FB: Prologi: Keisarin lähettiläät
Lähetetty: Su 21.03.2004 21:05
Kaksi tummatukkaista miestä käveli pitkää ja tyhjää käytävää pitkin keisarin palatsissa kypärät käsissään. Käytävä oli leveä ja siinä oli korkea katto, seinissä olevista ikkunoista paistoi aurinko käytävään, tehden siitä valoisan. He olivat molemmat Reiksguardin ritareita, vieläkin täydessä sotisovassa kun heidät oli kiireellä kutsuttu Altdorfiin juuri kuin he olivat sotaretkellä. Toinen heistä oli vanhempi kuin toinen, melkein kuusikymppinen kun taas toinen oli nuori, vähän yli 20-vuotias
Siitä oli jo kaksi päivää, he olivat ratsastaneet nopeasti Nulnista Altdorfiin, läpi Reikwaldin metsän jossa he olivat joutuneet ansaan kahdesti, mutta selvinneet silti.
Miehet saapuivat kivisen käytävän päähän suurelle ovelle jota vartioi kaksi miestä koristeellisessa sotisovassa ja pitäen käsissään pitkiä hilpareita.
”Kapteeni Konrad Krieger ja kersantti Reinhard Kessler, keisarilla oli meille asiaa.” Vanhempi miehistä sanoi, hänen mustaa tukkaansa oli jo vallannut hieman harmahtava sävy, mutta hän oli muuten noin nelikymppisen näköinen. Nuoremmalla heistä oli mustat viikset ja ovelat silmät jotka katsoivat ympäriinsä tarkkailevasti.
Molemmat miehet tarttuivat ovenkahvoihin ja vetivät ne syrjään kun kaksikko astui valtaistuinsaliin. Huoneessa oli kaksikymmentä hilparilla aseistettua vartijaa, kymmenen molemmilla sivustoilla(tai itse asiassa kaksikymmentäkaksi kun he huomasivat että heidän takanaan oli toinen pari vartioita oven luona). Huoneen katto oli kymmenen metriä korkea ja huone oli ympyränmuotoinen. Katossa oli ruusunmuotoinen lasi josta valoa pääsi huoneeseen, seinillä oli vaakunoita ja niiden alla patsaita kuvaamassa entisiä keisareita. Huoneen perällä, noin kaksikymmentä metriä ovesta, oli keisari Karl Franz, hän oli pukeutunut täyteen sotisopaan johon kuului seppeleellä varustettu kypärä sekä hän piti käsissään valtikkaa.
Hän istui pehmeännäköisessä tuolissa joka oli seitsemän askelman korokkeella, hänen edessään oli kirjuri.
”Hyvä että tulitte näin nopeasti” Keisari sanoi ennen kuin kumpikaan ehti kumartaa, ”vaikka olenkin huolissani että saattaa olla jo liian myöhäistä.”
Kaksikko kumarsi ja Konrad aloitti keskustelun.
”Herra keisari, kaikella kunnioituksella, mutta miksi te meidät kutsuitte tänne?”
Keisari naurahti vaivaantuneesti.
”Minä käskin viestinviejän etsimään tietoja miehistä jotka tulevat toimeen keskenään ja ovat urheita ja lojaaleja. Te tulitte, ja te olette...” keisari sanoi kysyvästi.
Vanhempi mies karautti kurkkuaan.
”Konrad Krieger, kapteeni ja Reiksguardin ritari.” vanhempi mies sanoi jykevähköllä äänellään.
”Reinhard Kessler, kersantti ja Reiksguardin ritari.” nuorempi mies sanoi.
”. Hyvä, nyt kuin tiedän nimenne voin sanoa vain että tästä päivästä lähtien, sinä Reinhard Krieger ja sinä Konrad Kessler, teille on annettu tehtävä olla minun silminäni ja korvinani, eli toisin sanoen annan teille keisarillisen vakoilijan tittelit.”
”Itse asiassa se on Konrad Krieger ja ystäväni tässä on Reinhard Kessler.”
”Anteeksi Konrad, olen hieman hermostunut.” Karl Franz sanoi.
Reinhard kurtisti kulmiaan.
”Mitä meidän pitää tehdä, ylhäisyytenne?” hän kysyi.
