Grom Rautavasara, Tulevaisuus ja Kohtalo
Lähetetty: Ma 23.02.2004 12:04
Grom Rautavasara, Tulevaisuus ja Kohtalo
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
______________________________________________________
- Saavutaan pian Pahamaille! Juoskaa! huusi Jorg.
Aurinko porotti taivaalta paahtavana ja hiostavana. Taivas oli pilvetön ja pienintäkään tuulenvirettä ei tuntunut. Pieni joukko ränsistyneitä isokokoisia örkkejä rynnisti keihäät käsissään Mustan Tulen Solaa pitkin kohti Pahamaita. Hiki kimalsi örkkien vihreällä iholla ja nämä roikottivat kieltä suustaan, kuin eläimet. Tämä joukkio oli kokenut yhdessä paljon. He olivat seuranneet Grom Rautavasaraa koko soturiuransa ajan. Läpi kuumien viidakoitten taistellen villiörkkien heimoja vastaan, Averheimiin voittamaan ihmiset mahtavassa taistelussa, Karak Kadriniin kokemaan pahan tappion ihmisten ja kääpiöiden yllättävälle liittoutumalle ja jälleen takaisin Pahamaille johtajaansa etsien. Tämä ryhmä oli jäljellä olevat Gromin Uskolliset. He olivat matkanneet uudelleen läpi pelottavan Sylvanian ja poikki Keisarikunnan kohdaten ihmisten partioita ja menettäen tovereitaan. Nyt he olivat kuitenkin saapuneet päämääräänsä ja suuntasivat kohti Grom Rautavasaran sen hetkistä linnaketta, Barak Gragia, hylättyä pientä kääpiölinnoitusta. He olivat kuulleet uutisia Grom Rautavasaran paluusta ja ilahtuneet. Heidän matkansa Rautavasaran rinnalla jatkuisi. Väliaikaiseen johtoon siirtynyt Jorg johdatti joukkojaan kokemuksella ja raivolla. Hänen veljensä Borak oli menehtynyt Karak Kadrinin porteilla suojatessaan Rautavasaraa kääpiönuolilta. Nyt hänen täytyi ottaa veljensä asema ja johtaa Uskolliset takaisin johtajansa luo.
Grom istui kyllästyneenä ja ärsyyntyneenä pienen linnoituksensa Barak Gragin koleassa huoneessa. Hän ei ollut vieläkään osannut päättää mitä tehdä itsensä ja ylipäätään kaiken suhteen. Örkkisoturit ja johtajat tuntuivat välttelevän häntä ja hän oleskeli pienessä linnakkeessaan seuranaan vain alati palveleva ja kumarteleva, raivostuttava hiisikomentaja Dubrok Snisbag ja hänen säälittävä joukkonsa. Muutamaan otteeseen Gromia olisi huvittanut paiskata mokoma liero linnoituksen tornista alas, mutta hän ei ollut tehnyt niin. Hän ei ollut oikeastaan pahoinpidellyt hiisiä aikapäiviin. Hän ei ollut tehnyt yhtään väkivaltaista tekoa. Tarkemmin sanonen hän ei ollut tehnyt mitään hauskaa! Grom huolestui niin tajutessaan tämän, että ponkaisi säikähdyksissään ylös tuoliltaan paiskaten samalla kätensä kipeästi puiseen pöytään. Grom karjaisi ja potkaisi raivoissaan tuolinsa kaaressa seinää päin. Vierellä seisova Snisbagin nimittämä ?palvelija? katsoi kauhuissaan suurta örkkiä ja lähti perääntymään.
- Tulehan tänne! huudahti Grom ja tarttui kiinni hiidestä.
Hiisi värisi Gromin hyppysissä, kuin pelokas jänis yrittäen rimpuilla irti. Grom harppoi ikkunan luo ja viskasi hiiden alas roskaiselle ja mutaiselle polulle, jossa pari hakattua örkkiä hoiperteli tokkurassa. Hiisi tipahti suoraan kaksikon jalkoihin ja toinen heristi nyrkkiään Gromille. Grom nosti peikon kokoisen pöydän harteilleen ja viskasi sen raivoissaan kaksikon päälle aiheuttaen luiden rusahduksia ja kuolevien örkkien huudahduksia. Grom oli päässyt pitkästä aikaa tappamisen makuun. Nyt hän janosi lisää. Piilossa ollut raivoisa örkki oli jälleen herännyt hänessä. Grom Rautavasara tarttui kirveeseensä ja ryntäsi ulos huoneestansa.
Vanha ja arpinen hiisijohtaja Kaghed Keltasilmä nosti katseensa tuoppinsa takaa. Häntä häiritsi kadulta kuuluva meteli, joka kuului hänen korvissaan tavallista rasittavammalta. Hänen silmänsä eivät totelleet käskyjä vaan näyttivät vain sumeita erivärisiä läiskiä ja hahmoja, jotka liikkuivat epämiellyttävän nopeasti. Kaghed joutui oksentamaan jalkojensa juureen. Häntä ärsytti sillä hetkellä erittäin paljon ja hän yritti nousta seisaalleen huojuen ja vaappuen. ?Pari viinasta liikaa? hän ajatteli irvistäen. Hän tuki itsensä vanhaan kunnon keihääseensä, joka oli ollut hänen uskollinen ystävänsä monissa taisteluissa, jossa hän oli johdattanut hiisiä pieniin voittoihin. Keihääseensä tukien hän lähti hoippumaan kohti ääniä ja liikkuvia hahmoja. Hän siristeli silmiään, mutta ei saanut tapahtumista selkoa. ?Mojauttakaa mua ja äkkiä, ku mänen nää mitään? hänen oli tarkoitus sanoa, mutta hänen puheensa oli syljen sekaista mongerrusta, josta kukaan ei ottanut selvää. Hän hoiperteli keskelle tapahtumia ja saikin pian erittäin kovan nyrkiniskun keskelle naamaansa. Hän kaatui suoraan pikkuiseen kuralätäkköön ja nieli melkoisen määrän saastaista vettä. Kun hän nosti katseensa lätäköstä ja pyyhki kirvelevät silmänsä, hän näki jälleen melko tarkasti. Isku oli palauttanut hänen näkökykynsä ja terävöittänyt hänen aistejaan. Hän näki melkoisen mellakan keskellä aukiota. Suuri örkki riehui ison kolhiintuneen kirveen kanssa keskellä hirvittävää hiisiläjää. Taisi joukossa riehua muutama örkkikin. Kaghed ei tietenkään voinut pysyä poissa mainiosta rettelöstä, vaan ryntäsi keihäs kädessään ja ristiin astellen suoraan päin suurta örkkiä.
Grom katsoi ihmeissään, miten tavallista kookkaampi ja arpisempi hiisi loikkasi keihäs ojossa häntä kohti. Hän väisti ilkeännäköisen keihään piston, mutta kompastui sitten lukuisiin hiisiin, jotka ryömivät hänen jaloissaan. Sivusilmällään hän näki Dubrok Snisbagin ryntäävän hätääntyneen näköisenä toisaalta, mutta pian lukuisten hiisien kuraiset jalkapohjat peittivät hänen näkyvyytensä. Hetken aikaa Grom ei nähnyt muuta, kuin vipeltäviä jalkapohjia ja kuuli hiisien rääkäisyä. Muutaman kerran hän tunsi ilkeän piston jossakin osassa kehoansa. Kun hän pitkien ponnistelujen jälkeen ja täynnä hiisien luisten nyrkkien iskujen tekemiä mustelmia pääsi nousemaan polvilleen, häntä kohtasi huvittava näky. Kookas hiisi hakkasi vuoronperään oikealla ja vasemmalla nyrkillään leipoen Snisbagin naamaa uuteen muotoon. Grom tunsi äkkiä kipua jalkapohjassaan ja näki, että se oli lävistetty samaisella keihäällä, mitä hiisi oli kantanut hetki sitten. Grom yritti katkaista paksuhkoa keihästä, mutta huomasi sen tavallista kestävämmäksi.
