Gramrorin teot: Magian ja Teknologian mittelö
Lähetetty: Ma 22.03.2004 20:11
Badappappappaa, i'm lovin it.
*Ravistaa päätään*. Eiku nyt on uusi tarina taas tullut. Uusien lukijoiden kannattaisi lukaista nämä:
Prologi: Kohti Gunbadia ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=20741 )
Gramrorin teot: Nälkää ja Olutta ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=20957 )
Gramrorin teot: Kuolettava kaksinkamppailu ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=21618 )
Here we go:
Gramrorin teot:
Magian ja teknologian mittelö
_______________________________________________________-
Mozga astui pikaisesti kyhätyn teltan sisään hieroen väsyneitä lihaksiaan. Vaikkakin taistelu oli ollut kolme päivää sitten, niin Mozgan lihakset olivat vieläkin kipeinä. Astuessaan sisään hän joutui räpyttelemään silmiään tottuakseen kirkkaasta auringonvalosta teltan hämärään. Saatuaan näkönsä takaisin hän huomasi Gramrorin mulkaisevan häntä yrmeästi örkkien ’’sairasvuoteelta’’, joka koostui turkiksista ja suhtkoht puhtaista liinoista. ’’Perekule pomo o heränny ja o entisellää.’’, Mozga sanoi hymyillen ja sai teltassa olevat örkit hekottamaan.
Vaikka Gramror keräsi voimiaan, niin hän silti hoiti jo pienen joukkion komennosta viiden mustaörkkinsä ja Mozgan avulla.
Teltassa oli myös joukkion virallinen haavapoika, eli ihmisten sanoilla lääkäri tai sairaanhoitaja. Mozga nosti katseensa häneen ja huomasi tämän keskittyvän valitsemaan sopivia yrttejä ja erillaisia julman näköisiä laitteita Gramrorin kyljessä olevan haavan lopullista hoitoa varten.
’’Saakuti vihreä apina! Katoppa mis kunnos mä oon ja sä vaa naureskelet siin vieres!’’, Gramror sanoi kimpaantuneena ja yritti nousta ja käydä Mozgan kimppuun, mutta kyljen kipu oli liikaa. Hän vaipui takaisin pehmeiden turkiksien sekaan mutisten kirouksia ja vilkuillen vihaisesti Mozgaa. Mozga vain hymyili, koska hän tiesi olevansa Gramrorille hyödyllinen ja tiesi mustaörkin myös kunnioittavan, ehkä jopa pitävän hänestä. Mozga myös huomasi Gramrorin huokaisevan helpottuneena, kun hän näki ettei haavapoika ollut seurannut Gramrorin kipua. Ensimmäisenä taistelun jälkeisenä päivänä Gramror oli joutunut varomaan pienintäkin valituksen sanaa kivusta, koska haavapoika olisi ollut heti ’’parantamassa’’ Gramroria. Haavapojan taidot parannuksessa eivät kuitenkaan olleet siitä paremmasta päästä ja Gramror sai varoa, ettei saanut kylkeensä naulattua metallilevyä, tai joutuvansa amputoimaan käsiään.
’’Pomo. Meitsit lähestyy Gunbadia, mut en oikei usko et pärjätää siel kunnol, ku suurin osa pojist o manalan mailla.’’, eräs mustaörkeistä sanoi teroittaen puukkoa kiveen ja ojensi karttaa Gramrorille.
Gramror vilkaisi karttaa ja mietti ankarasti. Kuolettava kaksinkamppailu Brunga Sudensilmän kanssa oli opettanut Gramroria antamaan enemmän kunnioitusta hiisille. Vaikka Gunbadia ei hallitsisi kukaan voimakas sotalordi, niin tällä joukkiolla Gramror kaatuisi hyvin nopeasti. Gunbadis täytyy olla tuhansii yöhiisiä ja niit ei noi vaa hallita ilma kunnoo armeijaa, hän mietti ja silmäili karttaa. Etelässä oli Synkkä Torahammasvuori, mutta sinne Gramror päätti olla kulkematta. Vaikka hän oli tullut idän pimeiltä mailta, hän silti tunsi yöhiisi sotalordi Skarsnikin nimen. Nerokas ja häikälemätön yöhiisi piti Karak-Kahdeksanhuipun kääpiökaupunkia teräksisessä ottessaan ja hallitsi lähellä olevia vuoria, kuten Synkkää Torahammasvuorta.
Lännessä oli kääpiöiden vanha Hopeatie, mutta se johtaisi pahamaille, jotka olisivat liian kaukana. Pahamaille Gramror tulisi kulkemaan, mutta ei vielä, eikä ilman kunnon armeijaa. Kun hän olisi valmis wanha maailma tuntisi Waaagh!Gramrorin voiman!
Hän rapsutti päätään ja murahti väsyneenä. ’’Mitäs te sanotte? Joka suunnas o huonoi valintoi ja meitsin pitää löytää armeija, jolla vallottaa Gunbad ja löytää hely.’’, Gramror sanoi ja vilkaisi kysyvästi päälliköitään. ’’Eiks me mennäkkää tonne Gunbadii?’’, Mozga kysäisi hämmästyneenä. ’’Helvetti sun kaa Mozga! Kuuntele tarkemmi tai menetät pääs. Meitsi tarttee armeijan ennenku sinne mennää.’’, Gramror huudahti vihaisena. ’’Olisitte heti sanonu! Meitsi o ollu tääl ennenki ja sillo Grimgori messis.’’, Mozga sanoi tietäen Grimgorin nimen saavan lisäpainoa sanoilleen, ja huomasi onnistuvansa siinä nähdessään mustaörkkien vilkaisevan levottomina toisiaan. ’’Ku meitsi oli tääl viimeks, nii me pysähdyttii sellases mestas ku Bujakar. Se o sellane räkäne kaupunki, mut siel o helvetisti porukkaa ja siel ne lähtee sotaa messii jos saa ne uskomaa, et siit o niille hyötyy, tai
sitten jos onnistuu pakottaa ne siihe mukaa.’’.
Gramror katsoi karttaansa, mutta ei löytänyt paikkaa nimeltä Bujakar. Hän tosin kuitenkin tiesi karttansa olevan hyvin vanha ja tiesi myös vihernahkojen liikkuvan ja perustavan uusia kaupunkeja ja leirejä kuin sieniä sateella. ’’Mites kaukana se mesta o?’’, Gramror kysyi harkiten paikkaa paremman puutteessa. ’’Ööh…vitsi ku meitsi ei muista. Kai se aika lähel oli. Annas se kartta.’’, Mozga sanoi raapien huivilla kiedottua päätään. Hän silmäili karttaa hyvän tovin mutisten samalla jotain matkoistaan täälläpäin. ’’Kai se o lähel. Pari virstaa etelää.’’, Mozga sanoi viimein. Gramrorin silmät levisivät hämmästyksestä. Nii lähel! Meitsihä saa armeija hyväl onnel paris viikos helyn kautta, hän mietti puristaen lihaksikkaat kätensä nyrkkiin.
’’Meitsi lepää tän päivän ja sit menoks!’’, Gramror sanoi silmät välähdellen innostuksesta.
Taistelu oli alkanut suurella raivolla kummallakin osapuolella. Skavenien pehmeät jalat tömähtelivät niiden juostessa taisteluun. Saastakiven ja palavan lihan haju täytti taistelijoiden sieraimet saastakiviliekinheittimien syöstessä tulisen lastinsa mustiin kaapuihin pukeutuneiden hiisien niskaan. Ensimmäisillä taistelulinjoilla fanaatikot törmäilivät sekä skaveneihin, että yöhiisiin. Saastakivisalamat lentelivät tappaen yöhiisiä, samaanaikaan kun raivopäiset squigit raatelivat skaveneja hypellen luolastossa kuola suunpielistä valuen.
Znetchin sydän pamppaili nopeasti taistelun jännityksestä. Hän väisti ketterästi yöhiisien ampuman nuolen ja huomasi ensimmäisessä aallossa olevien orjien menettävän rohkeutensa, kun he näkivät uhkaavien fanaatikkojen lähestyvän. Järkensä menettäneiden hiisien pyörittämissä rautakuulissa kimalteli veri ja se lupasi orjien silmissä varmaa kuolemaa. Znetch vinkaisi hermostuneesti ja käynnisti saastakivimoottorin selässään. Hän tunsi kuinka se värisi ja hohti tappavaa energiaa ja häntä pelotti ajatuskin siitä mitä se tekisi hänelle jos se ryöstäytyisi käsistä. Pelko-pelko on turha. Shuuri Kirshkeen klaani on nämä kehittänyt-kehittänyt ja ne eivät voi toimia-toimia virheellisheshti, hän mietti yrittäen rauhoittaa pelokasta skavenmieltään. Hän tunsi kuinka energia virtasi hänen kädessään olevaan suuttimeen. Nyt-nyt, hän mietti polkien jalkaa innostuksesta tuntien pelon katoavan hänestä riemun edessä. Mikään ei mennyt vikaan ja osoitti suuttimen yöhiisien jousiampujiin julmasti hymyillen.
