Ju'Arzel: Sydän. Luku yksi: Shandrixia.
Lähetetty: Pe 14.05.2004 22:45
Jatkoa prologille joka löytyy täältä: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=23776
"Hyvää päivää, vapaakauppias Gendron. Kuinka mukavaa että olette päättäneet jälleen liittyä seuraamme".
Gendron heräsi tuttuun ääneen. Päätä jomotti, eikä hän pystynyt liikkumaan. Hän rimpuili hieman ja tajusi olevansa sidottu tuoliin. Silmiin kohdistettu kirkas valo viilsi hänen punottavia silmiään kuin veitsi. Valon takana näkyi hämäriä hahmoja. Yksi hahmoista astui eteenpäin, ja Gendron tajusi katsovansa Ju'Arzelin tyyniin kasvoihin.
"Olen pahoillani että jouduimme turvatumaan näinkin brutaaleihin keinoihin, mutta osoititte jonkinasteista vastahakoisuutta auttaa minua tutkimuksissani", Ju'Arzel sanoi. "Kuten teidänkaltaisenne mies hyvin ymmärtää, en voi kerta kaikkiaan sallia moista"
"Ju'Arzel, haistakaa Keisarin paska", Gendron sylkäisi.
"Voi kuulkaa, tätä hommaa tehdessä joutuu nuuskimaan paljon pahempia asioitakin. Nyt, kertokaa minulle missä Sydän on"
"Pää kiinni, huoranpenikka! Luuletko että pääset luikertelemaan tästä noin vain? Minulla on-"
Laukaus keskeytti Gendronin vuodatuksen. Ju'Arzelin antiikkisen revolverin savuava piippu osoitti kohti hänen jalkateräänsä.
"Ensi kerralla ammun irti vähän muutakin kuin vain varpaan", Ju'Arzel sanoi Gendronille.
"Sinä- sinä-"
"Kyllä, ammuin irti varpaanne ja näköjään melko suuren palan jalastannekin. Ette varmaankaan tunne vielä mitään, se johtunee sokista", Ju'Arzel kertoi ja vilkaisi kronometriään. "Sokin pitäisi hellittää hetken kuluttua, jonka jälkeen pääsette tuntemaan kuinka ihastuttavalta aseeni Hellfire-ammuksen kemikaalit tuntuvat avoimessa haavassa"
Ju'Arzel oli oikeassa, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Hetken huutamisen ja kiljumisen jälkeen Gendron menetti tajunsa ja hänen päänsä retkahti eteenpäin.
"Sitokaa tuo haava, en halua että hän menehtyy verenhukkaan", Ju'Arzel sanoi hänen takanaan häämöttäville hahmoille. "Minulla on aikomus saada vastaus kysymyksiini tuolta mieheltä, enkä voi tehdä sitä jos hänen sielunsa ruikuttaa armoa Keisarin jalkojen juuressa"
Muutamia tunteja myöhemmin Ju'Arzel asteli ympäriinsä hotellihuoneessa, jonka hän oli ottanut väliaikaiseksi päämajakseen. Gendron oli vielä herättyäänkin ollut kielteinen Ju'Arzelin päämäärille, mutta hänen mielensä oli saatu muuttumaan muutaman katkaistun raajan ja puhkaistun silmän jälkeen. Reghin Sydän oli vapaakauppiaan mukaan tämän planeetan erään johtavan rikollisperheen hallussa. Benzelin rikollisperhe oli tunnettu läpi planeetan salakuljettajina ja huumekauppiaina, ja perheen määräysvallan alla oli yksi tämän galaksin kolkan suurimmista yksityisarmeijoista. Perheen päämajana toimiva pilvenpiirtäjä vaikutti lähinnä modernilta linnoitukselta keskellä kaupunkia. Ju'Arzel pysähtyi ikkunan viereen ja katseli kaupunkia. Hänen kattohuoneistostaan oli hyvät näkymät yli silmiinkantamattomiin jatkuvan kaupungin, ja sieltä näki erinomaisesti Benzelien urbaanin linnoitus-palatsin. Hän huokaisi ja sytytti savukkeen.
