Doleg Rautahakun seikkailut-ensimmäinen luku
Lähetetty: Ke 26.05.2004 18:56
ensimmäinen luku
Ja jälleen eräänä päivänä Doleg heräsi, nousi ylös muhkuraisesta vuoteestaan, puki päällysvaatteet ylleen ja meni pubiin oluelle ja aamiaiselle. Synkkä pilvivalli velloi yhä Karaz-a-Karakin linnoituksen yllä. Pubissa oli tungosta ja siellä täällä tapeltiin. Dolegista se oli harvinaisen kummallista, sillä juurihan oltiin saatu vakuuttavia tietoja, että Rottakansa ja örkit hyökkäisivät Karaz-a-Karakin kaupunginomaiselle linnoitukselle.
Hän haki tiskiltä oluen ja leivän ja alkoi syödä ennen kuin ehti istuakaan. Lopulta hän sai penkin takamuksensa alle, ja alkoi kiinostuneena seurata kahden kääpiön rajuksi kehkeytynyttä tappelua. Jotkut typerykset olivat jo heti aamusta ryypänneet itsensä humalaan, ja nyt kannustivat riehakkaina tappelijoita. Toinen, keltapartainen ja -hiuksinen tinttasi toiselta nenän verille. Katsojat hurrasivat. Doleg pudisteli päätään. Samassa raivoavat tappelupukarit kaatuivat ja jäivät kieriskelemään lattialle ärjyvänä ja huitovana myttynä. "Tehkääs tietä, tehkääs tietä", joku huuteli takaovelta päin. Paksu kääpiö lyllersi suuri tynnyri sylissään tappelijoita kohti. Doleg riensi auttamaan, ja hetken päästä he kumosivat tynnyrillisen jäätävää vettä tappelijoiden niskaan.
Doleg katsoi velvollisuutensa tehdyksi ja ahmaisi leivän ja kulautti lopun oluen kurkkuunsa ja lähti pihalle.
Oli alkanut sataa. Vesi ropisi ja valui pitkin katukiviä. Mutta Doleg huomasi, että jotakin muutakin valui maassa. Se oli punaista, eikä siitä voinut erehtyä; se oli verta. Synkät ajatukset valtasivat hänen mielensä, eikä kulunut aikaakaan, kun hän oli jo hakenut sotilasvarusteensa. Pahaksi onneksi joku oli ryöstänyt hänen kirveensä.Hän henkäisi syvään ja ryntäsi rankkasateeseen. Hän katsoi molemmin puolin katua. Ei ketään. Mutta veden liuottama verivana oli sitäkin sakeampi.Doleg lähti seuraamaan sitä. Se tuli nurkkauksen takaa. Doleg kääntyi.
Kaksi hekottelevaa, kirkuvaa ja rumaa örkkiä seisoi kadulla.Maassa lojui kääpiö, jolta oli hakattu pää ja kädet irti. Raivo valtasi Dolegin.Hän ryntäsi niin nopeasti kuin vain pienillä jaloillaan pystyi örkkejä kohti, jotka eivät ilmeisesti vieläkään olleet huomanneet häntä, ja kumautti toista täydellä voimallaan kasvoihin. Örkin nenä ( jos sitä nyt nenäksi voi kutsua - pari viiltoa oudon möykyn päällä - ) rutsahti inhottavasti. Doleg ei jäänyt epäröimään, vaan löi sitä, tällä kertaa ohimoon.Örkki kaatui tajuttomana maahan. Samalla Doleg tunsi kivun polttavan vasenta olkapäätään. Hän ehti nopeasti vilkaista sitä ennen kuin kävi toisen kimppuun. Huonosti tähdätty isku ei ollut murtanut panssaripaitaa, mutta oli silti saanut aikaan kivuliaan haavan. Doleg nappasi kääpiöksi erittäin sukkelalla liikkeellämaassa lojuvan hakun, ja lyödä täräytti sillä örkkiä päähän.
Örkki lensi kapean kujan seinää vasten. Sen kypärä oli tohjona ja se otti sen pois päästään. Sen päässä oli syvä avohaava, joka ei ollut kuitenkaan tappanut lujatekoista örkkiä. Hän löi uudestaan, ja nyt örkki kaatui kallo murskana maahan. Doleg lähti kulkemaan eteenpäin. Adrenadiili kulki nyt hyvää vauhtia hänen suonissaan, eikä hän tyytyisi kahteen örkkiin. Ei todellakaan.
