FB: FallenOnen esikoinen... (jatketta tullut 5.6.04 23.27)
Lähetetty: Pe 04.06.2004 23:10
Elikkäs tämmöinen teksti on tullut nyt tuotettua. Tuo Epilogus löyty tuolta pöytälaatikosta ja ajattelin kirjoitella sille tässä kesän mittaan jatkoa, kun se minusta vaikutti ainakin hyvältä alulta. Halusin nyt vaan kysellä teijän mielipiteitä tästä alusta, kun täältä kuitankin löytyy aikasen paljon kaikenlaisia loistavien tekstin tuottelijoita.
(…Ja jos Manga satut lueskelemaan tätäkin osiota niin sano sitten jos tota Radalonia ei saa käyttää. Mitä Vähän kyllä epäilen kun aattelin kuiteskin tehdä siitä jonkunmoisen heeroksen jossain vaiheessa
)
JatkumoEditointiInfotusJuttu: Nyt korjailin alusta vähän typoja ja kirjoitin tuommoisen kokoonaisen kappaleen lisää. Tuo Baldur tuossa perustuu yhteen roolipeli hahmooni eikä siis ole ripattu tähän suoraan Baldurs Gatesta. (…Tosin alkuperäinen ropeukko taisi olla, mutta se on ihan eri juttu )
Palaute on edelleenkin erittäin toivottavaa.
Epilogus
Derek juoksi eteenpäin. Hapenpuute poltti hänen keuhkojaan ja oksat raapivat hänen naamaansa. Hän pystyi kuulemaan takaa-ajajat kannoillaan. Ne puikkelehtivat ketterästi kuin haltiat puiden välissä. Haltioita ne eivät kuitenkaan olleet. Nämä otukset olisivat kuitenkin olleet kuin ihmisiä paitsi että, näillä oli pitkät takkuiset hiukset, iho oli kalpean vihertävä ja niiden silmissä oli vain tyhjät valkuaiset. Aivan kuin niiden sielut oltaisi imetty pois ruumiista.
Derek väisteli puita juostessaan. Hän tiesi minne suuntaisi. Galad-järvelle. Hän oli kulkenut tätä tietä monta kertaa matkallaan kalaan. Takaa ajavien otusten hengitys ja huudahdukset kuuluivat yhä lähempää hänen takaansa. Derek kiristi vauhtiaan. Enää ei olisi pitkä matka. Järvi pilkotti jo puiden lomasta. Derek saapui tiheikön läpi rannalle. Hän työnsi rannalla olleen veneen pikavauhtia veteen ja hyppäsi kyytiin. Vene liukui hitaasti kauemmaksi rannasta. Hän näki takaa-ajajien saapuvan puiden välistä rannalle. Osa jäi rannalle huitomaan, mutta osa hyppäsi uiden hänen peräänsä. Derek rupesi hätääntyneenä kaivamaan airoja veneen pohjalta. Otukset saavuttivat veneen nopeasti ja niiden sormet tarttuivat veneen reunoihin aikoen kaataa sen. Derek hakkasi kuin hulluna airoilla veneen reunojen yli kurottavia käsiä ja päitä. Kuului muutama inhottava rusahdus kun airo katkoi sormia ja mursi kalloja. Lopulta, kuin ihmeen kaupalla, otukset irrottivat otteensa veneestä onnistumatta kaatamaan sitä. Derek souti veneen äkkiä kauemmas rannasta. Hän näki kun otukset kapusivat takaisin rannalle ja jäivät sinne sadattelemaan. Derek lysähti hengästyneenä veneen pohjalle. Hänen sydämensä tuntui kuin se olisi halunnut hypätä ulos rinnasta. Hengityksen tasaannuttua hän tunsi huulillensa nousevan hymynkareen. Häntä huvitti. Syytä hän ei tiennyt mutta häntä rupesi naurattamaan. Lopulta Derek kieri veneen pohjalla nauraen katketakseen.
”Mikäs miestä noin huvittaa?” hän kuuli äänen takaansa. Derek hätkähti. Hän nosti katseensa veneen pohjalta ja katsoi äänen suuntaan. Veneen perässä istui hohtavan valkoiseen haarniskaan pukeutunut ritari. Ritarilla oli pitkät valkoiset hiukset ja kirkkaat kasvot ja hänen leukaansa peitti pitkä valkea parta. Ritarin polvien päällä lepäsi koristeellinen miekka leveässä kultaisin riimuin kirjaillussa huotrassa. Taistelun karaisemilla kasvoilla oli hieman yllättynyt ilme.
