Keisarin Lähettiläät, luku III Varjot

[Andromedus]

”En minä tiedä…” , Reinhard sopersi ja katsoi vieläkin epäuskoisina käsiään. ”En minä voi olla taikuri, olen soturi.”
”Onhan ystävämme Walterkin hieman erilainen taikuuden harjoittaja” , Konrad huomautti ja osoitti peukalollaan olkansa yli ja virnisti.
”Niin mutta…” Reinhard sanoi ja vaihtoi äänensävynsä hiljaisemmaksi ja kumartui Konradia kohti. ”Enhän minä usko edes kunnolla Sigmariin, hän on aina ollut minulle vaan semmoinen kaukainen hahmo.”
”No uskonto on kyllä jokaisen oma asia, joten ei tarvitse tehdä noin, ystävämme Walter varmasti ymmärtää sen, vaikka se saattaakin olla outo asia hänelle.”
Reinhard nyökkäsi äänettömän ymmärtämisen merkiksi ja Konrad nosti tämän jaloilleen. Nuorempaa ritaria koski hänen selkäänsä mutta onneksi se ei ollut murtunut. Hän oli hiukan ruhjeilla, mutta muuten vahingoittumaton. Konrad sen sijaan oli aivan veressä, mutta se oli todennäköisesti hänen vihollistensa verta. Walter tuli heidän takaansa, hänen vasaransa olivat täysin punaiset verestä ja soturipapin päällekin oli ilmiselvästi roiskunut verta.
”Tuli tapettua paljon petomiehiä” , Walter tokaisi ja laittoi hurmeiset vasaransa vyölleen.
”Näin on” , Konrad virkkoi. ”Ainakin Reinhard käristi yhden shamaanin.”
”Käristi?” , Walter kysyi ihmeissään ja kurtisti kulmiaan.
”Sanotaanko vaikka että ystävällämme näyttää olevan maagisia kykyjä.”
”Hyvä Sigmar!” ,Walter haukkoi henkeään ja teki Sigmarin merkin käsillään rintansa päälle, ”Mitä sinä oikein teit?”
”Minä vaan halusin suojautua, aseeni oli muualla ja petomies ryntäsi minua päin miekka koholla. Sitten kohotin käteni ja sinistä…voimaa purkautui käsistäni ja kohta se oli kuollut.”
Soturipappi katsoi vanhempaa ritaria hetken aikaa ja molemmat nyökkäsivät.
”Kun pääsemme Altdorfiin minä vien sinut opiskelemaan taikuutta, yksi ystäväni voisi auttaa sinua.”
”Mutta…” , Reinhard sanoi vaivautuneesti.
”Mitä?”, Walter kysyi ihmeissään.
”En halua miksikään Sigmarin papiksi.”
”Minä tiedän” Walter tokaisi.
Reinhard otti miekkansa maasta ja pyyhki sen verisen terän omiin vaatteisiinsa.
”Jatketaan matkaa” , Konrad sanoi ja asetti miekkansa sen huotraan.

He saapuivat Altdorfiin myöhemmin yöllä, mutta kaupunki eli silloinkin, silloin Reinhard ymmärsi merkityksen ”Ikuinen kaupunki” joka kuului Altdorfin kymmeniin lempinimiin. He olivat tulleet sisään Altdorfin länsiportista mutta eivät olleet joutuneet maksamaan normaalia hintaa sisäänpääsystä,(mikä oli yksi kultaraha per jalka)koska he olivat keisarin asialla. Kun he pääsivät portista sisään, he huomasivat heti edessään palatsialueen ja keisarillisen palatsin kohoavan heidän edessään sen kaikessa komeudessaan. He pysähtyivät ihailemaan sitä, mutta kaupunkilaiset kävelivät sen ohi edes vilkaisematta sitä ilmeisesti tottuneena heidän majesteettimaiseen nähtävyyteensä. Palatsin seinät olivat hienon valkoiset ja sen huiman korkeuden kruunasi pronssinen Sigmarin patsas sen yläpuolella(Walter teki Sigmarin merkin rintaansa sen nähdessään ja katsoi sitä hyvin ihailevasti).
He astelivat läpi pääkadun ja kävelivät muina miehinä palatsin suurille porteille ja pääsivät sisään sanottuaan asian vartijalle. Kolmikko käveli palatsin leveää valkoista käytävää pitkin kuninkaan valtaistuinsalin ovelle.
”Pitäisikö meidän koputtaa?” Reinhard kysyi kun vartioita ei ollut oven sillä puolella, mutta lause jäi kesken kun Konrad työnsi valtavat puuovet auki teatraalisesti ja astui sisälle miekkaansa pidellen.
”Herra keisari!” , Konrad tervehti ja kumarsi miehelle joka istui valtaistuimella.
Kaikki sisällä olevat vartijat katsoivat heitä hieman oudosti. Se todella saattoi olla oudonoloista kun kolme veristä ja väsynyttä miestä astuu muitta mutkitta keisarin puheille, Reinhard ajatteli.
”Meinasin juuri mennä nukkumaan” , vanhahtava keisari sanoi ylpeällä äänellä, ”Mutta te tulitte takaisin, onko teillä uutisia?”
”Paljonkin.” Reinhard sanoi astuessaan ovista sisään ja nyökkäsi hiukan päällään tervehdyksen merkiksi.
Kolmikko selitti miten he olivat tavanneet Lutz Fleischerin, kaaokseen puolelle hypänneen paronin, joka oli lopulta vahingossa ampunut itsensä ja miten petomiehet piirittivät tämän linnaa vieläkin.
”Mielenkiintoista, lähetän huomenna sinne avuksi kaksisataa Reiksguardin ritaria. Te saatte mennä johtamaan sitä hyökkäystä, nukkukaa täällä tämä yö, lähetän palvelijan herättämään teidät aamulla ja tuomaan teidän haarniskanne jotka jätitte tänne. Menkää nyt nukkumaan, huomenna on rankka päivä edessänne.”
”Kyllä herra keisari” , Reinhard sanoi.
”Ja antakaa se kirja minulle, vien sen johonkin turvalliseen paikkaan” , Keisari huomautti sitä ennen.
Reinhard ojensi kirjan keisarille ja kolmikko käveli oviaukkoa päin väsyneenä.
”Sinä jäät vielä tänne herra Brinlok.” Karl sanoi viitaten Walteriin ja katsoi tätä oudon tulkitsemattomasti.

