Salamurhaaja: Tietolähde
Lähetetty: Su 30.05.2004 11:23
Edelliset osat:
Prologi: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=25013
Luku II: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=25029
-------------------------------------------------------------------------------
Lämmin tuuli puhalsi mereltä Lashiekin satamaan, keskipäivän auringon loistaessa taivaalla ja muistuttamassa aavikon julmasta laista: Sopeudu tai kuole.
Satamakadulla oli, kuten tavallista, kova vilinä ja puheensorina, kun eri kansojen edustajat ympäri maailmaa kauppasivat tavaroitaan; osa oli pystyttänyt näyttäviä myynti- ja esiintymislavoja, toiset taas myivät tuotteitaan suoraan laivastaan. Suurin osa myyntipaikoista oli kuitenkin yksinkertaisia basaarikatoksia, jotka suojasivat aavikon polttavalta auringolta.
Hasan Izz-al-Din käveli satamakadulla katsellen myyntikojuja mennessään, ja Ahmad al-Mughassil käveli hänen perässään. Ulkopuolisen silmissä he saattoivat näyttää helpolta ryöstökohteelta, mutta se oli harhaa; Hasan oli kouluttanut Ahmadin loistavaksi miekan käyttäjäksi, ja Hasan itse oli tappava.
Moni ei tietänyt Izz-al-Dinin harjoittamasta ammatista; hänet tunnettiin yleisesti rikkaana sheikkinä, joka asusti ylellisesti merenranta- asunnossaan. Kuitenkin harvat ja valitut tiesivät, että hän oli salamurhaaja; vieläpä valtakunnan paras salamurhaaja, ja myös kallein. Vielä harvempi kuin se ryhmä, joka tiesi hänen "ammattinsa",oli se joka tiesi hänen menneisyydestään. Totta puhuen, kukaan ei tiennyt. Jos joku hänen ystävistään (joita oli vähän) tai joku humalainen piruparka baarissa alkoi kysellä liikaa hänen taustastaan, löytäisi hän pian itsensä kuolleena mitä mielikuvituksellisimmista paikoista, jonkin Izz-al-Dinin aseen lävistämänä tai viiltämänä. Salamurhaajasta liikkui hänen "liiketoimensa" harjoittajien piirissä useita huhuja: huhuttiin, että hän olisi uhrannut sielunsa Khainelle ja saanut yli-inhimilliset tappajan lahjat. Kerrottiin myös, että pahamaineiset druchii, Naggarothin orjakauppiaat ja sieluttomat murhaajat, olisivat kasvattaneet hänet täydelliseksi tappokoneeksi.
Izz-al-Din kietoi turbaanin vapaana roikkuvan kangaskaistaleen kasvoilleen, ja Ahmad teki perässä. Paikan, johon he menisivät, asukkaat ja oleskelijat eivät katsoisi hyvällä heidän naamojaan. He kääntyivät satamalaiturille, josta johtivat kiviportaat alas kadun alle. Kaikki tunsivat portaat, mutta harva uskalsi ne laskeutua.
Hasan ja Ahmad laskeutuivat liukkaita kiviportaita alas katukivetyksen alle, jossa kaupungin viemärit virtasivat mereen. Kalteroitujen viemäriaukkojen lomasta kantautui ällöttävä lemu, joka turrutti hajuaistin. Hasan ja Ahmad kietoivat turbaanejaan tiiviimmin kasvoilleen ja kävelivät kohti puista ovea, joka oli samalla seinämällä viemäriaukkojen kanssa, noin parinkymmenen metrin päässä niistä. He saapuivat ovelle, jonka yläpuolella roikkui yhden teräsketjun varassa rikkoutunut kyltti: Rotanlöyhkä. Hasan ojensi kätensä ovenkahvalle ja kiersi sitä. Ovi aukeni narahtaen, ja Hasan astui sisälle Ahmad vanavedessään.
