjasakan seassa! Ilmeisesti vielä joku tärkeäkin.

Kroot kääntyi häntä kohti. "Pomo tahtoo tietää miksi hyökkäsitte Waaaghin kimppuun", se sihahti. Tulkki siis. "Zao'Thana!" hän huudahti (parempi kun ette tiedä merkitystä; voin sanoa, ettei se IHAN tarkoita "hitsiläinen!"). Kroot hätkähti ja sen ilme muuttui ivallisesta vihaiseksi. "Tuota odotinkin", se sähähti, "aina niin olevinanne sen kunnianne kanssa. Noh, pomolla on varmasti pari hauskaa kidutustapaa vain sinua varten!" Se harppoi Ugron luo ja murahti jotain. Sitten se poistui häijysti irvistäen.

Ugro katseli häntä vähän aikaa. Sitten se irrotti kahleet ja sanoi jotain vihreälle möykylle, joka ilmeisesti oli iso, ruma örkki. Örkki talutti hänet huoneeseen, jossa oli seinillä piikkejä. Se häipyi ja painoi samalla nappia seinässä. Sen häijy hekotus kuului vielä kauan. Seinät alkoivat h-i-t-a-a-s-t-i liikkua häntä kohti. Tästä ei hyvä seuraa, hän ajatteli.

Äkkiä seinä räjähti kappaleiksi ja toinen seinä pysähtyi. O'Taen älysi heittäytyä nurkkaan seinänpalojen muodostaman kasan taa, ennen kuin sarvipäinen kirveellä aseistautunut demoni asteli sisään. Kaaosjoukkojen kostoisku, O'Taen tajusi; örkithän olivat tuhonneet tutka-aseman. Demoni harppoi ovelle parilla askeleella ja löi sen paloiksi kirveellä. Se syöksyi ovesta karjuen jotain "Slaaneshilta" kuulostavaa. Kuolinhuutojen ja töminän lakattua O'Taen seurasi.

Punainen panssaripuku ja karbiini lojuivat nurkassa. Ottaen ne hän luikahti hiljaa demonin perään. Räjähdykset ravistelivat tukikohtaa; kirkunaa, laukauksia ja karjuntaa kuului kaikkialta. O'Taen hyppäsi ulos löytämästääm ikkunasta ja hiippaili huomaamatta kohti läheistä metsää.

Hengissä ollaan, hän ajatteli. Ilman ruokaa. Örkkien alueella. Taistelun lähellä. Eksyksissä. Mutta hengissä silti.

Ei niin hyvä kuin tuo edellinen ,mutta oli tuokin hyvää luettavaa. Ja voin sanoa ,että EI ole hyvä tapa kirjoittaa samaan topickkiin tarinan jatkoa...
Jutuissasi on mielestäni hyvää huumoria joka sopii niihin. Tiivistettynä: jatka samaan malliin .

Kurja! Alan ajatella TAU armeijaa!

Oolrait, kirjoitan kolmososan sitten erikseen. Viesti noteerattu. En tee samaa virhettä toiste. Anteeksi.

No ehkä hiukan jo liioittelin...

Sea~Horde kirjoitti:Ei niin hyvä kuin tuo edellinen

Jaa, omasta mielestäni oli parempi... noh, vain mielipiteistä voi kiistellä.