Doleg Rautahakun seikkailut-kolmas luku(korjattu)
Lähetetty: To 27.05.2004 20:21
kolmas luku
Doleg katseli hetken taistelua vain yksi ajatus mielessään: Hälytys oli tehty - he olivat pelastuneet. Mutta sitten järki tavoitti jälleen hänet ja hänkin syöksähti taisteluun mukaan. Oli hieman hankalaa tunkeutua suuren kääpiörivistön läpi, kun kaikki muut olivat vähintäänkin yhtä innostuneita kuin hän tappamaan örkkejä ja rottia. Mutta, kuten arvata saattaa, Doleg pääsi lopulta muiden ohi suoraan taisteluun. Hän survaisi välittömästi ensimmäisen silmään osuvan örkin vatsan auki. Taistelu eteni. Kääpiöitä kuoli, mutta sitäkin enemmän vihollisia. Kaikki paitsi Doleg olivat kuolleet ensimmäisestä rivistä. Örkkejä tulvi jo sivukaduiltakin. Doleg katsoi järkevämmäksi mennä sinne, sillä siellä voisi vihollisen hoidella yhden kerrallaan. Hän hölkytti kapealle kujalle ja isku, joka oli tähdätty häneen ajautuikin hänen takanaan seisovaan kääpiöön. Doleg huomasi joutuneensa vastakkain yhden rottapomon kanssa. Sen huomasi siitä, että sillä oli muita vähemmän rääsyiset vaatteet ja hassu kuvio rinnuksessa. Doleg alkoi mäiskiä hakullaan sitä, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi, sillä rotta oli päästä varpaisiin paksun panssaripaidan peitossa. Nyt se iski. Doleg arveli hetkensä koittaneen.
Hän tunsi jotakin oikeassa olkapäässään. Doleg olisi nauranut jos tilanne olisi toinen; vaikka rotta ei osannut käytellä asetta, se oli iskenyt suoraan juuri umpeutuneeseen haavaan. Se koitui sen kohtaloksi. Doleg murahti ensin ja sitten karjaisi. Rottaa alkoi pelottaa. Sitten Doleg tunsi mahtavan vahvuuden virtaavan suonissaan. Se oli ollut jokaisen hänen sukunsa jäsenellä; kun he kunnolla suuttuivat, ei heitä mikään voinut pysäyttää. "RAAAH!!" hän karjui ja iski sitten; kerran, kahdesti, kolmasti. Hänen hakkunsa oli yhtä sumua. Eikä aikaakaan, kun rotta olikin jo muusia. Doleg huohotti raskaasti. Hänen edessään oli jono örkkejä ja rottia. "No?" mörisi kääpiö. "Haluaako joku muukin?" hän kysyi ja alkoi murista. Vaikkeivät viholliset ymmärtäneet hänen kieltään, hänen tarkoituksensa näytti tulleen sitäkin selvemmäksi. Loput pakenivat.
Parin tunnin kuluttua viholliset vetäytyivät ja pakenivat. Kääpiöt syytivät varsijousen vasamia ja kirouksia näiden niskaan. Lopulta ainoat äänet olivat haavoittuneiden voihkinta, vaimea keskustelu ja yhä jatkuvan rankkasateen ropina heidän niskaansa. Haavoittuneet vietiin Karaz-a-Karakin varsinaisen kaupungin sairaalaosastolle parannettaviksi. Noin tunnin kuluttua tärkeän näköinen lähettiläs tuli hänen luokseen ja sanoi: "Teitä kaivataan kokoushuoneessa, herra Rautahakku." Dolegia kummastutti. Mistä lähettiläs sen nimen oli repäissyt? "Haluavat varmaankin kiittää teitä", jatkoi kääpiö. " Te teitte melkoisen urotyön, surmasitte kuulemma kaksikymmentä örkkiä matkalla tekemään hälytystä" Doleg aikoi hetken sanoa, ettei tappanut kuin seitsemän, mutta tyytyi vain nyökkäämään ja lähtemään Karaz- a- Karakin varsinaiseen kaupunkiin kokoushuonetta kohti. Se oli yhdessä alimmista kerroksista. Doleg astui sinne sisään. Siellä oli useita linnanherroja ja sotasankareita. Doleg kumarsi syvään, ennen kuin istui viimeiselle vapaalle paikalle; kokoukseen ei ilmeisesti huolittu muita. Ensimmäisenä avasi suunsa häntä vastapäätä istuva kääpiö. " Ensimmäisenä haluaismme kiittää teitä, herra Rautahakku", hän sanoi. Taas Dolegia kummastutti. Hänestä käytettiin jälleen tuota hassua nimitystä. " Tehän nimittäin pelastitte koko kaupungin. Ilman teitä olisimme varmasti tajunneet liian myöhään hyökkäyksen", jatkoi kääpiö. "Mistä nouseekin esiin kysymys"; sanoi toinen, äreänpuoleinen kääpiö Dolegin vasemmalta puolelta. Äreydestä ja Pitkästä oranssista parrasta ja -hiuksista huomasi, että tämä saattoi olla Demoninsurma, harvinainen arvonimi kääpiölle. " Kuinka örkit ja rotat pääsivät voittamattoman muurimme yli ja vartijoiden sekä vielä Samoojienkin ohi?" Dolegin oli pakko hymyillä; kokous alkoi hänen kannaltaan varsin hyvin.
