Myrsky nousee: luku 2 (FN-tarina)
Lähetetty: Ke 17.03.2004 13:02
Jatkoa prologille, joka löytyy tuosta alempaa.
Tällä kertaa yritin kirjoittaa kuvailevammin kuin ennen, ja olenko siinä onnistunut, sen päätätte te. Mutta nyt itse tarinaan:
---------------------------------------------------------------------------------
Hän heräsi pimeässä, kädet sidottuina. Hän tunsi olevansa laukkaavan ratsun kyydissä, mutta jokin ei ollut kohdallaan.
Hänen ympäriltään uhkui pimeyttä, kauhua ja epätoivoa.
Iliana ei muistanut tapahtumia tarkasti, mutta muisti joutuneensa sieppauksen kohteeksi.
Nyt hänen kätensä ja jalkansa olivat sidotut, ja hänen silmänsä olivat peitetty. Hän tunsi vauhdin hidastuvan, ja hänet nostettiin hevosen selästä. Hetken päästä hänet paiskattiin kylmälle kivilattialle, ja hän kuuli oven sulkeutuvan. Hän kuuli oven takaa jonkinlaista musiikkia, ja äänen:
- Amak tu Slaanesh.....
Elef ja Gerlag olivat ratsastaneet jo viisi päivää, ja alkoivat lähestyä Erengradia. He pysäyttivät ratsunsa:
- Jäädään tähän, olen ihan poikki, Gerlag sanoi pyyhkien hikeä otsaltaan.
- Mihin on sinusta Pohjolan Sisu kadonnut, kun olet ihan puhki jo pelkästä ratsastamisesta?, Elef ihmetteli ääneen, hieman huvittuneena. Mutta hän tiesi, ettei nyt ollut huvin aika. He alkoivat saavuttaa Ilianan sieppaajia, sillä jäljet kävivät tuoreemmiksi päivä päivältä.
He nousivat ratsujensa selästä ja ottivat joitakin leiriytymistarvikkeita satulalaukuistaan. Elefin tutkiessa sieppaajien jälkiä, Gerlag katseli ympärilleen:
- Luulin, että täällä etelämmässä olisi rehevämpää mutta taisinpa erehtyä, hän sanoi. Elef nosti katseensa maasta, ja katsoi ympärilleen. He olivat ratsastaneet vain pientä polkua pitkin, ja ympärillämme siinsi suota ja rämettä. Ainoastaan etelässä päin erottui tuoreempi maa, jossa näytti sijaitsevan kaupunki.
- Täytyy pitää varamme, täällä voi olla peikkoja, Elef totesi huolestuneena Gerlagille ja jatkoi tavaroiden purkamista. Gerlag naurahti:
- Miksi niitä pitäisi pelätä? Nehän ovat ihan kivoja otuksia, vaikkakin vain shamaanit niitä voivat hallita. Ei niitä kannata pelätä.
- Kaksi asiaa, Gerlag: Ensinnäkin, olemme kaukana kotoa eikä yhtään shamaania ole mukanamme. Toiseksi, puhun nyt niistä rumista, haisevista ja vaarallisista Peikoista, Vihernahkojen ystävistä!, Elef sanoin ottaen samalla suolattua poronlihaa nahkapussista.
Gerlag kavahti hieman, ja sanoi:
- Sovitaanko, että toinen pitää vahtia niiden pahojen Peikkojen varalta?
En vastannut, mutta vaikutti siltä että Gerlagin ajatuksessa oli perää.
Erengradin kaduilla oli tuiki tavallinen päivä. Lukuisista myyntikojuista kuului tarjousten loputon hälinä, ja kauppakadun varrella myytiin kaikkea turkiksista teräaseisiin. Eräässä kojussa mustaan turkikseen pukeutunut kalastaja kauppasi lukuisia Kynsien Mereltä pyydettyjä kaloja, ja toisessa Arabysta tullut kauppias myi ja vaihtoi silkkikankaita ja muita eksoottisia etelän esineitä. Kadun toisessa päässä kaupattiin orjia,aina Lustrian höyryävien viidakoiden alkuasukkaista pohjoisen Norscan barbaareihin.
Ilmapiiri oli kuitenkin erilainen kuin yleensä. Ilmassa liikkui huhuja Kaaoksen liikehdinnästä Praagin lähellä, ja myös Kurganheimojen etenemisestä puhuttiin. Kaikki tuo enteili jotain pahaa, sillä mitään vastaavaa ei ollut tapahtunut sitten vuoden 778 Kislevin ajanlaskun mukaan. Sillä silloin käytiin Suuri Sota Kaaosta vastaan.