Inkvisiittori Alexander Ju'Arzel oli vaikuttavan näköinen mies. Hän huokui arvovaltaa, eikä hänen iättömiltä kasvoiltaan pystynyt lukemaan minkäänlaisia tunteita, ellei hän itse niin tahtonut. Hän oli ollut Inkvisitiossa yli kuusikymmentä vuotta ja hänen maailmankuvansa oli muuttunut sen mukaisesti. Kun hän oli ollut nuori ja täynnä Keisarin vihaa, kaikki oli vaikuttanut niin mustavalkoiselta. Vuosien mittaan hän oli ymmärtänyt että mitään mustaa tai valkoista ei ollut, vaan vain erilaisia harmaan sävyjä. Hän oli oppinut käyttämään näitä harmaan sävyjä hyväkseen, ihmiskunnan ja Keisarin hyväksi. Jos joku sellainen törkykasa kuten Gendron joutuisi kärsimään samalla, se olisi vain hyvä. Ju'Arzel ei varsinaisesti nauttinut ihmisten kiduttamisesta, hänestä viattomia ihmisiä tulisi mahdollisuuksien mukaan suojella muilta ja itseltään. Gendron ei kuitenkaan ollut mikään viaton, ei lähellekkään. Miehellä huhuttiin olleen yhteyksiä Kaaosta palvoviin kultteihin, eikä Ju'Arzel pitänyt näitä huhuja lainkaan epätodennäköisinä. Opportunistinen vapaakauppias keinottelisi tuottoa millä keinolla tahansa. Ju'Arzel tumppasi tupakkansa ja lähti.
Reghin Sydän lepäsi alustallaan Benzelien pilvenpiirtäjän uumenissa olevassa kammiossa. Valo leikki sen sisällä, vaikka mitään valonlähdettä ei näkynytkään. Sen kiiltävän punainen pinta säkenöi salaperäisesti pimeydessä. Pienen kammion ulkopuolella oli kaksi gorillaa vartioimassa. Se, suojelivatko he Sydäntä varkailta, vai varkaita Sydämeltä, jäi arvoitukseksi. Gorillat juttelivat keskenään hermostuneesti, pelon saattoi jopa haistaa.
Sydän värähti. Se tunsi vieraan läsnäolon. Kammion ulkopuolella gorillat kaatuivat äänettä pienet mutta tappavat veitset kurkuissaan. Katossa olevasta reiässä tiputtautui sulava hahmo, joka veti hoikat veitsensä irti vartijoiden vertavuotavista kurkuista ja puhdisti ne miesten paksuihin takkeihin. Sitten kuolemankultisti käänsi katseensa kammiota kohti. Normaalisti Shandrixia olisi tappanut kyselemättä miehen joka olisi yrittänyt palkata häntä pahaisen varkaan töihin, mutta Ju'Arzelin tarjoama palkkio oli... huomattava. Bio-lisäkkeiden saatavuus tällä hikisellä planeetalla oli heikko, ja sekin vähä oli rikollisperheiden hallinnassa. Shandrixialla oli omat syynsä vältellä rikolliskartelleja.
Shandrixia katseli hieman kammion jykevää sähkölukittua ovea, ja sitten alkoi tonkimaan korstojen ruumiita. Toiselta löytyi suurikaliberinen pistooli, stubberi, kuten sitä kaduilla kutsuttiin. Shandrixia nosti aseen tottumattomasti eteensä molemmilla käsillä inhosta värähtäen. Shadrixialla oli luontainen inho tuliaseita kohtaan, mutta tilanne vaati epätoivoisia toimenpiteitä. Tukahduttaen oksennuksen hän osoitti asella kohti oven elektronista lukkoa ja hänen hoikka sormensa puristui öljyisen liipasimen ympärille. Laukaus kaikui tyhjässä käytävässä kuin räjähdys ja Shandrixia heitti aseen nopeasti pois. Ase kolahti muutaman kerran metallisesta lattiasta ja lensi sitten käytävän varjoihin. Nopea johtojen yhdisteleminen oven kontrollipaneeliin ammutussa reiässä sai oven teljet herpaantumaan, ja Shandrixia sai väännettyä oven auki. Kuolemankultisti livahti pienestä raosta äänettömästi kuin kissa holviin.
