Sotavasara.net

Laitanpa tämän tänne, koska olen erittäin kiinnostunut saamaan palautetta, ihan minkälaista vaan.

Keisarin oikeus

- "Huomio!"
- "Katse oikeaan päin! Ilmoitan komppanian päällikölle! Herra kapteeni, joukkueenjohtajat ja komentohenkilöstö valmiina puhutteluanne varten, ilmoitti luutnantti Deadman!"
- "Kiitän. Istukaa. Tilanne on nyt tämä: örkit ovat tehneet läpimurron viidennen komppanian lohkolla ja laajentaneet murtokohtaa pyyhkien viidennen jäännöksetkin pois tieltään. Kolmas komppania ja osia 220:nen rykmentin iskuyksiköistä ovat sitoneet vihollisen taisteluun tässä solassa, mutta koska vihollinen saa jatkuvasti vahvistuksia se pääsee pian läpi, jolloin sen ja Dusttownin huoltotukikohdan välillä ei ole mitään esteitä. Sieltä örkit voivat levittäytyä koko armeijakunnan selustaan. Komppanian tehtävänä on osallistua viidennen komppanian asemien takaisinvaltaukseen suorittamalla vastaisku idästä samalla kun 220. rykmentti vahvistaa kolmatta komppaniaa solassa. Meitä tukee osia neljännestä komppaniasta sekä Adeptus Astartes-iskuosasto joka saapuu kun olemme vallanneet sopivan maahanlaskualueen heidän aluksilleen. Luutnantti Deadman."
- "Herra kapteeni!"
- "Kolmas joukkue koukkaa vihollisen etuvartion selustaan täältä. Muut hyökkäävät tästä, eli etuvartion täytyy olla tuhottu ennen kuin voimme toimia. Tavoitteeseen saavuttuanne ja tehtävän suoritettuanne liitytte komppanian hyökkäykseen tämän peltoaukean valtaamiseksi. Onko kysyttävää?"
- "Ei ole, herra kapteeni."
- "Komissaari Coldberg tulee mukaanne. Nyt on kiire, toimikaa! Luutnantti Gallow..."

Luutnantti Deadman astui komentopaikkana toimivan ränsistyneen rakennuksen ovesta heikkoon lumisateeseen. Maa oli jo valkoinen. Hiljainen komissaari rinnallaan hän lähti kävelemään kohti osittain romahtanutta hotellia, joka toimi joukkojen majoitustiloina. Pihalla synkät havupuut varjostivat Leman Russ-taisteluvaunujen riviä. Teknopappi luki rukouksiaan kun hänen kyberneettiset palvelijansa ja muutama kaartilainen maalasivat tankkeihin talvinaamiovärejä. Lumi ei enää sulaisi. Luutnantti harmitteli ettei talvimaastopukuja oltu ehditty jakaa. Nyt siihen ei olisi enää aikaa. Eteisessä päivystäjä tervehti yli-innokkaasti. Komissaari Coldbergillä oli hurja maine, usean kaartilaisen sanottiin kuolleen hänen kätensä kautta.
- "Neverhope, Freezeriver, Goneday!" Deadman kutsui ryhmänjohtajiaan. Kersanttien askeleet reipastuivat huomattavasti komissaarin tullessa heidän näkökenttäänsä. Oli kuulemma ampunut vähemmästäkin...
- "Herra Luutnantti!"
- "Tuli lähtö. Örkit ovat tulleet läpi viidennestä komppaniasta ja me menemme valtaamaan asemia takaisin. Tehtävänä on tuhota etuvartio. Miehet valmiiksi ja käskynantomuotoon, aikaa viisi minuuttia."
- "Selvä..." Kersantti Neverhope vilkaisi komissaaria pelokkaasti lähtiessään, mutta laski silmänsä ja kääntyi kun Coldberg vastasi katseeseen. Tehokkaan harjoittelun ja korkean valmiustilan ansiosta kolmas joukkue juoksikin pian ulos rakennuksesta. Luutnantti Deadman käveli viimeisen miehen perään ja jäi seisomaan joukkueensa eteen. Komissaari asettui hänen taakseen, uhkaavaksi varjoksi.
- "Örkit ovat aloittaneet hyökkäyksen ja me lähdemme nyt niitä torjumaan. Marssimme viidennen komppanian asemiin metsiä pitkin ja tuhoamme siellä örkkien etuvartion. Niitä voi olla missä vain joten olkaa varuillanne. Tarkemmat käskyt annan ryhmänjohtajille kohdealueella. Neverhope, käske tunnustelijat niin lähdemme." Komissaari Coldberg nosti kätensä ja puhui.
- "Haluaisin muistuttaa, että taistelutilanteessa Keisarillisin Kaartin ohjesääntö määrää joka rikkeestä tuomioksi kuoleman. Pidän huolen siitä, että tuomio myös pannaan täytäntöön mikäli tarvetta ilmenee. Keisari olkoon kanssanne."
- "Eh... niinpä. Neverhope, toimikaa."