Salamoiden saastakivienergiat jyrähtivät suuttimesta kohti yöhiisiä heittäen pienen skaveninsinöörin taaksepäin. Salama iski yöhiisiin, jotka eivät olleet tajunneet vaaraan ja osui ensimmäiseen hiiteen leviten muihin jousiampujiin. Yöhiidet nousivat ilmaan energian voimasta ja näiden kaavut syttyivät kelmeään tuleen. Kuolonkirkaisuja kantautui Znetchin tehostettuihin korviin ja tämä hykerteli sadistisen iloisena. Lopulta energia kasautui liian suureksi yöhiisissä ja räjäytti osan ja heittäen loput luolan seinämille.
Znetch kiljaisi voitonriemuisesti kiittäen Kolmentoista neuvosta tästä suuresta laitteesta.
Hänen voitonriemunsa kuitenkin loppui lyhyeen kun hän huomasi vierellään seisovien skaveneiden viereen ilmestyvän outoa vihreätä usvaa. Hiki alkoi helmeillä Znetchin otsalla usvan alkaessa kiinteytyä. Skavenien silmät levisivät pelosta ja osa pudotti kiväärinsä valmistautuen juoksemaan häntä koipien välissä. Usvan kiinteytyi massiivisten usvaörkkien hahmoon ja näillä oli käsissään kauheat nuijat. Usva välähti ja Znetch ei nähnyt mitä tapahtui, mutta hän olisi voinut vannoa kuulleensa syvältä kumpuavan Waaagh!-huudon, mutta hän kuuli kuitenkin varmasti skavenien pelokkaat kuolinhuudot. Kun Znetch sai näkönsä takaisin, niin usvaörkit olivat kadonneet ja skavenien päät olivat murskautuneet kaameasti verisiksi möykyiksi ja näytti kuin ne olisi nuijittu rikki isoilla nuijilla.
Znetch käänsi katseensa kalvenneena ja näki yöhiisi linjojen takana joukon korkeisiin huppuihin, sekä hattuun pukeutuneita shamaaneita. Znetch tunsi pelkoneste rakkonsa jännittyvän katsellessaan shamaanien loitsuja. Hän huomasi erään pienen hattupäisen shamaanin katsellen häntä ja päätti siinä samassa ottaa ’’taktisemman’’ paikan kaikkien linjojen perällä ja ottaa osan myrskyjyrsijöistä suojelijoiksi ihan kaiken varalta.
Snikrit Turpea istui hermostuneesti kivisellä istuimellaan katsellen taistelua. Skaveiden hullu teknologia otti yhteen yöhiisien Waaagh!-magian kanssa. Snikritin uudelleen asetettu valtaistuin oli kaukana linjamien takana ja tällä oli suojanaan villiörkki henkivartiosto, mutta lihava yöhiisi tunsi sydäntään kouristavan kuullessaan verisen taistelun äänet ja kummankin osapuolen taistelijoiden kuolinkirkaisuja. Hän käski jousiampujien lähettää uuden nuolikuuron skavenien niskaan ja toisaalla komensi joukkoja viestinviejien avulla. Yöhiisien jousimiehet ampuivat epätarkasti vihollisen armeijaan yrittäen sekalaisesti tappaa mitä vain. Snikrit huomasikin osan skaveneista kaatuvan, kuitenkaan enää nousematta.
’’Weezam eiks olis aika lähettää peikot matkaa?’’, Snikrit sanoi hypistellen hermostuneesti maagista suojariipustaan. Weezam katseli ja kuunteli hetken taistelua, mutta pudisti päätään. ’’Ei ole vielä oikea aika, oi massiivinen.’’, hän sanoi hymyillen. ’’Ne pitäisi säästää sen jälkeen, kun minä olen kutsunut kaikkivaltiaan Gorkin jalan taivaista! Saastaiset syöpäläiset saavat tuta vihreän täystuhon voiman!’’. Sanat selvästi rauhoittivat Snikritiä ja tämän jännittynyt hengitys tasaantui. Lisää Snikrittejä minun kirstuuni, Weezam mietti virnistäen. Hän nosti nenälle tippuneen leveälierisen hatun ja kääri hihansa.
Juuri kun Weezam oli aloittamassa uuden loitsun, niin varjoista lennähti myrkyllisen vihreästi kiiltelevä heittotähti. Se iskeytyi Weezamin hattuun säikäyttäen hiiden pahanpäiväisesti. Hän kuuli takanaan kuolinhuutoja ja käänsi nopeasti katseensa taakseen. Näytti kuin varjoissa olisi kulkenut mustia hahmoja, jotka nopeasti teurastivat Snikritin villiörkki henkivartioistoa. Yöhiisien silmät laajenivat pelosta näiden tajuten skavensalamurhaajien kiertäneen salaisia tunneleita pitkin heidän taakseen. Heittotähtiä lennähti varjoista kaataen yöhiisien jousiampujia, samaanaikaan kuin mustiin pukeutuneet skavenit kävivät sahalaitaisin miekoin taistelua villiörkejä vastaan. Heitot ja iskut olivat taidokkaita ja ne oli tähdätty niskoille ja kaulaan. Weezam hoilotti ensimmäiset Waaagh!-magian loitsusanat ja käynnisti maagisen suojakilven ympärilleen. Snikritin ympärille kerääntyneet shamaanit tekivät samoin, mutta eräs epäonninen onnistui kuitenkin tapattamaan itsensä räjäyttämällä päänsä. Muut shamaanit kavahtivat taaksepäin pelokkaasti, mutta muistivat sitten lähestyvän vaaran. Shamaanit näkivät ettei heillä olisi nyt suojaa salamurhaajia vastaan ja nurkkaan hätistettynä jopa kaikkein pelkurimaisimmat olennot voivat olla vaarallisia vastustajia.
Niin on myös yöhiisien kohdalla.
Kulkiessaan Maailmanreuna vuoriston yli lännestä matkaajat huomaisivat saapuvansa laajaan kivikkoiseen autiomaahan, jota kutsuttiin pimeiksi maiksi keisarikunnassa ja sitä asuttivat vaeltelevat vihernahka ja raakalais heimot. Rikkinäistä ja karua maastoa rikkoivat monet tulivuoret ja vuoristot ja kasvillisuutta sieltä ei paljon löydy, joten pimeiden maiden asukkaat ovat usein synkkää ja voimakasta sorttia. Pimeillä mailla eivät monet eläimet selviydy, mutta villisiat ja puhvelit ovat harvoja eläimiä jotka ovat menestyneet alueella, eikä näille ole muita ole muita luontaisia vihollisia kuin sudet, jotka kiertelevät suurissa laumoissa eri puolilla aluetta. Yön ollessa pimeyttä valaisee vain satunnaiset leiritulet ja pienistä kaupungeista loistavat valot. Täältäpäin olivat tulleet vihernahoista suurimmat ja vaarallisimmat: mustaörkit.
Kaaoskääpiöiden kaivoksissa jalostettu rotu oli ollut täydellinen orjarotu synkille mestareilleen. He olivat voimakkaimpia ja yleisesti älykkäämpiä kuin muut kaaoskääpiöiden monista orjaroduista ja heista oli ollut suurta hyötyä mestareidensä synkissä suunnitelmissa. Kuitenkin jalostaessaan mustaörkeistä viisaampia ja voimakkaita olivat kaaoskääpiöt tehneet vaarallisen virheen, eivätkä mustaörkit pitäneet yhtään orjamaisista oloistaan kaivoksissa.
Mustaörkit aloittivat ennennäkemättömän kapinan ja kokosivat melkein kaikki pimeiden maiden vihernahoista yhteen ja aloittivat kaaoskääpiöiden suurimpien kaupunkien piirityksen. Näissä kammottavissa sodissa mustaörkkien kapina onnistui melkein tuhoamaan koko kaaoskääpiöiden rodun ja alistamaan heidät valtansa alle, mutta peikkohiisien yllättävä petturuus ratkaisi sodan. Selviyteet mustaörkit vaelsivat katkerina länteen Morglum Kaulankatkojan lipun alaisina. Päästyään pahamaille mustaörkit hajaantuivat ja tästä lähtien suurimmat ja vaarallisimmat vihernahkojen sotalordeista ovat usein olleet mustaörkkejä ja heistä on ollut eniten vaaraa keisarikunnalle ja kääpiöiden imperiumille.
Osa mustaörkeistä jäi kuitenkin kaaoskääpiöiden vangiksi ja vuosien saatossa osa heistä onnistui pakenemaan helvetillisistä kaivoksista.
Yhden leiritulen ääressä lähellä Maailmanreuna vuoristoa istuskeli Gramror Päidenmäiskijä nauttien raukeasti nuotion lämmöstä. Hän kalusi puhvelinreittä puhtaaksi ja katseli nuotioon kuunnellen erään örkin tarinointia Azhag Teurastajasta, sekä Gorbad Rautakynnestä. Hän oli kuullut tarinat moneen kertaan, koska örkkien puheet leiritulen ääressä eivät oikein muuhun ikinä liittyneetkään, mutta siltikin hän kuunteli.