- Sepä ei katkeekaan, niin helposti, sanoi suurikokoinen hiisi, naurahti ja iski kipeästi Gromia kasvoihin nyrkillään.
Grom älähti ja yritti nousta jaloilleen.
- Se on haltiatekoa, sanoi hiisi ja löi uudelleen.
Grom lennähti selälleen ja huomasi veren valuvan nenästään.
- Eikö ookin nöyryyttävää, sanoi hiisi naurahtaen ja vetäisi keihään pois Gromin jalkapohjasta aiheuttaen verisuihkun.
Grom katsoi aivan ymmällään, kun röyhkeä hiisi käänsi selkänsä ja lähti hoipperehtimaan eteenpäin.
- Ai niin, jos haluat ottaa revanssin kysele vain Kaghedia, hiisi huudahti perään ja poistui kulman taakse.
Grom oli ymmällään ja häpeissään. Hiisi oli rökittänyt hänet. Tai ei nyt rökittänyt, mutta oli kuitenkin selviytynyt voittajana. Hän nousi seisomaan ja istahti kivimuurille pitelemään vertavuotavaa jalkaansa. Pieni kahakka hiisijoukkion kanssa oli piristänyt häntä ja hän oli paremmalla tuulella. Hän lähti tallustelemaan takaisin kohti Karak Gragia heilutellen kirvestään huolimattoman näköisesti käsissään. Ainoa asia mikä vaivasi hänen mieltään oli pippurinen hiisi, joka oli nöyryyttänyt häntä katutappelussa. Grom kävi yöpuulle pää tyhjänä. Hänellä ei ollut aavistustakaan tulevasta.
Jorg tarkkaili edessään levittäytyvää maisemaa. Vihertävänruskea pelto oli hänen edessään laaja ja valtava. Jonkin matkan päässä näkyi korkeita kallioita ja hiekkaisia kohtia. Hänen täytyi olla Uskollisten kanssa jo lähellä Grom Rautavasaran tukikohtaa. Kääpiölinnoitusta oli kuvattu pieneksi kivikasaksi keskellä mädäntynyttä örkkikylää. Jorg ei nähnyt ainuttakaan kivikasaa saatikka kylää. Hän puuskahti turhautuneena. He olivat harhailleet Pahamaille saavuttuaan jo tovin ja kohdanneet murhanhimoisia hiisiklaanilaisia ja saaneet pahoja haavoja. Lisäksi suuri villikarjujoukko oli lähes jyrännyt heidät alleen. Jorg nosti keihästään parempaan asentoon. Ennen hän oli ollut sitä mieltä, että keihäät ovat hiisien leluja, mutta olikin joutunut toteamaan keihään melko tehokkaaksi puolustusaseeksi. Hän oli lävistänyt erään ihmistutkimusmatkailijan aika siististi muutama päivä sitten ja rei?ittänyt villikarjun. Jorg katsoi joukkojaan. Hänen täytyi edelleen ihmetellä Gromin Uskollisten kestävyyttä. Ties kuinka pitkään he olivat taivaltaneet ja taistelleet, mutta örkeissä ei näkynyt väsymystä. He seisoivat asennossa keihäät korkealla huojuen ja odottivat seuraavia määräyksiä. Jorg puhui.
- Uskolliset. Meitsit on nyt vähän hakoteillä. Mä luulen, että pitäis ettii joku täkäläinen, jok? osais neuvoo vähäsen, että mihin suuntaan lähettäs tsiigailee.
Örkit nyökkäilivät ja örisivät jotain vastaukseksi ja ryhtyivät hajaantumaan. Jorg piti kuitenkin huolen, että pystyi tarkkailemaan jokaisen pienryhmän liikkeitä. Pahamaat olivat örkillekin vaarallinen paikka seikkailla.
- Kokoonnutaan tän lipun alle auringon laskiessa, sanoi Jorg vielä iskien repaleisen lipun maahan ja lähti omaan suuntaansa.
Pian ruskan värittämä heinätasanko oli täynnä yksittäisiä örkkejä, jotka etsivät suuntaa johtajansa luo.
Grom näki painajaista. Hän näki unessaan tapahtumasarjoja ja tuttuja kasvoja menneiltä ajoilta. Ensiksi hänen mielensä valtasivat kuvat kauan aikaa sitten käydystä sodasta viidakoissa. Hän näki Urgoth Pääkallonmetsästäjän tuskan vääristämät kasvot, jotka anelivat armoa. Hän näki Ni?Gobblan, joka syöksyi keihäineen Pääkallonmetsästäjän takaa iskien kuolettavat iskut. Hän näki Tarak Sotakirveen pitelevän tuskissaan kädentynkäänsä tyrehdyttääkseen verenvuodon. Joka puolelta kuului tuskanhuutoja. Sen jälkeen kaikki sumeni, mutta kuvat palasivat pian. Tällä kertaa hän seisoi Averheimin kukkuloilla komentaen armeijaansa eteenpäin ja nähden valtavan kaoottisen taistelun jylläävään edessään. Hän osoitti sormellaan eteenpäin ja karjui käskyjä. Sitten hän kuuli valtavan rusahduksen ja näki Mugrob Miesteurastajan voitonriemuisen ilmeen aivan kasvojensa edessä. Äkkiä Miesteurastaja suureni hänen edessään ja muuttui liekehtiväksi örkkidemoniksi, joka heilutti kädessään suurta ruoskaa ja marssi armeijoineen Nulnin porteille. Grom yritti pyristellä hereille painajaisesta, mutta se piti häntä otteessaan. Jälleen pimeni. Hän näki itsensä Sylvaniassa. Kaikkialla kuuluivat kuolleiden huudot, jotka syyttivät häntä ja osoittivat häntä mätänevillä sormilla, jotka ilmestyivät kaikkialta hänen ympäriltään. Grom näki jälleen Ni?Gobblan ja Tarakin. Heidän hahmonsa muuttuivat kuitenkin kammottaviksi epäkuolleiksi, jotka kulkivat muiden zombien ja luurankojen joukkoon. Sitten kaikki tummui ja hän näki vain kauheat kasvot, jotka puhuivat. Ääni oli sama, jonka Grom oli kuullut Sylvaniassa ja se tuntui oikealta. Aivan kuin se olisi tullut aivan vierestä.
- Grom Rautavasara. Kaaos voimistuu. Archaon, Lopunaikojen Valtias ratsastaa voimakkaampana. Slaanesh voimistuu haltioiden ja ihmisten keskuudessa. Kaaoksen sikiöt ja mutaatiot kasvavat. He tappavat kaiken ja kukaan ei ole enää turvassa. Rotat alamaailmasta nousevat ja yhdistävät valtavat voimansa. Grom Rautavasara! Kokoa valtava armeija, valtavin mitä örkkien historiassa tunnetaan ja matkaa kaaoksen maille pohjoiseen. Tehtäväsi on koittanut. Mene ja estä kaaoksen aikeet. Khorne, Nurgle, Tzeentch ja Slaanesh ovat läsnä kaikkialla. Mene ja tee se mitä varten olet syntynyt. On koittanut örkkien aika. On koittanut aika uuden mahtavan Waaagh!in.
Grom heräsi täristen ja hikisenä. Viimeiset sanat kaikuivat vieläkin hänen päässään ja kaaoksen jumalien nimet aiheuttivat vilunväristyksiä. Hän yritti saada vielä nukuttua, muttei pystynyt. Hän yritti unohtaa painajaisensa, muttei pystynyt. Ääni palasi hänen mieleensä yhä uudelleen ja ajoi hänet hulluuden partaalle, kunnes hän lopulta polvistui maahan ja huusi.