Lumisade oli lakannut, mutta iltapäivän taivas pysyi pilvessä. Jostain kaukaa kuului tykistötulta. Deadman tiesi että se oli 220:nen rykmentin pattereiden ääni. Örkeillä ei olisi toivoakaan. He murskaisivat ne. Adeptus Astartes olisi heidän apunaan! Samalla hän ymmärsi, että heidän komppaniastaan riippuisi Kuoleman Enkelten osallistuminen. Hänen joukkueestaan. Hänestä. Taisteluvarustus alkoi painaa hiukan enemmän hänen harteillaan. Siis siksi Coldberg oli käsketty hänen mukaansa. Varmistamaan hänen uskollisuutensa Keisarille. Komissaari oli mukana turhaan... Tunnustelijan käsimerkit ravistivat Deadmanin ajatuksistaan. Hän pysäytti komppanian kädenliikkeellä ja lähti kävelemään kohti tunnustelijoita. Jännitys kasvoi joka askeleella, kunnes Deadman saapui metsäaukion laitaan. Aukiolla oli kuin teurastuksen jäljiltä. 220:nen iskujoukkojen sotilaita, tai mitä heistä oli jäljellä, lojui ympärinsä. Heidät oli hakattu palasiksi. Keskellä aukiota miesten päät oli pistetty seipäiden nokkiin. Päihin oli viillelty örkkien karuja kirjaimia. Tunnustelijat olivat kalpeita, toinen näytti erityisen huonovointiselta. Komissaarin nähdessään hän polvistui ja oksensi. Nostaessaan päätään mies tuijotti komissaarin bolt-pistoolin piippuun.
- "Tappiomielialan kylvämistä." totesi Coldberg jäisellä äänellä ja veti liipasimesta. Toinen tiedustelija alkoi itkeä.
- "Ei ole syytä epätoivoon, me emme voi hävitä, sillä Keisari on puolellamme. Itkusi osoittaa ettet luota Ihmiskunnan Pyhään Suojelijaan." Metsässä odottava joukkue kuuli toisenkin laukauksen. Pian Coldberg ja säikähtäneen näköinen Deadman palasivat aukiolta. Deadman puhui hiljaa.
- "Freezeriver, toinen joukkue kärkeen. Määrää tunnustelijat. Neverhope, ryhmäsi on kaksi miestä vajaa... Kierretään aukio tuolta..."
- "Ei, luutnantti. Kuljemme aukion läpi. Keisarin Valo paistaa meille emmekä pelkää varjoja! Jos joku teistä epäröi, on Keisarin Tuomio pian yllänne!" keskeytti komissaari. Yksikään mies ei uskaltanut näyttää minkäänlaisia tunteita, ei edes vihaa, kun joukkue kulki avorivissä aukion poikki.