’’…ja sitte Gorbad tuli ja teurasti sen ihmulaise, jolla oli kruunu ja sellane tosi paha miekka.’’, ääni kuului puhuvan. Täydellinen hiljaisuus vallitsi, kun joukkio kuunteli silmät loistaen vihernahkojen suurimmasta legendasta. ’’Gorbad laitto sen kruunu päähänsä ja katto sitä asetta ja sano: Täl mä tuhoon koko maailman. Sitten Gorbad teki nii ja se tappo kaikki ihmulaiset, partaperseet ja haltiat…’’, örkki jatkoi. Viimeinen kommentti sai aikaan useita huudahduksia tyyliin: ei se noi menny, tai: perkule sä oot huijari. Riitelyä jatkui hetken ja Gramror ei jaksanut välittää, mutta sitten kun hän käänsi katseensa niin hän huomasi osan örkeistä nousseen seisomaan ja katselevan toisiaan murhaavasti. Sadatuksia ja loukkauksia raikui yössä kun örkkien riita väistyi nyrkkitappelun alta. Loput joukkion örkeistä kerääntyivät tappelun ympärille hohottamaan tai kannustamaan tovereitaan.
Gramror huomasi harmikseen tilanteen riistäytyneen käsistä ja mikään muu kuin kunnon ’’päänkolauttamis’’ kisa ei auttaisi. ’’Perkule senkin vihreet apinat! Meitsi nylkee kaikki elävält, jos ette lopeta!’’, hän karjahti vihaisena hypähtäen ylös. Hän harppoi nopeasti keskelle tappelevia vihernahkoja tönien ja heittäen örkkejä ympäriinsä. Murahtaen hän nosti erään epäonnisen vihernahan rinnuksista ilmaan ja virnisti ilkeästi rimpuilevalle örkille. ’’Ny alkaa päänkolauttamine!’’, hän huudahti ilkeästi ja kaamean rusahduksen saattelemana iski otsansa örkin otsaan. Gramror oli mestari lajissa ja kokemuksesta ei välittänyt kivusta, mutta kokematon örkki melkein pyörtyi . Örkki mylväisi kivusta ja haparoi ilmaa kuin sokea, kunnes lopulta menetti tajuntansa. Hieroen otsaansa Gramror pudotti hervottoman örkin alas ja naurahti. Hän käänsi katseensa ja huomasi muiden örkkien perääntyneen. Kun muita haastajia ei nähtävästi löytynyt, Gramror istahti maassa makaavalle kivelle.
’’Ny ei enempää tappelua, eikä mitää puhetta Azhagista tai muista.’’, hän tokaisi silmät kiiluen. ’’Jos haluutte puhuu legendoista, nii puhukaa meitist.’’.
Salamurhaajan iskut olivat salamannopeita ja erittäin nopeasti villiörkki jatkoi maallista vaellustaan ilman päätään. Weezam ja Riztra seurasivat kauhistuneina villiörkkien takana näiden teurastusta. Villiörkkien voima ja raivo ovat erittäin vaarallisia aseita näiden barbaaristen örkkien käsissä, mutta taitavia ja harhauttavia salamurhaajia ja rännijuoksijoita vastaan ne olivat turhia. Iskien nopeasti ja armottomasti vihollisen suojattomiin paikkoihin ja saaden yksinkertaiset örkit hämmennyksen valtaan, skavenit olivat hitaasti voittamassa taistelua ja etenemässä kohti Koukkunokkaisen Kuun klaanin shamaaneita. Nähtyään skaveneiden taidokkaat viillot ja iskut, yöhiisi shamaanit menettivät sen vähäisen rohkeuden mitä heillä oli.
Weezam pyyhki hikeä otsaltaan ja kuuli Riztran uikuttavan vierellään. Vaikkin Morkin asettama suoja suojasi Riztraa hyvin, niin sen tiedettiin myös joskus pettäneen ja tämän kaltaisissa tilanteissa se tulisi olemaan kohtalokasta.
Weezam katsahti kuolemanpelko silmissään ympärilleen ja etsi piilopaikkaa. Takanaan hänellä oli yöhiisien sotajoukko, joka taisteli veristä taisteluaan hyökkääviä skaveneita vastaan. Sinne hän ei menisi, koska se olisi liian lähellä skavenien murhaavaa teknologiaa ja sotureita. Hän tunsi sydäntään kouristavan tukahduttavasta pelosta, kun yksi villiörkki kaatui taas jättäen murhanhimoisten skaveneiden ja hänen väliinsä yhden esteen vähemmän. Minun on tehtävä jotain! Kohta ne ovat kimpussani ja minä halusin vain rikkauksia ja nautintoja, hän mietti hysteerisenä. Weezam kaivoi hatustaan nopeasti palan zhamaani sientä, joka lisäisi hänen keskittymistään Waaagh!-magiaan. Hän kääri hihansa ja keskittyi yrittäen sulkea kaikki muut äänet pois pelokkaasta mielestään. Hitaasti Weezam keskittyi matkaan Suureen Vihreään, vihernahkojen henkimaailmaan. Weezam tunsi vihernahoille erittäin harvinaisen rauhan tunteen valtaavan pelokkaan sielunsa. Tääl o koko maailma vihreet ja kaikki tähdet myös, hän kuuli jonkun kosmisen voiman sanovan päässään. Etsien mielensä syvyyksistä oikeaa loitsua, Weezam tunsi kuinka zhamaanin antama voima sykki mahtia hänen veressään. Viimein hän löysi sanat kutsuakseen Morkin katseen ja palasi todellisuuteen.
Salamurhaajat olivat tappaneet melkein jokaisen villiörkeistä ja aikaa loitsulle olisi enää vähän. Weezam aloitti loitsun nostaen luisevat kätensä korkealle ilmaan hoilottaen ensimmäiset Waaagh!-magian loitsusanat. Osa skaveneista nosti katseensa taistelusta ja huomasivat Weezamin aloittavan loitsua erittäin vaarallisen näköisenä. Salamannopeasti skavenit heittivät nopealla ranneliikkeellä myrkytettyjä heittotähtiä kohti Weezamia, mutta tämän aiemmin pysäyttämä maaginen suojakilpi oli vielä pystyssä ja tähdet kimposivat siitä harmittomasti pois.
Loitsun valmistumista ei voinut enää kuitenkaan pysäyttää ja skavenit vinkaisivat pelästyneenä tajuten lopun olevan lähellä. Viimeiset mahtisanat sanoen, Weezam kutsui kaikkivaltiaan Morkin katseen tuhoamaan uhkaavat skavenit. Weezamin sormien tasolle oli ilmestynyt kiiluva punainen örkinsilmä ja iloisen käkätyksen saattelemana Weezam laukaisi tappavat punaiset energiat silmästä liikkeelle. Skavenit säksättivät ja kiljuivat kielellään kirouksia ja odottivat kuolemaa peittäen päänsä käsillään.
Mutta mitään ei tapahtunut.
Weezam seisoi suu auki katsoen kalvenneena, kun punaiset säteet välähtivät ja katosivat skavenvelhojen manatessa Weezamin magian pois näiden omien linjojen takana. Riztran silmät levisivät hämmästyksestä ja hän otti tärisevän askeleen taaksepäin. Hän vilkaisi varovasti Weezamia, joka mumisi hämmästyksestä kalpeana silmät syvällä kuopissaan. Samaan aikaan skavenit avasivat varovasti silmänsä raolleen ja huokaisivat helpotuksesta. Nyt kun vaara on ohi, niin on aika hoitaa heidät loppuun, he miettivät ja virnistivät silmät kiiluen verenhimosta. Yksinkertaiset villiörkit eivät tajunneet, että loitsu oli torjuttu, eivätkä typerät ja nopeat skavenit olleet vielä kuolleet ja he vain tuijottivat typerästi hymyillen odottaen loitsun vaikutusta. Kiljaisten skavensalamurhaaja hyppäsi voltin viiltäen villiörkin kurkun auki ja osoitti vihaisesti kohti shamaaneita määräten rännijuoksijoiden hyökkäyksen alkaneeksi. Huudolla oli nopea vaikutus typertyneeseen Weezamiin ja tämä keräsi kaapunsa helmat ja lähti raivokkaaseen karkumatkaan. Muut shamaaneista seurasivat heti perässä jättäen villiörkit kuolemaan.
Huomattuaan salamurhaajat Snikrit oli heti tiennyt voiton mahdollisuuksien kääntyneen heitä vastaan. Vaikkakin Snikritiä salaa pidettiin taitamattomana sotapäällikkönä yöhiisien keskuudessa, niin siltikin lihavalla hiidellä oli monien vuosien kokemus skavenien kanssa sotimisesta ja hän tiesi miten kuolettavia rännijuoksijat olivat, puhumattakaan kaukaisesta idästä tulleista salamurhaajista.
Snikrit oli pinkaissut lyhyillä jaloillaan nopeaan juoksuun kauemmas vihollisesta ja päästyään eräälle luolan seinämälle hän oli huokaissut helpotuksesta, mutta turhaan.