Kaikista Lashiekin baareista, tavernoista ja juottoloista Rotanlöyhkä oli pohjanoteeraus. Pieni, lähes valaisematon kiviseinäinen kammio, jossa löyhkäsi vahvana viemärin aromi. Paikassa oli muutama pöytä ja baaritiski, joiden ympärillä istui tuoleissaan henkilöitä, joita ei muualle olisi päästetty tai haluttu. Rotanlöyhkässä asioivat ja oleskelivat Lashiekin pahamaineisimmat ja armottomimmat murhamiehet, merirosvot ja kurkunleikkaajat. Kukaan täysjärkinen ei tulisi tänne ilman saattuetta tai kunnioitettavia taistelutaitoja.
Baarin ihmiset vilkaisivat Hasania, ja palasivat sitten puuhiinsa: mustan pörssin kauppa, huumeiden välitys ja uhkapelit. Hasan ja Ahmad lähtivät kävelemään kohti tiskiä, yrittäen olla herättämättä huomiota. He astelivat tiskille, ja kohta saapui paikalle baarimikko, jonka kasvot olivat niin rupiset ja arpiset ettei niistä erottanut nenää silmästä. Baarimikko sylkäisi lattialle:
- Mitäs herroille?, baarimikko kysyi möreällä äänellään, ja Hasan kumartui baaritiskin yli:
- Haluaisin ostaa sokean kamelin, hän sanoi hiljaa baarimikolle, joka nyökkäsi. Baarimikko kumartui tiskin alle ja ojensi Hasanille avaimen muiden huomaamatta:
- Meet ulos baarista, käännyt oikeelle ja meet takaseinälle asti. Sitten oikeella puolellas on syvennys seinässä. Painelet kolmanneks alimpia tiiliä niin kauan, että seinä siirtyy, baarimikko kuiskasi Hasanille niin hiljaa kuin pystyi ja palasi taas askareittensa pariin. Hasan nyökkäsi Ahmadille, ja he lähtivät kävelemään kohti ovea. He olivat kävelleet muutaman metrin kunnes Hasanin eteen astui pöydän vierestä ylös noussut korsto, joka oli päätä pidempi Hasania.
- Mitäs sä pärstääs piilottelet?! Pelkääkkö, että naamas putoo lattialle?!, korsto mörisi hänelle, ja Hasan katsoi tätä. Mies oli lihaksikas, hauis oli arviolta Hasanin pään paksuinen. Hasan oli hetken hiljaa, tuijottaen vain korstoa silmiin. Sitten hän puhui rauhallisesti:
- Sinulla on tasan kymmenen sekuntia aikaa väistyi tieltäni, Hasan sanoi kylmän rauhallisesti gorillamaiselle miehelle, joka tuijotti häntä läskin naamansa pohjalta pienillä siansilmillään. Mies alkoi hikeentyä, ja kohotti nyrkkinsä valmiina iskemään Hasania keskelle naamaa. Mies humautti valtavan nyrkkinsä kohti Hasanin kasvoja. Hasan väisti iskun, kierähtäen miehen sivulta hänen taakseen. Hasan veti tikarinsa esiin, ja ennen kuin korston isku saapui perille, Hasan seisoi miehen takana pitäen tikaria tämän kurkulla. Mies alkoi vapista, kylmä hiki valui hänen kasvoillaan ja niskassaan. Mies alkoi puhua pelosta käheytyneellä äänellään:
- A-a-armoa... S-säästä minut... J-jätän s-s-sinut ra-rauhaan...mies uikutti vapisten, Hasanin yhä pitäessä tikariaan vakaasti miehen kaulalla, valmiina katkaisemaan tämän kaulavaltimon. Hasan katseli ympärilleen, nähden ihmisten tuijottavan heitä kohti. Hasan huokaisi syvään ja käänsi päätään hieman ja puhui Ahmadille:
- Mene avaamaan ovi, Hasan sanoi ja Ahmad meni ovelle avaten sen. Hasan käveli takaperin, pitäen tikariaan yhä miehen kurkulla. Kun he olivat noin metrin päässä ovesta, Hasan hellitti otteensa miehestä ja potkaisi tämän eteensä lattialle. Korsto kompuroi pari metriä ja kaatui sitten lattialle, uskaltamatta katsoa Hasaniin. Hasan lähti juoksemaan ulos ovesta, Ahmadin sulkiessa oven heidän perässään.
