Matthias soturipappi: Menetys
Lähetetty: To 03.06.2004 10:21
Eli päätin pienen vetkuttelun jälkeen pistään ensimmäiseen tänne sotuun kirjoittamaani tarinaan jatkoa (joka oli kyllä kirjoitettuna koneellani pitkän aikaa.) Juonesta ei oikein saa kiinni jos sitä ei ole seurannut alusta asti, joten linkitin aijemmat osat tähän alkuun.
Matthias Soturipappi
Matthias heräsi siihen, että suuri rotta tutkiskeli nälkäisenä hänen sormiaan. Hän läimäytti vaistomaisesti rottaa, joka sähätäen lähti kiipeämään ylös laituria. Matthiaksen päätä jomotti kuin viimeistä päivää. Hän yritti epätoivoisesti muistaa mitä oli tapahtunut, kunnes alkoi kiinnittää huomiota epämielyttävään tunteeseen joka palaili samaa tahtia tunnon kanssa hänen jalkoihinsa. Hyytävä kylmyys vihloi hänen jalkojaan, kunnes hän tajusi makaavansa satama-altaassa. Nopeasti hän kapusi ylös altaan reunalle ja tunsi märän kaapunsa liimautuvan ihoonsa. Hän katseli likaista, melkein mustaa vettä, jossa oli vielä äsken kellunut. Hän yritti epätoivoisesti muistaa mitä oli tapahtunut, mutta pää ei tuntunut suostuvan yhteistyöhön, joten hän alkoi katsella ympärilleen. Korkeat, huonokuntoiset punatiilitalot kohosivat hänen ympärillään ja hänen takanaan virtasi joki, jonka rannoilla näkyi siellä täällä satamalaitureita ja korkeita varastorakennuksia. Pari suurta purjelaivaa valkoisine purjeineen oli ankkuroitu satamalaitureiden viereen. Näihin laivoihin lappoi jatkuvana virtana lihaksikkaita merimiehiä suurine kantamuksineen. Matthias oli ilmiselvästi tullut jonkun suurkaupungin pahamaineisille satama-aluelle. Varsinkin öiseen aikaan täällä liikkui jos jonkilaisia roistoja ja murhaajia. Taivaasta päätelen nyt oli kuitenkin iltäpäivä, punainen aurinko oli laskemassa taivaanrantaan, se loi alueelle viimeisen rauhallisen iltavalaistuksen ennen yön pimeyttä. Matthias poimi maasta metallisauvansa, suoristi suuren papin hiipan päässään ja lähti kävelemään punatiilisiä taloja kohti. Hän halusi päästä täältä pois ennen pimeän tuloa, mutta häntä kalvoi outo epävarmuuden tunne. Aivan kun häneltä olisi jäänyt jotain kesken...
Matthiaksesta tuntui että hän oli harhaillut pitkin sumuisia kapeita kujia jo tunteja. Hänen jalkansa olivat aivan puhki kävelemisestä ja hänen kurkkuaan kuivasi. Hän ei ollut löytänyt tietä ulos tästä suuresta talolabyrintista, eikä mitään vihjeitä omasta menneisyydestään. Yö oli edennyt jo pitkälle ja kuusirppi paistoi öiseltä taivaalta. Matthias punnitsi vaihtoehtoja mielessään: Jäädäkkö yöksi tänne harhailemaan muistojen perässä vai etsiä majapaikka. Jälkimmäinen vaihtoehto sai hänet miettimään Lämmintä vuodetta ja ruokaa. Tuntui kuin hän ei olisi syönyt moneen viikkoon ja jokaista hänen lihastaan kolotti. Muutenkin päivällä olisi helpompi hahmottaa mitä hänelle oli tapahtunut, hän ajatteli ja lähti kävelemään
pitkää katua myöten. Aikansa etsittyään hän saapui Suurelle puuovelle jonka yläpuolella oli kyltti: Kuolleen sepän majatalo, ruokaa ja yösijaa matkalaisille. Paikka ei vaikuttanut hääviltä, rapistuneet ikkunanpielet ja halkeillut maali ulkoseinissä kielivät huonosta hoidosta tai varojen puutteesta, mutta nyt ei auttanut nirsoilla. Matthias veti suuresta villisianpään muotoisesta kahvasta ja avasi oven. Sen takana oli suuri sali. Suuri kynttiläkruunu paloi katossa ja seinät olivat täynnä palavia soihtuja. Jykevät tammipöydät olivat täynnä suuria, kuohuvia oluttuoppeja. Nurkassa jonkinlainen pieni orkesteri soitti iloista pelimannimusiikkia. Pöytien äärelle olevilla pitkillä puupenkeillä istui jos jonkinlaista porukkaa. Matthias erotti joukosta niin merimiehiä, sotilaita, kauppiaita, jopa kaupungin järjestysmiehiä tummansinisissä viitoissaan. Muutama kääpiö istuskeli omassa pöydässään puhellen vilkkaasti omalla kielellään välillä kumoten kurkkuunsa suuren tuopin olutta. Varjoisessa nurkassa oli käynnissä ilmeisesti korttipeli. Mustiin kaapuihin verhoutuneet miehet tuijottivat tuimasti toisiaan välillä lyöden kortteja tai rahaa pöytään. Parvella istuskeli kaksi haltiaa lukemassa kirjojaan. Heidän panssareistaan erotti selvästi että he olivat Merivartioston väkeä. Matthias astui sisään baariin sulkien oven perässään. Silloin eräs merimies sattui katsomaan Matthiakseen päin. Hän kääntyi nopeasti ja kuiskasi jotain muille pöydässä istuville. Pian koko baarissa oli hiljaista, jopa orkesteri oli lakannut soittamasta. Ainoastaan haltijoiden hiljainen puheensorina kuului korkealta parvelta. Joka ikinen baarissa olija tuijotti Matthiasta silmät pyöreinä, Jopa kortinpeluu nurkkapöydässä oli lakannut. Matthias käveli suoraan baaritiskille, hän halusi päästä täältä pois mahdollisimman äkkiä. Hän oli itsekkin aivan hämmästynyt herättämästään huomiosta. Lihava, melkeimpä kalju baarimikko kyyristeli tiskin takana aivan kuin ei olisi huomannutkaan Matthiasta ennen kuin tämä marssi suoraan tiskille.
"Mitä saisi olla" hän kysyi värisevällä aivan kuin pelokkaalla äänellä.
"Haluaisin huoneen" vastasi Matthias jolloin kuului huojentenut helpotus baarin puolelta.
"Tuossa on avain" sanoi baarimikko ojentaen tummuneen pronssiavaimen Matthiakselle.
"Minulla ei ole nyt rahaa, mutta...
"Ei se mitään pistetään piikkiin" baarimikko töksäytti kesken Matthiaksen lauseen.
"Mutta ettehän te varmasti tule tänne missään puhdistusasiossa" baarimikko jatkoi nopeasti.
"En" Vastasi Matthias ja huomasi suuren helpotuksen baarimikon omistajan kasvoilla.
Matthias lähti kiipeämään puisia portaita, jotka narisivat uhkavaasti ylös huoneeseensa. Hän kuuli että melutaso baarissa oli palannut normaaliksi ja orkesterikin soitti tavalliseen tapaansa. Hän uppoutui taas
miettimään mitä oli tapahtunut ennen kun hän oli herännyt satamassa. Mietteisiinsä uppoutunut Matthias ei huomannut kahden pikkupojan hahmoja jotka vilkuilivat häntä parvelta.
Toinen kuiskasi toiselle "Tuo se on, vastaa täysin kuvausta, se herra lupasi hänen löytämisestään kolme hopearahaa" Toinen nyökkäisi ja he pinkaisivat juoksuun ja katosivat baarin ovesta pimeille kujille. Myös eräs kortinpelaaja oli katsellut Matthiasta pöydästään. Hän kuiskasi hiljaa vierustovereilleen "Tänä yönä pojat, tänä yönä"
Kaikesta tästä autuaan tietämätön Matthias oli saapunut huoneensa ovelle. Hän oli unohtanut pyytää ruokaa mukaansa, mutta aamulla voisi ahmia vatsansa täyteen. Matthias avasi huoneensa oven jonka takaa odotti ankea näky. Pienessä lautaseinäisessä huoneessa oli vain pieni kirjoituspöytä, sänky ja jonkilainen vaatekomero. Seinällä oli maalaus joka kuvasi Sigmaria örkkijoukon keskellä valtava sotavasara verestä märkänä. Taulu toi hänelle kotoisen tunteen, samanlainen oli ollut hänen kotiluostarissaan, hän olisi halunnut muistella nuoruuttaan ja kasvamista soturipapiksi, mutta väsymys vei voiton. Hän riisui punaisen märän viittansa ja suuren papinhiippansa ja asetti ne kirjoituspöydälle. Suuren metallisauvansa hän piilotti kaiken varalta sängyn alle. Hän puhalsi kynttilän yöpöydällä sammuksiin ja vaipui rauhalliseen uneen, tietämättä mikä häntä vielä odottaisi...
Matthias heräsi tukehtumisen tunteeseen. Suuret kädet tukkivat hänen suunsa, hän yritti rimpuilla vapaaksi mutta kädet puristuivat vielä tiukemmin hänen suunsa ympärille. Hän yritti hapuilla sauvaansa sängyn alta, mutta se oli poissa. Matthias rimpuili aikansa kunnes käsien ote heltisi ja tumma hahmo, joka oli melkein kuristanut hänet kuiskasi hänen korvaansa
"Rauhoitu kautta Sigmarin"
Matthias ei vieläkään luottanut hahmoon ja hapuilla jotain kättäpidempää, mutta silloin hahmo sytytti pöydällä olevan kynttilän ja Matthias näki kuka tämä oli. Muistot tulvahtivat suurena virtana hänen mieleensä. Kuka hän oli? Miten hän liityy minuun? Miksi hän on täällä?. Kysymykset risteilivät Matthiaksen päässä, mutta yhden asian hän tiesi heti ensinäkemältä: Tuo mies oli ammatiltaan noidanmetsästäjä. Miehellä oli suuri lierihattu, musta viitta, suuret nahkasaappaat ja punainen paita. Hänen kasvonsa olivat karkeapiirteiset ja hänen harmaat hiuksensa laskeutuivat hatun alta.
"Matthias etkö muista minua?" sanoi mies.
"En, kuka sinä olet?" sanoi Matthias hämmästyneneenä.
"Ystävä" vastasi mies.
