Loistokkaan uran loppu - 40K-kilpailutarina
Lähetetty: Ke 25.02.2004 11:45
Loistokkaan uran loppu
Lordi Warshaw nojautui loisteliaaseen, pehmustettuun nojatuoliinsa ja naputteli sormillaan mahonkisen työpöytänsä pintaa. Valtava sikarinmöhkäle tuprusi hänen suupielessään. Uusgoottilaistyylisen palatsinsa vastaanottosalissa istuskeleva lordi oli poikkeuksellisen hyvällä tuulella.
Lordi Warshaw’n – entisen eversti Warshaw’n – johtama vallankaappaus Buchanan-järjestelmässä kaksi kuukautta sitten oli onnistunut täydellisesti. Vanha, rappioitunut hallinto oli kaatunut nopeasti ja lähes verettömästi. Kansa oli tuskin huomannutkaan tyrannin vaihtumista toiseen, mutta Warshaw tiesi, että Imperiumi huomaisi. Sekään ei häntä huolettanut. Sektorin laivastoa johtava amiraali Bratt oli loikannut hänen puolelleen, ja laivaston ja tähtijärjestelmän omien puolustuslaitteiden avulla Warshaw’n oma imperiumi menestyisi helposti vailla pelkoa siitä, että Imperiumin joukot tulisivat häiritsemään. Tai jos tulisivat, ne eivät pääsisi planeetalle asti. Lordi Warshaw voisi hallita vuosikymmeniä vailla huolen häivää.
Hänen ounastelunsa kävivätkin pian toteen. Hänen adjutanttinsa ja rakastajattarensa, majuri Gunn, saapui hänen toimistoonsa. Majuri oli hyvin samankaltainen kuin lordikin: molemmat olivat pitkiä, voimakasrakenteisia ja sotilaallisen näköisiä. Gunn oli ollut mukana vallankaappauksen suunnittelussa alusta asti, nainen oli ainoa, johon Warshaw tiesi voivansa luottaa.
”Huomenta, Doris”, lordi tervehti. ”Ovatko he saapuneet?” ”Kyllä vain”, nainen vastasi ja asetti lordin pöydälle pienen konsolin, josta ponnahti esiin kolmiulotteinen hologrammi Buchanan-järjestelmästä. Holokuvassa näkyi kaksi suurta, punaista juovaa, joiden ympärillä näkyi puolen tusinaa kapeampaa viirua – vihollislaivasto. ”Kaksi risteilijää ja kuusi Gladius-luokan fregattia. Avaruusmerijalkaväkeä Keisarin kilvet -jaostosta. Ne suunnistavat suoraan kohti planeettaa.”
Warshaw tutki holokuvaa tarkemmin ja näki ryhmän vihreitä pisteitä Buchanan III:n kahden kuun takana. Amiraali Brattin laivasto oli asettunut väijyksiin käyttäen kuita kilpenään vihollisen luotaimia vastaan. Hyvä niin; Warshaw ei kaivannut kahta komppaniallista Keisarin valiojoukkoja sotkemaan suunnitelmiaan. Muodon vuoksi amiraali oli jättänyt pari alusta näkyviin toimimaan syöttinä – olisi ollut epäilyttävää, jos planeetalla ei olisi näkynyt lainkaan puolustajia. Warshaw ja Gunn katselivat hologrammista, kuinka kaksi vihreää juovaa lähti kasvamaan heidän planeettansa luota kohti vihollista. Kumpikin tiesi, että Dauntless-luokan kevyet risteilijät olivat vain suupala avaruusmerijalkaväen aluksille, mutta niiden tarkoitus ei ollutkaan tuhota vihollisia.
Hetken kuluttua vihreät juovat olivat poissa, ja niiden mukana kaksi kapeaa punaista juovaa. Punaiset juovat lähestyivät uhkaavasti Buchanan III:a.
Yhtäkkiä vihreät täplät leiskahtivat, ja seitsemän risteilijää, yksi taistelualus ja tusinoittain pieniä saattoaluksia iski avaruusmerijalkaväen laivaston kimppuun. Taistelusta ei ollut edes kysymys; viholliset eivät saaneet aikaa reagoida, vaan ne tuhottiin hetkessä.