Konrad ja Reinhard painuivat keisarin vierashuoneeseen, joka olisi käynyt aivan hyvin keisarinkin asunnosta. Kaikki seinät ja lattiat olivat marmoria ja takka uhkui lämpöä ja turvaa. Sängyt olivat leveitä ja tukevia. Kattokruunu valaisi huonetta ja toi huoneeseen tiettyä eleganttisuutta. He antoivat vaatteensa palvelijalle joka toisi aamulla uudet heidän vanhojen risaisten, likaisten ja hikisten tilalle.
”Mukava sänky” , Konrad sanoi uneliaana ja suljettuaan silmänsä nukahti melkein saman tien.
Reinhard kokeili omaa sänkyään mikä oli kyllä pehmeä, mutta se ei vienyt pois hänen jännitystään siitä kun hänet esiteltäisiin huomenna Walterin ystävälle. Hän nukahti mietteisiinsä ja pelkästään hänen uupumuksensa pakotti hänet siihen, ei hänen mielensä, joka vieläkin mietti miten hän pärjäisi velhon oppipoikana.

Ritarit heräsivät aamulla kun palvelija toi heille puhtaat uudet vaatteet. Konrad alkoi vetää housujaan jalkaan, mutta palvelija teki tekoyskäisyn kiinnittääkseen huomion itseensä.
”Teille on varattu kylpy herrat” , Palvelija sanoi ja antoi kummallekin valkoisen pyyhkeen. He laittoivat ne lanteilleen ja kulkivat pesutilaan jossa he kuurasivat itsestään pois viikkojen lian. Neljännestunnin kuluttua he palasivat majoitukseensa ja pukivat päälleen vaatteensa. Molemmille oli punaiset hovimiehen housut ja sininen aatelisen paita. Molemmat saivat myös polviin yltävät miellyttäväntuntuiset ratsastussaappaat.
”Keisari odottaa teitä aamiaissalissa, tehtäväni on johdattaa teidät sinne” Palvelija sanoi ja viittoi tietä.
He kulkivat uusissa tamineissaan pitkin leveitä joskin hiukan pölyisiäkin käytäviä ja lopulta hetken käveltyään saapuivat suureen saliin joka oli koristeltu ylellisesti kuten muutkin palatsin osat. Pöytä oli pitkä ja notkui herkkuja, siihen mahtui varmaan sata ihmistä tarvittaessa, mutta nyt siinä istui vain alle kymmenen. Keisari istui pöydän päässä ja viittoi heitä luokseen.
”Tulkaa ritarit, minulla on hiukan uutisia” , Karl sanoi ja lohkaisi vierailleen palaset vaaleaa leipää.
Konrad istui kuninkaan vasemmalle ja Reinhard kuninkaan oikealle puolelle, heidän eteensä tuotiin sakea ja kermainen olutkeitto mikä kelpasi melkein nestemäisestä leivästä. Heille tuotiin myös isot hopealusikat joilla he ryhtyivät lusikoimaan keittoa. Kukaan ei puhunut mitään muutamaan minuuttiin kunnes keisari yskäisi hiukan.
”Öhöm, meillä on tullut pieni muutos suunnitelmiin” , tämä ilmoitti ritarikaksikolle ja laittoi ruokansa syrjään. Hän oli käytökseltään täysin huoleton, mutta hänen silmänsä kertoivat aivan muuta. Silmät olivat kuin sielun peili, vaikka pystyisikin pitämään äänensä kurissa ja olla näyttämättä oikeita tunteitaan, ne heijastivat sielun syvimmät sopukat tarpeeksi tarkalle katsojalle. Keisari Karl Franz oli huolestunut.
Reinhard kysyi: ”Mitä on tapahtunut ylhäisyys? Pääsenhän minä velhokouluun?”
”Tietenkin, älä siitä huolehdi. Tämä on paljon tärkeämpää” , Franz sanoi ja nojasi pöytään ja puhui hiljaa etteivät muut kuulisi, ”Se kirja jonka te toitte, se vietiin keisarillisen kaartin parakkiin. Sitä vartioi monta kymmentä sotilasta. Se oltaisiin huomenna viety Sigmarin temppeliin jossa se olisi luultavasti tuhottu oikein menoin. No…ongelma on siinä että kirja on varastettu.”
