Alokas Friedman: Koko tarina
Lähetetty: Pe 28.05.2004 18:18
Tässä olisi ensimmäinen 40:k tarinani kokonaisuudessaan
Alokas Friedman
William Friedman katseli kaihoisasti Valkyyrian pienestä ikkuna-aukosta avautuvaa näkymää. Valkoiset pilvenhattarat leijuivat kevyen näköisesti vaaleansinistä taivasta vasten. Välillä pilvien välistä paljastui kaistale maata, jossa saatoi erottaa likaisenharmaita rakennuksia. Taustalla erottui koneen moottorien tasainen melu. William nojautui taaksepäin ja kiristi vielä varmuuden vuoksi selässään roikkuvan painavan laskuvarjon vyötä. Solki naksahti ja William tunsi keuhkojensa puristuvan kasaan nahkavyön puristuksesta. Tämä sai Williamin haukkomaan henkeään ja yskimään kovaäänisesti. Hän yritti tukahduttaa yskänpuuskan saadessaan halveksivan katseen vieressään istuvalta kersantti Krogerilta.
"Ei sillä vyöllä ole tarkoitus itseään kuristaa" Kroger mutisi puoliääneen Williamille, joka ei viitsinyt edes vastata.
Muutenkin koko osaston hermot näyttivät olevan todella kireällä. Suurelle osalle, William mukaan lukien, tämä olisi heidän ensimmäinen laskuvarjohyppynsä. Jo pelkkä rintamalle lähteminen pelotti useita miehiä, saati että se piti tehdä heille ennestään tuntemattomalla tavalla. Suuri osa miehistä näytti vain istuvan kankeina penkeillään odottaen mitä tuleman piti. Heidän silmistään kuvastui pelko, he eivät tienneet minne heidät tiputettaisiin tai mitä heidän piti siellä tehdä. Miehillä oli allaan kahden viikon raskas pikasotilaskoulutus, sillä miehiä tarvittiin rintamalle nopeasti, tässä vaiheessa koulutus oli sivuseikka.
"Tarkastakaa aseenne ja varusteenne" Kroger huusi moottorien metelin läpi.
William tutki huolellisesti hänelle annetun käytetyn, kolhuja täynnä olevan, mutta toimivan laskiväärin. Todetessaan sen moitetteettomaksi hän kiinnitti sen tiukasti laskuvarjosta roikkuvaan nahkalenkkiin ja päästi kiväärin roikkumaan vapaasti. Lenkki kuitenkin katkesi naksahtaen ja päästi kiväärin tippumaan kolisten metallilattialle. Koko ryhmä kääntyi katsomaan Williamia, joka oli täysin hämillään tilanteesta.
"Kiinnitä se ase kunnolla, Friedman" ärjyi Kroger tuiman näköisenä.
"Jos tuo olisi ollut meltapommi, niin makaisimme paistettuina tuossa lattialla" Kroger lisäsi ja siirtyi sitten kiinnittämään omaa kivääriään ja miekkaansa. William nosti kiväärinsä nopeasti ja sitoi sen kiini jäljelläolevilla lenkinpätkillä niin tiukasti kuin sai.
"Pysykää hypyn aikana rauhallisina ja muistakaa mitä teille on opetettu" Kroger karjui silmissään vakava katse.
"Meillä ei ole ollut radioyhteyttä alas, joten ensitöiksemme selvitämmä tilanteen alhalla" Kroger jatkoi.
"Paikalla pitäisi olla Cadian kahdeksas ja yhdeksästoista jalkaväkirykmentti, sekä kymmenes panssariprikaati ja tykistöä" hän jatkoi.
"Olkoon keisari kanssamme" Kroger huusi ja avasi valkyyrian lattialuukun, johon alkoi ohjata sotilaita jatkuvalla syötöllä. William oli ensimmäisten joukossa. Hän vetäisi luukun reunalla syvään henkeä ja empi hetken katsellessaan pitkää pudotusta maahan.
"Helvetti! Ala mennä Friedman" Kroger ärjähti kärsimättömänä ja tönäisi Williamin pitkään pudotukseen.
William tunsi kuinka hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun hänen tippuessaan alaspäin. Korvissa kuului vain suhinaa. Hänen henkensä tuntui salpautuvan ja vatsaa kouristi. William hapuili paniikissa laskuvarjon aukaisunarua, mutta sitä ei tuntunut löytyvän. Vihdoin hänen kätensä tavoitti narun, josta William vetäisi täysin voimin, jolloin hän kuuli varjon aukeavan kaukana takanaan. William tunsi kuinka hänen vahtinsa yht´äkkiä hiljeni ja pian hän leijaili siedettävällä nopeudella alaspäin, mutta jokin jatkoi matkaansa kovaa vauhtia kohti maata hänen alapuolellaan. William yritti tähyillä esinettä kunnes tunnisti sen muodosta. Kauhuissaan hän kääni laskuvarjoreppuaan nähdekseen juuri sen mitä mitä hän oli pelännyt. Vain tyhjä nahkanauhat lepattivat ilmavirrassa, paikalla jossa vielä äskettäin oli ollut hänen laskiväärinsä, joka jatkoi matkaansa kovaa vauhti kohti maata. Sen löytämisestä ei William enää elätellyt toiveita. Aseen menettäminen ei tiennyt koskaan hyvää varsinkaan jos oli menossa taisteluun ensimmäistä kertaa. William yritti kuitenkin niellä paniikin ja ottaa rauhallisesti, vaikka sydän hakkasi hänen rinnassaan kiivaaseen tahtiin. Hän näki kuitenkin maan lähestyvän uhkavasti ja alkoi katselemaan sopivaa laskeutumispaikkaa. Taivaalta käsin erotti helposti juoksuhaudat, jotka kiemurtelivat alhalla maassa kuin käärmeet. Kauempana sinistä taivaanrantaa vasten näkyivät hänen toverinsa, jotka leijailivat ilmassa kuin paperinpalaset. He laskeutuisivat kauemmas, mutta William voisi etsiä oman joukkueensa myöhemmin.
William oli jo niin lähellä maata, että hän erotti juoksuhaudoissa liikkuvat kaartilaiset ja kuuli aseiden korviahuumavan melun. Nyt hän oli jo vaarallisen lähellä maata, vielä parisenkymmentä metriä maahan. William jännitti lihaksensa ja laskeutui pehmeästi juoksuhaudan pohjalle. Hänen saappaansa upposivat varsiaan myöten mutaiseen liejuun, joksi juoksuhaudan pohja oli tamppautunut sotilaiden kulkiessa siitä. William nappasi vyölään olevasta nahkatupesta terävän taisteluveitsen ja leikkasi laskuvarjon nahkanarut poikki parilla nopealla viillolla, jääden keräämään kaiken tarpeellisen laskvarjorepustaan.
