Inkvisiittori Valius III
Lähetetty: Pe 16.04.2004 18:14
Inkvisiittori Valius I : http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=21874
Inkvisiittori Valius II:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=23182
_____________________________________________________________
Pimeys...
Valius näki unta. Hän seurasi tummaa hahmoa pimeillä käytävillä. Seiniltä kurotteli häntä kohti lonkeroita. Äkkiä yksi sai hänet kiinni. Hän rimpuili, mutta turhaan. Hänen tietoisuuteensa levisi sininen valonväläys, ja hän huusi tuskasta.
Pimeys...
Valiuksen mieli harhaili ajassa ja ajatuksessa. Hän ei tiennyt kuka oli, mistä tuli ja minne meni...
...Kunnes kirkas valo herätti hänet. Hän hieroi silmiään ja nousi pystyyn. Hän oli pienessä huoneessa. Katosta roikkui kirkas hehkulamppu. Huoneen keskellä oli vanha puinen pöytä. Pöydän äärellä istui kolme hahmoa. "Iltaa Valius, odottelimmekin jo että heräisit".
"Mi..missä olen?". Valius ei muistanut mitään lähipäivistä. Hän tunsi kihelmöintiä oikeassa kädessään ja hieraisi sitä. Mustakaapuinen hahmo katsoi häntä, ja alkoi puhua: "Kauhu hyökkäsi kimppuusi. Se valtasi sieluasi, ja ruumiisi alkoi vavahdella. Ammuin sen. Sitten raahasin sinua katakombin käytävillä, ja toin sinut tänne". Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten toinen hahmo, pitkä vaaleanruskeaan viittaan pukeutunut mies puhui kuivalla äänellään: "Kauhu oli saanut jo kätesi.. Se oli muuttunut sinertäväksi ja alkoi mutaatoitua." Valius katsoi kättään ja huomasi sen olevan kalpea ja hieman sinertävä. "Epäpyhempi mies olisi jo kauhu, mutta sinä olet inkvisiittori, keisari suojelee sinua. Paransimme sinua läpi yön, minä ja Caius." Valius katsoi mustakaapuista miestä. Inkvisiittorin nimi oli siis Caius. "Missä kauhut nyt ovat?" . "Poissa, ne lähtivät pohjoiseen."
Samaan aikaan 999 alati muuttuvaa hahmoa liikkui pohjoiseen.
"Kuka olet, Caius, ja keitä nämä kaksi muuta ovat?". Valius kiersi katseellaan huonetta. Caius nosti huppunsa pois. Alta paljastui kalju, vanha mies. Tämä tuijotti syvänsinisillä synkillä silmillään Valiusta. "Minä olen Caius, inkvisiittori. Työskentelin Kauhun Silmän lähellä Xersia-nimisen planeetan kimpussa, kun sain tietää mitä täällä tapahtuu. Tulin tänne apureitteni, Issuksen ja Darenin kanssa noin viikko sitten. Aloitin heti tutkimukset. Huomasin toisenkin inkvisiittorin, eli sinun, tutkivan asiaa, mutta päätin pitää matalaa profiilia ja olla ilmoittamatta itseäni, tyydyin vain tarkkailemaan puuhiasi. Mutta tämä juttu on liian iso yhdelle inkvisiittorille.". Valius nousi seisomaan. " Mitä teemme nyt?". Caius katsoi häntä silmiin ja sanoi: "Lähdemme länteen heti kun olet valmis. Siellä tapahtuu kummia."
Valius söi , ja sitten he lähtivät matkaan. He eivät menneet maan pinnalle, vaan kulkivat katakombien kautta. "Nämähän jatkuvat vaikka kuinka pitkälle!" huudahti Valius. "Planeetan kaikkien suurimpien kaupunkien välillä kulkee tunneliverkosto. Tätä pitkin olemme pian ja huomaamatta perillä".
