40k: Mike Feerdonin tarina
Lähetetty: Su 23.05.2004 16:11
eli täsä on uusin luomukseni. en tiedä pidättekö, mutta lukekaa pliis ja laittakaa kommentteja.
Väsynyt ja taistelussa rähjääntynyt mies lähestyi vaaleansinistä vanhanaikaista puutaloa. Taloon johti katajilla reunustettu hiekkatie. Talo oli vanha ja sen näki rapistuneesta maalipinnasta, joka hilseili monista paikoista. Tuuli havisutti vienosti katajien latvuksia samalla vapauttaen niistä miedon tuoksun, jonka vanha mies imi nauttien sieraimiinsa. Miehen suunpieleen nousi pieni hymyntapainen, joka kuitenkin haihtui sekunnissa, kun hän käänsi riutuneet kasvonsa itään, missä piti olla kukoistava omenapuu, joka oli nuorena niin komeasti kukkinut, mutta oli talon isännän lähdettyä kuihtunut olemattomaksi keloksi odottaen vain polttopuuksi joutumista.
Talon portailla seisoi vaalea hiuksine alle neljänkympin oleva hento nainen, hänen kätensä olivat juuri sopusuhtaiset muuhun ruumiiseen nähden ja silmät, ikään kuin kutsuivat luokseen matkalaista. Silkkiset hiukset laskeutuivat pehmeästi hänen hennoille hartioilleen. Vasenta kättään piti nainen pellavapäisen pojan päälaella. Poika oli vasta alle viiden ikäinen, mutta hänestä pystyi silti erottamaan isänsä piirteitä, tästä asiasta oli hänelle monta kertaa sanottu, mutta hän ei tiennyt olivatko puheet totta, sillä isäänsä ei hän ollut koskaan tavannut. ”Voi onpa kyllä isänsä nenä ja suu ja ryhtikin on, kuin sotilaalla”, tai: ”kyllä nuo sinisilmät on hän perinyt äidiltään. Hän on kyllä aivan, kuin ilmetty isänsä ”, olivat yleisiä lauseita, kun puhuttiin pojasta.
Kaksipäisellä kotkan kuvalla sinetöity kirje lepäsi matkalaisen kädellä, kun hän vaivalloisesti käveli pitkästä matkasta uupuneena kohti portaita, joilla nainen ja hänen poikansa odottivat uutisia miehestään. Mies pysähtyi puisten portaiden eteen. ”Rouva Feerdon oletan”, murahti mies huppunsa sisältä. ”Kyllä, se olen minä. Mitä uutisia tuotte?” Sanoi rouva hieman peloissaan. Mies ojensi kirjeen vasemmalla kädellään, josta puuttui keskisormi hitaasti naiselle, joka vapisi jo hieman kuin aavistaen kirjeen sisällön. Rouva ojensi kätensä ottaakseen kirjeen nelisormisesta kädestä. Hän luki kirjeen etupuolen tarkkaan ja totesi mielessään, että se tosiaan oli hänelle. Nostaessaan katsetta kiittääkseen miestä kirjeestä, mutta hän huomasi, että tämä tallusti jo vaivalloisesti pihatietä poispäin synkästi.
Angela Feerdon mursi sinetin ja taitteli huolellisesti taitellun kirjeen auki kädet täristen.
Hyvä rouva Angela Feerdon.
Alkoi kirje.
Täten olen saanut tehtäväkseni ilmoittaa tapahtumasta, joka tapahtui Kallastinin planeetalla 18. 6. 41000 kello 19. 32. Tuona hetkenä syöksyi miestänne kuljettanut valkyrien maahan, jouduttuaan örkkien ilmatorjunnan kohteeksi.
Kristallin kirkas kyynel kirposi jo lasittuneista silmistä ja hajosi hieman tärisevään paperiin.
Maahan törmäyksessä kuoli koko miehistö ja 10 sotilasta, joita alus kuljetti. Näiden urheiden miesten joukossa oli myös miehenne. Pahoittelemme tapahtunutta syvästi ja toivomme, että löydätte lohdun tiedosta, että miehenne on nyt Keisarin luona taivaassa.
