Pohjolan toivo - FB-kilpailutarina
Lähetetty: Ke 25.02.2004 12:58
Sinä tarinakilpailuun osallistunut. Luulit, että tarinasi oli klishee. Väärin, tässä tulee kaikkien klisheiden äiti:
Pohjolan toivo
Kannustaessani poroani juoksuun katsoin taakseni. Kylä, joka oli ollut kotini seitsemäntoista vuotta, oli poltettu maan tasalle Petomiesten toimesta. Savua nousi horisontista, ja ratsastaessani erotin vielä ihmisten avunhuutoja. En voinut tehdä mitään heitä auttaakseni.
Oli tuiki tavallinen talviaamu. Ihmiset heräilivät kodeissaan, naiset aloittivat kotiaskareitaan, miehet valmistelivat metsälle lähtöä. Sitten ne tulivat. Joukko Petomiehiä, johtajanaan Kharnak Verisarvi. Ne iskivät kuin myrskytuuli, ja miehemme taistelivat urheasti. Goreja, Bestigoreja, suuret laumat niitä. Ylivoima oli suuri. Kaaoksen epäsikiöt löivät taistelussa miehemme, tappoivat naiset ja lapset, ja lopulta polttivat kylän maan tasalle. Itse haavoituin vakavasti, kun poikkkeuksellisen suuri Ungor survaisi kirveensä olkaani. Onnistuin pakenemaan läheiseen metsään huomaamatta. Siellä sijaitsi poroaitauksemme, josta otin ratsuni. Pakenin paikalta ainoana eloonjääneenä, haavoittuneena ja mielessäni vain yksi asia.
Kosto.
'Mitä näet, Flakki?', kysyi Karak Ranudin thaani, Heganbor nimeltään. Flakki katsoi uudestaan kaukoputken läpi:
'Ihmisratsastaja lähestyy, herrani.'. Heganbor otti kaukoputken Flakkilta, katsoi ratsastajaan päin ja sanoi:
'Lähettäkää saattue pojalle, hän on haavoittunut.'.
Hetken päästä ihmistä kannettiinkin sisään. Kantajien astuessa portista sisään Heganbor katsoi paareilla makaavaa ihmistä:
'Grungnin kautta!', hän huudahti. Kyseessä oli läheisen Pohjalaisheimon päällikön poika, Erik. Heganbor käski kantajien viedä hänet hienoimpaan vierashuoneeseen, ja hoitaa hänen haavansa kuntoon. Kantajat nyökkäsivät ja kantoivat pojan sisemmistä porteista sisälle.
'Missä olen?', Erik kysyi vielä puoliunessa. Heganbor sattui olemaan huoneessa:
'Olet Karak Ranudissa, ja minä olen Heganbor.', hän vastasi. Erik heräsi ja nousi istualleen sängyssään ja katsoi ympärilleen. Huoneessa oli hyvin taidokkaasti kaiverretut seinät, ja kattoon oli kaiverrettu Khazalidiksi Karak Ranudin historiaa. Heganbor istui tuolille sängyn viereen:
'Mitä tapahtui?', hän kysyi. Erik oli haljeta raivosta ajatellessaan, mitä Petomiehet olivat tehneet hänen perheelleen, ystävilleen ja heimolleen.
'Ne hyökkäsivät kuin tyhjästä', Erik sai lopulta sanottua.
'Olin lähdössä metsästämään isäni ja veljieni kanssa, kun ne hyökkäsivät. Ne tappoivat kaikki. Vain minä onnistuin pakenemaan...'. Heganbor kirosi mielessään Petomiesten rodun ja kaiken Kaaoksen. Samassa kuului torven ääni.
'Tuo ei ole meidän torviamme.', Heganbor totesi. Erik hyppäsi ylös ja juoksi esipihalle. Heganbor lähti perässä minkä Kääpiön jaloista lähti.