Pimeät katakombit jatkuivat ja jatkuivat. Valius oli vaipunut ajatuksiinsa. Hän seurasi kolmea hahmoa, vilkuillen samalla taakseen. Valius ei huomannut, kun käytävä alkoi viettää ylöspäin. Tunnit kuluivat.
Viimein he pysähtyivät. Caius käveli sivuun ja pysähtyi kivisten kierreportaiden eteen. "Tässä". Hän kiipesi portaat ylös ja avasi niiden huipulla olleen luukun. Alas tulvahti valoa ja Valius siristi silmiään. Hän kiipesi luukusta ja katsoi ympärilleen. He olivat putkahtaneet katedraaliin. Valo paistoi taiteellisten ikkunoiden läpi sisään. Katedraalin perällä lauloi kuoro hymniä Keisarille. Caius katsoi tyytyväisenä tovereihinsa ja sanoi: "Perillä ollaan"
Seurue käveli ulos massiivisesta holviovesta. Katedraalin edessä oleva patsas kiinnitti Valiuksen huomion. Hän käveli sen luokse, ja tarkasteli sitä. Vuosikymmenten sateet olivat koetelleet sitä eikä sen kasvonpiirteistä saanut enään selvää. Valius huokasi ja katsoi ympärilleen. Aurinko laski horisontissa. Kaikkialla oli painostavan hiljaista. Kaduilla käveli vain muutamia ihmisiä. Katedraali oli sijoitettu kukkulalle, jonka ympärille oli rakennettu kalliin näköisiä taloja. Korkea muuri kiersi kukkulan. Muurissa oli suuri teräksinen portti. Muurin takana oli nopeasti kyhättyjä likaisia majoja. Valius ajatteli myötätuntoisena kuinka kurjaa näiden majojen asukkaiden elämän täytyi olla. Kieron näköinen Daren nyrpisti nenäänsä. "Tuoltako tämä kamala haju tulee. Etsikäämme yöpymispaikka ja yöpykäämme siellä". Valius vilkaisi Darenia vihaisena, ja hänen teki mieli lyödä tätä. Caius keskeytti välikohtauksen. "Selvä. Mennään".
He tulivat pian pienen kapakan eteen. Valo loisti ikkunoista kotoisasti. Oven yllä oli kyltti jossa oli kuohuvan oluttuopin kuva. Sen alla luki pienellä kirjoitusta, mutta Valius ei ehtinyt jäädä lukemaan sitä , sillä muut olivat jo ovella. Valius käveli ovelle ja astui sisään.
Kapakka oli täynnä iloisia ihmisiä. Suuret lamput roikkuivat katosta, valaisten salin lämpimällä valollaan. Salin perällä oli pitkä puinen tiski jonka takana hääräsi esiliinaan pukeutunut nainen. Caius marssi tämän luokse, puhui muutaman sanan ja ojensi tälle pari hopeakolikkoa. He kävelivät leveiden portaiden luokse ja kiipesivät ylös.
Heidän huoneensa olivat toisessa kerroksessa. He keskustelivat vähän aikaa siitä mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Yhtä asiaa Valius vain ei käsittänyt. "Mitä kummia täällä oikein tapahtuu?". Caius naurahti synkästi. "Saat tietää huomenna.".
Yöllä Valius heräsi meteliin. Hän nousi sängystään ja käveli ikkunan luo. Kaduilla tungeksi ihmisiä. Mutta nämä eivät olleet rikkaita sisäkaupungin ihmisiä. Ei, nämä tulivat muurin ulkopuolisista slummeista. Sen näki heidän resuisista vaatteistaan ja likaisista kasvoistaan. Tällainen oli normaalia kaikissa Imperiumin suuremmissa kaupungeissa; köyhät kapinoivat rikkaita vastaan. He lauloivat synkkää laulua, jonka Valius arveli rohkeuttavan köyhiä. Valiuksen luulo oli väärä.