"Maahan!" kuului huuto hänen edestään.
Ennenkuin William ehti reagoida mitenkään, juoksuhautaan hyppäsi kymmenisen miestä, joista yksi tyrkkäsi Williamin rähmälleen upottavaan liejuun. William tunsi haisevan liejun tukkivan hänen suunsa ja nenänsä. William nousi liejusta haukkoen henkeään, jolloin valtava räjähdys lukitsi hänen korvansa. Hän tunsi kuinka paineaalto osui hänen kasvoihinsa ja lennätti kirvelevää hiekkaa hänen silmiinsä. William yritti huutaa, mutta ei kuullut ääntään, lopulta hän painoi päänsä takaisin liejuun, rukoillen keisarilta että tämä loppuisi. William oli jo lähellä pyörtymistä, kun hänet vetäistiin ylös liejusta. William tunsi kuinka hän tärisi pelosta, mutta uskalsi avata viimein silmänsä. Hän tuijotti suoraan silmiin sotilasta, joka oli tuupannut hänet nurin. William yritti puhua, mutta ääntä ei tullut
"Hukkasin aseeni, mistä saan uuden?" William huusi, mutta ei edelleenkään kuullut omaa ääntään.
Ilmeisesti miehet kuitenkin ymmärsivät ja alkoivat viittilöidä juoksuhaudan seinässä olevaa korsua kohden. Miesten suut liikkuivat, mutta William kuuli vain kovaäänistä suhinaa. Hän alkoi kuitenkin kahlaamaan liejussä kohti korsua,pitäen päänsä kuitenkin visusti alhaalla.
Kahlatessa hänen korvansa alkoivat vinkua kovaäänisesti ja pian kuului kova paukahdus, joka avasi ne lopullisesti. William tunsi kivun viiltävän vasenta korvaansa, josta hän huomasi vuotavan verta. Korvaansa pidellen hän syöksyi sisään korsun ovesta. Korsun katosta roikkui yksinäinen hehkulamppu, joka valaisi pienen korsun lähes kokonaan. Seinille oli pinottu paljon aselaatikoita, joihin oli painettu mustalla kaksipäinen kotka, imperiumin tunnus. Korsun keskellä oli yksinäinen pöytä, johon oli levitetty alueen karttoja. Pöydän ääressä istui upseerin univormuun pukeutunut mies joka huusi vihaisesti komentoja lattialla lojuvaan radioon. William muisti heidän komentonsa ja kysyi arasti radiomieheltä:
"Mikä on tilanne?, herra upseeri"
Mies mulkaisi Williamia kerran ja vastasi vihaisella äänellä
"Todella huono, ne tulevat kohta läpi"
Juuri silloin kova räjähdys vavisutti korsua tiputtellen hiekkaa sen katosta Williamin ja upseerin päälle.
Upseeri ei ollut huomaavinaankaan räjähdystä vaan jatkoi karjumista radioon, josta kuului vähän väli rätisevää puhetta.
"Valmistaudu rynnäkköön, tykistö on asemissa" Upseeri sanoi Williamille.
"Menemme täyslaidallisen jälkeen niiden linjojen läpi" Hän jatkoi ja huusi samalla radioon:
"Tulta! Murskatkaa keisarin viholliset!"
William kuuli kuinka heidän takaansa kuului tykistön lähtölaukaukset, ensimmäisten ammusten osuessa maalehinsa koko taistelukenttä tärisi ja räjähdykset sekä miesten huudot kaikuivat korsun sisälle. William piteli vasenta korvaansa jota vihloi, samalla koettaen estää katosta tippuvan hiekan menemistä silmiin. Ammuttuaan laukauksensa tykit vaimenivat ja korsun täytti syvä hiljaisuus.
Yht´äkkiä radiosta kuului rätisevää puhetta
"Ne vetäytyvät taaksepäin, vallatkaa niiden asemat"
"Sinä lähdet rynnäkköön tämän kanssa" sanoi upseeri ja viskasi Williamille uuttuuttaan kiiltelevän laskiväärin ja pari lipasta, jotka hän oli nostanut laatikosta. William pokkasi kiitokseksi ja lähti kömpimään mutaista juoksuhautaan pitkin kohti etulinjaa...
William kahlasi upottavassa mudassa kohti juoksuhaudan reunaa, varoen upottamasta uutta laskivääriään vetiseen liejuun. Taustalta kuuluivat etulinjaan pyrkivien miesten huudot ja satunnaiset räjähdykset, jotka vähänkin lähemmäs osuessaan vihlaisivat kivuliaasti Williamin vasenta korvaa, jonka verenvuodon hän oli saanut melkein tyrehtymään. Päästyään juoksuhaudan reunalle, William tiputtautui kömpelösti alas, loukaten polvensa mudan seassa olleeseen kiveen.
Juoksuhaudassa oli viitisen sotilasta joille ryhmän kersantti piti rohkaisupuhetta tiukan näköisenä.
"Nyt on aika vallata asemamme takasin, juoskaa niin kovaa kuin pystytte ja älkää pysähtykö missään nimessä" Kersantti sanoi kovalla äänellä, luoden samalla silmäyksen jokaisen hänen ympärilleen kerääntyneeseen sotilaaseen.
"Keisari suojelee meitä, joten suojelkaamme mekin häntä" Kersantti sanoi ja alkoi kiivetä ylös juoksunhaudan mutaista reunaa, ryhmä kintereillään.
William aikoi seurata heitä, kunnes havahtui äänen joka huusi
"Sinä siellä, tule nyt helvetissä auttamaan"
Silloin William näki oikealla puolellaan lääkintämiehen, joka yritti rauhoitella maassa makaavaa sotilasta, joka oli yltäpäältä mudan ja veren peitossa.
William kahlasi lääkintämiehen luo, silloin hän näki tilanteen koko karmeudessaan. Haavoittuneen miehen molemmat jalat ja yläruumis olivat täynnä veitsenteräviä kranaatinsirpaleita, jotka olivat repineet miehen vaatteet rievuiksi. Jokaisesta sirpalehaavasta valui vuolaasti verta, joka sekoittui mutaan, jossa mies makasi. Mies sopersi hiljaisella äänellä apua keisarilta.
"Auta nyt helvetti tämän kanssa" lääkintämies sanoi Williamille ja antoi hänelle morfiinipiikin.
William yritti epätoivoisesti muistella koulutuksensa lääkintäoppeja, mutta hän oli paniikista niin sekaisin, että mitään ei tullut mieleen.