Erik katseli ihmeissään esipihan muureilta alas vuorilaaksoon. Heganbor tuli perässä. 'Grimnirin tähden, mitä ihmettä!', hän ihmetteli, kasvot punaisina kovasta juoksemisesta. Flakki katsoi Heganboriin:
'Taisimme saada vieraita.'. Heganboria ei helposti saanut suunniltaan, mutta nämä Petomiehet siinä onnistuivat.
Petomiesten johtaja Kharnak Verisarvi katseli, kun hänen verenhimoinen sotajoukkonsa eteni vellovana massana kohti Karak Ranudin portteja. Hänen luokseen tuli suurikokoinen Pestigorpäällikkö, Gorgrag.
'Joukot ovat valmiina aloittamaan piirityksen.', Gorgrag sanoi, tuskin malttamatta päästä murskaamaan vihollistensa kalloja tapparallaan. Verisarvi veti esiin suuren kahdenkäden kirveensä, astui sotavaunuunsa ja antoi hyökkäyskäskyn:
'Verta Veren Jumalalle! Kunniaa Khornelle! Hyökkäykseen!'. Suuret laumat Petomiehiä kävi hyökkäykseen.
Erik katseli alas muureilta:
'Ilmarinen armahtakoon, niitä on satoja.', hän sanoi ja haukkoi henkeeän. Heganbor ei aikaillut:
'Puolustajat muureille! Varsijouset koillistasanteelle! Näytetään noille pedoille, että Karak Ranudin Kääpiöitä ei kannata aliarvioida.' Ensimmäinen nuolisade lähti matkaan, Flakkin johtaessa varsijousiampujia. Etulinjasta kaatui kymmenittäin Petomiehiä vasamien lävistäminä. Heganbor tiesi, ettei pelkkä nuolisade riittäisi vihollisen pysäyttämiseen, sillä osa niistä oli jo portilla.
'Herrani, muurinmurtaja portilla!', eräs Heganborin henkivartijoista huusi. Heganbor näki kymmenen Petomiehen kantavan suurta, Khornen ikonein koristeltua muurinmurtajaa. Hän antoi uuden käskyn:
'Sotilaat muureille ja portille. Älkää päästäkö niitä läpi! Ladatkaa katapultit!'. Heganbor lähti Erikin kanssa asevarastoille, jossa hän puki päälleen oman gromrilhaarniskansa, otti riimukirveensä ja antoi Erikille suuren kahdenkäden sotavasaran.
'Se on yksi arvokkaimmista riimuvasaroistamme, Grund-Zharr. Kanna sitä ylpeänä.'. Erik puki päälleen rengaspanssarin, ja hän ja Heganbor lähtivät takaisin esipihalle. Siellä odotti Heganborin henkivartiosto, Vasaroijat, sekä kaksi suurta yksikköä Pitkäpartoja. Heganbor selosti suunitelman:
'Menemme itäisiä kaivostunneleita pitkin, jota kautta pääsemme Petomiesten selustaan. Kun pääsemme alas, käymme hyökkäykseen.', hän sanoi:
'Iskekää kaikkea millä ei ole partaa.', Heganbor jatkoi ja vilkaisi vielä kerran Erikin leukaa varmistuakseen asiasta. 'Menkäämme', hän sanoi ja he juoksivat pimeään kaivoskäytävään.
Kharnak Verisarvi oli astunut alas sotavaunustaan ja jakeli käskyjä joukoilleen: 'Murtakaa portti! Herramme Archaonin maailmanvalloitus on alkanut!'. Samassa hän kuuli huutoja oikealta puoleltaan, ja näki kun joukko Kääpiöitä hyökkäsi heidän kylkeensä. Kharnak lähti heitä kohti, vetäen samalla kirveensä esiin...
