Grom Rautavasara, Armeija
Lähetetty: Ma 08.03.2004 19:18
Grom Rautavasara, Armeija
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
Gromin ilme muuttui huolestuneeksi. Hän oli kuullut Snisbagin uutiset oudosta mustakaapuisesta vaeltajasta. Lähes kaksi kuukautta oli ehtinyt kulua siitä, kun Grom Rautavasara oli ilmoittanut kokoavansa mahtavan Waaagh!in ja marssivansa Kaaoksen maille tappamaan epäsikiöitä ja mutaatioita. Örkkien ja hiisien tulva Barak Gragiin oli laantunut vähäiseksi ja enää muutamia pienten heimojen joukkoja saapui paikalle. Grom oli juuri ollut tarkistamassa armeijansa vahvuutta, kun pelkurimainen susiratsastajien päällikkö Dubrok Snisbag oli ratsastanut vaaleanvihreänä paikalle tuomaan erikoisia uutisia. Grom ei ollut ensin uskoa tarinaa omituisesta yön hiisishamaanista ja katoamisesta eikä myöskään huhuja mustakaapuisesta kalvakasta vaeltajasta, joka keräisi yhteen koko Pahamaiden yön hiisikannan. Snisbag väitti kuitenkin kivenkovaan puhuvansa täyttä totta ja hänen soturinsa nyökkäilivät myöntyväisinä vierellä.
- Epäilemättä mun täytyy selvittää, kuka se typerä kulkuri on, ennen kun mä lähen reissuun, mietiskeli Grom.
- Mutta sullahan on händyt täynnä hommaa täällä. Meitsi vois hoitaa tän tehtävän, ehdotti Snisbag rintaansa röyhistäen.
Grom tuhahti halveksien.
- Johan sulla on kuset housussa, kun sä näät vilauksenkaan mustast' kaavust'.
Snisbagin soturit vilauttelivat huvittuneita ilmeitä toisilleen ja osa jopa hihitti hiljakseen. Snisbag katsoi nyrpeänä Gromia ja heristi sitten nyrkkiään joukoilleen.
- Mä luulen, et mä tiiän just sopivan hemmon tähän hommaan, sanoi Grom sitten ja lähti siltä seisomalta etsimään Kaghed-nimistä hiittä.
Tällä välin tapahtui Pahamaiden eteläosissa. Suuri armeija jyräsi eteenpäin murskaten kaiken tielleen osuvan. Armeija oli matkannut valtavan matkan Etelänmailta läpi Arabian tuhoten arabien, epäkuolleiden ja hiisien sekä örkkien joukkoja. Tämä armeija ei ollut ihmisten eikä haltioiden. Ei Lustrian liskomiesten tai inhojen syöpäläisten. Se koostui vihreästä massasta. Armeija koostui villiörkkien mahtavista heimoista ja heimopäälliköistä. Johdossa marssi Waaagh-Waaagh-heimon raivohullu päällikkö Habaz da Eata', joka oli tunnettu vastustajan täydellisestä raakalaismaisesta paloittelusta ja vihollisen lihan syönnistä. Habaz da Eata'n nimi oli tunnettu Arabiassa ja Etelänmaissa ja nyt kuuluisa sotapäällikkö oli sotaretkellä aikeenaan liittyä mahtavaan Waaagh!iin, jonka yksi pohjoisen örkkipomoista oli laittanut aluilleen. Habaz da Eata' halveksi tavallisten örkkien varovaisia ja panssaroituja johtajia, jotka taktiikoillaan pilasivat mainiot tappelut ja yhteenotot. Hän oli suoran toiminnan kannalla. Arabiassa kerrotaan jo tarinoita raivoavasta armeijasta, joka hyökkää kiinni viholliseen heti sellaisen havaittuaan ja repii sen kappaleiksi hirvittävällä hulluudella. Habaz da Eata' oli kuitenkin kunnianhimoinen villiörkki. Hän oli sotinut kymmeniä kertoja Etelänmaiden alkuasukas- ja ihmiskansoja vastaan ja murskannut vihollisena, mutta silti pysynyt tuntemattomuudessa. Tämä pohjoisen örkkipomo tarjosi Habaz da Eata'lle mahdollisuuden nousta suuruuksien joukkoon. Hän oli siis matkannut läpi Etelänmaiden keräten jokaisen halukkaan villiörkkiheimon ja murskaten haluttomat. Hän oli johtanut ennennäkemättömän armeijan halki tuntemattomien maiden ja oli saapunut Pahamaille kuukauden sen jälkeen, kun oli ilmoituksesta kuullut. Waaagh-Waaagh-heimoa sanotaan villiörkkien suurimmaksi ja hurjimmaksi heimoksi. Se kommunikoi yksittäisillä waaagh-lausahduksilla muutellen äänensävyä ja ilmeitä ilmaistakseen asiansa. Habaz da Eata'lla oli toki puhekin hallussa, mutta hän piti heimonsa tapaa paljon parempana ja käytännöllisempänä. Mukanaan hänen vierellään marssi rummuttaja Borog Luunmurtaja, musta örkki joka oli saapunut heimon luo pikkuisena örkinpoikana ja sopeutunut villiörkkien elämään. Luunmurtaja oli raivoisa taistelija, joka rummutti armeijan marssitahtia kärjessä yhdessä Habaz da Eata'n kanssa. Sokea Joki virtasi armeijan itäpuolella ja Lohikäärmeenselän Vuoristo siinsi jo heidän näköpiirissään luoteessa. Habaz da Eata' katsoi kuola suustaan valuen horisonttiin.
- Koh... kohte...hta, hän takelteli ja Borog Luunmurtaja hänen vierellään nyökkäsi.
- Aivan, kohta ollaan jo lähellä. Meitsit on kulkenu vauhilla.
Habaz da Eata' hekotti mielipuolista nauruaan.
- Meitzit vauhilla, hehheh! Krom Vasarauta meitsit vastaan ott...ottaa, hehheh.
Habaz da Eata' oli Luumurtajan tuntemista päälliköistä mielipuolisin ja typerin, mutta samalla julmin ja kaihtamattomin. Luunmurtaja oli tutustunut häneen harhaillessaan Waaagh-Waaagh-heimon kylään nälissään ja vähissä voimissaan. Habaz da Eata'n oli ollut tarkoitus syödä Luunmurtaja, mutta tämä oli jotenkin selviytynyt kammottavasta kuolemasta ja marssi nyt sotaan "pelastajansa" rinnalla. Toki häntä innosti lähteä taistelemaan tuntemattomia kaaoksen joukkoja vastaan, mutta mieluummin hän olisi ollut jonkun muun sotapomon seurassa.
- Se on Grom Rautavasara, korjasi Luunmurtaja.