"Missä helvetissä sinut on koulutettu" lääkintämies sanoi Williamille nähdessään tämän epäröinnin.
Lääkintämies nappasi piikin Williamilta ja iski sen miehen valtimoon.
"Ja nyt tuon mukaasi ja seuraat minua" sanoi lääkintämies, jonka nimen, Markov, William näki hänen univormuunsa painetusta tunnistuslaatasta.
William nosti haavoittuneen miehen istumaan ja alkoi raahata tätä Markovin perässä, pitkin juoksuhaudan mutaista pohjaa. Williamin saappaat upposivat entistä syvemmälle mutaan ja jokainen askel tuntui entistä raskaammalta. William kuuli takaansa haavoittuneen miehen rukoilevan keisaria avukseen hiljaisella äänellä.
"Maahan!" kuului Markovin huuto edestäpäin.
William kumartui ja yritti laskea vaikeroivan miehen maahan mahdollisimman hellävaraisesti, kunnes paineaalto paiskasi hänen maahan. Vasen korva tuntui räjähtävän kivusta ja oikean täytti pelkkä suhina. Kasvot yltäpäältä mudassa, William nosti päänsä ja näki Markovin juoksevan eteenpäin juoksuhaudassa. William yritti nousta, mutta hänen jalkansa eivät totelleet, hän vain makasi liejussa täristen. Hänen sydämmensä hakkasi kiivaasti, kun toinen räjähdys osui jonnekkin lähelle. William tiesi että kuolisi jos hän jäisi tähän. Hän nousi kyyryyn ja kömpi haavoittuneen miehen luo. William kaivoi vapisevin käsin oman morfiinipiikkinsä ja iski sen Markovin esimerkin mukaan miehen valtimoon. William tunsi kuinka miehen lihakset rentoituivat aineen vaikutuksesta.
"Keisari sinua suojelkoon" William kuiskasi miehelle vapisevalla äänellä ja lähti kompuroimaan pitkin mutaista juoksuhaudan pohjaa, siihen suuntaan johon Markov oli juossut.
William heittäytyi mutaan aina kuullessaan räjähdyksen tai ammuntaa jostain läheltä, sitten jostain kajahti huuto:
"Perääntykää, ne tulevat läpi!" William kyyristyi vaistomaisesti juoksuhaudan seinää vasten, latasi hänen laskiväärinsä ja jäi odottamaan mitä tuleman piti. Kymmenittäin kaartilaisia hyppäsi juoksuhautaan, jossa William kyyristeli seinää vasten. William rauhoittui hieman huomatessaan Krogerin tutun hahmon sotilaiden joukossa. Kroger yritti pitää järjestystä huutamalla aseiden ja tankkien jyrinän yli.
"Pysykää rauhallisena, sinkoja on tulossa" Kroger karjui kurkku suorana
"Myös tykistö suuntaa tulensa noihin tankkeihin, meillä ei ole mitään hätää" Kroger huusi ja komensi miehensä jakamaan kasapanoksia ja kranaatteja miehille. William kuuli tankkien korviahuumavan jyrinän lähestyvän ja puristi kivääriään entistä tiukemmin rintaansa vasten. Kranaatteja jakava sotilas ojensi hänelle yhden painavan tankintuhokranaatin, jonka William kiinnitti tiukasti vyölleen.
"Kuusi miestä jää käyttämään sinkoja, loput lähtevät rynnäkköön" Kroger karjui ja repi samalla auki laatikoita, joita kannettiin asevarastosta.
"Keisarin puolesta" huusi Kroger ja lähetti luottomiehensä, Majuri Martinin, johtamaan rynnäkköä. William kiipesi juoksuhaudan mutaisen reunan yli ja lähti juoksemaan minkä jaloista pääsi. Taistelukenttällä lojui siellä täällä panssariesteitä ja muita romuja. Edessäpäin hän näki joukon panssarivaunuja jotka etenivät kovaa vauhtia kohti heidän linjojaan. Tankit oli koristeltu merkein jotka ylistivät valekeisaria ja kaaoksen mustia jumalia. Tankkien pellit olivat tahriutuneet mutaan ja vereen, jota heidän sadistiset vihollisensa pirskottivat niiden päälle ennen taistelua. Taistelukenttä oli ollut ilmeisesti ennen kaupunki, koska siellä täällä irvisteli talojen rauniota. Kuolleita kaartilaisia lojui siellä täällä, jopa irtonaisia raajoja saattoi erottaa hiekan seasta. Kauempana edessäpäin näkyivät raskaiden bolttereiden suuliekit, jotka valaisivat taistelukenttää.
"Maahan! Me kuolemme kaikki!" huusi Williamin vieressä juokseva sotilas.
William heittäytyi suuren kranaatin tekemään kuoppaan, joka oli raunioden suojassa. Kuopan reunoilla erottuivat asfaltin jäänteet. William painautui maahan ja tukki korvansa kun hänen oikealla puolellaan räjähti kranaatinheittimen ammus, joka lennäti ilmaan suuren määrän hiekkaa. Silloin hän kuuli äänen sodan metelin yli:
"Oletko kunnossa, sotilas?" Puhuja oli jonkinlainen kääpiö ja kannatteli itseään pidempää tarkka-ampujakivääriä rennosti olkapäätänsä vasten. Olento oli pukeutunut maastopukuun ja lippalakkiin johon oli liitetty radiokuulokkeet ja mikrofoni. Olento näytti ihmiseltä, mutta oli reilusti pienempi. Olennon arpiset kasvot tuijottivat tiukan näköisenä Williamia suoraan silmiin. Silloin Williamille välähti, olennon oli pakko olla rattling, joita kaarti käytti yleisesti tarkka-ampujina. Muut sotilaat kutsuivat näitä tuttavallisemmin Rottiksiksi. Olento tarkkaili Williamia, kunnes sanoi:
"Saat auttaa minua hoitamaan pois vihollisen raskaat boltterit"
William ei voinut muuta kuin nyökytellä hämmästyneenä, tietämättä mitä tuleman piti...
Rattling kurkisti varovaisesti raunion suojista, jonka jälkeen viittoili Williamia tulemaan lähemmäs.
"Tuolla ovat boltteripesäkkeet" sanoi rattling osoittaen hiekkasäkeistä kasattuja suojia joista kuului tasaista aseen jyskettä.
"Sinä juokset tuohon kuoppaan ja räiskit häirintätulta ampujia kohti" rattling sanoi vakavana osittaen syvään kranaatinkuoppaan noin viiden metrin päässä heistä.
