Osa1: Yli meren
Lähetetty: Ti 11.05.2004 23:05
Osa1
Yli meren...
Wern Ketjunmurtaja nojasi puiseen reunaan ja haukkoi happea. Jos kääpiöt olisi luotu kulkemaan merellä niin ei hänen ei tarvitsi kärsiä tästä pahuksen meri sairaudesta tuumi Wern samalla, kun kurottautui laidan yli oksentamaan. Meri oli peilikirkas ja tuuli tuuditti laivaa eteen päin. Wern pyyhki suunsa hihaansa ja kääntyi katsomaan kannelle. Näin pienelle laivalle ei paljoa matkustajia mahtunut ja nekin vähät henkilöt olivat pääosin huoneissaan odottamassa perille saapumista. Mastot narahtelivat välillä, kuin muistuttaen Werniä siitä missä hän oli, jos hyvän olon tunne pääsi yllättämään. Wern korjasi kypäränsä asentoa ja kurottautui taas laidan yli. Tämän jälkeen Wern liukui istumaan laidan viereen pidellen päätään ja mahaansa. "Ei kai minun urhea kääpiösoturini oli merikipeä?" Wern nosti päätänsä, jotta hän voisi nähdä kannelle tulleen vihreä kaapuisen velhon "Voin valmistaa sinulle joitain parantavia juomia" Velho sanoi tyynellä äänellä, mutta huppunsa alla virnuillen. "Pidä litkusi!" Wern tiuskasi "Tehtävääni ei kuulu sinun koekaniinina oleminen ainoastaan suojeleminen!" "Mutta miten sinä voit puolustaa minua jos olet kipeä? Matka on vasta alussa ja sinulla on jo nyt noin paha olo." "Kun minä tarvitsen apua niin osaan sitä itsekkin pyytää! Ja jos nyt vain herralle sopii niin te voisitte mennä takaisin hyttiinne, jotta saatte levättyä tarpeeksi jos jotain alkaa tapahtuu niin on teistäkin jotain hyötyä!" Wern nousi seisomaan ja katsoi velhoa tuimasti. "Hyvä on...minä menen lepäämään, kun kerran noin iloinen kääpiö minua paimentaa" velho vastasi ja poistui rappusia pitkin ruumaan. Wern katsoi pitkään velhon perään varmistaen, että tämä todellakin meni ruumaan. Varmistuttuaan asiasta Wern juoksi nopeasti laidan luo ja oksensi päivällisen mereen kalojen syötäväksi.
Yön tultua tuuli tyyntyi ja laiva ajelehti hiljaa eteen päin. Kuu nousi taivaalle ja valaisi koko lähiympäristön. Meren pinta alkoi hohtaa aavemaista valoa johon Wern tunsi nukahtavansa. Hän nojasi vieläkin laivan reunaan ja katsoi kannelle päin. Joku oli hoitamassa ruoria, mutta ei muita sitten ollutkaan kannella. Kyllä tuo nuori poika pärjää ilman minun apuani, jos lepään vain hetken Wern tuumaili samalla kun yritti pitää silmiään auki. Kahden päivän valvominen ja oksentelu oli tehnyt tehtävänsä ja nyt Wernin oli pakko levätä. Ihan vähän vain jotta aamulla, kun alus saapuisi rantaan niin hän olisi taas edustuskunnossa. Wern käpristyi laidan viereen ja painoi kypärän silmien eteen jotta saisi paremmin nukuttua. Huomenna tähän aikaan hän olisi viimeistään maissa ja juomassa olutta lähimmässä krouvissa Wern ajatteli ja pani silmänsä kiinni.