Kaghed Keltasilmä heräsi voimakkaaseen koputukseen hökkelinsä ovelta. Hän ravisteli päätään ja heitti päälleen kulahtaneen kellertävänruskean kaavun. Hänen silmissään leijaili ärsyttäviä punaisia palleroita ja hänen päätään tykytti ilkeästi. Nämä olivat Kaghedin joka-aamuisia vaivoja, joista hän oli aina päässyt eroon väkivallalla ja viinalla. Hän lähti laahustamaan kohti ovea, joka näytti siltä kuin olisi voinut romahtaa tomuksi hetkenä minä hyvänsä. Matkalla hän oli liukastua lattialla lojuvaan mädäntyneeseen hiidenkämmeneen, jonka hän oli ottanut evääkseen jostain katutappelusta. Kaghed kirosi ja sylkäisi seinälle ison limaklimpin, jonka kimppuun muutama nopealiikkeinen kovakuoriainen vipelsi. Vihdoin Kaghed pääsi ovelle ja avasi sen hieman liian voimakkaasti. Oven takana seisoi iso hahmo, jonka piirteitä Kaghed ei voinut erottaa johtuen häikäisevästä auringonpaisteesta.
Ovi Gromin edessä avautui ja sisältä puski väkevä haju päin hänen kasvojaan. Muutama hyönteinen lennähti ulos nauttien vapaudesta. Grom oli välittämättä hajusta ja tarttui oven avannutta kookasta hiittä rinnuksista ja paiskasi ryskyen hökkelin takaosaan.
- Kaghed oletan, tokaisi Grom.
- Joo, sanoi hökkelin perillä istualleen noussut hiisi. - Mitä sä tahot?
- Pukeudu ja tuu ulos sieltä peikonpesästä. Nähään pian Särkyneen Pullon ovella, sanoi Grom Kaghedille ja poistui.
Kaghed katsoi hämmentyneenä, mutta tyynenä kun Grom Rautavasara poistui selkänsä kääntäen. Hän kirosi ja nousi seisomaan. Hänen selästään vuosi verta ja pari ilkeän näköistä puutikkua oli jäänyt siihen kiinni johtuen lautojen kunnosta. Kaghed oli oikeastaan osannut aavistaa tämän. Aiheutettuaan Rautavasaralle vaikeuksia katuaukiolla muutama kuukausi sitten, hän tiesi että tulisi näkemään tämän valtavan sotajohtajan vielä. Ensin hän aikoi jäädä punkkaansa makaamaan ja juomaan päivän ohi, mutta uteliaisuus vei voiton. Hän halusi tietää, mitä varten Rautavasara oli ottanut yhteyttä häneen, kapiseen vanhaan juoppoon. Hän pukeutui, huuhtaisi kasvojaan haisevalla vedellä ja otti käsiinsä tutun keihäänsä. Poistumalla hökkelistään hän tietämättään muutti elämänsä täysin.
Grom nojaili Särkyneen Pullon seinään keräten lukuisia katseita puoleensa. Pienet örkit osoittelivat ihmeissään häntä ja heidän emonsa katselivat kunnioittavasti suurta ilmestystä. Grom Rautavasaran nimi oli tällä hetkellä koko Pahamaiden tunnetuin ja kaikkien örkkisoturien ja pienten örkkipoikien huulilla. Grom roikotti valtavaa kirvestään huolimattomasti käsissään ja kolautteli sitä huomaamattaan puisen nuhjuisen kapakan seinään aiheuttaen pahoja jälkiä. Hän tiesi, että Kaghed saapuisi. Kukaan typerä hiisi ei jättäisi tilaisuutta käyttämättä, kun kyseessä olisi sen hetken kuumin örkkijohtaja. Pian Grom näkikin Kaghedin nilkuttavan kadun poikki pitkä keihäs toisessa kädessään ja miekka toisessaan. Tämä askelsi Gromin ohi pölyiseen kapakkaan ja istahti pöytään tilaten oluen. Grom käveli perässä tilaamatta mitään.
- Sä et ehi juada tota sun kaljaas, luulen mä, tokaisi Grom.
- Sä halusit nähä meitsin. Mitä asiaa? kysyi Kaghed ottaen vastaan oluensa ja hörppäsi kunnon kulauksen. - Hyvä vuosikerta, just parhaassa maussa, hän sanoi virnistäen maisteltuaan oluttaan.
- Asia koskee jotaki hihhulia yön hiisien mailla. Mä lähtisin ite selvittämään mikä on meininki, mutta armeija pitää himassa. Eli mä tarviin jonkun selvittään asian.
- Älä perhana kato mua! Mä pystyn tuskin juoksee tällä jalalla, huudahti Kaghed.
- Sä mihinkään jalan lähe. Meitsillä on sulle sus. Sä ridaat yön hiisien alueelle ja selvität mitä on tekeillä ja miks ne pellet ei lähe mun mukaan.
- Älä unta nää. Mä mitään sutta osaa ratsastaa, sanoi Kaghed päätään pyöritellen.
Grom rupesi muuttumaan tummemmaksi ja kiristi hampaitaan.
- Muistaksä mitä tapahtu tässä pari kuukautta sitten kadulla? Joku typerä läski hiisi iski pikku tikkunsa mun jalasta läpi. Nyt se typerä fatso uskaltaa viel' ärsyttää mua. Mä luulen, et tää hiisi lähtee kiltisti matkaan tai Grom Rautavasaran pikkuinen armeija piipahtaa Kaghedin kautta. Onko selvä!?
Grom paiskasi nyrkillään pöytään. Kaghed ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan hörppäsi tuopistaan.
- Lisäksi mulla on mukavat käteisvarat, joista liikenee kenties ylimääräistä vihernahoille, jotka miellyttävät mua, lisäsi Grom.
Kaghed höristi korviaan.
- Paljonko?
- Sen verran, et sun ei kantsi kysellä liikoja.
- Ok, tuo se sus mun ovelle. Liekaan sidottuna. Ne elukat osaa olla ilkeit', sanoi Kaghed ja nousi tuoliltaan.
- Itse asiassa se on jo kapakan takan, vastasi Grom ja osoitti ulos kapakan takaikkunasta, josta näkyi pelokas palveluspoika ja säyseä ympyrää kiertävä susi.
Kaghed murahti näreissään ja lähti kohti ovea. Grom oli tiennyt siis koko ajan, että hän tulisi suostumaan.
- Hei muuten! Ehin juua kaljat, hän huikkasi vielä Gromille ja väläytti ivallisen hymyn.
Grom puuskahti nyt hän vuorostaan näreissään ja lähti murahdellen pois kapakastaan. Hän oli nyt saanut kelvollisen vihernahan selvittämään yön hiisien mysteeriä. Pian hän olisi valmis lähtemään.
Kun Grom saapui takaisin linnoituksensa luokse, Dubrok Snisbag juoksi häntä vastaan hätääntyneenä. Tämä kompastui aivan Gromin edessä ja liukui mudassa tämän jalkoihin. Grom katsahti kulmat kohollaan nolostunutta hiittä.
- Mitä nyt? hän kysyi lähtien kävelemään eteenpäin.
Snisbag nousi pystyyn ja pinkoi Gromin kannoille.
- Valtava armeija! Tulos tänne! hän rääkäisi.
Grom valpastui.
- Mikä armeija? Kerro heti!