”En olekaan ennen tavannut ketään kenellä olisi ollut hauskaa jouduttuaan querakien takaa-ajamaksi.” Mies sanoi ja naurahti ”Toisaalta kovin monella ei olekaan ollut sen jälkeen tarpeeksi henkeä nauramiseen.”
”Mitä… Kuka…” Sanat takertuivat Derekin kurkkuun ja hän perääntyi peloissaan aivan veneen nokkaan. ”Näen että sinussa tosiaan on ainesta johonkin suureen.” Mies jatkoi välittämättä ollenkaan Derekin ahdistuneisuudesta. ”No, ei sen enempää höpinöitä. Itse asiassa tulin vain tuomaan tämän.” Mies sanoi ja nosti polvillaan levännyttä miekkaa. Mies nousi ja lähti kävelemään veneen nokkaan. Hänellä oli yllään raskas haarniska, mutta hänen askeleensa eivät heiluttaneet venettä senttiäkään. Ritari veti miekan tupesta. Sen terä loisti kirkkaana pimenevässä illassa. Mies asetti miekan ja tupen penkille Derekin eteen ja perääntyi taas istumaan veneen perään.
”Isäsi perintöä.” Mies sanoi ja Derek näki kunnioittavan katseen hänen silmissään. ”Hän oli hieno mies. Todellinen sankari” Derek oli näkevinään pienen loisteen tulevan miehen silmistä.
”Mutta… Enhän minä edes tunne isääni. Hän kuoli jo ennen syntymääni…” Derek sai vaivoin sanottua veneen pohjalta.
”Tiedän.” mies vastasi nopeasti. Syntyi hiljaisuus. Mies laski hetkeksi katseensa. ”Mutta nyt minun on mentävä.” Hän tokaisi lopulta, ”Kuten sanoin, tulin vain tuomaan miekan.” Mies nousi ja suoristi itsensä.
”Mutta entä miekka? Mitä minä sillä? Ja entä isäni…” Derek kiirehti kysymään.
”Säästä kysymyksesi myöhemmäksi. Saat kyllä niihin vastauksen aikanaan” Mies sanoi ja vaikutti yhtäkkiä tuimalta.
”Mutta…” Derek inahti ja kohottautui nopeasti istumaan.
”Hyvästi Derek. Toivottavasti näemme vielä. Mutta ei liian pian.” Mies sanoi juhlavasti. Derek katsoi ihmeissään miestä, kun tämä muuttui äkkiä hohtavan kirkkaaksi. Lopulta hänen oli pakkoa kääntää katseensa ja sulkea silmänsä. Hän odotti kunnes loiste lakkasi ja nosti sitten katseensa. Mies oli kadonnut. Vain hänen jättämänsä miekka oli veneen penkillä. Derek nosti miekan ja katsoi sitä lähempää. Hän tunsi lämmön virtaavan käden kautta koko ruumiiseensa. Miekan terään oli kaiverrettu kirjoitus:
Kharos orgath isherac, Damul ach tuum
Morgath, nograth ag durak, Queraknosh druum
Derek katsoi tekstiä kauan. Hän ei ymmärtänyt kieltä jolla teksti oli kirjoitettu, mutta arveli sen olevan jotain kääpiöiden kielistä. Yksi sana iski Derekille silmään. Se oli sana querak. Omituisesti ilmestynyt ritari oli kutsunut hänen takaa-ajajiaan querakeiksi. Derek ei olut niistä koskaan kuulutkaan.
Derek katseli miekkaa kauan. Lopulta hän kuitenkin pisti sen takaisin tuppeen ja ripusti miekan asevöineen vyötärölleen. Hänen päänsä tulvi kysymyksistä.
Derek katsoi ympärilleen veneestä. Hän oli ajautunut kauaksi rannasta.
Itse tarina
Derek heräsi yhtäkkiä. Hänen päänsä nojasi avonaiseen karttaan, joka oli jäänyt pöydälle. Hänen vierellään oli kaksi loppuun palanutta kynttilää. Ympäriltä teltan ulkopuolelta kuului linnun laulua. Aurinko ei ollut vielä noussut puiden latvojen yläpuolelle. Derek arveli kellon käyvän noin kuutta aamulla. Derek nousi, suoristi vaatteitaan ja puki rintapanssarin rengaspaitansa päälle. Hänen pitkä ruskea tukkansa roikkui hieman epäsiististi hänen kasvoillansa. Parta oli ajamatta muutaman päivän marssin takia. Derek rupesi kiinnittämään haarniskaansa sen verran mitä nyt itse pystyi. Hänen katseensa osui sängyn päällä lojuvaan miekkaan. Ponsi oli kullasta ja jalokivillä koristeltu. Leveään huotraan ori kirjailtu kultaisia riimuja. Derek veti miekan tupesta. Se hohti himmeänä hämyisessä teltassa.
