40k: Mahdoton haaste, Prologue
Lähetetty: Ma 31.05.2004 05:09
Päätin tässä eilen että minäkin koitan kirjoittajan uraa täällä sotussa. Joten olkaa hyvät, tässä on ihka ensimmäinen kirjotelmani. Pieni muistutus sitten alkuun. En ole yhtään varma fluffin oikeamukaisuudesta, sillä en ole lukenut sitä viellä paljon. Toivottavasti on ees jonkinsortin kelpoista luettavaa.
_____________________________________________________
Tanner tärisi taas. Kokeneemmille sotilaille se oli jo tullut rutiiniksi, mutta ei uusille täydennysjoukoille. Heille se oli uusi kokemus ja aina kun tuli räjähdys, he kyyristyivät tai menivät rähmälleen mutaiseen maahan, mikä oli kahta kauheampi nyt kun oli jo satanut yli viikon putkeen.
"Ylös siitä pelkurit, se on oma joka ampuu!" huusi kapteeni O`Riley omille joukoilleen, joista noin kolmasosa oli maassa kädet päidensä päällä. O`Riley oli noin kaksikymmentäviisi vuotias kapteeni Kaartin palveluksessa. Hän oli nuorekas, huippukuntoinen ja älykäs, kaikki oli hänelle eduksi kapteenina ollessa, mutta se mikä erotti O`Rileyn muista, oli se että hän ei koskaan, kertaakaan menettnyt tilanteen hallintaa, niin teräksiset olivat hänen hermonsa. Sen ansiosta hän olikin ylennyt nopeasti kapteeniksi asti.
O`Riley oli ollut Kaartin palveluksessa vasta reilut kaksi vuotta, mutta hänen kasvoillaan näkyi kokemus, mikä herätti kunnioitusta. Hänellä oli myös pitkä arpi kasvoilla. Sen toinen pää alkoi keskeltä otsaa ja loppui toiseen päähän, mikä oli vasemman korvan alapuolella.
O`Riley puhui taas miehille samalla kun ukkonen rymähti jossain lähistöllä: "Selvä, tilanne on tämä. Me olemme taktisesti erittäin tärkeässä asemassa, mutta me olemme alimiehitettyjä. Vihollinen ehkä tietää tämän jo, ja siis siksi odotamme hyokkäystä kohtapuolin. Lisäjoukkoja on luvattu meille kolmen päivän sisällä." Tässä vaiheessa hän piti pienen tauon, koska alkoi kuulumaan pelonsekaisia ääniä sotilaiden keskuudessa. He olivat huomanneet O`Rileyn kasvoilta paistavan epäilyksen. Viime viikon muonalasti oli tullut vasta eilen, sekin pienempänä kuin oli luvattu. Ja näitä epäilyksiä vahvisti asia, että tämä planeetta oli syrjäinen, eikä niin tärkeä kuin jotkut muut, isommat planeetat. O`Riley rykäisi kerran merkittävästi ja hiljaisuus palautui. "Eli siis tehtävänämme on pitää tämä alue siihen saakka että lisäjoukot saapuvat. Jos kaikki pitää yhtä, niin meillä on mahdollisuus. Jos joku koittaa karata, ammun hänet henkilökohtaisesti. Noniin yrittäkää levätä, huominen ei ole yhtää helpompi päivä kuin tämä oli. Ja haluan kolme kahden hengen lisäryhmää vartioon neljän tunnin vuoroin." Näiden sanojen jälkeen hän poistui, ja kun hän oli poissa, alkoi heti murjotus sotilaiden kesken. Kukaan ei halunnut viettää yöllä neljää tuntia passissa rankkasateessa.
______
Noniin. Tässä oli tämänkertainen stoori. Lyhyt on, mutta kun ei ole aikaa olla koneella pitempään ja ei ole wordia mahdollisuus käyttää (mistä voi johtua isot kirjoitusvirheet, mutta yritin parhaani mukaan niitä karsia), kun ei ole oma kone. Risuja ja ruusuja saa (ja pitää) antaa. Jatkoa seuraa jossain vaiheessa.