- Sairaan iso villiörkkien armeija. Se on nähty aika lähellä Barak Gragia marssimas vauhilla kohti meitsii. Ne jyrää meitin! Snisbag rääkyi paniikinomaisena.
- Turpa kii! Ne on varsin tulossa lähteekseen mun mukaan waaaghiin, Grom murahti ja lähti nousemaan portaita ylös kohti huonettaan.
- Mistä sä tiiät? Mitä jos ne haluu van tappaa meiät. Teurastaa ja nylkee ja murskaa ja..., Snisbagin puhe katkesi Gromin iskiessä kirveensä varren tämän suuhun.
- Turpa jo kii! Grom karjaisi ja Snisbag pökertyi portaille ja vieri alas.
Grom avasi huoneensa oven ja katsahti ikkunasta ulos. Todellakin, hän pystyi erottamaan pölypilven etelästä. Armeija oli tulossa. Grom ei voinut uskoa, että tämä armeija hyökkäisi, mutta joutui silti hyvän sotajohtajan tavoin asettamaan joukkonsa puolustusasemiin linnakkeeseen ja laittamaan sotakoneet valmiuteen. Kaikki tämä maksoi tavattomasti aikaa ja vaivaa, mutta olipahan linnake ainakin turvattu. Gromilla oli pieniä rasistisia ennakkoluuloja ja pahoja muistoja villiörkkejä kohtaan. Ensin hän oli joutunut juoksemaan Urgoth Pääkallonmetsästäjän perässä viidakoissa ja seuraavaksi typerä Bruza oli kääntynyt Gromia vastaan pienestä lupauksesta. Hän näki kuitenkin, että tulossa oli suuri armeija, joten sen johtajan täytyi olla pelottava ja taitava, muttei aivan typerä. Hänelle tuli vahvasti mieleen Pääkallonmetsästäjän muisto. Pääkallonmetsästäjästä hänen ajatuksensa siirtyivät edesmenneeseen Tarak Sotakirveeseen. Hän oli marssinut Gromin armeijassa alusta asti ja heidän välilleen oli syntynyt erikoislaatuinen toveruus. Toveruus, joka oli örkkien keskuudessa harvinaista. Voitiin jopa puhua luottamuksesta. Tarak Sotakirves oli menettänyt kätensä taistelussa Pääkallonmetsästäjää vastaan, mutta oli taistellut käsipuolenakin taitavammin, kuin Grom ei saattaisi koskaan tulla taistelemaan. He kävivät yhdessä taistelut Viidakoissa, Averheimissa ja Karak Kadrinissa. Karak Kadrinin yllättävässä ihmiset ja kääpiöt liittoutumassa hän joutui kuitenkin kohtaamaan loppunsa, kuten niin moni Gromin mainioista sotureista ja tovereista. Grom kirosi mielessään Patrick Branhamin nimen. Nuoren ihmissoturin, joka oli kääntynyt pahuuden puolelle. Näistä muistelmista Grom palasi todellisuuteen, sillä ääni jonka hän oli jo jonkin aikaa kuullut kaukaisuudesta kuului nyt jo läheltä. Hän käänsi päänsä ja mykistävä näky oli salvata hänen henkensä. Valtava vähäpukeisten ja barbaaristen villiörkkien armeija oli alle virstan päässä Barak Gragista. Grom näki valtavia joukkoja tavallisia sotureita, hiisiä ja villikarjuratsastajia sekä myös erikoisempia villiörkkien joukkoja kuten kärryjä ja hämähäkkejä. Jotkut hiidet jopa ratsastivat valtavilla kahdeksanraajoilla. Grom vihelsi hiljaa katsellen armeijaa kulmat koholla. Hän toivoi todella, että tämä valtava vihreä massa olisi täällä "rauhanomaisin" aikein, vaikkakin pieni tappelu tekisi tietysti aina terää. Grom tajusi kuitenkin, ettei hänellä ollut varaa menettää joukkojaan ennen Waaagh!in alkua. Villiörkkien armeija lähestyi vauhdilla. Grom kuuli ääniä ulkopuolelta suojavarustuksissa: "Ne törmää meihin!" "Ei ne aio ees pysähtyy!" "Pitäkää tiukasti kiinni! Kohta meinaan jyrisee!". Grom naurahti hermostuneena. Villiörkkiarmeijalla ei olisi järkeä hyökätä hänen kimppuunsa. Grom nielaisi. Eihän villiörkeillä ole järjestä tietoakaan. Hän lähti laskeutumaan portaita suunnaten kulkunsa kohti linnoituksensa porttia. Lähestyvä armeija aiheutti maan tärinän ja torvet Barak Gragissa sekä villiörkkien armeijassa toitottivat kuuluvina. Gromin päässä risteili kaksi ajatusta, yhteenotto, ei yhteenottoa. Hän sieppasi kirveensä paremmin otteeseensa ja lähti nousemaan tähystystorniin, jossa muutama hiisijousiampuja viritteli jousiaan. Gromin noustessa torniin armeija oli jo ehtinyt Barak Gragin porteille. Valtavan massan kärjestä eteen astui kolme hahmoa. Yksi villiörkki heilutti pitkän keihään päässä keikkuvaa suuren eläimen pääkalloa, josta roikkui pienempiä ihmisten ja muiden olentojen kalloja. Toinen villiörkki oli luultavammin armeijan kenraali. Kolmas ihmetytti Gromia eniten. Villiörkin tavoin "pukeutunut" musta örkki, joka hakkasi rumpuaan kuuluvasti. Grom odotti mitä tapahtuisi ja pian hän yllättyi suuresti. Jostain armeijan keskeltä paikalle raahattiin ihminen. Kärsinyt ja kuolemaisillaan olevan orja. Grom ei tiennyt mitä odottaa. Musta örkki tönäisi ihmisen heidän kaikkien eteensä.
- Älkää pelätkö. Tulemme rauhassa, aloitti ihminen ja kaikkialta kuului tyytymätöntä muminaa.
Grom oli kuitenkin helpottunut.
- Armeijamme on mahtava ja kaikki Etelänmaiden villiörkit ovat liittyneet mukaan marssiakseen Grom Rautavasaran kanssa kaaoksen maille tappamaan. Johdossamme marssii raivoisa ja mahtava Habaz da Eata', ihminen lausui nimen ääni väristen.
Muulloin tämä ihminen puhui rohkeasti ja pää pystyssä.
- Täten liitymme siis armeijaasi Grom Rautavasara. Voit ilman epäilyksen haiventa tulla tervehtimään armeijasi uusimpia sotureita, ihminen lopetti puheensa.
Grom lähti laskeutumaan kiireellä portaita alas. Tietysti hänen mukaansa lähtivät Snisbag ja Jorg joukkoineen muodostaen suojakehän. Grom marssi punainen töyhtö liehuen kohti vielä suljettuja portteja.
- Avatkaa portit! kuului huuto ja kiviset portit lähtivät kolisten avautumaan.