Hasan ja Ahmad juoksivat Rotanlöyhkän baarimikon neuvomaa reittiä pitkin. Kun he saavuttivat kiviseinän, he pysähtyivät. Hasan otti turbaanin pois päästään, paljastaen siistiksi leikatun leukaparran ja puolipitkät ruskeat hiukset, ja hänen ihonsa oli aavikon auringon päivettämä. Hasan otti kaapunsa pois, ja alta paljastui samat vaatteet, joita hän useimmiten käytti: pitkä musta nahkatakki, mustat housut, nahkasaappaat, paita ja väljä puvunliivi. Hasan katsoi taskuunsa, varmistaen että avain oli tallessa, ja alkoi sitten tutkia seinän kolmanneksi alimpia tiiliä, kuten baarissa oli hänelle neuvottu. Ahmad kietoi osan turbaanistaan pois kasvoiltaan, paljastaen kasvonsa kokonaan. Ahmad puhui:
- Toimitte hienosti äsken, mestari, hän sanoi varovaisesti. Hasan vastasi, jatkaen samalla seinän tutkimista:
- Se oli väistämätöntä. Rotanlöyhkän kaltaisissa paikoissa kannattaa varautua noihin tilanteisiin, hän sanoi ja paineli kohtia tiiliseinässä. Ahmad selvitti kurkkuaan, ja puhui jälleen:
- Milloin koulutukseni jatkuu, mestari?, Ahmad kysyi varoen, Hasanin yhä painellessa seinän tiiliä:
- Kun keikka on ohi, Ahmad. Olet edennyt valtavasti koulutuksessasi. Uskon, että pärjäisit jo omillasi, menisit minne tahansa tai tekisit mitä tahansa, Hasan vastasi. Yhtäkkiä seinän tutkiminen tuotti tulosta, kun yksi tiilistä painui naksahtaen pari tuumaa syvemmälle Hasanin painaessa sitä. Salamurhaaja nousi ylös ja katsoi, kuinka tiilet yksi kerrallaan väistyivät sivuun, tehden pienen oviaukon.
- Seinän täytyy olla lumottu, Hasan totesi: - Yksikään mekaniikalla toimiva salaovi ei aukenisi noin täydellisesti, hän jatkoi ja astui sisään. He kävelivät käytävää kymmenisen metriä, kunnes se kääntyi oikealle ja paljasti metrin päässä oven. Hasan kaivoi avaimen taskustaan, ja kokeili sitä lukkoon. Avain naksahti lukossa, ja se aukeni. Hasan ja Ahmad astuivat sisälle.