Vaikkakin yöhiisillä oli ollut aikaa valmistautua tulevaan yllätyshyökkäykseen, niin he eivät ikinä olleet arvanneet skaveneiden armeijan olevan näin iso, tai näin hyvin varustautunut. Rottakonekiväärit kaatoivat yöhiisiä tasaiseen tahtiin ja saastasalamatykit tuhosivat järjestelmällisesti yöhiisien sotakoneiston ja jousiampujat. Lisäksi osa skaveneista oli vaipunut erittäin oudon raivon valtaan tehden näistä pelottomia ja verenhimoisia vastustajia. Tästä seikasta Snikrit alkoi peläten epäillä, että olisiko skaveneilla mukanaan pelättyjä harmaita tietäjiä, koska jos olisi, niin yöhiisien mahdollisuus voittoon romahtaisi.
Snikrit pureskeli likaisia ja pitkiä kynsiään hermostuneesti miettien mitä tapahtuisi jos skavenit voittaisivat. Yöhiidet karkoitettaisiin Gunbadista ja vihaiset yöhiidet teurastaisivat, huolimatta pelostaan isoa hiittä kohtaan, hänet. Hän joutuisi matkaamaan kylmillä vuorilla, jossa vihatut kääpiöt elivät ja selviytymään ilman haaremin tai alkoholin iloja. Snikritin pienet kämmenet puristuivat nyrkkiin. Saakutti nii ei tuu käymää! Meitsi tulee voittamaa tän taistelun vaik mikä ois, hän mietti epätoivoisen vihaisena.
Yhtäkkiä hän kuuli sivultaan ääntä ja katsahti kiihtyneenä sinne. Mitäs ny? Mitä nuo shamaanit oikee meinaa, hän mietti synkkänä. Sitten hänen mielensä kirkastui. Ah, ehkäpä ne tulevat kertomaa, et me voitettii tää perkuleen taistelu!
Weezam oli kuitenkin väsyneen näköisenä etunenässä ja muut shamaanit juoksivat pelokkaina tämän takana sekaisessa järjestyksessä. ’’Mitä helkuttia ny?! Hoitele ne pois alta ny heti Weez!’’, Snikrit sanoi kiihtyneenä osoittaen sormellaan skaveneita. Skaven salamurhaajat olivat nyt hoidelleet villiörkit ja nyt ne jo tähysivät Gunbadin johtajaa ja tämän shamaaneita. Hetkeen Snikrit ei saanut Weezamista mitään irti tämän puuskuttaessa hengästyneenä polvillaan. ’’Joku ihme voima esti Weezin loitsun!’’, Riztra sanoi huudahti kiihtyneenä rynnäten ulos shamaanien joukosta. Snikrit katsahti kysyvästi väsynyttä Weezamia, joka nyökkäsi. Turpean hiiden silmät levisivät hämmästyksestä. Niil o harmaa tietäjä, hän mietti kauhuissaan ja rojahti maahan istumaan. Hän tuijotti turtana kuinka skavenien joukot hyökkäsivät uudella innostuksella yöhiisien kimppuun tuntien skavenien voiton olevan lähellä. Kymmenet massiiviset peikot kävivät taistelua elämästä ja kuolemasta kauheiden raakimusrottien kanssa. Suuret vihertävät liekkisuihkut lennähtivät skaveneiden koneista, samaanaikaan kun tuhannet rotat vipelsivät taistelukentällä syoden ruumiita ja häiriten yöhiisiä.
Kaikki o lopus…Koht mä joudun kääpien partaisiin suihin, hän mietti surullisena valmistautuen viimeiseen pakoon ulos vuorilta mielessään. Kaikki o lopus, eikä mitää o tehtävis…
Yhtäkkiä hän kuuli kuitenkin mielessään Weezamin lupaukset kutsua Gork sotapolulle ja päätti muistuttaa shamaania tästä.
’’Tervehdysh shuurishta shuurin.’’, saastakivi insinööri Znetch sanoi tervehtien harmaata tietäjää kolmentoista neuvoksen käsimerkillä. ’’Tervehdys-tervehdys teillekkin insinööri.’’, harmaa tietäjä vastasi virnistäen. Taistelu meni erittäin hyvin ja oli vain ajan kysymys milloin viheliäiset yöhiidet pakenisivat. Vihernahkojen shamaanit eivät olleet tehneet pitkään hetkeen mitään ja skavenit olettivat rännijuoksijoiden ja salamurhaajien teurastaneen heidät.
Heidän edessään marssi ylpeästi häntä piiskaten ilmaa rykmentillinen myrskyjyrsijöitä. Näiden puhtaat mustat turkit kiiltelivät soihtujen valossa ja skavenien koneiston loimussa. Hekin olivat hyvällä päällä ja moni jo puhui miten kuluttaisi ryöstösaaliinsa. He kohottivat Sarvipäisen rotan lipun korkealla määräten uuden hyökkäysaallon alkaneeksi. Vastauksia kuului joka puolelta heidän ympäriltään skavenien säksättävällä kielellä ja lukemattomat punaiset silmät kiiluivat soihdun valon ulkopuolelta. Uudet joukot ryntäsivät nyt taisteluun yrittäen murskata yöhiidet lopullisesti ja tällä kertaa näytti, että se olisi mahdollista.
’’Shkaven veljet! Voitto on-on nyt käshillä ja me murshkaamme nuo shaashtaishet hiidenkuvatukset lopullisesti!’’, Znetch sanoi viimeisten sanojen kohotessa kiljaisuksi. Znetch melkein pomppi innosta. Nyt-nyt alkaa shkavenien valtakaushi, hän mietti silmät kiiluen jännityksestä. Hän oli odottanut tätä päivää ikuisuuksia. Tämän päivän jälkeen hän palaisi skavenloukkoon voitokkaana ja hänestä ja Qazkangista tulisi uskomattoman vaikutusvaltaisia ja rikkaita. Onnen kyyneleet kimalsivat hänen silmissään ja hän valmistautui henkilökohtaisesti raivaamaan säälittävät hiidet pois.
Yhtäkkiä hän kuitenkin tunsi jotain. Se oli kuin pieni tuulenvire Znetchin kasvoilla ja se kihelmöi insinöörin turkkia ja ihoa. Hän katsoi hämmästyneenä ympärilleen. Mikä-mikä she oli, hän mietti hätääntyneenä luullen jonkinlaisen vaaran olevan hyvin lähellä.
Siinä hän oli oikeassa.
Seuraavaksi tunne ei ollut mikään tuulenviri, vaan paineaalto, joka paiskasi Znetchin maahan. Hätääntynyt skaveninsinööri nosti katseensa ja huomasi yöhiisien perääntyvien linjojen takana vihertävän hohteen ja hän oli varma, että sieltä tulivat nämä raa’an voiman aallot. Peläten pahinta Znetch nosti varustuksensa kaukolinssin silmilleen ja katsahti tätä vihertävää hohdetta.
Znetch näki sen hiisishamaanin, joka aikaisemmin tänään katsellut häntä linjojen takaa, mutta nyt tämä hohti vihertävää tulenkaltaista liekkiä. Shamaani heilutti käsiään vimmatusti ja Znetch pystyi arvaamaan tämän hoilottavan mahtisanoja. ’’Ei-ei…Ei voi olla-olla totta…’’, insinööri kuiskasi kauhuissaan.
Mutta silloin oli jo liian myöhäistä pysäyttää loitsu.
Luolan katto tuntui katoavan ja Znetch tunsi jonkinlaisen erillaisen ja mahtavan voiman astuvan luolaan. Yhtäkkiä kuului käsittämättömän kova Waaagh!-huuto ja monet skaveneista putosivat kesken taistelun polvilleen pidellen korviaan. Znetch ei pystynyt kuin seuraamaan kauhistuneena kun vihreä hohde kiinteytyi jättimäiseksi örkin muotoiseksi hahmoksi ja tiesi tämän olevan örkkien sodanjumala Gork. ’’Ei voi olla-olla totta…’’, hän kuiskasi uudestaan tutisten kauhusta.
Sitten Gork aloitti sotapolkunsa raivaamisen mahtavan karjahduksen saattelemana.
Potkien ja murskaten, Gork tuhosi sattumanvaraisesti pelosta hulluiksi tulleita skaveneita. Yhtäkkiä koko taistelun kulku oli kääntynyt ylösalaisin ja jättimäinen skavenarmeija lähti pakomatkaan.
Korkean kukkulan päällä Gramror Päidenmäiskijä katseli horisonttiin Mozga vierellään. Hän katsahti alas ja näki, että kivikkoinen autiomaa oli hitaasti väistymässä kasvillisuuden tieltä. ’’Kyl se o siel, pomo.’’, Mozga sanoi varjostaen silmiään kämmenellään ja katseli Gramrorin osoittamaan suuntaan. Siel o Bujakar.’’
’’Bujakar ja siel o meitin tuleva armeija!’’, Gramror karjahti innoissaan ja karautti kukkulalta alas päämääränään Bujakar.
_____________________________________________________
Ah, no tulipahan taas tarinaa tehtyä. Itse pidän tätä uusinta ihan hyvänä, mutta en ole varma tuliko siitä samantasoista kuin viimeksi. Noh tehkää omat mielipiteenne. Yrittäkää olla välittämättä mahdollisista kirjoitusvirheistä, koska niitä löytyy.
Comments, comments...
The stage is yours...