"Sillä aikaa minä napsin sinuun keskittyneet ampujat yksi kerrallaan tällä" rattling jatkoi taputtaen kivääriään.
"Selvä" William sanoi ja valmistautui juoksemaan, taustalta kuului yhä lähenevien tankkien ryske.
"Nyt" rattling huusi ja rupesi tähtämään boltteripesäkkeisiin.
William pinkaisi juoksuun, tulittaen samalla villisti kiväärillään. Hän näki kuinka eteenpäin vyöryvien tankkien takana boltterit jatkoivat tulitustaan, mutta yksi niistä kääntyi hitaasti hän kohti. William tiesi, että hidastelu olisi kohtalokasta. Hän jännitti kaikki lihaksensa hyppyyn ja tähtäsi kuoppaan. Silloin tarkkuuskiväärin laukaus kajahti ja tulitus taukosi. William mäjähti kuopan pohjalle, repäisten samalla kyynerpäänsä verille. Kipu vihlaisi käsiä, William kirosi ja nosti kiväärinsä kuopan pohjalta. Hän otti tähtäimeensä lähimmän pesäkkeen ja ampui nopean sarjan, tähdäten ampujaa, joka huomasi laukaukset ja käänsi aseensa suoraan kohti Williamin piilopaikkaa. William painautui maahan, hän kuuli kuinka luodit kimpoilivat kuopan reunoista ja rauniosta. Hän ei erottanut tarkkuuskiväärin laukausta taustajylystä, mutta tulitus taukosi. Tankit olivat jo niin lähellä, että mootorien tasainen murina ja telaketjujen kolina peittivät muut äänet allensa. William odotti, että hänen hengityksensä tasaantui ja kurkisti varovaisesti kuopan reunan yli. Silloin hän näki, kuinka majuri Martinin tankintuhoryhmän jäsenet juoksivat pakoon lähestyviä tankkeja. Martin itse juoksi joukon etunenässä, räiskien ollenkaan tähtäämättä plasmapistoollillaan taaksepäin. Ryhmässä oli miehiä jäljellä enää kuorallinen, kaikki heistä väsyneitä ja epätoivoisia. William kuuli kuinka boltterit avasivat tulen jossain takana ja kiitti Keisaria suojastaan, jonka reunoihin ropisi harhalaukauksia. Samassa Martin hyppäsi kuopan reunan yli ja kyyristyi pelokkaan näköisenä seinämää vasten.
"Sotamies, käykää raportoimassa rynnäkön epäonnistumisesta päämajaan" Martin ärjyi vihaisena ja tönäisi William kuopan reunalle.
"Mutta nuo boltterit..." William yritti, mutta Martin keskeytti hänet.
"Se on käsky!" Martin karjaisi ja loi murhaavan katseen Williamiin, joka kiipesi kuopan reunalle ja lähti juoksemaan henkensä kaupalla kohti omia linjojaan. Hän näki edessään Martinin ryhmän rippeet, jotka olivat jo melkein ensimmäisellä juoksuhaudalla. Silloin William näki näyn joka sai hänen henkensä salpautumaan. Juoksuhaudasta nousi Mustaan viittaan pukeutunut hahmo, jolla oli päässään suuri koppalakki. Kymmenet kunniamerkit kilisivät miehen rinnassa ja vyöllä roikkuvasta suuresta miekasta hehkui sinistä sähköä, joka aaltoili salamina miekan kiiltävällä pinnalla. Miehen päättäväinestä katseesta heijastui vankka ja järkähtämätön usko keisariin.
"Ei askeltakaan taaksepäin" Mies huusi äänellä, joka sai Williamin veren hyytymään.
Martinin miehet jatkoivat perääntymistään kuin eivät olisi edes kuulleet käskyä.
"Ne tappavat meidät kaikki" Huusi eräs Martinin ryhmän miehistä voipuneella äänellä, jatkaen samalla juoksuaan omia linjoja kohti.
"He ovat hylänneet uskonsa keisariin!" Avatkaa tuli!" Tappakaa petturit!" Komissaari huusi nostaen samalla miekkansa korkealle ilmaan.
Tämän kuullessaan William kiristi juoksutahtinsa äärimmilleen. Hän tunsi kuinka hänen hengityksensä tiheni hänen vauhtinsa kiihtyessä. Silloin Komissaarin takana alkoivat boltterit ja laskiväärit sylkeä ilmoille kuolettavia sarjoja. Kirkkaat suuliekit välähtelivät vasten pimeää taivasta ja kaikki muut äänet peittyivät aseiden jyskeellä. William ei tajunnut mitä tapahtui kun yht´äkkiä hänen jalkansa pettivät ja hän kaatui maahan, repäisten polvensa verille karkeaa hiekkaa vasten. William makasi maassa silmät kyynelissä pidätellen huutoa. Hän tunsi kuinka lämmin veri valui hitaana virtana hänen pitkin vatsaansa, värjäten hänen vaatteensa punaisiksi. William kosketti haavaansa, mutta vetäisi heti kätensä pois kivun vihlaistessa hänen koko vartaloaan. Vaivalloisesti William risti verestä märät kätensä ja rukoili hiljaisella äänellä Keisaria.
Silloin Williamin päälle lipui tumma hahmo, joka huokui vihaa vääräuskoisia kohtaan. Komissaari seisoi hänen edessään kaikessa arvokkuudessaan ja kohotti samalla miekkansa ilmaan korkealle päänsä yläpuolelle.
"Ensin vannoit hänelle uskollisuutta, nyt petät hänet ja pelastat oman nahkasi" Komissaari sanoi jylisevällä äänellä, tuijottaen maassa makaavaa Williamia suoraan silmiin.
"Keisari on kaikkivaltias, ne jotka pettävät hänet, ovat hänen vihollisiaan, jotka on tuhottava" Komissaari jatkoi ja kohotti miekkansa ylös iskuvalmiiksi.
"Älä tee sitä..." William sopersi eikä pystynyt enää pidättelemään kyyneliä, jotka valuivat paksuina noroina pitkin hänen poskiaan.
"Puhdista petturuus" Komissaari huusi ja iski miekkansa täydellä voimalla Williamin selkään.
William tunsi kuinka teräs työntyi hänen sisällensä, hän yritti paniikissa pyristellä vastaan, mutta miekka uppoavan yhä syvemmälle, leikaten itsensä läpi lihasta ja luusta. William tunsi kuinka hän lopetti pyristelemisen ja antoi miekan tehdä työnsä. Enää se ei sattunut, sillä hän oli poissa. Matkalla Keisarin luokse...