- Mä teen sen! Kokoon mahtavan Waagh!in, joka marssii kaaoksen maahan ja tuhoo jokasen mutaation ja kaaossikiön tieltään, hänen äänensä jäi kaikumaan Barak Gragin käytäville ja jokainen hiisi linnoituksessa kuuli nämä sanat.
Äänet Gromin päässä lakkasivat. Tuli aivan hiljaista. Vain pieni humina kaikui Gromin mielessä. Ääni oli poissa. Hän tiesi nyt miltä hänen tulevaisuutensa näytti. Grom Rautavasara tulisi marssimaan kaaoksen pahoille maille mukanaan valtava armeija. Tämä tulisi olemaan hänen viimeinen sotaretkensä, sillä paluuta ei olisi. Hän tuhoaisi niin kauan kunnes kaatuisi. Hänet tultaisiin muistamaan mahtavana sotajohtajana tai epäonnistuneena päällikkönä. Tämä päätös oli juurtunut Gromin mieleen. Se tuntui niin vahvana hänessä, että mikään ei sitä enää muuttaisi. Tämä olisi Grom Rautavasaran tehtävä ja kohtalo. Grom aavisti että tässä olisivat mukana isomman asteen voimat. Kammottava epäkuollut oli tunkeutunut hänen uniinsa ja pakottanut hänet. Hänellä ei ollut valinnanvaraa. Grom nyökkäsi vielä vahvistukseksi ja kutsui sitten Dubrok Snisbagin huoneeseensa.
- Pomo kutsu mua, sanoi Snisbag tärkeänä.
- Lähetä matkaan sanansaattajii ja lähe vaikka itekki. Ilmota seuraavaa: Grom Rautavasara kokoaa mahtavan Waagh!in. Hän marssii läpi maailman ja tuhoo kaiken tieltään. Hän marssii kaatumiseen asti kohti kaaoksen maata. Hän kutsuu jokasen sotakuntosen örkin armeijaansa. Soturit menköön Barak Gragiin, jossa Rautavasara pitää tukikohtaa. Örkkien aika on koittanu. On koittanu aika mahtavan Waaagh!in.
Grom oli tyytyväinen laatimaansa ilmoitukseen. Kukaan itseään kunnioittava örkki ei jäisi kotiin, kun tiedossa olisi mahtavia taisteluita ja sotaa.
Gromin Uskollinen Maulakh ryntäili innoissaan ympäriinsä keräten joukkoa yhteen. Hän oli yksi niistä Uskollisista, joka oli liittynyt mukaan vasta Averheimissa. Häneltä oli jäänyt väliin viidakoitten sodat. Hänen nimensä oli melko erikoinen örkkien keskuudessa ja hänen epäilläänkin polveutuvan villiörkin ja örkin ?sekoituksesta?. Maulakh oli nähnyt Barak Gragin tummat tornit jonkin matkan päässä. Hän oli erottanut linnoituksen ympärillä paljon liikettä ja pienen kyläpahasen. Gromin Uskolliset olivat levittäytyneet laajalle alueelle etsimään linnoitusta ja Maulakhilla oli täysi työ saada koko ryhmä kasaan. Tuuli puhalsi leudosti hänen ympärillään ja heinät kohisivat hänen jaloissaan, kun hän tarpoi läpi laakean aukion. Aurinko porotti hiostavan kuumasti, mutta pieni tuulenvire vilvoitti kummasti. Maulakh tunsi pienissä örkinaivoissaan, että tänään hän tulisi palaamaan johtajansa luokse. Kunhan hän nyt ensin löytäisi Jorgin, jonka avulla hän saisi joukon paremmin kasaan. Matkan päässä hän näki joukon omiaan ja helpottuneena huokaisten nosti keihäänsä ilmaan ja heilutti sitä. Mutta mikä oli tuo valtava hahmo Maulakhin tovereiden takana. Maulakh tunsi pistävän hajun kantautuvan matkan päästä ja ilmeisesti hänen toverinsakin olivat tunteneet sen, sillä he polvistuivat maahaan vatsojaan pidellen ja yskien. Sitten Maulakh erotti sen. Valtava peikko lähestyi hänen kahta toveriaan suuri nuija toisessa ja puunrunko toisessa kädessään. Maulakh oli jähmettynyt paikalleen eikä tiennyt mitä tehdä. Hän muisti kuitenkin nopeasti kuuluvansa eliittiyksikköön Grom Rautavasaran armeijassa ja ryhtyi varovaiseen hyökkäykseen keihäs ojossa. Hän saapui lähelle tovereitaan, jotka olivat toipuneet ensisäikähdyksestä ja ottaneet puolustusasennon kuitenkin vieläkin hieman huojuen tainnuttavan hajun voimasta. Maulakh hiipi peikon selän taakse ja iski keihäänsä voimalla kohti peikkoa. Se kuitenkin lipsahti sivuun ja viilsi pahan haavan peikon ihoon. Valtava peikko kääntyi ja iski puunrungolla Maulakhin tainnoksiin. Se kääntyi kahta muuta örkkiä kohti ja ryhtyi laiskaan hyökkäykseen. Toinen örkeistä kaatui tuskissaan maahan saatuaan valtavan haavan piikkisestä nuijasta, mutta toinen väisti iskun ja antoi takaisin kaikista voimistaan. Keihäs upposi syvälle peikon käsivarteen ja aiheutti nuijan putoamisen. Yksinäinen örkki taisteli kaikin voimin ylivoimaista vastustajaa vastaan ja jäi väistämättä alakynteen. Örkkisoturi tunsi jo peikon lämpimän hengityksen päänsä yllä, kun yhtäkkiä jostakin sivulta viuhahti keihäs ja iski suoraan peikkoa olkapäähän. Silmäkulmastaan örkki näki sudella ratsastavan hiisisoturin iskevän keihäänsä örkin ohimoon. Hiisisotureita tuli vielä lisää ja lopulta peikko makasi yllätettynä ja lävistettynä ruoholla, joka oli värjäytynyt punaiseksi. Örkkisoturi katsoi hämmentyneenä ympärilleen ja nousi tarkkaillen seisomaan. Tuimat hiidet tarkkailivat häntä susiensa selästä keihäät valmiina. Helpotuksekseen örkki näki Maulakhin virkoavan ja nousevan istumaan.
- Mitäs nyt? Maulakh kysyi hieman pökerryksissä.
- Keitä ootte? kysyi hiisien johtaja.
- Kuulutaan Grom Rautavasaran Uskollisiin. Mä oon Maulakh. Haluttas päästä Barak? mikä se nyt oli?
- Gragiin, korjasi örkkisoturi.
Hiisijohtajan silmät laajenivat ja tämä katsoi häkeltyneenä sotureitaan.
- Ootte oikeessa paikassa, sanoi hiisi ja jatkoi sotureilleen: - Ettikää jokanen Gromin Uskollinen ja tuokaa tänne mun luo. Mä vien teitsit Gromin luo.
Dubrok Snisbag hykerteli tyytyväisenä ja olisi pomppinut innoissaan ympäriinsä ellei hänen soturinsa tai örkkejä olisi ollut lähistöllä. Ensimmäisenä hän oli löytänyt Grom Rautavasaran ja seuraavaksi hänen uskollisimmat soturinsa. Hän oli oikea onnenhiisi.
