Salamurhaaja: Uusi keikka
Lähetetty: Su 23.05.2004 14:00
Aiemmat osat:
Prologi: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=25013
-------------------------------------------------------------------------------
Yön tumma verho oli laskeutunut Lashiekin ylle, ja lämmin merituuli kuljetti aaltoja kaupungin kallioisille rannoille. Kaupunki nukkui, tai ainakin osittain...
Al-Mughassil istui kirjoituspöytänsä ääressä, kynttilän valaistessa hänen pientä yksityishuonettaan. Hänellä oli tapanaan kirjoittaa muistelmiaan, kun hän ei saanut unta öisin.
Ahmad al-Mughassil oli noin kaksikymmentävuotias entinen orja, jonka hänen nykyinen isäntänsä oli vapauttanut. Ei pitänyt käsittää väärin; Ahmad ei ollut enää orja, vaikka hänellä olikin vielä isäntä. Isäntä oli kenties hieman harhaanjohtava nimitys; "mestari" tai"opettaja" olisi oikeampi nimitys.
Ahmad kirjoitti sulkakynällään viimeisen lauseen tältä yöltä. Hän sulki mustepullon, laski sulkakynän pöydälleen ja pisti muistelmakirjansa pöytälaatikkoonsa. Ahmad nousi ylös ja käveli ikkunansa viereen. Hän katsoi alas kadulle, odottaen näkevänsä isäntänsä kävelevän ovelle. Ahmad huokaisi:
- Missä viivyt, mestari?, hän huokaisi hiljaa.
- Minuako odotat?, kuului kysyvä miehen ääni hänen takaansa. Ahmad säpsähti, ja kääntyi ympäri.
Hänen takanaan seisoi mies, jota hän oli kutsunut mestariksi kohta kymmenen vuotta. Hänellä oli päällään musta viitta, jonka alla hänellä oli paita ja väljä puvunliivi. Päässään hänellä oli lierihattu, jaloissaan mustat housut ja nahkasaappaat. Vyöllä hänellä roikkuivat huotrissaan hänen kaksi sapeliaan. Hän käytti toisinaan viitan tilalla pitkää nahkatakkia, mutta viitta oli käytännöllisempi ratkaisu Arabyn kuumuudessa (vaikka Ahmad ihmetteli, miten isäntä kesti kuumuutta noissakaan vaatteissa). Ahmad hymyili, ja kumarsi sitten mestarilleen. Hänen mestarinsa katsoi kirjoituspöydälle:
- Oletko kirjoittanut muistelmiasi?, hän kysyi Ahmadilta, joka nyökkäsi. Mestari moitti häntä:
- Enkö ole sanonut sinulle, että jättäisit tuollaiset turhanpäiväisyydet? Päiväkirjan pito on turhaa. Mene nukkumaan, Ahmad. Näemme aamulla, hän sanoi ja käveli ovelle, avasi sen ja lähti huoneesta. Ahmad kävi sulkemassa oven, puhalsi kynttilän sammuksiin ja meni nukkumaan.
Salamurhaaja käveli alas portaita, kohti omaa huonettaan. Hän asteli ovelle ja meni sisään. Hänen huoneensa oli suuri, jossa oli sängyn ja kirjoituspöydän lisäksi lukemattomia kaappeja ja hyllyjä. Hyllyt olivat kirjoja täynnä, ja kaapeissa oli salamurhaajalle tärkeitä "instrumentteja".
Salamurhaaja käveli yhdelle lukuisista lukollisista kaapeistansa, avasi sen ja ripusti tavaroitaan sinne. Sapelit, jousitoiminen pienoisvarsijousi (jolla saattoi laukaista usean laukauksen peräkkäin), viitta, hattu ja useita "instrumentteja". Tämän jälkeen hän käveli pöytänsä luokse ja istuutui sen ääreen. Hän otti liivinsä taskusta avaimen, jolla hän avasi yhden pöytälaatikon. Avain naksahti lukossa, ja mies avasi pöytälaatikon. Hän otti laatikosta nahkakantisen kirjan, josta hän avasi tyhjän sivun. Hän avasi mustepullon, kastoi sulkakynänsä musteeseen ja alkoi kirjoittaa:
Kymmenes vuosi, ensimmäinen kuukausi, kahdeksas päivä:
Kymmenes vuoteni Arabyn aavikoilla alkoi muutama päivä sitten. Vieläkään en ole saanut mielestäni kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.
