Alokas Friedman
Lähetetty: Ke 19.05.2004 22:08
Tässä olisi ensimmäinen 40k tarinani, olkaapa hyvä
Alokas Friedman
William Friedman katseli kaihoisasti Valkyyrian pienestä ikkuna-aukosta avautuvaa näkymää. Valkoiset pilvenhattarat leijuivat kevyen näköisesti vaaleansinistä taivasta vasten. Välillä pilvien välistä paljastui kaistale maata, jossa saatoi erottaa likaisenharmaita rakennuksia. Taustalla erottui koneen moottorien tasainen melu. William nojautui taaksepäin ja kiristi vielä varmuuden vuoksi selässään roikkuvan painavan laskuvarjon vyötä. Solki naksahti ja William tunsi keuhkojensa puristuvan kasaan nahkavyön puristuksesta. Tämä sai Williamin haukkomaan henkeään ja yskimään kovaäänisesti. Hän yritti tukahduttaa yskänpuuskan saadessaan halveksivan katseen vieressään istuvalta kersantti Krogerilta.
"Ei sillä vyöllä ole tarkoitus itseään kuristaa" Kroger mutisi puoliääneen Williamille, joka ei viitsinyt edes vastata.
Muutenkin koko osaston hermot näyttivät olevan todella kireällä. Suurelle osalle, William mukaan lukien, tämä olisi heidän ensimmäinen laskuvarjohyppynsä. Jo pelkkä rintamalle lähteminen pelotti useita miehiä, saati että se piti tehdä heille ennestään tuntemattomalla tavalla. Suuri osa miehistä näytti vain istuvan kankeina penkeillään odottaen mitä tuleman piti. Heidän silmistään kuvastui pelko, he eivät tienneet minne heidät tiputettaisiin tai mitä heidän piti siellä tehdä. Miehillä oli allaan kahden viikon raskas pikasotilaskoulutus, sillä miehiä tarvittiin rintamalle nopeasti, tässä vaiheessa koulutus oli sivuseikka.
"Tarkastakaa aseenne ja varusteenne" Kroger huusi moottorien metelin läpi.
William tutki huolellisesti hänelle annetun käytetyn, kolhuja täynnä olevan, mutta toimivan laskiväärin. Todetessaan sen moitetteettomaksi hän kiinnitti sen tiukasti laskuvarjosta roikkuvaan nahkalenkkiin ja päästi kiväärin roikkumaan vapaasti. Lenkki kuitenkin katkesi naksahtaen ja päästi kiväärin tippumaan kolisten metallilattialle. Koko ryhmä kääntyi katsomaan Williamia, joka oli täysin hämillään tilanteesta.
"Kiinnitä se ase kunnolla, Friedman" ärjyi Kroger tuiman näköisenä.
"Jos tuo olisi ollut meltapommi, niin makaisimme paistettuina tuossa lattialla" Kroger lisäsi ja siirtyi sitten kiinnittämään omaa kivääriään ja miekkaansa. William nosti kiväärinsä nopeasti ja sitoi sen kiini jäljelläolevilla lenkinpätkillä niin tiukasti kuin sai.
"Pysykää hypyn aikana rauhallisina ja muistakaa mitä teille on opetettu" Kroger karjui silmissään vakava katse.
"Meillä ei ole ollut radioyhteyttä alas, joten ensitöiksemme selvitämmä tilanteen alhalla" Kroger jatkoi.
"Paikalla pitäisi olla Cadian kahdeksas ja yhdeksästoista jalkaväkirykmentti, sekä kymmenes panssariprikaati ja tykistöä" hän jatkoi.
"Olkoon keisari kanssamme" Kroger huusi ja avasi valkyyrian lattialuukun, johon alkoi ohjata sotilaita jatkuvalla syötöllä. William oli ensimmäisten joukossa. Hän vetäisi luukun reunalla syvään henkeä ja empi hetken katsellessaan pitkää pudotusta maahan.
"Helvetti! Ala mennä Friedman" Kroger ärjähti kärsimättömänä ja tönäisi Williamin pitkään pudotukseen.
