Päivä kirjaa matkasta Barak Variin.
Lähetetty: Su 07.03.2004 21:23
Otteita päiväkirjasta ’Matkani Barak Variin, Ukkosotsain klaanin luokse’
Päivä –30
Tänään saimme kirjeen Barak Varista oppaaksemme ilmoittautuneen Taner nimisen kääpiön mukana. Meidät otetaan vastaan ja majoitetaan matkamme ajaksi. Ralf aloitti karvaanin varustelun ja hänen veljensä Rudolf värväsi apujoukkoja.
Päivä –15
Karavaani on lähes valmis. Pääsemme matkaan aikataulussa, ellei jotain yllättävää ilmene. Kääpiö on todennut ettei meidän kannata ottaa mukaan enempää olutta kuin matkalla juomme. En tiedä miksi. Kauppa tavarat ja ase tilaus ovat valmisteltu.
Päivä –7
Sain vihdoin muona kärryn valmiiksi lähtöä varten. Ralf on ystävystynyt kääpiön kanssa, varmaan siksi että hän osallistui viikko sitten baaritappeluun tämän kanssa.
Päivä 0
Tänään jätimme Nulnin taaksemme ja suuntaamme kohti mustatulen solaa. Olen huomannut että kääpiö uskoo tietävänsä minusta jotain tärkeää ja dramaattista.
Päivä 14
Tapasimme matkalla kääpiöiden kauppa karavaanin joiden kanssa vietimme hyvin rattoisan illan. Kyselymme Ukkosotsain klaanista toi meille paljon tietoa isännistämme. Heitä kuvailtiin mm. (jopa kääpiö mittapuulla)itseppäisiksi ja oudoiksi. He ovat ainoa klaani jolla on oma laivasto, jokseenkin pieni, mutta on. Odotan mielenkiinnolla tapaamistamme.
Päivä 28
Jouduimme väijytykseen. Hiisien susiratsastajia. Kääpiö ansaitsi meidän kaikkien kunnioituksen kaatamalla niiden johtajan kirveellään. Rudolf kaatui ja hautasimme hänet tien varrelle. Kääpiö kirjoitti jotakin riimuilla hautaan.
Päivä 40
Saavuimme Barak Variin. Meitä oli vastassa joukko kääpiö samoojia jotka saattoivat meidät porteille. Meitä odotti juhla illallinen klaanin suuressa salissa. Minä sain kunnian istua klaanin päämiehen Bathor ’Ukkosvasaran’ vieressä.
Päivä 42
Vierailin seppien luona jättämässä ase tilauksen ja ostamassa itselleni kirveen väijytyksessä särkyneen tilalle.
Keskustelin pitkään Bathorin kanssa heidän klaanistaan. Tässä hieman muistiin panojani:
Ukkosotsain klaani nimettiin heidän periytyvän temperamenttinsa mukaan. He polveutuvat koston(tai tunnetummin partojen-)sodassa tuhoutuneesta Iskuvasrain klaanista. Klaanin perusti Bathorin esi-isä, riimu lordi Kardan Gutriksson, noin 1500 vuotta sitten. Hän takoi myös klaanin tunnusmerkkinä pidetyn Ukkosvasaran. Klaani on jo pitkään pitänyt vankkoja kauppasuhteita Imperiumiimme ja tästä varoja keränneenä on hyvin rikas yhteisö. Maineensa outoina he ovat ansainneet laivastostansa. Vaikka linnakkeella on oma laivasto, ovat Ukkosotsat ainoa klaani joka on sijoittanut ikiomaan pienehköön laivueeseensa. Yleisesti heitä pidetään myös kovapäisinä ja ehkä hieman tyhminä. Heidän kapakoidensa maine on kiirinyt jo Karaz-A-Karakiin asti, sillä meno ei yleensäkkään ole erityisen rauhallista. Harkitsin meneväni juomaan kolpakollisen tai pari tänä iltana, mutta hylkäsin aatteen kuultuani kuvauksen ’normaalista’ illasta.
Sain myös nähdä kuuluisan Ukkosvasaran. Ennen aseeseen koskemista Bathor veti käteensä hopean hohtoisen rauta hansikkaan jonka riimut alkoivat hohtaa välittömästi hansikkaan koskiessa aseen säkenöivään varteen. Se oli pysähdyttävä elämys. Laskin katseeni vasaran välähtelevään iskupintaan. Koko vasara oli aitojen salamoiden peitossa! Jälkeenpäin sain tietää, että vasaraan oli vangittu salama erittäin voimakkaan riimun avulla.
Päivä 51
Ralf otti tänään osaa kääpiöiden kapakkatappeluun. Tuloksena oli murtuneita kylkiluita ja katkennut jalka. Lähdemme viikon kuluttua.
Päivä 57
Tänään meille järjestettiin juhla illallinen ja Bathor hyvästeli meidät henkilökohtaisesti. Ralf ilmoitti jäävänsä Tanerin luokse vielä joksikin aikaa. Pakkasimme varusteitamme.
Päivä 58
Kun aamulla lähdimme, saimme seuraksemme saman samooja ryhmän kuin tullessamme. He lupasivat saattaa meidät Mustatulen solalle asti.
Päivä 69
Kuljemme nopeammin kuin tullessamme. Saavuimme tänään Rudolfin haudalle. Pyysin kääpiöitä tulkkaamaan riimukirjoituksen, mutta he eivät suostuneet.
Päivä 80
Vankkureista hajosi pyörä ja korjaus viivytti meitä lähes päivän. uskomme kuitenkin pääsevämme Nulniin lähes ajallaan.
Päivä 98
Ah, Nuln. On mukavaa olla kotona, näinkin kiintoisan ja lämminhenkisen matkan jälkeen.
Päivä 130
Ralf ilmoitti jäävänsä Barak Variin.
Nöyrä palvelijasi
-Adolf Ralstein