”Kenraali Altmann. Oletteko jo hereillä?” Derek kuuli hiljaisen, mutta vakaan äänen teltan oven ulkopuolelta. Hän pisti miekan takaisin tuppeensa ja kiinnitti sen vyötärölleen.
”Nyt ainakin, Sir Radalon” Kenraali sanoi ja kiinnitti rannesuojansa.
”Tulin vain ilmoittamaan että viestin viejä on jo palannut, kenraali.” Radalon ilmoitti ja teki kunniaa Derekille, joka astui ulos teltastaan.
”Hyvä. Käske hänet luokseni” Derek virnisti ja kiristi vyötään ”Ja käske tuoda samalla jotain syötävää.” Radalon kumarsi kömpelösti ja poistui. Hän oli pitkä ja roteva mies, lähes kaksimetrinen, ja näytti levyhaarniskassaan vielä kookkaammalta. Derek meni takaisin telttaansa ja alkoi järjestämään karttoja pois pöydältään.
”Herra kenraali” Hän kuuli kohta Radalonin äänen teltan ulkopuolelta.
”Lähetä hänet sisään” Derek vastasi ja rullasi tyhjän kartan auki pöydälle. Radalon astui telttaan ja viestinviejä tuli hänen perässään. Kookas ritari jäi oven viereen vartioon.
”Herra kenraali.” Viestinviejä tervehti ja kumarsi syvään. Derek nyökkäsi ja istuutui pöydän ääreen.
”Helmgart ei ole vielä sortunut, Herra kenraali, mutta he lähettivät avunpyynnön.” Viestinviejä sanoi vielä hengästyneenä ja osoitti paikkaa kartalta.
”Lähettivät avunpyynnön meille?” Derek kysyi hämmästyneenä ”Eikö Keisarilla ole omia miehiä avustamaan yhtä linnoitusta. Mitä he meiltä apua pyytävät?”
”Melkein kaikki keisarikunnan miehet on vedetty pohjoiseen, Herra kenraali, Archaonin joukot ovat kuulemma aloittaneet suur hyökkäyksen. He pyrkivät kohti Middenheimia. Erengrad sortui seitsemässä päivässä.” Viestinviejä selitti melkein yhteen hengenvetoon, ”Norscalaisten hyökkäys länteen tuli heillekin täysin yllätyksenä. Meillä on lähin avustuskykyinen armeija lähimailla.” Derek vetäytyi miettimään tuolissaan.
”Herra kenraali, jos Helmgart sortuu ja sola menetetään he vyöryvät joka tapauksessa kimppuumme.” Radalon sanoi pienen hiljaisuuden päätteeksi.
”Minä tiedän sen, Radalon” Derek sanoi hiljaa ja suki partaansa mietteliäänä. Lopulta hän ryhdistäytyi tuolissaan ja kysyi viestinviejältä: ”Kuinka vahva vihollinen on kyseessä?”
”Ainakin kahdeksantuhatta päätä jalkaväkeä, Herra kenraali,” viestinviejä sanoi. ”ja toinen mokoma ratsuväkeä.” Derek nousi tuolistaan, kiitti viestinviejää parilla kolikolla. Mies kumarsi poistui teltasta, mutta Radalon jäi vielä seisomaan ovelle. Derek alkoi taas kaivamaan karttojansa laatikosta.
”Radalon” Hän sanoi karttojensa kätköistä. ”Käske miehiä pakkaamaan leiri. Marssimme pohjoiseen avustamaan Helmgartia.” Radalon kumarsi taas kömpelösti ja oli astunut ovesta ulos kun kuuli Derekin äänen teltasta ”Ja käske nyt jo jotakuta tuomaan sitä syötävää”
jatketta tullut 5.6.04 23.27
Aamiaisensa jälkeen Derek poistui teltastaan. Oli aurinkoisin päivä pitkän aikaan. Koko alkukesä oli ollut sateista ja viileää, mutta tänään aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vain pohjoisessa Harmaiden vuorten takana häämötti harmaa savuverho. Kenraali asteli vielä märällä nurmella leirin poikki. Sotilaat hänen ympärillään purkivat telttoja ja lastasivat vankkureita marssia varten. Derek jakeli muutamia käskyjä sinne tänne ja suuntasi sitten kulkunsa yhdelle harvoista vielä pystyssä olevista teltoista.
”Sir Baldur” Hän kutsui teltan ulkopuolelta. Mitään ei kuulunut vastaukseksi. Derek pudisti itsekseen pättään ja kääntyi kannoillaan. Säikähdys melkein heitti hänet selälleen Baldurin seisottua senttien päässä hänen takanaan.