Laineet liplattivat hiljaa, mutta rytmikkäästi laivan kylkeen ja laiva narahteli välillä ikävästi, mutta nähtävästi mitään ikävää ei tapahtunut. Wern kuunteli hieman tarkemmin ja huomasi, että laivan keulassa käveli joku. Oli normaalia, että matkustajat olivat joskus yö kävelyllä, mutta miten tämä oli päässyt Wernin ohi ilman, että hän olisi huomannut sen. Wern nosti etusormellaan kypärää ja katsoi keulaan. Muutamia hontelon näköisiä otuksia käveli Wern kohti hieman kyyryssä. Laivassa ei ollut puolituisia saati sitten riisitautisia kääpiöitä. Wern nousi seisomaan ja veti niin hiljaa, kuin pystyi kaksi pistoolia koteloista. Hän siristi silmiään ja huomasi ,että laivaan kapusi lisää honteloita hahmoja. Wern katsoi vielä hieman tarkemmin ja nosti sormensa liipasimille. "Skinkkejä laivassa!" Wern karjaisi ja painoi liipasimista. Kaksi lähinnä ollutta skinnkiä kaatuivat maahan luotien lävistäessä hennot ruumiit. Samassa Wernin kimpussa oli kaksi sinisen väristä liskoa jotka yrittivät lyhyillä keihäillä tökkiä kääpiötä kumoon. Wern tarttui pistooleita piipusta ja torjui toisen lyönneistä siirtäen keihästä sen verran sivuun, että pääsi lyömään pistoolin kahvalla skinkkiä leukaan. Wern kääntyi nopeasti takaisin toisen skinkin kimppuun, joka aikoi varrastaa hänet. Hän painoi pistooleillaan keihään kärjen alas ja löi skinkki päähän otsallaan. Skinkki kaatui mahaan tiputtaen keihään ja pidellen päätään. Wern sujautti pistoolit koteloihin ja veti selästään esille pyöreänkilven ja sotavasaran. Hän painoi kilven rintaansa vasten ja loikkasi eteen päin astuen maassa vaikeroivan skinkin pään päälle. Skinkin pää levisi muodottomaksi suuren painon ja rautapohjaisten kenkien alla. Wern otti tukevan asennon ja arvioi tilanteen. Kannella oli enää neljä skinkkiä varustautuneina puhallusputkilla. Wern virnisti ilosta ja syöksyi skinkkejä kohti. Skinkit alkoivat samassa sylkeä Wernin niskaan pieniä neuloja. Hän ei tästä paljoa välittänyt vaan nosti kilven pään ja ruumiin eteen suojaksi. Neulat kimpoilivat kilvestä tekemättä sen enempää vahinkoa. Wernin päästyä kyllin lähelle hän huitaisi yhtä skinkkiä rintaan ja toista olkapäähän. Skinkit pökertyivät tuskasta ja jäljelle jääneet kaksi skinkkiä harkitsivat poistumista laivasta. Tätä Wern ei voisi sallia ja hyökkäsi uudestaan eteen päin helpon tappelun toivossa. Samassa kannelle pomppasi jotain todella suurta. Kannen parrut narahtivat valittaen uuden otuksen alla. Wern pysähtyi kuin seinään ja nosti hieman katsettaan. Joko tuo oli paljon puuroa syönyt skinkki tai pahemmassa tapauksessa hänen edessään seisoi Kroxigor. Otus karjaisi Werniä päin naama kuola roiskuen ja potkaisi Werniä mahaan. Kääpiö lensi viisi metriä taakse päin ja vieri loppu matkan kajuutan ovelle asti. Wern jäi haukkomaan happea maahan ja yritti samalla vapisevin käsin ladata pistooliaan. Kroxigor karjui voiton varmana ja lähti rynnistämään Werniä kohti. Laivan kanteen jäi jokaisesta askeleesta syvä painautuma ja välillä se näytti pettävän suuren otuksen painon alla tai sitä Wern ainakin toivoi. Wern nousi istuvalleen ja alkoi valuttaa ruutia piipusta sisään samalla, kun Kroxigor alkoi olla jo uhkaavan lähellä. Otus nosti ison nuijan päänsä taakse ja valmistautui lyömään. Wern nousi seisomaan ja heitti ruutipussin sivuun ja nosti pistoolin