Ilmoitus Grom Rautavasaran johtamasta mahtavasta Waaagh!ista kiiri kulovalkean lailla läpi Pahamaiden. Ensimmäiset örkkijoukot ilmestyivät Barak Gragiin jo muutama päivä ilmoituksen jälkeen. Ensimmäiset örkit kertoivat kuuluvansa Rautakynsien klaaniin. Grom tiesi mitä Mahtava Gorbad Rautakynsi oli saanut aikaan tuhotessaan keisarikuntaa ja terrorisoiden muuta maailmaa. Hän otti barbaarisen joukkion vastaan kohteliaasti (tai niin kohteliaasti, kuin örkki osaa) ja varusti heidät hyvin. Lisää örkki- ja hiisijoukkoja saapui paikalle mukanaan taitavia tai taitamattomampia johtajia sekä maahisia orjinaan. Hiidet esittelivät Gromille käyttökelpoisia, mutta arveluttavasti toimivia sotakoneitaan. Yön hiisistä ei ollut kuitenkaan vielä kuulunut mitään. Grom oli ymmällään. Häntä pelotti se mahdollisuus, että yön hiidet olisivat kokonaan hylänneet hänet Karak Kadrinin teurastuksen jälkeen, jossa heidän ylpeytensä oli taottu maan rakoon. Yön hiisiä ei todellakaan ollut näkynyt Karak Gargin lähistöllä. Grom kurtisti kulmiaan. Hän oli oleskellut aamusta saakka linnakkeensa korkeimmassa tornissa ja pystyi siten valvomaan kaikkialta saapuvia soturijoukkoja tai tunkeilijoita. Hän asteli jälleen kerran ikkunan ääreen ja tähysteli maisemaa. Lännestä päin näytti olevan tulossa jälleen joukko hiisiä ja susiratsastajia. Grom alkoi olla melko tyytyväinen hiisien ja sotakoneiden määrään. Lisäksi normaaleja örkkejäkin oli mukana jo melkoinen määrä. Nyt häntä huolestutti enemmän erikoisjoukkojen puute. Yön hiidet ja niiden fanaatikot sekä squigpaimenet ja ratsastajat olivat Gromin mielestä suurin huolenaihe. Yhtään mustaa örkkiä tai villiörkkiä ei ollut vielä näkynyt Barak Gargin lähistöllä, mutta se oli ymmärrettävää, sillä näillä joukoilla oli paljon pitempi välimatka, ja saattoi jopa olla niin ettei ilmoitus ollut vielä kiirinyt Etelänmaihin tai mustien örkkien asuinsijoille. Grom käänsi katseensa pohjoiseen ja yllättyi. Pieni joukko susiratsastajia perässään pieni joukko örkkejä taivalsi kohti linnaketta. Aurinko häikäisi häntä sen verran, ettei hän erottanut saapuvan joukkion johtajia. Niinpä hän lähti kiireellä laskeutumaan portaita ottaakseen saapujat vastaan. Grom oli lähes kokonaan unohtanut kammottavan painajaisen, joka oli pannut hänet liikkeelle. Joskus yön pimeimpinä hetkinä pelottavan epäkuolleen kuva muodostui Gromin mieleen, mutta vain hetkeksi ja häälyvänä. Hän oli unohtanut tulevan sotaretkensä syyn. Nyt hän oli jälleen innoissaan kokoamassa mahtavaa armeijaa marssimaan voittoihin ja tuomaan kunniaa Grom Rautavasaralle. Hän oli päässyt linnakkeensa porteille ja huomasi hiisijohtajaksi Dubrok Snisbagin.
- Mitä toi tyhjäntoimittaja duunaa täällä? mutisi Grom portinvartijalle.
Sitten hän tarkensi katseensa örkkeihin ja hänen henkensä lähes salpaantui. Hän karjaisi innostuneena ja rynnisti örkkien johtajan luo. Gromin Uskolliset olivat palanneet elossa ja hyvissä voimissa.
- Mitä? miten hitossa? siis? Grom takelteli ja läimäytti Jorgia selkään.
- Se on pitkä stoori Meitsille maistuis ny olut ja lämmin kapakka. Saat kuulla kaiken, sanoi Jorg ja Grom lähti siltä seisomalta kohti pikkukylän ?parasta? kapakkaa johdattaen Uskollisensa mukanaan.
Armeija tuntui Gromin mielestä jälleen omalta hänen eliittijoukkojensa palattua. Jorg kertoi hänelle kapakassa kaiken uskomattomasta taivalluksesta halki Sylvanian ja Mustan Tulen Solan. He jatkoivat riehakasta keskustelua ja jälleennäkemisen riemua pitkään yöhön, kunnes sammuivat tuoppiensa ääreen.
Dubrok Snisbag ratsasti näreissään joukkonsa etunenässä tarkkaillen ympärilleen. Grom Rautavasara oli antanut krapulaisena hänelle jälleen idioottimaisen tehtävän. Hänen täytyisi selvittää mitä yön hiisille on tapahtunut ja missä ne lymyilevät. Mitä hittoa Grom välitti hyödyttömistä Yön hiisistä. Tavalliset hiidet ovat armeijan selkäranka ja massiivisin yksikkö. Snisbag oli nähnyt yön hiisien älyttömiä tempauksia. Mielipuolia, jotka tuhoavat omia joukkojaan valtavien moukarien kanssa tai järjettömiä olentoja, joita kutsuttiin squigeiksi.
- Maahisetkin ovat hyödyllisempiä, mutisi Snisbag ja sylkäisi vierelleen.
- Pomo, kato! sanoi Snisbagin lipunkantaja hänen viereltään ja osoitti eteenpäin tienristeykseen.
Tienvierustassa istuskeli mustaan kaapuun pukeutunut hahmo, joka mumisi itsekseen jotain ja heilutteli käsissään keinuvaa sauvaa.
- Mee kysymään kuka se on! ärähti Snisbag lipunkantajalleen, joka katsahti ihmeissään johtajaansa.
- Mee ite. Sä oot meistin pomo, ärähti lipunkantaja.
Snisbag katseli hetken aikaa joukkojaan ja huomasi ivallisia ilmeitä soturiensa kasvoilla.
- Pelkurit, hän mumisi, vaikka oli itsekin lähes jähmettynyt paikalleen ja laskenut alleen.
Pelokas hiisijohtaja lähestyi muukalaista hiipien. Muukalainen käänsi päätään ja Snisbag totesi tämän yön hiideksi.
- Kuka oot? Mitä yön hiisille on käyny? kysyi Snisbag äkäisenä ja varuillaan.
Muukalainen katsahti läpitunkevasti Snisbagia, jolloin tämä joutui laskemaan katseensa ja ottamaan perääntyvän askeleen.
- Kalpea mustakaapuinen olento vaeltaa. Hän kerää murtuneita ja kunniansa menettäneitä yön hiisiä. Yön hiisien armeija on valtava. Vain Gork ja Mork tietävät mitä yön hiisillä on mielessään. Tämä kalpea ja luiseva johtaja on saanut näiden surkeiden olentojen liekin syttymään. Yön hiidet ovat valmiita sotaan!
Tämän sanottuaan muukalainen suorastaan haihtui ja vain musta kaapu jäi maahan. Snisbag pyörtyi.
________________________________________________________
Vihdoinkin sain tällekin trilogialle väsättyä jatkoa. Toimintaa ei vielä tässä osassa nähty, sillä tätäkin voi pitää eräänlaisena ylipitkänä prologina. Seuraavassa osassa päästäänkin sitten jo lähtemään. Eli kuten aikaisemmin kaipaan palautetta ja kritiikkiä. Olikos tässä nyt pitkän kirjoitustauon jälkeen jotain pielessä vai jatkuuko sama vanha tatsi?
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
______________________________________________________
- Saavutaan pian Pahamaille! Juoskaa! huusi Jorg.
