40k Ig vs Marines Breakthrough 1600pts
Lähetetty: Pe 23.04.2004 19:13
Marinoitua mariinia, osa II
Kerettiläisenä poltin hävinneiden lojalistien listan ja samantien omanikin \,,/
Kaartin eversti Aadolf Günther oli baarissa juomassa siideriä kun paikalle saapunut mariinikometaja nimeltä Lyrael oli päissään tullut läpsimään poskelle valkoisella hanskallaan, ja tappeluhan siitä oli tullut. Mariinien ollessa oikeassa (tietenkin) Aadolf ja hänen komppaniansa, Wizzbang III, oli julistettu kerettiläisiksi. Aadolf oli päässyt pakoon baarista, ja oli nyt kaartinsa kanssa murtautumassa lojalistien linjojen, joita hänen basiliskinsa pommittivat, läpi kohti vapautta.
"Eteenpäin miehet! Ne eivät ole varauteen hyökkäykseen!" Aadolf huuteli kometoryhmästään (jonka komissaarille hän oli selittänyt jotain petturimariineista) miehilleen jotka ryntäsivät juoksuun mariinien bunkkerilinjaa päin. Tämän keskityksen ainoa uhri oli piikkilangan lisäksi Lyrael, joka kännipäissään ei ollut vielä ehtinyt suojautua.
"Jahas, sieltä tulee. Tuli vapaa!" mariinikersantti Kopf murahti ryhmälleen huomatessaan kerettiläisaallon ryntäävän kohti.
Mariinien kaksikymmenhenkinen partio, jossa mukana olivat Veli Asman panssaroidussa sargofagissaan ja komentaja Lyrael, oli hätää kärsimässä kaartilaislauman rynnätessä kohti.
"Kutsukaa apuja!" Kopf huudahti radiomiehelleen joka tarttui luuriin.
Hetkistä myöhemmin Lyrael, joka toikkaroi keskellä aukeaa, huomasi Star Warssista karanneen kävelijän sohivan kohti lasertykillään. "Mitäs perhanaa?" Olivat hänen viimeiset sanansa kun n+5 megawatin valonsäde osui häntä keskelle rintaa lävistäen helpolla muinaisen suojakenttälaitteen tarjoaman suojan.
Kopf teurasti pari lähelle punkenutta kerettiläistä jotka sohivat häntä kiväärinperillä. Myös pari hänen toveriaan roiskaisivat hervottomat ruumiit juoksuhaudasta eteen suojaksi. He olivat hoitaneet yhden viiden hengen ryhmän, enää neljä kahdenkymmenen jäljellä.
Kopfin pyyhkiessä voimamiekkaansa hän kuuli outoa vihellystä ja räjähti sitten kappaleiksi Leman Russin ammuksen tipahtaessa metrin päähän.
Veli Asman, joka ampui sarrrjaa konetykillään, sai myös osuman ikävästä megawattitaskulampusta, ja pääti alkaa hajoilemaan.
"Ei perhana, mehän saadaan turpaan! Vois alkaa ne kaverit jo hinautuun tännepäiuuurrghhh!" totesi Nimodeus, ryhmän beta kersantti saadessaan kiväärinperästä kalloonsa.
"Kannattaisi käyttää kypärää, taino eivätpä tuolla kallolla moisia tarvitse." Kaartilainen Argtang totesi hajonnutta kivääriään katsellen. Tässä vaiheessa Leman Russien ja tulitukiryhmä Piukkeen rutiini muuttui ikävästi terminaattoriryhmän ilmestyessä kylkeen kiusaamaan, ja hyppyreppumariinien pudotessa taivaalta ryhmän eteen.
Hetkistä, eli hajonnutta tankkia ja muussauttua tulitukiryhmää myöhemmin, hyppyreppumiehet yllättyivät ikäväsit kun kaartin komentoryhmä alkoi koputtelemaan heitä power fisteillään.
"Jahas, nuo saa turpiin. Mennääs sekaan." terminaattorikersantti Amand totesi huomatessaan hyppyreppumiesten kärsivän.
"Nou! Lisää porukkaa!" Aadolf huudahti hutmaistessaan 'fistillään viimeisen mariinin matalaksi. Hetkistä myöhemmin komentoryhmä oli kutistunut Aadolffiin ja komissaariin, mutta myös terminaattorit olivat kärsineet. Viimein sanktiopsyykkeri Walt sivalsi viimeisen terminaattorin voimamiekallaan matalaksi.
Kaartilaiset olivat murtautuneet läpi mariinien linjoista ennekuin lisäjoukot ehtivät saapua, joten mariinien pyöräpartion saapuessa paikalle vahvistamaan bunkkerilinjaa, se vähän yllätti saadessaan valtavan määrän taskulamppuja silmiinsä. Yksi sokaistui ja ajoi ojaan.
"Nou angst! Ne slaissas Wondeuksen! Tämä vaatii kostoa! VERRISSTÄ KOSTOA!" ryhmänjohtaja Wandeus karjui keuliessaan kaartilaisia kohti boltterit laulaen.
Mariinit syöksyivät kaartin linjaa päin tappaen useita bolttereillaan, mutta kymmenenkertainen ylivoima on vähän liikaa. Varsinkin jos siihen kuuluu Leman Russ, joka paukauttaa metrin päähän.
"Hei tääl o joku äijä joka vinkuu apua." mariiniveteraani Nerianus totesi radiota kuunneltuaan ryhmälleen.
"Eiköhän lähetä tolla rhinolla sinnepäin."
Aadolf huomasi taivaanrannassa kohti pöristelevät rhinon, ja päästi sen pahiksena parinsadan metrin päähän ennekuin komensi koko armeijan tulivoiman siihen.
Hämmästyttävä se olikin.
"Hei, jotain osu tohon ketjuun. Me ollaan ny jumissa." Nerianus sanoi ryhmälleen.
"Ei se mitään! Ulos vaan ja hakkaamaan!! JARR!" ryhmä karjaisi yhteen ääneen.
Kaartilaisten hämmästyttävän tulituksen jatkuessa yksi mariini kaatui matkalle ennekuin Russin ampujalla Artghanilla meni hermo tunaroiviin tovereihinsa, ja hän päätti lopettaa homman paukauttamalla mariinit hengiltä päätykillään.
"VIKTOORIUS!" Aadolf ehti huudahtaa ennen kiertoradalta pudonnutta meltapommikeskitystä.
"I love the smell of melta in the morning." totesi tuntia myöhemmin tuhoa "Keisarin Miekan" komentosillalta katseleva inkvisiittori Nether, ja vaihtoi vanhan "Smoke?" "Nah, only heretics." vitsin vieressään seisovan toverinsa kanssa ennekuin he poistuivat systeemistä warppiin.