”Nyt Keisari tietää, kuinka voimakkaita me olemme”, Doris Gunn totesi, kun viimeinenkin punainen juova oli kadonnut kartalta. ”Imperiumi saattaa alkaa koota laivastoa päämme menoksi, mutta lähimmätkin tukikohdat ovat niin kaukana ja laivastot Abaddonin ristiretken jäljiltä niin hajallaan, että kestää vuosia, todennäköisesti kymmeniä vuosia, ennen kuin niistä on meille mitään uhkaa.”
”Erinomaista”, vastasi lordi Warshaw. ”Voimme siis aloittaa imperiumimme laajentamisen.”
***
”Homeros-järjestelmästä tuodut orjat yrittivät kapinoida. Tappoivat muutaman vartijan ennen kuin kapina saatiin tukahdutettua. Päidenlaskun jälkeen todettiin, että yksi orja puuttui. Livisti kai kahinan aikana.”
Lordi Warshaw kurtisti kulmiaan. Miksi häntä pitäisi kiinnostaa jonkin mitättömän orjakapinan lopputulos? Hänen valtakuntansa kattoi jo seitsemän tähtijärjestelmää, joten hänellä olisi orjia riittämiin. Uusia vartijoitakin saisi palkattua varsin helposti, eikä sekään ollut enää hänen tehtävänsä. Lordin kuului keskittyä hallitsemaan koko valtakuntaa koskevia asioita ja jättää paikallistason ongelmat kuvernööreille.
Tosiasiassa Warshaw oli keskittynyt enimmäkseen mässäilyyn ja rietasteluun; hallinnolliset toimet olivat aivan liian pitkäveteisiä hänen kaltaiselleen nerolle. No, onneksi Doris oli hoitamassa sellaiset pikkuseikat. Warshaw tunsi päätään kivistävän ja ilmoitti vetäytyvänsä levolle.
Hänen tyynyynsä oli isketty verinen veitsi, johon oli liitetty lappunen. ”Mitä pilailua tämä on?” lordi murisi itsekseen repäistessään lapun irti ja lukiessaan sen. Keisarin oikeus toteutuu. Petturit saavat ansionsa mukaan.
”Doris! Mitä tämä on?” lordi ärjyi. Nainen kiiruhti puolipukeisena omasta kammiostaan ja jähmettyi niille sijoilleen nähdessään verisen veitsen ja lapun. ”Theo”, hän kuiskasi värisevällä äänellä, ”sinun kannattaisi hankkia henkivartijoita. Paljon.” Lordin kysyvään katseeseen hän vastasi: ”jos joku pääsee tänne – suljettuun huoneeseen - kenenkään huomaamatta, hänen täytyy olla erittäin taitava. Kenties jopa keisarillinen salamurhaaja.”
Nyt oli lordin vuoro jähmettyä. Hän ei voinut uskoa ajatusta mahdolliseksi. Salamurhaajia ei käytetty kuin poistamaan vakavimpia uhkia Imperiumille. Eihän hän nyt niin pahasti ollut tallonut Imperiumin varpaille. Mutta seuraavana aamuna hänen oveaan vartioi neljä raskaasti aseistettua sotilasta, ja kaksi muuta kulki jatkuvasti hänen mukanaan.
Warshaw’n turvattomuudentunne kuitenkin vain lisääntyi, kun hän seuraavana päivänä palasi toimistolleen käytyään pitämässä kansalle innostavan puheen. Toimistossa ei ollut ketään. Hädissään hän kutsui Gunnin paikalle ja kysyi, minne vartijat olivat menneet. Tämä vastasi, että Warshaw’han oli itse käynyt hakemassa vartijat pois.
”Järjetöntä! Minähän olin pitämässä puhetta. Miljoonat ihmiset näkivät minut siellä.”
Kadonneiden henkivartijoiden päät löytyivät hänen vuoteestaan. Mukana oli viesti: Kohtalon hetki lähestyy.