”Olin juuri pääsemässä siihen, yksinkertaisesti, minun täytyy tietää mitä paroni Fleischer tekee joen toisella puolella. Epäilen vahvasti että hän on kääntynyt kaaoksen palvontaan, monet asiat viittaavat siihen, esimerkiksi hän pyysi minulta viime viikolla lainaksi kirjoja jotka käsittelevät kaaoksen petoja. Lainasin kirjoja koska en halua vaikuttaa epäilyttävältä. Te saatte tehtäväksenne selvittää asia perinpohjin, saatte ottaa mitä tahansa mukaanne keisarillisesta asevarastosta, ainakin teinä minä hylkäisin nuo raskaat panssarit.”
”Mutta miksi et lähettänyt inkvisiittoreitasi?” Reinhard kysyi.
”Eikö se olisi ollut liian selvää mihin pyrin? Kaksi sotilasta käymässä keisarin puolesta kylässä ei herätä paljoa huomiota. Sanokaa vaikka että te katsotte että kaikki on hyvin, ottakaa tämä käärö, siinä on minun merkkini ja asia millä te olette.”
Kaksikko mietti vähän aikaa ja he nyökkäsivät. Konrad otti käärön keisarin käsistä.
”Tapaamme vielä ellei kuolo korjaa, keisari.” Konrad sanoi.
He kumarsivat ja poistuivat huoneesta mukanaan yksi vartija, hän ohjasi miehet kivistä ja hieman pölyistä käytävää pitkin taas suurelle ovelle, joka ei ollut yhtä suuri kuin valtaistuinsalissa. Mies kaivoi avaimet esille ja aukaisi massiivisen oven. Se narahti auki ja hän viittoi kaksikon sisään. Hän jäi ovelle odottelemaan kun he vaihtoivat varusteensa.
”Minä jätän rintapanssarin päälle, kyllä se saa riittää minulle suojaksi.” Konrad sanoi riisuessaan panssariaan.
”Minä haluan vaihtaa, olen ollut tässä sotisovassa jo kaksi vuotta. Taidanpa ottaa rengaspanssarin, alkuaikoina se muistaakseni torjui varsin hyvin iskuja.” Reinhard sanoi ja laittoi päälleen hänen vyötärölleen ja kyynärpäihin ylettyvän rengaspaidan.
”Ihan miten vain.” Konrad sanoi.
He laittoivat miekkansa roikkumaan seinälle ja ryhtyivät valitsemaan aseitaan.
”Hei! Katsos!” Konrad huusi ystävälleen. Reinhard tuli ystävänsä luokse ja haukkoi henkeään.
”Se on Oikeuden miekka! Minä annan oikeuden tapahtua ystäväiseni, jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan.” Konrad sanoi ja pyöritteli miekkaa kädessään. Siinä oli kultainen pienen vasaran muotoinen ponsi ja u:n muotoinen väistin joka oli tehty kullatusta teräksestä. Sen kahva oli nahkaa ja sen terä oli terästä ja siihen oli kaiverrettu molemmille puolille Sigmarin vasara ja kääpiökirjoitusta, eli Khazalidia.
”Voin ehkä sanoa mitä tässä lukee...” Konrad sanoi.
”Taottu Zhufbarissa...palauta jos löydät...seppä Grillinille...Kultakatu 64. Tähän ei ole ilmeisesti mitään kummempaa taikaa laitettu kirjoituksen mukana.” Konrad naurahti.
Reinhard naurahti hieman, hän ei uskonut taikuuteen joten hän otti seinältä hienon puolentoista käden miekan jossa oli liekkikuviointi(eli flambere)sen terässä. Sitä yleensä käyttivät keisarilliset Suurmiekat.
”Lähdetään.” Reinhard sanoi ja kiinnitti miekan selkäänsä.
He ratsastivat koko päivän ja ylittivät joen. Matka taittui nopeasti ilman haarniskaa ja kun kuu oli jo noussut taivaalle, he näkivät se loisteessa linnan kukkulan päällä. He ratsastivat sen jykevistä porteista sisään ja he saapuivat linnanpihalle jossa oli noin kolmekymmentä taloa, sydänlinna, kaivo ja viisi tornia. Yksi vartija keihään ja soihdun kanssa tuli heitä vastaan.
”Onko Fleischer täällä?” Konrad kysyi kun hän hyppäsi ratsunsa selästä pois.
”Keitä te olette? Päästimme teidät sentään linnanportista sisälle.” Vartija uteli.
Konrad väläytti väsyneen hymynsä vartiomiehelle.
”Minä olen Konrad Krieger, Georg Kriegerin, Nordlandin kreivin vanhin poika ja perijä, tässä on toverini Reinhard Kessler, Heinrich Kesslerin, Hochlandin kreivin nuorin poika. Olemme täällä keisarin Karl Franzin käskystä tapaamassa Fleischeriä.”