Sisällä oli soihduilla valaistu huone, jonka seinien vierillä oli kirjahyllyjä. Huoneen perällä oli työpöytä, ja Hasanista katsoen etuoikealla huoneen nurkassa oli pienempi pöytä ja tyynyillä pehmustettuja tuoleja. Hasan ja Ahmad astuivat peremmälle, aina kirjoituspöydälle asti. Samassa Hasan puhui:
- Fahid, tule esiin. Hasan täällä, hän huhuili tyhjälle huoneelle. Vastausta ei kuulunut, kunnes kuului naksahdusten sarja, ja tyynytuolien takana aukesi salaluukku. Luukusta kiipesi esiin mies, jonka vaatetus toi Ahmadille mieleen hänen mestarinsa. Miehellä oli samanlainen hattu ja viitta, jota Hasan joskus käytti, paitsi että ne olivat tummanruskeat. Tummat housut ja luonnonvalkoinen silkkipaita, ja viitan alta pilkotti huotra jossa oli lyhyt miekka. Mies kääntyi heihin päin ja käänsi katseensa Hasaniin:
- Hasan, ystäväni. Istuutukaa toki, hän sanoi ja osoitti heille pehmustettuja tuoleja. Hasan ja Ahmad kävelivät tuoleille ja istuutuivat, miehen kävellessä työpöytänsä luokse. Hasan puhui miehelle:
- Sinulla on uusi paikka. Luulin, että toimit yhä Rotanlöyhkässä,hän ihmetteli ääneen ja jatkoi puhumista:
- Tiedot, Fahid, hän sanoi ja Fahid käänsi katseensa jälleen Hasaniin:
- Aivan, Dedrick Reifschneider. Odotapa hetkinen, Fahid sanoi ja avasi pöytälaatikon. Hän penkoi sieltä useita papereita, kunnes hän otti yhden niistä käteensä ja hymyili. Fahid käveli Hasanin luokse, ojentaen paperin tälle ja istuutui. Hasan luki tekstiä, Fahidin selostaessa tietojaan:
- Dedrick Reifschneider; pohjoisen Keisarikunnan Inkvisiittori, aatelinen, pitää yllään aateliston pukua ja sen päällä ruskeaa hupullista matkaviittaa. Odottaa sinua Juopuneessa Kamelissa tänä iltana, Fahid kertoi tietojaan. Hasan nosti katseensa Fahidiin, ja kysyi häneltä:
- Sanoitko Inkvisiittori?, hän kysyi kasvot niin peruslukemilla kuin pystyi. Fahid nyökkäsi:
- Jeps, heppu on kyllä Inkvisiittori. Kantaa yllään Inkvisition tunnuksia, joskaan ei pidä niitä näkyvillä, Fahid vastasi, ilmiselvästi vuorenvarmana tiedoistaan. Hasan jatkoi:
- Tiedätkö hänen aikomuksiaan? Miksi hän haluaa palkata minut?, hän kysyi Fahidilta, joka puditsi päätään:
- Ei hajuakaan, ystäväiseni. Jos palkkiosumma on niin suuri kuin kerroit, niin kyseessä on joko helkutin vaikea keikka, helkutin rikas työnantaja tai helkutin huono valehtelija. Näin on näreet, Fahid selosti sytyttäen samalla piipullisen kallista tupakkaa. Fahid veti savua henkeen ja puhalsi muutaman savurenkaan. Hasan oli hetken hiljaa, kunnes puhui jälleen:
- Pitäisikö minun ottaa keikka vastaan?, hän kysyi ja katsoi kysyvästi Fahidiin, joka puhalsi vielä yhden renkaan:
- En sano sinulle "Älä ota työtä vastaan", koska se voisi olla virhe. Sanoisin, että mene edes Juopuneeseen Kameliin tänä iltana, Fahid neuvoi. Hasan nyökkäsi, ja kätteli Fahidia heidän noustessa tuoleistaan. Heidän vielä kätellessään Fahid ojensi toisen kätensä:
- Palkkio, hän virnisti. Hasan huokaisi, ja kaivoi taskustaan pienen nahkapussillisen kultarahoja, ja heitti sen Fahidille. Fahid puhui jälleen:
- Kiitos, Hasan. Vain sinun ansiostasi pysyn hengissä, kaikella maksamallasi kullalla, hän nauroi laskiessaan pussin sisältöä. Hasan käveli ovea kohti, koko ajan vaiti pysynyt Ahmad perässään. Hasanin ojentaessa kätensä ovenkahvalle hän puhui:
- Kiitos tiedoista, Fahid. Kerron miten kävi, Hasan sanoi ja hän ja Ahmad astuivat ulos ovesta, Fahidin jäädessä laskemaan palkkaansa...