”Tämä on hirvittävää!” Warshaw raivosi. ”Tämä on terrorismia. Rikos ihmiskuntaa vastaan!”
Gunn pyöritteli kalpeana päätään. ”En käsitä, kuinka tämä on mahdollista. Olen varma, että se olit sinä, kyllähän minä sinut tunnen…” Warshaw tuijotti majuriaan alta kulmiensa. ”Tiedän vain yhden, jolla on pääsy minun kammioihini. Vain yhdellä minun lisäkseni on valtuudet komentaa henkilökohtaisia vartijoitani.” hän veti pistoolin kotelostaan. ”Doris, olen pettynyt sinuun. Olit ainoa, johon luotin.”
Doris vaipui polvilleen lordin eteen. ”Ei, Theo. Vannon, etten ole pettänyt sinua. Minähän rakastan sinua. Salamurhaajan täytyy olla erittäin taitava naamioituja, hän voi olla kuka tahansa.”
Warshaw hellitti otettaan aseestaan mutta ei pannut sitä pois. ”Mitä ehdotat? Kuinka saan selville alaisteni luotettavuuden?” Gunn nieleskeli. ”Ehkä joku psyykkeri… Ehkä joku sellainen voisi selvittää, kuka on kuka.” Lordi raapi leukaansa ja nyökytteli. ”Ehkä.”
***
Buchanan-järjestelmän viestintätelepaattia ei ollut vaikea suostutella. Hän näki lordin olevan hermoromahduksen partaalla ja osasi olettaa, että sellaisen lordin vastustaminen olisi terveydelle sangen haitallista. Hän luotasi psyykkisesti vuorotellen jokaisen hankivartijan, Gunnin ja jopa Warshaw’n itsensäkin. Saatuaan tutkimuksen loppuun hän totesi jokaisen olevan oma itsensä eikä naamioitunut salamurhaaja. Warshaw huokaisi helpotuksesta, kuten tekivät kaikki muutkin.
Kun Warshaw seurueineen oli lähdössä, telepaatti kuiskasi vielä: ”Voisinko saada vielä sanasen kahden kesken, majuri?” Tämä vilkaisi kysyvästi lordiinsa, joka vain huitaisi kädellään liian helpottuneena välittääkseen nyt mistään pikkuseikoista. Gunn ilmoitti tulevansa ihan kohta perässä.
Kun majuri oli jälleen liittynyt seurueen joukkoon ilmeisen huonotuulisen näköisenä, Warshaw kysyi, mitä telepaatilla oli ollut asiaa. Gunn irvisti ja ärähti: ”Mokoma idiootti sanoi löytäneensä luodatessaan meitä joitakin pikku tiedonjyväsiä yksityiselämästämme. Hän aikoi kiristää meitä sanoen, että voisi helposti aiheuttaa skandaalin.” Warshaw katsoi naista epäuskoisena. ”Kai edes tapoit hänet?” Majuri nyökkäsi ja naurahti: ”Olisi kannattanut ensin varmistaa oma selustansa.”
Saavuttuaan takaisin palatsiin lordi komensi henkivartijansa ulos makuuhuoneestaan oven ulkopuolelle ja pyysi majuri Gunnia jäämään luokseen. Virnistäen kaksimielisesti nainen vielä huikkasi vartijoiden perään: ”Älkääkä välittäkö, jos täältä kuuluu outoja ääniä. Teillä on käskynne pitää vartiopaikkanne. Älkää missään nimessä tulko sisään, ellei teitä käsketä.” Warshaw nauroi läimäyttäessään oven kiinni: ”Ikään kuin ne muutenkaan kuulisivat mitään, ovihan on äänieristetty.”
”Tiedän”, Gunn vastasi vetäessään pukunsa alta pitkän, kapean veitsen. ”Nyt on viimein aika toteuttaa Keisarin tahto.” Lordin levinneiden silmien edessä majuri Gunn alkoi muuttaa muotoa, kunnes Warshaw’n edessä seisoi pitkä, hoikka nainen mustassa keinoihossa. Lordi otti askeleen taaksepäin.