Griffonilegioonan, Kislevin eliittiratsuväen, luutnantti Grigor ratsasti kauppakatua pitkin tarkkaillen ihmisten tulemista ja menemistä. Hän oli juuri palannut tiedusteluretkeltä Praagista, jonka lähistöllä Kaaoksen joukkojen kerrottiin liikkuvan. Hän olikin miehineen kohdannut pienen joukkion Kurganeita, jotka he olivat teurastaneet epäröimättä. Yksikään ei ollut päässyt karkuun.
Grigor oli noin kolmekymmentävuotias, pitkä ja lihaksikas soturi. Selässään roikkui hänen punakuvioitu kilpensä, ja oikeassa kädessään hän kantoi peistään.
Grigor nousi ratsunsa selästä, vei sen läheisen kapakan talliin ja suunnisti itse kapakkaan. Sen oven yläpuolella roikkui hopeakuvioitu kyltti, jossa luki kapakan nimi: 'Karhunkynsi'. Grigor avasi oven ja astui sisälle.
Karhunkynsi oli toista kuin muut Erengradin syrjäkujien räkälät. Karhunkynnessä oli useita kolmen- neljän hengen pöytiä ja muutama yksityiskabinetti. Kapakassa oli tähän aikaan kuukaudesta yleensä hälinä ja puheensorina, eikä tämä päivä tehnyt poikkeusta. Paikalla oli kauppiaita ja merimiehiä aina Etelämaista asti. Baaritiskin takana ei ollut tarjolla vain vettä ja olutta, vaan oli myös useita eksoottisia väkijuomia merten takaa, ja huhujen mukaan kapakan isännällä oli kolmenkymmenen tynnyrin yksityisvarasto Josef Bugmanin XXXXXX- olutta juhlatapausten varalle.
Grigor asteli baaritiskille, jossa kapakan isäntä, Sergei, tervehti häntä tavalliseen tapaan: - Grigor! Ursun siunakkoon, misä sää olet ollu?!, Sergei huudahti ja taputti Grigoria olalle tiskin takaa.
- Praagissa, käytiin tarkastamassa että kaikki oli kunnossa, Grigor vastasi ja tilasi ison tuopillisen Kääpiöolutta, kuten aina.
- Sieltpäin o ollu kova muuttamine tän ja Kisleviin, Sergei sanoi ojentaessaan oluttuopin Grigorille. - Onpaha joku kuulemma männy Middenheimiin ja muuhalle Keisarikuntaan asti.
Grigor otti kulauksen tuopistaan, mietteliäänä. Jos joku pelkäsi Kurganien hyökkäyksiä, niin pelkästään Kisleviin pakeneminen olisi riittänyt hyvin. Mutta että Middenheimiin asti? Hän otti toisen kulauksen ja pyyhki vaahtoa suupielistään:
- Onko kuulunut mitään muuta?, hän kysyi Sergeiltä. Sergei suki partaansa ja sanoi:
- Oon kuullu juttuja, Sergei sanoi ja kumartui tiskin yli lähemmäs Grigoria. - Joku iso heppu, kauhja sotapäällikkö, on kuulemma yhdistäny Kurgani ja muut isot barbaariheimot. En tiärä mikä sillä on miäles, mut hyvää se ei tiärä.
Yhtäkkiä ovi lensi selälleen ja sisään ryntäsi yksi Grigorin sotilaista.
- Herra luutnantti!, hän huusi rynnätessään kohti tiskiä, katseiden seuratessa hänen kompurointiaan. Hän oli ilmiselvästi juossut koko matkan kaupungin ulkopuolelta asti.
- Pjotr, mikä hätänä?!, Grigor kysyi sotilaalta, joka haukkoi henkeään puolikuolleena. Lopulta sotilas sai sanottua asiansa:
- Kymmenen virstaa kaupungista pohjoiseen on nähty pari pohjoisen miestä. Ovat tulossa tännepäin.
Grigor ihmetteli sotilaan hätäännystä:
- Mistä moinen hätä ja hässäkkä, jos niitä on vain kaksi?
Sotilas katsoi Grigoria ja nielaisi:
- Ne ovat Farlandilaisia, herra luutnantti.
Grigor oli hetken hiljaa. Lopulta hän joi loput puoli tuopillista oluttaan yhdellä kulauksella, ja lähti kohti ovea.
- Kutsu partio koolle. Menemme heitä vastaan, hän sanoi avatessaan oven.
- Mutta herra..., sotilas yritti selittää. Grigor ei antanut hänen puhua loppuun:
- Teet niinkuin käsketään! Hän huusi ja paiskasi oven kiinni perässään. Sergei raapi päätään:
- Mikä ihme siihen on männy? Ei se ennen oo tollanen ollu.
- Hänellä on vanhoja kaunoja Farlandilaisia kohtaan, sotilas sanoi ja lähti kokoamaan partiota.
------------------------------------------------------------------------------------
Semmoinen. Jatkoa (ilmeisesti) tulossa, rakentavaa kritiikkiä vaan tännepäin.