”Älä enää koskaan tee noin.” Kenraali sanoi yrittäen saada sykkeensä tasaantumaan. ”Tuo ei ole hauskaa. Sain melkein sydänkohtauksen.”
”Nöyrimmät anteeksipyyntöni, kenraali.” Baldur sanoi ja teki kunniaa leveä virnistys partaisilla kasvoillan. Hän raotti teltan ovea Derekille.
”Minulla oli asiaakin sinulle.” Kenraali sanoi lopulta, kun he astuivat telttaan. ”Onko Lorenin lähetistä kuulunut mitään?”
”Kyllä on, herra kenraali” Baldur vastasi ja kaivoi arkustaan kaksi tinapikaria ”Hän palasi jo tunti sitten.” ”Tunti sitten?” Derek kysyi ja nousi nopeasti tuolilta, jolle oli juuri istunut. ”Enkö sanonut, että minulle ilmoitetaan heti kun haltioiden vastaus saapuu.”
”Siinäpä se.” Baldur sanoi ja kaatoi tuopit täyteen ”Haltiat eivät vastanneet. Itse asiassa lähetti ei löytänyt haltioita mistään. Hän sanoi kiertäneensä koko Lorenin kahdesti, mutta ainoat olennot jotka hän näki olivat kaksi peuraa ja muutama jänistä. Hänen mukaansa haltiat olivat kadonnet kokonaan. Saako muuten olla viiniä? Vaimoni tekemää.”
”Kadonnet kokonaan? Miten kokonainen kansa voi kadota kokonaan?” Derek hämmästeli tosissaan ja tyhjensi koko tuopin yhdellä kertaa.
”Ehkä he lensivät kesäksi etelään niin kuin linnut.” Baldur tokaisi ja siemaisi tuopistaan. ”Onhan sekin tapa vältellä sotaa. Ehkä he palaavat sitten kun sota on ohi. Tai mitäpäs sen jos eivät.”
Derek laski pikarin takaisin pöydälle ja istuutui takaisin tuoliinsa. Haltioiden katoamista hän ei ollut osannut unissaankaan pelätä. Nyt, jos kaaoksen voimat pyyhkisivät keisarikunnan läpi, Bretonnia olisi yksin puolustamassa harmaiden vuorien myötäistä rajaa.
”Oliko lähetti asiasta täysin varma? Haltiat voivat piiloutua metsässä hyvinkin näkymättömiin jos haluavat.” Derek sai lopulta suustaan.
”Hän on itse haltia.” Baldur tokaisi viileästi ”Sinä itse lähetit Galenasin Loreniin, että hän varmasti saisi viestin haltioille. Kyllä hän tietää miten haltia voivat piiloutua ja hän oli aivan varma että metsä oli täysin haltiavapaa alue.” Baldur käveli teltan toiseen nurkkaan ja ripusti taivaansinisen viitansa yhteen naulakkoon. Derek istui mietteliäänä tuolissaan.
Joku tuli teltan ovelle. Radalon astui ovesta sisään.
”Herra kenraali.” Ritari tervehti. Derek nyökkäsi. ”Minulle sanottiin että olisit täällä. Joukot ovat valmiina marssiin tunnin kuluessa.”
”Kiitos, Sir Radalon” Kenraali kiitti ja nousi taas tuolistaan. ”Sinä, Herra viisastelija,” Derek sanoi ja katsahti Balduriin ”Pakkauta telttasi.” Baldur virnisti. ” Ja sinä,” Hän viittasi nyt Radaloniin ” Mene vaikka nauttimaan olutta. Minun täytyy nyt poistua hieman pohtimaan asioita.” Baldur ja Radolon nyökkäsivät ja lähtivät minne kukin. Derek poistui myös teltasta ja lahti kävelemään takaisin leirin poikki omalle teltalleen. Puolessa välissä leiriä hän kuitenkin seisahtui erään vielä pystyssä olevan teltan eteen. Sen ympärillä ei häärinyt sotilaita tai palvelijoita. Derek epäröi hetken ovella, mutta astui sitten sisään. Teltta oli tyhjä lukuun ottamatta kahta arkkua ja verkon suojaamaa sänkyä. Derek huokaisi syvään. Hän istui nurkassa olevan arkun päälle odottamaan ja alkoi aikansa kuluksi kiillottamaan miekkaansa. Miekka ei kylläkään kiillotusta paljoa kaivannut. Se hohti yhä valkoista valoa ja oli partaveitsen terävä vaikka Derek ei ollut sitä koskaan teroittanut.