”Sinut luodattiin. Olit puhdas! Miten…” Salamurhaaja naurahti. ”Saavuin planeetallenne Homeroksen orjien joukossa. Kuljin palatsissasi milloin palvelijana, milloin vartijana, tutkin paikkoja ja aiheutin hämmennystä. Kun kuulin Gunnin suunnitelmasta luodata isäpiirisi, kävin päästämässä telepaatin pois palveluksesta” – lordi ei epäillyt tapaa, jolla telepaatti oli saatu toimestaan luopumaan - ”ja otin hänen paikkansa. Kun pyysin Gunnia jäämään luokseni, tapoin hänet ja otin hänen hahmonsa. Nyt on viimein sinun aikasi. Tahdoin sinun tietävän ennen kuolemaasi, kuinka olet tuottanut tuhon itsesi lisäksi myös rakastetullesi.”
Hädissään lordi Warshaw änkytti salamurhaajalle: ”Odota! Sinun ei ole pakko tappaa minua. Voit ottaa Gunnin paikan rinnallani. Saat valtaa, kunniaa ja kaiken, mitä haluat. Imperiumin ote ei yletä tänne, voimme hallita yhdessä elämämme loppuun saakka.”
Nainen hymyili. ”Houkutteleva tarjous. Itse asiassa se miellyttää minua, mutta tehdään siihen pikku muutos.” Hän survaisi veitsensä lordi Warshaw’n rintaan, nykäisi ja piti kuolevan lordin pystyssä voimin, joita niin hentorakenteisella naisella ei olisi uskonut olevankaan. Sumenevin silmin lordi näki salamurhaajan muuttavan hahmoaan vielä kerran.
Lordi Theodore Warshaw jäi makaamaan omaan verilammikkoonsa. Hänen vierellään seisoi lordi Theodore Warshaw, joka mutisi hymyillen itsekseen. ”Olet oikeassa. Imperiumin koura ei yllä tänne vuosikymmeniin. Voin hallita rauhassa ja saada kaiken, mitä haluan.”
Lordi Warshaw nojautui loisteliaaseen, pehmustettuun nojatuoliinsa ja naputteli sormillaan mahonkisen työpöytänsä pintaa. Valtava sikarinmöhkäle tuprusi hänen suupielessään. Uusgoottilaistyylisen palatsinsa vastaanottosalissa istuskeleva lordi oli poikkeuksellisen hyvällä tuulella.
Lordi Warshaw’n – entisen eversti Warshaw’n – johtama vallankaappaus Buchanan-järjestelmässä kaksi kuukautta sitten oli onnistunut täydellisesti. Vanha, rappioitunut hallinto oli kaatunut nopeasti ja lähes verettömästi. Kansa oli tuskin huomannutkaan tyrannin vaihtumista toiseen, mutta Warshaw tiesi, että Imperiumi huomaisi. Sekään ei häntä huolettanut. Sektorin laivastoa johtava amiraali Bratt oli loikannut hänen puolelleen, ja laivaston ja tähtijärjestelmän omien puolustuslaitteiden avulla Warshaw’n oma imperiumi menestyisi helposti vailla pelkoa siitä, että Imperiumin joukot tulisivat häiritsemään. Tai jos tulisivat, ne eivät pääsisi planeetalle asti. Lordi Warshaw voisi hallita vuosikymmeniä vailla huolen häivää.
Hänen ounastelunsa kävivätkin pian toteen. Hänen adjutanttinsa ja rakastajattarensa, majuri Gunn, saapui hänen toimistoonsa. Majuri oli hyvin samankaltainen kuin lordikin: molemmat olivat pitkiä, voimakasrakenteisia ja sotilaallisen näköisiä. Gunn oli ollut mukana vallankaappauksen suunnittelussa alusta asti, nainen oli ainoa, johon Warshaw tiesi voivansa luottaa.