"Voit kutsua minua Samiksi" mies jatkoi nopeasti, "mutta nyt meidän on päästävä pois täältä".
Silloin Matthiaskin kuuli paukkeen majatalon ovelta. Se oli kuin suurta kirkonkelloa olisi taottu muurinmurtajalla.
"Tuolla on kattoikkuna pääset siitä ulos" sanoi Sam samalla osoittaen sormella parven nurkkaan
"Minä pidättelen niitä sen aikaa" Sam jatkoi ja viskasi Matthiakselle hänen sauvansa. Matthias pinkaisi juoksuun kohti ikkunaa. Juuri ikkunan kohdalla hän sattui vilkaisemaan Samia joka oli hypännyt alas parvelta ja yritti pitää nojaamalla suurta ovea pystyssä, jonkun oudon voiman takoessa sitä murskaksi.
Majatalon muut asukkaat olivat ilmeisesti omissa huoneissaan piilossa, vaikka apua olisi tarvittu.
Ovi järähti taas ja murtuvan puun ääni täytti majatalon tyhjän baarin. Samkin lopetti oveen nojaamisen ja vetäisi suuren väkipyssyn selästään. Hän tähtäsi ovea ja huusi:
"Kuolkaa kaaoksen epäsikiöt"
Kirkas välähdys valaisi silmänräpäykseksi koko huoneen ja valtava räjähdyksen ääni kaikui tyhjässä hallissa. Puunsirut lentelivät ovesta jonka takaa kuului haavoittuneen olion hirveää karjuntaa. Sam ampaisi juoksuun kohti portaita huutaen Matthiakselle:
"Paetaan, niitä voi tulla lisää"
Matthias havahtui ja löi kattoikkunan säpäleiksi yhdellä sauvan iskulla. Lasinpalaset tippuivat hänen päällensä, niistä välittämättä Matthias kiipesi sateiseen yöhön Sam perässään. Matthias makasi liukkaalla majatalonkatolla sateen ropistessa ja kastellessaan hänen jo melkein kuivan kaapunsa. Sam näki kuinka kaksi mustakaapuista hahmoa kiirehti pirstoutuneesta majatalonovesta sisään. Suuret soihdut paloivat heidän käsissään ja paljastivat päänpeittäviin huppuihin kirjaillut kaaoksen riimut. Sam vetäisi molemmat pistoolinsa koteloistaan vyöltänsä ja laukaisi valtavan kajahduksen saattelemana molemmat tähdäten keskelle toisen rintakehää. Sitten Sam nousi katolle ja vinkkasi Matthiakselle:
"Ne ovat perässämme, seuraa minua!" Sam huusi ja lähti juoksemaan märkää kattoa pitkin.
"Minne me olemme menossa?" kysyi Matthias pysyen juuri ja juuri Samin perässä liukkaalla katolla.
"Näet pian!" Sam huusi, samalla liukastuen, mutta nousten kuitenkin samantien pystyy jatkamaan juoksua. Kaaoksen kultisti oli päässyt myös katolle ja saavutti kokoajan märässä kaavussaan kompuroivaa Matthiasta. Pian Matthias kuuli sen epäinhimillisen raskaan hengityksen takanaan. Hän harkitsi vaihtoehtoja mielessään, mutta ainoastaan yksi tuntui käyttökelpoiselta. Yht´äkkiä Matthias kääntyi ympäri yllättäen täydellisesti kultistin. Matthias veti syvään henkeä ja iski täydellä voimalla sauvallaan kultistilta jalat alta. Matthias kuuli kun kultisti kaatui märälle katolle pidellen murtunutta jalkaansa ja karjuen tuskasta. Matthias lähti taas juoksemaan, aikaa ei ollut hukattavaksi. Pian hän saavutti häntä odottaneen Samin. He juoksivat kohti kattojonon reunaa, joka lähestyi uhkaavasti. Juuri ennen reunaa Sam kuitenkin pysähtyi ja potkaisi läheisen kattoikkunan säpäleiksi.
"Tule perässä" Sam huusi ja hyppäsi pimeään aukkoon.
Matthiaksen ei auttanut kuin totella ja hypätä. Hän tunsi tippuvansa, kunnes mätkähti kovalle puulattialle. Kipu vihlaisi hänen kylkeään ja sai hänet huutamaan tuskasta. Sitten kaikki pimeni...
Matthias heräsi suuressa huoneessa. Hän makasi sängyssä ja hänen tavaransa olivat pienellä pöydällä hänen vieressään. Huoneessa oli suuret ikkunat joista keskipäivän aurinko loi suuria säteitään lattiaan. Kiviseinillä roikkui tauluja, joissa oli kirjoitettuja rukouksia ja pyhimysten kuvia. Matthias tunnusteli kylkeään johon oli asetettu suuri side, Myös hänen päänsä haava oli sidottu. Juuri silloin ovi aukesi ja ruskeaan kaapuun pukeutunut nainen avasi oven suuri ruokatarjotin kädessään. Matthias tunnisti naisen nunnaksi kaapuihin tehdyistä kirjailluista. Nainen laski tarjottimensa pöydälle ja hymyili Matthiakselle:
"Toivottavasti maistuu" hän sanoi heleällä äänellä.
Matthias tyytyi vain hymyilemään väkinäisesti, mutta naisen lähdettyä kävi ahnaasti kiinni tarjottimella oleviin kyljyksiin ja suuren oluttuoppiin. Matthias oli juuri syönyt kun Sam pyyhälsi ovesta sisään.
"Vai ollaan sitä herätty, oli muuten älytön homma raahata sinut tänne" sanoi Sam virnuillen leveästi.
Matthiaksen mielessä risteilivät kysymykset mutta yhteen niistä hän halusi vastauksen heti:
"Miksi ihmeessä kaaoksen palvelijat tulevat yöllä murskaamaan majataloni oven jollain otuksellaan?"
"Se oli riivattu mutantti" sanoi Sam hivenen loukkaantuneena Matthiaksen tietämättömyydestä
"Ne tekivät sen siksi, että halusivat päästä sinusta eroon" Sam jatkoi.
"Miten sinä löysit minut?" Matthias jatkoi uteluaan.
"Pistin katupoikajengin etsimään sinut, he tuntevat kaupungin kuin omat taskunsa" vastasi Sam.
"Mikä tämä paikka on?" Matthias jatkoi loputonta kysymysten virtaansa.
"Pyhän Annan luostari, paratiisi keskellä tätä kirottua kaupunkia" vastasi Sam. Häntä ilmeisesti hermostutti Matthiaksen utelu.
"Mutta minun täytyy nyt mennä" Sam sanoi nopeasti
"Minulla on kiireitä, voit levätä täällä tai kierrellä luostarin sisällä" Hän jatkoi.
"Mutta haluasin vielä tietää..." Matthias yritti, mutta Sam keskeytti hänen lauseensa.
"Inkvisiittori Nikolai voi selittää sinulle illallisella" Sanoi Sam ja melkein juoksi pois huoneesta.
Matthiasta jäi askarruttamaan Samin käytös: Miksi hän ei halunnut kertoa hänelle miten asiat olivat?
Hän ei kuitenkaa halunnut jäädä sänkyyn odottamaan illallista, vaan puku päällensä ja avasi huoneen oven. Sen takana häntä odotti kaunis näky: Aurinko paistoi suurista lasittomista ikkunoista holvikäytävään. Matthias käveli ikkunan viereen ja veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Pieni tuulenvire heilutti hänen hiuksiaan, kun hän katseli ikkuna-aukosta avautuvaa maisemaa. Matalien talojen kulmassa istui esiliinaan pukeutunut mies paistamassa jonkinlaisia lettuja rasvaa tirisevällä pannulla. Talojen kattoja jatkui pitkälle ja niiden takaa avautui joki, joka kimalteli auringossa. Suurista laivoista näkyi vain puhtaanvalkoisia purjeita, kuin pilviä jotka olivat laskeutuneet liian alas. Näky oli kuin maisemataulusta. Matthias havahtui kun käytävän päästä kuului ääni:
"Etsittekö jotain" Puhuja oli sama nunna joka oli tuonut hänelle ruokaa.
"Haluaisittekko tutustua kirjastoomme" nunna jatkoi ja käveli Matthiaksen viereen.
"Kyllä kiitos, Sisar..." vastasi Matthias.
"Maria" sanoi nunna.
"Kirjasto on käytävän päädyssä vasemmalla oleva ovi" Jatkoi Maria.
"Kiitos vieraanvaraisuudesta, sisar Maria. Näemme varmaankin illallisella" sanoi Matthias
"Ikävä kyllä olen silloin vahtivuorossa" Maria vastasi alakuloisella äänellä ja lähti kävelemään käytävää pitkin kadoten pian kulman taakse. Matthias käveli Marian osoittamalle ovelle ja avasi sen. Ovi aukesi narahtaen paljastaen huoneen jonka jokainen seinä oli täynnä pölyisiä kirjoja. Huoneen takaseinä oli kokonaan lasia, siihen oli kuvattu sigmarin elämänvaiheet kokonaisuudessaan. Auringon paiste teki taidokkaasta lasimaaluksesta vieläkin upeamman. Huoneen keskellä oli suuri kirjoituspöytä jolla lojui papereita, mustetta ja sulkakyniä epämääräisessä järjestyksessä. Matthias käveli kirjahyllyn luokse ja otti luostarin historiaa käsittelevän kirjan käteensä. Hän istuutui kirjoituspöydän ääreen lukemaan, kunnes ruokakello kutsui kaikkia luostarin asukkaita illalliselle. Matthias harppoi kirjastosta ruokasaliin. Sali oli illalla hyvin pimeä, vain muutama kynttelikkö pöydässä loi valoa huoneeseen. Karmiininpunaisilla seinillä riippui maalauksia pyhimyksistä. Suuren tammipöydän päässä istui luostarin Abbedissa, päällään samanlainen kaapu kuin muillakin nunnilla. Nunnat istuivat vierekkäin suurilla penkeillä, mutta yksi henkilö erottui muista. Hänelläkin oli päällään kaapu mutta se oli punainen toisin kuin nunnilla. Hänen pitkä peruukkinsa ylettyi melkein hänen hartiohinsa saakka. Hänen kasvonsa olivat ryppyiset ja hänen pitkä partansa roikkui valtoimenaan.
"Inkvisiittori Nikolai" Mies esitteli itsensä.
"Päivää teille" Matthias vastasi.
"Satutteko tietämään missä Sam on?" hän jatkoi.