Grom seisoi tyytyväisenä vartioidensa ympäröimänä ja lähti porttien avauduttua näkemään toverinsa. Häntä kohtasi raaka näky. Ihminen makasi verille hakattuna nurmella parkuen ja villiörkkien johtaja lähestyi tätä pelottavan näköinen luinen ase koholla. Tämä Habaz da Eata'ksi kerrottu nosti aseensa ja karjaisi raivoavan Waaagh!-huudon ennen, kuin iski sen läpi ihmisen selästä. Grom katsoi tyynenä teloitusta. Habaz da Eata' hakkasi aseellaan ihmistä paloiksi ja veri suihkusi joka puolelle hänen ympärilleen. Mielipuolinen villiörkki nauroi hakatessaan enää muodotonta veristä kasaa ja sen jälkeen loikkasi uhrinsa kimppuun maistaen verta. Muutama karski ja arpinen soturi seurasi johtajansa esimerkkiä ja kävi maistamassa ihmisen jäänteitä. Tässä vaiheessa Snisbag pyörtyi. Gromiakin etoi kovasti villiörkkien rituaali, mutta hän odotti sen vakavana loppuun saakka. Sen jälkeen hän lähti lähestymään veren peitossa olevaa Habaz da Eata'a.
- Mä toivotan sut tervetulleeks, sanoi Grom ja paiskasi mielipuolta olalle.
- Joo-o, vastasi tämä ja antoi katseensa kiertää ympäriinsä.
Nähtyään armeijan minkä kanssa hän tulisi lähtemään matkaan Habaz da Eata' virnisti ja alkoi nauramaan mielipuolisella hörötyksellään. Muu armeija seurasi perässä ja pian koko Barak Gragin lähiseutu kaikui nauravien hullujen uhkaavasta mölinästä.
Kaghed oli ratsastanut jo melkoisen matkan itään päin kohti yön hiisien runsaslukuisinta aluetta. Hänen takapuolensa oli kivusta turta ja selkänsä kipeä. Hän oli nuoruudessaan ratsastanut sudella moniin taisteluihin, mutta näin retkeilyksi tapa tuntui erittäin epäkäytännölliseltä. Keihäs lepäsi mukavasti hänen olallaan ja kilpi roikkui löysällä hänen käsivarrellaan. Kaghed ei ollut törmännyt yhteen ainoaan yön hiiteen matkansa varrella. Vaikka hän olikin melko välinpitämätön maailman nykyistä menoa kohtaan, mietitytti häntä kuitenkin yön hiisien katoaminen. Hän oli nuoruudessaan tuntenut moniakin mukavia yön hiisi-tovereita. Kaghed päätti pitää pienen tauon ja loikkasi pois sutensa selästä voihkaisten tömähdyksen aiheuttamasta kivusta. Kun hän asteli kitukasvuisen puun alle ja kävi sytyttämään pientä nuotiota, hän erotti pensaikossa liikettä. Jokin punertava piileskeli todellakin pensaiden suojissa. Kaghed tarttui keihääseensä ja lähti välinpitämättömänä vihellellen kävelemään kohti pensaikkoa. Hän kuuli tuhinaa pensaasta ja lähestyi. Kun hän oli aivan pensaan kohdalla hän teki ratkaisunsa ja iski keihäänsä vauhdilla pensaaseen aiheuttaen kirkaisun ja kahden squigin loikkaamisen pois pensaan suojista.
- Vai niin, mutisi Kaghed ja valmistautui kohtaamaan hervottomat squigit.
Toinen squigi, jota Kaghed oli ilmeisesti pistänyt lähestyi muristen häntä vaihdellen painoaan jalalta toiselle. Kaghed heilutteli keihästään squigin naaman edessä ja teki nopean pistävän liikkeen. Keihäs lävisti squigin nahkaa ja sai sen loikkimaan kirkuvana tiehensä. Toinen squigi loikki kohti Kaghedia heilutellen kieltänsä typerän näköisesti. Kaghed toisti saman liikkeen, kuin oli edelliseen squigiin tehnyt, mutta tällä kertaa squigi tarttui hampaillaan kiinni keihään kärjestä ja riuhtaisi sen irti yllättyneen Kaghedin käsistä. Kaghed oli kuitenkin kokenut tällaisia tilanteita ennenkin ja tiesi heti mitä tekisi. Hän loikkasi kiinni squigiin ja paljain käsin väsytti tätä. Squigi murisi Kaghedin väännellessä sen leukoja ja jalkoja ja muksiessa sitä luisilla nyrkeillään. Kaghed huomasi vastustajansa väsyvän ja tarttui nopealla kierähdyksellä keihääseensä ja salamannopeasti iski sen squigin ruumiista läpi.
- Inhottaa tehä tällasta lemmikeille, murahti Kaghed putsatessaan keihästään.
Kaghedin olisi tehnyt vielä mieli lepäillä, mutta tauko oli venähtänyt jo luvattoman pitkäksi. Hän nousi seisomaan jatkaakseen matkaansa, mutta huomasi sutensa kadonneen. Kaghed karjahti pari huolella valittua kirosanaa ja lähti hölkäten etsimään suttansa. Kun hän oli jonkin aikaa tarkkaillut ympäriinsä jokin tarttui häntä olkapäästä. Kaghed kääntyi nopeasti ja säikähti. Valtava joukko yön hiisiä oli ilmestynyt pimeydestä hänen taaksensa, kuin aaveet ikään.
- Teitä mä olinki etsimässä, huusi Kaghed niin, että jokainen varmasti kuuli. - Grom Rautavasara haluaa tietää mitä on tekeillä. Olis aika bueno jos te lähtisitte ny mun mukaan Barak Gragiin.
Jostakin yön hiisijoukkion keskeltä asteli esiin hiisi, joka oli peittänyt päänsä täysin hupullaan, mutta silti alta kuulsivat kalpeat vihertävät kasvot.
- Aika on koittanu. Toverit, nyt me liitytään Grom Rautavasaran armeijaan, sanoi huppupäinen olento.
- Hieno homma. Eikun matkaan. Se oottelee jo kärsimättömänä.
- Olenkin jo oottanut, että saan nähä Grom Rautavasaran pitkästä aikaa, sanoi huppupäinen olento ja veti hupun pois päästään.
Kaghed hätkähti, nielaisi ja vihelsi sitten hiljaa.
- Vai, että on kuolleet heränny eloon.
_____________________________________________________
Tämä taisi olla hiukkasen lyhyempi, kuin edellinen, mutta en vielä tässä halunnut paljastaa kaikkea
. Taistelemaan ei lupaukseni vastaisesti päästy, mutta kuten joku sanoikin: "älä kiirehdi sillä taisteluun pääsemisellä". Otsikko on hieman tylsä, mutta keksikää parempi tällaiselle armeijankokoamistarinalle. 
Toivottavasti en ihan ole menettänyt otettani...
GromEdit: No niin, nyt sain korjattua pahat välimerkkivirheet, jotka tämä teki. Eli nyt on mukavampi lukea...