Viimein teltan ovi räpsähti ja Derek työsi miekan takaisin tuppeensa….
…Jatkuu…
…Haltioiden kohtalosta voi kysellä sitten vaikka Gavilta. Tuo kappale oli vaan vähän semmonen ahaa elämys kirjotus…
(…Ja jos Manga satut lueskelemaan tätäkin osiota niin sano sitten jos tota Radalonia ei saa käyttää. Mitä Vähän kyllä epäilen kun aattelin kuiteskin tehdä siitä jonkunmoisen heeroksen jossain vaiheessa
)JatkumoEditointiInfotusJuttu: Nyt korjailin alusta vähän typoja ja kirjoitin tuommoisen kokoonaisen kappaleen lisää. Tuo Baldur tuossa perustuu yhteen roolipeli hahmooni eikä siis ole ripattu tähän suoraan Baldurs Gatesta. (…Tosin alkuperäinen ropeukko taisi olla, mutta se on ihan eri juttu
) Palaute on edelleenkin erittäin toivottavaa.
Epilogus
Derek juoksi eteenpäin. Hapenpuute poltti hänen keuhkojaan ja oksat raapivat hänen naamaansa. Hän pystyi kuulemaan takaa-ajajat kannoillaan. Ne puikkelehtivat ketterästi kuin haltiat puiden välissä. Haltioita ne eivät kuitenkaan olleet. Nämä otukset olisivat kuitenkin olleet kuin ihmisiä paitsi että, näillä oli pitkät takkuiset hiukset, iho oli kalpean vihertävä ja niiden silmissä oli vain tyhjät valkuaiset. Aivan kuin niiden sielut oltaisi imetty pois ruumiista.
Derek väisteli puita juostessaan. Hän tiesi minne suuntaisi. Galad-järvelle. Hän oli kulkenut tätä tietä monta kertaa matkallaan kalaan. Takaa ajavien otusten hengitys ja huudahdukset kuuluivat yhä lähempää hänen takaansa. Derek kiristi vauhtiaan. Enää ei olisi pitkä matka. Järvi pilkotti jo puiden lomasta. Derek saapui tiheikön läpi rannalle. Hän työnsi rannalla olleen veneen pikavauhtia veteen ja hyppäsi kyytiin. Vene liukui hitaasti kauemmaksi rannasta. Hän näki takaa-ajajien saapuvan puiden välistä rannalle. Osa jäi rannalle huitomaan, mutta osa hyppäsi uiden hänen peräänsä. Derek rupesi hätääntyneenä kaivamaan airoja veneen pohjalta. Otukset saavuttivat veneen nopeasti ja niiden sormet tarttuivat veneen reunoihin aikoen kaataa sen. Derek hakkasi kuin hulluna airoilla veneen reunojen yli kurottavia käsiä ja päitä. Kuului muutama inhottava rusahdus kun airo katkoi sormia ja mursi kalloja. Lopulta, kuin ihmeen kaupalla, otukset irrottivat otteensa veneestä onnistumatta kaatamaan sitä. Derek souti veneen äkkiä kauemmas rannasta. Hän näki kun otukset kapusivat takaisin rannalle ja jäivät sinne sadattelemaan. Derek lysähti hengästyneenä veneen pohjalle. Hänen sydämensä tuntui kuin se olisi halunnut hypätä ulos rinnasta. Hengityksen tasaannuttua hän tunsi huulillensa nousevan hymynkareen. Häntä huvitti. Syytä hän ei tiennyt mutta häntä rupesi naurattamaan. Lopulta Derek kieri veneen pohjalla nauraen katketakseen.
”Mikäs miestä noin huvittaa?” hän kuuli äänen takaansa. Derek hätkähti. Hän nosti katseensa veneen pohjalta ja katsoi äänen suuntaan. Veneen perässä istui hohtavan valkoiseen haarniskaan pukeutunut ritari. Ritarilla oli pitkät valkoiset hiukset ja kirkkaat kasvot ja hänen leukaansa peitti pitkä valkea parta. Ritarin polvien päällä lepäsi koristeellinen miekka leveässä kultaisin riimuin kirjaillussa huotrassa. Taistelun karaisemilla kasvoilla oli hieman yllättynyt ilme.
”En olekaan ennen tavannut ketään kenellä olisi ollut hauskaa jouduttuaan querakien takaa-ajamaksi.” Mies sanoi ja naurahti ”Toisaalta kovin monella ei olekaan ollut sen jälkeen tarpeeksi henkeä nauramiseen.”