Yhtäkkiä laulu lakkasi. Köyhien luo juoksi Arbites-sotureita. "Luopukaa aseistanne ja lähtekää koteihinne!" huusi koneellisesti vahvistettu ääni. "Tai ajamme teidät pois kuten aina ennenkin, tapamme teitä". Köyhien joukosta astui vihreään kaapuun pukeutunut mies. "Ei enää! Tällä kertaa te hävisitte!". Arbites-joukoista kuului naurua ja huudahduksia. Taas kuului koneella vahvistettu ääni. Se nauroi pitkään, räkäistä vahingoniloista naurua. "Ääliö, Durz, olet jo viisi kertaa tässä kuussa johtanut kapinaa. Jos et lähde nyt, tapamme sinut, ja surkeat ystäväsi!". Durz karjaisi. Nauru lakkasi ja kaikki katseet kääntyivät häneen. "Ei tällä kertaa, nyt minä olen voittaja! Minulla on voimaa!" Samassa Durz kohotti kätensä ja lausui älyttömiä sanoja. Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten hänen eteensä ilmestyi jonkinlainen portaali, kuin portti toiseen ulottuvuuteen. "Vääristymärepeämä" Valius sihautti hampaidensa välistä. Repeämästä alkoi tulvia hahmoja. Niiden iho oli mätä, niistä levisi hirveä haju. Samassa katedraalin suuri kello löi kaksitoista kertaa. "Rutonkantajia!" Arbites-soturit avasivat tulen.
"Mitä täällä tapahtuu?!" Huusi Caius. "Köyhät hyökkäsivät kaupunkiin. Sehän on ihan normaalia, mutta sitten he kutsuivat rutonkantaja-demoneita, ja niitä tuli! Ja tulee vieläkin!". Caius ryntäsi ikkunaan. Rutonkantajat pieksivät paikallisia lainvartijoita, Arbitesista ei ollut vastusta. "Voi ...."
Samassa alakerrassa rysähti. "Ne tulevat sisään!" huusi Issus. "Mitä teemme?! Meistä ei ole niille vastusta". Caius veti vyöltään pitkän kahdenkädenmiekkansa. "Mennään läpi. Katedraalille!"
He laskeutuivat rappuset. Sali oli pimeä. Samassa kun Valius laskeutui viimeiselle portaalle ovi rämähti auki. Oviaukosta ryntäsi sisään kymmeniä rutonkantajia. "Ei ole aikaa jäädä tappamaan kaikkia! Menemme vain läpi!" Valius laukaisi bolt pistoolinsa kohti demoneita.Yksi kaatui, mutta sen tilalle ilmestyi kaksi uutta. Issus karjaisi ja nosti suuren voimakirveensä selästään. Daren nykäisi lyhyet veitsensä vyöltään ja hyppäsi vihollista kohti.
Valius löi miekallaan puolelta toiselle. Mätiä ruumiinkappaleita irtosi joka lyönnillä. Kaukana Issus huitaisi kirveellään yhden demonin halki. Daren silpoi veitsillään palasia rutonkantajien ruumiista irti. Caius leikkasi suurella miekallaan demonit kuoliaiksi. Taistellessaan he liikkuivat kohti ovea.
Valius ampui edessään olevan rutonkantajan. Tämä rääkäisi ja kaatui maahan. Nyt tie ulos oli vapaa. Hän juoksahti ulos ovesta kumppaninsa vanavedessään.
Ulkona taistelu oli vieläkin hirveämpi. Arbites-joukkojen rippeet olivat kokoontuneet katedraalin edessä olevan patsaan luo. "Tuonne!" He hakkasivat demoneita maahan. He olivat jo puolessa matkassa, kun he tulivat kapinallisten luo.Valius nosti miekkansa mutta pysäytti sen.Hän epäröi. Hän oli lyömässä nälkiintynyttä miestä.Tämä oli heittäytynyt maahan ja suojasi päätään käsillään. Miehen iho oli sairaan kelmeä. Valius laski miekkansa. Samassa Daren ryntäsi hänen ohitseen ja ohimennen iski veitsensä miehen kaulaan. Valiuksen sisällä kiehui. Mutta hän hillitsi hermonsa, ajatteli keisarin pyhyyttä ja sai lopulta koottua itsensä. Valius juoksi Darenin perään. Issus ja Caius tulivat hänen oikealle puolelleen. Valius saavutti Darenin. Hän aikoi puhua tälle, mutta äkkiä Daren pysähtyi. "Mitä? Miksi pysähdyit?". Daren vain tuijotti eteensä.
