Sotavasara.net

Yksi ainoa nuoli

- "Katso Tomas, klaanini väkeä!" Brokki sanoi astuessamme sisään majataloon. Nurkkapöydässä istui neljä kääpiötä.
- "Snorri, Brakki, Gruddi, Borri! Mitä Karakiin kuuluu?" Kääpiöt kääntyivät katsomaan ovensuuhun, ponnahtaen pystyyn.
- "Brokki! Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi nähtiin! Mitä kuuluu?"

Siirryimme istumaan kääpiöiden seuraan. Brokki alkoi puhua klaanilaistensa kanssa nopeasti Khazalidilla, jota en ymmärtänyt muutamaa sanaa enemmän. Erotin puheesta Baraz, joka tarkoittaa lupausta ja Ungrim joka tarkoittaa kääpiötä joka ei ole täyttänyt jotain vannomaansa valaa. Päättelin siitä, että Brokki kertoi miksi vaelsi seurassani.

Brokki oli kääpiösamooja, jonka olin pelastanut muutama vuosi sitten petomiesten väijytyksestä. Sain sidottua hänen haavansa, ja raahattua hänet Karak Kadrinin porteille. Luovutettuani Brokin kääpiöparantajien käsiin tarkoitukseni oli häipyä takaisin metsiin, mutta aliarvioin kääpiöiden kunniantunnon. Minua kestittiin viikko, ja kun viimein pääsin lähtemään Brokki ilmestyi vierelleni.
- "Olen velkaa sinulle elämäni. Ja me Khazukan maksamme aina velkamme!"

Omassa elämässäni oli enää yksi päämäärä. Tappaa Marika, Slaaneshin palvojaksi kääntynyt nainen. Taal tietää, minun olisi pitänyt se tehdä kun siihen oli mahdollisuus, mutta rakkaus esti minua. Nyt tunteet olivat kuolleet, ja yksi ainoa nuoli ammuttuna väijyksistä oli kaikki mitä halusin. Yksi ainoa nuoli.

Marika ei ollut lapsena kuten muut kylämme tytöt. Aina mukana poikien leikeissä, naarmuilla ja ryvettyneenä. Kuin yksi pojista. Kaikki muuttui kun hän alkoi kasvaa naiseksi. Poikamaisesta tytöstä kasvoi vähitellen muodokas, kaunis neito, kylän poikien päiväunien kohde. Valitettavasti.

Kohtalon oikusta paikallisen aateliskartanon herra vieraili kylässämme, ja iski silmänsä Marikaan. Normaalisti Lordi itse ei koskaan käynyt kylässä, vaan vetäytyi kartanoonsa pysytellen omissa oloissaan. Syy selvisi minulle ennenpitkää, mutta silloin se oli liian myöhäistä.

Marika alkoi muuttua aatelisherran liehittelyn myötä, ja lopulta hän alkoi vierailla kartanolla säännöllisesti. Muutos oli hienovarainen, eivätkä kyläläiset kiinnittäneet siihen huomiota. Itse vietin suurimman osan ajastani metsässä, metsästäjä kun olin, ja huomasin muutoksen palatessani kylään kahden-kolmen kuukauden välein. Mutta minä, rakkauden sokaisemana, en asiaan puuttunut.