osoittamaan Kroxigorin kaulaa. Samassa otuksen rintaan iskeytyi suuri nuoli, joka sai otuksen hätkähtämään ja jäämään paikalle ihmettelemään äkillistä kipua. Wern ei kuitenkaan tätä halunnut ihailla vaan painoi liipasinta ja päästi Kroxigorin tuskistaan. Wern kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi velhon tulleen kannelle. "No oli jo aikakin!" Wern tokaisi tylysti ja kääntyi takaisin keulaa kohti. Skinkit hyppivät yli laidan muristen jotain käsittämätöntä. Wern huokaisi syvään ja nosti kypäränsä päästään. Samalla kun hän pyyhki hikeä otsaltaan, hän yritti katsoa mihin suuntaan Skinkit uivat. Mutta kuin tyhjästä alkoi nousta sumua, ja Skinkit hukkuivat näköpiiristä. "Ne suuntaavat rantaan, sinne ei ole enää pitkä matka." Velho totesi puoli ääneen. Wern kääntyi velhoa kohden ja katsoi tätä kysyvästi. "Miten sinä ihmisenä voit muka nähdä tuossa sumussa pidemmälle kuin minä?" Wern kysyi töykeästi. "No... enkö sanonut, että minussa on hieman haltian verta? No nyt ainakin tiedät." Velho sanoi hieman poissa olevan näköisenä. Wern tuhahti ja poistui kannelta. "Saavumme kohta sinne satamaan joten valmistaudu lähtöön." hän tokaisi ohi mennessään.
Velho ja Wern nousivat hetken päästä maihin jossain Lustrian pohjois-osassa. He ostivat kaikki tarvittavat esineet ja asiat tulevaa matkaa varten ja suunnistivat lähimpään majataloon yöksi. Hetken päästä majatalon täytti kuorsaus.
Virheitä on mutta antaa olla jos ne eivät haittaa paljoa. Palautetta tässä lähinnä toivoisin.
Yli meren...
Wern Ketjunmurtaja nojasi puiseen reunaan ja haukkoi happea. Jos kääpiöt olisi luotu kulkemaan merellä niin ei hänen ei tarvitsi kärsiä tästä pahuksen meri sairaudesta tuumi Wern samalla, kun kurottautui laidan yli oksentamaan. Meri oli peilikirkas ja tuuli tuuditti laivaa eteen päin. Wern pyyhki suunsa hihaansa ja kääntyi katsomaan kannelle. Näin pienelle laivalle ei paljoa matkustajia mahtunut ja nekin vähät henkilöt olivat pääosin huoneissaan odottamassa perille saapumista. Mastot narahtelivat välillä, kuin muistuttaen Werniä siitä missä hän oli, jos hyvän olon tunne pääsi yllättämään. Wern korjasi kypäränsä asentoa ja kurottautui taas laidan yli. Tämän jälkeen Wern liukui istumaan laidan viereen pidellen päätään ja mahaansa. "Ei kai minun urhea kääpiösoturini oli merikipeä?" Wern nosti päätänsä, jotta hän voisi nähdä kannelle tulleen vihreä kaapuisen velhon "Voin valmistaa sinulle joitain parantavia juomia" Velho sanoi tyynellä äänellä, mutta huppunsa alla virnuillen. "Pidä litkusi!" Wern tiuskasi "Tehtävääni ei kuulu sinun koekaniinina oleminen ainoastaan suojeleminen!" "Mutta miten sinä voit puolustaa minua jos olet kipeä? Matka on vasta alussa ja sinulla on jo nyt noin paha olo." "Kun minä tarvitsen apua niin osaan sitä itsekkin pyytää! Ja jos nyt vain herralle sopii niin te voisitte mennä takaisin hyttiinne, jotta saatte levättyä tarpeeksi jos jotain alkaa tapahtuu niin on teistäkin jotain hyötyä!" Wern nousi seisomaan ja katsoi velhoa tuimasti. "Hyvä on...minä menen lepäämään, kun kerran noin iloinen kääpiö minua paimentaa" velho vastasi ja poistui rappusia pitkin ruumaan. Wern katsoi pitkään velhon perään varmistaen, että tämä todellakin meni ruumaan. Varmistuttuaan asiasta Wern juoksi nopeasti laidan luo ja oksensi päivällisen mereen kalojen syötäväksi.