Reinhard sylkäisi ulos olutkeittoaan ja katsoi hieman nolona keisariin joka näytti hieman tyrmistyneeltä, mutta myös siltä että hän oli tottunut semmoiseen.
”Kuten olit sanomassa, miten se varastettiin?” , Reinhard sanoi ja yritti saada itsensä parempaan valoon.
”Mustiin pukeutuneet miehet räjäyttivät paikan seinän ja ryntäsivät sisään ja tappoivat monta kymmentä sotilasta. He veivät omat kuolleensa mukanaan. Silminnäkijät löytyivät kuolleena kadulta, kaikilta kurkku auki viillettynä” , keisari sanoi ja hengähti syvään.
”Miten tämä liittyy meihin?” , Konrad kysyi joka nojasi tuolillaan taaksepäin ja oli miettiväisen näköinen. Hänen tuimat kasvonsa kertoivat kokemuksesta, hänen mustan harmahtavat lyhyet hiuksensa iästä ja äänensävy päättäväisyydestä.
”Te selvitätte tämän jutun. Mutta aluksi lähetän ystävämme Kesslerin Aatelisten taikuuden yliopistoon. Siellä sinua koulutetaan taidoistasi riippuen muutaman päivän, mutta enimmillään jopa puoli vuotta jos olet hyvin tyhmä. Mutta en pane sitä kyseenalaiseksi että olisit, uskon että pääset muutamassa päivässä pois sieltä. Sinun täytyy vain oppia alkeet ja kontrolloimaan voimasi, sitten saat passin, jonka avulla saat laillisesti käyttää taikuutta. Ystäväni vie sinut sinne. Mutta mene nyt, minulla on enemmän asiaa Konradille.”
Reinhard kumarsi ja pöyhkeännäköinen nuorukainen ovella viittoi häntä mukaansa. Karl viittoi myös vartioita lähtemään että he saisivat keskustella rauhassa. Kun ovet pamahtivat kiinni keisari avasi taas sanallisen arkkunsa.
”Hyvä on, minä tiedän että sinä tunnet muutamia ihmisiä Altdorfissa, olethan sinä käynyt täällä muutaman kerran. Etkä poikasena heilunut aivan niissä paremmissa piireissä, kuten isäsi nimitti seuraasi.”
Konradin mieleen palasi hänen isänsä ja se synkensi häntä. He olivat joskus olleet läheisiä, mutta nyt hänen isästään oli tullut kaukainen hahmo, he olivat kuin muukalaisia jotka tunsivat toisensa. Hänen isänsä ei edes luottanut Konradiin enää, vaan uskoi että koska tämä oli perheen esikoinen, että hän syrjäyttäisi isänsä vielä ja ottaisi tämän paikan Nordlandin paronina. Hän oli yhtä tervetullut lapsuudenkotiinsa kuin lutikka keisarin ruokaan.
”No kuitenkin, sinä ja Walter lähdette selvittämään tätä asiaa, saatte inkvisiittorin viran, teillä on lupa tuomita ihmisiä vankilaan ja kuolemaan” , Karl Franz sanoi, ”Mutta toivon että ette tee sitä kovin usein ja vain syyllisille. Ottakaa tekijät kiinni ja tuokaa kirja takaisin, siinä kirjassa on ymmärryksen ylittäviä voimia. Tämä isku oli minullekin iso yllätys, se huomautti minua että kuka vain voisi hyökätä tänne ja riistää henkeni millä hetkellä hyvänsä. Walter liittyy tutkimuksiin huomenna, hänellä on hiukan tärkeämpää tekemistä, yritä pärjätä sillä aikaa yksin.”
”Minä tutkin asiaa, minulle ei ole kuitenkaan paikkaa johon mennä” , Konrad sanoi ja katsoi haikeasti ikkunasta ulos Altdorfin kaduille.
”Tiedän sinun ja isäsi välit, toivon että voin puhua hänelle järkeä”
”Turha luulo” , Konrad virkkoi ja valmistautui lähtemään, ”Kukaan ei ole pystynyt puhumaan isälleni järkeä kahteenkymmeneen vuoteen.”

