Sotavasara.net

Grom Rautavasara, Toivottomien Taistelu

Kirjoittanut: Grom Hardhammer


Alex von Teichmann kuulosteli huolestuneena ja tarkasteli otsa rypyssä auringonlaskun värittämää horisonttia. Örkit olivat lähteneet liikkeelle ja lähestyivät Mustan Tulen Solaa. Maa tuntui jyrähtelevän örkkien marssin alla ja punertava taivas oli kuin enteenä tulevasta verenvuodatuksesta.
- Just päästiin siitä Rautavasaran äpärästä, niin johan on uusi joukko liikkeellä, marisi Hubert-niminen vanha ja kokenut soturi.
Alex oli liikkeellä yhdeksän muun kevyesti panssaroidun lähetin kanssa ja he olivat pitämässä ratsujensa juottotaukoa.
- Missä se hemmetin Swarch luuraa? tuhahti Hubert äkäisenä viitaten joukon nuorimpaan Swarchiksi kutsuttavaan hiljaiseen nuorukaiseen, joka oli lähtenyt juottamaan hevosia.
Hubert Lydeman oli menettänyt toisen silmänsä Karak Kadrinissa ja jo valmiiksi äkäinen mies oli muuttunut jo lähes sietämättömäksi. Tämä vinoili jokaiselle ohikulkevalle ja ärsytti seuralaisiaan ikuisella marisemisellaan ja valituksella. Jos hänen silmäänsä ei särkenyt, niin jokin muu oli vinossa. Alex oli tottunut sulkemaan korvansa moiselta oltuaan työskennellyt Karak Kadrinin jälkeen lähes päivittäin Hubertin seurassa. Muut Alexin seuralaisista olivat siedettävämpiä ja osa jopa mukavaa seuraa. Nuorukainen Swarch oli vielä arvoitus, sillä poika ei ollut kertonut edes omaa nimeään. Joku vanhemmista sotilaista oli vain käynyt kutsumaan tätä Swarchiksi ja nimi oli pysynyt samana, kun nuorukainen ei siitä näyttänyt piittaavan.
Alex kuuli korskuntaa takaansa ja kääntyi. Swarch talutti vaivoin viittä hevosta kohti taukopaikkaa. Hän oli juottanut viisi muuta jo aiemmin.
- Jo oli aikakin, ärähti Hubert ja nousi ähisten pystyyn. - Perkuleen noidannuoli, hän kirosi ja tarttui sitten kovakouraisesti Swarchia kädestä ja riisti ohjakset tältä.
Nuorukainen katsoi välinpitämättömin ilmein vanhempaa sotilasta ja loikkasi kevyesti oman ratsunsa selkään. Pian loputkin seurueesta olivat ratsujensa selässä ja valmiita ratsastamaan lähemmäs lähestyvää örkkiarmeijaa.
- Siellä ollaan sitten varuillaan. Yrittäkää tarkastella jo saisitte näköpiiriinne kenraalin, Alex antoi ohjeet ja karautti matkaan muiden seuratessa esimerkkiä.
Hiekka rahisi ja kalliota murtui heidän allaan, kun he ratsastivat pitkin Mustan Tulen Solaa. Keisarikunnan sotilaat vakavat ilmeet kasvoillaan ja luotettavat miekat kupeellaan. Alex todellakin toivoi, etteivät he joutuisi käyttämään miekkojaan.
- Kuunnelkaa, sanoi Alex nostaen kätensä pysähtymisen merkiksi. - He huutavat jotain.
Muut pysähtyivät kuuntelemaan.
- Örkkien mölinää, kuka siitä saa selvää? tokaisi Hubert ja lähti liikkeelle.
Alex kohautti olkiaan ja lähti kokeneemman perässä. He ratsastivat vielä jonkin matkaa ja olivat lähes solan lopussa, kun näkivät armeijan. Valtava vihreä massa vyöryi eteenpäin maa jyristen sen alla ja mylvien jotain. Ratsastajat pysähtyivät ja yrittivät saada selkoa vihollisen johtajasta.
- Ei hiton nulikka, sanoi Hubert äkkiä ja Alex käänsi katseensa ja näki Swarchin nuolenkantaman päässä armeijasta.

Ni'Gobblan tarkat silmät havaitsivat ihmisiä matkan päässä. Oli pimeää sillä aurinko oli juuri laskenut mailleen. Ihmisiä oli kymmenisen ja yksi oli jopa uskaltautunut nuolenkantaman päähän. Ni'Gobblaa ärsytti suunnattomasti tällainen hiisiampujien halveksunta. Hän antoi salamannopeasti käskyn tulittaa kohti vihollista. Yön hiisien lähettämä nuolisade ampaisi matkaan laskeutuen lyhyen matkan päähän lähimmäksi uskaltautuneesta ihmisestä. Grom Rautavasara oli myöskin huomannut vihollisen ja antoi käskyä isolle joukolle susiratsastajia. Hän muisti mitä edellisen retken alkaessa oli tapahtunut samaisessa solassa. Kolme ihmistä olivat hoidelleet kokonaisen susiratsastajajoukon helpohkosti. Uusi yön hiisien nuolisade ampaisi matkaan ja laskeutui suoraan lähimmän ihmisen päälle. Kaksi nuolta törrötti ihmisen oikeasta olkapäästä ja yksi oli osunut hevoseen. Hevonen joutui paniikin valtaan ja heitti ratsastajansa selästään.
- Dubrok, hoida homma himaan, sanoi Grom ilkeä ilme kasvoillaan Dubrok Snisbagille, joka lähti suu virneessä kohti ihmistä.