Erik näki, kun häntä lähestyi jälleen kaksi uutta Petomiestä. Toinen sivalsi sivuttaisiskun, yrittäen katkaista Erikin kaulan. Erik kumartui ja iski Grun-Zharrin pedon leukaan, murskaten sen kallon. Hän ehti vilkaista pikaisesti, kun Heganbor niitti Petomiehiä riimukirveellään kuin heinää. Hän ehti juuri kääntää katseensa, kun häntä lähestyi minotauri. Se murskasi edellään olevia Petomiehiä päästäkseen Erikin kimppuun. Erik oli valmiina, Grun-Zharrin riimut hehkuivat tulta. Minotauri hyökkäsi ja kohdisti iskunsa Erikin kylkeen. Erik kierähti pois tieltä. Se oli liian lähellä, hän ajatteli. Hän hyökkäsi minotauria kohti, heiluttaen Grun-Zharria laajassa kaaressa. Minotauri ilmeisesti yllättyi, se ei ollut odottanut näin hurjaa hyökkäystä. Lopulta minotaurin puolustus herpaantui, ja Erik iski voimiensa takaa sitä kaulaan. Grund-Zharr leikkasi itsensä läpi, ja Minotaurin irronnut pää syttyi tuleen. Niin voimakkaat olivat tämän vasaran tuliriimut. Yhtäkkiä hän huomasi suuren Petomiehen lähestyvän häntä, ja Erik tunnisti sen. Kharnak Verisarvi.
Kosto, hän ajatteli.
Verisarvi katsoi Erikiä ja sanoi:
'Minä muistan sinut. Sinä olet sen kylän, jonka me poltimme Khornen nimessä, päällikön äpäräpoika. Etkö olekin?'. Erik raivostui Verisarven puheista, ja Grun-Zharrin riimut paloivat kirkkaampina kuin koskaan ennen. Verisarven katse siirtyi Grund-Zharriin:
'Kääpiöt ovat antaneet sinulle hienon lelun.' Kharnak heilutti kirvestään erittäin taidokkaasti, ja jatkoi:
'Kylän tuhoaminen jäi kesken. Nyt lopetan sen!!'. Verisarvi hyökkäsi raivokkaasti, heiluttaen kirvestään yllättävän nopeasti. Erik ehti hädin tuskin torjua kaikki iskut. Hän etsi Verisarven puolustuksesta aukkoja, ja löysi sen. Hän kierähti pois seuraavan iskun tieltä, ja aloitti vastahyökkäyksen. Verisarvi torjui iskut taitavasti kirveellään. Raivo paloi Erikin sielussa. Hän muisteli ystäviään, perhettään, rakastettuaan, kaikkia. Verisarvi oli teurastanut heidät kaikki, ja nyt oli maksun aika. Hänen hyökkäyksensä kävi raivokkaammaksi, ja Verisarvi vajosi polvilleen maahan ja pudotti kirveensä.
'Minun tappioni ei merkitse Herralleni mitään.' Erik piti Grund-Zharria Verisarven ohimolla:
'Mitä tarkoitat?', hän kysyi. Verisarvi nauroi:
'Herramme Archaon, hän jolla on päässään Herruuden Kruunu, Lopun Aikojen Valtias, Kuninkaiden Surmaajan kantaja, aloittaa valloituksensa. Hänellä on kaikki Kaaoksen jumalat puolellaan. Hän aloittaa Keisarikunnasta, sitten hän tulee tänne ja tappaa koko kansanne!'. Erik iski voimiensa takaa Verisarvea rintakehään. Kharnakin keuhkot lyssähtivät kasaan, ja Verisarvi sanoi viimeisillä sanoillaan:
'Kalloja Khornen valtaistuimelle...' Erik antoi armoniskun, ja Verisarven pää murskaantui. Se oli ohi.
Taistelu oli päättynyt. Petomiehet olivat tehneet suurta vahinkoa Karak Ranudin portille, jota parhaillaan korjattiin. Erik katseli alas muureilta. Heganbor tuli hänen viereensä:
'Mihin menet seuraavaksi?', hän kysyi. Erik katsoi Heganboriin:
'Ajattelin jäädä tänne vähäksi aikaa.', Erik sanoi, ja otti Grund-Zharrin vyötäröltään.
'Pidä se', Heganbor sanoi. 'Se on tunnistanut hyvän kantajan, ja ei irtoa sinusta ennen kuin kuolo sinut korjaa'. Erik ripusti vasaransa takaisin vyölleen, ja ajatteli:
'Sota on tulossa...'