*Ravistaa päätään*. Eiku nyt on uusi tarina taas tullut. Uusien lukijoiden kannattaisi lukaista nämä:
Prologi: Kohti Gunbadia ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=20741 )
Gramrorin teot: Nälkää ja Olutta ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=20957 )
Gramrorin teot: Kuolettava kaksinkamppailu ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=21618 )
Here we go:
Gramrorin teot:
Magian ja teknologian mittelö
_______________________________________________________-
Mozga astui pikaisesti kyhätyn teltan sisään hieroen väsyneitä lihaksiaan. Vaikkakin taistelu oli ollut kolme päivää sitten, niin Mozgan lihakset olivat vieläkin kipeinä. Astuessaan sisään hän joutui räpyttelemään silmiään tottuakseen kirkkaasta auringonvalosta teltan hämärään. Saatuaan näkönsä takaisin hän huomasi Gramrorin mulkaisevan häntä yrmeästi örkkien ’’sairasvuoteelta’’, joka koostui turkiksista ja suhtkoht puhtaista liinoista. ’’Perekule pomo o heränny ja o entisellää.’’, Mozga sanoi hymyillen ja sai teltassa olevat örkit hekottamaan.
Vaikka Gramror keräsi voimiaan, niin hän silti hoiti jo pienen joukkion komennosta viiden mustaörkkinsä ja Mozgan avulla.
Teltassa oli myös joukkion virallinen haavapoika, eli ihmisten sanoilla lääkäri tai sairaanhoitaja. Mozga nosti katseensa häneen ja huomasi tämän keskittyvän valitsemaan sopivia yrttejä ja erillaisia julman näköisiä laitteita Gramrorin kyljessä olevan haavan lopullista hoitoa varten.
’’Saakuti vihreä apina! Katoppa mis kunnos mä oon ja sä vaa naureskelet siin vieres!’’, Gramror sanoi kimpaantuneena ja yritti nousta ja käydä Mozgan kimppuun, mutta kyljen kipu oli liikaa. Hän vaipui takaisin pehmeiden turkiksien sekaan mutisten kirouksia ja vilkuillen vihaisesti Mozgaa. Mozga vain hymyili, koska hän tiesi olevansa Gramrorille hyödyllinen ja tiesi mustaörkin myös kunnioittavan, ehkä jopa pitävän hänestä. Mozga myös huomasi Gramrorin huokaisevan helpottuneena, kun hän näki ettei haavapoika ollut seurannut Gramrorin kipua. Ensimmäisenä taistelun jälkeisenä päivänä Gramror oli joutunut varomaan pienintäkin valituksen sanaa kivusta, koska haavapoika olisi ollut heti ’’parantamassa’’ Gramroria. Haavapojan taidot parannuksessa eivät kuitenkaan olleet siitä paremmasta päästä ja Gramror sai varoa, ettei saanut kylkeensä naulattua metallilevyä, tai joutuvansa amputoimaan käsiään.
’’Pomo. Meitsit lähestyy Gunbadia, mut en oikei usko et pärjätää siel kunnol, ku suurin osa pojist o manalan mailla.’’, eräs mustaörkeistä sanoi teroittaen puukkoa kiveen ja ojensi karttaa Gramrorille.
Gramror vilkaisi karttaa ja mietti ankarasti. Kuolettava kaksinkamppailu Brunga Sudensilmän kanssa oli opettanut Gramroria antamaan enemmän kunnioitusta hiisille. Vaikka Gunbadia ei hallitsisi kukaan voimakas sotalordi, niin tällä joukkiolla Gramror kaatuisi hyvin nopeasti. Gunbadis täytyy olla tuhansii yöhiisiä ja niit ei noi vaa hallita ilma kunnoo armeijaa, hän mietti ja silmäili karttaa. Etelässä oli Synkkä Torahammasvuori, mutta sinne Gramror päätti olla kulkematta. Vaikka hän oli tullut idän pimeiltä mailta, hän silti tunsi yöhiisi sotalordi Skarsnikin nimen. Nerokas ja häikälemätön yöhiisi piti Karak-Kahdeksanhuipun kääpiökaupunkia teräksisessä ottessaan ja hallitsi lähellä olevia vuoria, kuten Synkkää Torahammasvuorta.
Lännessä oli kääpiöiden vanha Hopeatie, mutta se johtaisi pahamaille, jotka olisivat liian kaukana. Pahamaille Gramror tulisi kulkemaan, mutta ei vielä, eikä ilman kunnon armeijaa. Kun hän olisi valmis wanha maailma tuntisi Waaagh!Gramrorin voiman!
Hän rapsutti päätään ja murahti väsyneenä. ’’Mitäs te sanotte? Joka suunnas o huonoi valintoi ja meitsin pitää löytää armeija, jolla vallottaa Gunbad ja löytää hely.’’, Gramror sanoi ja vilkaisi kysyvästi päälliköitään. ’’Eiks me mennäkkää tonne Gunbadii?’’, Mozga kysäisi hämmästyneenä. ’’Helvetti sun kaa Mozga! Kuuntele tarkemmi tai menetät pääs. Meitsi tarttee armeijan ennenku sinne mennää.’’, Gramror huudahti vihaisena. ’’Olisitte heti sanonu! Meitsi o ollu tääl ennenki ja sillo Grimgori messis.’’, Mozga sanoi tietäen Grimgorin nimen saavan lisäpainoa sanoilleen, ja huomasi onnistuvansa siinä nähdessään mustaörkkien vilkaisevan levottomina toisiaan. ’’Ku meitsi oli tääl viimeks, nii me pysähdyttii sellases mestas ku Bujakar. Se o sellane räkäne kaupunki, mut siel o helvetisti porukkaa ja siel ne lähtee sotaa messii jos saa ne uskomaa, et siit o niille hyötyy, tai
sitten jos onnistuu pakottaa ne siihe mukaa.’’.
Gramror katsoi karttaansa, mutta ei löytänyt paikkaa nimeltä Bujakar. Hän tosin kuitenkin tiesi karttansa olevan hyvin vanha ja tiesi myös vihernahkojen liikkuvan ja perustavan uusia kaupunkeja ja leirejä kuin sieniä sateella. ’’Mites kaukana se mesta o?’’, Gramror kysyi harkiten paikkaa paremman puutteessa. ’’Ööh…vitsi ku meitsi ei muista. Kai se aika lähel oli. Annas se kartta.’’, Mozga sanoi raapien huivilla kiedottua päätään. Hän silmäili karttaa hyvän tovin mutisten samalla jotain matkoistaan täälläpäin. ’’Kai se o lähel. Pari virstaa etelää.’’, Mozga sanoi viimein. Gramrorin silmät levisivät hämmästyksestä. Nii lähel! Meitsihä saa armeija hyväl onnel paris viikos helyn kautta, hän mietti puristaen lihaksikkaat kätensä nyrkkiin.
’’Meitsi lepää tän päivän ja sit menoks!’’, Gramror sanoi silmät välähdellen innostuksesta.
Taistelu oli alkanut suurella raivolla kummallakin osapuolella. Skavenien pehmeät jalat tömähtelivät niiden juostessa taisteluun. Saastakiven ja palavan lihan haju täytti taistelijoiden sieraimet saastakiviliekinheittimien syöstessä tulisen lastinsa mustiin kaapuihin pukeutuneiden hiisien niskaan. Ensimmäisillä taistelulinjoilla fanaatikot törmäilivät sekä skaveneihin, että yöhiisiin. Saastakivisalamat lentelivät tappaen yöhiisiä, samaanaikaan kun raivopäiset squigit raatelivat skaveneja hypellen luolastossa kuola suunpielistä valuen.
Znetchin sydän pamppaili nopeasti taistelun jännityksestä. Hän väisti ketterästi yöhiisien ampuman nuolen ja huomasi ensimmäisessä aallossa olevien orjien menettävän rohkeutensa, kun he näkivät uhkaavien fanaatikkojen lähestyvän. Järkensä menettäneiden hiisien pyörittämissä rautakuulissa kimalteli veri ja se lupasi orjien silmissä varmaa kuolemaa. Znetch vinkaisi hermostuneesti ja käynnisti saastakivimoottorin selässään. Hän tunsi kuinka se värisi ja hohti tappavaa energiaa ja häntä pelotti ajatuskin siitä mitä se tekisi hänelle jos se ryöstäytyisi käsistä. Pelko-pelko on turha. Shuuri Kirshkeen klaani on nämä kehittänyt-kehittänyt ja ne eivät voi toimia-toimia virheellisheshti, hän mietti yrittäen rauhoittaa pelokasta skavenmieltään. Hän tunsi kuinka energia virtasi hänen kädessään olevaan suuttimeen. Nyt-nyt, hän mietti polkien jalkaa innostuksesta tuntien pelon katoavan hänestä riemun edessä. Mikään ei mennyt vikaan ja osoitti suuttimen yöhiisien jousiampujiin julmasti hymyillen.
Salamoiden saastakivienergiat jyrähtivät suuttimesta kohti yöhiisiä heittäen pienen skaveninsinöörin taaksepäin. Salama iski yöhiisiin, jotka eivät olleet tajunneet vaaraan ja osui ensimmäiseen hiiteen leviten muihin jousiampujiin. Yöhiidet nousivat ilmaan energian voimasta ja näiden kaavut syttyivät kelmeään tuleen. Kuolonkirkaisuja kantautui Znetchin tehostettuihin korviin ja tämä hykerteli sadistisen iloisena. Lopulta energia kasautui liian suureksi yöhiisissä ja räjäytti osan ja heittäen loput luolan seinämille.