Alex ratsasti Hubert vierellään kohti pahasti loukkaantunutta Swarchia, joka makasi liikkumattomana hiekalla. Örkkiarmeijasta oli lähtenyt liikkeelle kookas joukko susilla ratsastavia hiisiä, joiden johtaja heilutti ilkeän käyrää miekkaansa ilmassa ja räkätti kovaan ääneen.
- Poimi sinä Swarch, niin minä hoitelen hiidet, sanoi Alex sylkäisten viimeisen sanan.
- Ehei tule kysymykseen ilonpilaaja. Minä hoitelen hiidet. Saanpahan jotain mielekästä tekemistä, väitti Hubert vastaan.
Alex oli aikeissa sanoa vielä jotain, mutta aika loppui kesken. Hän kaappasi liikkumattoman kalpean nuorukaisen otteeseensa ja teki vaikean täyskäännöksen. Hänen hevosensa oli liukastua liikkuvalla soralla ja Alex horjahti satulassa, mutta sai pidettyä tasapainon. Hän muisti kuinka oli poiminut kyytiinsä sekä Johanin, että Patrickin noin vuosi sitten Averheimin edustalla. Siihen verrattuna kevyen Swarchin pitely oli leikkiä. Alex ei ehtinyt katsoa taakseen, mutta barbaarinen karjaisu ja hiiden tuskanhuuto kertoi Hubertin päässeen kosketukseen vihollisen kanssa. Ratsastaessaan takaisinpäin kohti seuruettaan Alex alkoi epäillä pahinta. Swarch hänen olallaan oli liikkumaton ja äänetön. Hänen ihonsa oli kalpea ja veri valui solkenaan nuolien tekemistä haavoista. Lisäksi nuorukainen oli saanut pahoja ruhjeita pudotessaan hevosen selästä. Kiviä oli painautunut tämän kämmeniin ja otsassa oli pitkä terävän kiven tekemä viilto. Frantizek-niminen tilealaismies ratsasti Alexia vastaan huolestunut ilme kasvoillaan.
- Miten hän voi? tämä kysyi kaartaen taitavasti Alexin vierelle.
Alex ei vaivautunut vastaamaan, sillä Frantizek pystyi itse näkemään paremmin, miltä Swarch sillä hetkellä näytti. Frantizek oli taistellut myös Karak Kadrinissa ja selvinnyt pahemmitta vammoitta. Hän oli tumma ja vahvarakenteinen, mutta solakka tilealaissyntyinen soturi ja muistutti melkoisesti jopa haltiaa. Mustat kiehkurat valuivat hänen olkapäillään ja otsallaan ja taidokkaasti ajellut viikset liehuivat tuulessa. Mahtava nenä korosti Frantizekin virtaviivaisuutta hänen ratsastaessa nopeasti.
- Ai juu. Paha paikka, sanoi tilealainen korostaen rankasti ulkomaalaisittain.
Kaksikko saavutti muun ryhmän, joka seurasi silmä kovana edempänä käytävää taistelua.
- Uwe, annan sinulle tehtäväksi kiitää Averheimiin ja toimittaa Swarch pikaisesti hoitoon. Luulen että hän on mennyttä, mutta aina kannattaa yrittää, Alex sanoi lisäten loppuun jotain Sigmarin osoittamasta suosiosta ihmisiä kohtaan ja yhdenkin ihmishengen tärkeydestä, ennen kuin lähti kiitämään Hubertin avuksi.

Grom seurasi jälleen alempana tilannetta. Tai pikemminkin kuulosteli sillä oli pilkkopimeää ja solaan oli vaikea nähdä. Grom joutui päättelemään tapahtumia pelkkien äänien perusteella ja siksi armeijassa vallitsi aavemainen hiljaisuus. Ainoat äänet olivat edestä päin kuuluvat ihmisen karjahdukset, kavioiden ja tassujen äänet hiekalla, teräksen kalahtelut ja hiisien kuolonkorahdukset. Grom oli joutua suunniltaan. Yhden ihmisen tappaminen pitäisi luonnistua siltä kelvottomalta Snisbagilta kuitenkin helposti. Kuului kuinka puu murtui ja hevonen hirnahti kuuluvasti.
- Lähetääks hoiteleen ne paskiaiset koko lössin voimalla? kysyi Jorg jonkin matkan päästä Gromista.
Grom hätkähti. Miten hän oli ollut niin taivaallisen tyhmä? Kahteen kertaan hän oli antanut susiratsastajien tapattaa itsensä taistelussa, kun olisi voinut marssia ja jyrätä alleen ihmiset. Sen enempiä ajattelematta Grom komensi armeijansa rynnäkköön kohti taistelupaikkaa.

Hubertin hevonen oli kuollut. Raukkamainen hiisipäällikkö oli iskenyt miekkansa sen sisuksiin. Nyt Hubert taisteli jalan kymmeniä susiratsastajia vastaan. Hän torjui suden terävät hampaat kilvellään samalla, kun iski miekkansa hiiden keihääniskun tielle ja väisti toisaalta tulleen hiisipäällikön iskun. Taistelu rupesi kääntymään hiisien voitoksi. Oli aivan pimeää, mutta Hubert erotti kuitenkin näkevällä silmällään hyökkääjät. Kuului hevosten korskuntaa ja laukkaa. Hubert näki toveriensa tulleen hänen avukseen.
- Kreivin aikaan! huudahti Hubert ja iski tyytyväisenä miekkansa hiiden luisevasta ruumiista läpi.
Samaan aikaan kuitenkin alkoi kuulua korvia huumaavaa jylinää ja karjuntaa.
- Mitä helvettiä? huudahti Hubert ja yritti saada selvää lähestyvästä.
- Ne tulee koko armeijalla. Peräännytään ja vähän äkkiä, huusi Alex lujana.
- Adios amigos los orcos! hihkaisi Frantizek ja lähti hirvittävää laukkaa takaisinpäin ja ylös Mustan Tulen Solaa.
Alex lähti perään ja kuuli yhden miehen tuskanhuudot ja viimeiset korahdukset. Susi oli napannut kiinni miehen ratsusta ja hevonen oli heittänyt miehen suoraan päin hiisien kohotettuja keihäitä.
- Varokaa niitä eläimiä, varoitti Alex katsomatta taakseen.
Hän kuuli viereltään mielipuolista räkätystä ja huomasi hiisisoturin kiihdyttäneen hänen rinnalleen. Nopeat sudet olivat saavuttaneet myös muita ratsastajia. Toisella puolella oli toinen mokoma. Taitavasti Alex jyräsi hevosellaan toisen suden kumoon ja ratsasti hiiden päältä tappaen sen tylysti. Toinen hiisi aiheutti ongelmia, sillä tämä oli saanut keihäänsä hyvään asentoon ja tökki Alexin ratsua pillastuttaakseen sen. Alex huitaisi ärtyneenä miekallaan kohti hiittä, mutta osui vain tämän suureen korvaan leikaten sen irti. Hiisi parkaisi tuskissaan ja pudottautui sutensa selästä. Alex oli päässyt irti hiisistä ja oli turvassa, mutta kaikki muut eivät olleet onnistuneet perääntymisessä. Alex huomasi miestensä määrän pudonneen lähes puolella. Alun perin heitä oli ollut kymmenen. Kaksi oli lähtenyt Averheimiin ja neljä oli menettänyt henkensä. Alexin edellä jo pitkän matkan päässä ravasi Frantizek ja hänen vierellään Hubert. Takana ratsasti vielä yksi mies, Aadolf nimeltään. Melko nuori soturi. Alex jarrutteli niin, että nuorukainen ratsasti hänen rinnallaan ja taputti tätä olalle.
- Hyvin toimittu alokas, hän sanoi virnistäen väkinäisesti.
Aadolf nielaisi ja nyökkäsi. Hän oli saanut pahan haavan selkäänsä.
- Sudet jahtaavat meitä vielä jonkin aikaa, mutta väsyvät pitkällä matkalla. Täyttä laukkaa Averheimiin! Minulla on Johanille jonkinlaisia tietoja tästä uudesta örkki-invaasiosta, huusi Alex laukan yli ja jatkoi laukaten kohti Averheimia.