William tunsi kuinka hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun hänen tippuessaan alaspäin. Korvissa kuului vain suhinaa. Hänen henkensä tuntui salpautuvan ja vatsaa kouristi. William hapuili paniikissa laskuvarjon aukaisunarua, mutta sitä ei tuntunut löytyvän. Vihdoin hänen kätensä tavoitti narun, josta William vetäisi täysin voimin, jolloin hän kuuli varjon aukeavan kaukana takanaan. William tunsi kuinka hänen vahtinsa yht´äkkiä hiljeni ja pian hän leijaili siedettävällä nopeudella alaspäin, mutta jokin jatkoi matkaansa kovaa vauhtia kohti maata hänen alapuolellaan. William yritti tähyillä esinettä kunnes tunnisti sen muodosta. Kauhuissaan hän kääni laskuvarjoreppuaan nähdekseen juuri sen mitä mitä hän oli pelännyt. Vain tyhjä nahkanauhat lepattivat ilmavirrassa, paikalla jossa vielä äskettäin oli ollut hänen laskiväärinsä, joka jatkoi matkaansa kovaa vauhti kohti maata. Sen löytämisestä ei William enää elätellyt toiveita. Aseen menettäminen ei tiennyt koskaan hyvää varsinkaan jos oli menossa taisteluun ensimmäistä kertaa. William yritti kuitenkin niellä paniikin ja ottaa rauhallisesti, vaikka sydän hakkasi hänen rinnassaan kiivaaseen tahtiin. Hän näki kuitenkin maan lähestyvän uhkavasti ja alkoi katselemaan sopivaa laskeutumispaikkaa. Taivaalta käsin erotti helposti juoksuhaudat, jotka kiemurtelivat alhalla maassa kuin käärmeet. Kauempana sinistä taivaanrantaa vasten näkyivät hänen toverinsa, jotka leijailivat ilmassa kuin paperinpalaset. He laskeutuisivat kauemmas, mutta William voisi etsiä oman joukkueensa myöhemmin.
William oli jo niin lähellä maata, että hän erotti juoksuhaudoissa liikkuvat kaartilaiset ja kuuli aseiden korviahuumavan melun. Nyt hän oli jo vaarallisen lähellä maata, vielä parisenkymmentä metriä maahan. William jännitti lihaksensa ja laskeutui pehmeästi juoksuhaudan pohjalle. Hänen saappaansa upposivat varsiaan myöten mutaiseen liejuun, joksi juoksuhaudan pohja oli tamppautunut sotilaiden kulkiessa siitä. William nappasi vyölään olevasta nahkatupesta terävän taisteluveitsen ja leikkasi laskuvarjon nahkanarut poikki parilla nopealla viillolla, jääden keräämään kaiken tarpeellisen laskvarjorepustaan.
"Maahan!" kuului huuto hänen edestään.
Ennenkuin William ehti reagoida mitenkään, juoksuhautaan hyppäsi kymmenisen miestä, joista yksi tyrkkäsi Williamin rähmälleen upottavaan liejuun. William tunsi haisevan liejun tukkivan hänen suunsa ja nenänsä. William nousi liejusta haukkoen henkeään, jolloin valtava räjähdys lukitsi hänen korvansa. Hän tunsi kuinka paineaalto osui hänen kasvoihinsa ja lennätti kirvelevää hiekkaa hänen silmiinsä. William yritti huutaa, mutta ei kuullut ääntään, lopulta hän painoi päänsä takaisin liejuun, rukoillen keisarilta että tämä loppuisi. William oli jo lähellä pyörtymistä, kun hänet vetäistiin ylös liejusta. William tunsi kuinka hän tärisi pelosta, mutta uskalsi avata viimein silmänsä. Hän tuijotti suoraan silmiin sotilasta, joka oli tuupannut hänet nurin. William yritti puhua, mutta ääntä ei tullut
"Hukkasin aseeni, mistä saan uuden?" William huusi, mutta ei edelleenkään kuullut omaa ääntään.
Ilmeisesti miehet kuitenkin ymmärsivät ja alkoivat viittilöidä juoksuhaudan seinässä olevaa korsua kohden. Miesten suut liikkuivat, mutta William kuuli vain kovaäänistä suhinaa. Hän alkoi kuitenkin kahlaamaan liejussä kohti korsua,pitäen päänsä kuitenkin visusti alhaalla.