Kun viimein minun oli pakko toimia, rakkaus jälleen otti vallan. Paikallinen köyhä tyttö löytyi kauheasti silvottuna metsästä. Kyöpelinyön jälkeen. Sisimmissäni tiesin, ketkä asiasta olivat vastuussa. Mutta en voinut jättää yrittämättä saada Marikaa näkemään hulluuttaan, vaan otin asian puheeksi hänen kanssaan.
- "Marika, nyt tämän on loputtava. Kutsun noidanmetsästäjät paikalle. Lordi tulee saamaan mitä ansaitsee. Unohda kaikki häneen liittyvä, enkä mainitse koskaan mitään havainneeni".
- "Tomas, pidä sinä naurettava metsänjumalasi. Älä puutu minun elämääni! Jos teet sen mitä uhkaat, kiroan sinut, ja vannon että kostan sinulle."
- "Marika, katso ympärillesi!" huusin. "Jumala, jota luulet seuraavasi, on kaukana, kaukana pohjoisessa. Taal on täällä, meidän ympärillämme. Luuletko että uhkailusi minua pelottaa?". Sanat olivat väärät, Marika käänsi minulle selkänsä ja katosi yöhön. Minä päästin hänet, vaikka minun olisi pitänyt ottaa jouseni ja ampua.

Seuraavana aamuna menin Sigmarin temppeliin, ja kerroin papeille havainnoistani. Samana iltana aatelisherra paloi roviolla palvelusväkensä kanssa. Marikaa ei löytynyt mistään.

Vähitellen unohdin kaiken. Kaksi vuotta myöhemmin menin naimisiin, ja vuoden kuluttua vaimoni ilmoitti odottavansa. Lyhensin metsästysmatkojani, mutta silti olin poissa kun kosto tapahtui. Kylään palatessani sain kuulla, että naispuolisen Kaaossoturin johtama petomieslauma oli hyökännyt kylääni, mutta ainoana kohteena oli ollut minun taloni. Vaimoni, ja syntymätön lapseni oli teurastettu. Tiesin, kuka oli tekijä.

Siitä oli nyt kolme vuotta. Kolme vuotta olen jäljittänyt, odottanut tilaisuutta. Olen ollut nuolenkantaman päässä Marikasta neljä kertaa, mutta aina hänellä on ollut päällään kirottu haarniskansa. Ja nuoli, jonka olen hänelle nimennyt, on jäänyt ampumatta. Yksi ainoa nuoli.

Läimäytys olkapäähäni herätti minut muistoistani. Yksi kääpiöistä katseli minua, ja jos osasin yhtään hänen ilmettään tulkita, siinä oli kunnioitusta.
- "Poika, olet syntynyt väärään rotuun. Sinussa olisi ainesta kääpiöksi. Brokki kertoi tarinasi! Tarjoilija, tuo pari tuoppia kääpiöystävälle!"

Nyökkäsin, ja kumosin tarjoilijatytön tuoman tuopin. Miksi ei, tänään pää täyteen. Sisimmissäni tunsin, että päämääräni oli lähestymässä. Olin jäljillä, ja pian tämä olisi ohi - joko kuolisin, tai Marika kuolisi, mutta loppu olisi lähellä.
- "Brokki, ystäväni. Ota olutta, niin vetistä kuin se onkin, kun lähdemme emme saa tuoppia ennenkuin kaikki on ohi", sammalsin juotuani liikaa liian nopeasti. Brokki nyökkäsi, läimäyttäen minua selkään.
- "Sinussa on ainesta, ystävä, sinussa on ainesta."

Aamulla heräsin valtavaan päänsärkyyn. Olut oli ehkä ollut vetistä, mutta jos sitä juo kääpiöiden tahtiin, seuraukset ovat arvattavia. Kompuroin pystyyn majatalon parhaassa huoneessa, ja huomasin Brokin kuorsaavan viereisessä sängyssä. Oman sänkyni vieressä oli pitkä, nahkaan kääritty paketti.
- "Brokki, herää", ravistelin kumppaniani joka ponnahti istumaan. "Aika lähteä jäljille! Mikä tuo muuten on?" kysyin nyökäten pakettiin päin. Brokki nauroi:
- "Menikö muisti? Lahja kääpiöiltä kääpiöystävälle! Koston sodan aikainen haltiajousi, joka kaapattiin ennenkuin Keisarikuntaanne edes oli. Pojat aikoivat myydä sen, mutta päättivät lahjoittaa sinulle."