”Hän on nukkumassa nyt, mutta saatte varmasti puhua hänen kanssaan huomenna. Hochlandin herttuan poika...jaa. Ovatko petomiehet riehuneet lähiaikoina?”
”Enemmän ja enemmän nykyisin, minä ja ritarini olemme onnekkaita jos joskus edes saamme heidät kiinni ryöstöretkiltään.”
”Fleischer on kiinnostunut niistä pukinnäköisistä olennoista. Tallipojat vievät hevosenne talliin, minä näytän missä te nukutte.” Vartija sanoi.
Vartija ohjasi miehet sydänlinnaan ja he menivät jyrkkiä portaita ylös vartijan kantaman soihdun valossa. Paikka oli kolkko niin kuin linnat yleensä, mutta kuin he saapuivat vierashuoneeseen, siellä valkea oli sytytetty takkaan ja kaksi sänkyä oli kuin vastapetattuna huoneen seinällä.
”Olkaa kuin kotonanne, herra Fleischer ottaa teidät vastaan aamulla.”
He riisuivat haarniskansa pois ja kävivät nukkumaan. Raskaan päivän jälkeen heidän silmänsä sulkeutuivat nopeasti ja heidän väsyneet jäsenensä rentoutuivat.
Tuntui että hän ei olisi nukkunut yhtään kun hänet herätettiin. Konrad katsoi silmät puoliksi auki miestä joka oli avannut oven ja tavoitteli miekkaansa hieman vihaisena mutta unenpöperössä.
”Äkkiä, tulkaa perästä!” sama vartija jonka he olivat eilen nähneet huudahti ja juoksi portaita ylös.
Konrad huomasi että hänen ystävänsä oli herännyt ja he päättivät mennä vartijan perään. He kiipesivät korkeita portaita ylös noin minuutin ennen kuin he pääsivät huipulle jossa vartija oli miehen kanssa jolla oli päällään sininen yökaapu. He kiiruhtivat linnanmuurille ja he haukkoivat henkeään; sadat, ehkä tuhannet petomiehet olivat piirittäneet linnan ja niitä tulvi aukiolla joka oli linnan ympärillä, ne soittivat torviaan ja kaatoivat puita, luultavasti muurinmurtajiksi. Metsää näkyi silmänkantamattomiin ja tuntui että petomiehet ja metsä piirittäisivät heitä.
”Huomenta” sanoi vaaleatukkainen nuorimies heidän oikealla puolellaan ja hymyili, ”minä olen Lutz Fleischer.”
Siitä oli jo kaksi päivää, he olivat ratsastaneet nopeasti Nulnista Altdorfiin, läpi Reikwaldin metsän jossa he olivat joutuneet ansaan kahdesti, mutta selvinneet silti.
Miehet saapuivat kivisen käytävän päähän suurelle ovelle jota vartioi kaksi miestä koristeellisessa sotisovassa ja pitäen käsissään pitkiä hilpareita.
”Kapteeni Konrad Krieger ja kersantti Reinhard Kessler, keisarilla oli meille asiaa.” Vanhempi miehistä sanoi, hänen mustaa tukkaansa oli jo vallannut hieman harmahtava sävy, mutta hän oli muuten noin nelikymppisen näköinen. Nuoremmalla heistä oli mustat viikset ja ovelat silmät jotka katsoivat ympäriinsä tarkkailevasti.
Molemmat miehet tarttuivat ovenkahvoihin ja vetivät ne syrjään kun kaksikko astui valtaistuinsaliin. Huoneessa oli kaksikymmentä hilparilla aseistettua vartijaa, kymmenen molemmilla sivustoilla(tai itse asiassa kaksikymmentäkaksi kun he huomasivat että heidän takanaan oli toinen pari vartioita oven luona). Huoneen katto oli kymmenen metriä korkea ja huone oli ympyränmuotoinen. Katossa oli ruusunmuotoinen lasi josta valoa pääsi huoneeseen, seinillä oli vaakunoita ja niiden alla patsaita kuvaamassa entisiä keisareita. Huoneen perällä, noin kaksikymmentä metriä ovesta, oli keisari Karl Franz, hän oli pukeutunut täyteen sotisopaan johon kuului seppeleellä varustettu kypärä sekä hän piti käsissään valtikkaa.
Hän istui pehmeännäköisessä tuolissa joka oli seitsemän askelman korokkeella, hänen edessään oli kirjuri.
