Sivu 1/1
Salthu villiörkkeineen, Gromin ensimmäisiä
Lähetetty: To 22.04.2004 22:16
Kirjoittaja Grom
No niin, nyt olen minäkin saanut sitten maalattua ensimmäisen kokonaisen rykmenttini örkkejä! En ole todellakaan paljoa maalannut, joten sanotaan niin, että nämä ovat ekat ihan vakavalla mielellä maalatut.

Kyseessä on siis yksikkö villiörkkejä sotamaalauksineen kaikkineen. Mukana on myös Salthu eli villiörkkien mahtava shamaani (tarinoitanu lukeneet tietävät paremmin). Nämä ovat vain ihan pelifiguja, jotka on maalattu huikealla 13 maalin varastolla ja ei yhdelläkään musteella

. Mukavan Movement Traynkin sain väsättyä, vaikka menikin mittaukset muutamalla millillä pieleen. Omia kommenttejani siellä figujen alla (enkä halua kuulla yhtään kommenttia englanninkielestä, sillä sitä ei ole vielä tarkistettu!). Kertokaahan mitä olette mieltä. Sellaista palautetta onkin jo tullut, että maaleja voisi ohentaa, mutta mitäs muuta. Saattaapi olla että jonain päivänä vielä palaan työstämään näitä, joten parannusehdotuksia otetaan vastaan. Baseja en ole tehnyt, joten niihinkin saa antaa ehdotuksia. Kritiikkiä saa antaa kovallakin kädellä, ei täällä loukkaannuta.
Ja
tässä linkki.
PS: Aukeavatko sivut tarpeeksi nopeasti? Olen yrittänyt pakata kuvia pienempään kokoon.
PSS: Kyllä ne näyttää niin paljon huonommilta kuvissa

!
Lähetetty: To 22.04.2004 22:33
Kirjoittaja Jesh
They're looking fine. Ihan hienoja pelifiguja, ainakin paljon parempia kuin ensimmäiset omat figuni.
Maalit kuitenkin ovat pakshuhkoja paikoittain ja vetisillä ja ohuilla kerroksilla saisit melkein yhtä nopeasti parempaa jälkeä.
Baseja kannattaisi myös säätää. Parantaisivat kokonaisuutta roimasti. Hiekkaa, maalaus bestiallilla ja drybrushaus vaaleammilla sävyillä ja static grass paloja eri puolille. Vola, ja hieno base on valmis ja vieläpä nopeasti
Kyllä noilla kelpaa hyvin pelailla, nyt vain odottamaan lisää figuja Rautavasaralta...
Lähetetty: To 22.04.2004 23:08
Kirjoittaja Rune
Kuvista sai kyllä tosiaan ihan tarpeeksi hyvin selvää, ei siinä mitään. Näyttäisi muuten ettei figuihin ole käytetty undercoattia... Jotenkin, suttuisen näköisiä tästä johtuen. Tai ennemmin amatöörimaisempia. Kai olet undercoatannut mustalla ennen maalausta? Itse ainakin tykkään käyttää mustaa. Mutta joo, maalitkin olivat hiukka paksuja, Jesh sen sanoikin jo. Jos sanotaan suoraan niin tarinasi ovat parempia.

Aivan rehellinen mielipide, älä suutu, en tarkoittanut pahaa.

Nättejä ne ovat, olen nimittäin kamalampiakin nähnyt, usko pois. Ja base tarvitsisi tosiaan jotain... Minä olen vetäissyt helposti, että hiekkaan fleshwash, ja päälle bleached bone frybrushi. Sitten flokia päälle, static grassi toiminnee aivan yhtä hyvin.
ps. Pitääkin varmaan ottaa uudet kuvat Krausista ja Steinerista, sekä kuvat näiden yksiköistä... Perusmokuja ei ole kukaan vielä nähnytkään. Nihtejäkin on valmiina. Grom varmaan tahtoo ottaa jossain välissä 'duel of Heroes'in?