Valius katsoi. Heidän edessään seisoi Durziksi kutsuttu mies. Mies näytti kasvaneen, ja hän piteli käsissään suurta, likaista teräksellä vahvistettua nuijaa. "Ette pääse tästä!" mörisi Durz. Daren hyökkäsi armotta Durzin kimppuun ja survaisi tikarinsa hänen vatsaansa. "Pääsemmepäs".
Durz katsoi veistä vatsassaan. Sitten hän nosti katseensa ja nauroi. Daren työnsi toisenkin veitsensä tämän sisuksiin. Durz katsoi Darenia ja nauroi lisää. Sitten hän murskasi Darenin pään nuijallaan. "Ääliö".
Valiuksen huulilta karkasi huuto. Daren oli kuollut. "Houkka, valmistaudu kärsimään!". Durz nauroi nauramistaan. Valius alkoi ärsyyntyä. Durz vain nauroi keskellä tätä hävitystä. Valius karjaisi ja veti bolt pistoolinsa esiin. Hän tähtäsi ja veti liipasimesta. Veti uudestaan. Ja uudestaan. Mutta mitään ei tapahtunut. Nyt oli Durzin vuoro suuttua.
Durz paisui ja paisui, hänen lihansa alkoi muuttua mädäksi ja vihertäväksi, ja hän huusi, huusi todella kovaa. Sitten Durz räjähti. Sananmukaisesti. Lihanpalat sinkoutuivat ympäriinsä. Valius kaatui räjähdyksen voimasta maahan. Hän makasi siinä hetken. Sitten nousi. Ja näki Durzin, joka ei ollut Durz.
Valtava kasa vihreää, mätää lihaa hyllyi Valiuksen edessä. Kamala haju oli pökerryttää hänet. Durz oli muuttunut demoniksi. Se huitaisi valtavalla nuijallaan, mutta Valius väisti sen. Hän hyppäsi Druzin eteen ja löi miekkansa sen vatsaan. Tällainen isku olisi tappanut minkä tahansa elävän olennon. Mutta Druzia se ei tappanut. Valius löi uudestaan ja uudestaan, mutta ilman tulosta. Hän huusi ja jatkoi demonin silpomista, välillä väistellen sen kömpelöitä iskuja.
"Et pärjää tuolle! Pakene!". Valius käänsi päänsä ja näki Caiuksen ja hänen vierellään Issuksen, jonka kasvojen halki kulki pitkä verinen haava. He seisoivat katedraalin oven edessä, he olivat onnistuneet avaamaan tien sinne. "Tule!". Valius löi viimeisen iskun ja ryntäsi pois. Hän väisti helposti tämän lyönnin. Hän juoksi Caiuksen luo. He ampuivat vielä muutaman rutonkantajan, ja juoksivat sitten sisään. Papit juoksentelivat hätääntyneinä ympäri katedraalia. He juoksivat pikimmiten katakombeihin johtavan luukun luo, avasivat sen, ja astuivat takaisin pimeyteen.
_____________________________________________________________
Noniin, kolmas osa alkaapi olla pulkassa. Neljättä odotellessa voisitte kommentoída tätä. Alkaa mennä aikaa massiivisiin mittakaavoihin tämä sarja.. Useimmat voivat varmaan arvata mitä seuraavassa tapahtuu. Toivottavasti tähän tulee enemmän kommentteja kuin kakkoseen. Siihen tuli vain yksi.