Parhain terveisin miehenne kapteeni Bringsfield
”Miksi itket äiti? Onko jotakin sattunut? Liittyykö se isään?”, Kysyi pieni Mike äidiltään hämmentyneenä kyynelistä, mutta sai vain vastaukseksi äidin purskahtamaan railakkaisiin kyyneliin ja juoksuun sisälle hän sänkyynsä itkemään ja hautamaan kasvonsa tyynyn alle.
Pieni Mike oli toivottomana ja tiedottomana, siitä mitä oli tapahtunut nostaessaan äidin tiputtaman kirjeen maasta. Se oli kyynelten kostuttama. Mike yritti epätoivoisesti lukea kirjettä, mutta tajusi vai numerot. Kirje kirposi Miken kädestä ja tuuli otti sen kuljetettavakseen pois.
******************************
Viisitoista vuotta myöhemmin…
”Kiinnittäkää pistimet! Me hyökkäämme!”, karjui kersantti Feerdon ryhmälleen. Kymmenhenkinen ryhmä kiinnitti tottelevaisesti puukkonsa laser-kiväärien kärjissä oleviin niille kuuluviin paikkoihin, samaan aikaan Feerdon käynnisti oman voimamiekkansa, jonka oli perinyt isältään ja veti pistoolin kotelosta, samalla ladaten sen. ”Keisarin puolesta!”, karjui koko ryhmä yhteen ääneen, heidän noustessaan juoksuhaudasta ja juostessaan varmaan kuolemaan, kohti kaaoksen vääräuskoisia joukkoja pistimet tanassa ja valmiina iskuun.
Pellava hiuksine ja monia haavoja kärsinyt kersantti palasi komentotelttaan raportoimaan ryhmänsä tappioista ja ottamaan vastaan uuden tehtävän. Lähin seitsemästä kuusta oli juuri saavuttanut täydenkuun muodon ja heitti varjon maahan kävelevästä miehestä tämän kävellessä mutaisessa ja liejuisessa maassa, joka toisella askelmalla upposi saapas puoliksi vesilammikkoon, saaden miehen kiroamaan suutarin taitojaan.
” Iltaa kersantti Mike Feerdon”, lausahti pöydän toisella puolella istuva normaaliin sotilaanasuun pukeutunut arvokkaan oloinen juuri keski-iän saavuttanut mies. ”Kuten myös arvoisa herra eversti Stenston”, vastasi kersantti nostaessaan kätensä otsalle tervehdykseksi. ”Voitte hyvin sinutella, sillä olemmehan me tunteneet jo jonkin aikaa, jos oikein lasken niin neljä vuotta”, puhui eversti, tutkien samalla pöytäänsä. ”Kiitän herra eversti!”, karjaisi Feerdon, seisoessaan yhä tervehdys asennossa. ”Lepo vaan Mike! Asia miksi kutsuin teidät tänne on tärkeä omalta kannaltanne ja tulevaisuutenne”, lausahti Stenston kääntäessään kellertävän ruskeat silmänsä tutkivasti Mikeä kohti.”Tuo ryhti, joka vetää vertoja avaruus merijalkaväen sotilaille, tottelevaisuus on, kuin suoraan inkvisitiosta, äly leikkaa partaveitsen terävästi vaikeimmissakin tilanteissa ja nuo hiukset, ovat aivan kuin suoraan isältään saatuja. Miekkakin on varmasti hänen isältään peritty, sillä samanlaista käytti hänkin taisteluissa. Keisarikunnan kotka komeili siinäkin miekassa ponssissa”. Ajatteli eversti tutkiessaan kersanttia päästä varpaisiin.
”Olen päättänyt irtisanoa teidät kersantin tehtävistänne”, väri pakeni Miken kasvoilta valonnopeudella, ”mutta ylennän teidät raskaidenaseiden komentajaksi, aloitatte virkanne tänä hetkenä!”, hämmästys nousi Miken kasvoille yhtä nopeasti, kuin väri oli kaikonnut ja suu loksahti ammolleen, ”mitään seremonioita en ehdi järjestämään, mutta ilmoitan miehille uudesta komentajasta.” Mike änkytti hämmästyneenä: ” E-ei se mitään, tä-tämä riittää mi-minulle hy-hyvin. ” Onnellinen hahmo poistui everstin teltasta, mutta ei näyttänyt onneaan muille. Omaan telttaansa saavuttuaan, etsi hän kuumeisesti kaapista esineen. Leirissä kuului sinä iltana ääni, joka syntyy siitä, kun viski pullon korkki avataan.
