Kunnian hetki osa2
Lähetetty: La 13.03.2004 09:40
Ilta oli jo laskeutunut, ja matkamiehet istuivat nuotion äärellä puhellensa omiaan. Varjoissa erotti kaksi hahmoa, toinen pieni ja toinen suuri.
"Mikä on seuraava siirtosi Emanuel?" kääpiö kysyi.
"En tiedä" Emanuel vastasi.
"Tiedät että isäsi voi olla jo kuollut" sanoi kääpiö
"Siihen en usko" vastasi Emanuel
"Jokainen on täällä omasta tahdostaan, mikään ei velvoita heitä jäämään" hän jatkoi.
"Mutta oletko valmis uhraamaan heidät jonkin niin epätodenäköisen asian tähden?" kääpiö kysyi.
Emanuel nousi seisomaan, käveli nuotiopiirin keskelle ja sanoi kovaan: "Oletteko valmis seuraamaan minua, vaikka näyttää siltä että isäni on jo kuollut?"
"Minä en!" hän jatkoi.
"Minä etsin hänet vaikka mikä olisi!" Emanuel huusi.
"Jos hän on kuollut, kannan hänen ruumiinsa käsilläni takaisin Talabheimiin!" hänen huutonsa vaihtoi itkuun.
"Ja ne likaiset Vampyyrit saavat tuta Emanuel, Emilion pojan vihan!" hän jatkoi itkien.
"Oletteko mukana!" hän karjui, hän karjui niin kovaa että kaikki sudet ja muut eläimet 200metrin päässä kuulivat sen, ja pötkivät pakoon.
"KYLLÄ KAPTEENI!" miehet huusivat ylpeinä.
Emanuel istuutui alas ja samalla hän tunsi karhean käden olkapäällään.
Se oli kääpiö.
"Anteeksi että epäilin, olen mukana" hän sanoi.
"Kiitos" Emanuel kuiskasi.
Oli jo myöhä kun miehet päättivät lähteä nukkumaan. Ensimmäinen vahtivuoro sattui kääpiölle, jolle asia oli aivan ok, koska hän ei pystynyt nukkumaan vieraassa paikassa.
Emanuel ei nukkunut jovin hyvin. Hän näki unta isästään ja siitä mitä kaikkea hänelle olisi voinut tapahtua. Aamulla hän heräsi kääpiön ravistukseen.
"Ylös laiskamato!" kääpiö huusi iloisesti.
"Me muut olemme olleet ylhäällä jo tunnin" hän jatkoi.
Emanuel söi aamupalan ja sen jälkeen he olivat valmiina lähtöön. He ratsastivat koko päivän ja pitivät vain muutaman lyhyen tauon. Illalla he saapuivat Sylvanian porteille ja Emanuel koputti porttiin.
Pieni kyttyräselkäinen mies avasi portissa olevan oven ja sanoi: "Keitä olette ja mitä tahdotte."
"Olen Emanuel, Emilion poika ja olen tullut maksamaan velkani" hän sanoi.
"Vai niin" sanoi mies.
"Teitä on jo odoteltu."
"Tätä tietä" hän jatkoi.
Emanuel kulki miehen perässä kohti mustaa kartannoa. Hän oli käskenyt miestensä jäädä porttien ulkopuolelle väijyksiin, jos jotain pahaa tapahtuisi.
Mies avasi kartannon oven ja astui sisään.
"Seuraa minua" mies sanoi. Emanuel astui kartanoon sisälle, hän kauhistu. Hän ei ollut ikinä nähnyt mitään niin kammottavaa.
"Herra tulee kohta" mies sanoi. Ja kohta kammottava vampyyri astui huoneeseen ja hänen perässä kaksi lurkkia jotka kantoivat Emiliota.
"Tapaamme jälleen, Emanuel" vampyyri sihisi.
"Olen tullut maksamaan velkani" vastasi Emanuel.
"Velkasi on jo maksettu" vampyyri sanoi nauraen. Samalla lurkit heittivät Emilion, Emanuelin eteen.
"Mitä olet tehnyt hänelle?" Emanuel huusi. Emanuel laskeutui isänsä ylle ja kokeili pulssia. Sitä ei tuntunut, vain kahden hampaan jäljet.