Kymmenen vuoden ajan olen etsinyt tarkoitustani tässä maailmassa; maailmassa, joka...
Hänen kirjoituksensa katkesi ikkunan takaa kuuluvaan kopinaan. Salamurhaaja nosti katsettaan, ja näki ikkunaa nokallaan koputtavan kirjekyyhkyn. Mies avasi ikkunan, päästäen kyyhkyn lentämään sisälle. Lintu lensi pienen kierroksen ja laskeutui sitten hänen pöydälleen, ojentaen toista koipeaan johon oli kiinnitetty viesti. Salamurhaaja irrotti viestin ja kyyhky lensi kaapin päälle odottamaan. Mies avasi paperin ja luki:
Arvoisa salamurhaaja Hasan Izz-al-Din,
Maineenne kulkee edellänne, Izz-al-Din. Minulla on teille työ, joka taatusti vastaa taitojanne ja mainettanne; ja vakuutan henkilökohtaisesti, että tehtävä tulee olemaan haastavimpanne tähän mennessä. Jos onnistutte, palkkio tulee olemaan viisikymmentätuhatta kultarahaa.
Jos otatte tehtävän vastaan, tulkaa huomenna auringonlaskun aikaan Juopuneeseen Kameliin.
- Dedrick Reifschneider
Hasan luki kirjeen vielä pari kertaa läpi, kunnes kääri sen rullalle ja pisti taskuunsa. Kyyhkyn hän lähetti takaisin omistajalleen, oli se sitten tämä Reifschneider tai joku muu. Hasan oli aikeissa jatkaa kirjoittamistaan, mutta jätti asian sikseen. Hän alkoi valmistautua yöpuulle, kun hän kaivoi kirjeen uudestaan esille. Hän luki kirjeestä uudelleen kohdan, jossa mainittiin palkkion suuruus:
- Viisikymmentä tuhatta, hän sanoi hiljaa itsekseen, ja kääri paperin takaisin rullalle. Häntä alkoi epäilyttää. Hän oli tehnyt monia isoja keikkoja, mutta yhdenkään palkkio ei ollut neljäsosaakaan tästä summasta. Hasan käveli lintuhäkilleen, jossa hän piti omia kirjekyyhkyjään. Hän otti yhden kyyhkyn ja kantoi sen kirjoituspöydällään sijaitsevalle lintuorrelle. Hän kaivoi pöytälaatikostaan paperinpalan, johon hän alkoi kirjoittamaan viestiä:
Fahid,
Tuli uusi keikkatarjous. Epäilyttävä työnantaja ja palkkasumma. Ota selvää huomiseen keskipäivään mennessä tyypistä nimeltä Dedrick Reifschneider. Ota yhteyttä heti kun saat jotainselville.
- Hasan
Tämän kirjoitettuaan hän sitoi viestin kyyhkyn jalkaan ja lähetti sen matkaan. Hän katsoi jonkun matkaa kyyhkysen lentoa, kunnes se katosi näkyvistä. Hän sulki ikkunan ja käveli vuoteelleen. Hän istuutui sängylleen ja kurottautui kirjoituspöydän päätyyn. Hän paineli sen päätyseinää eri kohdista, kunnes kuului naksahdus ja avautui salalokero. Hän otti sieltä pienen eebenpuisen rasian, ja avasi sen. Sisällä oli yksinkertainen sormus ja kaulakoru, joka esitti kaksihäntäistä komeettaa. Hän puristi ne hellästi nyrkkiinsä ja painoi nyrkin otsaansa vasten:
- Anna anteeksi, Sarah, hän huokaisi ja laittoi sormuksen ja kaulakorun takaisin rasiaan, jonka hän laittoi takaisin salalokeroon. Lokero sulkeutui naksahtaen, ja hän meni makuulle vuoteelleen. Hän tuijotti kattoa kunnes nukahti.