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
Gromin ilme muuttui huolestuneeksi. Hän oli kuullut Snisbagin uutiset oudosta mustakaapuisesta vaeltajasta. Lähes kaksi kuukautta oli ehtinyt kulua siitä, kun Grom Rautavasara oli ilmoittanut kokoavansa mahtavan Waaagh!in ja marssivansa Kaaoksen maille tappamaan epäsikiöitä ja mutaatioita. Örkkien ja hiisien tulva Barak Gragiin oli laantunut vähäiseksi ja enää muutamia pienten heimojen joukkoja saapui paikalle. Grom oli juuri ollut tarkistamassa armeijansa vahvuutta, kun pelkurimainen susiratsastajien päällikkö Dubrok Snisbag oli ratsastanut vaaleanvihreänä paikalle tuomaan erikoisia uutisia. Grom ei ollut ensin uskoa tarinaa omituisesta yön hiisishamaanista ja katoamisesta eikä myöskään huhuja mustakaapuisesta kalvakasta vaeltajasta, joka keräisi yhteen koko Pahamaiden yön hiisikannan. Snisbag väitti kuitenkin kivenkovaan puhuvansa täyttä totta ja hänen soturinsa nyökkäilivät myöntyväisinä vierellä.
- Epäilemättä mun täytyy selvittää, kuka se typerä kulkuri on, ennen kun mä lähen reissuun, mietiskeli Grom.
- Mutta sullahan on händyt täynnä hommaa täällä. Meitsi vois hoitaa tän tehtävän, ehdotti Snisbag rintaansa röyhistäen.
Grom tuhahti halveksien.
- Johan sulla on kuset housussa, kun sä näät vilauksenkaan mustast' kaavust'.
Snisbagin soturit vilauttelivat huvittuneita ilmeitä toisilleen ja osa jopa hihitti hiljakseen. Snisbag katsoi nyrpeänä Gromia ja heristi sitten nyrkkiään joukoilleen.
- Mä luulen, et mä tiiän just sopivan hemmon tähän hommaan, sanoi Grom sitten ja lähti siltä seisomalta etsimään Kaghed-nimistä hiittä.
Tällä välin tapahtui Pahamaiden eteläosissa. Suuri armeija jyräsi eteenpäin murskaten kaiken tielleen osuvan. Armeija oli matkannut valtavan matkan Etelänmailta läpi Arabian tuhoten arabien, epäkuolleiden ja hiisien sekä örkkien joukkoja. Tämä armeija ei ollut ihmisten eikä haltioiden. Ei Lustrian liskomiesten tai inhojen syöpäläisten. Se koostui vihreästä massasta. Armeija koostui villiörkkien mahtavista heimoista ja heimopäälliköistä. Johdossa marssi Waaagh-Waaagh-heimon raivohullu päällikkö Habaz da Eata', joka oli tunnettu vastustajan täydellisestä raakalaismaisesta paloittelusta ja vihollisen lihan syönnistä. Habaz da Eata'n nimi oli tunnettu Arabiassa ja Etelänmaissa ja nyt kuuluisa sotapäällikkö oli sotaretkellä aikeenaan liittyä mahtavaan Waaagh!iin, jonka yksi pohjoisen örkkipomoista oli laittanut aluilleen. Habaz da Eata' halveksi tavallisten örkkien varovaisia ja panssaroituja johtajia, jotka taktiikoillaan pilasivat mainiot tappelut ja yhteenotot. Hän oli suoran toiminnan kannalla. Arabiassa kerrotaan jo tarinoita raivoavasta armeijasta, joka hyökkää kiinni viholliseen heti sellaisen havaittuaan ja repii sen kappaleiksi hirvittävällä hulluudella. Habaz da Eata' oli kuitenkin kunnianhimoinen villiörkki. Hän oli sotinut kymmeniä kertoja Etelänmaiden alkuasukas- ja ihmiskansoja vastaan ja murskannut vihollisena, mutta silti pysynyt tuntemattomuudessa. Tämä pohjoisen örkkipomo tarjosi Habaz da Eata'lle mahdollisuuden nousta suuruuksien joukkoon. Hän oli siis matkannut läpi Etelänmaiden keräten jokaisen halukkaan villiörkkiheimon ja murskaten haluttomat. Hän oli johtanut ennennäkemättömän armeijan halki tuntemattomien maiden ja oli saapunut Pahamaille kuukauden sen jälkeen, kun oli ilmoituksesta kuullut. Waaagh-Waaagh-heimoa sanotaan villiörkkien suurimmaksi ja hurjimmaksi heimoksi. Se kommunikoi yksittäisillä waaagh-lausahduksilla muutellen äänensävyä ja ilmeitä ilmaistakseen asiansa. Habaz da Eata'lla oli toki puhekin hallussa, mutta hän piti heimonsa tapaa paljon parempana ja käytännöllisempänä. Mukanaan hänen vierellään marssi rummuttaja Borog Luunmurtaja, musta örkki joka oli saapunut heimon luo pikkuisena örkinpoikana ja sopeutunut villiörkkien elämään. Luunmurtaja oli raivoisa taistelija, joka rummutti armeijan marssitahtia kärjessä yhdessä Habaz da Eata'n kanssa. Sokea Joki virtasi armeijan itäpuolella ja Lohikäärmeenselän Vuoristo siinsi jo heidän näköpiirissään luoteessa. Habaz da Eata' katsoi kuola suustaan valuen horisonttiin.
- Koh... kohte...hta, hän takelteli ja Borog Luunmurtaja hänen vierellään nyökkäsi.
- Aivan, kohta ollaan jo lähellä. Meitsit on kulkenu vauhilla.
Habaz da Eata' hekotti mielipuolista nauruaan.
- Meitzit vauhilla, hehheh! Krom Vasarauta meitsit vastaan ott...ottaa, hehheh.
Habaz da Eata' oli Luumurtajan tuntemista päälliköistä mielipuolisin ja typerin, mutta samalla julmin ja kaihtamattomin. Luunmurtaja oli tutustunut häneen harhaillessaan Waaagh-Waaagh-heimon kylään nälissään ja vähissä voimissaan. Habaz da Eata'n oli ollut tarkoitus syödä Luunmurtaja, mutta tämä oli jotenkin selviytynyt kammottavasta kuolemasta ja marssi nyt sotaan "pelastajansa" rinnalla. Toki häntä innosti lähteä taistelemaan tuntemattomia kaaoksen joukkoja vastaan, mutta mieluummin hän olisi ollut jonkun muun sotapomon seurassa.
- Se on Grom Rautavasara, korjasi Luunmurtaja.