Täten olivat ihmiset saaneet tiedon uudesta mahtavasta Waaagh!ista ja valmistautuivat puolustamaan maitaan vihan kalvaessa heidän sydämiään. Samalla kun Grom Rautavasara marssi pitkin Mustan Tulen Solaa, oli Johan Drysel saanut Averheimissa tiedon tämän örkkiarmeijan valtavuudesta. Vakavasti haavoittunutta nuorta Swarchia oltiin parantamassa Averheimin pätevien lääkärien käsissä ja Alex von Teichmann oli saanut niukan palkkansa vaarallisesta tehtävästä, jonka hän oli suorittanut hyvin, vaikkei moitteita. Neljä uljasta keisarikuntalaissotilasta oli menehtynyt. Drysel antoi kaupunginpuolustuksen jälleen tavalliseen tapaansa von Teichmannin tehtäväksi ja kirjoitti itse avunpyynnöt Nulniin (vaikkakin nekin Alexin avustuksella) ja ympäröiviin naapurikaupunkeihin. Lisäksi hän laittoi lähettinsä matkaan kohti Altdorfia kertomaan pöyristyttävistä uutisista. Näin Keisarikunta valmistautui ottamaan vastaan tämän örkkien massahyökkäyksen. Edessä oli ensimmäinen yhteenotto, joka käytäisiin Averheimin edustalla, jossa lähiaikoina niin monesti oli verta vuodatettu.
Grom Rautavasara marssi päättäväisesti kohti Averheimia armeijansa raivotessa ja janoamassa verta hänen takanaan. Sotakuntoiset miehet ja nuorukaiset Averheimista, Streissenista, Sigmaringenista, Schramlebenista, Loningbruckista ja jokaisesta pikkukylästä Nulnin eteläpuolella valmistautuivat sotaan raskain, mutta innokkain sydämin. Tulipa jopa Nulnista vahvistusjoukkoja tälle armeijalle, jonka odotettiin vain pidättävän örkkejä ja aiheuttavan mahdollisimman paljon vahinkoa. Totuus oli, että armeija koostui lähes pelkästään maanviljelijöistä ja metsureista, joten sen ei odotettu tekevän ihmetekoja. Perheelliset hyvästelivät vaimonsa, lapsensa ja vanhempansa tietäen, etteivät palaisi. Uskollisuus keisarikuntaa kohtaan ja isäinmaallisuus olivat niin suuria näiden nöyrien miesten sydämissä, että kuolemanpelko väistyi. Näin oli ollut ennenkin ja tulisi olemaan aina. Niin kauan, kuin jokainen vihollinen maan päällä olisi kukistettu. Sigmar on meissä vahva, he sanoivat.

Ni'Gobbla poltti piippua. Hän oli matkinut tämän oivan tavan puolituisilta, joita hän oli Mootissa nähnyt. Hän oli kantanut kaavussaan sieltä asti piippua ja tupakkaa. Gromille tämä tapa ei sopinut sitten alkuunkaan ja jälleen tämä yski ja ryki vedettyään keuhkoihinsa melkoisen määrän myrkyllistä savua. Virnistelevä yön hiisi istuskeli nuotion ääressä mukavassa asennossa huppu puoliksi silmillä ja piippu suupielestä riippuen.
- Miten helkutissa sä voit tehä tota? Vihollisen metkuja sanon mä, sanoi Grom yskittyään jo vartin.
- Mähän oon sanonu jo. Tää on rauhottavaa ja maistuukin vielä melkosen hyvältä. Mä diggaan.
Grom pudisteli päätään ja asteli vielä köhien Jorgin luokse. Tämä oli lähes yhtä rentoutunut, kuin Ni'Gobbla ja heitti noppaa kahden muun Uskollisen kanssa.
- Älä jaksa, sä häviit kuitenkin, härnäsi Grom saavuttuaan paikalle.
Jorg nousi surkeana pystyyn ja läimäytti toista örkkiä takaraivoon.
- Perhana hävisin jo! Kolmatta kertaa! Tommoset ei oo meitsii varten.
Grom naurahti ja siirtyi sivummalle vieden Jorgin perässä.
- Asiat taitaa olla oikeella tolalla. Ollaan kohta valmiita marssiin pois solasta. Mä en meinaan haluu, et ihmiset yllättää meitsit täällä, sanoi Grom.
- Niinpä. Asiat on jopa paremmin, ku osas oottaa. Porukka ei fraidaa ees paljon ja villit serkutkin on rauhassa. Mä luulen, et se johtuu tosta mustiaisesta, sanoi Jorg osoittaen toisaalla tallustelevaa Borog Luunmurtajaa.
Grom hymähti ja loikkasi yllättävän ketterästi viereiselle kivenlohkareelle. Nopeasti hän kuitenkin palasi maan pinnalle, sillä liukas kivi aiheutti Gromin putoamisen toiselle puolelle kiveä. Kuului valtava kirosanojen sanamato ja läheisimmät örkkijoukot remahtivat nauramaan. Grom nousi nolona kivelle ja nosti kirveensä korkealle ilmaan.
- No niin poijjaat! Lähetäänhän etiäpäin. Mä luulen, et meitä venttaa tuolla melkonen armeija vaaleekarvoja, mutta sitähän te haluutte, eiks' vaan?
Armeija hurrasi ja mylvi ja jokainen örkki nousi innokkaana seisomaan kalistellen aseitaan.
- Ja eikun matkaan! huusi Grom vielä ja armeija lähti sekaisena rynnimään eteenpäin kohti Keisarikuntaa.