Kraus olisi valmiina lahtaamaan Grom Rautavasaran maanrakoon, jos kyseisellä örkkipäälliköllä liikenee joskus joskus aikaa maailmanvalloituksen yhteydessä.
Edit\\ Jos muuten jossain välissä ostat vihreän inkin (suosittelen lämpimästi) taikka mustan, niin sutaisepa sitä noihin koloihin ja sitten ohennetulla vihreällä maalaa korostetummat kohdat uusiksi, jos inkkiä sinne meni. Saat lihakset esille paremmin, ja figut näyttävät yksityiskohtaisemmilta.
Lähetetty: Pe 23.04.2004 08:00
Kirjoittaja Porkkana
Heih, noihan on heenoja! Näkisitpä minun ensimmäisen minini....
Juuri tuo green ink juttu, mistä Rune mainitsi on asiaa. Muistan kun kaveri aloitti örkit ja laittoi niihin green inkkiä ne olivat: "Vähäks siistei!". Kannattaa koklaa!
Lähetetty: Pe 23.04.2004 13:16
Kirjoittaja Crayven
Jep! Inkillä sopii tehdä korjauksia noihin, jos ei nyt sitten päätä kokonaan uudestaan maalata.
Maalaamattoman örkin ihon tekisin kuintenkin ilman inkkiä. Tyyliin musta pohjamaalaus, päälle dark angels green, siihen snot green ja tähän päälle vielä kevyt kuivaharjaus goblin greenillä ja rotting fleshillä.
Mutta kuitenkin ensimmäisiksi figuiksi, ihan hyvin maalattuja.
Lähetetty: Pe 23.04.2004 14:25
Kirjoittaja Sopuli
missä grom rautavasara viipyy?
figut on hienoja, mutta vähäsen suttusia ja jos vertaa mun omiin 40k örkkeihin niin sie oot mestari maalaaja
Lähetetty: Pe 23.04.2004 14:46
Kirjoittaja Grim
Ihan OK maalattuja, mutta en oikein pidä noin kirkkaista väreistä, ja joukko on tosi räikeän näköistä. Tosin siihen ehkä pyritkin.
Edit: Joo, vihreä inkki on tosi helppo tapa tehdä aidon näköistä vihernahkaa. Kokeile ihmeessä.
Lähetetty: Pe 23.04.2004 16:09
Kirjoittaja DerAlte
Ihan hyviä pelifiguja kieltämättä. Välillä maalit näyttivät turhan paksuilta kylläkin, mutta pelifiguiksi vallan mainoita.
Itse orkkeja maalailen seuraavasti: musta undercoat jonka jälkeen kaikki iho kohdat goblin greenillä. Tähän sitten päälle green washi, ja sitten ruvetaan taas kapuamaan highlightauksilla ylöspäin. Eka goblin greeniä taas pintaan, jättäen syvennykset (esim. lihaksien välit) tummemmiksi. Sitten vain goblin greeniin lisäillen maun mukaan valkoista tai keltaista (itse sekoitan molempia). Tulee aika tyylikkäitä (vaikka itse sanonkin...), mutta ehkä turhan aikaa vievää jos armeijan aikoo maalata (itse dusailen 40k speed friikkejä, ja ukkoja ei ole niin mahdottomasti)...
Ei siin sit muuta...
Lähetetty: Pe 23.04.2004 21:35
Kirjoittaja P_H
Noniin. Ihan siisteiltä näytti, mutta mullakin tuli sellanen pohjamaali puuttuu- fiilis..
Vaatteet oli ihan ok, mutta vois keksiä jotain muuta kuin pelkkiä mustia täpliä...
Enemmän korostusta iho vaatisi osakseen, ja baset suorastaan huutavat hiekkaa...
Shamaani oli ihan jees. Mutta kaikkia figuja vaivasi sotkuisuus, jonka voisi välttä blacklineillä ja onnella

.
Siitä vaan lisää maalaamaan.
Lähetetty: Pe 23.04.2004 21:47
Kirjoittaja Lahtaaja
Iha hienoja. Warpaintit onnistunu tosi hyvi. Salthu oli muuten hyvä, mutta paikoin suttuinen. Good vörk!
Lähetetty: Pe 23.04.2004 22:05
Kirjoittaja Grom
Höh, vai että suttuisia...