---------------------------------------------
Oli oikeastaan ensimmäinen kirjoittamani FB- tarina, kuten saattoi arvata. Haukkukaa nyt.
Pohjolan toivo
Kannustaessani poroani juoksuun katsoin taakseni. Kylä, joka oli ollut kotini seitsemäntoista vuotta, oli poltettu maan tasalle Petomiesten toimesta. Savua nousi horisontista, ja ratsastaessani erotin vielä ihmisten avunhuutoja. En voinut tehdä mitään heitä auttaakseni.
Oli tuiki tavallinen talviaamu. Ihmiset heräilivät kodeissaan, naiset aloittivat kotiaskareitaan, miehet valmistelivat metsälle lähtöä. Sitten ne tulivat. Joukko Petomiehiä, johtajanaan Kharnak Verisarvi. Ne iskivät kuin myrskytuuli, ja miehemme taistelivat urheasti. Goreja, Bestigoreja, suuret laumat niitä. Ylivoima oli suuri. Kaaoksen epäsikiöt löivät taistelussa miehemme, tappoivat naiset ja lapset, ja lopulta polttivat kylän maan tasalle. Itse haavoituin vakavasti, kun poikkkeuksellisen suuri Ungor survaisi kirveensä olkaani. Onnistuin pakenemaan läheiseen metsään huomaamatta. Siellä sijaitsi poroaitauksemme, josta otin ratsuni. Pakenin paikalta ainoana eloonjääneenä, haavoittuneena ja mielessäni vain yksi asia.
Kosto.
'Mitä näet, Flakki?', kysyi Karak Ranudin thaani, Heganbor nimeltään. Flakki katsoi uudestaan kaukoputken läpi:
'Ihmisratsastaja lähestyy, herrani.'. Heganbor otti kaukoputken Flakkilta, katsoi ratsastajaan päin ja sanoi:
'Lähettäkää saattue pojalle, hän on haavoittunut.'.
Hetken päästä ihmistä kannettiinkin sisään. Kantajien astuessa portista sisään Heganbor katsoi paareilla makaavaa ihmistä:
'Grungnin kautta!', hän huudahti. Kyseessä oli läheisen Pohjalaisheimon päällikön poika, Erik. Heganbor käski kantajien viedä hänet hienoimpaan vierashuoneeseen, ja hoitaa hänen haavansa kuntoon. Kantajat nyökkäsivät ja kantoivat pojan sisemmistä porteista sisälle.
'Missä olen?', Erik kysyi vielä puoliunessa. Heganbor sattui olemaan huoneessa:
'Olet Karak Ranudissa, ja minä olen Heganbor.', hän vastasi. Erik heräsi ja nousi istualleen sängyssään ja katsoi ympärilleen. Huoneessa oli hyvin taidokkaasti kaiverretut seinät, ja kattoon oli kaiverrettu Khazalidiksi Karak Ranudin historiaa. Heganbor istui tuolille sängyn viereen:
'Mitä tapahtui?', hän kysyi. Erik oli haljeta raivosta ajatellessaan, mitä Petomiehet olivat tehneet hänen perheelleen, ystävilleen ja heimolleen.
'Ne hyökkäsivät kuin tyhjästä', Erik sai lopulta sanottua.
'Olin lähdössä metsästämään isäni ja veljieni kanssa, kun ne hyökkäsivät. Ne tappoivat kaikki. Vain minä onnistuin pakenemaan...'. Heganbor kirosi mielessään Petomiesten rodun ja kaiken Kaaoksen. Samassa kuului torven ääni.
'Tuo ei ole meidän torviamme.', Heganbor totesi. Erik hyppäsi ylös ja juoksi esipihalle. Heganbor lähti perässä minkä Kääpiön jaloista lähti.
Erik katseli ihmeissään esipihan muureilta alas vuorilaaksoon. Heganbor tuli perässä. 'Grimnirin tähden, mitä ihmettä!', hän ihmetteli, kasvot punaisina kovasta juoksemisesta. Flakki katsoi Heganboriin:
'Taisimme saada vieraita.'. Heganboria ei helposti saanut suunniltaan, mutta nämä Petomiehet siinä onnistuivat.