Prologi: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=25013
Luku II: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=25029
-------------------------------------------------------------------------------
Lämmin tuuli puhalsi mereltä Lashiekin satamaan, keskipäivän auringon loistaessa taivaalla ja muistuttamassa aavikon julmasta laista: Sopeudu tai kuole.
Satamakadulla oli, kuten tavallista, kova vilinä ja puheensorina, kun eri kansojen edustajat ympäri maailmaa kauppasivat tavaroitaan; osa oli pystyttänyt näyttäviä myynti- ja esiintymislavoja, toiset taas myivät tuotteitaan suoraan laivastaan. Suurin osa myyntipaikoista oli kuitenkin yksinkertaisia basaarikatoksia, jotka suojasivat aavikon polttavalta auringolta.
Hasan Izz-al-Din käveli satamakadulla katsellen myyntikojuja mennessään, ja Ahmad al-Mughassil käveli hänen perässään. Ulkopuolisen silmissä he saattoivat näyttää helpolta ryöstökohteelta, mutta se oli harhaa; Hasan oli kouluttanut Ahmadin loistavaksi miekan käyttäjäksi, ja Hasan itse oli tappava.
Moni ei tietänyt Izz-al-Dinin harjoittamasta ammatista; hänet tunnettiin yleisesti rikkaana sheikkinä, joka asusti ylellisesti merenranta- asunnossaan. Kuitenkin harvat ja valitut tiesivät, että hän oli salamurhaaja; vieläpä valtakunnan paras salamurhaaja, ja myös kallein. Vielä harvempi kuin se ryhmä, joka tiesi hänen "ammattinsa",oli se joka tiesi hänen menneisyydestään. Totta puhuen, kukaan ei tiennyt. Jos joku hänen ystävistään (joita oli vähän) tai joku humalainen piruparka baarissa alkoi kysellä liikaa hänen taustastaan, löytäisi hän pian itsensä kuolleena mitä mielikuvituksellisimmista paikoista, jonkin Izz-al-Dinin aseen lävistämänä tai viiltämänä. Salamurhaajasta liikkui hänen "liiketoimensa" harjoittajien piirissä useita huhuja: huhuttiin, että hän olisi uhrannut sielunsa Khainelle ja saanut yli-inhimilliset tappajan lahjat. Kerrottiin myös, että pahamaineiset druchii, Naggarothin orjakauppiaat ja sieluttomat murhaajat, olisivat kasvattaneet hänet täydelliseksi tappokoneeksi.
Izz-al-Din kietoi turbaanin vapaana roikkuvan kangaskaistaleen kasvoilleen, ja Ahmad teki perässä. Paikan, johon he menisivät, asukkaat ja oleskelijat eivät katsoisi hyvällä heidän naamojaan. He kääntyivät satamalaiturille, josta johtivat kiviportaat alas kadun alle. Kaikki tunsivat portaat, mutta harva uskalsi ne laskeutua.
Hasan ja Ahmad laskeutuivat liukkaita kiviportaita alas katukivetyksen alle, jossa kaupungin viemärit virtasivat mereen. Kalteroitujen viemäriaukkojen lomasta kantautui ällöttävä lemu, joka turrutti hajuaistin. Hasan ja Ahmad kietoivat turbaanejaan tiiviimmin kasvoilleen ja kävelivät kohti puista ovea, joka oli samalla seinämällä viemäriaukkojen kanssa, noin parinkymmenen metrin päässä niistä. He saapuivat ovelle, jonka yläpuolella roikkui yhden teräsketjun varassa rikkoutunut kyltti: Rotanlöyhkä. Hasan ojensi kätensä ovenkahvalle ja kiersi sitä. Ovi aukeni narahtaen, ja Hasan astui sisälle Ahmad vanavedessään.