Yön tultua tuuli tyyntyi ja laiva ajelehti hiljaa eteen päin. Kuu nousi taivaalle ja valaisi koko lähiympäristön. Meren pinta alkoi hohtaa aavemaista valoa johon Wern tunsi nukahtavansa. Hän nojasi vieläkin laivan reunaan ja katsoi kannelle päin. Joku oli hoitamassa ruoria, mutta ei muita sitten ollutkaan kannella. Kyllä tuo nuori poika pärjää ilman minun apuani, jos lepään vain hetken Wern tuumaili samalla kun yritti pitää silmiään auki. Kahden päivän valvominen ja oksentelu oli tehnyt tehtävänsä ja nyt Wernin oli pakko levätä. Ihan vähän vain jotta aamulla, kun alus saapuisi rantaan niin hän olisi taas edustuskunnossa. Wern käpristyi laidan viereen ja painoi kypärän silmien eteen jotta saisi paremmin nukuttua. Huomenna tähän aikaan hän olisi viimeistään maissa ja juomassa olutta lähimmässä krouvissa Wern ajatteli ja pani silmänsä kiinni.
Laineet liplattivat hiljaa, mutta rytmikkäästi laivan kylkeen ja laiva narahteli välillä ikävästi, mutta nähtävästi mitään ikävää ei tapahtunut. Wern kuunteli hieman tarkemmin ja huomasi, että laivan keulassa käveli joku. Oli normaalia, että matkustajat olivat joskus yö kävelyllä, mutta miten tämä oli päässyt Wernin ohi ilman, että hän olisi huomannut sen. Wern nosti etusormellaan kypärää ja katsoi keulaan. Muutamia hontelon näköisiä otuksia käveli Wern kohti hieman kyyryssä. Laivassa ei ollut puolituisia saati sitten riisitautisia kääpiöitä. Wern nousi seisomaan ja veti niin hiljaa, kuin pystyi kaksi pistoolia koteloista. Hän siristi silmiään ja huomasi ,että laivaan kapusi lisää honteloita hahmoja. Wern katsoi vielä hieman tarkemmin ja nosti sormensa liipasimille. "Skinkkejä laivassa!" Wern karjaisi ja painoi liipasimista. Kaksi lähinnä ollutta skinnkiä kaatuivat maahan luotien lävistäessä hennot ruumiit. Samassa Wernin kimpussa oli kaksi sinisen väristä liskoa jotka yrittivät lyhyillä keihäillä tökkiä kääpiötä kumoon. Wern tarttui pistooleita piipusta ja torjui toisen lyönneistä siirtäen keihästä sen verran sivuun, että pääsi lyömään pistoolin kahvalla skinkkiä leukaan. Wern kääntyi nopeasti takaisin toisen skinkin kimppuun, joka aikoi varrastaa hänet. Hän painoi pistooleillaan keihään kärjen alas ja löi skinkki päähän otsallaan. Skinkki kaatui mahaan tiputtaen keihään ja pidellen päätään. Wern sujautti pistoolit koteloihin ja veti selästään esille pyöreänkilven ja sotavasaran. Hän painoi kilven rintaansa vasten ja loikkasi eteen päin astuen maassa vaikeroivan skinkin pään päälle. Skinkin pää levisi muodottomaksi suuren painon ja rautapohjaisten kenkien alla. Wern otti tukevan asennon ja arvioi tilanteen. Kannella oli enää neljä skinkkiä varustautuneina puhallusputkilla. Wern virnisti ilosta ja syöksyi skinkkejä kohti. Skinkit alkoivat samassa sylkeä Wernin niskaan pieniä neuloja. Hän ei tästä paljoa välittänyt vaan nosti kilven pään ja ruumiin eteen suojaksi. Neulat kimpoilivat kilvestä tekemättä sen enempää vahinkoa. Wernin päästyä kyllin lähelle hän huitaisi yhtä skinkkiä