Avasin paketin. Jänne oli irrotettu erilleen, ja jousi oli kaunein mitä olin koskaan nähnyt. Taivutin kaarta, ja tunsin voiman joka siinä oli - Ulthuanin taikuutta. Hymyilin, vaikka päässäni takoivat tuhannet kääpiömoukarit.
- "Tällä en voi ampua ohi", totesin.
- "Älä luota siihen, poika, älä koskaan luota haltiatavaroihin".

Päivä oli jo lähes puolessa, kun pääsimme matkaan. Mutta olimme tutkineet ympäristöä jo aiemmin, ja tunsin tien. Tunnissa löysimme syvältä metsästä petomiesten jäljet, ja muutaman tunnin niitä seurattuamme tiesin, että jahti oli päätöksessään. Törmäsimme aukioille, jonka keskellä kohosi petomiesten Laumakivi. Siihen oli kaiverrettu Slaaneshin symboleja, ja sen juurella oli voitonmerkkeinä sekalaisia aseita. Tiesin, että tämä on se joukko, jota Marika komensi.

Päivä oli hiljainen. Petomiesten leiri oli jossakin kauempana, mutta tiesin, että tänä yönä ne tulevat aukiolle. Tänä yönä Morrslieb olisi täysi. Kaivoimme aukion laitamille Brokkin kanssa poteron, jonka naamioimme. Rukoilin Taalia, ja yht'äkkiä tunsin yhteyden lähistöllä tallustavan karhun kanssa.
- "Älä pelkää, tule tänne" kutsuin mielessäni, ja karhu tallusteli aukion reunalle piiloon. Hetken mietittyään, se asettui nukkumaan.
Pimeys koitti, ja Morrslieb nousi. Aluksi alkoivat rummut. Aukiolle ilmestyi ensin tanssivia mutantteja, sitten petomiehiä.
- "Ygrak tu amat Slaanesh! Amak tu Amat Slaanesh! Tzarkol taen amat Slaanesh!" Aukio alkoi täyttyä, joukon messutessa kovaan ääneen. Nostin jousen esiin, ja asetin nuolen jänteelle. Yksi ainoa nuoli, ja kaikki olisi ohi. Viimein Marika saapui, kävellen kohti Laumakiveä. Hän riisui kypäränsä, ja kuun valossa näin että hän oli yhtä kaunis kuin ennenkin.
- "Amak tu Slaanesh", Marika huusi, ja alkoi riisua haarniskaansa. Pian hän oli alaston, ja alkoi tanssia kuun valossa. Jännitin jousen, ja tähtäsin. Katselin Marikaa nuolenvartta pitkin, mutta en kyennyt ampumaan.
- "Rakastan häntä edelleen", nyyhkytin. "En pysty tähän". Karhea koura tarttui leukaani.
- "Katso, mikä hänestä on tullut" kuiskasi Brokki. "Katso, onko oikealla ihmisellä häntä?"

Katsoin tarkemmin. Marikalle oli kasvanut häntä, joka heilui hänen tanssinsa tahdissa. Jännitin uudelleen jouseni. Yksi ainoa nuoli, ja kaikki olisi ohi. Päästin irti jänteestä, ja nuoli lähti matkaan, osuen Marikaa kurkkuun. Rummutus lakkasi. Aukiolla kaikki kääntyivät suuntaamme.
- "Veli, juokse, juokse kuin tuuli" laitoin ajatuksen matkaan. Metsä alkoi ryskyä, kun kuin horroksessa nukkunut karhu ponnahti pystyyn ja lähti pakenemaan. Petomiehet ja mutantit karjaisivat ja säntäsivät perään. Pian aukio oli tyhjä

Painoin pääni poteron lattiaan ja itkin.
- "Hyvästi, sisareni, hyvästi".