Ja sitten ennätysasiaa: tämä on pisin ikinä sotuun kirjoittamani tarina.
Inkvisiittori Valius II:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=23182
_____________________________________________________________
Pimeys...
Valius näki unta. Hän seurasi tummaa hahmoa pimeillä käytävillä. Seiniltä kurotteli häntä kohti lonkeroita. Äkkiä yksi sai hänet kiinni. Hän rimpuili, mutta turhaan. Hänen tietoisuuteensa levisi sininen valonväläys, ja hän huusi tuskasta.
Pimeys...
Valiuksen mieli harhaili ajassa ja ajatuksessa. Hän ei tiennyt kuka oli, mistä tuli ja minne meni...
...Kunnes kirkas valo herätti hänet. Hän hieroi silmiään ja nousi pystyyn. Hän oli pienessä huoneessa. Katosta roikkui kirkas hehkulamppu. Huoneen keskellä oli vanha puinen pöytä. Pöydän äärellä istui kolme hahmoa. "Iltaa Valius, odottelimmekin jo että heräisit".
"Mi..missä olen?". Valius ei muistanut mitään lähipäivistä. Hän tunsi kihelmöintiä oikeassa kädessään ja hieraisi sitä. Mustakaapuinen hahmo katsoi häntä, ja alkoi puhua: "Kauhu hyökkäsi kimppuusi. Se valtasi sieluasi, ja ruumiisi alkoi vavahdella. Ammuin sen. Sitten raahasin sinua katakombin käytävillä, ja toin sinut tänne". Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten toinen hahmo, pitkä vaaleanruskeaan viittaan pukeutunut mies puhui kuivalla äänellään: "Kauhu oli saanut jo kätesi.. Se oli muuttunut sinertäväksi ja alkoi mutaatoitua." Valius katsoi kättään ja huomasi sen olevan kalpea ja hieman sinertävä. "Epäpyhempi mies olisi jo kauhu, mutta sinä olet inkvisiittori, keisari suojelee sinua. Paransimme sinua läpi yön, minä ja Caius." Valius katsoi mustakaapuista miestä. Inkvisiittorin nimi oli siis Caius. "Missä kauhut nyt ovat?" . "Poissa, ne lähtivät pohjoiseen."
Samaan aikaan 999 alati muuttuvaa hahmoa liikkui pohjoiseen.
"Kuka olet, Caius, ja keitä nämä kaksi muuta ovat?". Valius kiersi katseellaan huonetta. Caius nosti huppunsa pois. Alta paljastui kalju, vanha mies. Tämä tuijotti syvänsinisillä synkillä silmillään Valiusta. "Minä olen Caius, inkvisiittori. Työskentelin Kauhun Silmän lähellä Xersia-nimisen planeetan kimpussa, kun sain tietää mitä täällä tapahtuu. Tulin tänne apureitteni, Issuksen ja Darenin kanssa noin viikko sitten. Aloitin heti tutkimukset. Huomasin toisenkin inkvisiittorin, eli sinun, tutkivan asiaa, mutta päätin pitää matalaa profiilia ja olla ilmoittamatta itseäni, tyydyin vain tarkkailemaan puuhiasi. Mutta tämä juttu on liian iso yhdelle inkvisiittorille.". Valius nousi seisomaan. " Mitä teemme nyt?". Caius katsoi häntä silmiin ja sanoi: "Lähdemme länteen heti kun olet valmis. Siellä tapahtuu kummia."
Valius söi , ja sitten he lähtivät matkaan. He eivät menneet maan pinnalle, vaan kulkivat katakombien kautta. "Nämähän jatkuvat vaikka kuinka pitkälle!" huudahti Valius. "Planeetan kaikkien suurimpien kaupunkien välillä kulkee tunneliverkosto. Tätä pitkin olemme pian ja huomaamatta perillä".
Pimeät katakombit jatkuivat ja jatkuivat. Valius oli vaipunut ajatuksiinsa. Hän seurasi kolmea hahmoa, vilkuillen samalla taakseen. Valius ei huomannut, kun käytävä alkoi viettää ylöspäin. Tunnit kuluivat.