Mike heräsi kuultuaan ulkoa kova äänistä puhetta, kipu nousi hänen päähänsä saaden hänet muistamaan viime iltainen juominen. Hän alkoi kuumeisesti etsiä jotain helpottavaa lääkettä pään jomotukseen. Hän löysi etsimänsä valkoisesta ensiapu laukusta. Kipu helpotti heti, kun tabletti ehti mahaan. Uusi raskaittenaseiden komentaja alkoi pukeutuma ensimmäistä kertaa tässä arvossa. Aamu aurinko leikki varjoilla, joita se heijasti maaston väriseen telttakankaaseen. Muutama pikkulintu lauloi kaukana leiristä onnellisena uudesta aamusta. Kosteaa mutaa oli ympäri leiriä vielä pieninä alueina, muuta nekin kuivuisivat helteisenä päivänä pois iltapäivään mennessä. Mike kutsuttiin everstin telttaan neuvonpitoon kaaos havainnoista. Feerdon laittoi voima-miekan koristeelliseen tuppeen ja asetteli laser-pistoolin mukavasti vyölle ja lisäsi uuden arvonsa merkin sotilaspukuunsa. Kävellessään monien maastokuvioisten telttojen ohi kohti komentotelttaa, sai pieni liike vasemmalla kääntämään Miken katseen läheistä metsää kohti, jonka reunassa aivan, kuin liikkui jokin. Hän käski ensimmäisen sotilaan, joka tuli hänen eteensä ottamaan itselleen parin ja käymään tarkistamaan sen, että mikä liikkui metsän reunassa.
Kokous alkoi henkilöiden esittelyllä, sen jälkeen, kun Mike oli ohjattu omalle paikalleen pöydän vasemmalle puolelle, keskivaiheille. Eversti alkoi esitellä henkilöitä. Hänen oikealla puolellaan istui jalkaväen luutnantti Herkon, jolla oli pitkät viikset, mutta erittäin tiukka katse, joka vangitsi katsojansa hetkeksi tiukaan tutkintaan, sillä tämän sai myös Mike huomata. Seuraava oikealla oli tankkien komentaja Conray, jonka vastuulla oli neljä leman russ tankkia, joista jokainen oli varustettu taistelu kanuunoilla ja raskailla bolttereilla. Hän oli leikannut hiuksensa melkein kaljuksi, mutta oli jättänyt korvien päälle pienet hiustupsut. Seuraava oli Mike Feerdon, uusi raskasase ryhmien komentaja. Moni käänsi tutkivan katseen Feerdonia kohti, kuin tutkien oliko hänestä uuteen virkaansa. Mikestä seuraava istui reilusti korotetun tuolin päällä maastopukuun pukeutuneena. Miehen ilme oli hyvin tyhjän oloinen, mutta huulilla, oli pieni hymyn tapainen ilme, hän oli Jukael ratlingien komentaja, jotka olivat tavallista kaartilaista pienempiä, mutta verrattoman tarkkoja ampujia kiikaritähtäimellä varustettujen kivääriensä kanssa. Toisella puolella oli neljä tyhjän katseista komisaaria, jotka olivat täällä valvomassa, että työ tapahtui keisarin puolesta ja he tappoivat armotta sen, joka ei heidän mielestään noudattanut sääntöjä, ja rintama pakolaiset saivat aina loppunsa heidän käsistään.