Näin minä nämä maalasin.
1. Musta pohjamaali
2. Kaikki värit vaan oikeisiin paikkoihin
3. Drybrushingia sinne tänne (ehkäpä suttuisuus johtuu siitä, että kuivaharjasin bleached bonella örkkien ihon ja harjaus vielä hieman epäonnistui ja harjattu väri saattaa näyttää sanoisinko... "rakeiselta"

. Tämä siis tietysti paksujen maalien lisäksi.)
Kiitos kehuista ja neuvoista.
Jesh kirjoitti: ainakin paljon parempia kuin ensimmäiset omat figuni.
Laitahan poika figujasi galleriaan! Eikös ne olekin örkkejä?
Rune kirjoitti: olen nimittäin kamalampiakin nähnyt, usko pois
En usko!
Rune kirjoitti: Pitääkin varmaan ottaa uudet kuvat Krausista ja Steinerista, sekä kuvat näiden yksiköistä...
Hah, silloin minä pääsen sanomaan suoraan: Tarinasi ovat parempia. Tai jos eivät, niin fugujesi täytyy olla maailmanluokan tasoa

.
Rune kirjoitti: Grom varmaan tahtoo ottaa jossain välissä 'duel of Heroes'in? Kraus olisi valmiina lahtaamaan Grom Rautavasaran maanrakoon, jos kyseisellä örkkipäälliköllä liikenee joskus joskus aikaa maailmanvalloituksen yhteydessä.
Melko kiireistä se tuppaa olemaan. Noh, ainahan yhden soturipapin ehtii käydä päästämässä päiviltään

.
Gablag kirjoitti:Warpaintit onnistunu tosi hyvi.
Kiitos, kun minun mielestäni ne epäonnistuivat hieman...
Lähetetty: Pe 23.04.2004 22:27
Kirjoittaja Jesh
Grom Hardhammer kirjoitti:Jesh kirjoitti: ainakin paljon parempia kuin ensimmäiset omat figuni.
Laitahan poika figujasi galleriaan! Eikös ne olekin örkkejä?

What!? Mitä poika oikein mietit? Tietysti ne ovat örkkejä, enhän minä mitään Empiren pojkeja, tai hame-haltioita maalaile (No jos Eldareita ei lasketa). Aijai, kun vain voisin näyttää teille Lizkoja, örkkejä, orkkeja, mordorin ja eldareiden figuja. Tullut viimeisen parin vuoden aikana maalailtua figu jos toinenkin...
Laittaisin mielelläni tuotoksiani tänne. Figuja, piirrustuksia (Olen aika hyväkin tässä...) ja battle-reportteja kuvien kanssa. Olen yksinkertaisesti kuitenkin aivan uusavuton tietokoneiden kanssa. Tälle henkilölle tuotti suuria vaikeuksia edes rekisteröityä tänne Sotuun! Tietty olen oppinut paljon uutta, mutta en tiedä minne ne kuvat tunkisikaan, en osaa tehdä kotisivuja, enkä osaa hakea tilaa niille kuville jostain ilmaisista sivustoista. Aijuu, ei ole digi-kameraakaan, eikä skanneria. Bumballa olisi ollut hyvä nettikamera, mutta otettuamme kuvat huomasimme niiden menneen ihan kädelleen.
Ai juku, kun tänne saisi teidän nähtäväksi figuja...
Lähetetty: La 24.04.2004 00:51
Kirjoittaja Gorbag
Warpaintit olivat maanmainioita, mutta turkikset eivät. Mielestäni tollanen gepardi-täplä härveli ei oikein toimi noissa turkiksissa.
Lähetetty: Ma 26.04.2004 18:12
Kirjoittaja P_H
Grom Hardhammer kirjoitti:
3. Drybrushingia sinne tänne (ehkäpä suttuisuus johtuu siitä, että kuivaharjasin bleached bonella örkkien ihon
Suttuisuuden voisit välttää sekoittamalla esim. goblin greeniä bleached boneen. Muuten tulee aivan liian suuri ero maalien välillä.
Ja muutenkin kannatan layeroimista eli maalaamalla normaalisti yhä vaaleampia kerroksia.