Kahlatessa hänen korvansa alkoivat vinkua kovaäänisesti ja pian kuului kova paukahdus, joka avasi ne lopullisesti. William tunsi kivun viiltävän vasenta korvaansa, josta hän huomasi vuotavan verta. Korvaansa pidellen hän syöksyi sisään korsun ovesta. Korsun katosta roikkui yksinäinen hehkulamppu, joka valaisi pienen korsun lähes kokonaan. Seinille oli pinottu paljon aselaatikoita, joihin oli painettu mustalla kaksipäinen kotka, imperiumin tunnus. Korsun keskellä oli yksinäinen pöytä, johon oli levitetty alueen karttoja. Pöydän ääressä istui upseerin univormuun pukeutunut mies joka huusi vihaisesti komentoja lattialla lojuvaan radioon. William muisti heidän komentonsa ja kysyi arasti radiomieheltä:
"Mikä on tilanne?, herra upseeri"
Mies mulkaisi Williamia kerran ja vastasi vihaisella äänellä
"Todella huono, ne tulevat kohta läpi"
Juuri silloin kova räjähdys vavisutti korsua tiputtellen hiekkaa sen katosta Williamin ja upseerin päälle.
Upseeri ei ollut huomaavinaankaan räjähdystä vaan jatkoi karjumista radioon, josta kuului vähän väli rätisevää puhetta.
"Valmistaudu rynnäkköön, tykistö on asemissa" Upseeri sanoi Williamille.
"Menemme täyslaidallisen jälkeen niiden linjojen läpi" Hän jatkoi ja huusi samalla radioon:
"Tulta! Murskatkaa keisarin viholliset!"
William kuuli kuinka heidän takaansa kuului tykistön lähtölaukaukset, ensimmäisten ammusten osuessa maalehinsa koko taistelukenttä tärisi ja räjähdykset sekä miesten huudot kaikuivat korsun sisälle. William piteli vasenta korvaansa jota vihloi, samalla koettaen estää katosta tippuvan hiekan menemistä silmiin. Ammuttuaan laukauksensa tykit vaimenivat ja korsun täytti syvä hiljaisuus.
Yht´äkkiä radiosta kuului rätisevää puhetta
"Ne vetäytyvät taaksepäin, vallatkaa niiden asemat"
"Sinä lähdet rynnäkköön tämän kanssa" sanoi upseeri ja viskasi Williamille uuttuuttaan kiiltelevän laskiväärinja pari lipasta, jotka hän oli nostanut laatikosta. William pokkasi kiitokseksi ja lähti kömpimään mutaista juoksuhautaan pitkin kohti etulinjaa...
Kommentteja saa antaa
Alokas Friedman
William Friedman katseli kaihoisasti Valkyyrian pienestä ikkuna-aukosta avautuvaa näkymää. Valkoiset pilvenhattarat leijuivat kevyen näköisesti vaaleansinistä taivasta vasten. Välillä pilvien välistä paljastui kaistale maata, jossa saatoi erottaa likaisenharmaita rakennuksia. Taustalla erottui koneen moottorien tasainen melu. William nojautui taaksepäin ja kiristi vielä varmuuden vuoksi selässään roikkuvan painavan laskuvarjon vyötä. Solki naksahti ja William tunsi keuhkojensa puristuvan kasaan nahkavyön puristuksesta. Tämä sai Williamin haukkomaan henkeään ja yskimään kovaäänisesti. Hän yritti tukahduttaa yskänpuuskan saadessaan halveksivan katseen vieressään istuvalta kersantti Krogerilta.
"Ei sillä vyöllä ole tarkoitus itseään kuristaa" Kroger mutisi puoliääneen Williamille, joka ei viitsinyt edes vastata.
Muutenkin koko osaston hermot näyttivät olevan todella kireällä. Suurelle osalle, William mukaan lukien, tämä olisi heidän ensimmäinen laskuvarjohyppynsä. Jo pelkkä rintamalle lähteminen pelotti useita miehiä, saati että se piti tehdä heille ennestään tuntemattomalla tavalla. Suuri osa miehistä näytti vain istuvan kankeina penkeillään odottaen mitä tuleman piti. Heidän silmistään kuvastui pelko, he eivät tienneet minne heidät tiputettaisiin tai mitä heidän piti siellä tehdä. Miehillä oli allaan kahden viikon raskas pikasotilaskoulutus, sillä miehiä tarvittiin rintamalle nopeasti, tässä vaiheessa koulutus oli sivuseikka.
"Tarkastakaa aseenne ja varusteenne" Kroger huusi moottorien metelin läpi.