Lopen uupunut mies juoksi sisään telttaan hengästyneenä. ”Ne saivat Jonsonin!” Sokelsi mies raskaasti hengittäen. Vanhin komissaareista nousi salaman pystyyn: ”Ketkä saivat?” Muutama pystyi lukemaan miehen huulilta vastauksen…
yritin tehdä muita tarinoitani hitusen pitemmän ja se taisi onnistua.
risuja ruusuja
Väsynyt ja taistelussa rähjääntynyt mies lähestyi vaaleansinistä vanhanaikaista puutaloa. Taloon johti katajilla reunustettu hiekkatie. Talo oli vanha ja sen näki rapistuneesta maalipinnasta, joka hilseili monista paikoista. Tuuli havisutti vienosti katajien latvuksia samalla vapauttaen niistä miedon tuoksun, jonka vanha mies imi nauttien sieraimiinsa. Miehen suunpieleen nousi pieni hymyntapainen, joka kuitenkin haihtui sekunnissa, kun hän käänsi riutuneet kasvonsa itään, missä piti olla kukoistava omenapuu, joka oli nuorena niin komeasti kukkinut, mutta oli talon isännän lähdettyä kuihtunut olemattomaksi keloksi odottaen vain polttopuuksi joutumista.
Talon portailla seisoi vaalea hiuksine alle neljänkympin oleva hento nainen, hänen kätensä olivat juuri sopusuhtaiset muuhun ruumiiseen nähden ja silmät, ikään kuin kutsuivat luokseen matkalaista. Silkkiset hiukset laskeutuivat pehmeästi hänen hennoille hartioilleen. Vasenta kättään piti nainen pellavapäisen pojan päälaella. Poika oli vasta alle viiden ikäinen, mutta hänestä pystyi silti erottamaan isänsä piirteitä, tästä asiasta oli hänelle monta kertaa sanottu, mutta hän ei tiennyt olivatko puheet totta, sillä isäänsä ei hän ollut koskaan tavannut. ”Voi onpa kyllä isänsä nenä ja suu ja ryhtikin on, kuin sotilaalla”, tai: ”kyllä nuo sinisilmät on hän perinyt äidiltään. Hän on kyllä aivan, kuin ilmetty isänsä ”, olivat yleisiä lauseita, kun puhuttiin pojasta.
Kaksipäisellä kotkan kuvalla sinetöity kirje lepäsi matkalaisen kädellä, kun hän vaivalloisesti käveli pitkästä matkasta uupuneena kohti portaita, joilla nainen ja hänen poikansa odottivat uutisia miehestään. Mies pysähtyi puisten portaiden eteen. ”Rouva Feerdon oletan”, murahti mies huppunsa sisältä. ”Kyllä, se olen minä. Mitä uutisia tuotte?” Sanoi rouva hieman peloissaan. Mies ojensi kirjeen vasemmalla kädellään, josta puuttui keskisormi hitaasti naiselle, joka vapisi jo hieman kuin aavistaen kirjeen sisällön. Rouva ojensi kätensä ottaakseen kirjeen nelisormisesta kädestä. Hän luki kirjeen etupuolen tarkkaan ja totesi mielessään, että se tosiaan oli hänelle. Nostaessaan katsetta kiittääkseen miestä kirjeestä, mutta hän huomasi, että tämä tallusti jo vaivalloisesti pihatietä poispäin synkästi.
Angela Feerdon mursi sinetin ja taitteli huolellisesti taitellun kirjeen auki kädet täristen.
Hyvä rouva Angela Feerdon.
Alkoi kirje.
Täten olen saanut tehtäväkseni ilmoittaa tapahtumasta, joka tapahtui Kallastinin planeetalla 18. 6. 41000 kello 19. 32. Tuona hetkenä syöksyi miestänne kuljettanut valkyrien maahan, jouduttuaan örkkien ilmatorjunnan kohteeksi.
Kristallin kirkas kyynel kirposi jo lasittuneista silmistä ja hajosi hieman tärisevään paperiin.
Maahan törmäyksessä kuoli koko miehistö ja 10 sotilasta, joita alus kuljetti. Näiden urheiden miesten joukossa oli myös miehenne. Pahoittelemme tapahtunutta syvästi ja toivomme, että löydätte lohdun tiedosta, että miehenne on nyt Keisarin luona taivaassa.