Johan Drysel kapusi koristeellisiin vaunuihinsa. Hänellä oli vielä hyvin aikaa ehtiä Altdorfiin ennen, kun örkit hyökkäisivät ja tuhoaisivat Averheimin jälleen. Hänen palvelijansa ja lakeijansa puhdistivat vielä vaunuja ja sukivat ratsuja, kun Alex saapui hengästyneenä paikalle yllättävän nopeasti toipunut Swarch perässään. Drysel ei halunnut hyvästellä, vaan nousi vaunuihinsa katse naulittuna eteenpäin. Alex nojautui vaunujen ovelle tehden kunniaa.
- Minulla olisi erittäin hälyttäviä tietoja örkeistä, tämä sanoi saatuaan pulssinsa tasaantumaan.
Drysel piti katseensa edessä ja nyökkäsi. Oli erittäin häpeällistä keisarikuntalaiselta mieheltä häipyä näin taistelun edellä. Hänen palvelijansa ja lääkärit olivat saaneet hänet ja ennen kaikkea muut vakuuttuneeksi siitä, ettei hänen terveytensä sallisi taistelemista.
- Swarch, kerro, sanoi Alex.
Nuorukainen astui eteenpäin.
- Minulla on tietoja örkki-invaasion johtajasta.
Drysel käänsi kiinnostuneena katseensa ja hänen väsynyt katseensa kohdistettuna Swarchiin.
- Kerro sotilas.
- Ratsastaessani lähelle armeijaa erotin selvästi johtajan. Tämä oli suuri ja piteli käsissään suurta kirvestä. Tämän panssari oli vanhan ja kuluneen näköinen.
- Mitä tämä hyödyttää. Se voisi olla kuka tahansa örkkijohtaja! äyskäisi Drysel.
Swarch hätkähti, mutta jatkoi rauhallisena.
- Tämän örkkijohtajan kypärässä liehui punainen töyhtö.
Dryselin katse lasittui. Tämä ryhtyi yskimään lujasti palvelijoiden takovan häntä hädissään selkään ja hössöttävän ympärillä. Lopulta Averheimin johtaja saavutti tyyneyden ja katsoi kauhuissaan Alexia.
- Ei se voi olla mahdollista. Hän valehtelee! Eihän hän edes ollut Karak Kadrinissa! Mistä hän tietää minkä näköinen se on? Se ei voi olla?
- Sir, silloin oli pimeää mutta voin vakuuttaa, että kuun valossa näin hänet selvänä. Olen kuullut tarinoita. Olen nähnyt miehiä, jotka olivat siellä ja jotka olivat jo Averheimissa. Olen ehkä vähäpuheinen, mutta silmäni eivät valehtele. Se oli Grom Rautavasara, sir. Tiedät sen itsekin, Swarch puhui hiljaisella äänellä, mutta varmasti.
Alex astui eteenpäin. Nyt hänellä oli mahdollisuus kiskoa vanha toverinsa pois kamalasta sairaudesta ja tyhjyydestä.
- Grom Rautavasara. Tuttu nimi? Itse paholainen, joka nousi Karak Kadrinin tuhkasta ja on jälleen kiusanamme. Mitä hän on tehnyt? Branham, Klaus, Patricia, Patrick. Siinä oli oikea soturi ja toveri. Grom Rautavasara murskasi Branhamien suvun. Emmehän anna hänen tehdä sitä uudelleen. Kuka olisi nyt vuorossa? Johan Drysel. Mihin on kadonnut se uljas soturi, joka taisteli pelottomasti Rautavasaraa vastaan ja marssi Vapaan Komppanian johdossa Karak Kadrinissa?
Tässä vaiheessa Alex keskeytti. Hän oli piilotellut selkänsä takana jotain. Hän otti esiin miekan. Kiiltelevä suuri miekka.
- Klaus Branhamin maaginen miekka, huokaisi Drysel ojentaen kätensä.
Alex ojensi miekan.
- Tule Johan ja marssi mukanamme. Onko oikeasti mitään suloisempaa, kuin kosto? Marssikaamme rinta rinnan viimeiseen taisteluumme ja murskatkaamme Grom Rautavasara. Olkaamme kunniallisia miehiä. Palatkoon suuri soturi. Palatkoon se oikea Johan Drysel. Astu ulos pimeydestä, Alex lähes huusi viimeiset sanat.
Drysel katsoi vakavana miekkaa ja nosti katseensa. Hänen silmänsä olivat edelleen väsyneet, mutta ne näyttivät nyt ylpeiltä ja varmoilta. Hän astui ulos vaunuistaan ja kohotti miekkansa.
- Olet oikeassa. Menkäämme, kuiskasi Drysel ja lähti miekka kohotettuna takaisin kohti Averheimia.
Alex hymyili ja kohotti hänkin miekkansa.
- Branhamien puolesta! hän huusi ja asteli massiivisen Johanin vierelle.