”Huomenta, Doris”, lordi tervehti. ”Ovatko he saapuneet?” ”Kyllä vain”, nainen vastasi ja asetti lordin pöydälle pienen konsolin, josta ponnahti esiin kolmiulotteinen hologrammi Buchanan-järjestelmästä. Holokuvassa näkyi kaksi suurta, punaista juovaa, joiden ympärillä näkyi puolen tusinaa kapeampaa viirua – vihollislaivasto. ”Kaksi risteilijää ja kuusi Gladius-luokan fregattia. Avaruusmerijalkaväkeä Keisarin kilvet -jaostosta. Ne suunnistavat suoraan kohti planeettaa.”
Warshaw tutki holokuvaa tarkemmin ja näki ryhmän vihreitä pisteitä Buchanan III:n kahden kuun takana. Amiraali Brattin laivasto oli asettunut väijyksiin käyttäen kuita kilpenään vihollisen luotaimia vastaan. Hyvä niin; Warshaw ei kaivannut kahta komppaniallista Keisarin valiojoukkoja sotkemaan suunnitelmiaan. Muodon vuoksi amiraali oli jättänyt pari alusta näkyviin toimimaan syöttinä – olisi ollut epäilyttävää, jos planeetalla ei olisi näkynyt lainkaan puolustajia. Warshaw ja Gunn katselivat hologrammista, kuinka kaksi vihreää juovaa lähti kasvamaan heidän planeettansa luota kohti vihollista. Kumpikin tiesi, että Dauntless-luokan kevyet risteilijät olivat vain suupala avaruusmerijalkaväen aluksille, mutta niiden tarkoitus ei ollutkaan tuhota vihollisia.
Hetken kuluttua vihreät juovat olivat poissa, ja niiden mukana kaksi kapeaa punaista juovaa. Punaiset juovat lähestyivät uhkaavasti Buchanan III:a.
Yhtäkkiä vihreät täplät leiskahtivat, ja seitsemän risteilijää, yksi taistelualus ja tusinoittain pieniä saattoaluksia iski avaruusmerijalkaväen laivaston kimppuun. Taistelusta ei ollut edes kysymys; viholliset eivät saaneet aikaa reagoida, vaan ne tuhottiin hetkessä.
”Nyt Keisari tietää, kuinka voimakkaita me olemme”, Doris Gunn totesi, kun viimeinenkin punainen juova oli kadonnut kartalta. ”Imperiumi saattaa alkaa koota laivastoa päämme menoksi, mutta lähimmätkin tukikohdat ovat niin kaukana ja laivastot Abaddonin ristiretken jäljiltä niin hajallaan, että kestää vuosia, todennäköisesti kymmeniä vuosia, ennen kuin niistä on meille mitään uhkaa.”
”Erinomaista”, vastasi lordi Warshaw. ”Voimme siis aloittaa imperiumimme laajentamisen.”
***
”Homeros-järjestelmästä tuodut orjat yrittivät kapinoida. Tappoivat muutaman vartijan ennen kuin kapina saatiin tukahdutettua. Päidenlaskun jälkeen todettiin, että yksi orja puuttui. Livisti kai kahinan aikana.”
Lordi Warshaw kurtisti kulmiaan. Miksi häntä pitäisi kiinnostaa jonkin mitättömän orjakapinan lopputulos? Hänen valtakuntansa kattoi jo seitsemän tähtijärjestelmää, joten hänellä olisi orjia riittämiin. Uusia vartijoitakin saisi palkattua varsin helposti, eikä sekään ollut enää hänen tehtävänsä. Lordin kuului keskittyä hallitsemaan koko valtakuntaa koskevia asioita ja jättää paikallistason ongelmat kuvernööreille.
Tosiasiassa Warshaw oli keskittynyt enimmäkseen mässäilyyn ja rietasteluun; hallinnolliset toimet olivat aivan liian pitkäveteisiä hänen kaltaiselleen nerolle. No, onneksi Doris oli hoitamassa sellaiset pikkuseikat. Warshaw tunsi päätään kivistävän ja ilmoitti vetäytyvänsä levolle.