William tutki huolellisesti hänelle annetun käytetyn, kolhuja täynnä olevan, mutta toimivan laskiväärin. Todetessaan sen moitetteettomaksi hän kiinnitti sen tiukasti laskuvarjosta roikkuvaan nahkalenkkiin ja päästi kiväärin roikkumaan vapaasti. Lenkki kuitenkin katkesi naksahtaen ja päästi kiväärin tippumaan kolisten metallilattialle. Koko ryhmä kääntyi katsomaan Williamia, joka oli täysin hämillään tilanteesta.
"Kiinnitä se ase kunnolla, Friedman" ärjyi Kroger tuiman näköisenä.
"Jos tuo olisi ollut meltapommi, niin makaisimme paistettuina tuossa lattialla" Kroger lisäsi ja siirtyi sitten kiinnittämään omaa kivääriään ja miekkaansa. William nosti kiväärinsä nopeasti ja sitoi sen kiini jäljelläolevilla lenkinpätkillä niin tiukasti kuin sai.
"Pysykää hypyn aikana rauhallisina ja muistakaa mitä teille on opetettu" Kroger karjui silmissään vakava katse.
"Meillä ei ole ollut radioyhteyttä alas, joten ensitöiksemme selvitämmä tilanteen alhalla" Kroger jatkoi.
"Paikalla pitäisi olla Cadian kahdeksas ja yhdeksästoista jalkaväkirykmentti, sekä kymmenes panssariprikaati ja tykistöä" hän jatkoi.
"Olkoon keisari kanssamme" Kroger huusi ja avasi valkyyrian lattialuukun, johon alkoi ohjata sotilaita jatkuvalla syötöllä. William oli ensimmäisten joukossa. Hän vetäisi luukun reunalla syvään henkeä ja empi hetken katsellessaan pitkää pudotusta maahan.
"Helvetti! Ala mennä Friedman" Kroger ärjähti kärsimättömänä ja tönäisi Williamin pitkään pudotukseen.
William tunsi kuinka hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun hänen tippuessaan alaspäin. Korvissa kuului vain suhinaa. Hänen henkensä tuntui salpautuvan ja vatsaa kouristi. William hapuili paniikissa laskuvarjon aukaisunarua, mutta sitä ei tuntunut löytyvän. Vihdoin hänen kätensä tavoitti narun, josta William vetäisi täysin voimin, jolloin hän kuuli varjon aukeavan kaukana takanaan. William tunsi kuinka hänen vahtinsa yht´äkkiä hiljeni ja pian hän leijaili siedettävällä nopeudella alaspäin, mutta jokin jatkoi matkaansa kovaa vauhtia kohti maata hänen alapuolellaan. William yritti tähyillä esinettä kunnes tunnisti sen muodosta. Kauhuissaan hän kääni laskuvarjoreppuaan nähdekseen juuri sen mitä mitä hän oli pelännyt. Vain tyhjä nahkanauhat lepattivat ilmavirrassa, paikalla jossa vielä äskettäin oli ollut hänen laskiväärinsä, joka jatkoi matkaansa kovaa vauhti kohti maata. Sen löytämisestä ei William enää elätellyt toiveita. Aseen menettäminen ei tiennyt koskaan hyvää varsinkaan jos oli menossa taisteluun ensimmäistä kertaa. William yritti kuitenkin niellä paniikin ja ottaa rauhallisesti, vaikka sydän hakkasi hänen rinnassaan kiivaaseen tahtiin. Hän näki kuitenkin maan lähestyvän uhkavasti ja alkoi katselemaan sopivaa laskeutumispaikkaa. Taivaalta käsin erotti helposti juoksuhaudat, jotka kiemurtelivat alhalla maassa kuin käärmeet. Kauempana sinistä taivaanrantaa vasten näkyivät hänen toverinsa, jotka leijailivat ilmassa kuin paperinpalaset. He laskeutuisivat kauemmas, mutta William voisi etsiä oman joukkueensa myöhemmin.
William oli jo niin lähellä maata, että hän erotti juoksuhaudoissa liikkuvat kaartilaiset ja kuuli aseiden korviahuumavan melun. Nyt hän oli jo vaarallisen lähellä maata, vielä parisenkymmentä metriä maahan. William jännitti lihaksensa ja laskeutui pehmeästi juoksuhaudan pohjalle. Hänen saappaansa upposivat varsiaan myöten mutaiseen liejuun, joksi juoksuhaudan pohja oli tamppautunut sotilaiden kulkiessa siitä. William nappasi vyölään olevasta nahkatupesta terävän taisteluveitsen ja leikkasi laskuvarjon nahkanarut poikki parilla nopealla viillolla, jääden keräämään kaiken tarpeellisen laskvarjorepustaan.