Aurinko porotti taivaalta paahtavana ja hiostavana. Taivas oli pilvetön ja pienintäkään tuulenvirettä ei tuntunut. Pieni joukko ränsistyneitä isokokoisia örkkejä rynnisti keihäät käsissään Mustan Tulen Solaa pitkin kohti Pahamaita. Hiki kimalsi örkkien vihreällä iholla ja nämä roikottivat kieltä suustaan, kuin eläimet. Tämä joukkio oli kokenut yhdessä paljon. He olivat seuranneet Grom Rautavasaraa koko soturiuransa ajan. Läpi kuumien viidakoitten taistellen villiörkkien heimoja vastaan, Averheimiin voittamaan ihmiset mahtavassa taistelussa, Karak Kadriniin kokemaan pahan tappion ihmisten ja kääpiöiden yllättävälle liittoutumalle ja jälleen takaisin Pahamaille johtajaansa etsien. Tämä ryhmä oli jäljellä olevat Gromin Uskolliset. He olivat matkanneet uudelleen läpi pelottavan Sylvanian ja poikki Keisarikunnan kohdaten ihmisten partioita ja menettäen tovereitaan. Nyt he olivat kuitenkin saapuneet päämääräänsä ja suuntasivat kohti Grom Rautavasaran sen hetkistä linnaketta, Barak Gragia, hylättyä pientä kääpiölinnoitusta. He olivat kuulleet uutisia Grom Rautavasaran paluusta ja ilahtuneet. Heidän matkansa Rautavasaran rinnalla jatkuisi. Väliaikaiseen johtoon siirtynyt Jorg johdatti joukkojaan kokemuksella ja raivolla. Hänen veljensä Borak oli menehtynyt Karak Kadrinin porteilla suojatessaan Rautavasaraa kääpiönuolilta. Nyt hänen täytyi ottaa veljensä asema ja johtaa Uskolliset takaisin johtajansa luo.
Grom istui kyllästyneenä ja ärsyyntyneenä pienen linnoituksensa Barak Gragin koleassa huoneessa. Hän ei ollut vieläkään osannut päättää mitä tehdä itsensä ja ylipäätään kaiken suhteen. Örkkisoturit ja johtajat tuntuivat välttelevän häntä ja hän oleskeli pienessä linnakkeessaan seuranaan vain alati palveleva ja kumarteleva, raivostuttava hiisikomentaja Dubrok Snisbag ja hänen säälittävä joukkonsa. Muutamaan otteeseen Gromia olisi huvittanut paiskata mokoma liero linnoituksen tornista alas, mutta hän ei ollut tehnyt niin. Hän ei ollut oikeastaan pahoinpidellyt hiisiä aikapäiviin. Hän ei ollut tehnyt yhtään väkivaltaista tekoa. Tarkemmin sanonen hän ei ollut tehnyt mitään hauskaa! Grom huolestui niin tajutessaan tämän, että ponkaisi säikähdyksissään ylös tuoliltaan paiskaten samalla kätensä kipeästi puiseen pöytään. Grom karjaisi ja potkaisi raivoissaan tuolinsa kaaressa seinää päin. Vierellä seisova Snisbagin nimittämä ?palvelija? katsoi kauhuissaan suurta örkkiä ja lähti perääntymään.
- Tulehan tänne! huudahti Grom ja tarttui kiinni hiidestä.
Hiisi värisi Gromin hyppysissä, kuin pelokas jänis yrittäen rimpuilla irti. Grom harppoi ikkunan luo ja viskasi hiiden alas roskaiselle ja mutaiselle polulle, jossa pari hakattua örkkiä hoiperteli tokkurassa. Hiisi tipahti suoraan kaksikon jalkoihin ja toinen heristi nyrkkiään Gromille. Grom nosti peikon kokoisen pöydän harteilleen ja viskasi sen raivoissaan kaksikon päälle aiheuttaen luiden rusahduksia ja kuolevien örkkien huudahduksia. Grom oli päässyt pitkästä aikaa tappamisen makuun. Nyt hän janosi lisää. Piilossa ollut raivoisa örkki oli jälleen herännyt hänessä. Grom Rautavasara tarttui kirveeseensä ja ryntäsi ulos huoneestansa.
Vanha ja arpinen hiisijohtaja Kaghed Keltasilmä nosti katseensa tuoppinsa takaa. Häntä häiritsi kadulta kuuluva meteli, joka kuului hänen korvissaan tavallista rasittavammalta. Hänen silmänsä eivät totelleet käskyjä vaan näyttivät vain sumeita erivärisiä läiskiä ja hahmoja, jotka liikkuivat epämiellyttävän nopeasti. Kaghed joutui oksentamaan jalkojensa juureen. Häntä ärsytti sillä hetkellä erittäin paljon ja hän yritti nousta seisaalleen huojuen ja vaappuen. ?Pari viinasta liikaa? hän ajatteli irvistäen. Hän tuki itsensä vanhaan kunnon keihääseensä, joka oli ollut hänen uskollinen ystävänsä monissa taisteluissa, jossa hän oli johdattanut hiisiä pieniin voittoihin. Keihääseensä tukien hän lähti hoippumaan kohti ääniä ja liikkuvia hahmoja. Hän siristeli silmiään, mutta ei saanut tapahtumista selkoa. ?Mojauttakaa mua ja äkkiä, ku mänen nää mitään? hänen oli tarkoitus sanoa, mutta hänen puheensa oli syljen sekaista mongerrusta, josta kukaan ei ottanut selvää. Hän hoiperteli keskelle tapahtumia ja saikin pian erittäin kovan nyrkiniskun keskelle naamaansa. Hän kaatui suoraan pikkuiseen kuralätäkköön ja nieli melkoisen määrän saastaista vettä. Kun hän nosti katseensa lätäköstä ja pyyhki kirvelevät silmänsä, hän näki jälleen melko tarkasti. Isku oli palauttanut hänen näkökykynsä ja terävöittänyt hänen aistejaan. Hän näki melkoisen mellakan keskellä aukiota. Suuri örkki riehui ison kolhiintuneen kirveen kanssa keskellä hirvittävää hiisiläjää. Taisi joukossa riehua muutama örkkikin. Kaghed ei tietenkään voinut pysyä poissa mainiosta rettelöstä, vaan ryntäsi keihäs kädessään ja ristiin astellen suoraan päin suurta örkkiä.
Grom katsoi ihmeissään, miten tavallista kookkaampi ja arpisempi hiisi loikkasi keihäs ojossa häntä kohti. Hän väisti ilkeännäköisen keihään piston, mutta kompastui sitten lukuisiin hiisiin, jotka ryömivät hänen jaloissaan. Sivusilmällään hän näki Dubrok Snisbagin ryntäävän hätääntyneen näköisenä toisaalta, mutta pian lukuisten hiisien kuraiset jalkapohjat peittivät hänen näkyvyytensä. Hetken aikaa Grom ei nähnyt muuta, kuin vipeltäviä jalkapohjia ja kuuli hiisien rääkäisyä. Muutaman kerran hän tunsi ilkeän piston jossakin osassa kehoansa. Kun hän pitkien ponnistelujen jälkeen ja täynnä hiisien luisten nyrkkien iskujen tekemiä mustelmia pääsi nousemaan polvilleen, häntä kohtasi huvittava näky. Kookas hiisi hakkasi vuoronperään oikealla ja vasemmalla nyrkillään leipoen Snisbagin naamaa uuteen muotoon. Grom tunsi äkkiä kipua jalkapohjassaan ja näki, että se oli lävistetty samaisella keihäällä, mitä hiisi oli kantanut hetki sitten. Grom yritti katkaista paksuhkoa keihästä, mutta huomasi sen tavallista kestävämmäksi.