Kaghed Keltasilmä heräsi voimakkaaseen koputukseen hökkelinsä ovelta. Hän ravisteli päätään ja heitti päälleen kulahtaneen kellertävänruskean kaavun. Hänen silmissään leijaili ärsyttäviä punaisia palleroita ja hänen päätään tykytti ilkeästi. Nämä olivat Kaghedin joka-aamuisia vaivoja, joista hän oli aina päässyt eroon väkivallalla ja viinalla. Hän lähti laahustamaan kohti ovea, joka näytti siltä kuin olisi voinut romahtaa tomuksi hetkenä minä hyvänsä. Matkalla hän oli liukastua lattialla lojuvaan mädäntyneeseen hiidenkämmeneen, jonka hän oli ottanut evääkseen jostain katutappelusta. Kaghed kirosi ja sylkäisi seinälle ison limaklimpin, jonka kimppuun muutama nopealiikkeinen kovakuoriainen vipelsi. Vihdoin Kaghed pääsi ovelle ja avasi sen hieman liian voimakkaasti. Oven takana seisoi iso hahmo, jonka piirteitä Kaghed ei voinut erottaa johtuen häikäisevästä auringonpaisteesta.
Ovi Gromin edessä avautui ja sisältä puski väkevä haju päin hänen kasvojaan. Muutama hyönteinen lennähti ulos nauttien vapaudesta. Grom oli välittämättä hajusta ja tarttui oven avannutta kookasta hiittä rinnuksista ja paiskasi ryskyen hökkelin takaosaan.
- Kaghed oletan, tokaisi Grom.
- Joo, sanoi hökkelin perillä istualleen noussut hiisi. - Mitä sä tahot?
- Pukeudu ja tuu ulos sieltä peikonpesästä. Nähään pian Särkyneen Pullon ovella, sanoi Grom Kaghedille ja poistui.
Kaghed katsoi hämmentyneenä, mutta tyynenä kun Grom Rautavasara poistui selkänsä kääntäen. Hän kirosi ja nousi seisomaan. Hänen selästään vuosi verta ja pari ilkeän näköistä puutikkua oli jäänyt siihen kiinni johtuen lautojen kunnosta. Kaghed oli oikeastaan osannut aavistaa tämän. Aiheutettuaan Rautavasaralle vaikeuksia katuaukiolla muutama kuukausi sitten, hän tiesi että tulisi näkemään tämän valtavan sotajohtajan vielä. Ensin hän aikoi jäädä punkkaansa makaamaan ja juomaan päivän ohi, mutta uteliaisuus vei voiton. Hän halusi tietää, mitä varten Rautavasara oli ottanut yhteyttä häneen, kapiseen vanhaan juoppoon. Hän pukeutui, huuhtaisi kasvojaan haisevalla vedellä ja otti käsiinsä tutun keihäänsä. Poistumalla hökkelistään hän tietämättään muutti elämänsä täysin.
Grom nojaili Särkyneen Pullon seinään keräten lukuisia katseita puoleensa. Pienet örkit osoittelivat ihmeissään häntä ja heidän emonsa katselivat kunnioittavasti suurta ilmestystä. Grom Rautavasaran nimi oli tällä hetkellä koko Pahamaiden tunnetuin ja kaikkien örkkisoturien ja pienten örkkipoikien huulilla. Grom roikotti valtavaa kirvestään huolimattomasti käsissään ja kolautteli sitä huomaamattaan puisen nuhjuisen kapakan seinään aiheuttaen pahoja jälkiä. Hän tiesi, että Kaghed saapuisi. Kukaan typerä hiisi ei jättäisi tilaisuutta käyttämättä, kun kyseessä olisi sen hetken kuumin örkkijohtaja. Pian Grom näkikin Kaghedin nilkuttavan kadun poikki pitkä keihäs toisessa kädessään ja miekka toisessaan. Tämä askelsi Gromin ohi pölyiseen kapakkaan ja istahti pöytään tilaten oluen. Grom käveli perässä tilaamatta mitään.
- Sä et ehi juada tota sun kaljaas, luulen mä, tokaisi Grom.
- Sä halusit nähä meitsin. Mitä asiaa? kysyi Kaghed ottaen vastaan oluensa ja hörppäsi kunnon kulauksen. - Hyvä vuosikerta, just parhaassa maussa, hän sanoi virnistäen maisteltuaan oluttaan.
- Asia koskee jotaki hihhulia yön hiisien mailla. Mä lähtisin ite selvittämään mikä on meininki, mutta armeija pitää himassa. Eli mä tarviin jonkun selvittään asian.
- Älä perhana kato mua! Mä pystyn tuskin juoksee tällä jalalla, huudahti Kaghed.
- Sä mihinkään jalan lähe. Meitsillä on sulle sus. Sä ridaat yön hiisien alueelle ja selvität mitä on tekeillä ja miks ne pellet ei lähe mun mukaan.
- Älä unta nää. Mä mitään sutta osaa ratsastaa, sanoi Kaghed päätään pyöritellen.
Grom rupesi muuttumaan tummemmaksi ja kiristi hampaitaan.
- Muistaksä mitä tapahtu tässä pari kuukautta sitten kadulla? Joku typerä läski hiisi iski pikku tikkunsa mun jalasta läpi. Nyt se typerä fatso uskaltaa viel' ärsyttää mua. Mä luulen, et tää hiisi lähtee kiltisti matkaan tai Grom Rautavasaran pikkuinen armeija piipahtaa Kaghedin kautta. Onko selvä!?
Grom paiskasi nyrkillään pöytään. Kaghed ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan hörppäsi tuopistaan.
- Lisäksi mulla on mukavat käteisvarat, joista liikenee kenties ylimääräistä vihernahoille, jotka miellyttävät mua, lisäsi Grom.
Kaghed höristi korviaan.
- Paljonko?
- Sen verran, et sun ei kantsi kysellä liikoja.
- Ok, tuo se sus mun ovelle. Liekaan sidottuna. Ne elukat osaa olla ilkeit', sanoi Kaghed ja nousi tuoliltaan.
- Itse asiassa se on jo kapakan takan, vastasi Grom ja osoitti ulos kapakan takaikkunasta, josta näkyi pelokas palveluspoika ja säyseä ympyrää kiertävä susi.
Kaghed murahti näreissään ja lähti kohti ovea. Grom oli tiennyt siis koko ajan, että hän tulisi suostumaan.
- Hei muuten! Ehin juua kaljat, hän huikkasi vielä Gromille ja väläytti ivallisen hymyn.
Grom puuskahti nyt hän vuorostaan näreissään ja lähti murahdellen pois kapakastaan. Hän oli nyt saanut kelvollisen vihernahan selvittämään yön hiisien mysteeriä. Pian hän olisi valmis lähtemään.
Kun Grom saapui takaisin linnoituksensa luokse, Dubrok Snisbag juoksi häntä vastaan hätääntyneenä. Tämä kompastui aivan Gromin edessä ja liukui mudassa tämän jalkoihin. Grom katsahti kulmat kohollaan nolostunutta hiittä.
- Mitä nyt? hän kysyi lähtien kävelemään eteenpäin.
Snisbag nousi pystyyn ja pinkoi Gromin kannoille.
- Valtava armeija! Tulos tänne! hän rääkäisi.
Grom valpastui.
- Mikä armeija? Kerro heti!
- Sairaan iso villiörkkien armeija. Se on nähty aika lähellä Barak Gragia marssimas vauhilla kohti meitsii. Ne jyrää meitin! Snisbag rääkyi paniikinomaisena.
