40K: Mahdoton haaste, osa 1; Tyyntä ennen myrskyä.
Lähetetty: Ma 07.06.2004 11:13
Heippa kaikille taas kerran. Tässä olisi linkki prologiin: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=25385
_____________________________________________________
O'Riley käveli kohti tarkkailupistettä. Ajatukset tulvivat hänen päässään. 'Tämä tehtävä on muutenkin vaikea, sitten vielä lisänä se, että melkein puolet oli ensikertalaisia, tai ensimmäisellä komennuksella. Ensikertalaiset eivät pysyneet kurissa muutenkaan, saati sitten kun tankin kokoinen Carnifex rynnii taistelukentälle.' O'Riley ajatteli. "Keisari meitä auttakoon." hän mutisi hiljaa, kun ohitti miehen ruumiin, tai paremminkin ruumiin jäännökset. Mies oli varmasti taas yksi Biovoren ampuman biohappo itiön uhri. Mieheltä oli sulanut hapon vaikutuksesta kokonaan toinen jalka pois ja melkein kokonaan hänen keskiruumiinsa. Miehen kivusta kieroutuneet kasvot olivat erittäin järkyttävät, mutta O'Riley sai pidettyä hermonsa kurissa ja selvisi näkymästä pelkällä nielaisulla ja sen pidempää ruumista katsomatta hän jatkoi matkaansa.
...O'Rileyn kasvoilla oli hänen hymyillessään iloa ja täynnä naurua, mutta hänen hymyilynsä oli käymässä kokoajan harvinaisemmaksi, sillä tällä planeetalla ei O'Rileyn mielestä ollut kuin surkeutta ja synkkyyttä. Nytkin hänen kasvonsa olivat synkät ja hänen pikimustat hiuksensa lisäsivät sitä synkkyyttä. O'Rileyn tummanvihreät silmänsä olivat kanssa lisäys hänen synkkään ulkonäköönsä. Hänen hiuksensa olivat kohtalaisen pitkät, ainakin normaalia pitemmät, ja yleensä O'Riley pitikin niitä poninhännällä, syystä että ne eivät olisi kokoajan hänen silmiensä tiellä. Mutta nyt ne olivat vapaasti ja ne riippuivat likomärkinä suoraan alaspäin kohti maata joka oli kokoajan muuttumassa mutaisemmaksi. O'Rileyllä oli myös pieni parranalku leuan kohdalla, mitä O'Riley ajoi aina välillä, riippuen millainen tilanne oli taistelussa. Yleensä siis O'Rileyn parta olikin kohtalaisen villisti kasvanut.
...Omiin ajatuksiin uppoutuneena O'Riley oli jo kävellyt suurimman osan hänen matkastaan tarkkailupisteelle. Tarkkailupisteelle saavuttuaan O'Riley näki, että vartiossa oli keski-ikäinen mies ja joka oli unessa. "Nukutaanko täällä?" kysyi O'Riley äänellä, mistä pursui päättäväisyyttä ja pieni häivä komennusta. O'Riley ei yleensä puhunut kovaa, vaan normaalia hiljaisemmalla äänellä, kuten hän oli nytkin puhunut, mutta O'Rileyn äänessä oli jotain mikä saattoi sanat kuuntelijoiden korviin, vaikka hän puhuikin hiljaa. O'Rileyllä oli äärimmäisen hyvät puhujanlahjat, joten hänen ei tarvinnut takoa sanojaan huutamalla miestensä päihin, niinkuin jotkut muut samanarvoiset henkilöt, mikä oli syy miksi hän oli erittäin suosittu sotilaidensa keskuudessa. Sotamies hätkähti hereille ja sanoi unisella ja pölmistyneellä äänellä: "Mmhäh? Ei, ei tietenkään herra kapteeni, sir!", samalla nostaen oikean kätensä tervehdykseen. Sotilaalla oli aluksi hyvin pelonsekainen ilme, mutta kun hän paikalle tulleen olleen O'Riley, hänen kasvoille laskeutui hieman helpottuneempi ilme. Jos tulija olisi ollut komissaari, olisi sotilas kuullut vain petturuudestaan Keisaria kohtaan ja pettämällä Hänen luottamuksensa ja vastaanottanut kuolettavan laukauksen komissaarin käsiaseesta. Mutta O'Riley oli toista maata. Hän ei tappanut sotilaitansa ihan pienestä rikkeestä, eikä aina vähän suuremmistakaan asioista. Sitäpaitsi, O'Riley tarvitsi kaikki sotilaansa mitä hänellä oli