Viimein he pysähtyivät. Caius käveli sivuun ja pysähtyi kivisten kierreportaiden eteen. "Tässä". Hän kiipesi portaat ylös ja avasi niiden huipulla olleen luukun. Alas tulvahti valoa ja Valius siristi silmiään. Hän kiipesi luukusta ja katsoi ympärilleen. He olivat putkahtaneet katedraaliin. Valo paistoi taiteellisten ikkunoiden läpi sisään. Katedraalin perällä lauloi kuoro hymniä Keisarille. Caius katsoi tyytyväisenä tovereihinsa ja sanoi: "Perillä ollaan"
Seurue käveli ulos massiivisesta holviovesta. Katedraalin edessä oleva patsas kiinnitti Valiuksen huomion. Hän käveli sen luokse, ja tarkasteli sitä. Vuosikymmenten sateet olivat koetelleet sitä eikä sen kasvonpiirteistä saanut enään selvää. Valius huokasi ja katsoi ympärilleen. Aurinko laski horisontissa. Kaikkialla oli painostavan hiljaista. Kaduilla käveli vain muutamia ihmisiä. Katedraali oli sijoitettu kukkulalle, jonka ympärille oli rakennettu kalliin näköisiä taloja. Korkea muuri kiersi kukkulan. Muurissa oli suuri teräksinen portti. Muurin takana oli nopeasti kyhättyjä likaisia majoja. Valius ajatteli myötätuntoisena kuinka kurjaa näiden majojen asukkaiden elämän täytyi olla. Kieron näköinen Daren nyrpisti nenäänsä. "Tuoltako tämä kamala haju tulee. Etsikäämme yöpymispaikka ja yöpykäämme siellä". Valius vilkaisi Darenia vihaisena, ja hänen teki mieli lyödä tätä. Caius keskeytti välikohtauksen. "Selvä. Mennään".
He tulivat pian pienen kapakan eteen. Valo loisti ikkunoista kotoisasti. Oven yllä oli kyltti jossa oli kuohuvan oluttuopin kuva. Sen alla luki pienellä kirjoitusta, mutta Valius ei ehtinyt jäädä lukemaan sitä , sillä muut olivat jo ovella. Valius käveli ovelle ja astui sisään.
Kapakka oli täynnä iloisia ihmisiä. Suuret lamput roikkuivat katosta, valaisten salin lämpimällä valollaan. Salin perällä oli pitkä puinen tiski jonka takana hääräsi esiliinaan pukeutunut nainen. Caius marssi tämän luokse, puhui muutaman sanan ja ojensi tälle pari hopeakolikkoa. He kävelivät leveiden portaiden luokse ja kiipesivät ylös.
Heidän huoneensa olivat toisessa kerroksessa. He keskustelivat vähän aikaa siitä mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Yhtä asiaa Valius vain ei käsittänyt. "Mitä kummia täällä oikein tapahtuu?". Caius naurahti synkästi. "Saat tietää huomenna.".
Yöllä Valius heräsi meteliin. Hän nousi sängystään ja käveli ikkunan luo. Kaduilla tungeksi ihmisiä. Mutta nämä eivät olleet rikkaita sisäkaupungin ihmisiä. Ei, nämä tulivat muurin ulkopuolisista slummeista. Sen näki heidän resuisista vaatteistaan ja likaisista kasvoistaan. Tällainen oli normaalia kaikissa Imperiumin suuremmissa kaupungeissa; köyhät kapinoivat rikkaita vastaan. He lauloivat synkkää laulua, jonka Valius arveli rohkeuttavan köyhiä. Valiuksen luulo oli väärä.