Reghin Sydän tutki tunkeutujaa. Suunnitelma muodostui, sen toteutus alkoi. Valo tanssi Sydämen pinnalla.
Shandrixia lähestyi alustalla olevaa kiveä hiljaa. Liiankin hiljaa. Huoneen mustat seinät tuntuivat imevän kaiken äänen itseensä, ja varjoihin ja pimeyteen tottunut kuolemankultistikin tunsi olonsa vaivautuneeksi. Hän ryhdisti itsensä ja torui itseään mielessään typeristä kuvitelmista. Hän lähestyi kohdettaan nyt varmemmin askelin. Muutama nopea askel toi hänet Sydämen jalustan viereen. Hän tutki esinettä kummastuneena. Se näytti lähinnä kummalliseen muotoon hiotulta jalokiveltä. Se oli noin parikymmentä senttiä pitkä ja leveyttä halkaisija oli suunnilleen kymmenen senttiä. Se oli epäsäännöllisen muotoinen, ja sen pinta oli aivan sileä. Sen sisällä lepatti aivan havaintokyvyn rajamailla havaittava valo, joka vangitsi Shandrixian katseen hetkeksi. Sen leikki oli kiehtovaa, ja tapa jolla se loisti täällä pimeässä... Kuolemankultisti repäisi itsensä näistä mietteistä ja ojensi kätensä ottaakseen Sydämen.
Puolustussuunnitelma oli jo toteutuksessa. Reghin Sydän käänsi sisäisen voimansa anastajaa vastaan.
Juuri kun Shandrixian kädet olivat koskettamassa esinettä, hänen mielessään välähti sarja kuvia. Hän tunsi erkaantuvansa todellisuudesta, leijuvansa universumien välisessä tilassa. Hänen edessään oli Reghin Sydän, mutta se oli suuri. Shandrixia ei tiennyt kuinka suuri, mutta hän ei välittänyt. Sydämen pinnalla ja sen ympärillä näkyi kuvia. Ihania kuvia. Shandrixia ojensi lumoutuneena kätensä kohti Sydäntä, mutta epäilys kalvoi hänen mieltään. Hän käänsi katseensa pois kun muistot maailmasta palasivat. Ne pyyhkiytyivät silti pois kun hän katsoi uudelleen Sydämeen, ja näki siellä syvän rauhan ja ymmärryksen, jollaista hän ei koskaan löytäisi sekasortoisessa maailmassa. Kaikki hänen mieltään synkentävät arvet katosivat kun hän leijui kohti sydäntä. Mitä lähemmäksi hän pääsi, sitä paremmalta hänestä tuntui. Hymy nousi hänen arpien halkomille kasvoilleen. Hän nauroi ensimmäisen kerran elämässään, vaikka kukaan ei ollutkaan kuulemassa. Hän lensi lähemmäs ja lähemmäs Sydäntä, kunnes hiljalleen katosi näkyvistä.
Kuolemankultisti Shandrixia Gorlannirin hoikka maallinen ruumis lyyhistyi kammion lattialle hengettömänä.
------------------------------------
Rakentavaa kritiikkiä otetaan vastaan.
"Hyvää päivää, vapaakauppias Gendron. Kuinka mukavaa että olette päättäneet jälleen liittyä seuraamme".