"Hänellä on vartiovuoro" Nikolai vastasi.
"Minun on käsketty selostaa tilanne sinulle" sanoi Nikolai ja vakavoitui vielä entisestään.
"Koko kaupunginosa on sekaisin" Nikolai sanoi haudanvakavana.
"Kaaoksen "Korkein oikeus" kultti on käynnistänyt suuren operaation täällä, he ovat ensin murhanneet kaikki keisarikunnan oikeuksia valvoneet henkilöt koko kaupunginosasta" Nikolai jatkoi
"Sinä selvisit kuin ihmeen kaupalla" Nikolai sanoi ja hymyn häivähdys kävi hänen kasvoillaan.
"Miksei kansa tee mitään?" Matthias kysyi.
"Pelkäävät kuollakseen laajamittaisia puhdistuksia" Nikolai vakavoitui taas.
"Ainoat jotka enää ovat kultin tiellä ovat täällä luostarissa" Hän jatkoi.
"Meitä vakoillaan koko ajan, otimme valtavan riskin lähettäessämme Samin hakemaan sinut" Sanoi Abbedissa pöydän päästä.
"Mihin tämä kultti pyrkii?" Kysyi Matthias.
Nikolai ei kuitenkaan ehtinyt vastata, koska luostarin kellot alkoivat kumista. Samalla hetkellä käytävästä kuului väkipyssyn kova pamahdus ja Sam syöksyi ruokasaliin huutaen:
"Nyt on piru irti, ne ovat tulleet läpi!"
Ruokasalissa alkoi kauhea kuhina, ilmeisesti tähän oli valmistauduttu. Matthias ei tiennyt mitä tehdä ennenkuin Sam kiskaisi hänet mukaansa.
"Mennään viivyttämään kultisteja, että nunnat saavat lisäaikaa aseistautua"
Matthias nyökkäsi ja pian he jo kiisivät käytävää pitkin luostarin pääovelle, jota sisar Maria yritti vahvistaa raahaamalla suuria huonekaluja sen eteen.
"Millainen tilanne ulkona on?" hän huusi Samille.
"Matthias, käy katsomassa" Sam huusi ja osoitti tikkaisiin jotka veivät ilmeisesti vartiotasanteelle. Matthias lähti kiipeämään narisevia tikkaita ylöspäin, saapuen pian laudoista kyhätylle vartiopaikalle. Hän kurkisti ikkunasta josta näkyi koko luostarin piha. Näky oli karmaiseva: liki kolmekymmentä mustaan kaapuun pukeutunutta kultistia seisoi hyvässä rivistössä soihtujen kanssa. Kaikki odottivat että suuri ovia takova mutantti saisi oviin miehenmentävän aukon.
"Niitä on liikaa, emme pärjää mitenkään taistelussa" Matthias huusi melun läpi Samille ja Marialle.
"Käy puhumassa Abbedissalle" Sam huusi, samalla nojaten täydellä painollaan suureen oveen.
Matthias laskeutui portaat alas ja lähti juoksemaan käytävään. Hän miltei törmäsi Abbedissaan joka syöksyi kulman takaa perässään joukko nunnia. Jokainen heistä oli aseistautunut kahdella sotavasaralla.
"Niitä on liikaa, teidän on paettava" Matthias sanoi hädissään abbedissalle.
"Montako?" Abbedissa kysyi vakava ilme kasvoillaan.
"Liki kolmekymmentä, emme pärjäisi mitenkään" Matthias sanoi.
"Luostarin kellarissa on pakotie josta pääsee rauniotuneeseen kirkkoon kaupungin laitamille" sanoi Abbedissa.
"Menkää sitä kautta, minä, Sam ja Maria viivytämemme niitä sen aikaa" Matthias sanoi ja lähti juoksemaan minkä jaloista pääsi takaisin pääovelle, jossa Sam ja Maria yrittivät epätoivoisesti pitää murtunutta ovea ovea pystyssä.
"Yritetään voittaa muille aikaa, he ovat jo pakenemassa kellarikäytävän kautta" Matthias huusi ryskeen läpi.
"Tämä ovi ei pysy enää pystyssä" sisar Maria voihkaisi ja juoksi Matthiaksen luo.
"Nämä huonekalutkaan eivät pidättele niitä kauaa, ellei..." Sanoi Sam samalla napaten lyhdyn pidikkeestään seinältä. Sam viskasi sen täydellä voimalla huonekalubarrikadia päin. Kuuma lamppuöljy levisi räiskähtäen, sytyttäen huonekalut palamaan.
"Tuon pitäisi pidätellä niitä vähän aikaa, Maria näytä nyt tie kellariin" Sam huusi liekkien roihun läpi.
Maria lähti juoksemaan pimeää käytävää pitkin, Sam ja Matthias perässään. He saapuivat kellariin josta muut luostarin asukkaat olivat ilmeisesti poistuneet vain hetki sitten. Maria avasi nopeasti lukitun puuoven kellarin perällä. Hän syöksyi pimeään käytävään Sam ja Matthias perässään. Nyt Matthias ymmärsi miksi tälläinen käytävä oli rakennettu, he olivat katakombeissa. Matthias alkoi nyt vasta miettiä mitä hänelle oli tapahtunut. Hänet oli pelastanut kaaoksen kynsistä mies jota hän ei tuntenut, Hän ei edes tiennyt miksi oli tässä kaupungissa. Hän ei tiennyt mitä oli ollut tekemässä, ennenkuin heräsi satamasta. Mikä pahinta hän, ei tiennyt voiko hänen uusiin ystäviinsä edes luottaa. Tuntui kuin he olisivat juosseet katakombeissa jo tunteja. Matthiaksen jalkoja särki ja hänen kylkeään kivisti. Juuri silloin hän näki valonpilkahduksen edessäpäin. Hän kiristi juoksutahtiaan ja oli pian ylöspäinvievillä tikkailla Samin perässä. Kun Matthias pääsi ulos, häntä kohtasi odottamaton näky: Suuret kivikaaret kohosivat vasten yötaivasta, kuin kurkottaen tähtiin. Tämä oli se rauniokirkko, josta abbedissa oli puhunut. Suurille seinille oli ripustettu soihtuja jotka valaisivat suuria ikkunoita, joissa näkyi vanhojen lasimaalausten rippeitä. Kirkon penkit olivat lahonneet paikoilleen ja alttaritaulut oli heitetty nurkkaan, josta rotat olivat käyneet niitä aikojen saatossa napostelemassa. Oven molemmilla puolin olevat suuret Sigmarin patsaat tuijottivat tyhjillä silmäkuopillaan pimeyteen. Abbedissa käveli kirkon toisesta päästä Matthiaksen viereen.
"Me olemme menettäneet viimeisen linnoituksen taistelussa kaaosta vastaan" abbedissa sanoi vakavalla äänellä.
"Niin, mutta valtaamme sen takaisin kun aika on kypsä" Matthias vastasi.
"Pelastuivathan kaikki?" Hän jatkoi.
"Nikolai jäi vielä sinne, hänen kunniansa ei kestänyt pakenemista kaaoksen edessä" Abbedissa sanoi murheellisena.
"Se kirottu vanha hölmö" Matthias noitui ääneen ja hänen silmistään kuvastui raivo.
"Lataa väkipyssysi Sam, meillä on töitä" Hän huusi ja Syöksyi pimeään käytävään...
Matthias syöksyi pimeään käytävään väkipyssyään lataava Sam kannoillaan. Matthiaksen mielessä pyöri vain yksi ajatus: Hänen pitäisi saada vastaukset kysymyksiinsä Nikolailta. He olivat jo luostarin kellarissa kun takaa kuului huohottava ääni.
"Odottakaa minua" puhuja oli Maria joka oli seurannut heitä koko matkan pimeää tunnelia myöten.
"Tiedätkö minne Nikolai jäi?" Sam sanoi Marialle joka oli juossut hänen viereensä ja yritti saada hengityksensa tasaantumaan..
"Hän jäi sairashuoneelle valvomaan, että kaikki pääsisivät pakoon, eikä tullut itse perässä" sanoi Maria samalla lähtien juoksemaan hämärää holvikäytävää pitkin Sam ja Matthias kintereillään.
Sairashuoneessa heitä odotti kammottava näky. Nikolai ei selvästikään ollut luopunut kunniastaan helpolla. Ensimmäiset kultistit makasivat veristä seinää vasten vatsat täynnä musketin kuulia. Seuraavien viillellyt kaavut ja irtonaiset raajat tekivät kunniaa Nikolain miekankäsittelytaidolle. Melkein Nikolain elottoman ruumiin päällä makaava kultisti oli täynnä verisiä puremis ja raapimisjälkiä. Nikolai oli taistellut viimeiseen asti. Maria oli tottunut hoitamaan pahojakin haavoja mutta tämä näky sai hänet voimaan pahoin. Matthiaskin jähmettyi huoneen ovelle haukkomaan henkeään. Ainoastaan Samiin tämä näky ei näyttänyt vaikuttavan mitenkään. Hän käveli huoneeseen, samalla potkien uteliaasti kultistien ruumiita. Potkaistessaan Nikolain päällä makaavaa kultistia, Sam kuuli sen hengittävän. Hetkeäkään epäröimättä Sam kiskaisi miekkansa esiin ja upotti sen kultistin selästä sisään. Se päästi vielä epämääräisen korinan ja vaipui sitten hengettömänä Nikolain syliin.
"Saasta" Sam mutisi itsekseen.
Maria näytti teosta järkyttyneeltä, mutta ei sanonut mitään.
"Mennään etsimään loput epäsikiöt" minä tapan ne vaikka paljain käsin, Sam uhosi ja käveli pois huoneesta, päättäväinen ilme kasvoillaan. Maria otti soihdun käytävän seinältä ja sytytti sen. Käytävä täyttyi heikosta kellertävästä valosta jolloin he näkivät, että sen lattialla makasi kasapäin kuolleita kultisteja. Jokainen täynnä karmeita verisiä viiltohaavoja, joista tihkui tuoretta verta. Osalta puuttui raajoja, joidenkin aukiviilletyistä vatsoista oli valunut verisiä sisäelimiä punaiseksi värjäytyneelle kivilattialle.
"Mikä tämän on voinut tehdä?" Maria sopersi kauhuissaan.
"Otetaan selvää" Sam sanoi ja lähti itsevarmasti talsimaan käytävää eteenpäin.
