Turanusraportti kuopion FB turnauksesta
Lähetetty: Su 06.06.2004 22:46
Noniin, eli pistämpä tuon tekstin cut&pastella tänne tuolta turnauksen aftermathista, niin ei turhan pitkää teksitiä ole siellä ketjua tukkimassa:
Lista:
3 Necromanceria
20 Grave Guardia
2x6 Black Knightiä
2x15 skeletonia
1 Banshee
Summon oli pelin henki, ja ihan mukavastihan se toimikin. Poweria oli 9 ja dispelliä 6 noppaa, black periaptilla passailtiin tilanteen mukaan. Scrolleja ei mukana ollut, ja Arkhanin uskollinen kirja yllätti pari vastustajaa kiitettävän hyvin.
Ensimmäisenä vastaan tuli kaaos, joka alkuun pisti mustille ritareilleni tylysti päihin, ja pienet summoyksikötkin olivat lähinnä lämmittelyä kaaosritareille ja sotureille. Grave Guardin päästyä perille, alkoi kuitenkin tapahtua, ja sekä marauderit että warriorit sitten murrettiin. Kaksi ritariyksikköä sortui lopulta summon/dance yhdistelmään, joilla sivustasta täysillä rankeilla sitten autobreikattiin ritarit. Ja lurkkini ovat aina kunnostautuneet pursuessa, eli peli lopulta päättyi massacre victoryyn minulle. Viihdyttävä peli ilmeisesti molemmin puolin, joskin alkuasetelmat olivat aika pahasti kaaosta vastaan (vain kolmen nopan dispell).
Toinen peli, ja vastaan tuli lopulta toiseksi tullut gobboratsastaja horde. Aloitin reippaasti gaze of nagashilla, irresistablena sisään, ja isoon susiratsasastaja yksikköön. Ennätin toki riemastua. Vastustaja alkoi selvittää jotain 4+ heitoista, ja shiny bubbleista... "TÄH? TEKEE MITÄ?!" Noh, necromancerini ei kestänyt kahdeksaa S4 hittiä... Peli jatkui tiukalla väännöllä keskellä kenttää, jossa mustat ritarini pitivät puoliaan n. nelinkertaista ylivoimaa (ja neljää heroa) vastaan puolisen peliä. Voittivat jopa pari kierrosta. Killing blowt toimivat, ja vastustajan kenraali saatiin mestatuksi. Lopulta jättiläinen tuli ja päästi vanhat uskolliset sotaratsuni takaisin haudan lepoon, mutta lurkkien charge teki kuitenkin vastustajan lopuista gobboratsastajista lopulta selvää, ja juoksutti ne ulos pöydältä. N. 650 vp:ia tienattu... Sitten alkoi tiukka vääntö miljoonaa vaunua ja fast cavalry yksikköä vastaan, joka moninaisten kuvioiden jälkeen päättyi yhteen kuolleeseen necromanceriin, sekä useisiin tuhottuihin vaunuihin. Jätistä ei oikein saatu mitään irti. Lopputulos tasuri, vaikka paljon pahempaa vielä pisteitä laskiessa pelkäsin.
Kolmas peli. Kääpiöitä vastassa. Kääpiöillä meni ilmeisesti deploymentissä jotain sekaisin, ja sain melko vaivattoman chargen jo kierroksella kaksi. Lisäksi iron breaker yksikkö sotkeentui kuvioissaan, ja meni chargeansaani (pieni summon yksikkö), jonka seurauksena sain ne helposi hengilta. Sotakoneet menehtyivät pieniin summon yksiköihin myös. Jälkimmäinen breaker yksikkö sitten piti liki yksinään puoliaan koko armeijaani vastaan n. 4-5 taisteluavuoroa, kunnes lopulta murtuivat, ja yliajettiin. Jäljelle kääpiöille jäi vain yksi jalkajousiryhmä, itseltäni ei tuhoutunut yhtään yksikköä kokonaan. Massacre Victory. Magiani halvaantui kierroksella neljä, eikä sen jälkeen toiminut.