Gendron heräsi tuttuun ääneen. Päätä jomotti, eikä hän pystynyt liikkumaan. Hän rimpuili hieman ja tajusi olevansa sidottu tuoliin. Silmiin kohdistettu kirkas valo viilsi hänen punottavia silmiään kuin veitsi. Valon takana näkyi hämäriä hahmoja. Yksi hahmoista astui eteenpäin, ja Gendron tajusi katsovansa Ju'Arzelin tyyniin kasvoihin.
"Olen pahoillani että jouduimme turvatumaan näinkin brutaaleihin keinoihin, mutta osoititte jonkinasteista vastahakoisuutta auttaa minua tutkimuksissani", Ju'Arzel sanoi. "Kuten teidänkaltaisenne mies hyvin ymmärtää, en voi kerta kaikkiaan sallia moista"
"Ju'Arzel, haistakaa Keisarin paska", Gendron sylkäisi.
"Voi kuulkaa, tätä hommaa tehdessä joutuu nuuskimaan paljon pahempia asioitakin. Nyt, kertokaa minulle missä Sydän on"
"Pää kiinni, huoranpenikka! Luuletko että pääset luikertelemaan tästä noin vain? Minulla on-"
Laukaus keskeytti Gendronin vuodatuksen. Ju'Arzelin antiikkisen revolverin savuava piippu osoitti kohti hänen jalkateräänsä.
"Ensi kerralla ammun irti vähän muutakin kuin vain varpaan", Ju'Arzel sanoi Gendronille.
"Sinä- sinä-"
"Kyllä, ammuin irti varpaanne ja näköjään melko suuren palan jalastannekin. Ette varmaankaan tunne vielä mitään, se johtunee sokista", Ju'Arzel kertoi ja vilkaisi kronometriään. "Sokin pitäisi hellittää hetken kuluttua, jonka jälkeen pääsette tuntemaan kuinka ihastuttavalta aseeni Hellfire-ammuksen kemikaalit tuntuvat avoimessa haavassa"
Ju'Arzel oli oikeassa, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Hetken huutamisen ja kiljumisen jälkeen Gendron menetti tajunsa ja hänen päänsä retkahti eteenpäin.
"Sitokaa tuo haava, en halua että hän menehtyy verenhukkaan", Ju'Arzel sanoi hänen takanaan häämöttäville hahmoille. "Minulla on aikomus saada vastaus kysymyksiini tuolta mieheltä, enkä voi tehdä sitä jos hänen sielunsa ruikuttaa armoa Keisarin jalkojen juuressa"
Muutamia tunteja myöhemmin Ju'Arzel asteli ympäriinsä hotellihuoneessa, jonka hän oli ottanut väliaikaiseksi päämajakseen. Gendron oli vielä herättyäänkin ollut kielteinen Ju'Arzelin päämäärille, mutta hänen mielensä oli saatu muuttumaan muutaman katkaistun raajan ja puhkaistun silmän jälkeen. Reghin Sydän oli vapaakauppiaan mukaan tämän planeetan erään johtavan rikollisperheen hallussa. Benzelin rikollisperhe oli tunnettu läpi planeetan salakuljettajina ja huumekauppiaina, ja perheen määräysvallan alla oli yksi tämän galaksin kolkan suurimmista yksityisarmeijoista. Perheen päämajana toimiva pilvenpiirtäjä vaikutti lähinnä modernilta linnoitukselta keskellä kaupunkia. Ju'Arzel pysähtyi ikkunan viereen ja katseli kaupunkia. Hänen kattohuoneistostaan oli hyvät näkymät yli silmiinkantamattomiin jatkuvan kaupungin, ja sieltä näki erinomaisesti Benzelien urbaanin linnoitus-palatsin. Hän huokaisi ja sytytti savukkeen.
