Deathwing 5
Lähetetty: Ti 25.05.2004 17:40
Luku.5. Takaisin elävienkirjoihin
Michael raotti silmiään ja kirkas valo tulvi hänen silmiinsä. Hänen oli pakko laittaa silmät takaisin kiinni. Michael raoitti silmiään uudestaan varovasti ja hetken päästä alkoi jo eroittaa eri asioita. Hän kuuli, kun jossain hänen vasemmalla puolellaan avautui ovi ja joku astui sisään. Hän käänsi päätänsä ja kipu tulvi hänen tajuntaansa. Vasta nyt hän tajusi kuinka huono olo hänellä oli. Häntä oksetti ja päässä jyskytti.
-”Onko olo yhtään parantunut?” ääni hänen vierestään kysyi.
-”Olo on kuin titaanin alle jääneellä” Michael sanoi vaikeroiden.
-”Ei ihme. Sinulla oli ainakin tusinan verran panssarin lävistäneita haavoja. Annan sinulle uuden annoksen kipulääkettä, sen pitäisi lievittää kipuja.” ääni kuului nyt lähempää ja melkein hänen yläpuoleltaan. Samalla Michael tunsi, kuinka kivut katosivat. Hänelle tuli oikeastaan hyvä olo ja häntä alkoi unettaa. Lopulta silmät sulkeutuivat ja kaikki meni pimeäksi.
Päivän kuluttua hän heräsi uudestaan yhtä kirkkaassa paikassa. Hän raoitti silmiään ja näki hahmon touhuavan jotain hänen kädelleen.
-”Mitä sinä teet Michael kysyi?” Michael kysyi ja siirsi kättänsä pois, mutta tuntui kuin se ei olisi totellut kunnolla.
-”Älä pelästy.”, tuttu ääni sanoi hänen toisella puolelaan. Michael tunnisti äänen samaksi, jonka hän oli kuullut viime kerralla.
-"Älä ihmettele jos olo tuntuu tämän operaation jälkeen vähän oudolta.", ääni jatkoi.
- "Minkä operaation?"Michael kysyi ja ajatukset tulvivat hänen päähänsä.
-”Älä nyt pelästy, mutta toinen kätesi on ambutoitu.”, ääni sanoi rauhallisesti. Michael oli kuin nuijalla lyöty. Hän ei voinut uskoa , että hänellä ei ollut enään kättä. Sekavat tunteet nousivat häneen ja kysymykset valtasivat hänen mielensä.
-”Enkö pääse enään kentälle?” Michael sai vaivoin sanotuksi.
-”Pääset. Jouduimme kasvataa sinulle uuden käden ja se ei ole vielä kasvanut täyteen kuntoonsa.”, ääni jatkoi samalla rauhallisella äänellä.
-” Nyt sinun tehtäväsi on vain levätä muutama päivä. Jos sinut olataisiin saatu vain tuntia myähemmin hoitoon olisit kuollut veren hukkaan. Mutta nyt minun pitää mennä komentohuoneeseen.”, ääni sanoi vain nämä sanat enään ja poistui huoneesta.
Michaelin valtasi helpoitus, että hän pääsisi vielä kentälle ja ei kuolisi. Tyytyväisenä hän sulki ainakin tonnin painavat silmänsä ja nukahti silkasta väsymyksestä.
Ja taas tarina jatkuu. Toivottavasti pidätte lukemastanne.
Michael raotti silmiään ja kirkas valo tulvi hänen silmiinsä. Hänen oli pakko laittaa silmät takaisin kiinni. Michael raoitti silmiään uudestaan varovasti ja hetken päästä alkoi jo eroittaa eri asioita. Hän kuuli, kun jossain hänen vasemmalla puolellaan avautui ovi ja joku astui sisään. Hän käänsi päätänsä ja kipu tulvi hänen tajuntaansa. Vasta nyt hän tajusi kuinka huono olo hänellä oli. Häntä oksetti ja päässä jyskytti.
-”Onko olo yhtään parantunut?” ääni hänen vierestään kysyi.
-”Olo on kuin titaanin alle jääneellä” Michael sanoi vaikeroiden.
-”Ei ihme. Sinulla oli ainakin tusinan verran panssarin lävistäneita haavoja. Annan sinulle uuden annoksen kipulääkettä, sen pitäisi lievittää kipuja.” ääni kuului nyt lähempää ja melkein hänen yläpuoleltaan. Samalla Michael tunsi, kuinka kivut katosivat. Hänelle tuli oikeastaan hyvä olo ja häntä alkoi unettaa. Lopulta silmät sulkeutuivat ja kaikki meni pimeäksi.
Päivän kuluttua hän heräsi uudestaan yhtä kirkkaassa paikassa. Hän raoitti silmiään ja näki hahmon touhuavan jotain hänen kädelleen.
-”Mitä sinä teet Michael kysyi?” Michael kysyi ja siirsi kättänsä pois, mutta tuntui kuin se ei olisi totellut kunnolla.
-”Älä pelästy.”, tuttu ääni sanoi hänen toisella puolelaan. Michael tunnisti äänen samaksi, jonka hän oli kuullut viime kerralla.
-"Älä ihmettele jos olo tuntuu tämän operaation jälkeen vähän oudolta.", ääni jatkoi.
- "Minkä operaation?"Michael kysyi ja ajatukset tulvivat hänen päähänsä.
-”Älä nyt pelästy, mutta toinen kätesi on ambutoitu.”, ääni sanoi rauhallisesti. Michael oli kuin nuijalla lyöty. Hän ei voinut uskoa , että hänellä ei ollut enään kättä. Sekavat tunteet nousivat häneen ja kysymykset valtasivat hänen mielensä.
-”Enkö pääse enään kentälle?” Michael sai vaivoin sanotuksi.
-”Pääset. Jouduimme kasvataa sinulle uuden käden ja se ei ole vielä kasvanut täyteen kuntoonsa.”, ääni jatkoi samalla rauhallisella äänellä.
-” Nyt sinun tehtäväsi on vain levätä muutama päivä. Jos sinut olataisiin saatu vain tuntia myähemmin hoitoon olisit kuollut veren hukkaan. Mutta nyt minun pitää mennä komentohuoneeseen.”, ääni sanoi vain nämä sanat enään ja poistui huoneesta.
Michaelin valtasi helpoitus, että hän pääsisi vielä kentälle ja ei kuolisi. Tyytyväisenä hän sulki ainakin tonnin painavat silmänsä ja nukahti silkasta väsymyksestä.
Ja taas tarina jatkuu. Toivottavasti pidätte lukemastanne.