”Hyvä että tulitte näin nopeasti” Keisari sanoi ennen kuin kumpikaan ehti kumartaa, ”vaikka olenkin huolissani että saattaa olla jo liian myöhäistä.”
Kaksikko kumarsi ja Konrad aloitti keskustelun.
”Herra keisari, kaikella kunnioituksella, mutta miksi te meidät kutsuitte tänne?”
Keisari naurahti vaivaantuneesti.
”Minä käskin viestinviejän etsimään tietoja miehistä jotka tulevat toimeen keskenään ja ovat urheita ja lojaaleja. Te tulitte, ja te olette...” keisari sanoi kysyvästi.
Vanhempi mies karautti kurkkuaan.
”Konrad Krieger, kapteeni ja Reiksguardin ritari.” vanhempi mies sanoi jykevähköllä äänellään.
”Reinhard Kessler, kersantti ja Reiksguardin ritari.” nuorempi mies sanoi.
”. Hyvä, nyt kuin tiedän nimenne voin sanoa vain että tästä päivästä lähtien, sinä Reinhard Krieger ja sinä Konrad Kessler, teille on annettu tehtävä olla minun silminäni ja korvinani, eli toisin sanoen annan teille keisarillisen vakoilijan tittelit.”
”Itse asiassa se on Konrad Krieger ja ystäväni tässä on Reinhard Kessler.”
”Anteeksi Konrad, olen hieman hermostunut.” Karl Franz sanoi.
Reinhard kurtisti kulmiaan.
”Mitä meidän pitää tehdä, ylhäisyytenne?” hän kysyi.
”Olin juuri pääsemässä siihen, yksinkertaisesti, minun täytyy tietää mitä paroni Fleischer tekee joen toisella puolella. Epäilen vahvasti että hän on kääntynyt kaaoksen palvontaan, monet asiat viittaavat siihen, esimerkiksi hän pyysi minulta viime viikolla lainaksi kirjoja jotka käsittelevät kaaoksen petoja. Lainasin kirjoja koska en halua vaikuttaa epäilyttävältä. Te saatte tehtäväksenne selvittää asia perinpohjin, saatte ottaa mitä tahansa mukaanne keisarillisesta asevarastosta, ainakin teinä minä hylkäisin nuo raskaat panssarit.”
”Mutta miksi et lähettänyt inkvisiittoreitasi?” Reinhard kysyi.
”Eikö se olisi ollut liian selvää mihin pyrin? Kaksi sotilasta käymässä keisarin puolesta kylässä ei herätä paljoa huomiota. Sanokaa vaikka että te katsotte että kaikki on hyvin, ottakaa tämä käärö, siinä on minun merkkini ja asia millä te olette.”
Kaksikko mietti vähän aikaa ja he nyökkäsivät. Konrad otti käärön keisarin käsistä.
”Tapaamme vielä ellei kuolo korjaa, keisari.” Konrad sanoi.
He kumarsivat ja poistuivat huoneesta mukanaan yksi vartija, hän ohjasi miehet kivistä ja hieman pölyistä käytävää pitkin taas suurelle ovelle, joka ei ollut yhtä suuri kuin valtaistuinsalissa. Mies kaivoi avaimet esille ja aukaisi massiivisen oven. Se narahti auki ja hän viittoi kaksikon sisään. Hän jäi ovelle odottelemaan kun he vaihtoivat varusteensa.
”Minä jätän rintapanssarin päälle, kyllä se saa riittää minulle suojaksi.” Konrad sanoi riisuessaan panssariaan.
”Minä haluan vaihtaa, olen ollut tässä sotisovassa jo kaksi vuotta. Taidanpa ottaa rengaspanssarin, alkuaikoina se muistaakseni torjui varsin hyvin iskuja.” Reinhard sanoi ja laittoi päälleen hänen vyötärölleen ja kyynärpäihin ylettyvän rengaspaidan.
”Ihan miten vain.” Konrad sanoi.
He laittoivat miekkansa roikkumaan seinälle ja ryhtyivät valitsemaan aseitaan.
”Hei! Katsos!” Konrad huusi ystävälleen. Reinhard tuli ystävänsä luokse ja haukkoi henkeään.
”Se on Oikeuden miekka! Minä annan oikeuden tapahtua ystäväiseni, jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan.” Konrad sanoi ja pyöritteli miekkaa kädessään. Siinä oli kultainen pienen vasaran muotoinen ponsi ja u:n muotoinen väistin joka oli tehty kullatusta teräksestä. Sen kahva oli nahkaa ja sen terä oli terästä ja siihen oli kaiverrettu molemmille puolille Sigmarin vasara ja kääpiökirjoitusta, eli Khazalidia.