Puoli tuntia marssittuaan luutnantti Deadman otti karttansa esiin ja tutki sitä kävellessään. He lähestyivät kohdetta. Pian vastaan tulisi pieni metsätienpätkä jota pitkin he pääsisivät suoraan noiden kallioiden juurelle. Niistä yli ja taistelumuodostelmaan... Deadman huomasi astuneensa tielle. Loistavaa. Hän vilkaisi tunnustelijoihin jotka etenivät sadan metrin päässä tiellä. Toinen heilutti kypäräänsä kädessään turvallisen paikan merkiksi. Deadman viittoi joukkueen peräänsä. Coldberg oli jatkuvasti askeleen hänen takanaan ja hän tunsi komissaarin katseen niskassaan.

Puolivälissä tienpätkää helvetti repesi irti. Tien oikealta puolelta, keskeltä metsää, kajahteli laukauksia. Kaksi toisen ryhmän taistelijaa kaatui kuolleena tielle. Deadman heittäytyi lumiseen ojaan ja näki muun joukkueen seuraavan esimerkkiään. Kersantti Freezeriver ei ehtinyt. Hän sai luodin olkapäähänsä ja kaatui selälleen, jääden tielle huutamaan. Metsästä kuului vertahyytävä ääni, huuto toisesta maailmasta. Deadman nosti päätään ja näki valtavien, tummanvihreiden hirviöiden ryntäävään asemiaan kohti.
- "Tulta! Tappakaa ne! Pysykää paikoillanne!" hän huusi kypäränsä mikrofoniin. Turhaan. Toinen ryhmä oli saanut tarpeekseen. Örkit olivat tulossa suoraan heitä kohti ja he nousivat ojasta, juoksivat tien yli metsään, ohi kirkuvan johtajansa. Ohi tiellä seisovan komissaarin. Kirous kuoli Deadmanin huulille. Coldberg oli jäänyt tielle ja veti nyt bolt-pistoolinsa kotelostaan.
- "Kirotut petturit! Sielunne joutuvat kadotukseen!" Komissaari Coldberg alkoi ampua. Ensimmäisit laukaukset räjäyttivät kahden pakoonjuoksijan päät, seuraava tuhosi sotilaan jalan. Coldberg jatkoi ampumista kunnes toinen ryhmä ei enää liikkunut. Sitten hän kääntyi ja suuntasi pistoolinsa örkkeihin. Muu joukkue oli tulittanut tehokkaasti koko ajan ja kun Deadman tajusi kääntyä, vain yksi örkki oli pystyssä. Lähellä. Deadman veti miekkansa esiin ja hyökkäsi ylös ojasta. Örkki heilautti valtavaa kirvestään, mutta Deadman väisti ja leikkasi siltä pään irti nopealla iskulla. Taistelu oli ohi. Joukkue nousi ojasta ja ryhmänjohtajat juoksivat luutnanttinsa luokse. Myös tunnustelijat palailivat varovasti. Komissaari seisoi Freezeriverin yllä.
- "Kersantti, olette epäonnistunut tehtävässänne. Olette edesauttanut ryhmänne petturuutta. Olette siis petturi itsekin." Freezriver avasi suunsa, mutta ei ehtinyt sanoa mitään ennenkuin Coldberg ampui. Sitten komissaari kääntyi tunnustelijoiden puoleen.
- "Teidän tehtävänne oli tiedustella maastoa, havaita vaarat ja varoittaa niistä joukkuettanne. Silti joukkue käveli suoraan väijytykseen."
- "Herra komissaari..."
- "Hiljaa! Olette epäonnistuneet tehtävässänne, olette pettäneet Keisarin luottamuksen. Hänen tuomionsa on nopea." Coldbergin bolt-pistooli laukesi vielä kaksi kertaa.

