Vereen tahriintuneet kädet
Lähetetty: Ma 03.05.2004 17:20
Kuljetusaluksemme oli lähdössä Vartgravin aavikkokaupungista.
Olosuhteet eivät olleet ihanteelliset lähdölle, mutta siviilit oli evakuoitava mahdollisen örkki-invaasion varalta. Kaikki nuoret ja terveet miehet saivat laserkiväärin käteensä ja heidät pikakoulutettiin. Örkkien oltiin nähty etenevän kovalla vauhdilla n. 50 km. Päässä Vartgravista. Kuului humahdus. Alus käynnistyi ja nousi hiljaa ilmaan. Loin vielä viimeisen katseen kotiini ja veljeeni. Laskeutumisalustalle laskeutui meidän tilallemme alus. Ehdin nähdä siitä vain nimen. ’Blood Angels”, se nimi kalskahti vaikeuksilta. Onneksi olimme lähdössä pois.
Noin tunnin matkan päästä alus alkoi täristä. Oli kaksi mahdollisuutta, olimme joko joutuneet keskelle hiekkamyrskyä, tai meitä tulitettiin. Vastauksen saimme hyvin nopeasti.
- ”Täällä puhuu Kapteeni Draufenglas. Örkit ovat havainneet aluksemme ja tulittavat sitä raskaalla aseistuksella.”, kaiuttimista kajahti teräksinen ääni.
- ”Alus ei kestä enää kauaa. Joudumme palaamaan Vartgraviin.”, ääni sanoi huolestuneesti.
Matkustajat eivät tästä pitäneet. Alkoi kova huuto ja napina. Mitään ei ollut tehtävissä. Meidän piti palata Vartgraviin.
Hiekka pöllysi laskeutumisalustalla olleiden sotilaiden päälle kun aluksemme laskeutui.
Kapteeni juoksi aluksesta ulos ja meni tekemään selontekoa tapahtumista Aavikko Soturien komentajalle. Kapteeni palasi nopeasti ja sanoi, että meidät sijoitettaisiin maan alla sijaitseviin luoliin. Ihmisten kasvoille oli ilmestynyt epätoivo. Monikaan ei luullut selviävänsä tästä. Juuri kun ryhmäämme oltiin ohjaamassa luoliin hälyttimet alkoivat soimaan ja Bloodit menivät muureille. Värvättyjen vartgravilaisten joukko seisoi rivissä pelokkaan näköisinä. Meitä luoliin ohjannut kaartilainen juoksi muureille katsomaan mitä oli tapahtumassa. Siinä oli mahdollisuuteni. Livistin veljeni luo.
Lyhyen etsinnän jälkeen löysinkin veljeni. Onneksi minuun ei kiinnitetty huomiota. Kannatti pakata nämä varusteet mukaan.
- ”Minähän en sua tänne jätä örkkien ruuaksi. Ei sillä et sut tapettua sais.”, kuiskasin veljeni korvaan.
- ”Veli! Mitä sinä tääl teet? Eiks teijän porukkaa evakuoitu jo?”, veljeni kysyi yllättyneenä.
- ”Joo evakutoiniin, mut örkit sai meijän aluksen jyvälle, ja jouduttiin kääntyy takas.”, vastasin tyynellä äänellä
- ”Joo. Mut nyt tuut nopeesti tänne riviin, ni sua ei tapeta. Ota tosta toi kivääri.”, veljeni sanoi vinkaten talon nurkalla lojuvaa laserkivääriä.
Meidän ryhmämme piti estää örkkejä tuhoamasta portteja ja valloittamasta pihaa.
Kuului kova pamaus. Örkit olivat saavuttaneet muurit. Tähtäsin lähimpään örkkiin ja laukaus tappoi sen kerrasta. Onneksi meillä oli tukenamme rykmentti Bloodeja.
Olin juuri heittämässä kranaattia örkkien keskelle, kun veljeni veti minut mukanansa alas.