Ja jälleen eräänä päivänä Doleg heräsi, nousi ylös muhkuraisesta vuoteestaan, puki päällysvaatteet ylleen ja meni pubiin oluelle ja aamiaiselle. Synkkä pilvivalli velloi yhä Karaz-a-Karakin linnoituksen yllä. Pubissa oli tungosta ja siellä täällä tapeltiin. Dolegista se oli harvinaisen kummallista, sillä juurihan oltiin saatu vakuuttavia tietoja, että Rottakansa ja örkit hyökkäisivät Karaz-a-Karakin kaupunginomaiselle linnoitukselle.
Hän haki tiskiltä oluen ja leivän ja alkoi syödä ennen kuin ehti istuakaan. Lopulta hän sai penkin takamuksensa alle, ja alkoi kiinostuneena seurata kahden kääpiön rajuksi kehkeytynyttä tappelua. Jotkut typerykset olivat jo heti aamusta ryypänneet itsensä humalaan, ja nyt kannustivat riehakkaina tappelijoita. Toinen, keltapartainen ja -hiuksinen tinttasi toiselta nenän verille. Katsojat hurrasivat. Doleg pudisteli päätään. Samassa raivoavat tappelupukarit kaatuivat ja jäivät kieriskelemään lattialle ärjyvänä ja huitovana myttynä. "Tehkääs tietä, tehkääs tietä", joku huuteli takaovelta päin. Paksu kääpiö lyllersi suuri tynnyri sylissään tappelijoita kohti. Doleg riensi auttamaan, ja hetken päästä he kumosivat tynnyrillisen jäätävää vettä tappelijoiden niskaan.
Doleg katsoi velvollisuutensa tehdyksi ja ahmaisi leivän ja kulautti lopun oluen kurkkuunsa ja lähti pihalle.
Oli alkanut sataa. Vesi ropisi ja valui pitkin katukiviä. Mutta Doleg huomasi, että jotakin muutakin valui maassa. Se oli punaista, eikä siitä voinut erehtyä; se oli verta. Synkät ajatukset valtasivat hänen mielensä, eikä kulunut aikaakaan, kun hän oli jo hakenut sotilasvarusteensa. Pahaksi onneksi joku oli ryöstänyt hänen kirveensä.Hän henkäisi syvään ja ryntäsi rankkasateeseen. Hän katsoi molemmin puolin katua. Ei ketään. Mutta veden liuottama verivana oli sitäkin sakeampi.Doleg lähti seuraamaan sitä. Se tuli nurkkauksen takaa. Doleg kääntyi.
Kaksi hekottelevaa, kirkuvaa ja rumaa örkkiä seisoi kadulla.Maassa lojui kääpiö, jolta oli hakattu pää ja kädet irti. Raivo valtasi Dolegin.Hän ryntäsi niin nopeasti kuin vain pienillä jaloillaan pystyi örkkejä kohti, jotka eivät ilmeisesti vieläkään olleet huomanneet häntä, ja kumautti toista täydellä voimallaan kasvoihin. Örkin nenä ( jos sitä nyt nenäksi voi kutsua - pari viiltoa oudon möykyn päällä - ) rutsahti inhottavasti. Doleg ei jäänyt epäröimään, vaan löi sitä, tällä kertaa ohimoon.Örkki kaatui tajuttomana maahan. Samalla Doleg tunsi kivun polttavan vasenta olkapäätään. Hän ehti nopeasti vilkaista sitä ennen kuin kävi toisen kimppuun. Huonosti tähdätty isku ei ollut murtanut panssaripaitaa, mutta oli silti saanut aikaan kivuliaan haavan. Doleg nappasi kääpiöksi erittäin sukkelalla liikkeellämaassa lojuvan hakun, ja lyödä täräytti sillä örkkiä päähän.
Örkki lensi kapean kujan seinää vasten. Sen kypärä oli tohjona ja se otti sen pois päästään. Sen päässä oli syvä avohaava, joka ei ollut kuitenkaan tappanut lujatekoista örkkiä. Hän löi uudestaan, ja nyt örkki kaatui kallo murskana maahan. Doleg lähti kulkemaan eteenpäin. Adrenadiili kulki nyt hyvää vauhtia hänen suonissaan, eikä hän tyytyisi kahteen örkkiin. Ei todellakaan.