Znetch kiljaisi voitonriemuisesti kiittäen Kolmentoista neuvosta tästä suuresta laitteesta.
Hänen voitonriemunsa kuitenkin loppui lyhyeen kun hän huomasi vierellään seisovien skaveneiden viereen ilmestyvän outoa vihreätä usvaa. Hiki alkoi helmeillä Znetchin otsalla usvan alkaessa kiinteytyä. Skavenien silmät levisivät pelosta ja osa pudotti kiväärinsä valmistautuen juoksemaan häntä koipien välissä. Usvan kiinteytyi massiivisten usvaörkkien hahmoon ja näillä oli käsissään kauheat nuijat. Usva välähti ja Znetch ei nähnyt mitä tapahtui, mutta hän olisi voinut vannoa kuulleensa syvältä kumpuavan Waaagh!-huudon, mutta hän kuuli kuitenkin varmasti skavenien pelokkaat kuolinhuudot. Kun Znetch sai näkönsä takaisin, niin usvaörkit olivat kadonneet ja skavenien päät olivat murskautuneet kaameasti verisiksi möykyiksi ja näytti kuin ne olisi nuijittu rikki isoilla nuijilla.
Znetch käänsi katseensa kalvenneena ja näki yöhiisi linjojen takana joukon korkeisiin huppuihin, sekä hattuun pukeutuneita shamaaneita. Znetch tunsi pelkoneste rakkonsa jännittyvän katsellessaan shamaanien loitsuja. Hän huomasi erään pienen hattupäisen shamaanin katsellen häntä ja päätti siinä samassa ottaa ’’taktisemman’’ paikan kaikkien linjojen perällä ja ottaa osan myrskyjyrsijöistä suojelijoiksi ihan kaiken varalta.
Snikrit Turpea istui hermostuneesti kivisellä istuimellaan katsellen taistelua. Skaveiden hullu teknologia otti yhteen yöhiisien Waaagh!-magian kanssa. Snikritin uudelleen asetettu valtaistuin oli kaukana linjamien takana ja tällä oli suojanaan villiörkki henkivartiosto, mutta lihava yöhiisi tunsi sydäntään kouristavan kuullessaan verisen taistelun äänet ja kummankin osapuolen taistelijoiden kuolinkirkaisuja. Hän käski jousiampujien lähettää uuden nuolikuuron skavenien niskaan ja toisaalla komensi joukkoja viestinviejien avulla. Yöhiisien jousimiehet ampuivat epätarkasti vihollisen armeijaan yrittäen sekalaisesti tappaa mitä vain. Snikrit huomasikin osan skaveneista kaatuvan, kuitenkaan enää nousematta.
’’Weezam eiks olis aika lähettää peikot matkaa?’’, Snikrit sanoi hypistellen hermostuneesti maagista suojariipustaan. Weezam katseli ja kuunteli hetken taistelua, mutta pudisti päätään. ’’Ei ole vielä oikea aika, oi massiivinen.’’, hän sanoi hymyillen. ’’Ne pitäisi säästää sen jälkeen, kun minä olen kutsunut kaikkivaltiaan Gorkin jalan taivaista! Saastaiset syöpäläiset saavat tuta vihreän täystuhon voiman!’’. Sanat selvästi rauhoittivat Snikritiä ja tämän jännittynyt hengitys tasaantui. Lisää Snikrittejä minun kirstuuni, Weezam mietti virnistäen. Hän nosti nenälle tippuneen leveälierisen hatun ja kääri hihansa.
Juuri kun Weezam oli aloittamassa uuden loitsun, niin varjoista lennähti myrkyllisen vihreästi kiiltelevä heittotähti. Se iskeytyi Weezamin hattuun säikäyttäen hiiden pahanpäiväisesti. Hän kuuli takanaan kuolinhuutoja ja käänsi nopeasti katseensa taakseen. Näytti kuin varjoissa olisi kulkenut mustia hahmoja, jotka nopeasti teurastivat Snikritin villiörkki henkivartioistoa. Yöhiisien silmät laajenivat pelosta näiden tajuten skavensalamurhaajien kiertäneen salaisia tunneleita pitkin heidän taakseen. Heittotähtiä lennähti varjoista kaataen yöhiisien jousiampujia, samaanaikaan kuin mustiin pukeutuneet skavenit kävivät sahalaitaisin miekoin taistelua villiörkejä vastaan. Heitot ja iskut olivat taidokkaita ja ne oli tähdätty niskoille ja kaulaan. Weezam hoilotti ensimmäiset Waaagh!-magian loitsusanat ja käynnisti maagisen suojakilven ympärilleen. Snikritin ympärille kerääntyneet shamaanit tekivät samoin, mutta eräs epäonninen onnistui kuitenkin tapattamaan itsensä räjäyttämällä päänsä. Muut shamaanit kavahtivat taaksepäin pelokkaasti, mutta muistivat sitten lähestyvän vaaran. Shamaanit näkivät ettei heillä olisi nyt suojaa salamurhaajia vastaan ja nurkkaan hätistettynä jopa kaikkein pelkurimaisimmat olennot voivat olla vaarallisia vastustajia.
Niin on myös yöhiisien kohdalla.
Kulkiessaan Maailmanreuna vuoriston yli lännestä matkaajat huomaisivat saapuvansa laajaan kivikkoiseen autiomaahan, jota kutsuttiin pimeiksi maiksi keisarikunnassa ja sitä asuttivat vaeltelevat vihernahka ja raakalais heimot. Rikkinäistä ja karua maastoa rikkoivat monet tulivuoret ja vuoristot ja kasvillisuutta sieltä ei paljon löydy, joten pimeiden maiden asukkaat ovat usein synkkää ja voimakasta sorttia. Pimeillä mailla eivät monet eläimet selviydy, mutta villisiat ja puhvelit ovat harvoja eläimiä jotka ovat menestyneet alueella, eikä näille ole muita ole muita luontaisia vihollisia kuin sudet, jotka kiertelevät suurissa laumoissa eri puolilla aluetta. Yön ollessa pimeyttä valaisee vain satunnaiset leiritulet ja pienistä kaupungeista loistavat valot. Täältäpäin olivat tulleet vihernahoista suurimmat ja vaarallisimmat: mustaörkit.
Kaaoskääpiöiden kaivoksissa jalostettu rotu oli ollut täydellinen orjarotu synkille mestareilleen. He olivat voimakkaimpia ja yleisesti älykkäämpiä kuin muut kaaoskääpiöiden monista orjaroduista ja heista oli ollut suurta hyötyä mestareidensä synkissä suunnitelmissa. Kuitenkin jalostaessaan mustaörkeistä viisaampia ja voimakkaita olivat kaaoskääpiöt tehneet vaarallisen virheen, eivätkä mustaörkit pitäneet yhtään orjamaisista oloistaan kaivoksissa.
Mustaörkit aloittivat ennennäkemättömän kapinan ja kokosivat melkein kaikki pimeiden maiden vihernahoista yhteen ja aloittivat kaaoskääpiöiden suurimpien kaupunkien piirityksen. Näissä kammottavissa sodissa mustaörkkien kapina onnistui melkein tuhoamaan koko kaaoskääpiöiden rodun ja alistamaan heidät valtansa alle, mutta peikkohiisien yllättävä petturuus ratkaisi sodan. Selviyteet mustaörkit vaelsivat katkerina länteen Morglum Kaulankatkojan lipun alaisina. Päästyään pahamaille mustaörkit hajaantuivat ja tästä lähtien suurimmat ja vaarallisimmat vihernahkojen sotalordeista ovat usein olleet mustaörkkejä ja heistä on ollut eniten vaaraa keisarikunnalle ja kääpiöiden imperiumille.
Osa mustaörkeistä jäi kuitenkin kaaoskääpiöiden vangiksi ja vuosien saatossa osa heistä onnistui pakenemaan helvetillisistä kaivoksista.
Yhden leiritulen ääressä lähellä Maailmanreuna vuoristoa istuskeli Gramror Päidenmäiskijä nauttien raukeasti nuotion lämmöstä. Hän kalusi puhvelinreittä puhtaaksi ja katseli nuotioon kuunnellen erään örkin tarinointia Azhag Teurastajasta, sekä Gorbad Rautakynnestä. Hän oli kuullut tarinat moneen kertaan, koska örkkien puheet leiritulen ääressä eivät oikein muuhun ikinä liittyneetkään, mutta siltikin hän kuunteli.
