prologi uudelle tarinalleni
Lähetetty: Ke 18.02.2004 19:29
niille jotka ovat edelliset tarinani lukeneet tämä voi olla helpompi ymmärtää, mutta tämä on kaikkien luettavissa. saattaa olla vähänlyhykäinen.
Yksinäinen hahmo juoksi puiden ohitse kahauttaen hellästi lehtiä. Aukiolle saavuttuaan mies vilkuili alituisesti sivuillensa, kuin odottaen näkevänsä synkkyydessä painajaisensa. Katkennut miekka säkenöi hetkisen kuun valossa ennen kuin se sukelsi jälleen öiseen metsään. Mies hikoili rajusti pelosta ja melkein myös itki ja toivoi Keisarilta suojelusta. Pysähtyessään hetkeksi puun viereen lepäämään oli hän aistivinaan liikettä läheisessä pusikossa ja vilkaistuaan aukeamalle mistä hän oli juuri tullut, alkoi hänen sydämmensä pompottamaan kolibrin siipien lailla. Pelko ajoi hänet matkaan. Saapuessaan hiekkaisalle ja kantojen täyttämälle polulle, näki hän edessään kohtalonsa, myös hänen taakseen loikkasi pusikosta musta haarniskainen soturi ja pian oli hänet piiritetty. Piirittäjät nostivat aseensa kohti pakenijan päätä. Nopeasti piiriin tuli reikä tai ikään kuin kunniakuja. Puun takaa astui polulle terminaattori haarniskaan pukeutunut mies. Koko haarniska oli piikkien ja kultaisten silmien täyttämä ja kädessään irvokkaan näköinen pimeyttä hohtava viikate, jossa riippui lojalistien päitä. Nämä kaikki olivat saarretulle tuttuja ja kohta hänen päänsä saattaisi liittyä niiden joukkoon. Pilven takaa tuli esiin täysikuu ja siitä lankeava valo tuntui ohjautuvan viikate miehen kasvoille. Juuri tunnistaessaan entisen kersanttinsa pään valossa, nosti tämä tappajansa laajaan iskuun. Luissin pää tippui syksyisten lehtien päälle, silmät pelkoa täynnä.
sanokaa kiinnostaisko lukee varsinainen tarina niin voin sitä alkaa väsään
Yksinäinen hahmo juoksi puiden ohitse kahauttaen hellästi lehtiä. Aukiolle saavuttuaan mies vilkuili alituisesti sivuillensa, kuin odottaen näkevänsä synkkyydessä painajaisensa. Katkennut miekka säkenöi hetkisen kuun valossa ennen kuin se sukelsi jälleen öiseen metsään. Mies hikoili rajusti pelosta ja melkein myös itki ja toivoi Keisarilta suojelusta. Pysähtyessään hetkeksi puun viereen lepäämään oli hän aistivinaan liikettä läheisessä pusikossa ja vilkaistuaan aukeamalle mistä hän oli juuri tullut, alkoi hänen sydämmensä pompottamaan kolibrin siipien lailla. Pelko ajoi hänet matkaan. Saapuessaan hiekkaisalle ja kantojen täyttämälle polulle, näki hän edessään kohtalonsa, myös hänen taakseen loikkasi pusikosta musta haarniskainen soturi ja pian oli hänet piiritetty. Piirittäjät nostivat aseensa kohti pakenijan päätä. Nopeasti piiriin tuli reikä tai ikään kuin kunniakuja. Puun takaa astui polulle terminaattori haarniskaan pukeutunut mies. Koko haarniska oli piikkien ja kultaisten silmien täyttämä ja kädessään irvokkaan näköinen pimeyttä hohtava viikate, jossa riippui lojalistien päitä. Nämä kaikki olivat saarretulle tuttuja ja kohta hänen päänsä saattaisi liittyä niiden joukkoon. Pilven takaa tuli esiin täysikuu ja siitä lankeava valo tuntui ohjautuvan viikate miehen kasvoille. Juuri tunnistaessaan entisen kersanttinsa pään valossa, nosti tämä tappajansa laajaan iskuun. Luissin pää tippui syksyisten lehtien päälle, silmät pelkoa täynnä.
sanokaa kiinnostaisko lukee varsinainen tarina niin voin sitä alkaa väsään