Ääntäkään ei kuulunut. Matthias kuuli kuinka hänen sydämmensä hakkasi kiivaasti. Hän puristi yhä kovempaa sauvaansa, kun he etenivät pimeässä käytävässä. Silloin he kuulivat askeleita. Ne olivat hyvin raskaita, eivätkä kuullostaneet saappaan askeleilta. Jokin tulossa yläkertaan. Sanakaan sanomatta Sam veti Matthiaksen ja Marian seinän viereen. Matthias yritti olla ääneti ja tunsi taas kuinka hänen sydämmensä hakkasi kiivaaseen tahtiin. Askeleet lähenivät yhä, nyt kuului myös metallin laahautumisen ääni. Sen oli pakko olla jo käytävän päässä, Matthias ajattelin ja tunsi kuinka hän hengitti raskaasti. Miten se ei ollut vielä huomannut heitä. Juuri silloin hiljaisuuden rikkoi möreä ääni.
"Kaipaatteko työkin miun kirvestä naamaanne"
Sam ja Matthias eivät ehtineet reagoida mitenkään, kun he näkivät Marian juoksemassa olentoa kohti.
"Kurgan Rautavarvas, mitä sinä täällä teet" Maria sanoi halaten olentoa, autuas hymy kasvoillaan.
"Maria tyttösein, siehän oot kasvannu valtavasti, viimetteeks ku nähtii olit sellanen miun mittanen" otus, jonka Matthias oli tunnistanut kääpiöksi sanoi, puristaen Mariaa syliinsä.
"Sinäkö olet tappanut kaikki nämä kultistit?" Sam kysyi kääpiöltä vakavaan sävyyn.
"Miehän nää hoitelin" Kääpiö sanoi leveästi hymyillen.
"Ku tulin sissään ni kahtoin, että joko tänne on hyöäkätty tai appetissa on käskenny vaehtoo helskutin rumat kaavut kaekille nunnilleen" kääpiö sanoi hymyili entistä leveämmin, paljastaen hänen löyhkäävät ja huonosti hoidetut hampaansa.
"Missäs tuo appetissa mahtoo olla ku alko tossa tapellessa vähän hiukomaan?" Kääpiö kysyi.
"Minä haen hänet ja muut nunnat tänne" sanoi Maria ja pinkaisi juoksuun kohti kellaria.
Matthias tarkasteli kääpiötä. Sillä ei ollut mitää muuta päällä kuin punaiset housut. Sen selkää koristivat suuret tatuoinnit jotka liikkuivat valtavien lihasten supistuessa ja kasvaessa. Sillä oli jokapuolella ruumistaan suuria arpia ja haavoja, joista osa oli ilmeisesti tullut nyt koska niistä tihkui tuoretta verta. Kääpiön kasvot olivat oranssin parran peitossa, joka kapeni päälaelle suureksi harjaksi. Sen lyhyissä jaloissa oli yksi erityispiirre, kääpiön vasemman isovarpaan tilalla oli suuri varpaaksi muotoiltu rautakappale, joka kolisi äänekkäästi kivilattiaa vasten.
Matthias tunnisti kääpiön peikonsurmaksi, niistä oli joskus lukenut omassa luostarissaan kääpiöitä käsittelevästä kirjasta. Kääpiö mulkoili heitä vihaisesti, kunnes Sam avasi keskustelun:
"Tapoitko sen mutantinkin yksin?"
"Tietenkii" vastasi kääpiö ilmeisesti vihaisena kykyjensä aliarvionnista.
"Missä se on?" Sam kysyi uteliaana, mutta kuitenkin naama täysin vakavana.
"Alhaalla, mie voin todistoo teille" kääpiö lähti kävelemään portaita alakertaan.
Mutantti makasi verilammikossa alakerran käytävässä. Siltä puuttui toinen jalka ja sen pään oli lävistänyt hiilihanko.
"Älköö kertoko miun kavereille tosta" Sanoi kääpiö osoittaen hiilihankoa.
"Muuten mie menetän miun kaekki tapponi" kääpiö jatkoi hymyillen, ainakin tältä kääpiöltä puuttui yksi tärkeä peikonsurmien ominaisuus: vaatimattomuus.
"Ku miun kirves tarrautu ton möllikän toisee jalkaa, ni mie ajattelin että purrako siltä aevot pihalle, vai tempasta tolla kohentimel, ni pääyin jälkimmäeseen koska luastaris on tuo hammashoeto aeka kivuliasta puuhoo" Kääpiö sanoi virnisti taas leveästi.
Yläkerrasta kuului juoksuaskelia, nunnat olivat ilmeisesti palanneet. Pian Abbedissa laskeutui juoksujalkaa alas portaita.
"Täydellinen ajoitus vierailulle, Kurgan Rautavarvas" Abbedissa sanoi kääpiölle.
"Miten voimme ikinä kiittää sinua?" hän jatkoi.
"No mitteepä tuosta, mutta noeta jullikoita hutkies puhkes jano, että jos kolpakollinen kaljoo... tae pari?" Kurgan sanoi ja huomasi hymynhäivähdyksen Samin ja Matthiaksen kasvoilla.
"Juo vaikka koko kellari tyhjäksi" Abbedissa sanoi selvästi palkintoonsa tyytyväiselle Kurganille.
Kurgan lähti juoksemaan selvästi iloisena kohti olutkellaria, huutaen jotain kääpiöden ikivanhaa sotahuutoa. Abbedissa kääntyi Samin ja Matthiaksen puoleen.
"Kurgan on ollut luostarimme vakiokävijä jo viisikymmentä vuotta, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun hän on pelastanut sen" Abbedissa sanoi selvästi todella iloisena ettei hänen kotiluostarinsa joutunutkaan kaaoksen palvelijoiden käsiin.
"Nikolai on kuollut" Sam sanoi ilmekkään värähtämättä.
"Minun täytyy raportoida tästä inkvisitiolaitokselle" Abbedissa sanoi, hetkessä kaikki iloisuus oli kaikonnut hänestä.
"Menkää te auttamaan nunnia luostarin siivouksessa" hän sanoi ja lähti kävelemään ripein askelin käytävää pitkin, kadoten pian kulman taakse.
Kun Sam ja Matthias tulivat yläkäytävään nunnat olivat jo ehtineet siivota sen. Ruumiit olivat tiessään, mutta siellä täällä oli kuivuneita verijälkiä. Sam jatkoi matkaansa sanaakaan sanomatta eteenpäin, mutta Matthias jäi katselemaan ikkunasta avautuvaa näkyä. Kaikki kultistien ruumiit oli kasattu suureen kokkoon joka, paloi kituliaalla liekillä mustaa yötaivasta vasten. Matthias haistoi palaneen lihan pistävän lemun joka muistutti häntä noitaroviosta. "Ainoastaan tuli puhdistaa kaaoksen saastuttaman lihan", Matthias mutisi. Hän havahtui mietteistään Samin huutoon.
"Missä muuten aijot nukkua tämän yön?"
"Sairastuvassa on aikamoinen sotku" hän jatkoi.
"Voisinko nukkua sinun huoneessasi?" Matthias kysyi, samalla kävellen Samia kohti.
"Mutta joudut sitten nukkumaan lattialla" Sam sanoi.
"Pelkäämpä, ettei tämän yön jälkeen tule muutenkaan uni silmään" Matthias vastasi ja lähti seuraamaan Samia joka, pysähtyi pian suuren puuoven taakse. Sam tunki avaimen lukkoon ja potkaisi ovea, jolloin se avautui hitaasti. Huone oli pieni, sen jokaista seinää reunustivat suuret kirjahyllyt. Katossa paloi väräjävällä liekillä pieni öljylamppu. Huoneessa ei ollut muita kalusteita kuin sänky ja kirjoituspöytä, jolla lepäsi ihmisen luita hyvässä järjestyksessä. Lattialla oli hirventalja, johon oli kirjailtu kauniit kultareunukset.
"Voit nukkua tässä" Sam sanoi ja osoitti hirventaljaa lattialla.
Matthias kiitti ja käpertyi lattialle joka tuntui taljankin läpi epämielyttävän kylmältä. Sam sammutti lampun katonrajassa ja pimeys laskeutui huoneeseen. Matthias mietti herkeämättä, keneltä hän saisi
vastaukset häntä askarruttaviin kysymyksiin. Sam oli tuntunut viimeksi hyvin kireältä, hänen udellessaan vastauksia. Alhaalta kuului humalaisen kääpiön kovaäänistä laulua, ilmeisesti Kurgan oli toteuttanut Abbedissan idean olutkellarin tyhjäksijuomisesta. Pian Matthias vaipui rauhattomaan, painajaistentäytteiseen uneen...
Matthias havahtui kun juuri herännyt Sam tallasi hänen päällensä lähtiessään aamiaselle. Sam avasi huoneen oven, josta auringon ensisäteet tulvahtivat pimeään huoneeseen.Ne Tanssivat huoneen pitkillä seinillä ja häikäisivät Matthiaksen silmiin. Matthias nousi sängystään ja tunsi jokaisen lihaksensa olevan kipeä lattialla nukkumisesta, hän kompuroi nopeasti pystyyn ja lähti unisena kävelemään Samin perässä auringon valaisemaa holvikäytävää pitkin. He saapuivat pian ruokasalin suurille puuoville, joita kaaoksen palvelijat olivat jäljistä päätellen yrittäneet murtaa. Sam kiskaisi oven auki ja käveli rauhallisesti ruokasaliin, Matthias perässään. Kaikki pöydässä olevat nunnat olivat pukeutuneet pikimustiin surukaapuihin, joiden kultakirjaillut helmat laahasivat maata. Suuren puupöydän päässä istui Abbedissa lohduton ilme kasvoillaan. Inkvisiittorin tuolilla istui Kurgan. Hän oli ainoa jolla ei ollut mustaa surukaapua, mutta hänen ilmeensä oli yhtä vakava kuin muillakin. Kukaan ei tervehtinyt Samia tai Matthiasta, jotka istuivat pöytään ja alkoivat väkinäisesti syömään annostaan kuivattua lihaa ja kasviksia. Ruokailun jälkeen muut nunnat alkoivat korjata hyökkäyksen aiheuttamia tuhoja luostarissa. Matthias jäi vielä hetkeksi aikaa istumaan pöydän äären, miettien kuumeisesti edellisen illan tapahtumia. Silloin hän kuuli vaimean äänen yläkerrasta. Matthias höristi korvansa äärimmilleen kuullakseen mikä äänen aiheutti. Silloin hän kuuli Marian vaimean huudon yläkerrasta. Hetkeäkään epäröimättä Matthias nappasi sauvansa mukaan ja lähti juoksemaan kohti yläkertaa...