Hänen tyynyynsä oli isketty verinen veitsi, johon oli liitetty lappunen. ”Mitä pilailua tämä on?” lordi murisi itsekseen repäistessään lapun irti ja lukiessaan sen. Keisarin oikeus toteutuu. Petturit saavat ansionsa mukaan.
”Doris! Mitä tämä on?” lordi ärjyi. Nainen kiiruhti puolipukeisena omasta kammiostaan ja jähmettyi niille sijoilleen nähdessään verisen veitsen ja lapun. ”Theo”, hän kuiskasi värisevällä äänellä, ”sinun kannattaisi hankkia henkivartijoita. Paljon.” Lordin kysyvään katseeseen hän vastasi: ”jos joku pääsee tänne – suljettuun huoneeseen - kenenkään huomaamatta, hänen täytyy olla erittäin taitava. Kenties jopa keisarillinen salamurhaaja.”
Nyt oli lordin vuoro jähmettyä. Hän ei voinut uskoa ajatusta mahdolliseksi. Salamurhaajia ei käytetty kuin poistamaan vakavimpia uhkia Imperiumille. Eihän hän nyt niin pahasti ollut tallonut Imperiumin varpaille. Mutta seuraavana aamuna hänen oveaan vartioi neljä raskaasti aseistettua sotilasta, ja kaksi muuta kulki jatkuvasti hänen mukanaan.
Warshaw’n turvattomuudentunne kuitenkin vain lisääntyi, kun hän seuraavana päivänä palasi toimistolleen käytyään pitämässä kansalle innostavan puheen. Toimistossa ei ollut ketään. Hädissään hän kutsui Gunnin paikalle ja kysyi, minne vartijat olivat menneet. Tämä vastasi, että Warshaw’han oli itse käynyt hakemassa vartijat pois.
”Järjetöntä! Minähän olin pitämässä puhetta. Miljoonat ihmiset näkivät minut siellä.”
Kadonneiden henkivartijoiden päät löytyivät hänen vuoteestaan. Mukana oli viesti: Kohtalon hetki lähestyy.
”Tämä on hirvittävää!” Warshaw raivosi. ”Tämä on terrorismia. Rikos ihmiskuntaa vastaan!”
Gunn pyöritteli kalpeana päätään. ”En käsitä, kuinka tämä on mahdollista. Olen varma, että se olit sinä, kyllähän minä sinut tunnen…” Warshaw tuijotti majuriaan alta kulmiensa. ”Tiedän vain yhden, jolla on pääsy minun kammioihini. Vain yhdellä minun lisäkseni on valtuudet komentaa henkilökohtaisia vartijoitani.” hän veti pistoolin kotelostaan. ”Doris, olen pettynyt sinuun. Olit ainoa, johon luotin.”
Doris vaipui polvilleen lordin eteen. ”Ei, Theo. Vannon, etten ole pettänyt sinua. Minähän rakastan sinua. Salamurhaajan täytyy olla erittäin taitava naamioituja, hän voi olla kuka tahansa.”
Warshaw hellitti otettaan aseestaan mutta ei pannut sitä pois. ”Mitä ehdotat? Kuinka saan selville alaisteni luotettavuuden?” Gunn nieleskeli. ”Ehkä joku psyykkeri… Ehkä joku sellainen voisi selvittää, kuka on kuka.” Lordi raapi leukaansa ja nyökytteli. ”Ehkä.”
***
Buchanan-järjestelmän viestintätelepaattia ei ollut vaikea suostutella. Hän näki lordin olevan hermoromahduksen partaalla ja osasi olettaa, että sellaisen lordin vastustaminen olisi terveydelle sangen haitallista. Hän luotasi psyykkisesti vuorotellen jokaisen hankivartijan, Gunnin ja jopa Warshaw’n itsensäkin. Saatuaan tutkimuksen loppuun hän totesi jokaisen olevan oma itsensä eikä naamioitunut salamurhaaja. Warshaw huokaisi helpotuksesta, kuten tekivät kaikki muutkin.