mahdollista saada ja jokainen kuollut sotilas oli yksi askel kohti kaikkien varmaa kuolemaa. "Hyvä niin sotilas. Anna sitten tilanneraportti." O'Riley sanoi äänellä, mistä sai ymmärtää hyvin selvästi viestin 'anna olla viimeinen kerta'. Hämmästyneenä onnestaan, että kapteeni oli jättänyt rangaistuksen vain hyvin lievään nuhteluun ja siihen että saisi nähdä uuden aamunkoiton, asian mitä yksikään komissaari ei olisi antanut oikeutta, hän suoristui täyteen mittaansa, selkä tikkusuorana ja vastasi nopeasti: "Ei ole mitään eikä ketään näkynyt. Muutama itiö ajelehti tännepäin pari tuntia sitten, mutta ne ammuttiin ennenkuin ne ehtivät räjähtää liian lähellä meikäläisiä." ja lopetettuaan puhumisen hän vielä nosti hänen yökiikarinsa silmilleen ja katsoi ympärilleen varmistaen äskeisten sanojensa pitävyyden. Katsottuaan yökiikareillaan tarpeeksi, sotilas sanoi taas: "Juu, eipä siellä mittään oo. Mutta kyllä ne tuolla jossain on, tunnen sen luissani.", jonka jälkeen sotilas kääntyi taas O'Rileyn suuntaan. O'Riley nyökkäsi hitaasti samalla sanoen: "Hyvä on sotamies... (O'Rileyn katse hakeutui sotilaan nimilaattaan) Jackson, ottakaa kofeiinitabletti ja jatkakaa tarkkailua, ilman nukkumista." "-Selvä on, Sir!" tuli Jacksonin suusta kuin automaatista. O'Riley kääntyi kannoillaan ja aloitti kävelemisen kohti omaa telttaansa.
...O'Riley käveli pitkin tietä joka oli paikkapaikoin täynnä reikiä räjähdyksistä tehty puolin ja toisin. Tie oli nyt vain vaivoin näkyvissä, mutta tällä planeetalla vähänkin kauemmin olleet tunsivat ulkoa mistä kävellä. Tie oli mutaisen vellin peitossa, mikä oli tuli kaatosateista, mitä valitettavan usein oli tällä planeetalla. Matkallaan kohti telttaansa O'Rileyn päässä kävi onnellinen ajatus siitä, että telttansa sisällä ei satanut, mutta tämä iloinen ajatus haihtui nopeasti O'Rileyn muistettuaan mitä heillä olisi tämä viikko kestettävänään. Ennenmmin tai myöhemmin heillä olisi väistämätön taistelu Tyranideja vastaan, maailmankaikkeuden syöpäläisiä vastaan. Puoli viikkoa ei tulisi olemaan lyhyt aika torjuessa Tyranid lauman hyökkäystä. Eikä se ollut kenenkään idea syntymäpäivän vietosta, tai -syntymäpäivälahjasta. Tämä päti myös O'Rileyhyn. Ikävemmäksi asiasta teki vielä se, että Tyranidit eivät näyttäneet nukkuvan ollenkaan. Mutta heillä oli asiaa helpottamassa yksi asia. Se että heillä olisi varmaankin tämän planeetan yksi parhaista puolustuspaikoista. Mutta se oli vain helpote, ei minkäänlainen takuu asiasta. Mutta pienikin etu oli kullan arvoista nyt. Tyranidit eivät kaiken lisäksi pelänneet mitään, eivät ainakaan niin kauan kun isot, järkälemäiset Hive Tyrant psyykkerit olivat elossa jotka pystyivät pitämään koko armeijan kurissa, eivätkä Tyranidit tunteneet sen enempää armoakaan. Kaartilaiset olivat taas ihan toinen asia. Heillä ei ollut rohkeutta niin paljoa, ei aina edes vaikka komissaari olisi takana luvaten tappaa kaikki pakoon juoksijat. Eikä se auttanut yhtään, että moni O'Rileyn komennettavista joukoista oli ensikertalaisia, jotka olivat suorittaneet koulutuksensa vasta muutamia viikkoja sitten, tai sotilaita ensimmäisellä komennuksella, joilla oli kokemusta sodasta vain kuukausia. "Keisari auttakoon meidät tämän koetuksen yli." O'Riley sanoi ja meni sisään telttaansa. O'Riley oli liian väsynyt tekemään mitään muuta kuin menemään nukkumaan. Hän puki yltään ulkovaatteet pois ja meni nukkumaan omaan sänkyynsä, vetäen peiton päällensä. O'Riley nukahti minuutteja myöhemmin.