Petomiesten johtaja Kharnak Verisarvi katseli, kun hänen verenhimoinen sotajoukkonsa eteni vellovana massana kohti Karak Ranudin portteja. Hänen luokseen tuli suurikokoinen Pestigorpäällikkö, Gorgrag.
'Joukot ovat valmiina aloittamaan piirityksen.', Gorgrag sanoi, tuskin malttamatta päästä murskaamaan vihollistensa kalloja tapparallaan. Verisarvi veti esiin suuren kahdenkäden kirveensä, astui sotavaunuunsa ja antoi hyökkäyskäskyn:
'Verta Veren Jumalalle! Kunniaa Khornelle! Hyökkäykseen!'. Suuret laumat Petomiehiä kävi hyökkäykseen.
Erik katseli alas muureilta:
'Ilmarinen armahtakoon, niitä on satoja.', hän sanoi ja haukkoi henkeeän. Heganbor ei aikaillut:
'Puolustajat muureille! Varsijouset koillistasanteelle! Näytetään noille pedoille, että Karak Ranudin Kääpiöitä ei kannata aliarvioida.' Ensimmäinen nuolisade lähti matkaan, Flakkin johtaessa varsijousiampujia. Etulinjasta kaatui kymmenittäin Petomiehiä vasamien lävistäminä. Heganbor tiesi, ettei pelkkä nuolisade riittäisi vihollisen pysäyttämiseen, sillä osa niistä oli jo portilla.
'Herrani, muurinmurtaja portilla!', eräs Heganborin henkivartijoista huusi. Heganbor näki kymmenen Petomiehen kantavan suurta, Khornen ikonein koristeltua muurinmurtajaa. Hän antoi uuden käskyn:
'Sotilaat muureille ja portille. Älkää päästäkö niitä läpi! Ladatkaa katapultit!'. Heganbor lähti Erikin kanssa asevarastoille, jossa hän puki päälleen oman gromrilhaarniskansa, otti riimukirveensä ja antoi Erikille suuren kahdenkäden sotavasaran.
'Se on yksi arvokkaimmista riimuvasaroistamme, Grund-Zharr. Kanna sitä ylpeänä.'. Erik puki päälleen rengaspanssarin, ja hän ja Heganbor lähtivät takaisin esipihalle. Siellä odotti Heganborin henkivartiosto, Vasaroijat, sekä kaksi suurta yksikköä Pitkäpartoja. Heganbor selosti suunitelman:
'Menemme itäisiä kaivostunneleita pitkin, jota kautta pääsemme Petomiesten selustaan. Kun pääsemme alas, käymme hyökkäykseen.', hän sanoi:
'Iskekää kaikkea millä ei ole partaa.', Heganbor jatkoi ja vilkaisi vielä kerran Erikin leukaa varmistuakseen asiasta. 'Menkäämme', hän sanoi ja he juoksivat pimeään kaivoskäytävään.
Kharnak Verisarvi oli astunut alas sotavaunustaan ja jakeli käskyjä joukoilleen: 'Murtakaa portti! Herramme Archaonin maailmanvalloitus on alkanut!'. Samassa hän kuuli huutoja oikealta puoleltaan, ja näki kun joukko Kääpiöitä hyökkäsi heidän kylkeensä. Kharnak lähti heitä kohti, vetäen samalla kirveensä esiin...