Kun Warshaw seurueineen oli lähdössä, telepaatti kuiskasi vielä: ”Voisinko saada vielä sanasen kahden kesken, majuri?” Tämä vilkaisi kysyvästi lordiinsa, joka vain huitaisi kädellään liian helpottuneena välittääkseen nyt mistään pikkuseikoista. Gunn ilmoitti tulevansa ihan kohta perässä.
Kun majuri oli jälleen liittynyt seurueen joukkoon ilmeisen huonotuulisen näköisenä, Warshaw kysyi, mitä telepaatilla oli ollut asiaa. Gunn irvisti ja ärähti: ”Mokoma idiootti sanoi löytäneensä luodatessaan meitä joitakin pikku tiedonjyväsiä yksityiselämästämme. Hän aikoi kiristää meitä sanoen, että voisi helposti aiheuttaa skandaalin.” Warshaw katsoi naista epäuskoisena. ”Kai edes tapoit hänet?” Majuri nyökkäsi ja naurahti: ”Olisi kannattanut ensin varmistaa oma selustansa.”
Saavuttuaan takaisin palatsiin lordi komensi henkivartijansa ulos makuuhuoneestaan oven ulkopuolelle ja pyysi majuri Gunnia jäämään luokseen. Virnistäen kaksimielisesti nainen vielä huikkasi vartijoiden perään: ”Älkääkä välittäkö, jos täältä kuuluu outoja ääniä. Teillä on käskynne pitää vartiopaikkanne. Älkää missään nimessä tulko sisään, ellei teitä käsketä.” Warshaw nauroi läimäyttäessään oven kiinni: ”Ikään kuin ne muutenkaan kuulisivat mitään, ovihan on äänieristetty.”
”Tiedän”, Gunn vastasi vetäessään pukunsa alta pitkän, kapean veitsen. ”Nyt on viimein aika toteuttaa Keisarin tahto.” Lordin levinneiden silmien edessä majuri Gunn alkoi muuttaa muotoa, kunnes Warshaw’n edessä seisoi pitkä, hoikka nainen mustassa keinoihossa. Lordi otti askeleen taaksepäin.
”Sinut luodattiin. Olit puhdas! Miten…” Salamurhaaja naurahti. ”Saavuin planeetallenne Homeroksen orjien joukossa. Kuljin palatsissasi milloin palvelijana, milloin vartijana, tutkin paikkoja ja aiheutin hämmennystä. Kun kuulin Gunnin suunnitelmasta luodata isäpiirisi, kävin päästämässä telepaatin pois palveluksesta” – lordi ei epäillyt tapaa, jolla telepaatti oli saatu toimestaan luopumaan - ”ja otin hänen paikkansa. Kun pyysin Gunnia jäämään luokseni, tapoin hänet ja otin hänen hahmonsa. Nyt on viimein sinun aikasi. Tahdoin sinun tietävän ennen kuolemaasi, kuinka olet tuottanut tuhon itsesi lisäksi myös rakastetullesi.”
Hädissään lordi Warshaw änkytti salamurhaajalle: ”Odota! Sinun ei ole pakko tappaa minua. Voit ottaa Gunnin paikan rinnallani. Saat valtaa, kunniaa ja kaiken, mitä haluat. Imperiumin ote ei yletä tänne, voimme hallita yhdessä elämämme loppuun saakka.”
Nainen hymyili. ”Houkutteleva tarjous. Itse asiassa se miellyttää minua, mutta tehdään siihen pikku muutos.” Hän survaisi veitsensä lordi Warshaw’n rintaan, nykäisi ja piti kuolevan lordin pystyssä voimin, joita niin hentorakenteisella naisella ei olisi uskonut olevankaan. Sumenevin silmin lordi näki salamurhaajan muuttavan hahmoaan vielä kerran.
Lordi Theodore Warshaw jäi makaamaan omaan verilammikkoonsa. Hänen vierellään seisoi lordi Theodore Warshaw, joka mutisi hymyillen itsekseen. ”Olet oikeassa. Imperiumin koura ei yllä tänne vuosikymmeniin. Voin hallita rauhassa ja saada kaiken, mitä haluan.”