Alokas Friedman
William Friedman katseli kaihoisasti Valkyyrian pienestä ikkuna-aukosta avautuvaa näkymää. Valkoiset pilvenhattarat leijuivat kevyen näköisesti vaaleansinistä taivasta vasten. Välillä pilvien välistä paljastui kaistale maata, jossa saatoi erottaa likaisenharmaita rakennuksia. Taustalla erottui koneen moottorien tasainen melu. William nojautui taaksepäin ja kiristi vielä varmuuden vuoksi selässään roikkuvan painavan laskuvarjon vyötä. Solki naksahti ja William tunsi keuhkojensa puristuvan kasaan nahkavyön puristuksesta. Tämä sai Williamin haukkomaan henkeään ja yskimään kovaäänisesti. Hän yritti tukahduttaa yskänpuuskan saadessaan halveksivan katseen vieressään istuvalta kersantti Krogerilta.
"Ei sillä vyöllä ole tarkoitus itseään kuristaa" Kroger mutisi puoliääneen Williamille, joka ei viitsinyt edes vastata.
Muutenkin koko osaston hermot näyttivät olevan todella kireällä. Suurelle osalle, William mukaan lukien, tämä olisi heidän ensimmäinen laskuvarjohyppynsä. Jo pelkkä rintamalle lähteminen pelotti useita miehiä, saati että se piti tehdä heille ennestään tuntemattomalla tavalla. Suuri osa miehistä näytti vain istuvan kankeina penkeillään odottaen mitä tuleman piti. Heidän silmistään kuvastui pelko, he eivät tienneet minne heidät tiputettaisiin tai mitä heidän piti siellä tehdä. Miehillä oli allaan kahden viikon raskas pikasotilaskoulutus, sillä miehiä tarvittiin rintamalle nopeasti, tässä vaiheessa koulutus oli sivuseikka.
"Tarkastakaa aseenne ja varusteenne" Kroger huusi moottorien metelin läpi.
William tutki huolellisesti hänelle annetun käytetyn, kolhuja täynnä olevan, mutta toimivan laskiväärin. Todetessaan sen moitetteettomaksi hän kiinnitti sen tiukasti laskuvarjosta roikkuvaan nahkalenkkiin ja päästi kiväärin roikkumaan vapaasti. Lenkki kuitenkin katkesi naksahtaen ja päästi kiväärin tippumaan kolisten metallilattialle. Koko ryhmä kääntyi katsomaan Williamia, joka oli täysin hämillään tilanteesta.
"Kiinnitä se ase kunnolla, Friedman" ärjyi Kroger tuiman näköisenä.
"Jos tuo olisi ollut meltapommi, niin makaisimme paistettuina tuossa lattialla" Kroger lisäsi ja siirtyi sitten kiinnittämään omaa kivääriään ja miekkaansa. William nosti kiväärinsä nopeasti ja sitoi sen kiini jäljelläolevilla lenkinpätkillä niin tiukasti kuin sai.
"Pysykää hypyn aikana rauhallisina ja muistakaa mitä teille on opetettu" Kroger karjui silmissään vakava katse.
"Meillä ei ole ollut radioyhteyttä alas, joten ensitöiksemme selvitämmä tilanteen alhalla" Kroger jatkoi.
"Paikalla pitäisi olla Cadian kahdeksas ja yhdeksästoista jalkaväkirykmentti, sekä kymmenes panssariprikaati ja tykistöä" hän jatkoi.
"Olkoon keisari kanssamme" Kroger huusi ja avasi valkyyrian lattialuukun, johon alkoi ohjata sotilaita jatkuvalla syötöllä. William oli ensimmäisten joukossa. Hän vetäisi luukun reunalla syvään henkeä ja empi hetken katsellessaan pitkää pudotusta maahan.
"Helvetti! Ala mennä Friedman" Kroger ärjähti kärsimättömänä ja tönäisi Williamin pitkään pudotukseen.
William tunsi kuinka hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun hänen tippuessaan alaspäin. Korvissa kuului vain suhinaa. Hänen henkensä tuntui salpautuvan ja vatsaa kouristi. William hapuili paniikissa laskuvarjon aukaisunarua, mutta sitä ei tuntunut löytyvän. Vihdoin hänen kätensä tavoitti narun, josta William vetäisi täysin voimin, jolloin hän kuuli varjon aukeavan kaukana takanaan. William tunsi kuinka hänen vahtinsa yht´äkkiä hiljeni ja pian hän leijaili siedettävällä nopeudella alaspäin, mutta jokin jatkoi matkaansa kovaa vauhtia kohti maata hänen alapuolellaan. William yritti tähyillä esinettä kunnes tunnisti sen muodosta. Kauhuissaan hän kääni laskuvarjoreppuaan nähdekseen juuri sen mitä mitä hän oli pelännyt. Vain tyhjä nahkanauhat lepattivat ilmavirrassa, paikalla jossa vielä äskettäin oli ollut hänen laskiväärinsä, joka jatkoi matkaansa kovaa vauhti kohti maata. Sen löytämisestä ei William enää elätellyt toiveita. Aseen menettäminen ei tiennyt koskaan hyvää varsinkaan jos oli menossa taisteluun ensimmäistä kertaa. William yritti kuitenkin niellä paniikin ja ottaa rauhallisesti, vaikka sydän hakkasi hänen rinnassaan kiivaaseen tahtiin. Hän näki kuitenkin maan lähestyvän uhkavasti ja alkoi katselemaan sopivaa laskeutumispaikkaa. Taivaalta käsin erotti helposti juoksuhaudat, jotka kiemurtelivat alhalla maassa kuin käärmeet. Kauempana sinistä taivaanrantaa vasten näkyivät hänen toverinsa, jotka leijailivat ilmassa kuin paperinpalaset. He laskeutuisivat kauemmas, mutta William voisi etsiä oman joukkueensa myöhemmin.
William oli jo niin lähellä maata, että hän erotti juoksuhaudoissa liikkuvat kaartilaiset ja kuuli aseiden korviahuumavan melun. Nyt hän oli jo vaarallisen lähellä maata, vielä parisenkymmentä metriä maahan. William jännitti lihaksensa ja laskeutui pehmeästi juoksuhaudan pohjalle. Hänen saappaansa upposivat varsiaan myöten mutaiseen liejuun, joksi juoksuhaudan pohja oli tamppautunut sotilaiden kulkiessa siitä. William nappasi vyölään olevasta nahkatupesta terävän taisteluveitsen ja leikkasi laskuvarjon nahkanarut poikki parilla nopealla viillolla, jääden keräämään kaiken tarpeellisen laskvarjorepustaan.