Erik näki, kun häntä lähestyi jälleen kaksi uutta Petomiestä. Toinen sivalsi sivuttaisiskun, yrittäen katkaista Erikin kaulan. Erik kumartui ja iski Grun-Zharrin pedon leukaan, murskaten sen kallon. Hän ehti vilkaista pikaisesti, kun Heganbor niitti Petomiehiä riimukirveellään kuin heinää. Hän ehti juuri kääntää katseensa, kun häntä lähestyi minotauri. Se murskasi edellään olevia Petomiehiä päästäkseen Erikin kimppuun. Erik oli valmiina, Grun-Zharrin riimut hehkuivat tulta. Minotauri hyökkäsi ja kohdisti iskunsa Erikin kylkeen. Erik kierähti pois tieltä. Se oli liian lähellä, hän ajatteli. Hän hyökkäsi minotauria kohti, heiluttaen Grun-Zharria laajassa kaaressa. Minotauri ilmeisesti yllättyi, se ei ollut odottanut näin hurjaa hyökkäystä. Lopulta minotaurin puolustus herpaantui, ja Erik iski voimiensa takaa sitä kaulaan. Grund-Zharr leikkasi itsensä läpi, ja Minotaurin irronnut pää syttyi tuleen. Niin voimakkaat olivat tämän vasaran tuliriimut. Yhtäkkiä hän huomasi suuren Petomiehen lähestyvän häntä, ja Erik tunnisti sen. Kharnak Verisarvi.
Kosto, hän ajatteli.
Verisarvi katsoi Erikiä ja sanoi:
'Minä muistan sinut. Sinä olet sen kylän, jonka me poltimme Khornen nimessä, päällikön äpäräpoika. Etkö olekin?'. Erik raivostui Verisarven puheista, ja Grun-Zharrin riimut paloivat kirkkaampina kuin koskaan ennen. Verisarven katse siirtyi Grund-Zharriin:
'Kääpiöt ovat antaneet sinulle hienon lelun.' Kharnak heilutti kirvestään erittäin taidokkaasti, ja jatkoi:
'Kylän tuhoaminen jäi kesken. Nyt lopetan sen!!'. Verisarvi hyökkäsi raivokkaasti, heiluttaen kirvestään yllättävän nopeasti. Erik ehti hädin tuskin torjua kaikki iskut. Hän etsi Verisarven puolustuksesta aukkoja, ja löysi sen. Hän kierähti pois seuraavan iskun tieltä, ja aloitti vastahyökkäyksen. Verisarvi torjui iskut taitavasti kirveellään. Raivo paloi Erikin sielussa. Hän muisteli ystäviään, perhettään, rakastettuaan, kaikkia. Verisarvi oli teurastanut heidät kaikki, ja nyt oli maksun aika. Hänen hyökkäyksensä kävi raivokkaammaksi, ja Verisarvi vajosi polvilleen maahan ja pudotti kirveensä.
'Minun tappioni ei merkitse Herralleni mitään.' Erik piti Grund-Zharria Verisarven ohimolla:
'Mitä tarkoitat?', hän kysyi. Verisarvi nauroi:
'Herramme Archaon, hän jolla on päässään Herruuden Kruunu, Lopun Aikojen Valtias, Kuninkaiden Surmaajan kantaja, aloittaa valloituksensa. Hänellä on kaikki Kaaoksen jumalat puolellaan. Hän aloittaa Keisarikunnasta, sitten hän tulee tänne ja tappaa koko kansanne!'. Erik iski voimiensa takaa Verisarvea rintakehään. Kharnakin keuhkot lyssähtivät kasaan, ja Verisarvi sanoi viimeisillä sanoillaan:
'Kalloja Khornen valtaistuimelle...' Erik antoi armoniskun, ja Verisarven pää murskaantui. Se oli ohi.
Taistelu oli päättynyt. Petomiehet olivat tehneet suurta vahinkoa Karak Ranudin portille, jota parhaillaan korjattiin. Erik katseli alas muureilta. Heganbor tuli hänen viereensä:
'Mihin menet seuraavaksi?', hän kysyi. Erik katsoi Heganboriin:
'Ajattelin jäädä tänne vähäksi aikaa.', Erik sanoi, ja otti Grund-Zharrin vyötäröltään.
'Pidä se', Heganbor sanoi. 'Se on tunnistanut hyvän kantajan, ja ei irtoa sinusta ennen kuin kuolo sinut korjaa'. Erik ripusti vasaransa takaisin vyölleen, ja ajatteli:
'Sota on tulossa...'
---------------------------------------------
Oli oikeastaan ensimmäinen kirjoittamani FB- tarina, kuten saattoi arvata. Haukkukaa nyt.
, että saa inspistä....