Tällä kertaa yritin kirjoittaa kuvailevammin kuin ennen, ja olenko siinä onnistunut, sen päätätte te. Mutta nyt itse tarinaan:
---------------------------------------------------------------------------------
Hän heräsi pimeässä, kädet sidottuina. Hän tunsi olevansa laukkaavan ratsun kyydissä, mutta jokin ei ollut kohdallaan.
Hänen ympäriltään uhkui pimeyttä, kauhua ja epätoivoa.
Iliana ei muistanut tapahtumia tarkasti, mutta muisti joutuneensa sieppauksen kohteeksi.
Nyt hänen kätensä ja jalkansa olivat sidotut, ja hänen silmänsä olivat peitetty. Hän tunsi vauhdin hidastuvan, ja hänet nostettiin hevosen selästä. Hetken päästä hänet paiskattiin kylmälle kivilattialle, ja hän kuuli oven sulkeutuvan. Hän kuuli oven takaa jonkinlaista musiikkia, ja äänen:
- Amak tu Slaanesh.....
Elef ja Gerlag olivat ratsastaneet jo viisi päivää, ja alkoivat lähestyä Erengradia. He pysäyttivät ratsunsa:
- Jäädään tähän, olen ihan poikki, Gerlag sanoi pyyhkien hikeä otsaltaan.
- Mihin on sinusta Pohjolan Sisu kadonnut, kun olet ihan puhki jo pelkästä ratsastamisesta?, Elef ihmetteli ääneen, hieman huvittuneena. Mutta hän tiesi, ettei nyt ollut huvin aika. He alkoivat saavuttaa Ilianan sieppaajia, sillä jäljet kävivät tuoreemmiksi päivä päivältä.
He nousivat ratsujensa selästä ja ottivat joitakin leiriytymistarvikkeita satulalaukuistaan. Elefin tutkiessa sieppaajien jälkiä, Gerlag katseli ympärilleen:
- Luulin, että täällä etelämmässä olisi rehevämpää mutta taisinpa erehtyä, hän sanoi. Elef nosti katseensa maasta, ja katsoi ympärilleen. He olivat ratsastaneet vain pientä polkua pitkin, ja ympärillämme siinsi suota ja rämettä. Ainoastaan etelässä päin erottui tuoreempi maa, jossa näytti sijaitsevan kaupunki.
- Täytyy pitää varamme, täällä voi olla peikkoja, Elef totesi huolestuneena Gerlagille ja jatkoi tavaroiden purkamista. Gerlag naurahti:
- Miksi niitä pitäisi pelätä? Nehän ovat ihan kivoja otuksia, vaikkakin vain shamaanit niitä voivat hallita. Ei niitä kannata pelätä.
- Kaksi asiaa, Gerlag: Ensinnäkin, olemme kaukana kotoa eikä yhtään shamaania ole mukanamme. Toiseksi, puhun nyt niistä rumista, haisevista ja vaarallisista Peikoista, Vihernahkojen ystävistä!, Elef sanoin ottaen samalla suolattua poronlihaa nahkapussista.
Gerlag kavahti hieman, ja sanoi:
- Sovitaanko, että toinen pitää vahtia niiden pahojen Peikkojen varalta?
En vastannut, mutta vaikutti siltä että Gerlagin ajatuksessa oli perää.
Erengradin kaduilla oli tuiki tavallinen päivä. Lukuisista myyntikojuista kuului tarjousten loputon hälinä, ja kauppakadun varrella myytiin kaikkea turkiksista teräaseisiin. Eräässä kojussa mustaan turkikseen pukeutunut kalastaja kauppasi lukuisia Kynsien Mereltä pyydettyjä kaloja, ja toisessa Arabysta tullut kauppias myi ja vaihtoi silkkikankaita ja muita eksoottisia etelän esineitä. Kadun toisessa päässä kaupattiin orjia,aina Lustrian höyryävien viidakoiden alkuasukkaista pohjoisen Norscan barbaareihin.
Ilmapiiri oli kuitenkin erilainen kuin yleensä. Ilmassa liikkui huhuja Kaaoksen liikehdinnästä Praagin lähellä, ja myös Kurganheimojen etenemisestä puhuttiin. Kaikki tuo enteili jotain pahaa, sillä mitään vastaavaa ei ollut tapahtunut sitten vuoden 778 Kislevin ajanlaskun mukaan. Sillä silloin käytiin Suuri Sota Kaaosta vastaan.
Griffonilegioonan, Kislevin eliittiratsuväen, luutnantti Grigor ratsasti kauppakatua pitkin tarkkaillen ihmisten tulemista ja menemistä. Hän oli juuri palannut tiedusteluretkeltä Praagista, jonka lähistöllä Kaaoksen joukkojen kerrottiin liikkuvan. Hän olikin miehineen kohdannut pienen joukkion Kurganeita, jotka he olivat teurastaneet epäröimättä. Yksikään ei ollut päässyt karkuun.