Yhtäkkiä laulu lakkasi. Köyhien luo juoksi Arbites-sotureita. "Luopukaa aseistanne ja lähtekää koteihinne!" huusi koneellisesti vahvistettu ääni. "Tai ajamme teidät pois kuten aina ennenkin, tapamme teitä". Köyhien joukosta astui vihreään kaapuun pukeutunut mies. "Ei enää! Tällä kertaa te hävisitte!". Arbites-joukoista kuului naurua ja huudahduksia. Taas kuului koneella vahvistettu ääni. Se nauroi pitkään, räkäistä vahingoniloista naurua. "Ääliö, Durz, olet jo viisi kertaa tässä kuussa johtanut kapinaa. Jos et lähde nyt, tapamme sinut, ja surkeat ystäväsi!". Durz karjaisi. Nauru lakkasi ja kaikki katseet kääntyivät häneen. "Ei tällä kertaa, nyt minä olen voittaja! Minulla on voimaa!" Samassa Durz kohotti kätensä ja lausui älyttömiä sanoja. Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten hänen eteensä ilmestyi jonkinlainen portaali, kuin portti toiseen ulottuvuuteen. "Vääristymärepeämä" Valius sihautti hampaidensa välistä. Repeämästä alkoi tulvia hahmoja. Niiden iho oli mätä, niistä levisi hirveä haju. Samassa katedraalin suuri kello löi kaksitoista kertaa. "Rutonkantajia!" Arbites-soturit avasivat tulen.
"Mitä täällä tapahtuu?!" Huusi Caius. "Köyhät hyökkäsivät kaupunkiin. Sehän on ihan normaalia, mutta sitten he kutsuivat rutonkantaja-demoneita, ja niitä tuli! Ja tulee vieläkin!". Caius ryntäsi ikkunaan. Rutonkantajat pieksivät paikallisia lainvartijoita, Arbitesista ei ollut vastusta. "Voi ...."
Samassa alakerrassa rysähti. "Ne tulevat sisään!" huusi Issus. "Mitä teemme?! Meistä ei ole niille vastusta". Caius veti vyöltään pitkän kahdenkädenmiekkansa. "Mennään läpi. Katedraalille!"
He laskeutuivat rappuset. Sali oli pimeä. Samassa kun Valius laskeutui viimeiselle portaalle ovi rämähti auki. Oviaukosta ryntäsi sisään kymmeniä rutonkantajia. "Ei ole aikaa jäädä tappamaan kaikkia! Menemme vain läpi!" Valius laukaisi bolt pistoolinsa kohti demoneita.Yksi kaatui, mutta sen tilalle ilmestyi kaksi uutta. Issus karjaisi ja nosti suuren voimakirveensä selästään. Daren nykäisi lyhyet veitsensä vyöltään ja hyppäsi vihollista kohti.
Valius löi miekallaan puolelta toiselle. Mätiä ruumiinkappaleita irtosi joka lyönnillä. Kaukana Issus huitaisi kirveellään yhden demonin halki. Daren silpoi veitsillään palasia rutonkantajien ruumiista irti. Caius leikkasi suurella miekallaan demonit kuoliaiksi. Taistellessaan he liikkuivat kohti ovea.
Valius ampui edessään olevan rutonkantajan. Tämä rääkäisi ja kaatui maahan. Nyt tie ulos oli vapaa. Hän juoksahti ulos ovesta kumppaninsa vanavedessään.
Ulkona taistelu oli vieläkin hirveämpi. Arbites-joukkojen rippeet olivat kokoontuneet katedraalin edessä olevan patsaan luo. "Tuonne!" He hakkasivat demoneita maahan. He olivat jo puolessa matkassa, kun he tulivat kapinallisten luo.Valius nosti miekkansa mutta pysäytti sen.Hän epäröi. Hän oli lyömässä nälkiintynyttä miestä.Tämä oli heittäytynyt maahan ja suojasi päätään käsillään. Miehen iho oli sairaan kelmeä. Valius laski miekkansa. Samassa Daren ryntäsi hänen ohitseen ja ohimennen iski veitsensä miehen kaulaan. Valiuksen sisällä kiehui. Mutta hän hillitsi hermonsa, ajatteli keisarin pyhyyttä ja sai lopulta koottua itsensä. Valius juoksi Darenin perään. Issus ja Caius tulivat hänen oikealle puolelleen. Valius saavutti Darenin. Hän aikoi puhua tälle, mutta äkkiä Daren pysähtyi. "Mitä? Miksi pysähdyit?". Daren vain tuijotti eteensä.