Ehdimme juuri suojaan, kun muureilla räjähti. Korvani menivät lukkoon hetkeksi, mutta siihen en ehtinyt kiinnittää huomiota. Örkit olivat tuhonneet portit ja tappoivat ihmisiä mielivaltaisesti pihalla. Linnoittauduimme pieneen bunkkeriin 5 Aavikko soturin kanssa. Örkkejä tuli ja tuli, aivan kuin niiden tulva ei olisi ikinään loppunut. Bolttereista alkoi loppumaan ammukset ja näytti siltä, että olimme tuhon omia.
Kuin vastauksena rukouksiimme kuulimme mahtavan huminan yläpuoleltamme.
Kaksi kuljetusalusta leijui örkkien yläpuolella. Ennen kuin ne ehtivät reagoida mitenkään alusten luukut avautuivat ja kranaatteja alkoi satelemaan aluksista. Verta lensi kasvoillemme litra tolkulla räjähdysten saattelemana. Eloon jääneet örkit saimme hengiltä helposti. Alukset laskeutuivat maahan ja 34. Ultramarine rykmentti ilmoittautui tueksemme.
He olivat havainneet tyranideja matkalla tähän suuntaan. Se ei voinut olla totta. Örkkien ja tyranidien yhteishyökkäys. Vai olivatko tyranidit jahdanneet örkkejä? Sitä emme saa ikinään tietää. Yksiköistä oli enää rippeitä jäljellä ja nyt oli jo odotettavissa uusi hyökkäys. Onneksi Ultramarinet olivat saapuneet. Bloodeista oli teurastettu yli puolet. Vieressänikin makasi yksi kuollut Bloodi. Örkki oli survaissut teräskätensä selän läpi suoraan mahaan ja repinyt sisuskalut ulos. Olisi oksentanut, ellen olisi ollut varma omasta kuolemastani. En ollut tätä ennen koskenutkaan aseeseen.
Hiekkamyrsky oli tyyntynyt ja nyt näimme vain tyranidien synnyttämän pölypilven. Mitä lähemmäs ne tulivat sitä agressiivisemmiksi Ultramarinet muuttuivat. Heidän lähellään ei enää uskaltanut oleilla. Kohta tyranidit olivat jo niin lähellä, että tarkka-ampujat saivat napsittua sieltä täältä tyranideja. Kun tyranidit saapuvat boltterin kantamalle alkoi tulitus.
Tulta vaihdettiin puolin ja toisin. Tyranidit pääsivät etenemään pihalle hyvin nopeasti. Jouduimme vetäytymään muurin rippeiltä pihamaalle ja yrittää pitää tyranidit muurien ulkopuolella. Ei ollut varaa virheisiin. Jatkoimme perääntymistä kunnes huomasimme, että tyranideja kiipeili takanamme olevien muurien yli. Olimme joutuneet boltterin ja nyrkin väliin. Nyt ei enää peräännytty vaan ammuttiin täyslaidallisella vihollista. Vihreää limaa lensi kaikkien päälle kun tyranidien päät räjähtelivät boltterien ammusten voimasta. Nyt ne limakasat saivat maistaa omaa lääkettään. Mitäs olivat teurastaneet vanhempani.
Tyranidien loputon virta näytti vihdoin loppuvan. Onneksi näin kävi.
Boltterit vetivät viimeisiän ja miehet olivat ihan lopussa. Onneksi olimme nyt turvassa. Ainakin hetken. Asukkaita alettiin lastaamaan uudestaan kuljetusalukseen ja viemään pois. Minä sain luvan jäädä. Kaikki hengille jääneet vartgravilaisen 'kaartin' jäsenet värvättiin Keisarillisen kaartin palvelukseen.
Sotamies Morchomov eli vielä monta vuotta ennen kuin kuoli legioonalaistautiin avaruusristeilijä Goljathilla. Ikäväksi tauti levisi kaikkini miehistön häseniin ja kaikki kuolivat.
---------
Tämä oli ensimmäinen tarinani tänne alueelle. Kertokaa mielipiteenne rohkeasti. Haluan kuulla palautetta!