Kommentteja saa antaa, mutta olkaa armollisia, tämä oli ensimmäinen kirjoittamani tarinani.
Matthias Soturipappi
Matthias heräsi siihen, että suuri rotta tutkiskeli nälkäisenä hänen sormiaan. Hän läimäytti vaistomaisesti rottaa, joka sähätäen lähti kiipeämään ylös laituria. Matthiaksen päätä jomotti kuin viimeistä päivää. Hän yritti epätoivoisesti muistaa mitä oli tapahtunut, kunnes alkoi kiinnittää huomiota epämielyttävään tunteeseen joka palaili samaa tahtia tunnon kanssa hänen jalkoihinsa. Hyytävä kylmyys vihloi hänen jalkojaan, kunnes hän tajusi makaavansa satama-altaassa. Nopeasti hän kapusi ylös altaan reunalle ja tunsi märän kaapunsa liimautuvan ihoonsa. Hän katseli likaista, melkein mustaa vettä, jossa oli vielä äsken kellunut. Hän yritti epätoivoisesti muistaa mitä oli tapahtunut, mutta pää ei tuntunut suostuvan yhteistyöhön, joten hän alkoi katsella ympärilleen. Korkeat, huonokuntoiset punatiilitalot kohosivat hänen ympärillään ja hänen takanaan virtasi joki, jonka rannoilla näkyi siellä täällä satamalaitureita ja korkeita varastorakennuksia. Pari suurta purjelaivaa valkoisine purjeineen oli ankkuroitu satamalaitureiden viereen. Näihin laivoihin lappoi jatkuvana virtana lihaksikkaita merimiehiä suurine kantamuksineen. Matthias oli ilmiselvästi tullut jonkun suurkaupungin pahamaineisille satama-aluelle. Varsinkin öiseen aikaan täällä liikkui jos jonkilaisia roistoja ja murhaajia. Taivaasta päätelen nyt oli kuitenkin iltäpäivä, punainen aurinko oli laskemassa taivaanrantaan, se loi alueelle viimeisen rauhallisen iltavalaistuksen ennen yön pimeyttä. Matthias poimi maasta metallisauvansa, suoristi suuren papin hiipan päässään ja lähti kävelemään punatiilisiä taloja kohti. Hän halusi päästä täältä pois ennen pimeän tuloa, mutta häntä kalvoi outo epävarmuuden tunne. Aivan kun häneltä olisi jäänyt jotain kesken...
Matthiaksesta tuntui että hän oli harhaillut pitkin sumuisia kapeita kujia jo tunteja. Hänen jalkansa olivat aivan puhki kävelemisestä ja hänen kurkkuaan kuivasi. Hän ei ollut löytänyt tietä ulos tästä suuresta talolabyrintista, eikä mitään vihjeitä omasta menneisyydestään. Yö oli edennyt jo pitkälle ja kuusirppi paistoi öiseltä taivaalta. Matthias punnitsi vaihtoehtoja mielessään: Jäädäkkö yöksi tänne harhailemaan muistojen perässä vai etsiä majapaikka. Jälkimmäinen vaihtoehto sai hänet miettimään Lämmintä vuodetta ja ruokaa. Tuntui kuin hän ei olisi syönyt moneen viikkoon ja jokaista hänen lihastaan kolotti. Muutenkin päivällä olisi helpompi hahmottaa mitä hänelle oli tapahtunut, hän ajatteli ja lähti kävelemään
pitkää katua myöten. Aikansa etsittyään hän saapui Suurelle puuovelle jonka yläpuolella oli kyltti: Kuolleen sepän majatalo, ruokaa ja yösijaa matkalaisille. Paikka ei vaikuttanut hääviltä, rapistuneet ikkunanpielet ja halkeillut maali ulkoseinissä kielivät huonosta hoidosta tai varojen puutteesta, mutta nyt ei auttanut nirsoilla. Matthias veti suuresta villisianpään muotoisesta kahvasta ja avasi oven. Sen takana oli suuri sali. Suuri kynttiläkruunu paloi katossa ja seinät olivat täynnä palavia soihtuja. Jykevät tammipöydät olivat täynnä suuria, kuohuvia oluttuoppeja. Nurkassa jonkinlainen pieni orkesteri soitti iloista pelimannimusiikkia. Pöytien äärelle olevilla pitkillä puupenkeillä istui jos jonkinlaista porukkaa. Matthias erotti joukosta niin merimiehiä, sotilaita, kauppiaita, jopa kaupungin järjestysmiehiä tummansinisissä viitoissaan. Muutama kääpiö istuskeli omassa pöydässään puhellen vilkkaasti omalla kielellään välillä kumoten kurkkuunsa suuren tuopin olutta. Varjoisessa nurkassa oli käynnissä ilmeisesti korttipeli. Mustiin kaapuihin verhoutuneet miehet tuijottivat tuimasti toisiaan välillä lyöden kortteja tai rahaa pöytään. Parvella istuskeli kaksi haltiaa lukemassa kirjojaan. Heidän panssareistaan erotti selvästi että he olivat Merivartioston väkeä. Matthias astui sisään baariin sulkien oven perässään. Silloin eräs merimies sattui katsomaan Matthiakseen päin. Hän kääntyi nopeasti ja kuiskasi jotain muille pöydässä istuville. Pian koko baarissa oli hiljaista, jopa orkesteri oli lakannut soittamasta. Ainoastaan haltijoiden hiljainen puheensorina kuului korkealta parvelta. Joka ikinen baarissa olija tuijotti Matthiasta silmät pyöreinä, Jopa kortinpeluu nurkkapöydässä oli lakannut. Matthias käveli suoraan baaritiskille, hän halusi päästä täältä pois mahdollisimman äkkiä. Hän oli itsekkin aivan hämmästynyt herättämästään huomiosta. Lihava, melkeimpä kalju baarimikko kyyristeli tiskin takana aivan kuin ei olisi huomannutkaan Matthiasta ennen kuin tämä marssi suoraan tiskille.
"Mitä saisi olla" hän kysyi värisevällä aivan kuin pelokkaalla äänellä.
"Haluaisin huoneen" vastasi Matthias jolloin kuului huojentenut helpotus baarin puolelta.
"Tuossa on avain" sanoi baarimikko ojentaen tummuneen pronssiavaimen Matthiakselle.
"Minulla ei ole nyt rahaa, mutta...
"Ei se mitään pistetään piikkiin" baarimikko töksäytti kesken Matthiaksen lauseen.
"Mutta ettehän te varmasti tule tänne missään puhdistusasiossa" baarimikko jatkoi nopeasti.
"En" Vastasi Matthias ja huomasi suuren helpotuksen baarimikon omistajan kasvoilla.
Matthias lähti kiipeämään puisia portaita, jotka narisivat uhkavaasti ylös huoneeseensa. Hän kuuli että melutaso baarissa oli palannut normaaliksi ja orkesterikin soitti tavalliseen tapaansa. Hän uppoutui taas
miettimään mitä oli tapahtunut ennen kun hän oli herännyt satamassa. Mietteisiinsä uppoutunut Matthias ei huomannut kahden pikkupojan hahmoja jotka vilkuilivat häntä parvelta.
Toinen kuiskasi toiselle "Tuo se on, vastaa täysin kuvausta, se herra lupasi hänen löytämisestään kolme hopearahaa" Toinen nyökkäisi ja he pinkaisivat juoksuun ja katosivat baarin ovesta pimeille kujille. Myös eräs kortinpelaaja oli katsellut Matthiasta pöydästään. Hän kuiskasi hiljaa vierustovereilleen "Tänä yönä pojat, tänä yönä"
Kaikesta tästä autuaan tietämätön Matthias oli saapunut huoneensa ovelle. Hän oli unohtanut pyytää ruokaa mukaansa, mutta aamulla voisi ahmia vatsansa täyteen. Matthias avasi huoneensa oven jonka takaa odotti ankea näky. Pienessä lautaseinäisessä huoneessa oli vain pieni kirjoituspöytä, sänky ja jonkilainen vaatekomero. Seinällä oli maalaus joka kuvasi Sigmaria örkkijoukon keskellä valtava sotavasara verestä märkänä. Taulu toi hänelle kotoisen tunteen, samanlainen oli ollut hänen kotiluostarissaan, hän olisi halunnut muistella nuoruuttaan ja kasvamista soturipapiksi, mutta väsymys vei voiton. Hän riisui punaisen märän viittansa ja suuren papinhiippansa ja asetti ne kirjoituspöydälle. Suuren metallisauvansa hän piilotti kaiken varalta sängyn alle. Hän puhalsi kynttilän yöpöydällä sammuksiin ja vaipui rauhalliseen uneen, tietämättä mikä häntä vielä odottaisi...
Matthias heräsi tukehtumisen tunteeseen. Suuret kädet tukkivat hänen suunsa, hän yritti rimpuilla vapaaksi mutta kädet puristuivat vielä tiukemmin hänen suunsa ympärille. Hän yritti hapuilla sauvaansa sängyn alta, mutta se oli poissa. Matthias rimpuili aikansa kunnes käsien ote heltisi ja tumma hahmo, joka oli melkein kuristanut hänet kuiskasi hänen korvaansa
"Rauhoitu kautta Sigmarin"
Matthias ei vieläkään luottanut hahmoon ja hapuilla jotain kättäpidempää, mutta silloin hahmo sytytti pöydällä olevan kynttilän ja Matthias näki kuka tämä oli. Muistot tulvahtivat suurena virtana hänen mieleensä. Kuka hän oli? Miten hän liityy minuun? Miksi hän on täällä?. Kysymykset risteilivät Matthiaksen päässä, mutta yhden asian hän tiesi heti ensinäkemältä: Tuo mies oli ammatiltaan noidanmetsästäjä. Miehellä oli suuri lierihattu, musta viitta, suuret nahkasaappaat ja punainen paita. Hänen kasvonsa olivat karkeapiirteiset ja hänen harmaat hiuksensa laskeutuivat hatun alta.
"Matthias etkö muista minua?" sanoi mies.
"En, kuka sinä olet?" sanoi Matthias hämmästyneneenä.
"Ystävä" vastasi mies.
"Voit kutsua minua Samiksi" mies jatkoi nopeasti, "mutta nyt meidän on päästävä pois täältä".
Silloin Matthiaskin kuuli paukkeen majatalon ovelta. Se oli kuin suurta kirkonkelloa olisi taottu muurinmurtajalla.