Parhain terveisin miehenne kapteeni Bringsfield
”Miksi itket äiti? Onko jotakin sattunut? Liittyykö se isään?”, Kysyi pieni Mike äidiltään hämmentyneenä kyynelistä, mutta sai vain vastaukseksi äidin purskahtamaan railakkaisiin kyyneliin ja juoksuun sisälle hän sänkyynsä itkemään ja hautamaan kasvonsa tyynyn alle.
Pieni Mike oli toivottomana ja tiedottomana, siitä mitä oli tapahtunut nostaessaan äidin tiputtaman kirjeen maasta. Se oli kyynelten kostuttama. Mike yritti epätoivoisesti lukea kirjettä, mutta tajusi vai numerot. Kirje kirposi Miken kädestä ja tuuli otti sen kuljetettavakseen pois.
******************************
Viisitoista vuotta myöhemmin…
”Kiinnittäkää pistimet! Me hyökkäämme!”, karjui kersantti Feerdon ryhmälleen. Kymmenhenkinen ryhmä kiinnitti tottelevaisesti puukkonsa laser-kiväärien kärjissä oleviin niille kuuluviin paikkoihin, samaan aikaan Feerdon käynnisti oman voimamiekkansa, jonka oli perinyt isältään ja veti pistoolin kotelosta, samalla ladaten sen. ”Keisarin puolesta!”, karjui koko ryhmä yhteen ääneen, heidän noustessaan juoksuhaudasta ja juostessaan varmaan kuolemaan, kohti kaaoksen vääräuskoisia joukkoja pistimet tanassa ja valmiina iskuun.
Pellava hiuksine ja monia haavoja kärsinyt kersantti palasi komentotelttaan raportoimaan ryhmänsä tappioista ja ottamaan vastaan uuden tehtävän. Lähin seitsemästä kuusta oli juuri saavuttanut täydenkuun muodon ja heitti varjon maahan kävelevästä miehestä tämän kävellessä mutaisessa ja liejuisessa maassa, joka toisella askelmalla upposi saapas puoliksi vesilammikkoon, saaden miehen kiroamaan suutarin taitojaan.
” Iltaa kersantti Mike Feerdon”, lausahti pöydän toisella puolella istuva normaaliin sotilaanasuun pukeutunut arvokkaan oloinen juuri keski-iän saavuttanut mies. ”Kuten myös arvoisa herra eversti Stenston”, vastasi kersantti nostaessaan kätensä otsalle tervehdykseksi. ”Voitte hyvin sinutella, sillä olemmehan me tunteneet jo jonkin aikaa, jos oikein lasken niin neljä vuotta”, puhui eversti, tutkien samalla pöytäänsä. ”Kiitän herra eversti!”, karjaisi Feerdon, seisoessaan yhä tervehdys asennossa. ”Lepo vaan Mike! Asia miksi kutsuin teidät tänne on tärkeä omalta kannaltanne ja tulevaisuutenne”, lausahti Stenston kääntäessään kellertävän ruskeat silmänsä tutkivasti Mikeä kohti.”Tuo ryhti, joka vetää vertoja avaruus merijalkaväen sotilaille, tottelevaisuus on, kuin suoraan inkvisitiosta, äly leikkaa partaveitsen terävästi vaikeimmissakin tilanteissa ja nuo hiukset, ovat aivan kuin suoraan isältään saatuja. Miekkakin on varmasti hänen isältään peritty, sillä samanlaista käytti hänkin taisteluissa. Keisarikunnan kotka komeili siinäkin miekassa ponssissa”. Ajatteli eversti tutkiessaan kersanttia päästä varpaisiin.
”Olen päättänyt irtisanoa teidät kersantin tehtävistänne”, väri pakeni Miken kasvoilta valonnopeudella, ”mutta ylennän teidät raskaidenaseiden komentajaksi, aloitatte virkanne tänä hetkenä!”, hämmästys nousi Miken kasvoille yhtä nopeasti, kuin väri oli kaikonnut ja suu loksahti ammolleen, ”mitään seremonioita en ehdi järjestämään, mutta ilmoitan miehille uudesta komentajasta.” Mike änkytti hämmästyneenä: ” E-ei se mitään, tä-tämä riittää mi-minulle hy-hyvin. ” Onnellinen hahmo poistui everstin teltasta, mutta ei näyttänyt onneaan muille. Omaan telttaansa saavuttuaan, etsi hän kuumeisesti kaapista esineen. Leirissä kuului sinä iltana ääni, joka syntyy siitä, kun viski pullon korkki avataan.