Valius katsoi. Heidän edessään seisoi Durziksi kutsuttu mies. Mies näytti kasvaneen, ja hän piteli käsissään suurta, likaista teräksellä vahvistettua nuijaa. "Ette pääse tästä!" mörisi Durz. Daren hyökkäsi armotta Durzin kimppuun ja survaisi tikarinsa hänen vatsaansa. "Pääsemmepäs".
Durz katsoi veistä vatsassaan. Sitten hän nosti katseensa ja nauroi. Daren työnsi toisenkin veitsensä tämän sisuksiin. Durz katsoi Darenia ja nauroi lisää. Sitten hän murskasi Darenin pään nuijallaan. "Ääliö".
Valiuksen huulilta karkasi huuto. Daren oli kuollut. "Houkka, valmistaudu kärsimään!". Durz nauroi nauramistaan. Valius alkoi ärsyyntyä. Durz vain nauroi keskellä tätä hävitystä. Valius karjaisi ja veti bolt pistoolinsa esiin. Hän tähtäsi ja veti liipasimesta. Veti uudestaan. Ja uudestaan. Mutta mitään ei tapahtunut. Nyt oli Durzin vuoro suuttua.
Durz paisui ja paisui, hänen lihansa alkoi muuttua mädäksi ja vihertäväksi, ja hän huusi, huusi todella kovaa. Sitten Durz räjähti. Sananmukaisesti. Lihanpalat sinkoutuivat ympäriinsä. Valius kaatui räjähdyksen voimasta maahan. Hän makasi siinä hetken. Sitten nousi. Ja näki Durzin, joka ei ollut Durz.
Valtava kasa vihreää, mätää lihaa hyllyi Valiuksen edessä. Kamala haju oli pökerryttää hänet. Durz oli muuttunut demoniksi. Se huitaisi valtavalla nuijallaan, mutta Valius väisti sen. Hän hyppäsi Druzin eteen ja löi miekkansa sen vatsaan. Tällainen isku olisi tappanut minkä tahansa elävän olennon. Mutta Druzia se ei tappanut. Valius löi uudestaan ja uudestaan, mutta ilman tulosta. Hän huusi ja jatkoi demonin silpomista, välillä väistellen sen kömpelöitä iskuja.
"Et pärjää tuolle! Pakene!". Valius käänsi päänsä ja näki Caiuksen ja hänen vierellään Issuksen, jonka kasvojen halki kulki pitkä verinen haava. He seisoivat katedraalin oven edessä, he olivat onnistuneet avaamaan tien sinne. "Tule!". Valius löi viimeisen iskun ja ryntäsi pois. Hän väisti helposti tämän lyönnin. Hän juoksi Caiuksen luo. He ampuivat vielä muutaman rutonkantajan, ja juoksivat sitten sisään. Papit juoksentelivat hätääntyneinä ympäri katedraalia. He juoksivat pikimmiten katakombeihin johtavan luukun luo, avasivat sen, ja astuivat takaisin pimeyteen.
_____________________________________________________________
Noniin, kolmas osa alkaapi olla pulkassa. Neljättä odotellessa voisitte kommentoída tätä. Alkaa mennä aikaa massiivisiin mittakaavoihin tämä sarja.. Useimmat voivat varmaan arvata mitä seuraavassa tapahtuu. Toivottavasti tähän tulee enemmän kommentteja kuin kakkoseen. Siihen tuli vain yksi.
Ja sitten ennätysasiaa: tämä on pisin ikinä sotuun kirjoittamani tarina.
Odottelemaan jään.