Renhard käveli tungoksessa olevaa katua pitkin, he kävelivät nuorukaisen kanssa Kolmen tullin siltaa pitkin. Se oli Altdorfin levein silta ja kaupunginkaarti partioi siinä koko ajan. Se oli mahtava taidonnäyte harmaine kivineen ja sen päällä olevine rakennuksineen.
”Miten sinä tunnet Keisarin?” , Reinhard kysyi hiukan uteliaana.
”Olen hänen pikkuserkkunsa, olen Adolf” , pöyhkeä nuorukainen josta tuli elävästi mieleen sana ”hoviperhonen” tokaisi.
”Päivää vain sinullekin.”
Nuorukainen haroi tuuhean tummaa hiuspehkoaan ja hymyili paljastaen hohtavan valkoiset hampaat. Hänellä oli naurettavannäköiset Tilealais-tyyliset viikset jotka sojottivat ylöspäin latvoistaan ja vaikka hän olikin varsin komeannäköinen, häneltä selvästi puuttui tietty elin jolla ajatellaan. Tai sitten hän oli hävittänyt sen käyttöohjeen.
He kävelivät sillan poikki ohi kiireisten ihmisten ja saapuivat Sadan tavernan kadulle. Joskus kuitenkin viitattiin Tuhannen tavernan katuun, mutta se oli vain paikallisten kerskailua. Oli kyllä totta että tavernoita oli suuri määrä, mutta ei niistä saatu mitenkään tuhatta. Joidenkin kyltit olivat uusia, joissa maali vielä kiilteli, kun taas joissakin oli hyvä jos sai edes paikan nimen selville. He tulivat suurelle torille missä oli paljon ihmisiä asioillaan, myymässä ja huutamassa uusimpia huhuja ja uutisia. Reinhard ja Adolf menivät tungoksen läpi ja tapasivat matkalla kaupittelijoita, epäilyttäviä ihmisiä ja aivan tavallistakin porukkaa.
Reinhard tunsi kun joku yritti viedä hänen rahapussiaan, mutta hän otti varkaan ranteesta lujasti kiinni, kääntyi ja väänsi käden taskuvarkaan selän taakse. Taskuvaras ulvahti kivusta ja valahti polvilleen kun Reinhard painoi tämän kättä ylemmäs.
”Minulta on turha yrittää varastaa, teepä tämä vielä toisen kerran niin tämän torin väki saa jotain uutta katsellakseen” , Reinhard uhitteli ja päästi pahasti pelästyneen miehen menemään.
Mies ymmärsi täysin mitä nuori aatelinen oli tarkoittanut, sillä ei ollut kovin harvinaista nähdä hirttäjäisiä tai noidanpolttajaisia samalla aukiolla. Vaikka se oli kerännyt kansa huomion, Reinhard ei välittänyt siitä vaan jatkoi matkaansa. Hän oli oppinut paljon sotamatkoillaan, hän oli nukkunut rauniokaupungeissa, joissa piti kuulla kun vihollinen oli puolensadan metrin päässä. Hän oli myös käynyt Altdorfin viemäreissä, joissa piti tuntea vaikka syvimmässä unessa jos ruttorotta kiipesi päälläsi.
Ne ajat tuntuivat kaukaisilta, se oli ennen hänen maagisia kykyjään.
He kääntyivät vasemmalle ja hovimies avasi oven Reinhardille.
”Selviät itse tästä eteenpäin” , mies sanoi ja haroi taas hiuksiaan, ”Menet vain sisälle ja sanot että olet Reinhard Kessler Hochlandin kreivin poika.”
Mies hymyili itsevarmasti ja Reinhard astui sisään suureen rakennukseen. Sisäosa oli kotoisan oloinen, paikka oli tehty tummasta puusta joka yhä kiilteli, mutta jotkut asiat, kuten takka, oli tehty marmorista. Aula oli tyhjä yhtä ihmistä lukuun ottamatta, vaaleapartaista vanhaa miestä joka oli pukeutunut siniseen kaapuun jossa oli valkoisia tähtiä. Konrad olisi voinut vannoa että ne hohtivat.
”Päivää, olet Reinhard, otaksun? Minä olen opettajasi Hans Lehrer” , sanoi mies kaavussa ja hymyili lempeästi ja puristi nuorenmiehen kättä.