Kommenttia, kiitos. Tämä on kirjoitettu parissa tunnissa, ja Karhu six-pack kaverina, eli parempaakin tekstiä on nähty :). Tarina oli pitkään mietittynä pääpiirteissään, mutta paperille (tai paremminkin koneelle) sen sain vasta kilpailuun.

Siitä se karhu siellä lopussa siis johtui!

Itse tarinasta tykkäsin kolmen pisteen verran. Kerronta oli sujuvaa ja piti otteessaan koko tarinan ajan. Alku oli hyvä, loi mielenkiinnon. Lopussakaan ei ollut suurempaa valittamista. Miinuspuolella tarina oli liian lyhyt, tai ainakin pitkän jahdin tunnelma ei välittynyt niin hyvin kuin olisi voinut. Kokonaisuus kuitenkin toimi oikein hyvin. Eli ihan selvänä ei siis kannata tarinoita kirjoitella, senkö tästä opimme?

Viikate kirjoitti:Siitä se karhu siellä lopussa siis johtui!

Itse asiassa ei :). Tämä jäi taas sellaiseksi, että ilman syvällistä fluffintuntemusta tuo oli hämärää. Tarinan sijaintia ei kerrottu mitenkään (vaikka sen Karak Kadrinin perusteella pystyi sijoittamaan jonnekin Ostlandiin). Keisarikunnan itäosat ovat juuri vankinta Taalin palvonnan aluetta, ja tarkoitus oli tuoda esiin se, että myös Taal oli mukana tässä taistelussa, siksi henkinen yhteys karhuun. Huonosti ajateltu, kieltämättä.

Eli ihan selvänä ei siis kannata tarinoita kirjoitella, senkö tästä opimme? ;)

No, ainakin tekstistä tulee letkeää eikä pysähdy turhia miettimään kirjoitusasun kanssa :). Tärkeintä on postata se heti, jos aamulla alkaa kirjoitustaan katsella se ei kelpaa omasta mielestä mihinkään ;).

Hieno tarina totta vie! Tunnelma oli hyvä jne. Jahtia olisi voinut ehkä kuvata rahtusen enemmän mutta hyvä tuo noinkin oli.

Siinä oli kyllä tavoitettu kääpiömäisyys ihailtavasti, jostain syystä minulle tuli sellainen olo...

Kääpiöitä, komisario Palmu!
Juu, tarina oli ehdottomasti kilpailun parhaimmistoa. Itse sijoitin sijalle 4, muistaakseni. Olisi päässyt kolmannelle sijalle, mutta eräs toinen novelli kiri ohi.
No juu, nyt te varmaan sanotte, että kaikki tarinat joissa on Kääpiöitä ovat minun mielestäni hyviä (niinhän se onkin...)

Hieno tarina, yllättävä loppu, kääpiön kunnia. Erinomaista, mutta jotain jäi puuttumaan, en tiedä mitä mutta ehkä kuvausta olisi saanut olla enemmän.

Jep, tarinassa sinänsä ei ollut mitään vikaa. Jotenkin se vain ei kolahtanut. Melkoinen kliseehän tämäkin oli, kuten Grond itsekin tunnusti, ja sellaisena ei aivan pistesijoille minun asteikollani yltänyt. Yhden pisteen antamista harkitsin jonkin aikaa (Elanthor ja Skiddis olivat muut yhden pisteen ehdokkaat, kärkikaksikkoani ei käynyt kenenkään haastaminen), mutta lopulta Skiddisin omaperäisyys voitti.

Tarina kulki hyvin, pidin kerrontatyylistä, ja tarina oli koherentti. Tuntui vain vähän siltä, että Grond oli väkisin tunkenut kääpiöitä mukaan tarinaan (objektiivista arvosteluani saattoi tosiaan hiukan häiritä se, että tiesin tarinan Grondin hengentuotteeksi).

Joka tapauksessa Grondkin on nyt osoittanut kykynsä novelistiikan saralla. Toivottavasti saamme jatkossa lukea enemmänkin Grondia.