Mike heräsi kuultuaan ulkoa kova äänistä puhetta, kipu nousi hänen päähänsä saaden hänet muistamaan viime iltainen juominen. Hän alkoi kuumeisesti etsiä jotain helpottavaa lääkettä pään jomotukseen. Hän löysi etsimänsä valkoisesta ensiapu laukusta. Kipu helpotti heti, kun tabletti ehti mahaan. Uusi raskaittenaseiden komentaja alkoi pukeutuma ensimmäistä kertaa tässä arvossa. Aamu aurinko leikki varjoilla, joita se heijasti maaston väriseen telttakankaaseen. Muutama pikkulintu lauloi kaukana leiristä onnellisena uudesta aamusta. Kosteaa mutaa oli ympäri leiriä vielä pieninä alueina, muuta nekin kuivuisivat helteisenä päivänä pois iltapäivään mennessä. Mike kutsuttiin everstin telttaan neuvonpitoon kaaos havainnoista. Feerdon laittoi voima-miekan koristeelliseen tuppeen ja asetteli laser-pistoolin mukavasti vyölle ja lisäsi uuden arvonsa merkin sotilaspukuunsa. Kävellessään monien maastokuvioisten telttojen ohi kohti komentotelttaa, sai pieni liike vasemmalla kääntämään Miken katseen läheistä metsää kohti, jonka reunassa aivan, kuin liikkui jokin. Hän käski ensimmäisen sotilaan, joka tuli hänen eteensä ottamaan itselleen parin ja käymään tarkistamaan sen, että mikä liikkui metsän reunassa.
Kokous alkoi henkilöiden esittelyllä, sen jälkeen, kun Mike oli ohjattu omalle paikalleen pöydän vasemmalle puolelle, keskivaiheille. Eversti alkoi esitellä henkilöitä. Hänen oikealla puolellaan istui jalkaväen luutnantti Herkon, jolla oli pitkät viikset, mutta erittäin tiukka katse, joka vangitsi katsojansa hetkeksi tiukaan tutkintaan, sillä tämän sai myös Mike huomata. Seuraava oikealla oli tankkien komentaja Conray, jonka vastuulla oli neljä leman russ tankkia, joista jokainen oli varustettu taistelu kanuunoilla ja raskailla bolttereilla. Hän oli leikannut hiuksensa melkein kaljuksi, mutta oli jättänyt korvien päälle pienet hiustupsut. Seuraava oli Mike Feerdon, uusi raskasase ryhmien komentaja. Moni käänsi tutkivan katseen Feerdonia kohti, kuin tutkien oliko hänestä uuteen virkaansa. Mikestä seuraava istui reilusti korotetun tuolin päällä maastopukuun pukeutuneena. Miehen ilme oli hyvin tyhjän oloinen, mutta huulilla, oli pieni hymyn tapainen ilme, hän oli Jukael ratlingien komentaja, jotka olivat tavallista kaartilaista pienempiä, mutta verrattoman tarkkoja ampujia kiikaritähtäimellä varustettujen kivääriensä kanssa. Toisella puolella oli neljä tyhjän katseista komisaaria, jotka olivat täällä valvomassa, että työ tapahtui keisarin puolesta ja he tappoivat armotta sen, joka ei heidän mielestään noudattanut sääntöjä, ja rintama pakolaiset saivat aina loppunsa heidän käsistään.
Lopen uupunut mies juoksi sisään telttaan hengästyneenä. ”Ne saivat Jonsonin!” Sokelsi mies raskaasti hengittäen. Vanhin komissaareista nousi salaman pystyyn: ”Ketkä saivat?” Muutama pystyi lukemaan miehen huulilta vastauksen…
yritin tehdä muita tarinoitani hitusen pitemmän ja se taisi onnistua.
risuja ruusuja