Prologi: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=25013
-------------------------------------------------------------------------------
Yön tumma verho oli laskeutunut Lashiekin ylle, ja lämmin merituuli kuljetti aaltoja kaupungin kallioisille rannoille. Kaupunki nukkui, tai ainakin osittain...
Al-Mughassil istui kirjoituspöytänsä ääressä, kynttilän valaistessa hänen pientä yksityishuonettaan. Hänellä oli tapanaan kirjoittaa muistelmiaan, kun hän ei saanut unta öisin.
Ahmad al-Mughassil oli noin kaksikymmentävuotias entinen orja, jonka hänen nykyinen isäntänsä oli vapauttanut. Ei pitänyt käsittää väärin; Ahmad ei ollut enää orja, vaikka hänellä olikin vielä isäntä. Isäntä oli kenties hieman harhaanjohtava nimitys; "mestari" tai"opettaja" olisi oikeampi nimitys.
Ahmad kirjoitti sulkakynällään viimeisen lauseen tältä yöltä. Hän sulki mustepullon, laski sulkakynän pöydälleen ja pisti muistelmakirjansa pöytälaatikkoonsa. Ahmad nousi ylös ja käveli ikkunansa viereen. Hän katsoi alas kadulle, odottaen näkevänsä isäntänsä kävelevän ovelle. Ahmad huokaisi:
- Missä viivyt, mestari?, hän huokaisi hiljaa.
- Minuako odotat?, kuului kysyvä miehen ääni hänen takaansa. Ahmad säpsähti, ja kääntyi ympäri.
Hänen takanaan seisoi mies, jota hän oli kutsunut mestariksi kohta kymmenen vuotta. Hänellä oli päällään musta viitta, jonka alla hänellä oli paita ja väljä puvunliivi. Päässään hänellä oli lierihattu, jaloissaan mustat housut ja nahkasaappaat. Vyöllä hänellä roikkuivat huotrissaan hänen kaksi sapeliaan. Hän käytti toisinaan viitan tilalla pitkää nahkatakkia, mutta viitta oli käytännöllisempi ratkaisu Arabyn kuumuudessa (vaikka Ahmad ihmetteli, miten isäntä kesti kuumuutta noissakaan vaatteissa). Ahmad hymyili, ja kumarsi sitten mestarilleen. Hänen mestarinsa katsoi kirjoituspöydälle:
- Oletko kirjoittanut muistelmiasi?, hän kysyi Ahmadilta, joka nyökkäsi. Mestari moitti häntä:
- Enkö ole sanonut sinulle, että jättäisit tuollaiset turhanpäiväisyydet? Päiväkirjan pito on turhaa. Mene nukkumaan, Ahmad. Näemme aamulla, hän sanoi ja käveli ovelle, avasi sen ja lähti huoneesta. Ahmad kävi sulkemassa oven, puhalsi kynttilän sammuksiin ja meni nukkumaan.
Salamurhaaja käveli alas portaita, kohti omaa huonettaan. Hän asteli ovelle ja meni sisään. Hänen huoneensa oli suuri, jossa oli sängyn ja kirjoituspöydän lisäksi lukemattomia kaappeja ja hyllyjä. Hyllyt olivat kirjoja täynnä, ja kaapeissa oli salamurhaajalle tärkeitä "instrumentteja".
Salamurhaaja käveli yhdelle lukuisista lukollisista kaapeistansa, avasi sen ja ripusti tavaroitaan sinne. Sapelit, jousitoiminen pienoisvarsijousi (jolla saattoi laukaista usean laukauksen peräkkäin), viitta, hattu ja useita "instrumentteja". Tämän jälkeen hän käveli pöytänsä luokse ja istuutui sen ääreen. Hän otti liivinsä taskusta avaimen, jolla hän avasi yhden pöytälaatikon. Avain naksahti lukossa, ja mies avasi pöytälaatikon. Hän otti laatikosta nahkakantisen kirjan, josta hän avasi tyhjän sivun. Hän avasi mustepullon, kastoi sulkakynänsä musteeseen ja alkoi kirjoittaa:
Kymmenes vuosi, ensimmäinen kuukausi, kahdeksas päivä:
Kymmenes vuoteni Arabyn aavikoilla alkoi muutama päivä sitten. Vieläkään en ole saanut mielestäni kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.