Kallioiden laelta luutnantti Deadman näki savua. Useat mustat savupatsaat nousivat viidennen komppanian entisistä asemista. Tykistötuli kuului taas, kauempaa. Deadman luuli kuulevansa örkkien metelöintiä jostain. Tilanne näytti huonolta. Hänellä oli enää kaksi ryhmää jäljellä, eikä hän tiennyt edes vihollisen tarkkaa sijaintia. Nyt pitäisi lähteä tiedustelemaan... Deadman viittoili kersantit luokseen.
- "Lähden etsimään örkkien tarkan sijainnin. Neverhope, ryhmitä joukkue puolustukseen tuonne kallioiden juurelle. Goneday, tarvitsen kaksi miestä mukaani."
- "Taidan lähteä itse... Entä komissaari?"
- "Tekee minkä parhaaksi näkee, tietysti." Luutnantti Deadman lähti kiipeämään jäistä kallioseinää alas. Kersantti Goneday käski taistelijan mukaansa ja seurasi. Vähän matkaa käveltyään he kuulivat komissaarin äänen pauhaavan takanaan.
- "Teidän käskettiin olla varovaisia! Murtuneella jalalla ette voi toteuttaa Keisarin teille suomaa tehtävää! Esitätte anteeksipyyntönne hänelle!" Laukaus.
- "Coldberg taitaa olla suurin vaara tehtävällemme, herra luutnantti."
- "Hiljaa! Älkää puhuko tuollaisia, teidätkin ammutaan pian. Komissaari tietää mitä tekee, Keisari meitä auttakoon."
- "Kyllä, herra luutnantti..." Örkkien äänet kuuluivat yhä selvemmin ja hetken kuljettuaan he alkoivat vaistomaisesti hiipiä. Iltapäivä oli kääntymässä illaksi ja pakkaslumi narskui saappaiden alla. Pilvet eivät väistyneet, mutta lämpötila laski koko ajan. Puiden takaa alkoi näkyä liekkien loimotus ja Deadman haistoi palavan öljyn. Hän käski toiset matalaksi ja alkoi ryömiä kohti örkkejä. Pienen kumpareen päällä maatessaan hän näki ne. Niitä oli ainakin kolmekymmentä ja ne pitivät valtavaa meteliä. Ne olivat leiriytyneet palavien Leman Russien ympärille, keskelle tietä jota pitkin komppanian piti hyökätä. Liikaa... mutta täytyisi yrittää. Aikaa oli vielä. Deadman kääntyi ja näki pienen vihreän otuksen edessään, puiden varjossa. Örkkien orja... Hän veti miekkansa esiin ja syöksyi kohti otusta, mutta liian myöhään. Sen kimeä kirkaisu kuului örkkien metelin yli ennen kuin hän katkaisi sen kurkun. Deadman vilkaisi leiriin, mutta kääntyi pois kun örkkien luodit alkoivat viuhua ympärillä. Tiedustelupartio lähti juoksemaan. Deadman luuli jo selvinneensä, kun Gonedayn huuto kuului takaapäin. Luutnantti pysähtyi katsomaan, mutta mies oli kuollut ja örkit tulivat yhä. Hän jatkoi juoksuaan, kiroten huohotuksensa lomassa.

Luutnantti Deadman saapui joukkueensa luo vasta kanssaan lähteneen sotamiehen jälkeen. He olivat hajaantuneet ja nyt sotilas hölötti suureen ääneen näkemästään.
- ”Niitä on ainakin komppanian verran! Me ei millään pärjätä niille, ne sai kersantin ja me kuollaan varmasti!” Deadman ei ehtinyt avata suutaan ennen kuin komissaari astui puun takaa.
- ”Valehtelette! Kuten te kaikki tiedätte, örkit ovat heikkoja ja pelkureita! Me murskaamme ne, sillä meidän asiamme on oikeutettu ja Keisari seisoo takanamme! Pettureiden kohtalo on tämä!” Laukaus. Miehen veri roiskui lähimpien taistelijoiden päälle.

Deadman pudisti päätään ja yritti selvittää ajatuksiaan. Örkit etsivät häntä vieläkin, hän kuuli ne, ne olivat poissa asemistaan... nyt tai ei koskaan.
- ”Örkit ovat nyt avoinna hyökkäykselle. Lähdemme etenemään tuohon suuntaan ja aloitamme rynnäkön kun kohtaamme ne! Ykkönen oikealla, kolmonen vasemmalla, seuratkaa minua!” He lähtivät kulkemaan metsän pimentoon.