"Maahan!" kuului huuto hänen edestään.
Ennenkuin William ehti reagoida mitenkään, juoksuhautaan hyppäsi kymmenisen miestä, joista yksi tyrkkäsi Williamin rähmälleen upottavaan liejuun. William tunsi haisevan liejun tukkivan hänen suunsa ja nenänsä. William nousi liejusta haukkoen henkeään, jolloin valtava räjähdys lukitsi hänen korvansa. Hän tunsi kuinka paineaalto osui hänen kasvoihinsa ja lennätti kirvelevää hiekkaa hänen silmiinsä. William yritti huutaa, mutta ei kuullut ääntään, lopulta hän painoi päänsä takaisin liejuun, rukoillen keisarilta että tämä loppuisi. William oli jo lähellä pyörtymistä, kun hänet vetäistiin ylös liejusta. William tunsi kuinka hän tärisi pelosta, mutta uskalsi avata viimein silmänsä. Hän tuijotti suoraan silmiin sotilasta, joka oli tuupannut hänet nurin. William yritti puhua, mutta ääntä ei tullut
"Hukkasin aseeni, mistä saan uuden?" William huusi, mutta ei edelleenkään kuullut omaa ääntään.
Ilmeisesti miehet kuitenkin ymmärsivät ja alkoivat viittilöidä juoksuhaudan seinässä olevaa korsua kohden. Miesten suut liikkuivat, mutta William kuuli vain kovaäänistä suhinaa. Hän alkoi kuitenkin kahlaamaan liejussä kohti korsua,pitäen päänsä kuitenkin visusti alhaalla.
Kahlatessa hänen korvansa alkoivat vinkua kovaäänisesti ja pian kuului kova paukahdus, joka avasi ne lopullisesti. William tunsi kivun viiltävän vasenta korvaansa, josta hän huomasi vuotavan verta. Korvaansa pidellen hän syöksyi sisään korsun ovesta. Korsun katosta roikkui yksinäinen hehkulamppu, joka valaisi pienen korsun lähes kokonaan. Seinille oli pinottu paljon aselaatikoita, joihin oli painettu mustalla kaksipäinen kotka, imperiumin tunnus. Korsun keskellä oli yksinäinen pöytä, johon oli levitetty alueen karttoja. Pöydän ääressä istui upseerin univormuun pukeutunut mies joka huusi vihaisesti komentoja lattialla lojuvaan radioon. William muisti heidän komentonsa ja kysyi arasti radiomieheltä:
"Mikä on tilanne?, herra upseeri"
Mies mulkaisi Williamia kerran ja vastasi vihaisella äänellä
"Todella huono, ne tulevat kohta läpi"
Juuri silloin kova räjähdys vavisutti korsua tiputtellen hiekkaa sen katosta Williamin ja upseerin päälle.
Upseeri ei ollut huomaavinaankaan räjähdystä vaan jatkoi karjumista radioon, josta kuului vähän väli rätisevää puhetta.
"Valmistaudu rynnäkköön, tykistö on asemissa" Upseeri sanoi Williamille.
"Menemme täyslaidallisen jälkeen niiden linjojen läpi" Hän jatkoi ja huusi samalla radioon:
"Tulta! Murskatkaa keisarin viholliset!"
William kuuli kuinka heidän takaansa kuului tykistön lähtölaukaukset, ensimmäisten ammusten osuessa maalehinsa koko taistelukenttä tärisi ja räjähdykset sekä miesten huudot kaikuivat korsun sisälle. William piteli vasenta korvaansa jota vihloi, samalla koettaen estää katosta tippuvan hiekan menemistä silmiin. Ammuttuaan laukauksensa tykit vaimenivat ja korsun täytti syvä hiljaisuus.
Yht´äkkiä radiosta kuului rätisevää puhetta
"Ne vetäytyvät taaksepäin, vallatkaa niiden asemat"
"Sinä lähdet rynnäkköön tämän kanssa" sanoi upseeri ja viskasi Williamille uuttuuttaan kiiltelevän laskiväärin ja pari lipasta, jotka hän oli nostanut laatikosta. William pokkasi kiitokseksi ja lähti kömpimään mutaista juoksuhautaan pitkin kohti etulinjaa...
William kahlasi upottavassa mudassa kohti juoksuhaudan reunaa, varoen upottamasta uutta laskivääriään vetiseen liejuun. Taustalta kuuluivat etulinjaan pyrkivien miesten huudot ja satunnaiset räjähdykset, jotka vähänkin lähemmäs osuessaan vihlaisivat kivuliaasti Williamin vasenta korvaa, jonka verenvuodon hän oli saanut melkein tyrehtymään. Päästyään juoksuhaudan reunalle, William tiputtautui kömpelösti alas, loukaten polvensa mudan seassa olleeseen kiveen.
Juoksuhaudassa oli viitisen sotilasta joille ryhmän kersantti piti rohkaisupuhetta tiukan näköisenä.
"Nyt on aika vallata asemamme takasin, juoskaa niin kovaa kuin pystytte ja älkää pysähtykö missään nimessä" Kersantti sanoi kovalla äänellä, luoden samalla silmäyksen jokaisen hänen ympärilleen kerääntyneeseen sotilaaseen.
"Keisari suojelee meitä, joten suojelkaamme mekin häntä" Kersantti sanoi ja alkoi kiivetä ylös juoksunhaudan mutaista reunaa, ryhmä kintereillään.
William aikoi seurata heitä, kunnes havahtui äänen joka huusi
"Sinä siellä, tule nyt helvetissä auttamaan"
Silloin William näki oikealla puolellaan lääkintämiehen, joka yritti rauhoitella maassa makaavaa sotilasta, joka oli yltäpäältä mudan ja veren peitossa.
William kahlasi lääkintämiehen luo, silloin hän näki tilanteen koko karmeudessaan. Haavoittuneen miehen molemmat jalat ja yläruumis olivat täynnä veitsenteräviä kranaatinsirpaleita, jotka olivat repineet miehen vaatteet rievuiksi. Jokaisesta sirpalehaavasta valui vuolaasti verta, joka sekoittui mutaan, jossa mies makasi. Mies sopersi hiljaisella äänellä apua keisarilta.
"Auta nyt helvetti tämän kanssa" lääkintämies sanoi Williamille ja antoi hänelle morfiinipiikin.
William yritti epätoivoisesti muistella koulutuksensa lääkintäoppeja, mutta hän oli paniikista niin sekaisin, että mitään ei tullut mieleen.
"Missä helvetissä sinut on koulutettu" lääkintämies sanoi Williamille nähdessään tämän epäröinnin.