"Tuolla on kattoikkuna pääset siitä ulos" sanoi Sam samalla osoittaen sormella parven nurkkaan
"Minä pidättelen niitä sen aikaa" Sam jatkoi ja viskasi Matthiakselle hänen sauvansa. Matthias pinkaisi juoksuun kohti ikkunaa. Juuri ikkunan kohdalla hän sattui vilkaisemaan Samia joka oli hypännyt alas parvelta ja yritti pitää nojaamalla suurta ovea pystyssä, jonkun oudon voiman takoessa sitä murskaksi.
Majatalon muut asukkaat olivat ilmeisesti omissa huoneissaan piilossa, vaikka apua olisi tarvittu.
Ovi järähti taas ja murtuvan puun ääni täytti majatalon tyhjän baarin. Samkin lopetti oveen nojaamisen ja vetäisi suuren väkipyssyn selästään. Hän tähtäsi ovea ja huusi:
"Kuolkaa kaaoksen epäsikiöt"
Kirkas välähdys valaisi silmänräpäykseksi koko huoneen ja valtava räjähdyksen ääni kaikui tyhjässä hallissa. Puunsirut lentelivät ovesta jonka takaa kuului haavoittuneen olion hirveää karjuntaa. Sam ampaisi juoksuun kohti portaita huutaen Matthiakselle:
"Paetaan, niitä voi tulla lisää"
Matthias havahtui ja löi kattoikkunan säpäleiksi yhdellä sauvan iskulla. Lasinpalaset tippuivat hänen päällensä, niistä välittämättä Matthias kiipesi sateiseen yöhön Sam perässään. Matthias makasi liukkaalla majatalonkatolla sateen ropistessa ja kastellessaan hänen jo melkein kuivan kaapunsa. Sam näki kuinka kaksi mustakaapuista hahmoa kiirehti pirstoutuneesta majatalonovesta sisään. Suuret soihdut paloivat heidän käsissään ja paljastivat päänpeittäviin huppuihin kirjaillut kaaoksen riimut. Sam vetäisi molemmat pistoolinsa koteloistaan vyöltänsä ja laukaisi valtavan kajahduksen saattelemana molemmat tähdäten keskelle toisen rintakehää. Sitten Sam nousi katolle ja vinkkasi Matthiakselle:
"Ne ovat perässämme, seuraa minua!" Sam huusi ja lähti juoksemaan märkää kattoa pitkin.
"Minne me olemme menossa?" kysyi Matthias pysyen juuri ja juuri Samin perässä liukkaalla katolla.
"Näet pian!" Sam huusi, samalla liukastuen, mutta nousten kuitenkin samantien pystyy jatkamaan juoksua. Kaaoksen kultisti oli päässyt myös katolle ja saavutti kokoajan märässä kaavussaan kompuroivaa Matthiasta. Pian Matthias kuuli sen epäinhimillisen raskaan hengityksen takanaan. Hän harkitsi vaihtoehtoja mielessään, mutta ainoastaan yksi tuntui käyttökelpoiselta. Yht´äkkiä Matthias kääntyi ympäri yllättäen täydellisesti kultistin. Matthias veti syvään henkeä ja iski täydellä voimalla sauvallaan kultistilta jalat alta. Matthias kuuli kun kultisti kaatui märälle katolle pidellen murtunutta jalkaansa ja karjuen tuskasta. Matthias lähti taas juoksemaan, aikaa ei ollut hukattavaksi. Pian hän saavutti häntä odottaneen Samin. He juoksivat kohti kattojonon reunaa, joka lähestyi uhkaavasti. Juuri ennen reunaa Sam kuitenkin pysähtyi ja potkaisi läheisen kattoikkunan säpäleiksi.
"Tule perässä" Sam huusi ja hyppäsi pimeään aukkoon.
Matthiaksen ei auttanut kuin totella ja hypätä. Hän tunsi tippuvansa, kunnes mätkähti kovalle puulattialle. Kipu vihlaisi hänen kylkeään ja sai hänet huutamaan tuskasta. Sitten kaikki pimeni...
Matthias heräsi suuressa huoneessa. Hän makasi sängyssä ja hänen tavaransa olivat pienellä pöydällä hänen vieressään. Huoneessa oli suuret ikkunat joista keskipäivän aurinko loi suuria säteitään lattiaan. Kiviseinillä roikkui tauluja, joissa oli kirjoitettuja rukouksia ja pyhimysten kuvia. Matthias tunnusteli kylkeään johon oli asetettu suuri side, Myös hänen päänsä haava oli sidottu. Juuri silloin ovi aukesi ja ruskeaan kaapuun pukeutunut nainen avasi oven suuri ruokatarjotin kädessään. Matthias tunnisti naisen nunnaksi kaapuihin tehdyistä kirjailluista. Nainen laski tarjottimensa pöydälle ja hymyili Matthiakselle:
"Toivottavasti maistuu" hän sanoi heleällä äänellä.
Matthias tyytyi vain hymyilemään väkinäisesti, mutta naisen lähdettyä kävi ahnaasti kiinni tarjottimella oleviin kyljyksiin ja suuren oluttuoppiin. Matthias oli juuri syönyt kun Sam pyyhälsi ovesta sisään.
"Vai ollaan sitä herätty, oli muuten älytön homma raahata sinut tänne" sanoi Sam virnuillen leveästi.
Matthiaksen mielessä risteilivät kysymykset mutta yhteen niistä hän halusi vastauksen heti:
"Miksi ihmeessä kaaoksen palvelijat tulevat yöllä murskaamaan majataloni oven jollain otuksellaan?"
"Se oli riivattu mutantti" sanoi Sam hivenen loukkaantuneena Matthiaksen tietämättömyydestä
"Ne tekivät sen siksi, että halusivat päästä sinusta eroon" Sam jatkoi.
"Miten sinä löysit minut?" Matthias jatkoi uteluaan.
"Pistin katupoikajengin etsimään sinut, he tuntevat kaupungin kuin omat taskunsa" vastasi Sam.
"Mikä tämä paikka on?" Matthias jatkoi loputonta kysymysten virtaansa.
"Pyhän Annan luostari, paratiisi keskellä tätä kirottua kaupunkia" vastasi Sam. Häntä ilmeisesti hermostutti Matthiaksen utelu.
"Mutta minun täytyy nyt mennä" Sam sanoi nopeasti
"Minulla on kiireitä, voit levätä täällä tai kierrellä luostarin sisällä" Hän jatkoi.
"Mutta haluasin vielä tietää..." Matthias yritti, mutta Sam keskeytti hänen lauseensa.
"Inkvisiittori Nikolai voi selittää sinulle illallisella" Sanoi Sam ja melkein juoksi pois huoneesta.
Matthiasta jäi askarruttamaan Samin käytös: Miksi hän ei halunnut kertoa hänelle miten asiat olivat?
Hän ei kuitenkaa halunnut jäädä sänkyyn odottamaan illallista, vaan puku päällensä ja avasi huoneen oven. Sen takana häntä odotti kaunis näky: Aurinko paistoi suurista lasittomista ikkunoista holvikäytävään. Matthias käveli ikkunan viereen ja veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Pieni tuulenvire heilutti hänen hiuksiaan, kun hän katseli ikkuna-aukosta avautuvaa maisemaa. Matalien talojen kulmassa istui esiliinaan pukeutunut mies paistamassa jonkinlaisia lettuja rasvaa tirisevällä pannulla. Talojen kattoja jatkui pitkälle ja niiden takaa avautui joki, joka kimalteli auringossa. Suurista laivoista näkyi vain puhtaanvalkoisia purjeita, kuin pilviä jotka olivat laskeutuneet liian alas. Näky oli kuin maisemataulusta. Matthias havahtui kun käytävän päästä kuului ääni:
"Etsittekö jotain" Puhuja oli sama nunna joka oli tuonut hänelle ruokaa.
"Haluaisittekko tutustua kirjastoomme" nunna jatkoi ja käveli Matthiaksen viereen.
"Kyllä kiitos, Sisar..." vastasi Matthias.
"Maria" sanoi nunna.
"Kirjasto on käytävän päädyssä vasemmalla oleva ovi" Jatkoi Maria.
"Kiitos vieraanvaraisuudesta, sisar Maria. Näemme varmaankin illallisella" sanoi Matthias
"Ikävä kyllä olen silloin vahtivuorossa" Maria vastasi alakuloisella äänellä ja lähti kävelemään käytävää pitkin kadoten pian kulman taakse. Matthias käveli Marian osoittamalle ovelle ja avasi sen. Ovi aukesi narahtaen paljastaen huoneen jonka jokainen seinä oli täynnä pölyisiä kirjoja. Huoneen takaseinä oli kokonaan lasia, siihen oli kuvattu sigmarin elämänvaiheet kokonaisuudessaan. Auringon paiste teki taidokkaasta lasimaaluksesta vieläkin upeamman. Huoneen keskellä oli suuri kirjoituspöytä jolla lojui papereita, mustetta ja sulkakyniä epämääräisessä järjestyksessä. Matthias käveli kirjahyllyn luokse ja otti luostarin historiaa käsittelevän kirjan käteensä. Hän istuutui kirjoituspöydän ääreen lukemaan, kunnes ruokakello kutsui kaikkia luostarin asukkaita illalliselle. Matthias harppoi kirjastosta ruokasaliin. Sali oli illalla hyvin pimeä, vain muutama kynttelikkö pöydässä loi valoa huoneeseen. Karmiininpunaisilla seinillä riippui maalauksia pyhimyksistä. Suuren tammipöydän päässä istui luostarin Abbedissa, päällään samanlainen kaapu kuin muillakin nunnilla. Nunnat istuivat vierekkäin suurilla penkeillä, mutta yksi henkilö erottui muista. Hänelläkin oli päällään kaapu mutta se oli punainen toisin kuin nunnilla. Hänen pitkä peruukkinsa ylettyi melkein hänen hartiohinsa saakka. Hänen kasvonsa olivat ryppyiset ja hänen pitkä partansa roikkui valtoimenaan.
"Inkvisiittori Nikolai" Mies esitteli itsensä.
"Päivää teille" Matthias vastasi.
"Satutteko tietämään missä Sam on?" hän jatkoi.
"Hänellä on vartiovuoro" Nikolai vastasi.
"Minun on käsketty selostaa tilanne sinulle" sanoi Nikolai ja vakavoitui vielä entisestään.
"Koko kaupunginosa on sekaisin" Nikolai sanoi haudanvakavana.