Inkvisiittori Alexander Ju'Arzel oli vaikuttavan näköinen mies. Hän huokui arvovaltaa, eikä hänen iättömiltä kasvoiltaan pystynyt lukemaan minkäänlaisia tunteita, ellei hän itse niin tahtonut. Hän oli ollut Inkvisitiossa yli kuusikymmentä vuotta ja hänen maailmankuvansa oli muuttunut sen mukaisesti. Kun hän oli ollut nuori ja täynnä Keisarin vihaa, kaikki oli vaikuttanut niin mustavalkoiselta. Vuosien mittaan hän oli ymmärtänyt että mitään mustaa tai valkoista ei ollut, vaan vain erilaisia harmaan sävyjä. Hän oli oppinut käyttämään näitä harmaan sävyjä hyväkseen, ihmiskunnan ja Keisarin hyväksi. Jos joku sellainen törkykasa kuten Gendron joutuisi kärsimään samalla, se olisi vain hyvä. Ju'Arzel ei varsinaisesti nauttinut ihmisten kiduttamisesta, hänestä viattomia ihmisiä tulisi mahdollisuuksien mukaan suojella muilta ja itseltään. Gendron ei kuitenkaan ollut mikään viaton, ei lähellekkään. Miehellä huhuttiin olleen yhteyksiä Kaaosta palvoviin kultteihin, eikä Ju'Arzel pitänyt näitä huhuja lainkaan epätodennäköisinä. Opportunistinen vapaakauppias keinottelisi tuottoa millä keinolla tahansa. Ju'Arzel tumppasi tupakkansa ja lähti.
Reghin Sydän lepäsi alustallaan Benzelien pilvenpiirtäjän uumenissa olevassa kammiossa. Valo leikki sen sisällä, vaikka mitään valonlähdettä ei näkynytkään. Sen kiiltävän punainen pinta säkenöi salaperäisesti pimeydessä. Pienen kammion ulkopuolella oli kaksi gorillaa vartioimassa. Se, suojelivatko he Sydäntä varkailta, vai varkaita Sydämeltä, jäi arvoitukseksi. Gorillat juttelivat keskenään hermostuneesti, pelon saattoi jopa haistaa.
Sydän värähti. Se tunsi vieraan läsnäolon. Kammion ulkopuolella gorillat kaatuivat äänettä pienet mutta tappavat veitset kurkuissaan. Katossa olevasta reiässä tiputtautui sulava hahmo, joka veti hoikat veitsensä irti vartijoiden vertavuotavista kurkuista ja puhdisti ne miesten paksuihin takkeihin. Sitten kuolemankultisti käänsi katseensa kammiota kohti. Normaalisti Shandrixia olisi tappanut kyselemättä miehen joka olisi yrittänyt palkata häntä pahaisen varkaan töihin, mutta Ju'Arzelin tarjoama palkkio oli... huomattava. Bio-lisäkkeiden saatavuus tällä hikisellä planeetalla oli heikko, ja sekin vähä oli rikollisperheiden hallinnassa. Shandrixialla oli omat syynsä vältellä rikolliskartelleja.
Shandrixia katseli hieman kammion jykevää sähkölukittua ovea, ja sitten alkoi tonkimaan korstojen ruumiita. Toiselta löytyi suurikaliberinen pistooli, stubberi, kuten sitä kaduilla kutsuttiin. Shandrixia nosti aseen tottumattomasti eteensä molemmilla käsillä inhosta värähtäen. Shadrixialla oli luontainen inho tuliaseita kohtaan, mutta tilanne vaati epätoivoisia toimenpiteitä. Tukahduttaen oksennuksen hän osoitti asella kohti oven elektronista lukkoa ja hänen hoikka sormensa puristui öljyisen liipasimen ympärille. Laukaus kaikui tyhjässä käytävässä kuin räjähdys ja Shandrixia heitti aseen nopeasti pois. Ase kolahti muutaman kerran metallisesta lattiasta ja lensi sitten käytävän varjoihin. Nopea johtojen yhdisteleminen oven kontrollipaneeliin ammutussa reiässä sai oven teljet herpaantumaan, ja Shandrixia sai väännettyä oven auki. Kuolemankultisti livahti pienestä raosta äänettömästi kuin kissa holviin.