Armeijan arviointi:
Jupinaa, mutinaa (tuomariston taholta): baset kesken, lurkit maalattu miten sattuu. Tuomaristo ei arvosta sitä, että kaikki on bardingeja myöten wysiwygiä (toisella ryhmällä on, toisella ei.), ja kaikki maalattua (omalla kelvottamalla taidollani tietenkin.) Kuusi pistettä. Outo tulos, kun maalaamattomat armeijatkin taisivat saada yhtä paljon? Noh, en minäkään hirveästi maalaajan taitojani arvosta, en olisi paljoa enempää antanut itsekään itselleni
Neljäs kierros, ja kolme massacrea putkeen ottanut liskolista vastassa. Enkä koskaan ollut liskoja vastaan pelannut... Ei hyvältä näytä. Liskot vievät aloituksen, banshee kaatuu heti johonkin inhaan IR loitsuun. Siinä meni helpot pisteet skinkeistä... Varovaista etenemistä puolin ja toisin. Magiaa ei kuulu eikä näy (mikään ei vain onnistu). PAHA taktinen virhe, ja vedän necrot pois yksiköistä. Skinkit yllättävät scar-veteranin kanssa, ja tulevat suoraan ympärille. Yksi necro pelastaa pomonsa chargeamalla skinkit (ja kuolemalla), toinen saa läpi dancen, jolla GG:n lurkkien ja ritarien yhteischarge murskaa saurus yksikön. Tätä yrittääkseen joutui kuitenkin pahaan paikkaan itse, ja kuoli seuraavalla vuorolla. Kenraalini jatkaa pakoaan, muttalopulta tulee täysin ympäröidyksi, ja peli näyttää todella pahalta. Kroxigorit kvelevät yksikön toisensa jälkeen kumoon. Lopulta pomoni kaatuu scar-veteranin hyökkäyksiin, ja armeijani sulaa liki täysin. (Kestinpähän kuitenkin kierrokselle kuusi kunnialla
). Massacre sinne minne se kuuluikin, eli ei minulle. Magia kieltäytyi toimimasta oikeastaan koko pelin ajan, sitä yhtä IR dancea lukuunottamatta. Onneksi onni vihdoin kääntyi suraavassa pelissä.
Päätös matsi, nelinpeli. Vastassa VC, liskot ja empire. Liskot linjaavat armeijansa uhkaavasti, joten päätän suhtautua niihin samalla hengellä. VC sivustassa, mutta vaikuttaa ystävällismieliseltä. Empire liian kaukana, jotta kiinnostaisi. Saan dominoida magialla aika rauhassa, ja peli kulkee ihan mukavasti muutenkin. Liskojen kanssa uhkailusotaa, jonka puran summoamalla yksikön niiden nenän eteen. Scar-veteran tekee odottamattoman chargen päin BK yksikköä (niitä, joilla on barding.), ja kuolee tietenkin pursueen. Saurukset menevät lurkkihalpaan, ja tulevat chargekantamalle. BK:n pursue rysähtää suoraan niitä päin. Omalla vuorollani banshee kirkaisee viisi cold onea olemattomuuteen, GG avustaa summon yksikön ohella knightejäni, ja saurukset murtuvat. Aiheuttaa massiivisen hävityksen liskojen linjoissa, ja tolkuttomasti VP:tä itselleni. Liskopelaaja saa ainoastaan kroxigorit vastaiskuun, mutta sekin jumittuu tehokkaasti GG yksikköön. Hän ehdottaa aseleppoa, ja suostun, joskin kroxigorit lupaan tappaa... Saan kahta lippua pitävän GG yksikön summon/dance combolla tosiaan pelastettua, ja banshee vielä auttaa yhden kroxigorin verran. (Näiden VP:t unohtui sittemmin ilmoittaa, mikä ilmeisesti vaikutti lopulliseen turnaus sijoitukseeni yhden pykälän verran.) Tällä välin ovat empire ja toinen VC kuluttaneet toisiaan keskinäisessä sodassa, ja molemmat näyttävät melko heikoilta. Saan lopussa kohteelle n. 50 päisen lurkkiyksikön, ja onnistunut bardingittomien knightien charge tappaa vastustajan knightit. Vastustajan vampire jää yhteen woundiin. Saan pelin lopetus heiton kierroksella viisi 5+:lla, ja onnistun, peli ohi. (Testasimme vielä tämän jälkeen toisen VC pelaajan pyynnöstä, miten vampyyri olisi klosiksessa pärjännyt: Ei olisi, olisi tullut killing blow, eli ehkä lopetin hieman aikaisin..
) Lopulliset VP:t 1943 tästä pelistä, joskin kroxigorien ilmeisesti noin 150p jäi huomaamatta, eli todellinen määrä olisi ollut siinä 2050-2100 välillä, mikä olisi oikeuttanut kahteen lisäturnauspisteeseen, mikä taasen olisi nostanut minut jaetulle kolmannelle tilalle. Noh, aina ei voi kaikkea ajallaan huomata...
Oma armeijani ei juurikaan tappiota kärsinyt, ainostaan pari summon yksikköä ja GG menetti pisteitä, GG:kin vain puolet.