Lääkintämies nappasi piikin Williamilta ja iski sen miehen valtimoon.
"Ja nyt tuon mukaasi ja seuraat minua" sanoi lääkintämies, jonka nimen, Markov, William näki hänen univormuunsa painetusta tunnistuslaatasta.
William nosti haavoittuneen miehen istumaan ja alkoi raahata tätä Markovin perässä, pitkin juoksuhaudan mutaista pohjaa. Williamin saappaat upposivat entistä syvemmälle mutaan ja jokainen askel tuntui entistä raskaammalta. William kuuli takaansa haavoittuneen miehen rukoilevan keisaria avukseen hiljaisella äänellä.
"Maahan!" kuului Markovin huuto edestäpäin.
William kumartui ja yritti laskea vaikeroivan miehen maahan mahdollisimman hellävaraisesti, kunnes paineaalto paiskasi hänen maahan. Vasen korva tuntui räjähtävän kivusta ja oikean täytti pelkkä suhina. Kasvot yltäpäältä mudassa, William nosti päänsä ja näki Markovin juoksevan eteenpäin juoksuhaudassa. William yritti nousta, mutta hänen jalkansa eivät totelleet, hän vain makasi liejussa täristen. Hänen sydämmensä hakkasi kiivaasti, kun toinen räjähdys osui jonnekkin lähelle. William tiesi että kuolisi jos hän jäisi tähän. Hän nousi kyyryyn ja kömpi haavoittuneen miehen luo. William kaivoi vapisevin käsin oman morfiinipiikkinsä ja iski sen Markovin esimerkin mukaan miehen valtimoon. William tunsi kuinka miehen lihakset rentoituivat aineen vaikutuksesta.
"Keisari sinua suojelkoon" William kuiskasi miehelle vapisevalla äänellä ja lähti kompuroimaan pitkin mutaista juoksuhaudan pohjaa, siihen suuntaan johon Markov oli juossut.
William heittäytyi mutaan aina kuullessaan räjähdyksen tai ammuntaa jostain läheltä, sitten jostain kajahti huuto:
"Perääntykää, ne tulevat läpi!" William kyyristyi vaistomaisesti juoksuhaudan seinää vasten, latasi hänen laskiväärinsä ja jäi odottamaan mitä tuleman piti. Kymmenittäin kaartilaisia hyppäsi juoksuhautaan, jossa William kyyristeli seinää vasten. William rauhoittui hieman huomatessaan Krogerin tutun hahmon sotilaiden joukossa. Kroger yritti pitää järjestystä huutamalla aseiden ja tankkien jyrinän yli.
"Pysykää rauhallisena, sinkoja on tulossa" Kroger karjui kurkku suorana
"Myös tykistö suuntaa tulensa noihin tankkeihin, meillä ei ole mitään hätää" Kroger huusi ja komensi miehensä jakamaan kasapanoksia ja kranaatteja miehille. William kuuli tankkien korviahuumavan jyrinän lähestyvän ja puristi kivääriään entistä tiukemmin rintaansa vasten. Kranaatteja jakava sotilas ojensi hänelle yhden painavan tankintuhokranaatin, jonka William kiinnitti tiukasti vyölleen.
"Kuusi miestä jää käyttämään sinkoja, loput lähtevät rynnäkköön" Kroger karjui ja repi samalla auki laatikoita, joita kannettiin asevarastosta.
"Keisarin puolesta" huusi Kroger ja lähetti luottomiehensä, Majuri Martinin, johtamaan rynnäkköä. William kiipesi juoksuhaudan mutaisen reunan yli ja lähti juoksemaan minkä jaloista pääsi. Taistelukenttällä lojui siellä täällä panssariesteitä ja muita romuja. Edessäpäin hän näki joukon panssarivaunuja jotka etenivät kovaa vauhtia kohti heidän linjojaan. Tankit oli koristeltu merkein jotka ylistivät valekeisaria ja kaaoksen mustia jumalia. Tankkien pellit olivat tahriutuneet mutaan ja vereen, jota heidän sadistiset vihollisensa pirskottivat niiden päälle ennen taistelua. Taistelukenttä oli ollut ilmeisesti ennen kaupunki, koska siellä täällä irvisteli talojen rauniota. Kuolleita kaartilaisia lojui siellä täällä, jopa irtonaisia raajoja saattoi erottaa hiekan seasta. Kauempana edessäpäin näkyivät raskaiden bolttereiden suuliekit, jotka valaisivat taistelukenttää.
"Maahan! Me kuolemme kaikki!" huusi Williamin vieressä juokseva sotilas.
William heittäytyi suuren kranaatin tekemään kuoppaan, joka oli raunioden suojassa. Kuopan reunoilla erottuivat asfaltin jäänteet. William painautui maahan ja tukki korvansa kun hänen oikealla puolellaan räjähti kranaatinheittimen ammus, joka lennäti ilmaan suuren määrän hiekkaa. Silloin hän kuuli äänen sodan metelin yli:
"Oletko kunnossa, sotilas?" Puhuja oli jonkinlainen kääpiö ja kannatteli itseään pidempää tarkka-ampujakivääriä rennosti olkapäätänsä vasten. Olento oli pukeutunut maastopukuun ja lippalakkiin johon oli liitetty radiokuulokkeet ja mikrofoni. Olento näytti ihmiseltä, mutta oli reilusti pienempi. Olennon arpiset kasvot tuijottivat tiukan näköisenä Williamia suoraan silmiin. Silloin Williamille välähti, olennon oli pakko olla rattling, joita kaarti käytti yleisesti tarkka-ampujina. Muut sotilaat kutsuivat näitä tuttavallisemmin Rottiksiksi. Olento tarkkaili Williamia, kunnes sanoi:
"Saat auttaa minua hoitamaan pois vihollisen raskaat boltterit"
William ei voinut muuta kuin nyökytellä hämmästyneenä, tietämättä mitä tuleman piti...
Rattling kurkisti varovaisesti raunion suojista, jonka jälkeen viittoili Williamia tulemaan lähemmäs.
"Tuolla ovat boltteripesäkkeet" sanoi rattling osoittaen hiekkasäkeistä kasattuja suojia joista kuului tasaista aseen jyskettä.
"Sinä juokset tuohon kuoppaan ja räiskit häirintätulta ampujia kohti" rattling sanoi vakavana osittaen syvään kranaatinkuoppaan noin viiden metrin päässä heistä.
"Sillä aikaa minä napsin sinuun keskittyneet ampujat yksi kerrallaan tällä" rattling jatkoi taputtaen kivääriään.
"Selvä" William sanoi ja valmistautui juoksemaan, taustalta kuului yhä lähenevien tankkien ryske.