"Hah hah haa" vampyyri nauroi. Emanuel purskahti itkuun ja tuli syttyi hänen sydämeensä.
"Sinä olet kuollut" hän sanoi ja hyökkäsi vampyyrin kimppuun.
Vampyyri oli nopea ja ehti torjua iskun. Emanuel oli taitava miekan käyttäjä ja siihen vielä viha, mitä hän tunsi vampyyriä kohtaan, oli vampyyrille liikaa. Vampyyri sai huitaistua miekallansa Emanuelia vasempaan käteen. Emanuel älähti. Hän muisteli isäänsä ja hänen viha kasvoi. Hän kohotti miekkansa ja löi. Vampyyrin pää tippui lattielle ja hänen päänsä ja ruumiinsa mureni tomuksi.
"Älkää ikinä tulko lähellekkään Talabheimia tai minä tulen ja tapan kaikki teidät epäsikiöt!" hän huusi.
Emanuel otti isänsä käsivarsillensa ja kantoi hänet ulos kartanosta.
hän kulki läpi kujan jossa lurkit ja zombit katsoivat häntä peläten.
He eivät olleet pelänneet mitään ennen tätä. Se oli tosiaan kunnian hetki.
Emanuel käveli ulos portista ja näki ystävänsä.
"Se siis on tapahtunut" kääpiö sanoi.
"Kyllä velka on maksettu kummaltakin osapuolelta" Emanuel sanoi.
Miehet näkivät kuinka suuri kartanno katosi.
"Nyt lähdetään kotiin" Emanuel sanoi.
Näin he kulkivat koko matkan pysähtelemättä ja kun 5päivää oli kulunnut siitä kun Emanuel lähti, he pääsivat Talabheimiin. Kahden päivän päästä he pääsivät hautaamaan Emilion ja suru oli suuri. Tämän jälkeen Emanuel käveli usein täyskuun valossa, mutta kukaan ei tiedä miksi.
VELKA ON MAKSETTU.
Mitä mieltä jatkosta? Noilla "apureilla" ei ollu oikeen virkaa, mutta se olikin tarkoitus.
"Mikä on seuraava siirtosi Emanuel?" kääpiö kysyi.
"En tiedä" Emanuel vastasi.
"Tiedät että isäsi voi olla jo kuollut" sanoi kääpiö
"Siihen en usko" vastasi Emanuel
"Jokainen on täällä omasta tahdostaan, mikään ei velvoita heitä jäämään" hän jatkoi.
"Mutta oletko valmis uhraamaan heidät jonkin niin epätodenäköisen asian tähden?" kääpiö kysyi.
Emanuel nousi seisomaan, käveli nuotiopiirin keskelle ja sanoi kovaan: "Oletteko valmis seuraamaan minua, vaikka näyttää siltä että isäni on jo kuollut?"
"Minä en!" hän jatkoi.
"Minä etsin hänet vaikka mikä olisi!" Emanuel huusi.
"Jos hän on kuollut, kannan hänen ruumiinsa käsilläni takaisin Talabheimiin!" hänen huutonsa vaihtoi itkuun.
"Ja ne likaiset Vampyyrit saavat tuta Emanuel, Emilion pojan vihan!" hän jatkoi itkien.
"Oletteko mukana!" hän karjui, hän karjui niin kovaa että kaikki sudet ja muut eläimet 200metrin päässä kuulivat sen, ja pötkivät pakoon.
"KYLLÄ KAPTEENI!" miehet huusivat ylpeinä.
Emanuel istuutui alas ja samalla hän tunsi karhean käden olkapäällään.
Se oli kääpiö.
"Anteeksi että epäilin, olen mukana" hän sanoi.
"Kiitos" Emanuel kuiskasi.
Oli jo myöhä kun miehet päättivät lähteä nukkumaan. Ensimmäinen vahtivuoro sattui kääpiölle, jolle asia oli aivan ok, koska hän ei pystynyt nukkumaan vieraassa paikassa.