Kymmenen vuoden ajan olen etsinyt tarkoitustani tässä maailmassa; maailmassa, joka...
Hänen kirjoituksensa katkesi ikkunan takaa kuuluvaan kopinaan. Salamurhaaja nosti katsettaan, ja näki ikkunaa nokallaan koputtavan kirjekyyhkyn. Mies avasi ikkunan, päästäen kyyhkyn lentämään sisälle. Lintu lensi pienen kierroksen ja laskeutui sitten hänen pöydälleen, ojentaen toista koipeaan johon oli kiinnitetty viesti. Salamurhaaja irrotti viestin ja kyyhky lensi kaapin päälle odottamaan. Mies avasi paperin ja luki:
Arvoisa salamurhaaja Hasan Izz-al-Din,
Maineenne kulkee edellänne, Izz-al-Din. Minulla on teille työ, joka taatusti vastaa taitojanne ja mainettanne; ja vakuutan henkilökohtaisesti, että tehtävä tulee olemaan haastavimpanne tähän mennessä. Jos onnistutte, palkkio tulee olemaan viisikymmentätuhatta kultarahaa.
Jos otatte tehtävän vastaan, tulkaa huomenna auringonlaskun aikaan Juopuneeseen Kameliin.
- Dedrick Reifschneider
Hasan luki kirjeen vielä pari kertaa läpi, kunnes kääri sen rullalle ja pisti taskuunsa. Kyyhkyn hän lähetti takaisin omistajalleen, oli se sitten tämä Reifschneider tai joku muu. Hasan oli aikeissa jatkaa kirjoittamistaan, mutta jätti asian sikseen. Hän alkoi valmistautua yöpuulle, kun hän kaivoi kirjeen uudestaan esille. Hän luki kirjeestä uudelleen kohdan, jossa mainittiin palkkion suuruus:
- Viisikymmentä tuhatta, hän sanoi hiljaa itsekseen, ja kääri paperin takaisin rullalle. Häntä alkoi epäilyttää. Hän oli tehnyt monia isoja keikkoja, mutta yhdenkään palkkio ei ollut neljäsosaakaan tästä summasta. Hasan käveli lintuhäkilleen, jossa hän piti omia kirjekyyhkyjään. Hän otti yhden kyyhkyn ja kantoi sen kirjoituspöydällään sijaitsevalle lintuorrelle. Hän kaivoi pöytälaatikostaan paperinpalan, johon hän alkoi kirjoittamaan viestiä:
Fahid,
Tuli uusi keikkatarjous. Epäilyttävä työnantaja ja palkkasumma. Ota selvää huomiseen keskipäivään mennessä tyypistä nimeltä Dedrick Reifschneider. Ota yhteyttä heti kun saat jotainselville.
- Hasan
Tämän kirjoitettuaan hän sitoi viestin kyyhkyn jalkaan ja lähetti sen matkaan. Hän katsoi jonkun matkaa kyyhkysen lentoa, kunnes se katosi näkyvistä. Hän sulki ikkunan ja käveli vuoteelleen. Hän istuutui sängylleen ja kurottautui kirjoituspöydän päätyyn. Hän paineli sen päätyseinää eri kohdista, kunnes kuului naksahdus ja avautui salalokero. Hän otti sieltä pienen eebenpuisen rasian, ja avasi sen. Sisällä oli yksinkertainen sormus ja kaulakoru, joka esitti kaksihäntäistä komeettaa. Hän puristi ne hellästi nyrkkiinsä ja painoi nyrkin otsaansa vasten:
- Anna anteeksi, Sarah, hän huokaisi ja laittoi sormuksen ja kaulakorun takaisin rasiaan, jonka hän laittoi takaisin salalokeroon. Lokero sulkeutui naksahtaen, ja hän meni makuulle vuoteelleen. Hän tuijotti kattoa kunnes nukahti.
Mutta tosiaan, pituus oli aika paha miinus. Olisit vain jaksanut kirjoittaa enemmän kerralla, kyllä me odotellaan täällä. Jos olen jaksanut odottaa näinkin pitkään jotain hemmetin Huussin jatkokertomustarinaa, niin enköhän minä jaksa odottaa pitempäänkin... 
.
...