Sotavasara.net

Pistetään nyt tämäkin tuotos kommentoitavaksi. Kaikenlaiset kommentit ja kritiikit otetaan mielellään vastaan.

Otus

Hänet haettiin eilen. Mies oli kuullut kuinka alakerrasta oli kuulunut huutoa, joka vaimeni rappukäytävässä etäiseksi vikinäksi. Miehellä oli huono olo. Se ei johtunut säälistä eikä siitä, että hän oli itse ilmiantanut alakerran otuksen. Mies vihasi kaikkia noita säälittäviä otuksia, jotka yrittivät piiloutua Keisarin katseelta. Ne saavat hänen suunsa maistumaan mädältä ja inhon aallot vaeltamaan hänen selkäpiitään pitkin. Aina kulkiessaan alakertalaisen oven ohi hän oli tuntenut sen. Otuksen läsnäolo huokumassa oven reunoilta täyttäen miehen joka huokosen. Tänään hän ei tuntenut sitä. Otus oli poissa. Silti hänellä oli huono olo.

- "Taidan olla tulossa sairaaksi" mies puhui itsekseen laittaessaan ruokaa lämpeämään. Ulkoa kuului vilkkaan kaupungin hälinää ja mies pysähtyi katsomaan ikkunasta ihmisten puuhastelua. Kaupungin miljoonat kansalaiset olivat päivittäisissä toimissaan Keisarin katseen alla. Hän ei ymmärtänyt miten kaikki ne lukemattomat mutantit pystyivät siihen. Miten ne otukset pystyivät piiloutumaan kaupunkiin puhtaiden ihmisten sekaan. Hän mietti miltäköhän alakertalainen oli näyttänyt. Ehkä hänellä oli ollut ylimääräinen silmä tai liikaa sormia. Miestä puistatti, kun hän ajatteli koko asiaa. Mies tunsi olonsa sairaaksi. Kuin paine kasvaisi ja suuri myrsky olisi lähestymässä. Hän unohti ruokansa ja kävi makaamaan sängylle. Unen pehmeä syleily peitti miehen.

Kovaääninen koputus herätti hänet. Paniikki ja kauhu nostivat miehen istumaan hetkessä. Jotain pahaa oli oven takana. Jotain hyvin pahaa oli oven takana ja se halusi sisälle. Miehen huono olo oli äärimmillään, mutta kauhun tunne nousi sen yläpuolelle. Mies kompuroi ikkunan luokse koputuksen muuttuessa hakkaamiseksi. Alhaalla ulko-oven luona näkyi kaartilaisia ja heidän ajoneuvojaan. Ovelta kuului huuto:
- "Avatkaa ovi, Keisarin nimeen!" Mies pysähtyi ja kauhu hälveni hänen mielestään. Nämä olivat Keisarin lapsia. Hän lähestyi ovea ja huomasi huonon olonsa hävinneen. Rauhallisuuden tunne valtasi miehen hänen ottaessaan ovenkahvasta kiinni. Oven avautuminen tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa ja kaikki ympäröivät äänet tuntuivat vaimentuneen. Ensimmäinen asia, johon mies ehti kiinnittää huomionsa, oli laspistoolin piippu. Hetki tuntui ikuisuudelta. Miehen ja kaartilaisen silmät kohtasivat ja lukittuivat katseeseen. Viimeinen asia, jonka mies kuuli, oli laspistoolin laukauksen terävä ääni.

Epilogi

Mies makaa liikkumatta verilammikossa. Kaksi vaaleisiin asuihin pukeutunutta miestä tutkivat ruumista monimutkaisen näköisillä laitteilla. Kaksi mustaan pukeutunutta kaartilaista seisovat ovensuussa keskustellen hiljaisella äänellä.
- "Eihän noita enää voi mitenkään tunnistaa mutanteiksi."
- "Nuo psyykkiset ovatkin vaikeimpia."
- "Tuokin kaverikin näyttää ihan tavalliselta pulliaiselta."
- "Tässä kun on tehnyt hommia tarpeeksi kauan, niin sitä rupeaa haistamaan nuo. Nytkin tuossa oven takana oikein tunsin, että mutanttihan se siellä on."

Minä pidin tuosta todella paljon! Niin ihanan ahdistava tunnelma ja hienoa huonon olon kuvaamista! Eikä liian pitkäkään, mikä on pelkkää plussaa.

Minäkin tykkäsin. Loistava tarina! Alku vähän epäilytti, mutta pian sairas totuus vei mukanaan. Loppu oli tyylikäs ja kokonaisuus toimi lähes täydellisesti. Ei tästä oikein pahaa sanottavaa ole. Ykköseksi se ei kuitenkaan päässyt, varmaan siksi, että odotin vähän enemmän eeppisyyttä ja hiukan suuremman luokan juttuja tässä kisassa. Niinkuin äänestysperusteissani totesin, lyhyempiin tarinoihin rajatussa kilpailussa tämä olisi ollut ykkönen.

Minusta se oli vallan mainio, mutta olisi voinut olla pidempi.

ihan hyvä, mutta sais olla pitempi

Hmm, enkös tätä ole ehtinyt kommentoimaankaan?

Pieneen tilaan saatu erinomaisen näppärä tarina. Alunperin tarkoitus oli, että kilpailuun ei mitään hirvittävän pitkiä sanailtaisi, jossa sitten "hieman" lipsuttiin. Mutta jos olisi pidetty jyrkkä linja tarinoiden pituuden suhteen, niin tämä olisi ollut kärkipäässä. Erinomaista tekstiä, jossa ei mitään turhaa, ja silti kaikki tarpeellinen.

Täytyy kyllä tunnustaa, että nyt tekstiä tarkastellessa, se vaikuttaa kovin lyhyeltä verrattuna muihin. Kirjoitusvaiheessa sitä tuntui olevan tarpeeksi, mutta tänne postattuna muiden rinnalle se vaikuttaa jotenkin alimittaiselta. Fiilikset ovat sinänsä hiukan ristiriitaiset, koska en nyt siihen oikeastaan mitään haluaisi lisätäkään.

Täytyy ehkä vain miettiä seuraavaan tarinaan sitten enemmän kerrottavaa mistä kirjoitella.

Mukava tarina, kieltämättä. Lyhyys ei haitannut, oli melko sopiva. Hyvin kuvailitkin.