Grom nosti kätensä otsalleen ja tähyili horisonttiin. Aamu oli koittanut jonkin aikaa sitten ja oli jo valoisaa. Hän oli juuri päässyt pois tutuksi tulleesta solasta ja valmistautui jo yhteenottoihin ihmisten kanssa. Koskaan ei voinut tietää mitä nämä tympäisevän nokkelat viholliset juonisivat. Missään ei kuitenkaan näkynyt ihmisten joukkoja. Grom oli lähettänyt hetkeä aikaisemmin Snisbagin joukkoineen tutkimaan mitä olisi edessä. Susiratsastajia ei vielä näkynyt edempänä. Kaghed Keltasilmä oli saapunut Gromin vierelle jostain armeijan takaosista. Grom ei ollut paljon nähnyt uutta tuttavuuttaan sillä koko alkumatkan ajan Kaghed oli komentanut takaosien hiisiyksikköjä.
- Miltä näyttää? Mitkä on fiilikset? kysyi Kaghed katsellen hänkin tiukasti horisonttiin.
- Mä luulen, et ne vaan venttaa meikäläisii. Eivät uskalla lähtee ite hyökkäämään, sanoi Grom naurahtaen.
- Siäl' ei oo kauheeta armeijaa vastassa. Mitä mä tiiän, niin Keisarikunnan puolustetuimmat osat on jossain pohjosemmassa. Siälhä se päästadikin on, pohti Kaghed.
Grom murahti huomatessaan horisontissa hahmoja.
- Snisbag palaa, hän tokaisi.
Pitkän odotuksen jälkeen Snisbag oli saapunut leiriin. Tämä oli yltä päältä veressä, kuten muutkin hänen joukkonsa sotureista.
- Jouduttiin fraidikseen. Ihan vaan pari lähettii tai jotain. Yks pääs pakenee, mut eivätpä ainakaan tullu tänne, selitti Snisbag.
- No missä niitten armeija on? tiukkasi Grom kärsimättömänä ja vihaisena siitä, että ihmiset saisivat nyt tietää, että he olivat jo ulkona solasta.
- Se oottelee jo. Jos meinasit yllätysetuu, niin se on mennyt. Oikeen keihäät tanassa ja liput liehuen. Eikun vaan päälle. Ei ne siält' mihinkään lähe.
Grom nyökkäsi ja käänsi selkänsä. Hän viittoili luokseen sotajohtajat. Jorg, Kaghed, Habaz da Eata' seurassaan Borog Luunmurtaja ja Ni'Gobbla sekä muutama muu johtaja olivat nopeasti paikalla ja Grom selvitti tilanteen. Pienimuotoinen sotasuunnitelma käytiin läpi nopeasti ja armeija ryhmittyi jo valmiiksi. Muutaman virstan päässä heitä odottaisi suuri ihmisten armeija. Ensimmäinen este heidän matkallaan kohti Kaaosta.

Örkit saapuivat valtavan jylinän ja karjunnan saattelemana. Valtavilla villikarjuilla ratsastavat örkkisoturit ja katapultit jyristivät kohti ihmisiä. Nuolet ja katapulttien laukaisemat kivet (ja jopa hiidet) lentelivät ilmassa aiheuttaen hämminkiä ihmisten joukossa. Ihmisiä lähestyi valtavia hiisijoukkoja, jotka suojasivat muuta armeijaa ja olipa joukossa pienen lapsen kokoisia maahisiakin, jotka olivat myös vain suojina paremmille yksiköille ampumista vastaan. Alex katsoi tätä monta kertaa suurempaa armeijaa huolestuneena. Hän istui kopeana ratsunsa selässä miekka huotrassaan vierellään Frantizek ja Hubert, joka oli jo ottanut esiin aseensa.
- Se on nyt menoa, sano mun sanoneen, tokaisi Hubert katsoen silmät selällään örkkien vahvuutta.
Alex nyökkäsi alakuloisena ja katsoi taakseen muuta armeijaa. Jossakin hän näki Johanin, joka oli tällä kertaa miekkamiesten johdossa vapaan komppanian sijasta. Juuri vapaan komppanian johdossa hän oli tehnyt Karak Kadrinissa urheita tekoja. Swarch oli huomaamatta ratsastanut hänen taakseen ja myös nuori Aadolf oli lähettyvillä. Averheimin edustalle koottu armeija oli pieni. Ennakko-odotukset oli ylitetty. Taistelun käsikirjoitus oli ennalta arvattava. Örkkiarmeija tulisi vyörymään urheasti taistelevien ihmisten ylitse. Tulitus tulisi jäämään hiisiin ja väkivahvat örkit pääsisivät lähitaisteluun nopeasti ja murtaisivat ihmisten linjat joka sektorilta. Frantizek vihelteli Alexin vierellä. Tämä kuulosti huolettomalta, mutta Alex tiesi että tilealaista pelotti suunnattomasti, sillä niin teki häntä itseäänkin. Ensimmäinen nuolikuuro lähti matkaan. Toivottomien Taistelu oli alkanut.

Grom raivosi eteenpäin. Hän oli saanut nuolen jalkaansa ja miekanviillon rintaansa, mutta ei välittänyt pienistä kolhuista. Hän heilautti kirvestään ja irrotti parrakkaan ihmissoturin pään muusta vartalosta.
- Leikkaa partas idiootti, hän ärähti ja siirtyi nopeasti toisen uhrin kimppuun.
Grom oli edennyt jo pitkälle ihmisten rikkoutuneisiin linjoihin ja oli tällä hetkellä heikosti varustetun joukon kimpussa, jota hän pilkkoi kuin puita. Ihmiset olivat oppineet varomaan raivoavaa ja selvästi kentän vaarallisinta örkkiä. Uskolliset hänen takanaan tekivät laadukasta työtä. Grom oli kadottanut Jorgin taistelun hälinässä, mutta tiesi että kokenut Uskollinen pärjäisi. Osa ihmisrintamasta oli lähtenyt jo pakoon, mutta useimmat taistelivat erittäin sitkeästi ja urhoollisesti. Yllätyksekseen Grom huomasi teurastaneensa koko yksikön ja hetken ihmeteltyään etsi jo seuraavaa kohdetta katseellaan.
Borog Luunmurtaja kalautti hilparilla varustetulta ihmissotilaalta tajun kankaalle nuijallaan. Hän paukutti kiihkeää rummutusta villiörkkijoukon kärjessä samalla hakaten tieltään tehokkaasti ihmismassaa. Habaz da Eata' oli hirvittävässä raivossa teurastanut sekä omiaan, että vihollisia, joten Borog oli ottanut tehtäväkseen johdattaa villiörkit hieman kauemmas ja uuden vihollisen kimppuun jättäen johtajansa selviytymään omillaan, mutta Luunmurtaja oli varma, että tämä pärjäisi mainiosti. Habaz da Eata' oli vakuuttava näky taistelukentällä ja useampi ihmisyksikkö päättikin kiertää verisen sotapäällikön, mutta huomasi yhtäkkiä että mielipuoli olikin kiinni heidän takaosissa. Borog sai juuri väistettyä ratsastavan ihmisen miekan iskun ja suivaantuneena iski vihollisen alas ratsailta ja murskasi tämän kallon napakalla iskulla.
- Öitä, hän murahti.