Konrad oli juuri astunut ulos keisarillisesta palatsista Altdorfin arkeen. Hänen päällään oli punaiset housut, ratsastussaappaat, sininen paita jonka päällä oli rintapanssari joka ulottui kaulasta yläreisiin ja se päälle oli vedetty punainen ja valkoinen nauha; Nordlandin värit. Selässään hänellä oli myös musta viitta ja vyöllä roikkui Oikeudenmiekka huotrassaan. Konradin tehtävä ei olisi helppo, sama kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Hänen täytyisi löytää veljensä Ludwig, joka toivottavasti oli vielä hengissä.
Ludwig oli Konradin kaksoisveli, he eivät olleet identtisiä vaikka heissä olikin paljon samaa näköä. Mutta Ludwig oli aina ollut veljeskaksikosta komeampi ja enemmän naisten mieleen. Hän oli myös omannut huomattavasti oveluutta ja taitoa, mutta oli joutunut huonoille teille kun he olivat olleet Altdorfissa vuoden. Ludwig oli liittynyt Altdorfin ”Veronkiertäjät” jengiin ja tehnyt paljon ilkivaltaa. Kaikki Altdorfissa tunsivat ”Veronkiertäjät” ja vielä enempi tunsi legendaarisen johtajan Ludwig Veitsikäden, joka oli pysytellyt vallassa jo melkein kolmekymmentä vuotta.. Ludwig oli nimittäin päässyt asemaansa lahjomalla, tappamalla ja tietenkin kamppailemalla. Hän oli yksi Altdorfin alamaailman johtajista ja luultavasti tietäisi kuka oli vienyt kirjan.
Hän suuntasi kulkunsa kohti Obereikin kaupunginosaa missä asuivat yleensä aateliset. Mutta viimeksi kun hän oli tavannut veljensä oli hän majaillut juuri siellä, eräässä hylätyssä talossa jota kukaan ei ollut halunnut kunnostaan. Matkaa ei ollut paljon ja hän pääsi muutamassa minuutissa väentungoksen ohi vähemmän täydelle alueelle, jossa oli hienoja taloja ja katukin oli päällystetty valkoisilla mukulakivillä.
Konrad etsi katseellaan taloa ja huomasikin hetkessä talon joka erottui joukosta kunnon perusteella(ränsistynyt vanha talo jonka suuruuden päivät olivat jo aikaa sitten ohi), hän oli sitä paitsi käynyt siellä ennenkin. Konrad katsoi ettei kukaan nähnyt ja kiersi sitten kujalta talon taakse. Joku oli kuolleena kujalla, mutta se ei ollut hänen huolensa. Hän hyppäsi ruumiin yli ja asteli takaovelle. Konrad avasi oven ja astui muina miehinä sisään, hän maksoi siitä melkein hengellään.
Miekka heilahti häntä kohti ja Konrad väisti vain vaistonsa avulla. Hän pyörähti ovelta eteenpäin ja veti esiin välkähtelevän miekkansa. Kaksi harmaapukeista miestä oli ovensuussa, toisella miekka ja veisti ja toisella varsijousi. Konradin silmät laajenivat ja hän hyökkäsi umpimähkään varsijousimiehen kimppuun ja käänsi tämän varsijousen ettei se osuisi häneen. Mies ampui vaistonvaraisesti ja tappoi toverinsa vasaman suhahtaessa ilman halki ja iskeytyessä miestä kaulaan. Konrad tönäisi miehen voimillaan seinään ja tämä menetti tajunsa pään paiskauduttua seinään. Ritari liittyi miehen seuraan, kun joku tylppä esine löi häntä takaraivoon ja tuupertui lattialle.

”Päivää, veli” , kuului ääni hänen edessään.
Konradin päähän särki, kun hän aukaisi silmänsä se ei helpottanut asiaa vaan päinvastoin. Talo jossa hän oli, oli vanha talo jossa oli paljon pölyä ja vähän huonekaluja, vain tuolit takaseinällä. He olivat luultavasti yläkerrassa, koska Konrad näki portaat johtavan alas. Hän näki edessään hämmästyttävästi itseään muistuttavan henkilön, jolla oli kuitenkin vähemmän itseään karkeat piirteet. Mies oli pukeutunut harmaisiin vaatteisiin ja hänen molempia käsiään koristi verenpunainen rannenauha. Hänen takanaan oli puolisenkymmentä samanlaisiin tamineisiin pukeutunutta miestä ja nainen, joilla kaikilla oli vain yksi nauha oikeassa kädessä. Hän istui tuolilla ja hänen kätensä oli köytetty kiinni.
”Miten tänne päädyit?” , Ludwig kysyi hieman uhmakkaasti.
”Tarvitsen apuasi, veli” , Konrad sanoi hieman painuneella äänellä.
”Kuten arvelinkin, leikatkaa narut irti!”
Ludwigin komennuksesta nainen otti salamannopeasti veitsen vyöltään. Tämä käveli Konradin taakse ja avasi narut. Ritari hieroi hieman ranteitaan.
”Siitä on pitkä aika kuin viimeksi nähtiin” , Konrad virkkoi.
”Liian pitkä aika, melkein kymmenen vuotta. Mutta nyt ei ole aika muistella menneitä, minulla on ongelma ja aikani ei riitä moiseen jaaritteluun, mitä haluat?” , Konradin kaksonen sanoi.
Ludwig oli aina ollut suorapuheinen ja kierteli harvinaisen vähän asioita. Se oli kuin hänen rikollinen elämänsä; siinä joutui vaikeuksiin, mutta sillä oli myös tietyt etunsa ja hyötynsä.
”Parakkiin tehtiin isku, kuka on sen takana?”
Ludwig viittoi yhtä miehistään tuomaan yhtä takana olevaa tuolia hänen luokseen. Hän istuutui puiselle tuolille, samanlaiselle missä hänen veljensäkin istui.
”Et tuhlaakaan aikaani, olen nimittäin heidän perässään.”
Konradin sisällä pomppasi, tämä oli liian helppoa.
”Se on uus porukka, joku joka veljeilee vihollisen kanssa. Ne kutsuvat itseään Kuolemanvarjoiks.”
”Kuolemaahan he toivatkin, tappoivat jopa kaikki silminnäkijät” , Konrad totesi.
”Eivät kaikkia” , Ludwig sanoi ja osoitti itseensä. ”Minä olin siellä, näin kun se tapahtui. Olin katolla, ne ei huomanneet minua vaikka tipahdinkin melkein alas kun se tynnyri räjähti.”
”Mutta eikös se houkuttelisi paikalle aivan järjettömän määrän ihmisiä jos keskellä yötä räjähtäisi ruutitynnyri?”
”Kyllähän se, mutta nämä kaverit oli ovelia. Ne kato hyökkäs hirmu äkkiä ja tappovat kaikki jotka olivat lähettyvillä, sitten ne kato heitti kaapunsa pois ja näyttivät vaan hämmästyneeltä kun porukkaa virtas paikalle. Sitten ne kato meni vaan rauhallisesti pois paikalta. Seurasin yhtä niistä, ne toimii slummialueella.”
”Miksi haluat käydä heidän kimppuunsa?” , Konrad kysyi uteliaana.
”Yksi miehistäni oli siellä silminnäkijänä, he tappoivat hänet. Hän oli Leichtmann, oikea käteni. Tämä vaatii kostoa.”
”Jos minä tulen mukaasi ja autan hieman asiassa, saanko kenties palauttaa keisarille erään kirjan?”
”Pah, minä en välitä kirjoista. Tarvitsen vain koston ja rahakin käy. Apu on tietenkin aina paikallaan.”
”Hyvä on, mennään sitten.”