- Sepä ei katkeekaan, niin helposti, sanoi suurikokoinen hiisi, naurahti ja iski kipeästi Gromia kasvoihin nyrkillään.
Grom älähti ja yritti nousta jaloilleen.
- Se on haltiatekoa, sanoi hiisi ja löi uudelleen.
Grom lennähti selälleen ja huomasi veren valuvan nenästään.
- Eikö ookin nöyryyttävää, sanoi hiisi naurahtaen ja vetäisi keihään pois Gromin jalkapohjasta aiheuttaen verisuihkun.
Grom katsoi aivan ymmällään, kun röyhkeä hiisi käänsi selkänsä ja lähti hoipperehtimaan eteenpäin.
- Ai niin, jos haluat ottaa revanssin kysele vain Kaghedia, hiisi huudahti perään ja poistui kulman taakse.
Grom oli ymmällään ja häpeissään. Hiisi oli rökittänyt hänet. Tai ei nyt rökittänyt, mutta oli kuitenkin selviytynyt voittajana. Hän nousi seisomaan ja istahti kivimuurille pitelemään vertavuotavaa jalkaansa. Pieni kahakka hiisijoukkion kanssa oli piristänyt häntä ja hän oli paremmalla tuulella. Hän lähti tallustelemaan takaisin kohti Karak Gragia heilutellen kirvestään huolimattoman näköisesti käsissään. Ainoa asia mikä vaivasi hänen mieltään oli pippurinen hiisi, joka oli nöyryyttänyt häntä katutappelussa. Grom kävi yöpuulle pää tyhjänä. Hänellä ei ollut aavistustakaan tulevasta.
Jorg tarkkaili edessään levittäytyvää maisemaa. Vihertävänruskea pelto oli hänen edessään laaja ja valtava. Jonkin matkan päässä näkyi korkeita kallioita ja hiekkaisia kohtia. Hänen täytyi olla Uskollisten kanssa jo lähellä Grom Rautavasaran tukikohtaa. Kääpiölinnoitusta oli kuvattu pieneksi kivikasaksi keskellä mädäntynyttä örkkikylää. Jorg ei nähnyt ainuttakaan kivikasaa saatikka kylää. Hän puuskahti turhautuneena. He olivat harhailleet Pahamaille saavuttuaan jo tovin ja kohdanneet murhanhimoisia hiisiklaanilaisia ja saaneet pahoja haavoja. Lisäksi suuri villikarjujoukko oli lähes jyrännyt heidät alleen. Jorg nosti keihästään parempaan asentoon. Ennen hän oli ollut sitä mieltä, että keihäät ovat hiisien leluja, mutta olikin joutunut toteamaan keihään melko tehokkaaksi puolustusaseeksi. Hän oli lävistänyt erään ihmistutkimusmatkailijan aika siististi muutama päivä sitten ja rei?ittänyt villikarjun. Jorg katsoi joukkojaan. Hänen täytyi edelleen ihmetellä Gromin Uskollisten kestävyyttä. Ties kuinka pitkään he olivat taivaltaneet ja taistelleet, mutta örkeissä ei näkynyt väsymystä. He seisoivat asennossa keihäät korkealla huojuen ja odottivat seuraavia määräyksiä. Jorg puhui.
- Uskolliset. Meitsit on nyt vähän hakoteillä. Mä luulen, että pitäis ettii joku täkäläinen, jok? osais neuvoo vähäsen, että mihin suuntaan lähettäs tsiigailee.
Örkit nyökkäilivät ja örisivät jotain vastaukseksi ja ryhtyivät hajaantumaan. Jorg piti kuitenkin huolen, että pystyi tarkkailemaan jokaisen pienryhmän liikkeitä. Pahamaat olivat örkillekin vaarallinen paikka seikkailla.
- Kokoonnutaan tän lipun alle auringon laskiessa, sanoi Jorg vielä iskien repaleisen lipun maahan ja lähti omaan suuntaansa.
Pian ruskan värittämä heinätasanko oli täynnä yksittäisiä örkkejä, jotka etsivät suuntaa johtajansa luo.
Grom näki painajaista. Hän näki unessaan tapahtumasarjoja ja tuttuja kasvoja menneiltä ajoilta. Ensiksi hänen mielensä valtasivat kuvat kauan aikaa sitten käydystä sodasta viidakoissa. Hän näki Urgoth Pääkallonmetsästäjän tuskan vääristämät kasvot, jotka anelivat armoa. Hän näki Ni?Gobblan, joka syöksyi keihäineen Pääkallonmetsästäjän takaa iskien kuolettavat iskut. Hän näki Tarak Sotakirveen pitelevän tuskissaan kädentynkäänsä tyrehdyttääkseen verenvuodon. Joka puolelta kuului tuskanhuutoja. Sen jälkeen kaikki sumeni, mutta kuvat palasivat pian. Tällä kertaa hän seisoi Averheimin kukkuloilla komentaen armeijaansa eteenpäin ja nähden valtavan kaoottisen taistelun jylläävään edessään. Hän osoitti sormellaan eteenpäin ja karjui käskyjä. Sitten hän kuuli valtavan rusahduksen ja näki Mugrob Miesteurastajan voitonriemuisen ilmeen aivan kasvojensa edessä. Äkkiä Miesteurastaja suureni hänen edessään ja muuttui liekehtiväksi örkkidemoniksi, joka heilutti kädessään suurta ruoskaa ja marssi armeijoineen Nulnin porteille. Grom yritti pyristellä hereille painajaisesta, mutta se piti häntä otteessaan. Jälleen pimeni. Hän näki itsensä Sylvaniassa. Kaikkialla kuuluivat kuolleiden huudot, jotka syyttivät häntä ja osoittivat häntä mätänevillä sormilla, jotka ilmestyivät kaikkialta hänen ympäriltään. Grom näki jälleen Ni?Gobblan ja Tarakin. Heidän hahmonsa muuttuivat kuitenkin kammottaviksi epäkuolleiksi, jotka kulkivat muiden zombien ja luurankojen joukkoon. Sitten kaikki tummui ja hän näki vain kauheat kasvot, jotka puhuivat. Ääni oli sama, jonka Grom oli kuullut Sylvaniassa ja se tuntui oikealta. Aivan kuin se olisi tullut aivan vierestä.
- Grom Rautavasara. Kaaos voimistuu. Archaon, Lopunaikojen Valtias ratsastaa voimakkaampana. Slaanesh voimistuu haltioiden ja ihmisten keskuudessa. Kaaoksen sikiöt ja mutaatiot kasvavat. He tappavat kaiken ja kukaan ei ole enää turvassa. Rotat alamaailmasta nousevat ja yhdistävät valtavat voimansa. Grom Rautavasara! Kokoa valtava armeija, valtavin mitä örkkien historiassa tunnetaan ja matkaa kaaoksen maille pohjoiseen. Tehtäväsi on koittanut. Mene ja estä kaaoksen aikeet. Khorne, Nurgle, Tzeentch ja Slaanesh ovat läsnä kaikkialla. Mene ja tee se mitä varten olet syntynyt. On koittanut örkkien aika. On koittanut aika uuden mahtavan Waaagh!in.
Grom heräsi täristen ja hikisenä. Viimeiset sanat kaikuivat vieläkin hänen päässään ja kaaoksen jumalien nimet aiheuttivat vilunväristyksiä. Hän yritti saada vielä nukuttua, muttei pystynyt. Hän yritti unohtaa painajaisensa, muttei pystynyt. Ääni palasi hänen mieleensä yhä uudelleen ja ajoi hänet hulluuden partaalle, kunnes hän lopulta polvistui maahan ja huusi.
- Mä teen sen! Kokoon mahtavan Waagh!in, joka marssii kaaoksen maahan ja tuhoo jokasen mutaation ja kaaossikiön tieltään, hänen äänensä jäi kaikumaan Barak Gragin käytäville ja jokainen hiisi linnoituksessa kuuli nämä sanat.