”Mitä… Kuka…” Sanat takertuivat Derekin kurkkuun ja hän perääntyi peloissaan aivan veneen nokkaan. ”Näen että sinussa tosiaan on ainesta johonkin suureen.” Mies jatkoi välittämättä ollenkaan Derekin ahdistuneisuudesta. ”No, ei sen enempää höpinöitä. Itse asiassa tulin vain tuomaan tämän.” Mies sanoi ja nosti polvillaan levännyttä miekkaa. Mies nousi ja lähti kävelemään veneen nokkaan. Hänellä oli yllään raskas haarniska, mutta hänen askeleensa eivät heiluttaneet venettä senttiäkään. Ritari veti miekan tupesta. Sen terä loisti kirkkaana pimenevässä illassa. Mies asetti miekan ja tupen penkille Derekin eteen ja perääntyi taas istumaan veneen perään.
”Isäsi perintöä.” Mies sanoi ja Derek näki kunnioittavan katseen hänen silmissään. ”Hän oli hieno mies. Todellinen sankari” Derek oli näkevinään pienen loisteen tulevan miehen silmistä.
”Mutta… Enhän minä edes tunne isääni. Hän kuoli jo ennen syntymääni…” Derek sai vaivoin sanottua veneen pohjalta.
”Tiedän.” mies vastasi nopeasti. Syntyi hiljaisuus. Mies laski hetkeksi katseensa. ”Mutta nyt minun on mentävä.” Hän tokaisi lopulta, ”Kuten sanoin, tulin vain tuomaan miekan.” Mies nousi ja suoristi itsensä.
”Mutta entä miekka? Mitä minä sillä? Ja entä isäni…” Derek kiirehti kysymään.
”Säästä kysymyksesi myöhemmäksi. Saat kyllä niihin vastauksen aikanaan” Mies sanoi ja vaikutti yhtäkkiä tuimalta.
”Mutta…” Derek inahti ja kohottautui nopeasti istumaan.
”Hyvästi Derek. Toivottavasti näemme vielä. Mutta ei liian pian.” Mies sanoi juhlavasti. Derek katsoi ihmeissään miestä, kun tämä muuttui äkkiä hohtavan kirkkaaksi. Lopulta hänen oli pakkoa kääntää katseensa ja sulkea silmänsä. Hän odotti kunnes loiste lakkasi ja nosti sitten katseensa. Mies oli kadonnut. Vain hänen jättämänsä miekka oli veneen penkillä. Derek nosti miekan ja katsoi sitä lähempää. Hän tunsi lämmön virtaavan käden kautta koko ruumiiseensa. Miekan terään oli kaiverrettu kirjoitus:
Kharos orgath isherac, Damul ach tuum
Morgath, nograth ag durak, Queraknosh druum
Derek katsoi tekstiä kauan. Hän ei ymmärtänyt kieltä jolla teksti oli kirjoitettu, mutta arveli sen olevan jotain kääpiöiden kielistä. Yksi sana iski Derekille silmään. Se oli sana querak. Omituisesti ilmestynyt ritari oli kutsunut hänen takaa-ajajiaan querakeiksi. Derek ei olut niistä koskaan kuulutkaan.
Derek katseli miekkaa kauan. Lopulta hän kuitenkin pisti sen takaisin tuppeen ja ripusti miekan asevöineen vyötärölleen. Hänen päänsä tulvi kysymyksistä.
Derek katsoi ympärilleen veneestä. Hän oli ajautunut kauaksi rannasta.
Itse tarina
Derek heräsi yhtäkkiä. Hänen päänsä nojasi avonaiseen karttaan, joka oli jäänyt pöydälle. Hänen vierellään oli kaksi loppuun palanutta kynttilää. Ympäriltä teltan ulkopuolelta kuului linnun laulua. Aurinko ei ollut vielä noussut puiden latvojen yläpuolelle. Derek arveli kellon käyvän noin kuutta aamulla. Derek nousi, suoristi vaatteitaan ja puki rintapanssarin rengaspaitansa päälle. Hänen pitkä ruskea tukkansa roikkui hieman epäsiististi hänen kasvoillansa. Parta oli ajamatta muutaman päivän marssin takia. Derek rupesi kiinnittämään haarniskaansa sen verran mitä nyt itse pystyi. Hänen katseensa osui sängyn päällä lojuvaan miekkaan. Ponsi oli kullasta ja jalokivillä koristeltu. Leveään huotraan ori kirjailtu kultaisia riimuja. Derek veti miekan tupesta. Se hohti himmeänä hämyisessä teltassa.
”Kenraali Altmann. Oletteko jo hereillä?” Derek kuuli hiljaisen, mutta vakaan äänen teltan oven ulkopuolelta. Hän pisti miekan takaisin tuppeensa ja kiinnitti sen vyötärölleen.