He hajaantuivat ja tapasivat slummialueella ”hullujen huoneen” vieressä eli Altdorfin mielisairaalan luona. Jengiläiset olivat tuttu näky slummialueella, mutta useammin heitä tapasi slummialueella kuolleena.
Heitä oli seitsemäntoista, Konrad mukaan lukien. Ludwig vei heidät sokkeloisen slummialueen perille, aivan muurin luokse. Paikka oli täynnä hylättyjä taloja ja Ludwig kertoi muuria vasten olevan ison rakennuksen olevan paikka jossa Kuolemanvarjot toimivat. He eivät hyökänneet heti, vaan menivät vastapäätä olevaan rakennukseen ja vakoilivat siellä yöhön asti. Konrad nukahti ennen sitä.
”Herätys, nyt mennään” , Ludwigin ääni sanoi ja Konrad säpsähti ylös.
Konrad nyökkäsi ja he kokoontuivat talon ulkopuolelle.
”Mennään suoraan sisään, meillä on yllätysetu” , Konradin kaksoisveli sanoi, aseinaan lyhyt puinen nuija ja pitkä veitsi.
Konrad ei löytänyt parempaa vaihtoehtoa koska takaoveakaan ei ollut. Hän nyökkäsi ja otti miekastaan kahdella kädellä kiinni.
He hiipivät puisen talon kuistille mahdollisimman hiljaa, Konrad tuli viimeisenä koska ei omannut veljensä ja muiden rosvojen taitoja.
Ludwig potkaisi oven auki ja huudahti:
”Kosto!”
Jengi ja Konrad ryntäsivät sisälle vanhaan rakennukseen johon oli majoittunut ainakin kaksi tusinaa mustiin pukeutunutta hahmoa, ja tämä oli vasta alakerta. Puisen lattian keskellä oli kolme pöytää jonka ääressä istui puolet miehistä. Loput olivat nukkumassa talon pölyisissä nurkissa.
Ludwig potkaisi keskimmäisen pöydän kumoon ja löi nuijallaan laajan kaaren, niin että kaikki viereisessä pöydässä olevat saivat osuman päähänsä.
Kun muut hyökkäsivät pöydässä olevien ja vieläkin maassa makaavien jengiläisten kimppuun, vain Konrad kiinnitti huomiota kun takaseinällä näkyvistä rappusista alkoi tulla lisää jäseniä. Konrad juoksi portaitten juureen ja seivästi ensimmäisen miehen miekkaansa. Hän vetäisi miekkansa pois ja hakkasi tietään yläkertaan, saaden vastaan miehiä jotka huusivat pelottavasti ”Kuolema! Kuolema! Kuolema!” , joka näytti olevan jengin iskulause. Hänen miekkansa välkähteli sen niittäessä vihollisen toisensa jälkeen, kunnes kaikki perääntyivät rappusista peläten taikamiekan iskua, suurin osa kuitenkin saaden iskun selkäänsä. Päästyään ruumiskasan yli Konrad meni taisteluasentoon ja tarkkaili vihollisiaan, kuusi miestä puoliunessa mustat hupulliset viitat päällään. Huone oli neliönmuotoinen ja sen lattiasta puuttui muutama lankku, keskellä huonetta oli valtava pöytä jossa oli sikin sokin karttoja ja muita tavaroita. Mutta kaikista esineistä yksi kiinnitti Konradin huomion; musta kirja!
Kaikki kuusi olivat pöydän edessä aseistautuneena vain veitsillä, mutta yhdellä oli myös miekka.
”Ei se pärjää jos menemme kaikki päälle, tapetaan se!” Vasemmanlaitainen mies sanoi vahvasti murtaen keisarikunnankieltä ja miehet ryntäsivät ulvoen Konradia kohti veitset paljastettuna.
Konrad väisti ja löi yhdeltä pään hartioilta, se vähensi muiden halukkuutta kuolla ja nämä perääntyivät jälleen.
”Tapa sinä se, Lucio, olet meistä vahvin” , sanoi käheä-ääninen mies jolla oli miekka ja hän heitti sen Luciolle.
Lucio irvisti ja hyökkäsi Konradin kimppuun päättäväisesti. Mies oli kuitenkin niin luottavainen omiin voimiinsa että ei ottanut kaikkea huomioon, vaan ryntäsi suoraan päin miekka koholla. Konrad torjui helposti miekan iskun ja potkaisi miestä nivusiin. Tämän silmät pullistuivat ja hän kaatui maahan voihkien.
Muut näyttivät neuvottomilta ja yksi hyppäsi ulos ikkunasta ja hetken kuluttua tömähdys kertoi että mies oli päässyt maahan asti..
”Pidätelkää häntä, muistakaa uhraudutte asiamme hyväksi. Kulttilaiset! Hyökätkää!”
Kuolema-huudot täyttivät ilman ja käheä-ääninen mies sieppasi kirjan ja hyppäsi itsekin ulos ikkunasta. Konrad olisi estänyt tämän, mutta hänellä oli tarpeeksi työtä neljän muun kanssa.
Miehet olivat taitamattomia, tuskin osasivat edes taistella. He hyökkäsivät suoraan häntä päin ja kokenut ritari tappoi kaksi yhdellä kaarevalla iskulla, sivaltaen näiden mahat auki. Konrad otti toisen ranteesta kiinni ja mursi sen vahvalla kädellään. Veisti tipahti lattialle, mutta samassa Konrad tunsi kun jokin terävä puhkoi hänen vasemmankätensä ihon ja tunkeutui hänen lihaansa. Hän huusi tuskasta ja heitti toisen miehen puukottajan syliin. Molemmat lensivät maahan ja Konrad polkaisi saappaallaan miehen kurkun päälle ja tämä kuoli yrittäessään turhaan hengittää murskaantuneella henkitorvellaan. Konrad irvisti tuskasta kun hän veti tikaria pois hauiksestaan. Hän katsoi kun verta tulvahti hänen haavastaan ja hän kaatui tajuttomana maahan, taistelun vielä jatkuessa alhaalla.