”Voin ehkä sanoa mitä tässä lukee...” Konrad sanoi.
”Taottu Zhufbarissa...palauta jos löydät...seppä Grillinille...Kultakatu 64. Tähän ei ole ilmeisesti mitään kummempaa taikaa laitettu kirjoituksen mukana.” Konrad naurahti.
Reinhard naurahti hieman, hän ei uskonut taikuuteen joten hän otti seinältä hienon puolentoista käden miekan jossa oli liekkikuviointi(eli flambere)sen terässä. Sitä yleensä käyttivät keisarilliset Suurmiekat.
”Lähdetään.” Reinhard sanoi ja kiinnitti miekan selkäänsä.
He ratsastivat koko päivän ja ylittivät joen. Matka taittui nopeasti ilman haarniskaa ja kun kuu oli jo noussut taivaalle, he näkivät se loisteessa linnan kukkulan päällä. He ratsastivat sen jykevistä porteista sisään ja he saapuivat linnanpihalle jossa oli noin kolmekymmentä taloa, sydänlinna, kaivo ja viisi tornia. Yksi vartija keihään ja soihdun kanssa tuli heitä vastaan.
”Onko Fleischer täällä?” Konrad kysyi kun hän hyppäsi ratsunsa selästä pois.
”Keitä te olette? Päästimme teidät sentään linnanportista sisälle.” Vartija uteli.
Konrad väläytti väsyneen hymynsä vartiomiehelle.
”Minä olen Konrad Krieger, Georg Kriegerin, Nordlandin kreivin vanhin poika ja perijä, tässä on toverini Reinhard Kessler, Heinrich Kesslerin, Hochlandin kreivin nuorin poika. Olemme täällä keisarin Karl Franzin käskystä tapaamassa Fleischeriä.”
”Hän on nukkumassa nyt, mutta saatte varmasti puhua hänen kanssaan huomenna. Hochlandin herttuan poika...jaa. Ovatko petomiehet riehuneet lähiaikoina?”
”Enemmän ja enemmän nykyisin, minä ja ritarini olemme onnekkaita jos joskus edes saamme heidät kiinni ryöstöretkiltään.”
”Fleischer on kiinnostunut niistä pukinnäköisistä olennoista. Tallipojat vievät hevosenne talliin, minä näytän missä te nukutte.” Vartija sanoi.
Vartija ohjasi miehet sydänlinnaan ja he menivät jyrkkiä portaita ylös vartijan kantaman soihdun valossa. Paikka oli kolkko niin kuin linnat yleensä, mutta kuin he saapuivat vierashuoneeseen, siellä valkea oli sytytetty takkaan ja kaksi sänkyä oli kuin vastapetattuna huoneen seinällä.
”Olkaa kuin kotonanne, herra Fleischer ottaa teidät vastaan aamulla.”
He riisuivat haarniskansa pois ja kävivät nukkumaan. Raskaan päivän jälkeen heidän silmänsä sulkeutuivat nopeasti ja heidän väsyneet jäsenensä rentoutuivat.
Tuntui että hän ei olisi nukkunut yhtään kun hänet herätettiin. Konrad katsoi silmät puoliksi auki miestä joka oli avannut oven ja tavoitteli miekkaansa hieman vihaisena mutta unenpöperössä.
”Äkkiä, tulkaa perästä!” sama vartija jonka he olivat eilen nähneet huudahti ja juoksi portaita ylös.
Konrad huomasi että hänen ystävänsä oli herännyt ja he päättivät mennä vartijan perään. He kiipesivät korkeita portaita ylös noin minuutin ennen kuin he pääsivät huipulle jossa vartija oli miehen kanssa jolla oli päällään sininen yökaapu. He kiiruhtivat linnanmuurille ja he haukkoivat henkeään; sadat, ehkä tuhannet petomiehet olivat piirittäneet linnan ja niitä tulvi aukiolla joka oli linnan ympärillä, ne soittivat torviaan ja kaatoivat puita, luultavasti muurinmurtajiksi. Metsää näkyi silmänkantamattomiin ja tuntui että petomiehet ja metsä piirittäisivät heitä.
”Huomenta” sanoi vaaleatukkainen nuorimies heidän oikealla puolellaan ja hymyili, ”minä olen Lutz Fleischer.”
Ah, huomenna pitää jo alkaa kirjoittaa Krausille jatkoa, sain inspiraatiota tästä tarinasta. Klassisesti ilmaisten, tästä voi tulla vielä jotain suurta. 