"Kaaoksen "Korkein oikeus" kultti on käynnistänyt suuren operaation täällä, he ovat ensin murhanneet kaikki keisarikunnan oikeuksia valvoneet henkilöt koko kaupunginosasta" Nikolai jatkoi
"Sinä selvisit kuin ihmeen kaupalla" Nikolai sanoi ja hymyn häivähdys kävi hänen kasvoillaan.
"Miksei kansa tee mitään?" Matthias kysyi.
"Pelkäävät kuollakseen laajamittaisia puhdistuksia" Nikolai vakavoitui taas.
"Ainoat jotka enää ovat kultin tiellä ovat täällä luostarissa" Hän jatkoi.
"Meitä vakoillaan koko ajan, otimme valtavan riskin lähettäessämme Samin hakemaan sinut" Sanoi Abbedissa pöydän päästä.
"Mihin tämä kultti pyrkii?" Kysyi Matthias.
Nikolai ei kuitenkaan ehtinyt vastata, koska luostarin kellot alkoivat kumista. Samalla hetkellä käytävästä kuului väkipyssyn kova pamahdus ja Sam syöksyi ruokasaliin huutaen:
"Nyt on piru irti, ne ovat tulleet läpi!"
Ruokasalissa alkoi kauhea kuhina, ilmeisesti tähän oli valmistauduttu. Matthias ei tiennyt mitä tehdä ennenkuin Sam kiskaisi hänet mukaansa.
"Mennään viivyttämään kultisteja, että nunnat saavat lisäaikaa aseistautua"
Matthias nyökkäsi ja pian he jo kiisivät käytävää pitkin luostarin pääovelle, jota sisar Maria yritti vahvistaa raahaamalla suuria huonekaluja sen eteen.
"Millainen tilanne ulkona on?" hän huusi Samille.
"Matthias, käy katsomassa" Sam huusi ja osoitti tikkaisiin jotka veivät ilmeisesti vartiotasanteelle. Matthias lähti kiipeämään narisevia tikkaita ylöspäin, saapuen pian laudoista kyhätylle vartiopaikalle. Hän kurkisti ikkunasta josta näkyi koko luostarin piha. Näky oli karmaiseva: liki kolmekymmentä mustaan kaapuun pukeutunutta kultistia seisoi hyvässä rivistössä soihtujen kanssa. Kaikki odottivat että suuri ovia takova mutantti saisi oviin miehenmentävän aukon.
"Niitä on liikaa, emme pärjää mitenkään taistelussa" Matthias huusi melun läpi Samille ja Marialle.
"Käy puhumassa Abbedissalle" Sam huusi, samalla nojaten täydellä painollaan suureen oveen.
Matthias laskeutui portaat alas ja lähti juoksemaan käytävään. Hän miltei törmäsi Abbedissaan joka syöksyi kulman takaa perässään joukko nunnia. Jokainen heistä oli aseistautunut kahdella sotavasaralla.
"Niitä on liikaa, teidän on paettava" Matthias sanoi hädissään abbedissalle.
"Montako?" Abbedissa kysyi vakava ilme kasvoillaan.
"Liki kolmekymmentä, emme pärjäisi mitenkään" Matthias sanoi.
"Luostarin kellarissa on pakotie josta pääsee rauniotuneeseen kirkkoon kaupungin laitamille" sanoi Abbedissa.
"Menkää sitä kautta, minä, Sam ja Maria viivytämemme niitä sen aikaa" Matthias sanoi ja lähti juoksemaan minkä jaloista pääsi takaisin pääovelle, jossa Sam ja Maria yrittivät epätoivoisesti pitää murtunutta ovea ovea pystyssä.
"Yritetään voittaa muille aikaa, he ovat jo pakenemassa kellarikäytävän kautta" Matthias huusi ryskeen läpi.
"Tämä ovi ei pysy enää pystyssä" sisar Maria voihkaisi ja juoksi Matthiaksen luo.
"Nämä huonekalutkaan eivät pidättele niitä kauaa, ellei..." Sanoi Sam samalla napaten lyhdyn pidikkeestään seinältä. Sam viskasi sen täydellä voimalla huonekalubarrikadia päin. Kuuma lamppuöljy levisi räiskähtäen, sytyttäen huonekalut palamaan.
"Tuon pitäisi pidätellä niitä vähän aikaa, Maria näytä nyt tie kellariin" Sam huusi liekkien roihun läpi.
Maria lähti juoksemaan pimeää käytävää pitkin, Sam ja Matthias perässään. He saapuivat kellariin josta muut luostarin asukkaat olivat ilmeisesti poistuneet vain hetki sitten. Maria avasi nopeasti lukitun puuoven kellarin perällä. Hän syöksyi pimeään käytävään Sam ja Matthias perässään. Nyt Matthias ymmärsi miksi tälläinen käytävä oli rakennettu, he olivat katakombeissa. Matthias alkoi nyt vasta miettiä mitä hänelle oli tapahtunut. Hänet oli pelastanut kaaoksen kynsistä mies jota hän ei tuntenut, Hän ei edes tiennyt miksi oli tässä kaupungissa. Hän ei tiennyt mitä oli ollut tekemässä, ennenkuin heräsi satamasta. Mikä pahinta hän, ei tiennyt voiko hänen uusiin ystäviinsä edes luottaa. Tuntui kuin he olisivat juosseet katakombeissa jo tunteja. Matthiaksen jalkoja särki ja hänen kylkeään kivisti. Juuri silloin hän näki valonpilkahduksen edessäpäin. Hän kiristi juoksutahtiaan ja oli pian ylöspäinvievillä tikkailla Samin perässä. Kun Matthias pääsi ulos, häntä kohtasi odottamaton näky: Suuret kivikaaret kohosivat vasten yötaivasta, kuin kurkottaen tähtiin. Tämä oli se rauniokirkko, josta abbedissa oli puhunut. Suurille seinille oli ripustettu soihtuja jotka valaisivat suuria ikkunoita, joissa näkyi vanhojen lasimaalausten rippeitä. Kirkon penkit olivat lahonneet paikoilleen ja alttaritaulut oli heitetty nurkkaan, josta rotat olivat käyneet niitä aikojen saatossa napostelemassa. Oven molemmilla puolin olevat suuret Sigmarin patsaat tuijottivat tyhjillä silmäkuopillaan pimeyteen. Abbedissa käveli kirkon toisesta päästä Matthiaksen viereen.
"Me olemme menettäneet viimeisen linnoituksen taistelussa kaaosta vastaan" abbedissa sanoi vakavalla äänellä.
"Niin, mutta valtaamme sen takaisin kun aika on kypsä" Matthias vastasi.
"Pelastuivathan kaikki?" Hän jatkoi.
"Nikolai jäi vielä sinne, hänen kunniansa ei kestänyt pakenemista kaaoksen edessä" Abbedissa sanoi murheellisena.
"Se kirottu vanha hölmö" Matthias noitui ääneen ja hänen silmistään kuvastui raivo.
"Lataa väkipyssysi Sam, meillä on töitä" Hän huusi ja Syöksyi pimeään käytävään...
Matthias syöksyi pimeään käytävään väkipyssyään lataava Sam kannoillaan. Matthiaksen mielessä pyöri vain yksi ajatus: Hänen pitäisi saada vastaukset kysymyksiinsä Nikolailta. He olivat jo luostarin kellarissa kun takaa kuului huohottava ääni.
"Odottakaa minua" puhuja oli Maria joka oli seurannut heitä koko matkan pimeää tunnelia myöten.
"Tiedätkö minne Nikolai jäi?" Sam sanoi Marialle joka oli juossut hänen viereensä ja yritti saada hengityksensa tasaantumaan..
"Hän jäi sairashuoneelle valvomaan, että kaikki pääsisivät pakoon, eikä tullut itse perässä" sanoi Maria samalla lähtien juoksemaan hämärää holvikäytävää pitkin Sam ja Matthias kintereillään.
Sairashuoneessa heitä odotti kammottava näky. Nikolai ei selvästikään ollut luopunut kunniastaan helpolla. Ensimmäiset kultistit makasivat veristä seinää vasten vatsat täynnä musketin kuulia. Seuraavien viillellyt kaavut ja irtonaiset raajat tekivät kunniaa Nikolain miekankäsittelytaidolle. Melkein Nikolain elottoman ruumiin päällä makaava kultisti oli täynnä verisiä puremis ja raapimisjälkiä. Nikolai oli taistellut viimeiseen asti. Maria oli tottunut hoitamaan pahojakin haavoja mutta tämä näky sai hänet voimaan pahoin. Matthiaskin jähmettyi huoneen ovelle haukkomaan henkeään. Ainoastaan Samiin tämä näky ei näyttänyt vaikuttavan mitenkään. Hän käveli huoneeseen, samalla potkien uteliaasti kultistien ruumiita. Potkaistessaan Nikolain päällä makaavaa kultistia, Sam kuuli sen hengittävän. Hetkeäkään epäröimättä Sam kiskaisi miekkansa esiin ja upotti sen kultistin selästä sisään. Se päästi vielä epämääräisen korinan ja vaipui sitten hengettömänä Nikolain syliin.
"Saasta" Sam mutisi itsekseen.
Maria näytti teosta järkyttyneeltä, mutta ei sanonut mitään.
"Mennään etsimään loput epäsikiöt" minä tapan ne vaikka paljain käsin, Sam uhosi ja käveli pois huoneesta, päättäväinen ilme kasvoillaan. Maria otti soihdun käytävän seinältä ja sytytti sen. Käytävä täyttyi heikosta kellertävästä valosta jolloin he näkivät, että sen lattialla makasi kasapäin kuolleita kultisteja. Jokainen täynnä karmeita verisiä viiltohaavoja, joista tihkui tuoretta verta. Osalta puuttui raajoja, joidenkin aukiviilletyistä vatsoista oli valunut verisiä sisäelimiä punaiseksi värjäytyneelle kivilattialle.
"Mikä tämän on voinut tehdä?" Maria sopersi kauhuissaan.
"Otetaan selvää" Sam sanoi ja lähti itsevarmasti talsimaan käytävää eteenpäin.
