Sivu 1/2

Sniff, gobbojen tulevaisuus on kiinni sinusta!

Lähetetty: Ma 30.09.2002 20:08
Kirjoittaja azuuh
Kylä

Sniff oli pieni Gobbo joka asui rauhallisessa gobbo kylässä Naghaurbin kaupungin
ulkopuolella. Yhtenä päivänä Sniff oli mietiskelemässä maailman menoja pienellä
polulla lähellä kylää. Yhtäkkiä hän huomasi nuolen vipuvan hänen suuren nenän alitse.
Hän kääntyi ja näki metsässä liikkuvan isokokoisia hahmoja jotka juoksivat lujaa
vauhtia hänen ohitsensa hänen kyläänsä päin. Hän lähti seuraamaan näitä mustia
varjoja ja kun hän saapui kylälle jonne varjot olivat juosseet näki hän kuinka hänen
kyläläisiään silvottiin ja otettiin vangeiksi. Hän juoksi kylän vanhimman ja viisaimman
luokse ja kun hän saapui vanhuksen majalle näki hän kuinka vanhukselta oli lyöty
pää irti ja tämä makasi maassa päättömänä. Sniff joka oli viisain kylästä otti
myrkky nuoli pillin majan seinältä ja katosi vähin äänin metsään.

Matka

Sniff oli päättänyt löytää Goblinit jotka olivat elossa näiden pimeiden varjojen
vankeina. Hän lähti kävelemään Naghaurbin kaupunkia kohti jossa hän aikoi tavata
sàmaanin ja pyytää tältä tietoja. Sniff tuli Suuren suuren muurin luokse, muuri oli niin
suuri ettei edes sen sisälle satanut kun sen korkeus ylettyi pilvien yli. Oli vähä pilvinen
päivä ja aurinko paistoi. Hän näki kuinka linnut lensivät muurin seinien vieressä.
Hän näki kaksi vartijaa ja suuren jonon ihmisiä. Sniff asettui jonon perälle koska
tajusi jonon olevan sisäänpääsy jono. Hän kuuli ihmisten kuiskivan että kaupunki olisi
kaikista rauhallisin ja siellä ei koskaan olisi ollut taisteluja ja kaikki eri
kansa rodut (vihreä-ihoiset, haltijat, ihmiset, rotat, kääpiöt, menninkäiset ja peikot)
eläisivät sovussa. Hänen edessään oli todella vanha nainen jolla oli omena kori
sylissään. Naisella oli myös musta kissa mut hän piilotti sen hameensa alle koska
oli suuri noita vaino ja hän ei olisi sillon päässyt kaupungin sisälle.
Kun nainen huomasi että sniff näki mitä hän teki niin nainen sanoi: "shh!" ja antoi
Sniffille omenan. Sniff tajusi heti ja oli tyytyväinen omenasta jonkan hän sai ja pisti sen
taskuunsa. pienen odotuksen jälkeen Sniff pääsi kaupunkiin eikä häneltä edes kysytty
kulkulupaa. Sniff näki torin joka vilisi erilaisia ja näköisiä hahmoja. Tron laidala
hieman rauhallisemmalla kujalla hän näki Örkki sàmaani Nagrot´in tunnuksen ja astui sisään.
Nagrot´ oli Sniffin vahnempien vanha tuttu ja Sniff oli ennenkin käynyt tässä samassa
talossa. Sniff kuulu Nagrot´in äänen erään poispäin käännetyn tuolin takaa:
Nagrot´: Minä tiesin että tulisit käymään, se oli vain ajan kysymys.
Sniff: Tulin kysymään..
Nagrot´ keskeytti Sniffin ja puhui tämän päälle.
Nagrot´: Sinä tulit käymään koska haluat pelastaa kyläsi?
Sniff: Mistä sine sen tiedät?
Nagrot´: minä tiedän vähän sitä sun tätä, mutta se ei ole tärkeää mitä tietää kunhan on
oikeassa.
Sniff: mitä tarkotat sillä?
Nagrot´: minä tarjotan sitä että sinä...sinä olet valittu ja sinusta riippuu
kaikkien gobbojen tulevaisuus.
Sniff: Anteeksi mitä?
Nagrot´: niin jos epäonnistut kuolee gobbot sukupuuttoon mitä kauheimmalla tavalla:
musta örkit orjuuttavat heidät ja ruoskivat ja kiduttavat heitä kunnes kaikki ovat kuolleet.
Sniff: minun kyläni siis tuhosi musta örkit?
Nagrot´: Kyllä Aubeghin musta örkki liitto, he ovat mitä verenhimoisia ja raakoja
örkkejä. Heille rauha on sotaa, he ovat mielipuolia ja sinun kannattaa varoa heitä.
Sniff: ymmärrän tehtävän mutta mistä tiedän mitä minun pitää tehdä ja minne mennä?
Nagrot´: sinä tiedät sen sydämmessäsi nyt mene! pelasta gobbot.
Nämä sanat jäivät Sniffin pieneen sydämmeen ja hänen vielä pienempiin aivoihin muistoon.
Sniff lähti kaupungista ja kulki maantietä kunnes tuli tein jakautuma.
Tie lähti kahteen eri suuntaan, tein varressa ei ollut nuolikylttiä josta näkisi minne
tietä pitkin pääsisi mutta se ei olisi ollut Sniffille suuri apu koska hän ei tiennyt
yhtään minne mennä. Hän ajatteli Nagrot´hin sanoja ja siinä samassa pieni squikin pentu
tuli ja nappasi Sniffin huivin ja lähti viemään sitä toiselle poluista, Silloin Sniff
tajusi merkin ja lähti seuraamaan squikkia. Hän tuli Pieneen ihmis kylään jossa
heti aluksi pienet lapset tulivat juosten ja nauraen hänen vierelleen, mutta
lapsien vanhemmat huusivat heti lapset sisälle kun näkivät näiden olevan tuon
"raa´an ja verenhimoisen "Örkin" lähellä" sen kun Sniff kuuli hän loukkaantui pahasti
ja jatkoi matkaa mitä nopeammin että pääsisi kylästä pois. Sniff jatkoi matkaa 2yötä
ja päivää. Matkan varrella hän nimesi squikin Snaffiksi, joten nyt olivat matkassa
Sniff ja Snaff.