...Kapteeni O'Riley heräsi aamulla taas väsyneenä uuteen, sateiseen päivään. Hän omasta mielestään nukkui aivan tarpeeksi, ainakin ennen hänelle oli sama tuntimäärä riittänyt, mutta nyt hänen ruumiinsa protestoi ankarasti joka aamu. Väsymys painoi O'Rileyn vartaloa takaisin vuoteen lämpimään syleilyyn, pois velvotteista ja rankkasateesta, mikä oli, jos mahdollista, yltynyt edellisestä päivästä vielä rankemmaksi. O'Riley ravisteli päätänsä pari kertaa nopeasti, päästi pitkän ja makean haukoituksen ja alkoi nousta vuoteestaan. Ylös päästyään hän meni ensimmäisenä takkinsa luo ja poimi takin sisätaskusta purkin, väänsi sen auki ja poimi yhden kofeiinitabletin. Sen jälkeen hän etsi puolisen minuuttiaan vesipulloaan ja sen löydettyään ja nielaisi tabletin muutaman vesikulauksen avittamana. Sen jälkeen O'Riley alkoi hajamielisesti kerätä hiuksiaan laittaakseen ne poninhännälle, millä hän yleensä piti hiuksiaan. Poninhäntä ei ollut kyllä positiivinen lisä hänen kasvoilla, mutta ei siitä kukaan ollut huomauttanut, kunhan vain hoiti hommansa oikein. Sitäpaitsi, O'Rileyta se, että miltä hän näytti ei kiinnostanut häntä oikeastaan yhtään. Se että oli hyvännäköinen, ei edesauttanut sodassa tippaakaan, joten miksi maksaa vaivaa?
...O'Riley oli jo melkein pukeutunut ja oli nyt kiinnittämässä vyötään, minkä vasemmalla puolella oli hänen oma voimamiekkansa ja toisella, oikealla puolella oli hänen las pistoolinsa kotelossaan. O'Riley kiinnitti vielä hänen mustan viittansa olalleen ja meni teltastaan ulos sateeseen ja kurjuuteen.
..."Eikö tällä pirun planeetalla muutakuin sada?" O'Riley sanoi oikeastaan itselleen, mutta joku sotamies oli kuullut O'Rileyn sanat ja sanoi kapteenille takaisin: "Noh noh kapteeni, hymyä huuleen, viime kuukautena ei ollut kuin kaksi aurinkoista päivää, nyt meillä on ollut niitä jo kolme." samalla hymyillen sarkastisesti. O'Riley ei vaivannut päätänsä miehellä enempää, vaan joten hän tyytyi hymähtämään ja lähti kohti tarkkailupistettä, sitä samaa missä eilen oli käynyt. Matka oli sinne kutakuinkin sama kuin eilen illalla, paitsi että nyt hän ei nähnyt boihaposta sulaneen miehen ruumista. Se oli arvatenkin viety pois laskemasta moraalia muiden sotilaiden keskuudessa. Kun hän sitten saavutti tarkkailupisteen, O'Riley huomasi että sotilas oli vaihtunut vahdissa. Tämä sotilas oli hyvin nuori, korkeintaan kaksikymmentä vuotias. Hänen valkeat hiukset ja siniset silmät antoivat vielä reilun lisän lapsimaisuutta hänen kasvoilleen. Sotilas oli varmasti ensimmäistä tai toista kertaa vartiossa, sillä hänellä oli pelokas katse ja hän yritti saada tukea ja turvaa hänen las kivääristään puristamalla sitä normaalia paljon kovemmin. Sotilas hätkähti säikähdyksestä kun O'Riley tuli hänen viereensä ja tervehti. "Niin sotilas... (O'Rileyn katse hakeutui taas sotilaan nimilaattaan)", mutta ennen kuin ehti jatkaa, sotilas oli avannut suunsa ja puhui kohtuullisen reippaalla äänellä: "-Connonly, alokas Connonly, herra kapteeni.". Yleensä alokkaat vain mumisivat jotain epäselvää kun niille puhutteli. "Niin alokas Connonly. Anna tilanneraportti. Eikä siitä aseesta noin