Ääntäkään ei kuulunut. Matthias kuuli kuinka hänen sydämmensä hakkasi kiivaasti. Hän puristi yhä kovempaa sauvaansa, kun he etenivät pimeässä käytävässä. Silloin he kuulivat askeleita. Ne olivat hyvin raskaita, eivätkä kuullostaneet saappaan askeleilta. Jokin tulossa yläkertaan. Sanakaan sanomatta Sam veti Matthiaksen ja Marian seinän viereen. Matthias yritti olla ääneti ja tunsi taas kuinka hänen sydämmensä hakkasi kiivaaseen tahtiin. Askeleet lähenivät yhä, nyt kuului myös metallin laahautumisen ääni. Sen oli pakko olla jo käytävän päässä, Matthias ajattelin ja tunsi kuinka hän hengitti raskaasti. Miten se ei ollut vielä huomannut heitä. Juuri silloin hiljaisuuden rikkoi möreä ääni.
"Kaipaatteko työkin miun kirvestä naamaanne"
Sam ja Matthias eivät ehtineet reagoida mitenkään, kun he näkivät Marian juoksemassa olentoa kohti.
"Kurgan Rautavarvas, mitä sinä täällä teet" Maria sanoi halaten olentoa, autuas hymy kasvoillaan.
"Maria tyttösein, siehän oot kasvannu valtavasti, viimetteeks ku nähtii olit sellanen miun mittanen" otus, jonka Matthias oli tunnistanut kääpiöksi sanoi, puristaen Mariaa syliinsä.
"Sinäkö olet tappanut kaikki nämä kultistit?" Sam kysyi kääpiöltä vakavaan sävyyn.
"Miehän nää hoitelin" Kääpiö sanoi leveästi hymyillen.
"Ku tulin sissään ni kahtoin, että joko tänne on hyöäkätty tai appetissa on käskenny vaehtoo helskutin rumat kaavut kaekille nunnilleen" kääpiö sanoi hymyili entistä leveämmin, paljastaen hänen löyhkäävät ja huonosti hoidetut hampaansa.
"Missäs tuo appetissa mahtoo olla ku alko tossa tapellessa vähän hiukomaan?" Kääpiö kysyi.
"Minä haen hänet ja muut nunnat tänne" sanoi Maria ja pinkaisi juoksuun kohti kellaria.
Matthias tarkasteli kääpiötä. Sillä ei ollut mitää muuta päällä kuin punaiset housut. Sen selkää koristivat suuret tatuoinnit jotka liikkuivat valtavien lihasten supistuessa ja kasvaessa. Sillä oli jokapuolella ruumistaan suuria arpia ja haavoja, joista osa oli ilmeisesti tullut nyt koska niistä tihkui tuoretta verta. Kääpiön kasvot olivat oranssin parran peitossa, joka kapeni päälaelle suureksi harjaksi. Sen lyhyissä jaloissa oli yksi erityispiirre, kääpiön vasemman isovarpaan tilalla oli suuri varpaaksi muotoiltu rautakappale, joka kolisi äänekkäästi kivilattiaa vasten.
Matthias tunnisti kääpiön peikonsurmaksi, niistä oli joskus lukenut omassa luostarissaan kääpiöitä käsittelevästä kirjasta. Kääpiö mulkoili heitä vihaisesti, kunnes Sam avasi keskustelun:
"Tapoitko sen mutantinkin yksin?"
"Tietenkii" vastasi kääpiö ilmeisesti vihaisena kykyjensä aliarvionnista.
"Missä se on?" Sam kysyi uteliaana, mutta kuitenkin naama täysin vakavana.
"Alhaalla, mie voin todistoo teille" kääpiö lähti kävelemään portaita alakertaan.
Mutantti makasi verilammikossa alakerran käytävässä. Siltä puuttui toinen jalka ja sen pään oli lävistänyt hiilihanko.
"Älköö kertoko miun kavereille tosta" Sanoi kääpiö osoittaen hiilihankoa.
"Muuten mie menetän miun kaekki tapponi" kääpiö jatkoi hymyillen, ainakin tältä kääpiöltä puuttui yksi tärkeä peikonsurmien ominaisuus: vaatimattomuus.
"Ku miun kirves tarrautu ton möllikän toisee jalkaa, ni mie ajattelin että purrako siltä aevot pihalle, vai tempasta tolla kohentimel, ni pääyin jälkimmäeseen koska luastaris on tuo hammashoeto aeka kivuliasta puuhoo" Kääpiö sanoi virnisti taas leveästi.
Yläkerrasta kuului juoksuaskelia, nunnat olivat ilmeisesti palanneet. Pian Abbedissa laskeutui juoksujalkaa alas portaita.
"Täydellinen ajoitus vierailulle, Kurgan Rautavarvas" Abbedissa sanoi kääpiölle.
"Miten voimme ikinä kiittää sinua?" hän jatkoi.
"No mitteepä tuosta, mutta noeta jullikoita hutkies puhkes jano, että jos kolpakollinen kaljoo... tae pari?" Kurgan sanoi ja huomasi hymynhäivähdyksen Samin ja Matthiaksen kasvoilla.
"Juo vaikka koko kellari tyhjäksi" Abbedissa sanoi selvästi palkintoonsa tyytyväiselle Kurganille.
Kurgan lähti juoksemaan selvästi iloisena kohti olutkellaria, huutaen jotain kääpiöden ikivanhaa sotahuutoa. Abbedissa kääntyi Samin ja Matthiaksen puoleen.
"Kurgan on ollut luostarimme vakiokävijä jo viisikymmentä vuotta, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun hän on pelastanut sen" Abbedissa sanoi selvästi todella iloisena ettei hänen kotiluostarinsa joutunutkaan kaaoksen palvelijoiden käsiin.
"Nikolai on kuollut" Sam sanoi ilmekkään värähtämättä.
"Minun täytyy raportoida tästä inkvisitiolaitokselle" Abbedissa sanoi, hetkessä kaikki iloisuus oli kaikonnut hänestä.
"Menkää te auttamaan nunnia luostarin siivouksessa" hän sanoi ja lähti kävelemään ripein askelin käytävää pitkin, kadoten pian kulman taakse.
Kun Sam ja Matthias tulivat yläkäytävään nunnat olivat jo ehtineet siivota sen. Ruumiit olivat tiessään, mutta siellä täällä oli kuivuneita verijälkiä. Sam jatkoi matkaansa sanaakaan sanomatta eteenpäin, mutta Matthias jäi katselemaan ikkunasta avautuvaa näkyä. Kaikki kultistien ruumiit oli kasattu suureen kokkoon joka, paloi kituliaalla liekillä mustaa yötaivasta vasten. Matthias haistoi palaneen lihan pistävän lemun joka muistutti häntä noitaroviosta. "Ainoastaan tuli puhdistaa kaaoksen saastuttaman lihan", Matthias mutisi. Hän havahtui mietteistään Samin huutoon.
"Missä muuten aijot nukkua tämän yön?"
"Sairastuvassa on aikamoinen sotku" hän jatkoi.
"Voisinko nukkua sinun huoneessasi?" Matthias kysyi, samalla kävellen Samia kohti.
"Mutta joudut sitten nukkumaan lattialla" Sam sanoi.
"Pelkäämpä, ettei tämän yön jälkeen tule muutenkaan uni silmään" Matthias vastasi ja lähti seuraamaan Samia joka, pysähtyi pian suuren puuoven taakse. Sam tunki avaimen lukkoon ja potkaisi ovea, jolloin se avautui hitaasti. Huone oli pieni, sen jokaista seinää reunustivat suuret kirjahyllyt. Katossa paloi väräjävällä liekillä pieni öljylamppu. Huoneessa ei ollut muita kalusteita kuin sänky ja kirjoituspöytä, jolla lepäsi ihmisen luita hyvässä järjestyksessä. Lattialla oli hirventalja, johon oli kirjailtu kauniit kultareunukset.
"Voit nukkua tässä" Sam sanoi ja osoitti hirventaljaa lattialla.
Matthias kiitti ja käpertyi lattialle joka tuntui taljankin läpi epämielyttävän kylmältä. Sam sammutti lampun katonrajassa ja pimeys laskeutui huoneeseen. Matthias mietti herkeämättä, keneltä hän saisi
vastaukset häntä askarruttaviin kysymyksiin. Sam oli tuntunut viimeksi hyvin kireältä, hänen udellessaan vastauksia. Alhaalta kuului humalaisen kääpiön kovaäänistä laulua, ilmeisesti Kurgan oli toteuttanut Abbedissan idean olutkellarin tyhjäksijuomisesta. Pian Matthias vaipui rauhattomaan, painajaistentäytteiseen uneen...
Matthias havahtui kun juuri herännyt Sam tallasi hänen päällensä lähtiessään aamiaselle. Sam avasi huoneen oven, josta auringon ensisäteet tulvahtivat pimeään huoneeseen.Ne Tanssivat huoneen pitkillä seinillä ja häikäisivät Matthiaksen silmiin. Matthias nousi sängystään ja tunsi jokaisen lihaksensa olevan kipeä lattialla nukkumisesta, hän kompuroi nopeasti pystyyn ja lähti unisena kävelemään Samin perässä auringon valaisemaa holvikäytävää pitkin. He saapuivat pian ruokasalin suurille puuoville, joita kaaoksen palvelijat olivat jäljistä päätellen yrittäneet murtaa. Sam kiskaisi oven auki ja käveli rauhallisesti ruokasaliin, Matthias perässään. Kaikki pöydässä olevat nunnat olivat pukeutuneet pikimustiin surukaapuihin, joiden kultakirjaillut helmat laahasivat maata. Suuren puupöydän päässä istui Abbedissa lohduton ilme kasvoillaan. Inkvisiittorin tuolilla istui Kurgan. Hän oli ainoa jolla ei ollut mustaa surukaapua, mutta hänen ilmeensä oli yhtä vakava kuin muillakin. Kukaan ei tervehtinyt Samia tai Matthiasta, jotka istuivat pöytään ja alkoivat väkinäisesti syömään annostaan kuivattua lihaa ja kasviksia. Ruokailun jälkeen muut nunnat alkoivat korjata hyökkäyksen aiheuttamia tuhoja luostarissa. Matthias jäi vielä hetkeksi aikaa istumaan pöydän äären, miettien kuumeisesti edellisen illan tapahtumia. Silloin hän kuuli vaimean äänen yläkerrasta. Matthias höristi korvansa äärimmilleen kuullakseen mikä äänen aiheutti. Silloin hän kuuli Marian vaimean huudon yläkerrasta. Hetkeäkään epäröimättä Matthias nappasi sauvansa mukaan ja lähti juoksemaan kohti yläkertaa...
Kommentteja saa antaa, mutta olkaa armollisia, tämä oli ensimmäinen kirjoittamani tarinani.