Kaukaa ei örkkejä tarvinnut etsiä, ne olivat kokoontuneet pienelle aukiolle tappelemaan Gonedayn ruumiista. Niitä oli paljon. Yllätys olisi ainoa keino.
- ”Rynnäkköön!” kajahti huuto metsässä. Vaikutus vaan ei ollut toivotunlainen. Ensimmäinen ryhmä lähti juoksuun, mutta kolmas ei johtajansa menetettyään ollut yhtä rohkea. Vihollisen valtava ylivoima vei voiton ja he alkoivat hiipiä taaksepäin. Deadman pysähtyi ja kirouksia huutaen kääntyi hakemaan ryhmää takaisin ruotuun. Liian myöhään. Komissaari Coldberg oli jo aloittanut synkän tehtävänä ja miehiä kaatuili punaiseksi värjäytyvään lumeen. Luutnantti oli saanut tarpeekseen. Hän ei antaisi komissaarin pilata tehtäväänsä, hän tarvitsi noita miehiä ja oli heistä vastuussa. Deadman heilautti miekkaansa laajassa kaaressa kohti komissaarin päätä. Coldberg oli paljastanut oman miekkansa ja kääntyi viime hetkessä, torjuen iskun raivostunut ilme kasvoillaan. Hämmästynyt luutnantti huomasi tuijottavansa pistoolin piippuun. Hän yritti väistää, mutta tunsi valtavan kivun räjähtävän olkapäässään. Hän kaatui selälleen kun komissaari tähtäsi uudelleen. Luutnantti Deadmanin viimeinen ajatus oli hänen epäonnistunut tehtävänsä.

Joukkueenjohtajan katoaminen oli hidastanut rynnäkköä, eikä se ollut vielä tavoittanut örkkejä kun muutama sotilas katsoi taakseen ja näki Deadmanin kaatuvan. Paniikki levisi koko ensimmäiseen ryhmään ja kun kersantti Neverhopeen osui satunnainen örkkiaseen luoti, alkoi silmitön karkuunjuoksu. Ensimmäinen pakenija huomasi komissaarin tähtäävän, mutta kun liipasimen veto ei aiheuttanutkaan laukausta hän jatkoi matkaansa, hiukan helpottuneena. Liian aikaisin, sillä komissaari Coldberg oli terävä-älyinen mies. Kolmannen ryhmän lumessa lojuva automaattikanuuna sai pian käyttöä ja viimeinenkin petturi putosi kesken häpeällisen juoksunsa. Kun Ihmiskunnan Pyhän Keisarin Oikeus oli viimein jaettu syyllisille, komissaari kääntyi kohtaamaan kuvottavia muukalaisotuksia. Selkä suorassa, ylpeänä, hän kohotti miekkansa kun neljäkymmentä örkkiä ryntäsi kohti, karjuen säälittävää, epäinhimillistä huutoaan.

Kiitos.

Itse äänestin tämän kolmanneksi. Komissaarissa on asennetta :). Odotin kyllä koko tarinan ajan että joku hermostuisi ja päästäisi herran päiviltä. Positiivinen yllätys ettei niin tapahtunut.

Mutta hyvä ja sujuva tarina.

Kiitos palautteesta.

Komissaari joka teloittaa joukkueensa ennen taistelukosketusta oli tosiaan tarinan alkuperäinen idea, ja kai se vähän asennetta vaatii. Hyvä, että loppu yllätti. Tosin itse en viimeisestä osasta (kohdealueelle pääsystä ja tiedustelusta eteenpäin) niin kauheasti tykännyt, oli minusta hieman väkinäinen.

Olisiko kenelläkään muulla mitään kommenttia?

Yhden pisteen ansaitsi minultakin, nimenomaan asenteen vuoksi. Sujuva, hyvin kerrottu tarinahan tämäkin oli, ja tyyli säilyi alusta loppuun.