Grigor oli noin kolmekymmentävuotias, pitkä ja lihaksikas soturi. Selässään roikkui hänen punakuvioitu kilpensä, ja oikeassa kädessään hän kantoi peistään.
Grigor nousi ratsunsa selästä, vei sen läheisen kapakan talliin ja suunnisti itse kapakkaan. Sen oven yläpuolella roikkui hopeakuvioitu kyltti, jossa luki kapakan nimi: 'Karhunkynsi'. Grigor avasi oven ja astui sisälle.
Karhunkynsi oli toista kuin muut Erengradin syrjäkujien räkälät. Karhunkynnessä oli useita kolmen- neljän hengen pöytiä ja muutama yksityiskabinetti. Kapakassa oli tähän aikaan kuukaudesta yleensä hälinä ja puheensorina, eikä tämä päivä tehnyt poikkeusta. Paikalla oli kauppiaita ja merimiehiä aina Etelämaista asti. Baaritiskin takana ei ollut tarjolla vain vettä ja olutta, vaan oli myös useita eksoottisia väkijuomia merten takaa, ja huhujen mukaan kapakan isännällä oli kolmenkymmenen tynnyrin yksityisvarasto Josef Bugmanin XXXXXX- olutta juhlatapausten varalle.
Grigor asteli baaritiskille, jossa kapakan isäntä, Sergei, tervehti häntä tavalliseen tapaan: - Grigor! Ursun siunakkoon, misä sää olet ollu?!, Sergei huudahti ja taputti Grigoria olalle tiskin takaa.
- Praagissa, käytiin tarkastamassa että kaikki oli kunnossa, Grigor vastasi ja tilasi ison tuopillisen Kääpiöolutta, kuten aina.
- Sieltpäin o ollu kova muuttamine tän ja Kisleviin, Sergei sanoi ojentaessaan oluttuopin Grigorille. - Onpaha joku kuulemma männy Middenheimiin ja muuhalle Keisarikuntaan asti.
Grigor otti kulauksen tuopistaan, mietteliäänä. Jos joku pelkäsi Kurganien hyökkäyksiä, niin pelkästään Kisleviin pakeneminen olisi riittänyt hyvin. Mutta että Middenheimiin asti? Hän otti toisen kulauksen ja pyyhki vaahtoa suupielistään:
- Onko kuulunut mitään muuta?, hän kysyi Sergeiltä. Sergei suki partaansa ja sanoi:
- Oon kuullu juttuja, Sergei sanoi ja kumartui tiskin yli lähemmäs Grigoria. - Joku iso heppu, kauhja sotapäällikkö, on kuulemma yhdistäny Kurgani ja muut isot barbaariheimot. En tiärä mikä sillä on miäles, mut hyvää se ei tiärä.
Yhtäkkiä ovi lensi selälleen ja sisään ryntäsi yksi Grigorin sotilaista.
- Herra luutnantti!, hän huusi rynnätessään kohti tiskiä, katseiden seuratessa hänen kompurointiaan. Hän oli ilmiselvästi juossut koko matkan kaupungin ulkopuolelta asti.
- Pjotr, mikä hätänä?!, Grigor kysyi sotilaalta, joka haukkoi henkeään puolikuolleena. Lopulta sotilas sai sanottua asiansa:
- Kymmenen virstaa kaupungista pohjoiseen on nähty pari pohjoisen miestä. Ovat tulossa tännepäin.
Grigor ihmetteli sotilaan hätäännystä:
- Mistä moinen hätä ja hässäkkä, jos niitä on vain kaksi?
Sotilas katsoi Grigoria ja nielaisi:
- Ne ovat Farlandilaisia, herra luutnantti.
Grigor oli hetken hiljaa. Lopulta hän joi loput puoli tuopillista oluttaan yhdellä kulauksella, ja lähti kohti ovea.
- Kutsu partio koolle. Menemme heitä vastaan, hän sanoi avatessaan oven.
- Mutta herra..., sotilas yritti selittää. Grigor ei antanut hänen puhua loppuun:
- Teet niinkuin käsketään! Hän huusi ja paiskasi oven kiinni perässään. Sergei raapi päätään:
- Mikä ihme siihen on männy? Ei se ennen oo tollanen ollu.
- Hänellä on vanhoja kaunoja Farlandilaisia kohtaan, sotilas sanoi ja lähti kokoamaan partiota.
------------------------------------------------------------------------------------
Semmoinen. Jatkoa (ilmeisesti) tulossa, rakentavaa kritiikkiä vaan tännepäin.
!
) vaan keksit mitä tulee tapahtumaan tarinan edetessä. Good job! 