Reghin Sydän tutki tunkeutujaa. Suunnitelma muodostui, sen toteutus alkoi. Valo tanssi Sydämen pinnalla.
Shandrixia lähestyi alustalla olevaa kiveä hiljaa. Liiankin hiljaa. Huoneen mustat seinät tuntuivat imevän kaiken äänen itseensä, ja varjoihin ja pimeyteen tottunut kuolemankultistikin tunsi olonsa vaivautuneeksi. Hän ryhdisti itsensä ja torui itseään mielessään typeristä kuvitelmista. Hän lähestyi kohdettaan nyt varmemmin askelin. Muutama nopea askel toi hänet Sydämen jalustan viereen. Hän tutki esinettä kummastuneena. Se näytti lähinnä kummalliseen muotoon hiotulta jalokiveltä. Se oli noin parikymmentä senttiä pitkä ja leveyttä halkaisija oli suunnilleen kymmenen senttiä. Se oli epäsäännöllisen muotoinen, ja sen pinta oli aivan sileä. Sen sisällä lepatti aivan havaintokyvyn rajamailla havaittava valo, joka vangitsi Shandrixian katseen hetkeksi. Sen leikki oli kiehtovaa, ja tapa jolla se loisti täällä pimeässä... Kuolemankultisti repäisi itsensä näistä mietteistä ja ojensi kätensä ottaakseen Sydämen.
Puolustussuunnitelma oli jo toteutuksessa. Reghin Sydän käänsi sisäisen voimansa anastajaa vastaan.
Juuri kun Shandrixian kädet olivat koskettamassa esinettä, hänen mielessään välähti sarja kuvia. Hän tunsi erkaantuvansa todellisuudesta, leijuvansa universumien välisessä tilassa. Hänen edessään oli Reghin Sydän, mutta se oli suuri. Shandrixia ei tiennyt kuinka suuri, mutta hän ei välittänyt. Sydämen pinnalla ja sen ympärillä näkyi kuvia. Ihania kuvia. Shandrixia ojensi lumoutuneena kätensä kohti Sydäntä, mutta epäilys kalvoi hänen mieltään. Hän käänsi katseensa pois kun muistot maailmasta palasivat. Ne pyyhkiytyivät silti pois kun hän katsoi uudelleen Sydämeen, ja näki siellä syvän rauhan ja ymmärryksen, jollaista hän ei koskaan löytäisi sekasortoisessa maailmassa. Kaikki hänen mieltään synkentävät arvet katosivat kun hän leijui kohti sydäntä. Mitä lähemmäksi hän pääsi, sitä paremmalta hänestä tuntui. Hymy nousi hänen arpien halkomille kasvoilleen. Hän nauroi ensimmäisen kerran elämässään, vaikka kukaan ei ollutkaan kuulemassa. Hän lensi lähemmäs ja lähemmäs Sydäntä, kunnes hiljalleen katosi näkyvistä.
Kuolemankultisti Shandrixia Gorlannirin hoikka maallinen ruumis lyyhistyi kammion lattialle hengettömänä.
------------------------------------
Rakentavaa kritiikkiä otetaan vastaan.
Nyt kun juoni ja ajatus alkaa muotoutua, oli tämä todella hienoa tekstiä. Hahmot olivat hienoja ja persoonallisia, mutta ennen kaikkea hienosti toteutettuja. Lopun kuvaus oli ainakin todella hieno, mutta ainut mistä voisi valittaa, on pituus. Tätä kun olisi pidemmänkin pätkän lukenut, olin jo unohtanut prologin olemassaolon, sen verta hidasta tahtia nämä tulevat. Kannattaa siis joko lisätä pituutta tai tiuhentaa julkaisutahtia. 