Kaikista Lashiekin baareista, tavernoista ja juottoloista Rotanlöyhkä oli pohjanoteeraus. Pieni, lähes valaisematon kiviseinäinen kammio, jossa löyhkäsi vahvana viemärin aromi. Paikassa oli muutama pöytä ja baaritiski, joiden ympärillä istui tuoleissaan henkilöitä, joita ei muualle olisi päästetty tai haluttu. Rotanlöyhkässä asioivat ja oleskelivat Lashiekin pahamaineisimmat ja armottomimmat murhamiehet, merirosvot ja kurkunleikkaajat. Kukaan täysjärkinen ei tulisi tänne ilman saattuetta tai kunnioitettavia taistelutaitoja.
Baarin ihmiset vilkaisivat Hasania, ja palasivat sitten puuhiinsa: mustan pörssin kauppa, huumeiden välitys ja uhkapelit. Hasan ja Ahmad lähtivät kävelemään kohti tiskiä, yrittäen olla herättämättä huomiota. He astelivat tiskille, ja kohta saapui paikalle baarimikko, jonka kasvot olivat niin rupiset ja arpiset ettei niistä erottanut nenää silmästä. Baarimikko sylkäisi lattialle:
- Mitäs herroille?, baarimikko kysyi möreällä äänellään, ja Hasan kumartui baaritiskin yli:
- Haluaisin ostaa sokean kamelin, hän sanoi hiljaa baarimikolle, joka nyökkäsi. Baarimikko kumartui tiskin alle ja ojensi Hasanille avaimen muiden huomaamatta:
- Meet ulos baarista, käännyt oikeelle ja meet takaseinälle asti. Sitten oikeella puolellas on syvennys seinässä. Painelet kolmanneks alimpia tiiliä niin kauan, että seinä siirtyy, baarimikko kuiskasi Hasanille niin hiljaa kuin pystyi ja palasi taas askareittensa pariin. Hasan nyökkäsi Ahmadille, ja he lähtivät kävelemään kohti ovea. He olivat kävelleet muutaman metrin kunnes Hasanin eteen astui pöydän vierestä ylös noussut korsto, joka oli päätä pidempi Hasania.
- Mitäs sä pärstääs piilottelet?! Pelkääkkö, että naamas putoo lattialle?!, korsto mörisi hänelle, ja Hasan katsoi tätä. Mies oli lihaksikas, hauis oli arviolta Hasanin pään paksuinen. Hasan oli hetken hiljaa, tuijottaen vain korstoa silmiin. Sitten hän puhui rauhallisesti:
- Sinulla on tasan kymmenen sekuntia aikaa väistyi tieltäni, Hasan sanoi kylmän rauhallisesti gorillamaiselle miehelle, joka tuijotti häntä läskin naamansa pohjalta pienillä siansilmillään. Mies alkoi hikeentyä, ja kohotti nyrkkinsä valmiina iskemään Hasania keskelle naamaa. Mies humautti valtavan nyrkkinsä kohti Hasanin kasvoja. Hasan väisti iskun, kierähtäen miehen sivulta hänen taakseen. Hasan veti tikarinsa esiin, ja ennen kuin korston isku saapui perille, Hasan seisoi miehen takana pitäen tikaria tämän kurkulla. Mies alkoi vapista, kylmä hiki valui hänen kasvoillaan ja niskassaan. Mies alkoi puhua pelosta käheytyneellä äänellään:
- A-a-armoa... S-säästä minut... J-jätän s-s-sinut ra-rauhaan...mies uikutti vapisten, Hasanin yhä pitäessä tikariaan vakaasti miehen kaulalla, valmiina katkaisemaan tämän kaulavaltimon. Hasan katseli ympärilleen, nähden ihmisten tuijottavan heitä kohti. Hasan huokaisi syvään ja käänsi päätään hieman ja puhui Ahmadille:
- Mene avaamaan ovi, Hasan sanoi ja Ahmad meni ovelle avaten sen. Hasan käveli takaperin, pitäen tikariaan yhä miehen kurkulla. Kun he olivat noin metrin päässä ovesta, Hasan hellitti otteensa miehestä ja potkaisi tämän eteensä lattialle. Korsto kompuroi pari metriä ja kaatui sitten lattialle, uskaltamatta katsoa Hasaniin. Hasan lähti juoksemaan ulos ovesta, Ahmadin sulkiessa oven heidän perässään.