Johan oli saanut jälleen otteen sotimisesta. Hän oli onnistunut tappamaan kolme örkkiä ympäriltään ja oli jo neljännen kimpussa. Hän kohotti taianomaisen miekkansa uhrinsa ylle, kun yhtäkkiä tungoksesta lensi keihäs ja lävisti örkin, jota hän juuri oli tappamassa. Johan nosti ymmällään katseensa. Esiin astui tyynen ja siksi pelottavan näköinen yön hiisi.
- Mä muistan sut ihminen, ärisi yön hiisi.
Johan lähestyi varovasti uhittelevaa vihollistaan.
- Minä en onnekseni muista sinua saastainen hirviö, vastasi Johan.
Ni'Gobbla katsoi huvittuneena edessään vellovaa ihmistä. Kasvonpiirteet olivat tutut Karak Kadrinista, mutta koskaan hän ei ollut nähnyt yhtä lihavaa ihmismiestä. Ihminen lähestyi häntä heikosti kimaltava miekka käsissään. Hiki valui solkenaan tämän kasvoilla ja tämä puhisi kuuluvasti.
- Pidä breikki fatso, sanoi Ni'Gobbla ivallisesti hymyillen.
- Sinä olet käytännössä jo kuollut! huudahti Johan iskiessään vastustajaansa miekallaan kaikin voimin.
Ni'Gobbla kuitenkin väisti iskun ja viskasi salamannopeasti keihäänsä kohti Johanin rintaa. Lähes tasapainonsa menettänyt Averheimin johtaja kuitenkin kuin ihmeen kaupalla sai miekkansa keihään tielle. Keihäs katkesi ja Ni'Gobbla tarttui uuteen.
- Melko nopee noin läskiks', tokaisi tämä arvostellen ja heitti uudestaan.
Nyt Johanilla oli jo ylitsepääsemättömiä vaikeuksia väistää keihästä ja se raapaisi hänen panssariaan.
- Nouse ylös jo. Vai yritäks'sä nähdä omii jalkojas. Sori, mut toi vellova patja on tiällä, sanoi Ni'Gobbla naurahtaen ja tarttuen kolmanteen keihääseensä.
Johan oli saavuttanut tasapainonsa ja hyökkäsi kohti yön hiittä tällä kertaa varovaisemmin. Miekka repäisi Ni'Gobblan kaavun ja se valahti tämän yltä.
- Voi helvetin helvetti! huudahti puolialaston Ni'Gobbla ja hyökkäsi raivoissaan kohti Johania.
Ensin Johan torjui taitavasti muutaman keihääniskun, mutta äkäinen yön hiisi oli jo loikannut hänen selkäänsä ja piti veistä hänen kurkullaan. Johan tiesi että kaikki oli ohi. Hän kuolisi kunniallisesti puolustaessaan ainoaa kotiaan.
- Me vielä kostamme teille saastaiset paholaiset. Branhamien puolesta, sanoi Johan ennen kuin Ni'Gobbla viilsi tämän kurkun raa'asti auki.
- Kerro lisää, sanoi Ni'Gobbla kiristellen hampaitaan ja iski keihään vielä läpi kuolleen ihmisen ruumiista. - Kukaan ei pölli meitsin klädeitä.

Alex ratsasti taistelun laitamilla huudellen ohjeita ja yrittäen pitää pakenevia yksiköitä ruodussa. Muutaman kerran hän teki tappavan iskun johonkin örkki- tai hiisijoukkoon saaden niissä paniikkia aikaan. Alex tiesi kuitenkin, että taistelu oli hävitty. Ilokseen hän näki Frantizekin karauttavan hänen vierelleen. Tämän päähän oli viilletty vuotava haava ja tämän käsi oli luonnottomassa asennossa.
- Minä lähden nyt, hän parkaisi osoittaen vääntynyttä kättään tuskainen ilme kasvoillaan.
Alex nyökkäsi katseellaan Hubertia. Hän näkikin pian konkarin melkoisessa pulassa. Hubert oli ratsastanut auttamaan pulassa ollutta joukkoa, mutta oli nyt ainoana elävänä vastassaan kammottavan suuri hiisijoukko.
- Hubert! Tule pois sieltä! huusi Alex, mutta Hubert ei näyttänyt kuulevan.
Alex oli juuri lähteä perään, kun kauhea näky sattui hänen silmiinsä.

Grom näki edessään sitkeän näköisen ihmisratsastajan, joka piti puoliaan kokonaista hiisiyksikköä vastaan.
- Perhana, kun ne ei osaa mitään, hän ärähti viitaten hiisiin ja lähti ryntäykseen kohti ratsastajaa.
Ihminen ei nähnyt mitään ennen, kuin Grom kiskaisi hänet alas satulastaan.
- Moi, Grom tervehti naama virneessä ja työnsi kirveensä terän ihmisen kasvoihin lopettaen tämän elämän.
Taistelu oli voitettu riemukkaasti. Grom huomasi sen itsekin. Muutamat ihmisjoukot taistelivat vielä kentällä. Grom lähti liikkeelle, mutta pysähtyi niille sijoilleen mahtavan näyn sattuessa hänen silmiinsä.
Jostakin oli ilmestynyt valtaisa vihreä aavemainen hahmo, joka teurasti ihmisten eliittijoukkoa osiin. Se talloi ihmisiä jaloillaan ja lakaisi maata nuijallaan. Ihmisten kauhunkarjaisut ja kuolonkorahdukset olivat ainoata mitä sillä hetkellä pystyi kuulemaan. Joku shamaaneista oli kutsunut Gorkin. Grom etsi katseellaan shamaaneja ja hänen silmiinsä osui jonkin matkan päässä seisova villiörkkishamaani Salthu. Tämä istuskeli suu virneessä silmät tarkkana ja verisuonet pullottaen ja tuijotti suoraan Gorkin hahmoa. Grom ryntäsi Salthun luo.
- Tää se vasta on jotain. Ai että mä oon ylpee. Tää on sitten makeeta, Grom iloitsi ja kohotti kirveensä.
- Waaaaaaaaagh! kuului huuto joka puolelta ja sai loputkin ihmiset pakenemaan.
Toivottomien Taistelu oli päättynyt Grom Rautavasaran örkkiarmeijan murskavoittoon.
_______________________________________________________
Eli tällaista tällä kertaa. Saimme sotaretken aloitettua ja mukavastihan se alkoikin. On se muuten vaikeata kirjoittaa nykyään tällaisesta joukkomätöstä. En ole aivan varma tästä tarinasta, mutta ei se mitenkään erikoisemmin epäonnistunutkaan. Joten odottelen vain kommenttia. Tämän jälkeen istuudun hieman miettimään mitä tuleman pitää, joten saattaa kestää hieman pitempään ellen saa inspiraatiokohtausta. Kaaoksen maille on kuitenkin melkoinen matka ja edessä on vaikka mitä. Tällä tarinalla kunnioitan samalla ensimmäistä KOKONAAN MAALAAMAANI örkkiyksikköä! Myös Salthu sai ympärilleen värit ja Grom Hardhammerin modelli on kasassa. Ai että minä olen ollut ahkera. Grimgor toivoo loputonta sotaa, minä toivon loputonta kertomusta.