rintaan ja toista olkapäähän. Skinkit pökertyivät tuskasta ja jäljelle jääneet kaksi skinkkiä harkitsivat poistumista laivasta. Tätä Wern ei voisi sallia ja hyökkäsi uudestaan eteen päin helpon tappelun toivossa. Samassa kannelle pomppasi jotain todella suurta. Kannen parrut narahtivat valittaen uuden otuksen alla. Wern pysähtyi kuin seinään ja nosti hieman katsettaan. Joko tuo oli paljon puuroa syönyt skinkki tai pahemmassa tapauksessa hänen edessään seisoi Kroxigor. Otus karjaisi Werniä päin naama kuola roiskuen ja potkaisi Werniä mahaan. Kääpiö lensi viisi metriä taakse päin ja vieri loppu matkan kajuutan ovelle asti. Wern jäi haukkomaan happea maahan ja yritti samalla vapisevin käsin ladata pistooliaan. Kroxigor karjui voiton varmana ja lähti rynnistämään Werniä kohti. Laivan kanteen jäi jokaisesta askeleesta syvä painautuma ja välillä se näytti pettävän suuren otuksen painon alla tai sitä Wern ainakin toivoi. Wern nousi istuvalleen ja alkoi valuttaa ruutia piipusta sisään samalla, kun Kroxigor alkoi olla jo uhkaavan lähellä. Otus nosti ison nuijan päänsä taakse ja valmistautui lyömään. Wern nousi seisomaan ja heitti ruutipussin sivuun ja nosti pistoolin osoittamaan Kroxigorin kaulaa. Samassa otuksen rintaan iskeytyi suuri nuoli, joka sai otuksen hätkähtämään ja jäämään paikalle ihmettelemään äkillistä kipua. Wern ei kuitenkaan tätä halunnut ihailla vaan painoi liipasinta ja päästi Kroxigorin tuskistaan. Wern kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi velhon tulleen kannelle. "No oli jo aikakin!" Wern tokaisi tylysti ja kääntyi takaisin keulaa kohti. Skinkit hyppivät yli laidan muristen jotain käsittämätöntä. Wern huokaisi syvään ja nosti kypäränsä päästään. Samalla kun hän pyyhki hikeä otsaltaan, hän yritti katsoa mihin suuntaan Skinkit uivat. Mutta kuin tyhjästä alkoi nousta sumua, ja Skinkit hukkuivat näköpiiristä. "Ne suuntaavat rantaan, sinne ei ole enää pitkä matka." Velho totesi puoli ääneen. Wern kääntyi velhoa kohden ja katsoi tätä kysyvästi. "Miten sinä ihmisenä voit muka nähdä tuossa sumussa pidemmälle kuin minä?" Wern kysyi töykeästi. "No... enkö sanonut, että minussa on hieman haltian verta? No nyt ainakin tiedät." Velho sanoi hieman poissa olevan näköisenä. Wern tuhahti ja poistui kannelta. "Saavumme kohta sinne satamaan joten valmistaudu lähtöön." hän tokaisi ohi mennessään.
Velho ja Wern nousivat hetken päästä maihin jossain Lustrian pohjois-osassa. He ostivat kaikki tarvittavat esineet ja asiat tulevaa matkaa varten ja suunnistivat lähimpään majataloon yöksi. Hetken päästä majatalon täytti kuorsaus.
Virheitä on mutta antaa olla jos ne eivät haittaa paljoa. Palautetta tässä lähinnä toivoisin.
Kuvailu oli asianmukaista, ja sanoilla leikittely toi tahtomattakin hymyn huulille. Hahmoissakin on asennetta, nättiä tekstiä kaikinpuolin. Ainut mistä valittaa, on yhdyssanat. Näissä näin jotain pientä häikkää, mutta helpostihan tuostakin vaivasta pääsee. Jatkoa voisin lukaista jo tässä kohta.