- Turpa kii! Ne on varsin tulossa lähteekseen mun mukaan waaaghiin, Grom murahti ja lähti nousemaan portaita ylös kohti huonettaan.
- Mistä sä tiiät? Mitä jos ne haluu van tappaa meiät. Teurastaa ja nylkee ja murskaa ja..., Snisbagin puhe katkesi Gromin iskiessä kirveensä varren tämän suuhun.
- Turpa jo kii! Grom karjaisi ja Snisbag pökertyi portaille ja vieri alas.
Grom avasi huoneensa oven ja katsahti ikkunasta ulos. Todellakin, hän pystyi erottamaan pölypilven etelästä. Armeija oli tulossa. Grom ei voinut uskoa, että tämä armeija hyökkäisi, mutta joutui silti hyvän sotajohtajan tavoin asettamaan joukkonsa puolustusasemiin linnakkeeseen ja laittamaan sotakoneet valmiuteen. Kaikki tämä maksoi tavattomasti aikaa ja vaivaa, mutta olipahan linnake ainakin turvattu. Gromilla oli pieniä rasistisia ennakkoluuloja ja pahoja muistoja villiörkkejä kohtaan. Ensin hän oli joutunut juoksemaan Urgoth Pääkallonmetsästäjän perässä viidakoissa ja seuraavaksi typerä Bruza oli kääntynyt Gromia vastaan pienestä lupauksesta. Hän näki kuitenkin, että tulossa oli suuri armeija, joten sen johtajan täytyi olla pelottava ja taitava, muttei aivan typerä. Hänelle tuli vahvasti mieleen Pääkallonmetsästäjän muisto. Pääkallonmetsästäjästä hänen ajatuksensa siirtyivät edesmenneeseen Tarak Sotakirveeseen. Hän oli marssinut Gromin armeijassa alusta asti ja heidän välilleen oli syntynyt erikoislaatuinen toveruus. Toveruus, joka oli örkkien keskuudessa harvinaista. Voitiin jopa puhua luottamuksesta. Tarak Sotakirves oli menettänyt kätensä taistelussa Pääkallonmetsästäjää vastaan, mutta oli taistellut käsipuolenakin taitavammin, kuin Grom ei saattaisi koskaan tulla taistelemaan. He kävivät yhdessä taistelut Viidakoissa, Averheimissa ja Karak Kadrinissa. Karak Kadrinin yllättävässä ihmiset ja kääpiöt liittoutumassa hän joutui kuitenkin kohtaamaan loppunsa, kuten niin moni Gromin mainioista sotureista ja tovereista. Grom kirosi mielessään Patrick Branhamin nimen. Nuoren ihmissoturin, joka oli kääntynyt pahuuden puolelle. Näistä muistelmista Grom palasi todellisuuteen, sillä ääni jonka hän oli jo jonkin aikaa kuullut kaukaisuudesta kuului nyt jo läheltä. Hän käänsi päänsä ja mykistävä näky oli salvata hänen henkensä. Valtava vähäpukeisten ja barbaaristen villiörkkien armeija oli alle virstan päässä Barak Gragista. Grom näki valtavia joukkoja tavallisia sotureita, hiisiä ja villikarjuratsastajia sekä myös erikoisempia villiörkkien joukkoja kuten kärryjä ja hämähäkkejä. Jotkut hiidet jopa ratsastivat valtavilla kahdeksanraajoilla. Grom vihelsi hiljaa katsellen armeijaa kulmat koholla. Hän toivoi todella, että tämä valtava vihreä massa olisi täällä "rauhanomaisin" aikein, vaikkakin pieni tappelu tekisi tietysti aina terää. Grom tajusi kuitenkin, ettei hänellä ollut varaa menettää joukkojaan ennen Waaagh!in alkua. Villiörkkien armeija lähestyi vauhdilla. Grom kuuli ääniä ulkopuolelta suojavarustuksissa: "Ne törmää meihin!" "Ei ne aio ees pysähtyy!" "Pitäkää tiukasti kiinni! Kohta meinaan jyrisee!". Grom naurahti hermostuneena. Villiörkkiarmeijalla ei olisi järkeä hyökätä hänen kimppuunsa. Grom nielaisi. Eihän villiörkeillä ole järjestä tietoakaan. Hän lähti laskeutumaan portaita suunnaten kulkunsa kohti linnoituksensa porttia. Lähestyvä armeija aiheutti maan tärinän ja torvet Barak Gragissa sekä villiörkkien armeijassa toitottivat kuuluvina. Gromin päässä risteili kaksi ajatusta, yhteenotto, ei yhteenottoa. Hän sieppasi kirveensä paremmin otteeseensa ja lähti nousemaan tähystystorniin, jossa muutama hiisijousiampuja viritteli jousiaan. Gromin noustessa torniin armeija oli jo ehtinyt Barak Gragin porteille. Valtavan massan kärjestä eteen astui kolme hahmoa. Yksi villiörkki heilutti pitkän keihään päässä keikkuvaa suuren eläimen pääkalloa, josta roikkui pienempiä ihmisten ja muiden olentojen kalloja. Toinen villiörkki oli luultavammin armeijan kenraali. Kolmas ihmetytti Gromia eniten. Villiörkin tavoin "pukeutunut" musta örkki, joka hakkasi rumpuaan kuuluvasti. Grom odotti mitä tapahtuisi ja pian hän yllättyi suuresti. Jostain armeijan keskeltä paikalle raahattiin ihminen. Kärsinyt ja kuolemaisillaan olevan orja. Grom ei tiennyt mitä odottaa. Musta örkki tönäisi ihmisen heidän kaikkien eteensä.
- Älkää pelätkö. Tulemme rauhassa, aloitti ihminen ja kaikkialta kuului tyytymätöntä muminaa.
Grom oli kuitenkin helpottunut.
- Armeijamme on mahtava ja kaikki Etelänmaiden villiörkit ovat liittyneet mukaan marssiakseen Grom Rautavasaran kanssa kaaoksen maille tappamaan. Johdossamme marssii raivoisa ja mahtava Habaz da Eata', ihminen lausui nimen ääni väristen.
Muulloin tämä ihminen puhui rohkeasti ja pää pystyssä.
- Täten liitymme siis armeijaasi Grom Rautavasara. Voit ilman epäilyksen haiventa tulla tervehtimään armeijasi uusimpia sotureita, ihminen lopetti puheensa.
Grom lähti laskeutumaan kiireellä portaita alas. Tietysti hänen mukaansa lähtivät Snisbag ja Jorg joukkoineen muodostaen suojakehän. Grom marssi punainen töyhtö liehuen kohti vielä suljettuja portteja.
- Avatkaa portit! kuului huuto ja kiviset portit lähtivät kolisten avautumaan.