"Maahan!" kuului huuto hänen edestään.
Ennenkuin William ehti reagoida mitenkään, juoksuhautaan hyppäsi kymmenisen miestä, joista yksi tyrkkäsi Williamin rähmälleen upottavaan liejuun. William tunsi haisevan liejun tukkivan hänen suunsa ja nenänsä. William nousi liejusta haukkoen henkeään, jolloin valtava räjähdys lukitsi hänen korvansa. Hän tunsi kuinka paineaalto osui hänen kasvoihinsa ja lennätti kirvelevää hiekkaa hänen silmiinsä. William yritti huutaa, mutta ei kuullut ääntään, lopulta hän painoi päänsä takaisin liejuun, rukoillen keisarilta että tämä loppuisi. William oli jo lähellä pyörtymistä, kun hänet vetäistiin ylös liejusta. William tunsi kuinka hän tärisi pelosta, mutta uskalsi avata viimein silmänsä. Hän tuijotti suoraan silmiin sotilasta, joka oli tuupannut hänet nurin. William yritti puhua, mutta ääntä ei tullut
"Hukkasin aseeni, mistä saan uuden?" William huusi, mutta ei edelleenkään kuullut omaa ääntään.
Ilmeisesti miehet kuitenkin ymmärsivät ja alkoivat viittilöidä juoksuhaudan seinässä olevaa korsua kohden. Miesten suut liikkuivat, mutta William kuuli vain kovaäänistä suhinaa. Hän alkoi kuitenkin kahlaamaan liejussä kohti korsua,pitäen päänsä kuitenkin visusti alhaalla.
Kahlatessa hänen korvansa alkoivat vinkua kovaäänisesti ja pian kuului kova paukahdus, joka avasi ne lopullisesti. William tunsi kivun viiltävän vasenta korvaansa, josta hän huomasi vuotavan verta. Korvaansa pidellen hän syöksyi sisään korsun ovesta. Korsun katosta roikkui yksinäinen hehkulamppu, joka valaisi pienen korsun lähes kokonaan. Seinille oli pinottu paljon aselaatikoita, joihin oli painettu mustalla kaksipäinen kotka, imperiumin tunnus. Korsun keskellä oli yksinäinen pöytä, johon oli levitetty alueen karttoja. Pöydän ääressä istui upseerin univormuun pukeutunut mies joka huusi vihaisesti komentoja lattialla lojuvaan radioon. William muisti heidän komentonsa ja kysyi arasti radiomieheltä:
"Mikä on tilanne?, herra upseeri"
Mies mulkaisi Williamia kerran ja vastasi vihaisella äänellä
"Todella huono, ne tulevat kohta läpi"
Juuri silloin kova räjähdys vavisutti korsua tiputtellen hiekkaa sen katosta Williamin ja upseerin päälle.
Upseeri ei ollut huomaavinaankaan räjähdystä vaan jatkoi karjumista radioon, josta kuului vähän väli rätisevää puhetta.
"Valmistaudu rynnäkköön, tykistö on asemissa" Upseeri sanoi Williamille.
"Menemme täyslaidallisen jälkeen niiden linjojen läpi" Hän jatkoi ja huusi samalla radioon:
"Tulta! Murskatkaa keisarin viholliset!"
William kuuli kuinka heidän takaansa kuului tykistön lähtölaukaukset, ensimmäisten ammusten osuessa maalehinsa koko taistelukenttä tärisi ja räjähdykset sekä miesten huudot kaikuivat korsun sisälle. William piteli vasenta korvaansa jota vihloi, samalla koettaen estää katosta tippuvan hiekan menemistä silmiin. Ammuttuaan laukauksensa tykit vaimenivat ja korsun täytti syvä hiljaisuus.
Yht´äkkiä radiosta kuului rätisevää puhetta
"Ne vetäytyvät taaksepäin, vallatkaa niiden asemat"
"Sinä lähdet rynnäkköön tämän kanssa" sanoi upseeri ja viskasi Williamille uuttuuttaan kiiltelevän laskiväärinja pari lipasta, jotka hän oli nostanut laatikosta. William pokkasi kiitokseksi ja lähti kömpimään mutaista juoksuhautaan pitkin kohti etulinjaa...
Kommentteja saa antaa
) mutta tapahtumista sai kuitenkin hyvän kuvan. 