"Mitä luultavammin ne ovat kaivaneet reitit muurien alta kaupunkiimme", sanoi yksi tukeva kääpiö. Sitten syntyi lievä mekkala jota jatkui puolisen tuntia, jonka päätyttyä oltiin yksimielisiä siitä, että Samoojat oltiin tapettu, ja reitit muurien ohi oli kaivettu niiden alta. Tuntien mittaisen kokouksen päätyttyä oltiin päätetty kostaa kiireimmän kaupalla örkeille, ja ajaa na lopullisesti pois Karaz-a-Karakin ympäristöstä. Sinä iltana Doleg meni nukkumaan harvinaisen levottomana. Hän näki synkkiä unia, joissa örkit polttivat maita ja tappoivat kaiken tieltään. Sitten hän oli unissaan uudestaan verisellä kadulla. Hän kääntyi nurkan taakse ja sieltä tuli örkki, joka löi tämän pään poikki.
Doleg heräsi hätkähtäen oljillaan. Hän makasi lopun yötä valveilla eikä saanut enää unta.Aamulla hän oli kuitenkin virkeä ja meni aamiaiselle pubiin. Tänäänkin siellä oli tungosta, mutta ei sentään tappeluja. Doleg poistui pubista noin puolen tunnin päästä hyvin mielin ja kylläisenä.
Doleg katseli hetken taistelua vain yksi ajatus mielessään: Hälytys oli tehty - he olivat pelastuneet. Mutta sitten järki tavoitti jälleen hänet ja hänkin syöksähti taisteluun mukaan. Oli hieman hankalaa tunkeutua suuren kääpiörivistön läpi, kun kaikki muut olivat vähintäänkin yhtä innostuneita kuin hän tappamaan örkkejä ja rottia. Mutta, kuten arvata saattaa, Doleg pääsi lopulta muiden ohi suoraan taisteluun. Hän survaisi välittömästi ensimmäisen silmään osuvan örkin vatsan auki. Taistelu eteni. Kääpiöitä kuoli, mutta sitäkin enemmän vihollisia. Kaikki paitsi Doleg olivat kuolleet ensimmäisestä rivistä. Örkkejä tulvi jo sivukaduiltakin. Doleg katsoi järkevämmäksi mennä sinne, sillä siellä voisi vihollisen hoidella yhden kerrallaan. Hän hölkytti kapealle kujalle ja isku, joka oli tähdätty häneen ajautuikin hänen takanaan seisovaan kääpiöön. Doleg huomasi joutuneensa vastakkain yhden rottapomon kanssa. Sen huomasi siitä, että sillä oli muita vähemmän rääsyiset vaatteet ja hassu kuvio rinnuksessa. Doleg alkoi mäiskiä hakullaan sitä, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi, sillä rotta oli päästä varpaisiin paksun panssaripaidan peitossa. Nyt se iski. Doleg arveli hetkensä koittaneen.
Hän tunsi jotakin oikeassa olkapäässään. Doleg olisi nauranut jos tilanne olisi toinen; vaikka rotta ei osannut käytellä asetta, se oli iskenyt suoraan juuri umpeutuneeseen haavaan. Se koitui sen kohtaloksi. Doleg murahti ensin ja sitten karjaisi. Rottaa alkoi pelottaa. Sitten Doleg tunsi mahtavan vahvuuden virtaavan suonissaan. Se oli ollut jokaisen hänen sukunsa jäsenellä; kun he kunnolla suuttuivat, ei heitä mikään voinut pysäyttää. "RAAAH!!" hän karjui ja iski sitten; kerran, kahdesti, kolmasti. Hänen hakkunsa oli yhtä sumua. Eikä aikaakaan, kun rotta olikin jo muusia. Doleg huohotti raskaasti. Hänen edessään oli jono örkkejä ja rottia. "No?" mörisi kääpiö. "Haluaako joku muukin?" hän kysyi ja alkoi murista. Vaikkeivät viholliset ymmärtäneet hänen kieltään, hänen tarkoituksensa näytti tulleen sitäkin selvemmäksi. Loput pakenivat.