Olosuhteet eivät olleet ihanteelliset lähdölle, mutta siviilit oli evakuoitava mahdollisen örkki-invaasion varalta. Kaikki nuoret ja terveet miehet saivat laserkiväärin käteensä ja heidät pikakoulutettiin. Örkkien oltiin nähty etenevän kovalla vauhdilla n. 50 km. Päässä Vartgravista. Kuului humahdus. Alus käynnistyi ja nousi hiljaa ilmaan. Loin vielä viimeisen katseen kotiini ja veljeeni. Laskeutumisalustalle laskeutui meidän tilallemme alus. Ehdin nähdä siitä vain nimen. ’Blood Angels”, se nimi kalskahti vaikeuksilta. Onneksi olimme lähdössä pois.
Noin tunnin matkan päästä alus alkoi täristä. Oli kaksi mahdollisuutta, olimme joko joutuneet keskelle hiekkamyrskyä, tai meitä tulitettiin. Vastauksen saimme hyvin nopeasti.
- ”Täällä puhuu Kapteeni Draufenglas. Örkit ovat havainneet aluksemme ja tulittavat sitä raskaalla aseistuksella.”, kaiuttimista kajahti teräksinen ääni.
- ”Alus ei kestä enää kauaa. Joudumme palaamaan Vartgraviin.”, ääni sanoi huolestuneesti.
Matkustajat eivät tästä pitäneet. Alkoi kova huuto ja napina. Mitään ei ollut tehtävissä. Meidän piti palata Vartgraviin.
Hiekka pöllysi laskeutumisalustalla olleiden sotilaiden päälle kun aluksemme laskeutui.
Kapteeni juoksi aluksesta ulos ja meni tekemään selontekoa tapahtumista Aavikko Soturien komentajalle. Kapteeni palasi nopeasti ja sanoi, että meidät sijoitettaisiin maan alla sijaitseviin luoliin. Ihmisten kasvoille oli ilmestynyt epätoivo. Monikaan ei luullut selviävänsä tästä. Juuri kun ryhmäämme oltiin ohjaamassa luoliin hälyttimet alkoivat soimaan ja Bloodit menivät muureille. Värvättyjen vartgravilaisten joukko seisoi rivissä pelokkaan näköisinä. Meitä luoliin ohjannut kaartilainen juoksi muureille katsomaan mitä oli tapahtumassa. Siinä oli mahdollisuuteni. Livistin veljeni luo.
Lyhyen etsinnän jälkeen löysinkin veljeni. Onneksi minuun ei kiinnitetty huomiota. Kannatti pakata nämä varusteet mukaan.
- ”Minähän en sua tänne jätä örkkien ruuaksi. Ei sillä et sut tapettua sais.”, kuiskasin veljeni korvaan.
- ”Veli! Mitä sinä tääl teet? Eiks teijän porukkaa evakuoitu jo?”, veljeni kysyi yllättyneenä.
- ”Joo evakutoiniin, mut örkit sai meijän aluksen jyvälle, ja jouduttiin kääntyy takas.”, vastasin tyynellä äänellä
- ”Joo. Mut nyt tuut nopeesti tänne riviin, ni sua ei tapeta. Ota tosta toi kivääri.”, veljeni sanoi vinkaten talon nurkalla lojuvaa laserkivääriä.
Meidän ryhmämme piti estää örkkejä tuhoamasta portteja ja valloittamasta pihaa.
Kuului kova pamaus. Örkit olivat saavuttaneet muurit. Tähtäsin lähimpään örkkiin ja laukaus tappoi sen kerrasta. Onneksi meillä oli tukenamme rykmentti Bloodeja.
Olin juuri heittämässä kranaattia örkkien keskelle, kun veljeni veti minut mukanansa alas.
Ehdimme juuri suojaan, kun muureilla räjähti. Korvani menivät lukkoon hetkeksi, mutta siihen en ehtinyt kiinnittää huomiota. Örkit olivat tuhonneet portit ja tappoivat ihmisiä mielivaltaisesti pihalla. Linnoittauduimme pieneen bunkkeriin 5 Aavikko soturin kanssa. Örkkejä tuli ja tuli, aivan kuin niiden tulva ei olisi ikinään loppunut. Bolttereista alkoi loppumaan ammukset ja näytti siltä, että olimme tuhon omia.
Kuin vastauksena rukouksiimme kuulimme mahtavan huminan yläpuoleltamme.