’’…ja sitte Gorbad tuli ja teurasti sen ihmulaise, jolla oli kruunu ja sellane tosi paha miekka.’’, ääni kuului puhuvan. Täydellinen hiljaisuus vallitsi, kun joukkio kuunteli silmät loistaen vihernahkojen suurimmasta legendasta. ’’Gorbad laitto sen kruunu päähänsä ja katto sitä asetta ja sano: Täl mä tuhoon koko maailman. Sitten Gorbad teki nii ja se tappo kaikki ihmulaiset, partaperseet ja haltiat…’’, örkki jatkoi. Viimeinen kommentti sai aikaan useita huudahduksia tyyliin: ei se noi menny, tai: perkule sä oot huijari. Riitelyä jatkui hetken ja Gramror ei jaksanut välittää, mutta sitten kun hän käänsi katseensa niin hän huomasi osan örkeistä nousseen seisomaan ja katselevan toisiaan murhaavasti. Sadatuksia ja loukkauksia raikui yössä kun örkkien riita väistyi nyrkkitappelun alta. Loput joukkion örkeistä kerääntyivät tappelun ympärille hohottamaan tai kannustamaan tovereitaan.
Gramror huomasi harmikseen tilanteen riistäytyneen käsistä ja mikään muu kuin kunnon ’’päänkolauttamis’’ kisa ei auttaisi. ’’Perkule senkin vihreet apinat! Meitsi nylkee kaikki elävält, jos ette lopeta!’’, hän karjahti vihaisena hypähtäen ylös. Hän harppoi nopeasti keskelle tappelevia vihernahkoja tönien ja heittäen örkkejä ympäriinsä. Murahtaen hän nosti erään epäonnisen vihernahan rinnuksista ilmaan ja virnisti ilkeästi rimpuilevalle örkille. ’’Ny alkaa päänkolauttamine!’’, hän huudahti ilkeästi ja kaamean rusahduksen saattelemana iski otsansa örkin otsaan. Gramror oli mestari lajissa ja kokemuksesta ei välittänyt kivusta, mutta kokematon örkki melkein pyörtyi . Örkki mylväisi kivusta ja haparoi ilmaa kuin sokea, kunnes lopulta menetti tajuntansa. Hieroen otsaansa Gramror pudotti hervottoman örkin alas ja naurahti. Hän käänsi katseensa ja huomasi muiden örkkien perääntyneen. Kun muita haastajia ei nähtävästi löytynyt, Gramror istahti maassa makaavalle kivelle.
’’Ny ei enempää tappelua, eikä mitää puhetta Azhagista tai muista.’’, hän tokaisi silmät kiiluen. ’’Jos haluutte puhuu legendoista, nii puhukaa meitist.’’.
Salamurhaajan iskut olivat salamannopeita ja erittäin nopeasti villiörkki jatkoi maallista vaellustaan ilman päätään. Weezam ja Riztra seurasivat kauhistuneina villiörkkien takana näiden teurastusta. Villiörkkien voima ja raivo ovat erittäin vaarallisia aseita näiden barbaaristen örkkien käsissä, mutta taitavia ja harhauttavia salamurhaajia ja rännijuoksijoita vastaan ne olivat turhia. Iskien nopeasti ja armottomasti vihollisen suojattomiin paikkoihin ja saaden yksinkertaiset örkit hämmennyksen valtaan, skavenit olivat hitaasti voittamassa taistelua ja etenemässä kohti Koukkunokkaisen Kuun klaanin shamaaneita. Nähtyään skaveneiden taidokkaat viillot ja iskut, yöhiisi shamaanit menettivät sen vähäisen rohkeuden mitä heillä oli.
Weezam pyyhki hikeä otsaltaan ja kuuli Riztran uikuttavan vierellään. Vaikkin Morkin asettama suoja suojasi Riztraa hyvin, niin sen tiedettiin myös joskus pettäneen ja tämän kaltaisissa tilanteissa se tulisi olemaan kohtalokasta.
Weezam katsahti kuolemanpelko silmissään ympärilleen ja etsi piilopaikkaa. Takanaan hänellä oli yöhiisien sotajoukko, joka taisteli veristä taisteluaan hyökkääviä skaveneita vastaan. Sinne hän ei menisi, koska se olisi liian lähellä skavenien murhaavaa teknologiaa ja sotureita. Hän tunsi sydäntään kouristavan tukahduttavasta pelosta, kun yksi villiörkki kaatui taas jättäen murhanhimoisten skaveneiden ja hänen väliinsä yhden esteen vähemmän. Minun on tehtävä jotain! Kohta ne ovat kimpussani ja minä halusin vain rikkauksia ja nautintoja, hän mietti hysteerisenä. Weezam kaivoi hatustaan nopeasti palan zhamaani sientä, joka lisäisi hänen keskittymistään Waaagh!-magiaan. Hän kääri hihansa ja keskittyi yrittäen sulkea kaikki muut äänet pois pelokkaasta mielestään. Hitaasti Weezam keskittyi matkaan Suureen Vihreään, vihernahkojen henkimaailmaan. Weezam tunsi vihernahoille erittäin harvinaisen rauhan tunteen valtaavan pelokkaan sielunsa. Tääl o koko maailma vihreet ja kaikki tähdet myös, hän kuuli jonkun kosmisen voiman sanovan päässään. Etsien mielensä syvyyksistä oikeaa loitsua, Weezam tunsi kuinka zhamaanin antama voima sykki mahtia hänen veressään. Viimein hän löysi sanat kutsuakseen Morkin katseen ja palasi todellisuuteen.
Salamurhaajat olivat tappaneet melkein jokaisen villiörkeistä ja aikaa loitsulle olisi enää vähän. Weezam aloitti loitsun nostaen luisevat kätensä korkealle ilmaan hoilottaen ensimmäiset Waaagh!-magian loitsusanat. Osa skaveneista nosti katseensa taistelusta ja huomasivat Weezamin aloittavan loitsua erittäin vaarallisen näköisenä. Salamannopeasti skavenit heittivät nopealla ranneliikkeellä myrkytettyjä heittotähtiä kohti Weezamia, mutta tämän aiemmin pysäyttämä maaginen suojakilpi oli vielä pystyssä ja tähdet kimposivat siitä harmittomasti pois.
Loitsun valmistumista ei voinut enää kuitenkaan pysäyttää ja skavenit vinkaisivat pelästyneenä tajuten lopun olevan lähellä. Viimeiset mahtisanat sanoen, Weezam kutsui kaikkivaltiaan Morkin katseen tuhoamaan uhkaavat skavenit. Weezamin sormien tasolle oli ilmestynyt kiiluva punainen örkinsilmä ja iloisen käkätyksen saattelemana Weezam laukaisi tappavat punaiset energiat silmästä liikkeelle. Skavenit säksättivät ja kiljuivat kielellään kirouksia ja odottivat kuolemaa peittäen päänsä käsillään.
Mutta mitään ei tapahtunut.
Weezam seisoi suu auki katsoen kalvenneena, kun punaiset säteet välähtivät ja katosivat skavenvelhojen manatessa Weezamin magian pois näiden omien linjojen takana. Riztran silmät levisivät hämmästyksestä ja hän otti tärisevän askeleen taaksepäin. Hän vilkaisi varovasti Weezamia, joka mumisi hämmästyksestä kalpeana silmät syvällä kuopissaan. Samaan aikaan skavenit avasivat varovasti silmänsä raolleen ja huokaisivat helpotuksesta. Nyt kun vaara on ohi, niin on aika hoitaa heidät loppuun, he miettivät ja virnistivät silmät kiiluen verenhimosta. Yksinkertaiset villiörkit eivät tajunneet, että loitsu oli torjuttu, eivätkä typerät ja nopeat skavenit olleet vielä kuolleet ja he vain tuijottivat typerästi hymyillen odottaen loitsun vaikutusta. Kiljaisten skavensalamurhaaja hyppäsi voltin viiltäen villiörkin kurkun auki ja osoitti vihaisesti kohti shamaaneita määräten rännijuoksijoiden hyökkäyksen alkaneeksi. Huudolla oli nopea vaikutus typertyneeseen Weezamiin ja tämä keräsi kaapunsa helmat ja lähti raivokkaaseen karkumatkaan. Muut shamaaneista seurasivat heti perässä jättäen villiörkit kuolemaan.
Huomattuaan salamurhaajat Snikrit oli heti tiennyt voiton mahdollisuuksien kääntyneen heitä vastaan. Vaikkakin Snikritiä salaa pidettiin taitamattomana sotapäällikkönä yöhiisien keskuudessa, niin siltikin lihavalla hiidellä oli monien vuosien kokemus skavenien kanssa sotimisesta ja hän tiesi miten kuolettavia rännijuoksijat olivat, puhumattakaan kaukaisesta idästä tulleista salamurhaajista.
Snikrit oli pinkaissut lyhyillä jaloillaan nopeaan juoksuun kauemmas vihollisesta ja päästyään eräälle luolan seinämälle hän oli huokaissut helpotuksesta, mutta turhaan.
Vaikkakin yöhiisillä oli ollut aikaa valmistautua tulevaan yllätyshyökkäykseen, niin he eivät ikinä olleet arvanneet skaveneiden armeijan olevan näin iso, tai näin hyvin varustautunut. Rottakonekiväärit kaatoivat yöhiisiä tasaiseen tahtiin ja saastasalamatykit tuhosivat järjestelmällisesti yöhiisien sotakoneiston ja jousiampujat. Lisäksi osa skaveneista oli vaipunut erittäin oudon raivon valtaan tehden näistä pelottomia ja verenhimoisia vastustajia. Tästä seikasta Snikrit alkoi peläten epäillä, että olisiko skaveneilla mukanaan pelättyjä harmaita tietäjiä, koska jos olisi, niin yöhiisien mahdollisuus voittoon romahtaisi.