Hasan ja Ahmad juoksivat Rotanlöyhkän baarimikon neuvomaa reittiä pitkin. Kun he saavuttivat kiviseinän, he pysähtyivät. Hasan otti turbaanin pois päästään, paljastaen siistiksi leikatun leukaparran ja puolipitkät ruskeat hiukset, ja hänen ihonsa oli aavikon auringon päivettämä. Hasan otti kaapunsa pois, ja alta paljastui samat vaatteet, joita hän useimmiten käytti: pitkä musta nahkatakki, mustat housut, nahkasaappaat, paita ja väljä puvunliivi. Hasan katsoi taskuunsa, varmistaen että avain oli tallessa, ja alkoi sitten tutkia seinän kolmanneksi alimpia tiiliä, kuten baarissa oli hänelle neuvottu. Ahmad kietoi osan turbaanistaan pois kasvoiltaan, paljastaen kasvonsa kokonaan. Ahmad puhui:
- Toimitte hienosti äsken, mestari, hän sanoi varovaisesti. Hasan vastasi, jatkaen samalla seinän tutkimista:
- Se oli väistämätöntä. Rotanlöyhkän kaltaisissa paikoissa kannattaa varautua noihin tilanteisiin, hän sanoi ja paineli kohtia tiiliseinässä. Ahmad selvitti kurkkuaan, ja puhui jälleen:
- Milloin koulutukseni jatkuu, mestari?, Ahmad kysyi varoen, Hasanin yhä painellessa seinän tiiliä:
- Kun keikka on ohi, Ahmad. Olet edennyt valtavasti koulutuksessasi. Uskon, että pärjäisit jo omillasi, menisit minne tahansa tai tekisit mitä tahansa, Hasan vastasi. Yhtäkkiä seinän tutkiminen tuotti tulosta, kun yksi tiilistä painui naksahtaen pari tuumaa syvemmälle Hasanin painaessa sitä. Salamurhaaja nousi ylös ja katsoi, kuinka tiilet yksi kerrallaan väistyivät sivuun, tehden pienen oviaukon.
- Seinän täytyy olla lumottu, Hasan totesi: - Yksikään mekaniikalla toimiva salaovi ei aukenisi noin täydellisesti, hän jatkoi ja astui sisään. He kävelivät käytävää kymmenisen metriä, kunnes se kääntyi oikealle ja paljasti metrin päässä oven. Hasan kaivoi avaimen taskustaan, ja kokeili sitä lukkoon. Avain naksahti lukossa, ja se aukeni. Hasan ja Ahmad astuivat sisälle.