kovaa tarvi puristaa." O'Riley sanoi äänellä mikä kuulosti aivan normaalilta, mutta hän samaan aikaan peitti positiivista yllättyneisyyttä siitä, että alokas oli leikannut hänen puheensa väliin. "- Ei muuta kuin se, että kymmenkunta Gargoyleä lensi yli tuossa noin tunti sitten. " Connonly sanoi, mutta kun hän huomasi kapteenin ilmeen, hän lisäsi nopeasti: "Kaikki paitsi yksi ammuttiin alas, joka pakeni takaisin suuntaan mistä olivat tulleetkin." "Hemmetti, no vahinko on jo tapahtunut. Ilmoita keskukseen, että tuplaavat vartiot seuraavan kahden päivän ajaksi." O'Riley sanoi äänellä, mikä oli täysin normaali, mutta hänen kasvonsa puhuivat toista kieltä. Niistä paistoi huoli. "-Miksi..." aloitti Connonly, mutta nyt O'Riley leikkasi tällä kertaa väliin: "Tee se Heti! Se oli aivan varmasti tiedusteluryhmä. Nyt ne ovat nähneet asemamme ja hyvin varmasti vajauksemme miehissä. Anna samalla mahdollinen hyökkäyksen merkki johdolle, kun teet samalla viestin partioiden tuplaamisesta." O'Riley sanoi ripeästi ja määrätietoisesti. Sen sanottuaan hän kääntyi ja ja aloitti marssimisen kohti radistin telttaa, jättäen nuoren Connonlyn tekemään O'Rileyn käskemää ilmoitusta.
...O'Riley meni matkan radistin luo puolijuoksua. Kun hän saapui teltan luo missä radisti oli, hän melkein repäisi irti teltan ovena toimivan lakanan tieltään. Hän oli astunut tyhjään telttaan. Radisti oli poissa. Teltta oli pieni, normaalia paljon pienempi, eikä siellä ollut kuin pöytä, missä radistin radio ja muut työkamppeet olivat ja tuoli missä radisti istui. "Missä se pirun Jerkins on aina kun sitä tarvitaan?" ärähti kapteeni itselleen ja samalla istuitui tuolille odottamaan radistin paluuta. O'Riley katsoi kelloaan. Melkein yhdeksän. Jerkins tuli noin viiden minuutin päästä takaisin telttaansa. Jerkins oli yksi vanhimmista sotilaista, siinä viidenkymmen korvilla oleva Kaartin radisti. Jerkins oli vähän pyöreä, lyhyehkö mies jolla oli isohko parta ja hyvin lyhyeksi leikattu siili. "ööh, käväsin kakkosella." Jerkins sanoi vähän kuin pyytäen anteeksi tekoaan, sillä hän oli nähnyt kapteenin kasvot jotka olivat kiukkua täynnä. Sen sanottuaan Jerkins istui tuoliinsa, sillä O'Riley oli heti noussut tuolista kun Jerkins oli tullut sisään telttaan ja tehnyt tietä, niin että tuoli oli jäänyt vapaaksi. "Ihan kuin minua kiinnostaa missä olit." O'Riley sanoi hyvin hiljaisellä äänellä, niin hiljaisella että ainakaan Jerkins ei sitä kuullut. Sen sanottuaan O'Riley rykäisi kerran ja korotti ääntään ja sanoi: "Nyt kun olet täällä, haluan että otat yhteyden tukikohtaan. Minun on kysyttävä heiltä onko apujoukot varmasti aikataulussa." Siinä samassa Jerkins otti paremman asennon ja alkoi virittämään radiota kuntoon viestin lähettämiseksi. Kohtapuolin olikin Jerkins saanut virityksensä kuntoon, sillä Jerkins sanoi mikrofooniinsa: "Täällä radisti Jerkins, planeetta Sargasus kutsuu tukikohtaa, kuuntelen.". Hiljaisuuden rikkoi vain pienoinen radion suhina ja hetken päästä Jerkins toisti kutsun. Taas oli hetken hiljaista, mutta sitten kuului hiljaisuuden rikkoi ääni: "Planeetta Sargasus, täällä tukikohta, kuuntelen." Jerkins