PS: Yritin nyt karsia turhat kysymysmerkit pois eli niitä ei pitäisi olla...

*Hykertelee innostuneena* Jumaskukkeli munakkaalla! Tämä oli aivan sitä Gromin täydellistä laatua vieläkin parempana. Oli hienoa saada lukea Keisarikunnan ihmulaisien surkeista tekosista. Tasapainotti hyvin tarinaa, kun sai lukea muistakin kun örkeistä, joihin ei kuitenkaan voi kyllästyä. Asioiden kuvailu oli parempaa kuin edellisessä ja nyt se sai todella suuret mittasuhteet, mutta sitähän sinä lupasit aiemmin. Never doubt Grom's word. Todella hyvää taistelua oli ja massataistelu toimi hienosti, vaikkakin olisin lukenut mieluusti lisää.
Perkule tää alkaa yltämään melkein Runen viimeisimmän novellin tasolle kohta ja se taso on käsittämättömän korkea. Damn, some people just know how to write...*Sigh*
Ehkäpä paras tarinoistasi miesmuistiin.
Jatkoa *Hakee nuijan ja pakottaa Gromin kirjoittamaan nopeasti jatkoa*!

hyvä tarina....hei mähän oon eka kommentoija.....yhden kirjoitusvirheen löysin sieltä jostain.....ja sen gromin figun haluaisin nährä....ei sattuis oleen kuvaa.....


edit:en ollutkaan eka.....jesh kiroan sinut...no ei nyt vaiskaa....

En tosiaankaan nähnyt enää kysymysmerkkejä, hyvä Grom. Ennenkuin lähden puhumaan tarinasta, niin käsken sinua näin ottamaan digikameran kauniiseen käteen ja ottamaan kuvat koko roskasta, tattoo nähdä!!

Niin, joo, siis nyt kun päästiin tähän äksöniin niin hyväähän tästä tuli. Ihmiset lahdattiin niille sijoilleen, kuten oli suunniteltukin, mutta hommassa oli siltikin mieltä näiden muutaman empireheron takia. Jäikö muuten Alex henkiin, vai lahdattiinko koko roska viimeiseen mieheen? Alexissa oli nimittäin yllättävän paljon asennetta. Vaikka tarina kertookin ärkeistä, on ihmisten kuvaaminen onnistunut yllättävän hyvin. Johania vain kävi lähes sääliksi, kun oli säätänyt itsensä niin kamalaan kuntoon. Mutta ei voi mitään, kuolipahan äijä viimein. Olisi vain tuhonnut Averheimin omalla olemassaolollaan. Niin, siis kirjoitusvirheitä en nähnyt, saatikka kielioppivirheitä. Kuten edellisissäkin (sori jos mainitsen vasta vähän myhöässä ) tarinoissa, maisemien ja ympäristön kuvailu oli jäänyt vähän vähemmälle, mutta itse kun innostun kuvaamaan sitä vähän liikaakin aina niin tekstistä tulee yllättävän nopeasti puuduttavaa. Onneksi tässä ei ollut sitä ongelmaa, vaan mielikuvitukselle annettiin enemmän tilaa. Mutta overrall, nättiä oli, lisää vain, lisää.

ps. Kuvia nettiin!!

Grom Hardhammer kirjoitti: KOKONAAN MAALAAMAANI örkkiyksikköä! Myös Salthu sai ympärilleen värit ja Grom Hardhammerin modelli on kasassa. Ai että minä olen ollut ahkera.

Onnea!

Ja tarinaan:

Tarina oli parempi kuin edelliset. Jotenkin se vaan on että nämä Gromit aina pakko lukea! Vaikka tämä-tämä tarina kertookin-kertookin örkeishtä olet hyvin-hyvin kuvaillut tyhmät ihmis-otukshet! Tätä-tätä lishää!

hekottaa makeasti. noi ni'gobblan repliikit on sika hauskoja. tästä vois tehä oscarin arvosen käsikirjoituksen jos kirjoittaja olisit sinä Grom hardhammer. kihisee kateudesta

Kokonaan maalattu örkkiyksikkö? Onnea. (Vilkaisee työpöytää täyttävää valkometallikasaa ja alkaa itkeä)

Plääh, nyt ei ole aikaa vetistelyihin. Tämä juttu oli aivan mahtava, muutamia pilkkujen puuttumisia huomasin mutta en mitään isompaa. Uutta vain putkeen.

Hieno homma, vakiokaarti onkin jo kolunnut tämänkin läpi. Mukava, että pidätte. Yritin jonkin verran enemmän kuvailla ja se näyttää tuottaneen hedelmää (jostain syystä en muuten pidä tuosta lausahduksesta ). Alexhan ei todellakaan kuollut. Olisinhan minä sen maininnut. Tulette vielä kuulemaan mokomasta. Hauska juttu, mutta minua itseänikin alkoi käymään hieman sääliksi Johania. Mutta pakkohan se oli sinne tappaa, kun eihän sellainen olisi mitenkään voinut selvitä hengissä. (Ja yleisö tykkää aina enemmän, kun tihutyön tekijänä on Ni'Gobbla.)