Parin tunnin kuluttua viholliset vetäytyivät ja pakenivat. Kääpiöt syytivät varsijousen vasamia ja kirouksia näiden niskaan. Lopulta ainoat äänet olivat haavoittuneiden voihkinta, vaimea keskustelu ja yhä jatkuvan rankkasateen ropina heidän niskaansa. Haavoittuneet vietiin Karaz-a-Karakin varsinaisen kaupungin sairaalaosastolle parannettaviksi. Noin tunnin kuluttua tärkeän näköinen lähettiläs tuli hänen luokseen ja sanoi: "Teitä kaivataan kokoushuoneessa, herra Rautahakku." Dolegia kummastutti. Mistä lähettiläs sen nimen oli repäissyt? "Haluavat varmaankin kiittää teitä", jatkoi kääpiö. " Te teitte melkoisen urotyön, surmasitte kuulemma kaksikymmentä örkkiä matkalla tekemään hälytystä" Doleg aikoi hetken sanoa, ettei tappanut kuin seitsemän, mutta tyytyi vain nyökkäämään ja lähtemään Karaz- a- Karakin varsinaiseen kaupunkiin kokoushuonetta kohti. Se oli yhdessä alimmista kerroksista. Doleg astui sinne sisään. Siellä oli useita linnanherroja ja sotasankareita. Doleg kumarsi syvään, ennen kuin istui viimeiselle vapaalle paikalle; kokoukseen ei ilmeisesti huolittu muita. Ensimmäisenä avasi suunsa häntä vastapäätä istuva kääpiö. " Ensimmäisenä haluaismme kiittää teitä, herra Rautahakku", hän sanoi. Taas Dolegia kummastutti. Hänestä käytettiin jälleen tuota hassua nimitystä. " Tehän nimittäin pelastitte koko kaupungin. Ilman teitä olisimme varmasti tajunneet liian myöhään hyökkäyksen", jatkoi kääpiö. "Mistä nouseekin esiin kysymys"; sanoi toinen, äreänpuoleinen kääpiö Dolegin vasemmalta puolelta. Äreydestä ja Pitkästä oranssista parrasta ja -hiuksista huomasi, että tämä saattoi olla Demoninsurma, harvinainen arvonimi kääpiölle. " Kuinka örkit ja rotat pääsivät voittamattoman muurimme yli ja vartijoiden sekä vielä Samoojienkin ohi?" Dolegin oli pakko hymyillä; kokous alkoi hänen kannaltaan varsin hyvin.
"Mitä luultavammin ne ovat kaivaneet reitit muurien alta kaupunkiimme", sanoi yksi tukeva kääpiö. Sitten syntyi lievä mekkala jota jatkui puolisen tuntia, jonka päätyttyä oltiin yksimielisiä siitä, että Samoojat oltiin tapettu, ja reitit muurien ohi oli kaivettu niiden alta. Tuntien mittaisen kokouksen päätyttyä oltiin päätetty kostaa kiireimmän kaupalla örkeille, ja ajaa na lopullisesti pois Karaz-a-Karakin ympäristöstä. Sinä iltana Doleg meni nukkumaan harvinaisen levottomana. Hän näki synkkiä unia, joissa örkit polttivat maita ja tappoivat kaiken tieltään. Sitten hän oli unissaan uudestaan verisellä kadulla. Hän kääntyi nurkan taakse ja sieltä tuli örkki, joka löi tämän pään poikki.
Doleg heräsi hätkähtäen oljillaan. Hän makasi lopun yötä valveilla eikä saanut enää unta.Aamulla hän oli kuitenkin virkeä ja meni aamiaiselle pubiin. Tänäänkin siellä oli tungosta, mutta ei sentään tappeluja. Doleg poistui pubista noin puolen tunnin päästä hyvin mielin ja kylläisenä.
Mutta itse tarina oli taasen aivan menevä, ellei parempikin. Kerronta toimi, ja hommassa on tietty asenne. Mutta vielä yhden epäkohdan huomasin...