Äänet Gromin päässä lakkasivat. Tuli aivan hiljaista. Vain pieni humina kaikui Gromin mielessä. Ääni oli poissa. Hän tiesi nyt miltä hänen tulevaisuutensa näytti. Grom Rautavasara tulisi marssimaan kaaoksen pahoille maille mukanaan valtava armeija. Tämä tulisi olemaan hänen viimeinen sotaretkensä, sillä paluuta ei olisi. Hän tuhoaisi niin kauan kunnes kaatuisi. Hänet tultaisiin muistamaan mahtavana sotajohtajana tai epäonnistuneena päällikkönä. Tämä päätös oli juurtunut Gromin mieleen. Se tuntui niin vahvana hänessä, että mikään ei sitä enää muuttaisi. Tämä olisi Grom Rautavasaran tehtävä ja kohtalo. Grom aavisti että tässä olisivat mukana isomman asteen voimat. Kammottava epäkuollut oli tunkeutunut hänen uniinsa ja pakottanut hänet. Hänellä ei ollut valinnanvaraa. Grom nyökkäsi vielä vahvistukseksi ja kutsui sitten Dubrok Snisbagin huoneeseensa.
- Pomo kutsu mua, sanoi Snisbag tärkeänä.
- Lähetä matkaan sanansaattajii ja lähe vaikka itekki. Ilmota seuraavaa: Grom Rautavasara kokoaa mahtavan Waagh!in. Hän marssii läpi maailman ja tuhoo kaiken tieltään. Hän marssii kaatumiseen asti kohti kaaoksen maata. Hän kutsuu jokasen sotakuntosen örkin armeijaansa. Soturit menköön Barak Gragiin, jossa Rautavasara pitää tukikohtaa. Örkkien aika on koittanu. On koittanu aika mahtavan Waaagh!in.
Grom oli tyytyväinen laatimaansa ilmoitukseen. Kukaan itseään kunnioittava örkki ei jäisi kotiin, kun tiedossa olisi mahtavia taisteluita ja sotaa.
Gromin Uskollinen Maulakh ryntäili innoissaan ympäriinsä keräten joukkoa yhteen. Hän oli yksi niistä Uskollisista, joka oli liittynyt mukaan vasta Averheimissa. Häneltä oli jäänyt väliin viidakoitten sodat. Hänen nimensä oli melko erikoinen örkkien keskuudessa ja hänen epäilläänkin polveutuvan villiörkin ja örkin ?sekoituksesta?. Maulakh oli nähnyt Barak Gragin tummat tornit jonkin matkan päässä. Hän oli erottanut linnoituksen ympärillä paljon liikettä ja pienen kyläpahasen. Gromin Uskolliset olivat levittäytyneet laajalle alueelle etsimään linnoitusta ja Maulakhilla oli täysi työ saada koko ryhmä kasaan. Tuuli puhalsi leudosti hänen ympärillään ja heinät kohisivat hänen jaloissaan, kun hän tarpoi läpi laakean aukion. Aurinko porotti hiostavan kuumasti, mutta pieni tuulenvire vilvoitti kummasti. Maulakh tunsi pienissä örkinaivoissaan, että tänään hän tulisi palaamaan johtajansa luokse. Kunhan hän nyt ensin löytäisi Jorgin, jonka avulla hän saisi joukon paremmin kasaan. Matkan päässä hän näki joukon omiaan ja helpottuneena huokaisten nosti keihäänsä ilmaan ja heilutti sitä. Mutta mikä oli tuo valtava hahmo Maulakhin tovereiden takana. Maulakh tunsi pistävän hajun kantautuvan matkan päästä ja ilmeisesti hänen toverinsakin olivat tunteneet sen, sillä he polvistuivat maahaan vatsojaan pidellen ja yskien. Sitten Maulakh erotti sen. Valtava peikko lähestyi hänen kahta toveriaan suuri nuija toisessa ja puunrunko toisessa kädessään. Maulakh oli jähmettynyt paikalleen eikä tiennyt mitä tehdä. Hän muisti kuitenkin nopeasti kuuluvansa eliittiyksikköön Grom Rautavasaran armeijassa ja ryhtyi varovaiseen hyökkäykseen keihäs ojossa. Hän saapui lähelle tovereitaan, jotka olivat toipuneet ensisäikähdyksestä ja ottaneet puolustusasennon kuitenkin vieläkin hieman huojuen tainnuttavan hajun voimasta. Maulakh hiipi peikon selän taakse ja iski keihäänsä voimalla kohti peikkoa. Se kuitenkin lipsahti sivuun ja viilsi pahan haavan peikon ihoon. Valtava peikko kääntyi ja iski puunrungolla Maulakhin tainnoksiin. Se kääntyi kahta muuta örkkiä kohti ja ryhtyi laiskaan hyökkäykseen. Toinen örkeistä kaatui tuskissaan maahan saatuaan valtavan haavan piikkisestä nuijasta, mutta toinen väisti iskun ja antoi takaisin kaikista voimistaan. Keihäs upposi syvälle peikon käsivarteen ja aiheutti nuijan putoamisen. Yksinäinen örkki taisteli kaikin voimin ylivoimaista vastustajaa vastaan ja jäi väistämättä alakynteen. Örkkisoturi tunsi jo peikon lämpimän hengityksen päänsä yllä, kun yhtäkkiä jostakin sivulta viuhahti keihäs ja iski suoraan peikkoa olkapäähän. Silmäkulmastaan örkki näki sudella ratsastavan hiisisoturin iskevän keihäänsä örkin ohimoon. Hiisisotureita tuli vielä lisää ja lopulta peikko makasi yllätettynä ja lävistettynä ruoholla, joka oli värjäytynyt punaiseksi. Örkkisoturi katsoi hämmentyneenä ympärilleen ja nousi tarkkaillen seisomaan. Tuimat hiidet tarkkailivat häntä susiensa selästä keihäät valmiina. Helpotuksekseen örkki näki Maulakhin virkoavan ja nousevan istumaan.
- Mitäs nyt? Maulakh kysyi hieman pökerryksissä.
- Keitä ootte? kysyi hiisien johtaja.
- Kuulutaan Grom Rautavasaran Uskollisiin. Mä oon Maulakh. Haluttas päästä Barak? mikä se nyt oli?
- Gragiin, korjasi örkkisoturi.
Hiisijohtajan silmät laajenivat ja tämä katsoi häkeltyneenä sotureitaan.
- Ootte oikeessa paikassa, sanoi hiisi ja jatkoi sotureilleen: - Ettikää jokanen Gromin Uskollinen ja tuokaa tänne mun luo. Mä vien teitsit Gromin luo.
Dubrok Snisbag hykerteli tyytyväisenä ja olisi pomppinut innoissaan ympäriinsä ellei hänen soturinsa tai örkkejä olisi ollut lähistöllä. Ensimmäisenä hän oli löytänyt Grom Rautavasaran ja seuraavaksi hänen uskollisimmat soturinsa. Hän oli oikea onnenhiisi.