Kaksi kuljetusalusta leijui örkkien yläpuolella. Ennen kuin ne ehtivät reagoida mitenkään alusten luukut avautuivat ja kranaatteja alkoi satelemaan aluksista. Verta lensi kasvoillemme litra tolkulla räjähdysten saattelemana. Eloon jääneet örkit saimme hengiltä helposti. Alukset laskeutuivat maahan ja 34. Ultramarine rykmentti ilmoittautui tueksemme.
He olivat havainneet tyranideja matkalla tähän suuntaan. Se ei voinut olla totta. Örkkien ja tyranidien yhteishyökkäys. Vai olivatko tyranidit jahdanneet örkkejä? Sitä emme saa ikinään tietää. Yksiköistä oli enää rippeitä jäljellä ja nyt oli jo odotettavissa uusi hyökkäys. Onneksi Ultramarinet olivat saapuneet. Bloodeista oli teurastettu yli puolet. Vieressänikin makasi yksi kuollut Bloodi. Örkki oli survaissut teräskätensä selän läpi suoraan mahaan ja repinyt sisuskalut ulos. Olisi oksentanut, ellen olisi ollut varma omasta kuolemastani. En ollut tätä ennen koskenutkaan aseeseen.
Hiekkamyrsky oli tyyntynyt ja nyt näimme vain tyranidien synnyttämän pölypilven. Mitä lähemmäs ne tulivat sitä agressiivisemmiksi Ultramarinet muuttuivat. Heidän lähellään ei enää uskaltanut oleilla. Kohta tyranidit olivat jo niin lähellä, että tarkka-ampujat saivat napsittua sieltä täältä tyranideja. Kun tyranidit saapuvat boltterin kantamalle alkoi tulitus.
Tulta vaihdettiin puolin ja toisin. Tyranidit pääsivät etenemään pihalle hyvin nopeasti. Jouduimme vetäytymään muurin rippeiltä pihamaalle ja yrittää pitää tyranidit muurien ulkopuolella. Ei ollut varaa virheisiin. Jatkoimme perääntymistä kunnes huomasimme, että tyranideja kiipeili takanamme olevien muurien yli. Olimme joutuneet boltterin ja nyrkin väliin. Nyt ei enää peräännytty vaan ammuttiin täyslaidallisella vihollista. Vihreää limaa lensi kaikkien päälle kun tyranidien päät räjähtelivät boltterien ammusten voimasta. Nyt ne limakasat saivat maistaa omaa lääkettään. Mitäs olivat teurastaneet vanhempani.
Tyranidien loputon virta näytti vihdoin loppuvan. Onneksi näin kävi.
Boltterit vetivät viimeisiän ja miehet olivat ihan lopussa. Onneksi olimme nyt turvassa. Ainakin hetken. Asukkaita alettiin lastaamaan uudestaan kuljetusalukseen ja viemään pois. Minä sain luvan jäädä. Kaikki hengille jääneet vartgravilaisen 'kaartin' jäsenet värvättiin Keisarillisen kaartin palvelukseen.
Sotamies Morchomov eli vielä monta vuotta ennen kuin kuoli legioonalaistautiin avaruusristeilijä Goljathilla. Ikäväksi tauti levisi kaikkini miehistön häseniin ja kaikki kuolivat.
---------
Tämä oli ensimmäinen tarinani tänne alueelle. Kertokaa mielipiteenne rohkeasti. Haluan kuulla palautetta!
Mutta itse tarina oli itseasiassa suhteellisen hyvä. Ainoastaan hahmojen nimettömyys jäi hieman vaivaamaan, olisit voinut saada hahmoille henkilöllisyyksillä enemmänsyvyyttä. Myös 'Bloodi' kuulosti aika huonolta, olisit vain kirjoittanut 'veren enkeli', jos näistä nyt oli kyse. Bloodi ei oikein anna järkevää kuvaa. Ja niin, yritystä oli selvästi havaittavissa, ja idea oli hyvä. Hieman kun kirjoitat lisää niin voin sanoa että tämä paranee tästä.
) joten sanon itse vain tuosta kieliopista, joka oli hyvä. kouluarvosana -----> 8