TULIVUORI

Sniff tuli eräälle vihreälle kukkulalle jonka jälkeen maasto muuttui veheriäisestä
vihreästä karuksi mustaki ja harmaaksi. Hän näki laavaa syöksevän tulivuoren.
Kylmä tuuli toi tulivuorelta päin hakkujen ja ruoskan ääntä, silloin Sniff tiesi että
oli lähellä musta örkkejä. Sniff jatkoi matkaa kunnes tuli tulivuoren juurelle.
Hän näki kaksi musta örkki vartijaa suuren suuren puu-oven edessä. Hän otti myrkky
nuolen ja puhallus putken esiin ja ryömi hitaasti vartijoita päin.
*phiu* *phiu* kuului alle kahdessa sekunnissa ja kymmenen sekunttia myöhemmin makasi
maassa kaksi kuollutta musta örkkiä, näin tehokas vaikutus oli tuolla myrkyllä.
Sniff kulki oven luokse ja yritti avata ovea. Ovi ei auennut vaikka Sniff kuinka yritti,
silloin jokin raapaisi hänen jalkaansa ja hän katsoi alaspäin, Snaff istui tuijottaen
suurilla pyöreillä silmillään Sniffiä avain nippu suunpielessä. Sniff otti avaimet, kiitti
Snaffia ja sai oven auki. Hän näki kuinka Musta synkkä tunneli vei alaspäin tietä.
Sniff lähti tietä pitkin ja mitä syvemmälle hän meni sitä kuumemmaksi ilma muuttui ja sitä
kovempaa ruoskan ja hakkujen äänet kaikui Sniffin suurille hörö-korvissa.
Sniff kuuli ääniä takaata päin ja meni kattoa pitävän tolpan taakse ja kuiskasi Snaffille
joka seisoi vielä keskellä tietä että tämä tulisi piiloon, Snaff ei tajunnut.
Kaksi musta örkkiä tuli takaatapäin ja ampui nuolen Snaffia päin, *Fiyyyyl* kuului
kun nuoli osui Snaffia häntään ja Snaff juoksi suoraan suuresta tunnelin aukosta
laavaan ja suli sinne. Sniffillä tuli kyyneleet silmiin ja antoi örkkien mennä hänen
ohi ensin. Kun örkit olivat menneet ohi hän ei enään kuullut ruoskintaa ja hakkujen kolinaa,
oli iskenyt suuri synkkä hiljaisuus. Sniff meni tästä aukosta josta Snaff oli juossut
laavaan sisään ja näki moni satoja häkkejä jotka olivat täynnä gobboja jotka olivat
täynnä ruoskan arpia ja kidutuksen jälkiä. Hän ei nähnyt yhtäkään örkkiä joten
hän meni peremmälle ja otti avaimet jotka Snaff oli hänelle antanut ja sai aukaistua
Häkit. Kun kaikki häkit olivat auki nuo Vihaiset goblinit alkoivat varustaa itseään
hakuilla ja kaikilla mahdollisilla esineillä jotka edes vähänkin muistuttivat asetta.
Tämä vihainen gobbo lauma lähti Sniffin jodolla ylöspäin tunnelia josta Sniff oli tullut.
Örkit olivat huomanneet tämän kapinan ja lähtivät tulemaan ylhäätläpäin tunnelia gobboja
vastaan. Örkkejä oli noi sata ja gobboja lähemmäs tuhat. Kuului vain WAAAGH! ja niin monet
sadat vihreät otukset taistelivat elämästään mitä erikokoisempia vihollisia vastaan.
Sniff ampui myrkkynuoli ympäriinsä örkkejä päin. Saapui hiljaisuus ja gobbot näkivät
mitä olivat saaneet aikaan, kaikki musta örkit makasivat kuolleina maassa.
Gobbot alkoivat hurraamaan ja siinä samassa alkoi kuulua kovaa jyrinää ja katto tunnelissa
alkoi sortua, gobbot juoksivat ulos hätäpäissään ja kun he olivat turvassa ulkona he
alkoivat etsiä heidän suurta sankariaan, Mutta häntä ei löytynyt mistään.
Jotkut sanovat että Sniff oli jäänyt sortuvan tulivuoren alle ja hautautunut sinne,
jotkut taas sanoivat nähneensä Sniffin hiipivän pois paikalta ja katoavanan metsään.
Sniffiä ei tämän jälkeen koskaan enään näkynyt mutta Gobbot sanovat nähneensä Sniffin varjon
jonain tähtikirkkaana yönä kulkevan noilla viheriöillä niityillä jonkun squikin varjon
kanssa.