Ja kommenttia kaivataan.

[Hollo]

Kaupungin kuvailu oli tosi huvaa ja nuo henkilötkin alkaa saada lisää piirteitä. Tosin se, jolle sattui se juttu niiden käsien kanssa, ei miusta suhtautunut siihen tarpeeksi "aidosti".

Virheitä ei ollut "paljoa paskaakaan" , kuvailu oli siis kauppungissa huvaa.

Se keisari oli kyllä miusta hieman tönkkö, ei oikein sopinut.

Mutta tähän mennessä paras näistä.

Pituuskin sopiva, mutta lisää kuvailua henkilöiden aatoksiin jne...

[Sopuli]

huuu! bravo!bravo! pitäis varmaankin lukee aiemmat osat kun tämäkin on näin jumalattoman hyvä. tässä ei tarvitse valittaa kuvauksen puutteesta. tai muusta.

*nyyhkyttää kateudesta*

*ottaa nenäliinan ja pyyhkii silmänsä ja toivoo ettei kommentti ollut loukkaavaa tai muuten kirjoittajan mieltä pahentavaa*

[Andromedus]

Kiitos. Tässä on hiukan näitä edellisiä osia(kaikki)
Prologi: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=22011
Osa 1: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=22284
Osa 2: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=22571

Ps. Sen keisarin on pakko olla siellä, en voi yhtäkkiä vaihtaa hahmoa! Mutta keisari ei esiinny varmaan tästä etiäpäin muuta kun nimellisesti.

[VD]

Hmm kyllä tämän luki, tykkäsin todella. ( Pakko kohta kirjoittaa itse jotain uutta... Ei voi jättää itseään yhden teon ihmeeksi )

Hmm mutta haluu lisää.

[Andromedus]

Eikö kukaan muu lue tätä! Ainankin Grom ´Ardhammerin ja Runen rakentavaa kommenttia kaivataan. The Captainkin voisi kiireyksissään lukaista tämän(ja kommentoida). Muidenkin kommentit ovat tervetulleita.

[Jesh]

Gnah, kai sitten minunkin kommenttini kelpaa.
Andromedus jatkaa laatusarjaansa, jota minä niin mielelläni luen, mutta valitettavasti minusta tämä osa ei ollut yhtä hyvä kuin aikaisemmat, vaikka olihan tämä siltikin tosi hyvä, ei siinä mitään (piiitkä lause). Kuvailu oli hyvää, samoin henkilötkin ovat tarpeeksi mielenkiintoisia, mutta jotenkin tässä osassa asiat kulkivat liian nopeasti minun makuuni. Ekana metsässä, sitten palatsissa, sitten Ludvigin luona ja sitten taistelussa. Meni mielestäni himpun verran nopeasti, et ehtinyt keskittymään yhteen paikkaan tarpeeksi. Toinen syy miksi en pitänyt tästä yhtä paljon kuin edellisistä on se, että ehkä olen tottunut jo liiaksi Runen ja huussin tarinoihin, jotka ovat aivan liian hyviä ja nytkun en lue aivan heidän tasoaan, niin normaalisti tosi hyvätkin tarinat voivat tipahtaa mielessäni.
No se siitä, mahtava tarina tämä siltikin on. Sitä jatkoa kaivataan...