rykäisi kerran, painoi lähetysnappia ja sanoi: "Kapteeni O'Rileyllä on asiaa tukikohdalle. Annan mikrofoonin hänelle." ja sen sanottuaan vinkkasi kapteenia tulemaan lähemmäs. O'Riley tuli pöydän viereen ja otti mikrofoonin käteensä ja sanoi: "Täällä kapteeni O'Riley. Onko tukikohta kuulolla?". "-Kai se vähän pakko on." sanoi ääni pielellä tylsistymisen vivahteella. "Onko se apujoukko aikataulussa? Ja onko mahdollisuutta saada yhtään lisää miehiä? Täällä olisi pieni tarve jokaiselle lisäsotilaalle." O'Riley sanoi nopeasti, aivan kuin toivoen että hänen nopeasti puhuminen toisi apujoukkoja nopeammin perille. Hiljaisuus oli hetken ajan käsinkosketeltavaa. Tuntui jopa että sade olisi kunniottanut sitä hiljaisuutta vaitiolollaan. Sitten radio sähisi sekunnin ajan ja ääni kuului taas: " Täällä tukikohta. Apujoukot Sargasukselle. Kyllä, on aikataulussa, pitäisi olla siellä parin päivän sisällä. Mutta lisäjoukkoja ei ole mahdollisuutta lähettää vielä viikkoon tai kahteen, pelkään pahoin." O'Riley mumisi jotain itsekseen, mistä ymmärsi sanat 'sentäs jokin on aikataulussa'. Sen sanottuaan kapteeni kokosi itsensä ja puhui taas mikrofooniin: "Selvä. Jäämme odottamaan apujoukkoja. Kapteeni O'Riley kuittaa." Sen sanottuaan hän antoi mikrofoonin takaisin Jerkinsille ja kääntyi mennäkseen ulos takaisin sateeseen.
_____________________________________________________
O'Riley käveli kohti tarkkailupistettä. Ajatukset tulvivat hänen päässään. 'Tämä tehtävä on muutenkin vaikea, sitten vielä lisänä se, että melkein puolet oli ensikertalaisia, tai ensimmäisellä komennuksella. Ensikertalaiset eivät pysyneet kurissa muutenkaan, saati sitten kun tankin kokoinen Carnifex rynnii taistelukentälle.' O'Riley ajatteli. "Keisari meitä auttakoon." hän mutisi hiljaa, kun ohitti miehen ruumiin, tai paremminkin ruumiin jäännökset. Mies oli varmasti taas yksi Biovoren ampuman biohappo itiön uhri. Mieheltä oli sulanut hapon vaikutuksesta kokonaan toinen jalka pois ja melkein kokonaan hänen keskiruumiinsa. Miehen kivusta kieroutuneet kasvot olivat erittäin järkyttävät, mutta O'Riley sai pidettyä hermonsa kurissa ja selvisi näkymästä pelkällä nielaisulla ja sen pidempää ruumista katsomatta hän jatkoi matkaansa.
...O'Rileyn kasvoilla oli hänen hymyillessään iloa ja täynnä naurua, mutta hänen hymyilynsä oli käymässä kokoajan harvinaisemmaksi, sillä tällä planeetalla ei O'Rileyn mielestä ollut kuin surkeutta ja synkkyyttä. Nytkin hänen kasvonsa olivat synkät ja hänen pikimustat hiuksensa lisäsivät sitä synkkyyttä. O'Rileyn tummanvihreät silmänsä olivat kanssa lisäys hänen synkkään ulkonäköönsä. Hänen hiuksensa olivat kohtalaisen pitkät, ainakin normaalia pitemmät, ja yleensä O'Riley pitikin niitä poninhännällä, syystä että ne eivät olisi kokoajan hänen silmiensä tiellä. Mutta nyt ne olivat vapaasti ja ne riippuivat likomärkinä suoraan alaspäin kohti maata joka oli kokoajan muuttumassa mutaisemmaksi. O'Rileyllä oli myös pieni parranalku leuan kohdalla, mitä O'Riley ajoi aina välillä, riippuen millainen tilanne oli taistelussa. Yleensä siis O'Rileyn parta olikin kohtalaisen villisti kasvanut.