Emanuel ei nukkunut jovin hyvin. Hän näki unta isästään ja siitä mitä kaikkea hänelle olisi voinut tapahtua. Aamulla hän heräsi kääpiön ravistukseen.
"Ylös laiskamato!" kääpiö huusi iloisesti.
"Me muut olemme olleet ylhäällä jo tunnin" hän jatkoi.
Emanuel söi aamupalan ja sen jälkeen he olivat valmiina lähtöön. He ratsastivat koko päivän ja pitivät vain muutaman lyhyen tauon. Illalla he saapuivat Sylvanian porteille ja Emanuel koputti porttiin.
Pieni kyttyräselkäinen mies avasi portissa olevan oven ja sanoi: "Keitä olette ja mitä tahdotte."
"Olen Emanuel, Emilion poika ja olen tullut maksamaan velkani" hän sanoi.
"Vai niin" sanoi mies.
"Teitä on jo odoteltu."
"Tätä tietä" hän jatkoi.
Emanuel kulki miehen perässä kohti mustaa kartannoa. Hän oli käskenyt miestensä jäädä porttien ulkopuolelle väijyksiin, jos jotain pahaa tapahtuisi.
Mies avasi kartannon oven ja astui sisään.
"Seuraa minua" mies sanoi. Emanuel astui kartanoon sisälle, hän kauhistu. Hän ei ollut ikinä nähnyt mitään niin kammottavaa.
"Herra tulee kohta" mies sanoi. Ja kohta kammottava vampyyri astui huoneeseen ja hänen perässä kaksi lurkkia jotka kantoivat Emiliota.
"Tapaamme jälleen, Emanuel" vampyyri sihisi.
"Olen tullut maksamaan velkani" vastasi Emanuel.
"Velkasi on jo maksettu" vampyyri sanoi nauraen. Samalla lurkit heittivät Emilion, Emanuelin eteen.
"Mitä olet tehnyt hänelle?" Emanuel huusi. Emanuel laskeutui isänsä ylle ja kokeili pulssia. Sitä ei tuntunut, vain kahden hampaan jäljet.
"Hah hah haa" vampyyri nauroi. Emanuel purskahti itkuun ja tuli syttyi hänen sydämeensä.
"Sinä olet kuollut" hän sanoi ja hyökkäsi vampyyrin kimppuun.
Vampyyri oli nopea ja ehti torjua iskun. Emanuel oli taitava miekan käyttäjä ja siihen vielä viha, mitä hän tunsi vampyyriä kohtaan, oli vampyyrille liikaa. Vampyyri sai huitaistua miekallansa Emanuelia vasempaan käteen. Emanuel älähti. Hän muisteli isäänsä ja hänen viha kasvoi. Hän kohotti miekkansa ja löi. Vampyyrin pää tippui lattielle ja hänen päänsä ja ruumiinsa mureni tomuksi.
"Älkää ikinä tulko lähellekkään Talabheimia tai minä tulen ja tapan kaikki teidät epäsikiöt!" hän huusi.
Emanuel otti isänsä käsivarsillensa ja kantoi hänet ulos kartanosta.
hän kulki läpi kujan jossa lurkit ja zombit katsoivat häntä peläten.
He eivät olleet pelänneet mitään ennen tätä. Se oli tosiaan kunnian hetki.
Emanuel käveli ulos portista ja näki ystävänsä.
"Se siis on tapahtunut" kääpiö sanoi.
"Kyllä velka on maksettu kummaltakin osapuolelta" Emanuel sanoi.
Miehet näkivät kuinka suuri kartanno katosi.
"Nyt lähdetään kotiin" Emanuel sanoi.
Näin he kulkivat koko matkan pysähtelemättä ja kun 5päivää oli kulunnut siitä kun Emanuel lähti, he pääsivat Talabheimiin. Kahden päivän päästä he pääsivät hautaamaan Emilion ja suru oli suuri. Tämän jälkeen Emanuel käveli usein täyskuun valossa, mutta kukaan ei tiedä miksi.
VELKA ON MAKSETTU.
Mitä mieltä jatkosta? Noilla "apureilla" ei ollu oikeen virkaa, mutta se olikin tarkoitus.
Näppärä tarina.