"Nyt" rattling huusi ja rupesi tähtämään boltteripesäkkeisiin.
William pinkaisi juoksuun, tulittaen samalla villisti kiväärillään. Hän näki kuinka eteenpäin vyöryvien tankkien takana boltterit jatkoivat tulitustaan, mutta yksi niistä kääntyi hitaasti hän kohti. William tiesi, että hidastelu olisi kohtalokasta. Hän jännitti kaikki lihaksensa hyppyyn ja tähtäsi kuoppaan. Silloin tarkkuuskiväärin laukaus kajahti ja tulitus taukosi. William mäjähti kuopan pohjalle, repäisten samalla kyynerpäänsä verille. Kipu vihlaisi käsiä, William kirosi ja nosti kiväärinsä kuopan pohjalta. Hän otti tähtäimeensä lähimmän pesäkkeen ja ampui nopean sarjan, tähdäten ampujaa, joka huomasi laukaukset ja käänsi aseensa suoraan kohti Williamin piilopaikkaa. William painautui maahan, hän kuuli kuinka luodit kimpoilivat kuopan reunoista ja rauniosta. Hän ei erottanut tarkkuuskiväärin laukausta taustajylystä, mutta tulitus taukosi. Tankit olivat jo niin lähellä, että mootorien tasainen murina ja telaketjujen kolina peittivät muut äänet allensa. William odotti, että hänen hengityksensä tasaantui ja kurkisti varovaisesti kuopan reunan yli. Silloin hän näki, kuinka majuri Martinin tankintuhoryhmän jäsenet juoksivat pakoon lähestyviä tankkeja. Martin itse juoksi joukon etunenässä, räiskien ollenkaan tähtäämättä plasmapistoollillaan taaksepäin. Ryhmässä oli miehiä jäljellä enää kuorallinen, kaikki heistä väsyneitä ja epätoivoisia. William kuuli kuinka boltterit avasivat tulen jossain takana ja kiitti Keisaria suojastaan, jonka reunoihin ropisi harhalaukauksia. Samassa Martin hyppäsi kuopan reunan yli ja kyyristyi pelokkaan näköisenä seinämää vasten.
"Sotamies, käykää raportoimassa rynnäkön epäonnistumisesta päämajaan" Martin ärjyi vihaisena ja tönäisi William kuopan reunalle.
"Mutta nuo boltterit..." William yritti, mutta Martin keskeytti hänet.
"Se on käsky!" Martin karjaisi ja loi murhaavan katseen Williamiin, joka kiipesi kuopan reunalle ja lähti juoksemaan henkensä kaupalla kohti omia linjojaan. Hän näki edessään Martinin ryhmän rippeet, jotka olivat jo melkein ensimmäisellä juoksuhaudalla. Silloin William näki näyn joka sai hänen henkensä salpautumaan. Juoksuhaudasta nousi Mustaan viittaan pukeutunut hahmo, jolla oli päässään suuri koppalakki. Kymmenet kunniamerkit kilisivät miehen rinnassa ja vyöllä roikkuvasta suuresta miekasta hehkui sinistä sähköä, joka aaltoili salamina miekan kiiltävällä pinnalla. Miehen päättäväinestä katseesta heijastui vankka ja järkähtämätön usko keisariin.
"Ei askeltakaan taaksepäin" Mies huusi äänellä, joka sai Williamin veren hyytymään.
Martinin miehet jatkoivat perääntymistään kuin eivät olisi edes kuulleet käskyä.
"Ne tappavat meidät kaikki" Huusi eräs Martinin ryhmän miehistä voipuneella äänellä, jatkaen samalla juoksuaan omia linjoja kohti.
"He ovat hylänneet uskonsa keisariin!" Avatkaa tuli!" Tappakaa petturit!" Komissaari huusi nostaen samalla miekkansa korkealle ilmaan.
Tämän kuullessaan William kiristi juoksutahtinsa äärimmilleen. Hän tunsi kuinka hänen hengityksensä tiheni hänen vauhtinsa kiihtyessä. Silloin Komissaarin takana alkoivat boltterit ja laskiväärit sylkeä ilmoille kuolettavia sarjoja. Kirkkaat suuliekit välähtelivät vasten pimeää taivasta ja kaikki muut äänet peittyivät aseiden jyskeellä. William ei tajunnut mitä tapahtui kun yht´äkkiä hänen jalkansa pettivät ja hän kaatui maahan, repäisten polvensa verille karkeaa hiekkaa vasten. William makasi maassa silmät kyynelissä pidätellen huutoa. Hän tunsi kuinka lämmin veri valui hitaana virtana hänen pitkin vatsaansa, värjäten hänen vaatteensa punaisiksi. William kosketti haavaansa, mutta vetäisi heti kätensä pois kivun vihlaistessa hänen koko vartaloaan. Vaivalloisesti William risti verestä märät kätensä ja rukoili hiljaisella äänellä Keisaria.
Silloin Williamin päälle lipui tumma hahmo, joka huokui vihaa vääräuskoisia kohtaan. Komissaari seisoi hänen edessään kaikessa arvokkuudessaan ja kohotti samalla miekkansa ilmaan korkealle päänsä yläpuolelle.
"Ensin vannoit hänelle uskollisuutta, nyt petät hänet ja pelastat oman nahkasi" Komissaari sanoi jylisevällä äänellä, tuijottaen maassa makaavaa Williamia suoraan silmiin.
"Keisari on kaikkivaltias, ne jotka pettävät hänet, ovat hänen vihollisiaan, jotka on tuhottava" Komissaari jatkoi ja kohotti miekkansa ylös iskuvalmiiksi.
"Älä tee sitä..." William sopersi eikä pystynyt enää pidättelemään kyyneliä, jotka valuivat paksuina noroina pitkin hänen poskiaan.
"Puhdista petturuus" Komissaari huusi ja iski miekkansa täydellä voimalla Williamin selkään.
William tunsi kuinka teräs työntyi hänen sisällensä, hän yritti paniikissa pyristellä vastaan, mutta miekka uppoavan yhä syvemmälle, leikaten itsensä läpi lihasta ja luusta. William tunsi kuinka hän lopetti pyristelemisen ja antoi miekan tehdä työnsä. Enää se ei sattunut, sillä hän oli poissa. Matkalla Keisarin luokse...
Hieno oli kyllä kieltämättä, todella mukava lukea. Jos tarinassa on Komissaari, ja tarina kertoo IG:stä, ei ole mahdollista että roska olisi samaa vanhaa supersankaripotaskaa, se on varma. 
Oli hieno kyllä.