Snikrit pureskeli likaisia ja pitkiä kynsiään hermostuneesti miettien mitä tapahtuisi jos skavenit voittaisivat. Yöhiidet karkoitettaisiin Gunbadista ja vihaiset yöhiidet teurastaisivat, huolimatta pelostaan isoa hiittä kohtaan, hänet. Hän joutuisi matkaamaan kylmillä vuorilla, jossa vihatut kääpiöt elivät ja selviytymään ilman haaremin tai alkoholin iloja. Snikritin pienet kämmenet puristuivat nyrkkiin. Saakutti nii ei tuu käymää! Meitsi tulee voittamaa tän taistelun vaik mikä ois, hän mietti epätoivoisen vihaisena.
Yhtäkkiä hän kuuli sivultaan ääntä ja katsahti kiihtyneenä sinne. Mitäs ny? Mitä nuo shamaanit oikee meinaa, hän mietti synkkänä. Sitten hänen mielensä kirkastui. Ah, ehkäpä ne tulevat kertomaa, et me voitettii tää perkuleen taistelu!
Weezam oli kuitenkin väsyneen näköisenä etunenässä ja muut shamaanit juoksivat pelokkaina tämän takana sekaisessa järjestyksessä. ’’Mitä helkuttia ny?! Hoitele ne pois alta ny heti Weez!’’, Snikrit sanoi kiihtyneenä osoittaen sormellaan skaveneita. Skaven salamurhaajat olivat nyt hoidelleet villiörkit ja nyt ne jo tähysivät Gunbadin johtajaa ja tämän shamaaneita. Hetkeen Snikrit ei saanut Weezamista mitään irti tämän puuskuttaessa hengästyneenä polvillaan. ’’Joku ihme voima esti Weezin loitsun!’’, Riztra sanoi huudahti kiihtyneenä rynnäten ulos shamaanien joukosta. Snikrit katsahti kysyvästi väsynyttä Weezamia, joka nyökkäsi. Turpean hiiden silmät levisivät hämmästyksestä. Niil o harmaa tietäjä, hän mietti kauhuissaan ja rojahti maahan istumaan. Hän tuijotti turtana kuinka skavenien joukot hyökkäsivät uudella innostuksella yöhiisien kimppuun tuntien skavenien voiton olevan lähellä. Kymmenet massiiviset peikot kävivät taistelua elämästä ja kuolemasta kauheiden raakimusrottien kanssa. Suuret vihertävät liekkisuihkut lennähtivät skaveneiden koneista, samaanaikaan kun tuhannet rotat vipelsivät taistelukentällä syoden ruumiita ja häiriten yöhiisiä.
Kaikki o lopus…Koht mä joudun kääpien partaisiin suihin, hän mietti surullisena valmistautuen viimeiseen pakoon ulos vuorilta mielessään. Kaikki o lopus, eikä mitää o tehtävis…
Yhtäkkiä hän kuuli kuitenkin mielessään Weezamin lupaukset kutsua Gork sotapolulle ja päätti muistuttaa shamaania tästä.
’’Tervehdysh shuurishta shuurin.’’, saastakivi insinööri Znetch sanoi tervehtien harmaata tietäjää kolmentoista neuvoksen käsimerkillä. ’’Tervehdys-tervehdys teillekkin insinööri.’’, harmaa tietäjä vastasi virnistäen. Taistelu meni erittäin hyvin ja oli vain ajan kysymys milloin viheliäiset yöhiidet pakenisivat. Vihernahkojen shamaanit eivät olleet tehneet pitkään hetkeen mitään ja skavenit olettivat rännijuoksijoiden ja salamurhaajien teurastaneen heidät.
Heidän edessään marssi ylpeästi häntä piiskaten ilmaa rykmentillinen myrskyjyrsijöitä. Näiden puhtaat mustat turkit kiiltelivät soihtujen valossa ja skavenien koneiston loimussa. Hekin olivat hyvällä päällä ja moni jo puhui miten kuluttaisi ryöstösaaliinsa. He kohottivat Sarvipäisen rotan lipun korkealla määräten uuden hyökkäysaallon alkaneeksi. Vastauksia kuului joka puolelta heidän ympäriltään skavenien säksättävällä kielellä ja lukemattomat punaiset silmät kiiluivat soihdun valon ulkopuolelta. Uudet joukot ryntäsivät nyt taisteluun yrittäen murskata yöhiidet lopullisesti ja tällä kertaa näytti, että se olisi mahdollista.
’’Shkaven veljet! Voitto on-on nyt käshillä ja me murshkaamme nuo shaashtaishet hiidenkuvatukset lopullisesti!’’, Znetch sanoi viimeisten sanojen kohotessa kiljaisuksi. Znetch melkein pomppi innosta. Nyt-nyt alkaa shkavenien valtakaushi, hän mietti silmät kiiluen jännityksestä. Hän oli odottanut tätä päivää ikuisuuksia. Tämän päivän jälkeen hän palaisi skavenloukkoon voitokkaana ja hänestä ja Qazkangista tulisi uskomattoman vaikutusvaltaisia ja rikkaita. Onnen kyyneleet kimalsivat hänen silmissään ja hän valmistautui henkilökohtaisesti raivaamaan säälittävät hiidet pois.
Yhtäkkiä hän kuitenkin tunsi jotain. Se oli kuin pieni tuulenvire Znetchin kasvoilla ja se kihelmöi insinöörin turkkia ja ihoa. Hän katsoi hämmästyneenä ympärilleen. Mikä-mikä she oli, hän mietti hätääntyneenä luullen jonkinlaisen vaaran olevan hyvin lähellä.
Siinä hän oli oikeassa.
Seuraavaksi tunne ei ollut mikään tuulenviri, vaan paineaalto, joka paiskasi Znetchin maahan. Hätääntynyt skaveninsinööri nosti katseensa ja huomasi yöhiisien perääntyvien linjojen takana vihertävän hohteen ja hän oli varma, että sieltä tulivat nämä raa’an voiman aallot. Peläten pahinta Znetch nosti varustuksensa kaukolinssin silmilleen ja katsahti tätä vihertävää hohdetta.
Znetch näki sen hiisishamaanin, joka aikaisemmin tänään katsellut häntä linjojen takaa, mutta nyt tämä hohti vihertävää tulenkaltaista liekkiä. Shamaani heilutti käsiään vimmatusti ja Znetch pystyi arvaamaan tämän hoilottavan mahtisanoja. ’’Ei-ei…Ei voi olla-olla totta…’’, insinööri kuiskasi kauhuissaan.
Mutta silloin oli jo liian myöhäistä pysäyttää loitsu.
Luolan katto tuntui katoavan ja Znetch tunsi jonkinlaisen erillaisen ja mahtavan voiman astuvan luolaan. Yhtäkkiä kuului käsittämättömän kova Waaagh!-huuto ja monet skaveneista putosivat kesken taistelun polvilleen pidellen korviaan. Znetch ei pystynyt kuin seuraamaan kauhistuneena kun vihreä hohde kiinteytyi jättimäiseksi örkin muotoiseksi hahmoksi ja tiesi tämän olevan örkkien sodanjumala Gork. ’’Ei voi olla-olla totta…’’, hän kuiskasi uudestaan tutisten kauhusta.
Sitten Gork aloitti sotapolkunsa raivaamisen mahtavan karjahduksen saattelemana.
Potkien ja murskaten, Gork tuhosi sattumanvaraisesti pelosta hulluiksi tulleita skaveneita. Yhtäkkiä koko taistelun kulku oli kääntynyt ylösalaisin ja jättimäinen skavenarmeija lähti pakomatkaan.
Korkean kukkulan päällä Gramror Päidenmäiskijä katseli horisonttiin Mozga vierellään. Hän katsahti alas ja näki, että kivikkoinen autiomaa oli hitaasti väistymässä kasvillisuuden tieltä. ’’Kyl se o siel, pomo.’’, Mozga sanoi varjostaen silmiään kämmenellään ja katseli Gramrorin osoittamaan suuntaan. Siel o Bujakar.’’
’’Bujakar ja siel o meitin tuleva armeija!’’, Gramror karjahti innoissaan ja karautti kukkulalta alas päämääränään Bujakar.
_____________________________________________________
Ah, no tulipahan taas tarinaa tehtyä. Itse pidän tätä uusinta ihan hyvänä, mutta en ole varma tuliko siitä samantasoista kuin viimeksi. Noh tehkää omat mielipiteenne. Yrittäkää olla välittämättä mahdollisista kirjoitusvirheistä, koska niitä löytyy.
Comments, comments...
The stage is yours...
Skavenit oli taas mallinnettu aivan mahtavasti, vaikka kaikki hahmot olivat todella hienoja persoonallisuuksia, joiden käytös oli tuotu todella hienosti esille. Minä tykkään, lisää tätä! 
Olisin kyllä antanut rakentavaa kritiikkiä, mutta siihen ei mielestäni ollut tarvetta. Minä ainakin tykkäsin niin paljon. Välillä ne tarinat voivat sittenkin hipoa täydellisyyttä. 