Grom seisoi tyytyväisenä vartioidensa ympäröimänä ja lähti porttien avauduttua näkemään toverinsa. Häntä kohtasi raaka näky. Ihminen makasi verille hakattuna nurmella parkuen ja villiörkkien johtaja lähestyi tätä pelottavan näköinen luinen ase koholla. Tämä Habaz da Eata'ksi kerrottu nosti aseensa ja karjaisi raivoavan Waaagh!-huudon ennen, kuin iski sen läpi ihmisen selästä. Grom katsoi tyynenä teloitusta. Habaz da Eata' hakkasi aseellaan ihmistä paloiksi ja veri suihkusi joka puolelle hänen ympärilleen. Mielipuolinen villiörkki nauroi hakatessaan enää muodotonta veristä kasaa ja sen jälkeen loikkasi uhrinsa kimppuun maistaen verta. Muutama karski ja arpinen soturi seurasi johtajansa esimerkkiä ja kävi maistamassa ihmisen jäänteitä. Tässä vaiheessa Snisbag pyörtyi. Gromiakin etoi kovasti villiörkkien rituaali, mutta hän odotti sen vakavana loppuun saakka. Sen jälkeen hän lähti lähestymään veren peitossa olevaa Habaz da Eata'a.
- Mä toivotan sut tervetulleeks, sanoi Grom ja paiskasi mielipuolta olalle.
- Joo-o, vastasi tämä ja antoi katseensa kiertää ympäriinsä.
Nähtyään armeijan minkä kanssa hän tulisi lähtemään matkaan Habaz da Eata' virnisti ja alkoi nauramaan mielipuolisella hörötyksellään. Muu armeija seurasi perässä ja pian koko Barak Gragin lähiseutu kaikui nauravien hullujen uhkaavasta mölinästä.
Kaghed oli ratsastanut jo melkoisen matkan itään päin kohti yön hiisien runsaslukuisinta aluetta. Hänen takapuolensa oli kivusta turta ja selkänsä kipeä. Hän oli nuoruudessaan ratsastanut sudella moniin taisteluihin, mutta näin retkeilyksi tapa tuntui erittäin epäkäytännölliseltä. Keihäs lepäsi mukavasti hänen olallaan ja kilpi roikkui löysällä hänen käsivarrellaan. Kaghed ei ollut törmännyt yhteen ainoaan yön hiiteen matkansa varrella. Vaikka hän olikin melko välinpitämätön maailman nykyistä menoa kohtaan, mietitytti häntä kuitenkin yön hiisien katoaminen. Hän oli nuoruudessaan tuntenut moniakin mukavia yön hiisi-tovereita. Kaghed päätti pitää pienen tauon ja loikkasi pois sutensa selästä voihkaisten tömähdyksen aiheuttamasta kivusta. Kun hän asteli kitukasvuisen puun alle ja kävi sytyttämään pientä nuotiota, hän erotti pensaikossa liikettä. Jokin punertava piileskeli todellakin pensaiden suojissa. Kaghed tarttui keihääseensä ja lähti välinpitämättömänä vihellellen kävelemään kohti pensaikkoa. Hän kuuli tuhinaa pensaasta ja lähestyi. Kun hän oli aivan pensaan kohdalla hän teki ratkaisunsa ja iski keihäänsä vauhdilla pensaaseen aiheuttaen kirkaisun ja kahden squigin loikkaamisen pois pensaan suojista.
- Vai niin, mutisi Kaghed ja valmistautui kohtaamaan hervottomat squigit.
Toinen squigi, jota Kaghed oli ilmeisesti pistänyt lähestyi muristen häntä vaihdellen painoaan jalalta toiselle. Kaghed heilutteli keihästään squigin naaman edessä ja teki nopean pistävän liikkeen. Keihäs lävisti squigin nahkaa ja sai sen loikkimaan kirkuvana tiehensä. Toinen squigi loikki kohti Kaghedia heilutellen kieltänsä typerän näköisesti. Kaghed toisti saman liikkeen, kuin oli edelliseen squigiin tehnyt, mutta tällä kertaa squigi tarttui hampaillaan kiinni keihään kärjestä ja riuhtaisi sen irti yllättyneen Kaghedin käsistä. Kaghed oli kuitenkin kokenut tällaisia tilanteita ennenkin ja tiesi heti mitä tekisi. Hän loikkasi kiinni squigiin ja paljain käsin väsytti tätä. Squigi murisi Kaghedin väännellessä sen leukoja ja jalkoja ja muksiessa sitä luisilla nyrkeillään. Kaghed huomasi vastustajansa väsyvän ja tarttui nopealla kierähdyksellä keihääseensä ja salamannopeasti iski sen squigin ruumiista läpi.
- Inhottaa tehä tällasta lemmikeille, murahti Kaghed putsatessaan keihästään.
Kaghedin olisi tehnyt vielä mieli lepäillä, mutta tauko oli venähtänyt jo luvattoman pitkäksi. Hän nousi seisomaan jatkaakseen matkaansa, mutta huomasi sutensa kadonneen. Kaghed karjahti pari huolella valittua kirosanaa ja lähti hölkäten etsimään suttansa. Kun hän oli jonkin aikaa tarkkaillut ympäriinsä jokin tarttui häntä olkapäästä. Kaghed kääntyi nopeasti ja säikähti. Valtava joukko yön hiisiä oli ilmestynyt pimeydestä hänen taaksensa, kuin aaveet ikään.
- Teitä mä olinki etsimässä, huusi Kaghed niin, että jokainen varmasti kuuli. - Grom Rautavasara haluaa tietää mitä on tekeillä. Olis aika bueno jos te lähtisitte ny mun mukaan Barak Gragiin.
Jostakin yön hiisijoukkion keskeltä asteli esiin hiisi, joka oli peittänyt päänsä täysin hupullaan, mutta silti alta kuulsivat kalpeat vihertävät kasvot.
- Aika on koittanu. Toverit, nyt me liitytään Grom Rautavasaran armeijaan, sanoi huppupäinen olento.
- Hieno homma. Eikun matkaan. Se oottelee jo kärsimättömänä.
- Olenkin jo oottanut, että saan nähä Grom Rautavasaran pitkästä aikaa, sanoi huppupäinen olento ja veti hupun pois päästään.
Kaghed hätkähti, nielaisi ja vihelsi sitten hiljaa.
- Vai, että on kuolleet heränny eloon.
_____________________________________________________
Tämä taisi olla hiukkasen lyhyempi, kuin edellinen, mutta en vielä tässä halunnut paljastaa kaikkea
. Taistelemaan ei lupaukseni vastaisesti päästy, mutta kuten joku sanoikin: "älä kiirehdi sillä taisteluun pääsemisellä". Otsikko on hieman tylsä, mutta keksikää parempi tällaiselle armeijankokoamistarinalle. Toivottavasti en ihan ole menettänyt otettani...GromEdit: No niin, nyt sain korjattua pahat välimerkkivirheet, jotka tämä teki. Eli nyt on mukavampi lukea...
Pitää jossain vaiheessa korjailla. Joten pyydän, ne jotka ehtivät lukea tämän ennen, kuin korjaan virheet, yrittäkää olla välittämättä tästä ikävästä seikasta. 
. Mutta parannettavaa löytyy kyllä. Kiitos kehuista, on mukava kuulla positiivista palautetta (vaikkakin hieman negatiivinenkin joskus kelpaisi