Sisällä oli soihduilla valaistu huone, jonka seinien vierillä oli kirjahyllyjä. Huoneen perällä oli työpöytä, ja Hasanista katsoen etuoikealla huoneen nurkassa oli pienempi pöytä ja tyynyillä pehmustettuja tuoleja. Hasan ja Ahmad astuivat peremmälle, aina kirjoituspöydälle asti. Samassa Hasan puhui:
- Fahid, tule esiin. Hasan täällä, hän huhuili tyhjälle huoneelle. Vastausta ei kuulunut, kunnes kuului naksahdusten sarja, ja tyynytuolien takana aukesi salaluukku. Luukusta kiipesi esiin mies, jonka vaatetus toi Ahmadille mieleen hänen mestarinsa. Miehellä oli samanlainen hattu ja viitta, jota Hasan joskus käytti, paitsi että ne olivat tummanruskeat. Tummat housut ja luonnonvalkoinen silkkipaita, ja viitan alta pilkotti huotra jossa oli lyhyt miekka. Mies kääntyi heihin päin ja käänsi katseensa Hasaniin:
- Hasan, ystäväni. Istuutukaa toki, hän sanoi ja osoitti heille pehmustettuja tuoleja. Hasan ja Ahmad kävelivät tuoleille ja istuutuivat, miehen kävellessä työpöytänsä luokse. Hasan puhui miehelle:
- Sinulla on uusi paikka. Luulin, että toimit yhä Rotanlöyhkässä,hän ihmetteli ääneen ja jatkoi puhumista:
- Tiedot, Fahid, hän sanoi ja Fahid käänsi katseensa jälleen Hasaniin:
- Aivan, Dedrick Reifschneider. Odotapa hetkinen, Fahid sanoi ja avasi pöytälaatikon. Hän penkoi sieltä useita papereita, kunnes hän otti yhden niistä käteensä ja hymyili. Fahid käveli Hasanin luokse, ojentaen paperin tälle ja istuutui. Hasan luki tekstiä, Fahidin selostaessa tietojaan:
- Dedrick Reifschneider; pohjoisen Keisarikunnan Inkvisiittori, aatelinen, pitää yllään aateliston pukua ja sen päällä ruskeaa hupullista matkaviittaa. Odottaa sinua Juopuneessa Kamelissa tänä iltana, Fahid kertoi tietojaan. Hasan nosti katseensa Fahidiin, ja kysyi häneltä:
- Sanoitko Inkvisiittori?, hän kysyi kasvot niin peruslukemilla kuin pystyi. Fahid nyökkäsi:
- Jeps, heppu on kyllä Inkvisiittori. Kantaa yllään Inkvisition tunnuksia, joskaan ei pidä niitä näkyvillä, Fahid vastasi, ilmiselvästi vuorenvarmana tiedoistaan. Hasan jatkoi:
- Tiedätkö hänen aikomuksiaan? Miksi hän haluaa palkata minut?, hän kysyi Fahidilta, joka puditsi päätään:
- Ei hajuakaan, ystäväiseni. Jos palkkiosumma on niin suuri kuin kerroit, niin kyseessä on joko helkutin vaikea keikka, helkutin rikas työnantaja tai helkutin huono valehtelija. Näin on näreet, Fahid selosti sytyttäen samalla piipullisen kallista tupakkaa. Fahid veti savua henkeen ja puhalsi muutaman savurenkaan. Hasan oli hetken hiljaa, kunnes puhui jälleen:
- Pitäisikö minun ottaa keikka vastaan?, hän kysyi ja katsoi kysyvästi Fahidiin, joka puhalsi vielä yhden renkaan:
- En sano sinulle "Älä ota työtä vastaan", koska se voisi olla virhe. Sanoisin, että mene edes Juopuneeseen Kameliin tänä iltana, Fahid neuvoi. Hasan nyökkäsi, ja kätteli Fahidia heidän noustessa tuoleistaan. Heidän vielä kätellessään Fahid ojensi toisen kätensä:
- Palkkio, hän virnisti. Hasan huokaisi, ja kaivoi taskustaan pienen nahkapussillisen kultarahoja, ja heitti sen Fahidille. Fahid puhui jälleen:
- Kiitos, Hasan. Vain sinun ansiostasi pysyn hengissä, kaikella maksamallasi kullalla, hän nauroi laskiessaan pussin sisältöä. Hasan käveli ovea kohti, koko ajan vaiti pysynyt Ahmad perässään. Hasanin ojentaessa kätensä ovenkahvalle hän puhui:
- Kiitos tiedoista, Fahid. Kerron miten kävi, Hasan sanoi ja hän ja Ahmad astuivat ulos ovesta, Fahidin jäädessä laskemaan palkkaansa...