”Nyt ainakin, Sir Radalon” Kenraali sanoi ja kiinnitti rannesuojansa.
”Tulin vain ilmoittamaan että viestin viejä on jo palannut, kenraali.” Radalon ilmoitti ja teki kunniaa Derekille, joka astui ulos teltastaan.
”Hyvä. Käske hänet luokseni” Derek virnisti ja kiristi vyötään ”Ja käske tuoda samalla jotain syötävää.” Radalon kumarsi kömpelösti ja poistui. Hän oli pitkä ja roteva mies, lähes kaksimetrinen, ja näytti levyhaarniskassaan vielä kookkaammalta. Derek meni takaisin telttaansa ja alkoi järjestämään karttoja pois pöydältään.
”Herra kenraali” Hän kuuli kohta Radalonin äänen teltan ulkopuolelta.
”Lähetä hänet sisään” Derek vastasi ja rullasi tyhjän kartan auki pöydälle. Radalon astui telttaan ja viestinviejä tuli hänen perässään. Kookas ritari jäi oven viereen vartioon.
”Herra kenraali.” Viestinviejä tervehti ja kumarsi syvään. Derek nyökkäsi ja istuutui pöydän ääreen.
”Helmgart ei ole vielä sortunut, Herra kenraali, mutta he lähettivät avunpyynnön.” Viestinviejä sanoi vielä hengästyneenä ja osoitti paikkaa kartalta.
”Lähettivät avunpyynnön meille?” Derek kysyi hämmästyneenä ”Eikö Keisarilla ole omia miehiä avustamaan yhtä linnoitusta. Mitä he meiltä apua pyytävät?”
”Melkein kaikki keisarikunnan miehet on vedetty pohjoiseen, Herra kenraali, Archaonin joukot ovat kuulemma aloittaneet suur hyökkäyksen. He pyrkivät kohti Middenheimia. Erengrad sortui seitsemässä päivässä.” Viestinviejä selitti melkein yhteen hengenvetoon, ”Norscalaisten hyökkäys länteen tuli heillekin täysin yllätyksenä. Meillä on lähin avustuskykyinen armeija lähimailla.” Derek vetäytyi miettimään tuolissaan.
”Herra kenraali, jos Helmgart sortuu ja sola menetetään he vyöryvät joka tapauksessa kimppuumme.” Radalon sanoi pienen hiljaisuuden päätteeksi.
”Minä tiedän sen, Radalon” Derek sanoi hiljaa ja suki partaansa mietteliäänä. Lopulta hän ryhdistäytyi tuolissaan ja kysyi viestinviejältä: ”Kuinka vahva vihollinen on kyseessä?”
”Ainakin kahdeksantuhatta päätä jalkaväkeä, Herra kenraali,” viestinviejä sanoi. ”ja toinen mokoma ratsuväkeä.” Derek nousi tuolistaan, kiitti viestinviejää parilla kolikolla. Mies kumarsi poistui teltasta, mutta Radalon jäi vielä seisomaan ovelle. Derek alkoi taas kaivamaan karttojansa laatikosta.
”Radalon” Hän sanoi karttojensa kätköistä. ”Käske miehiä pakkaamaan leiri. Marssimme pohjoiseen avustamaan Helmgartia.” Radalon kumarsi taas kömpelösti ja oli astunut ovesta ulos kun kuuli Derekin äänen teltasta ”Ja käske nyt jo jotakuta tuomaan sitä syötävää”
jatketta tullut 5.6.04 23.27
Aamiaisensa jälkeen Derek poistui teltastaan. Oli aurinkoisin päivä pitkän aikaan. Koko alkukesä oli ollut sateista ja viileää, mutta tänään aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vain pohjoisessa Harmaiden vuorten takana häämötti harmaa savuverho. Kenraali asteli vielä märällä nurmella leirin poikki. Sotilaat hänen ympärillään purkivat telttoja ja lastasivat vankkureita marssia varten. Derek jakeli muutamia käskyjä sinne tänne ja suuntasi sitten kulkunsa yhdelle harvoista vielä pystyssä olevista teltoista.
”Sir Baldur” Hän kutsui teltan ulkopuolelta. Mitään ei kuulunut vastaukseksi. Derek pudisti itsekseen pättään ja kääntyi kannoillaan. Säikähdys melkein heitti hänet selälleen Baldurin seisottua senttien päässä hänen takanaan.
”Älä enää koskaan tee noin.” Kenraali sanoi yrittäen saada sykkeensä tasaantumaan. ”Tuo ei ole hauskaa. Sain melkein sydänkohtauksen.”