Ilmoitus Grom Rautavasaran johtamasta mahtavasta Waaagh!ista kiiri kulovalkean lailla läpi Pahamaiden. Ensimmäiset örkkijoukot ilmestyivät Barak Gragiin jo muutama päivä ilmoituksen jälkeen. Ensimmäiset örkit kertoivat kuuluvansa Rautakynsien klaaniin. Grom tiesi mitä Mahtava Gorbad Rautakynsi oli saanut aikaan tuhotessaan keisarikuntaa ja terrorisoiden muuta maailmaa. Hän otti barbaarisen joukkion vastaan kohteliaasti (tai niin kohteliaasti, kuin örkki osaa) ja varusti heidät hyvin. Lisää örkki- ja hiisijoukkoja saapui paikalle mukanaan taitavia tai taitamattomampia johtajia sekä maahisia orjinaan. Hiidet esittelivät Gromille käyttökelpoisia, mutta arveluttavasti toimivia sotakoneitaan. Yön hiisistä ei ollut kuitenkaan vielä kuulunut mitään. Grom oli ymmällään. Häntä pelotti se mahdollisuus, että yön hiidet olisivat kokonaan hylänneet hänet Karak Kadrinin teurastuksen jälkeen, jossa heidän ylpeytensä oli taottu maan rakoon. Yön hiisiä ei todellakaan ollut näkynyt Karak Gargin lähistöllä. Grom kurtisti kulmiaan. Hän oli oleskellut aamusta saakka linnakkeensa korkeimmassa tornissa ja pystyi siten valvomaan kaikkialta saapuvia soturijoukkoja tai tunkeilijoita. Hän asteli jälleen kerran ikkunan ääreen ja tähysteli maisemaa. Lännestä päin näytti olevan tulossa jälleen joukko hiisiä ja susiratsastajia. Grom alkoi olla melko tyytyväinen hiisien ja sotakoneiden määrään. Lisäksi normaaleja örkkejäkin oli mukana jo melkoinen määrä. Nyt häntä huolestutti enemmän erikoisjoukkojen puute. Yön hiidet ja niiden fanaatikot sekä squigpaimenet ja ratsastajat olivat Gromin mielestä suurin huolenaihe. Yhtään mustaa örkkiä tai villiörkkiä ei ollut vielä näkynyt Barak Gargin lähistöllä, mutta se oli ymmärrettävää, sillä näillä joukoilla oli paljon pitempi välimatka, ja saattoi jopa olla niin ettei ilmoitus ollut vielä kiirinyt Etelänmaihin tai mustien örkkien asuinsijoille. Grom käänsi katseensa pohjoiseen ja yllättyi. Pieni joukko susiratsastajia perässään pieni joukko örkkejä taivalsi kohti linnaketta. Aurinko häikäisi häntä sen verran, ettei hän erottanut saapuvan joukkion johtajia. Niinpä hän lähti kiireellä laskeutumaan portaita ottaakseen saapujat vastaan. Grom oli lähes kokonaan unohtanut kammottavan painajaisen, joka oli pannut hänet liikkeelle. Joskus yön pimeimpinä hetkinä pelottavan epäkuolleen kuva muodostui Gromin mieleen, mutta vain hetkeksi ja häälyvänä. Hän oli unohtanut tulevan sotaretkensä syyn. Nyt hän oli jälleen innoissaan kokoamassa mahtavaa armeijaa marssimaan voittoihin ja tuomaan kunniaa Grom Rautavasaralle. Hän oli päässyt linnakkeensa porteille ja huomasi hiisijohtajaksi Dubrok Snisbagin.
- Mitä toi tyhjäntoimittaja duunaa täällä? mutisi Grom portinvartijalle.
Sitten hän tarkensi katseensa örkkeihin ja hänen henkensä lähes salpaantui. Hän karjaisi innostuneena ja rynnisti örkkien johtajan luo. Gromin Uskolliset olivat palanneet elossa ja hyvissä voimissa.
- Mitä? miten hitossa? siis? Grom takelteli ja läimäytti Jorgia selkään.
- Se on pitkä stoori Meitsille maistuis ny olut ja lämmin kapakka. Saat kuulla kaiken, sanoi Jorg ja Grom lähti siltä seisomalta kohti pikkukylän ?parasta? kapakkaa johdattaen Uskollisensa mukanaan.
Armeija tuntui Gromin mielestä jälleen omalta hänen eliittijoukkojensa palattua. Jorg kertoi hänelle kapakassa kaiken uskomattomasta taivalluksesta halki Sylvanian ja Mustan Tulen Solan. He jatkoivat riehakasta keskustelua ja jälleennäkemisen riemua pitkään yöhön, kunnes sammuivat tuoppiensa ääreen.
Dubrok Snisbag ratsasti näreissään joukkonsa etunenässä tarkkaillen ympärilleen. Grom Rautavasara oli antanut krapulaisena hänelle jälleen idioottimaisen tehtävän. Hänen täytyisi selvittää mitä yön hiisille on tapahtunut ja missä ne lymyilevät. Mitä hittoa Grom välitti hyödyttömistä Yön hiisistä. Tavalliset hiidet ovat armeijan selkäranka ja massiivisin yksikkö. Snisbag oli nähnyt yön hiisien älyttömiä tempauksia. Mielipuolia, jotka tuhoavat omia joukkojaan valtavien moukarien kanssa tai järjettömiä olentoja, joita kutsuttiin squigeiksi.
- Maahisetkin ovat hyödyllisempiä, mutisi Snisbag ja sylkäisi vierelleen.
- Pomo, kato! sanoi Snisbagin lipunkantaja hänen viereltään ja osoitti eteenpäin tienristeykseen.
Tienvierustassa istuskeli mustaan kaapuun pukeutunut hahmo, joka mumisi itsekseen jotain ja heilutteli käsissään keinuvaa sauvaa.
- Mee kysymään kuka se on! ärähti Snisbag lipunkantajalleen, joka katsahti ihmeissään johtajaansa.
- Mee ite. Sä oot meistin pomo, ärähti lipunkantaja.
Snisbag katseli hetken aikaa joukkojaan ja huomasi ivallisia ilmeitä soturiensa kasvoilla.
- Pelkurit, hän mumisi, vaikka oli itsekin lähes jähmettynyt paikalleen ja laskenut alleen.
Pelokas hiisijohtaja lähestyi muukalaista hiipien. Muukalainen käänsi päätään ja Snisbag totesi tämän yön hiideksi.
- Kuka oot? Mitä yön hiisille on käyny? kysyi Snisbag äkäisenä ja varuillaan.
Muukalainen katsahti läpitunkevasti Snisbagia, jolloin tämä joutui laskemaan katseensa ja ottamaan perääntyvän askeleen.
- Kalpea mustakaapuinen olento vaeltaa. Hän kerää murtuneita ja kunniansa menettäneitä yön hiisiä. Yön hiisien armeija on valtava. Vain Gork ja Mork tietävät mitä yön hiisillä on mielessään. Tämä kalpea ja luiseva johtaja on saanut näiden surkeiden olentojen liekin syttymään. Yön hiidet ovat valmiita sotaan!
Tämän sanottuaan muukalainen suorastaan haihtui ja vain musta kaapu jäi maahan. Snisbag pyörtyi.
________________________________________________________
Vihdoinkin sain tällekin trilogialle väsättyä jatkoa. Toimintaa ei vielä tässä osassa nähty, sillä tätäkin voi pitää eräänlaisena ylipitkänä prologina. Seuraavassa osassa päästäänkin sitten jo lähtemään. Eli kuten aikaisemmin kaipaan palautetta ja kritiikkiä. Olikos tässä nyt pitkän kirjoitustauon jälkeen jotain pielessä vai jatkuuko sama vanha tatsi?
Pelottavaa.
Grom Rautavasaran uusin jäi tarinakisatulvan alle ja liukui aika kauas näkevän kansan silmistä. Joten luulenpa, että kaikki halukkaat eivät ole vielä lukeneet tätä. Joten pieni upitus sallittaneen. Sen verran voin myös ilmoitella, että uutta tarinaa rupesin kirjoittelemaan ja veikkaanpa, että yllätytte aika mukavasti. Tarina saa radikaaleja käänteitä. Kjeh, kjöh, dramaattinen Grom alkaa saada minua valtaansa.