[Andromedus]

Ei lisää kommenttia, onko minut unohdettu?

[Rune]

Lehrer? Kyllä joo.

Jeh, tähänkin tuli taas jatkoa. Samat vanhat hahmot, sama vanha pituus ja sama vanha kirjoitustyyli. Idea toimi vanhaan Andromedustapaan, ja juoni kerronnan lisäksi on hyvin suunniteltu ja mietitty. Mutta kirjoitusasusta voisin sanoa, jotenkin olin saanut edellisestä tarinasta asti hieman arilaisen kuvan kirjoituksestasi. Noh, käsitykset muuttuvat.

Kuvailua on käytetty kiitettävästi, paikoista saa hyvin selvän ja tapahtumat ovat selkeitä. Ehkä vähän liiankin, sinällään että kaikki kerrotaan vain ja kerrotaan ja kerrotaan vähän lisää. Kuvaileva kerronta jää kertomisen varjoon. Tästä kielivät aika tehokkaasti paikoittain liiallinen hän-sanan käyttö, ja dialogien tietty tönkköys. En tiedä millä tavalla, mutta jotenkin tuntui että keskustelut olivat turhan väkinäisiä. Ainakin Karl Franz oli jopa Dark Omenin mallinnusta tylsempi ja epäinhimillisempi. Ja vielä yksi valittamisen aiheinen asia, ei ehkä kannata käyttää sulkeita tarinoissa. Virkkeille on oma rakenteensa, ettei sulkeita aina välttämättä tarvita. Ensivuonna sinäkin tulet tutustumaan virkkeiden rakenteeseen koulussa todella hyvin. Liiankin hyvin. *värisee muistellessaan*

Mutta loppujenlopuksi valittamisien jälkeen, tämä oli myös nautittavaa luettavaa, ja tykkäsin tästä. Hahmot olivat ainakin hyviä, vain se magiankäytön ilmeneminen Reinhardtilla tuntui jotenkin hassulta. Mutta ei valittamista, hieno tämäkin oli. Jatka pois piakkoin.

[Andromedus]

Juu parempaa tekstiä....osaan mie kait jotain semmosta laittaa. Kiitos kommentista. Pitää vähän käyttää lisää aikaa tehdessä seuraavaa tarinaa.

[Grom]

Jälleen Rune on edellä ehtinyt sanoa kaiken. Mutta valittamista en itse olisi löytänyt yhtä paljon. Erittäin hienoa tarinaa jälleen eikä minusta tuo paikasta paikkaan siirtyminen ollut mitenkään liian nopeaa. Mielelläni minä tätä luin. Edellisestä oli jo vierähtänyt sen verran aikaa, etten ollut muistaa hahmoja, mutta helposti ne ekan sivun aikana muistuivat mieleen. Karl Franz oli kuivaakin kuivempi. On ehkä hyvä että olet tehnyt siitä tuollaisen mitäänsanomattoman vanhuksen, sillä sehän ei ole pääosassa tässä tarinassa eikä siten vie liikaa huomiota itseensä. Lukija unohtaa melko nopeasti että tarinassa esiintyi keisari, joka on mielestäni hyvä asia. Jatkoa vaan. Tämä oli mielestäni edellisten tasoa. Yhdestä asiasta minun täytyy hieman huomauttaa:

Reinhard kysyi: ”Mitä on tapahtunut ylhäisyys? Pääsenhän minä velhokouluun?”

Tämä kuulosti hieman kahdeksanvuotiaan kysymykseltä. Ei varmaankaan keisarille puhuta noin.

[AapoAlas]

Milloinkohan olisi jatkoa tiedossa?

[Etana]

hyvä tarina:)
nyt kyl pitää lukea nuo kaks aikasempaakin...

[Adanedhel]

Jaah. Taisi olla ensimmäinen teksiti, jota en jaksanut Androlta lukea loppuun. Tiety asiat pistivät silmään, aluksi nyt nämä.
a) Tönkköä keskustelua
b) kuvailua aika paljon
c)Karl Franz liian "inhimillinen", eli liian tuttavallinen. Luulisi keisarin tietävän arevoasteikon, vaikkakin noi on parempi kuin ihan täys Diktaattori
d) Magia
e) Tuli sellainen HArry Potter- fiilis. Siis "taikuriksi parissä päivässä" kurssi, vain Aldorfista. Eli siis, vähän liian lepsua. Minusta ei ole kovinkaan montaa "nuorta" taikuria, siis viittaan nyt niihin figuihin. No damsellit ovat poikkeus. Mutta got my point? Muutenk ihan loistava stoori, pitänee lukea vaan loppuun.

[Andromedus]

Juup, parannan tekstiä seuraavassa tarinassa, toi oli minukin mielestäni aika floppi(no tosin olen ylikriittinen ja ajattelen melkein kaikista teksteistäni noin). No kiitti kuitenkin palautteesta, kiinnitän noihin enemmän huomiota sitten seuraavassa stoorissa
Thanksssssssss