”Nöyrimmät anteeksipyyntöni, kenraali.” Baldur sanoi ja teki kunniaa leveä virnistys partaisilla kasvoillan. Hän raotti teltan ovea Derekille.
”Minulla oli asiaakin sinulle.” Kenraali sanoi lopulta, kun he astuivat telttaan. ”Onko Lorenin lähetistä kuulunut mitään?”
”Kyllä on, herra kenraali” Baldur vastasi ja kaivoi arkustaan kaksi tinapikaria ”Hän palasi jo tunti sitten.” ”Tunti sitten?” Derek kysyi ja nousi nopeasti tuolilta, jolle oli juuri istunut. ”Enkö sanonut, että minulle ilmoitetaan heti kun haltioiden vastaus saapuu.”
”Siinäpä se.” Baldur sanoi ja kaatoi tuopit täyteen ”Haltiat eivät vastanneet. Itse asiassa lähetti ei löytänyt haltioita mistään. Hän sanoi kiertäneensä koko Lorenin kahdesti, mutta ainoat olennot jotka hän näki olivat kaksi peuraa ja muutama jänistä. Hänen mukaansa haltiat olivat kadonnet kokonaan. Saako muuten olla viiniä? Vaimoni tekemää.”
”Kadonnet kokonaan? Miten kokonainen kansa voi kadota kokonaan?” Derek hämmästeli tosissaan ja tyhjensi koko tuopin yhdellä kertaa.
”Ehkä he lensivät kesäksi etelään niin kuin linnut.” Baldur tokaisi ja siemaisi tuopistaan. ”Onhan sekin tapa vältellä sotaa. Ehkä he palaavat sitten kun sota on ohi. Tai mitäpäs sen jos eivät.”
Derek laski pikarin takaisin pöydälle ja istuutui takaisin tuoliinsa. Haltioiden katoamista hän ei ollut osannut unissaankaan pelätä. Nyt, jos kaaoksen voimat pyyhkisivät keisarikunnan läpi, Bretonnia olisi yksin puolustamassa harmaiden vuorien myötäistä rajaa.
”Oliko lähetti asiasta täysin varma? Haltiat voivat piiloutua metsässä hyvinkin näkymättömiin jos haluavat.” Derek sai lopulta suustaan.
”Hän on itse haltia.” Baldur tokaisi viileästi ”Sinä itse lähetit Galenasin Loreniin, että hän varmasti saisi viestin haltioille. Kyllä hän tietää miten haltia voivat piiloutua ja hän oli aivan varma että metsä oli täysin haltiavapaa alue.” Baldur käveli teltan toiseen nurkkaan ja ripusti taivaansinisen viitansa yhteen naulakkoon. Derek istui mietteliäänä tuolissaan.
Joku tuli teltan ovelle. Radalon astui ovesta sisään.
”Herra kenraali.” Ritari tervehti. Derek nyökkäsi. ”Minulle sanottiin että olisit täällä. Joukot ovat valmiina marssiin tunnin kuluessa.”
”Kiitos, Sir Radalon” Kenraali kiitti ja nousi taas tuolistaan. ”Sinä, Herra viisastelija,” Derek sanoi ja katsahti Balduriin ”Pakkauta telttasi.” Baldur virnisti. ” Ja sinä,” Hän viittasi nyt Radaloniin ” Mene vaikka nauttimaan olutta. Minun täytyy nyt poistua hieman pohtimaan asioita.” Baldur ja Radolon nyökkäsivät ja lähtivät minne kukin. Derek poistui myös teltasta ja lahti kävelemään takaisin leirin poikki omalle teltalleen. Puolessa välissä leiriä hän kuitenkin seisahtui erään vielä pystyssä olevan teltan eteen. Sen ympärillä ei häärinyt sotilaita tai palvelijoita. Derek epäröi hetken ovella, mutta astui sitten sisään. Teltta oli tyhjä lukuun ottamatta kahta arkkua ja verkon suojaamaa sänkyä. Derek huokaisi syvään. Hän istui nurkassa olevan arkun päälle odottamaan ja alkoi aikansa kuluksi kiillottamaan miekkaansa. Miekka ei kylläkään kiillotusta paljoa kaivannut. Se hohti yhä valkoista valoa ja oli partaveitsen terävä vaikka Derek ei ollut sitä koskaan teroittanut.
Viimein teltan ovi räpsähti ja Derek työsi miekan takaisin tuppeensa….
…Jatkuu…
…Haltioiden kohtalosta voi kysellä sitten vaikka Gavilta. Tuo kappale oli vaan vähän semmonen ahaa elämys kirjotus…