nonniin eli tommonen stoori kommentin ovat erittäin tervetulleita sekä huonot että hyvät. :)

Lähetetty: Ma 30.09.2002 20:56
Kirjoittaja Thor
Hauska tarina.
Tostahan Disney vois tehä piirretyn. :D

Lähetetty: Ti 01.10.2002 14:23
Kirjoittaja Rokottaja
Oi! En tiennytkään, että gobliinit pitävät noin paljon huolta omistaan!

Lähetetty: Ti 01.10.2002 14:42
Kirjoittaja azuuh
ei ehkä kaikki mutta nyt oli erikoistapaus Sniff :)

Lähetetty: Ti 01.10.2002 16:47
Kirjoittaja Daroc
Hvä oli :D

-:-:-

Lähetetty: Su 03.11.2002 18:30
Kirjoittaja Konkka
näki hän kuinka vanhukselta oli lyöty pää irti ja tämä makasi maassa päättömänä.

Totanoini... Joo.....

Lähetetty: Ma 03.03.2003 15:03
Kirjoittaja Zindaju
listo tarina :D

Lähetetty: La 08.03.2003 16:02
Kirjoittaja Icingdeath
Tossa oli ainesta! Voin kuvitella joskus 10 vuoden päästä lukevani tota lapselleni iltasaduksi. Sitten se kysyy "Mutta isi, mitä Sniffille oikeasti kävi?"

Lähetetty: La 08.03.2003 17:42
Kirjoittaja Skavengeneral
Ihan kiva "satu", ainoa mitä voisit sille tehdä olisi karsia noita kirjoitusvirheitä (esim. tron -> torin tai tornin, tein varressa -> tien varressa)

Lähetetty: Su 09.03.2003 13:20
Kirjoittaja Ahneman
Kiva tarina... ... ... ... ... ... ... ...

Lähetetty: Su 23.03.2003 15:53
Kirjoittaja Teonanacatl
Olihan tuo parempaa laatua kuin nuo verta ja suolenpätkiä-tarinat.
Kirjoitusvirheitä voisit vaan vähän korjata.

Lähetetty: Su 18.05.2003 17:34
Kirjoittaja vc
Minusta tosi hyvä tarina.

Lähetetty: Pe 23.05.2003 19:32
Kirjoittaja Gorbag
Ja eiks se "nuolikyltti" oo niinku tienviitta.

Lähetetty: Pe 23.05.2003 23:33
Kirjoittaja Andromedus
Sniff on paras, Sniff is the man, Sniff rulettaa!
Kiva tarina.

Lähetetty: La 24.05.2003 10:02
Kirjoittaja The Rain
Öhh minun tietääkseni gobot eivät tule suvullisesti. Mainitsit että ne kolevat sukupuuttoon. Minun tietojenin mukaan ne syntyvät maasta sienien avulla :) mutta tämä on sinun OMA tarinasi

Lähetetty: Su 08.06.2003 20:53
Kirjoittaja raastin
Kiva tarina. Miinuksena mainitsisin kirjoitusvirheet.

Lähetetty: Ma 09.06.2003 15:21
Kirjoittaja Gumur
Eikö olisi ollut hyvä jos gobbot olisivat hautautuneet sinne vuoren uumeniin ja niistä olisi syntynyt uusi rotu, night goblinit? :roll:

Lähetetty: Ke 11.06.2003 10:29
Kirjoittaja codename
Erinomainen tarina omasta mielestäni Sniff Rulezzzzzzzzz

Lähetetty: Su 21.09.2003 07:02
Kirjoittaja Ururu
poikkeava ainaki mut jos puhut gobboista ja käytät muitaki fb termejä nii voisit vaivautuu ees lukee kirjastas jotai gobboje luonteesta toi tarina ois ollu tarkempi jos se ois kertonna immeisistä

Lähetetty: Ke 01.10.2003 15:37
Kirjoittaja Grom
Hyvä novelli. Minulla olisi paljon kehuttavaa ja kritisoitavaa, mutta taidan jättää sen myöhemmäksi, sillä juuri nyt on kiire. Tässä vähän: Sniff oli siis melko erikoinen Gobliniksi. Hänessä oli jo melkoista inhimillisyyttä. Surullisia kohtauksia, taistelukohtauksia sun muuta oli mukavasti. Kirjoitusvirheet haittasivat, mutta eivät paljoa. Mustat örkit melko hyvä vihollisaihe. Tässä olisi hyvä juoni kirjalle tai elokuvalle.