_____________________________________________________
Tanner tärisi taas. Kokeneemmille sotilaille se oli jo tullut rutiiniksi, mutta ei uusille täydennysjoukoille. Heille se oli uusi kokemus ja aina kun tuli räjähdys, he kyyristyivät tai menivät rähmälleen mutaiseen maahan, mikä oli kahta kauheampi nyt kun oli jo satanut yli viikon putkeen.
"Ylös siitä pelkurit, se on oma joka ampuu!" huusi kapteeni O`Riley omille joukoilleen, joista noin kolmasosa oli maassa kädet päidensä päällä. O`Riley oli noin kaksikymmentäviisi vuotias kapteeni Kaartin palveluksessa. Hän oli nuorekas, huippukuntoinen ja älykäs, kaikki oli hänelle eduksi kapteenina ollessa, mutta se mikä erotti O`Rileyn muista, oli se että hän ei koskaan, kertaakaan menettnyt tilanteen hallintaa, niin teräksiset olivat hänen hermonsa. Sen ansiosta hän olikin ylennyt nopeasti kapteeniksi asti.
O`Riley oli ollut Kaartin palveluksessa vasta reilut kaksi vuotta, mutta hänen kasvoillaan näkyi kokemus, mikä herätti kunnioitusta. Hänellä oli myös pitkä arpi kasvoilla. Sen toinen pää alkoi keskeltä otsaa ja loppui toiseen päähän, mikä oli vasemman korvan alapuolella.
O`Riley puhui taas miehille samalla kun ukkonen rymähti jossain lähistöllä: "Selvä, tilanne on tämä. Me olemme taktisesti erittäin tärkeässä asemassa, mutta me olemme alimiehitettyjä. Vihollinen ehkä tietää tämän jo, ja siis siksi odotamme hyokkäystä kohtapuolin. Lisäjoukkoja on luvattu meille kolmen päivän sisällä." Tässä vaiheessa hän piti pienen tauon, koska alkoi kuulumaan pelonsekaisia ääniä sotilaiden keskuudessa. He olivat huomanneet O`Rileyn kasvoilta paistavan epäilyksen. Viime viikon muonalasti oli tullut vasta eilen, sekin pienempänä kuin oli luvattu. Ja näitä epäilyksiä vahvisti asia, että tämä planeetta oli syrjäinen, eikä niin tärkeä kuin jotkut muut, isommat planeetat. O`Riley rykäisi kerran merkittävästi ja hiljaisuus palautui. "Eli siis tehtävänämme on pitää tämä alue siihen saakka että lisäjoukot saapuvat. Jos kaikki pitää yhtä, niin meillä on mahdollisuus. Jos joku koittaa karata, ammun hänet henkilökohtaisesti. Noniin yrittäkää levätä, huominen ei ole yhtää helpompi päivä kuin tämä oli. Ja haluan kolme kahden hengen lisäryhmää vartioon neljän tunnin vuoroin." Näiden sanojen jälkeen hän poistui, ja kun hän oli poissa, alkoi heti murjotus sotilaiden kesken. Kukaan ei halunnut viettää yöllä neljää tuntia passissa rankkasateessa.
______
Noniin. Tässä oli tämänkertainen stoori. Lyhyt on, mutta kun ei ole aikaa olla koneella pitempään ja ei ole wordia mahdollisuus käyttää (mistä voi johtua isot kirjoitusvirheet, mutta yritin parhaani mukaan niitä karsia), kun ei ole oma kone. Risuja ja ruusuja saa (ja pitää) antaa. Jatkoa seuraa jossain vaiheessa.
Okei, okei, se oli vaan mielipide.
) mutta käyhän tämä näinkin. Ihan kiva tarina, jatkoa jään odottamaan.