Jesh kirjoitti: Damn, some people just know how to write...

Like you.

Porkkana kirjoitti:Onnea!

Kiitos. Kuvia olen jo hieman ottanutkin, mutta vielä pitäisi saada ne nettiin. Kärsivällisyyttä...

JarLoz kirjoitti:Kokonaan maalattu örkkiyksikkö? Onnea.

Ikävä tuottaa pienoinen pettymys, sillä yksikössä on vain 20 örkkiä, mutta voin puolustautua sillä, että örki ovat savageja warpaintteineen kaikkineen...

Nyyh. Juttusi toi kyyneleen silmään. Noin taidokasta kertomista voi vain ihailla ja kunnioittaa. En ikinä (omasta mielestäni ainakaan) pääse samalle tasollekuin sinä. We want more!

Mahtava stoori eli toisin sanoen taattua Gromin laatua. Näihin ei todellakaan kyllästy. Yksi asia vain vähän ihmetytti, nimittäin se että tuolla Mustan Tulen Solassa Huberthan menetti heposensa, eikö? Niin ajattelin vaan että millä se sieltä pakoon pötki, jalanko? En ainakaan huomannut että tekstissä olisi sanottu että joku vaikka olisi heivannut hänet ratsun selkään. Äh, mutta nyt menee pilkun ***sinnaks eli jatkoa jään odottelemaan. Ai niin ja tietysti myös niitä kuvia Gromista.

High king Godric kirjoitti:Yksi asia vain vähän ihmetytti, nimittäin se että tuolla Mustan Tulen Solassa Huberthan menetti heposensa, eikö? Niin ajattelin vaan että millä se sieltä pakoon pötki, jalanko?

Auts! Mun moka. Tuo olisi pitänyt huomata. Eiköhän se sitten mennyt, niin, että joku sen poimi kyytiin. Ärrin purrin, alkeellisia virheitä....

Noh sehän oli napsakkaa tekstiä! Kokeisiin luku saa väistyä Gromin tarinoiden tieltä!

UPEAA!!!!!!!!!!! Toivottua Gromia en koskaan kyllästy näihin tarinoihin. Runen pitäis luovuttaa tittelinsä sulle (ei millään pahalla rune).*Tahtoo lisää*

Hiljaa siellä! Karttu viuhahtaa kohta. Mutta katsotaan sitten ensivuoden novellikilvan jälkeen, on aivan mahdollista että titteli pomppaa äkillisesti joko kapteenille, Tapsalle tai Gromille. Tai tottakai kenelle tahansa muulle. Se minun onnistumiseni tapahtui kaiketi vain ihan sattumalta. En oikeasti edes tajua miksi ihmiset äänestivät Syysjuhlaa.

Rune kirjoitti:Hiljaa siellä! Karttu viuhahtaa kohta. Mutta katsotaan sitten ensivuoden novellikilvan jälkeen, on aivan mahdollista että titteli pomppaa äkillisesti joko kapteenille, Tapsalle tai Gromille.

Hey, don't forget Andro.

Mielestäni Runen teokset yltävät korkeimmalle, koska niissä näkee todellisen tuntuista ja erittäin hyvää mielikuvitusta, sekä kirjoittajan taitoja.
Gromin tarinoita olen lukenut melkeinpä alusta saakka ja ne olivat ensimmäisiä tarinoita joista pidin tai tiesin ja kertoivathan ne luomakunnan kuninkaista. Juoni on ollut hyvää ja muutenkin tarinat innoittivat minua kirjoittamaan itsekkin. *Kumartaa Gromille päin*
Ja sitten...*Ravistaa päätään*
Mitähän minäkin tässä Off-topiccia alan runoilemaan...
*Häipyy vähin äänin*

Minun puolestani voitte kyllä lopettaa tarinamestarin tittelistä keskustelun. Ihmisillä on mielipiteensä ja itse olen sitä mieltä, että aivan oikea kirjoittaja ja tarina voitti. Spekulaatiot voi kaikki jättää omaan arvoonsa. Kuten Rune sanoi ensi vuonna uusi kisa ja ehkä jopa uusi voittaja. Mutta siihen on vielä jonkin aikaa. Äläkä turhaan Rune vähättele voittoasi.

Fanaatikko kirjoitti:Kokeisiin luku saa väistyä Gromin tarinoiden tieltä!

Opettajat rankaiskoot minua. Nykynuoriso joutuu rappiolle takiani. Mitä olen oikein tehnyt!?

pamp-pu kirjoitti:Nyyh. Juttusi toi kyyneleen silmään. Noin taidokasta kertomista voi vain ihailla ja kunnioittaa. En ikinä (omasta mielestäni ainakaan) pääse samalle tasollekuin sinä. We want more!

Aivan, olen pamp-pun kanssa on aikalailla samailla raiteilla, jees...

I salute you, Grom Hardhammer!

Oot melkein täydellinen kirjoittaamaan näitä örkkimättöjä Tosta 'tarinamestari'-arvonimestä: Sä oot musta paras, mutta eipä oo tullut luettua pahemmin Runen tarinoita, joten eipä vielä (saisi) lupailla Ai niin, täällähän oli joku tarinakin.. Hyvä tarina. Hyvä, että saatiin retki jo aloitettua. Tuskin maltan odottaa jatkoa! Kiitos, Grom, kiitos!

Tämä oli varsin mainio tarina. Massataistelu oli kuvattu hienosti mutta olisit voinut sanoa hieman enemmän tapahtumapaikasta sekä ihmisten järjestäytymisestä. Mutta, tämä oli siis parasta Grom laatua(ja se on todella laatua) koskaan ja tarina tempaisi mukaansa. Odotan jatkoa tästä mahtavasta örkkipäälliköstä!
Ps. Tässä on hiukan Averheimin faktoja jotka saattavat tulla hyödyksi. Myös nämä Empiren
kartat saattaisivat olla avuliaita jos kyliä tahot katella.
Pss. Sigmaringen oli hyvä veto!

Grom kokoaisit kaikki kertomuksesi ja tekisit kirjan! Olet mielestäni sotun paras kirjoittaja (vaikka runella on kyllä se palkinto)