...Omiin ajatuksiin uppoutuneena O'Riley oli jo kävellyt suurimman osan hänen matkastaan tarkkailupisteelle. Tarkkailupisteelle saavuttuaan O'Riley näki, että vartiossa oli keski-ikäinen mies ja joka oli unessa. "Nukutaanko täällä?" kysyi O'Riley äänellä, mistä pursui päättäväisyyttä ja pieni häivä komennusta. O'Riley ei yleensä puhunut kovaa, vaan normaalia hiljaisemmalla äänellä, kuten hän oli nytkin puhunut, mutta O'Rileyn äänessä oli jotain mikä saattoi sanat kuuntelijoiden korviin, vaikka hän puhuikin hiljaa. O'Rileyllä oli äärimmäisen hyvät puhujanlahjat, joten hänen ei tarvinnut takoa sanojaan huutamalla miestensä päihin, niinkuin jotkut muut samanarvoiset henkilöt, mikä oli syy miksi hän oli erittäin suosittu sotilaidensa keskuudessa. Sotamies hätkähti hereille ja sanoi unisella ja pölmistyneellä äänellä: "Mmhäh? Ei, ei tietenkään herra kapteeni, sir!", samalla nostaen oikean kätensä tervehdykseen. Sotilaalla oli aluksi hyvin pelonsekainen ilme, mutta kun hän paikalle tulleen olleen O'Riley, hänen kasvoille laskeutui hieman helpottuneempi ilme. Jos tulija olisi ollut komissaari, olisi sotilas kuullut vain petturuudestaan Keisaria kohtaan ja pettämällä Hänen luottamuksensa ja vastaanottanut kuolettavan laukauksen komissaarin käsiaseesta. Mutta O'Riley oli toista maata. Hän ei tappanut sotilaitansa ihan pienestä rikkeestä, eikä aina vähän suuremmistakaan asioista. Sitäpaitsi, O'Riley tarvitsi kaikki sotilaansa mitä hänellä oli mahdollista saada ja jokainen kuollut sotilas oli yksi askel kohti kaikkien varmaa kuolemaa. "Hyvä niin sotilas. Anna sitten tilanneraportti." O'Riley sanoi äänellä, mistä sai ymmärtää hyvin selvästi viestin 'anna olla viimeinen kerta'. Hämmästyneenä onnestaan, että kapteeni oli jättänyt rangaistuksen vain hyvin lievään nuhteluun ja siihen että saisi nähdä uuden aamunkoiton, asian mitä yksikään komissaari ei olisi antanut oikeutta, hän suoristui täyteen mittaansa, selkä tikkusuorana ja vastasi nopeasti: "Ei ole mitään eikä ketään näkynyt. Muutama itiö ajelehti tännepäin pari tuntia sitten, mutta ne ammuttiin ennenkuin ne ehtivät räjähtää liian lähellä meikäläisiä." ja lopetettuaan puhumisen hän vielä nosti hänen yökiikarinsa silmilleen ja katsoi ympärilleen varmistaen äskeisten sanojensa pitävyyden. Katsottuaan yökiikareillaan tarpeeksi, sotilas sanoi taas: "Juu, eipä siellä mittään oo. Mutta kyllä ne tuolla jossain on, tunnen sen luissani.", jonka jälkeen sotilas kääntyi taas O'Rileyn suuntaan. O'Riley nyökkäsi hitaasti samalla sanoen: "Hyvä on sotamies... (O'Rileyn katse hakeutui sotilaan nimilaattaan) Jackson, ottakaa kofeiinitabletti ja jatkakaa tarkkailua, ilman nukkumista." "-Selvä on, Sir!" tuli Jacksonin suusta kuin automaatista. O'Riley kääntyi kannoillaan ja aloitti kävelemisen kohti omaa telttaansa.
...O'Riley käveli pitkin tietä joka oli paikkapaikoin täynnä reikiä räjähdyksistä tehty puolin ja toisin. Tie oli nyt vain vaivoin näkyvissä, mutta tällä planeetalla vähänkin kauemmin olleet tunsivat ulkoa mistä kävellä. Tie oli mutaisen vellin peitossa, mikä oli tuli kaatosateista, mitä valitettavan usein oli tällä planeetalla. Matkallaan kohti telttaansa O'Rileyn päässä kävi onnellinen ajatus siitä, että telttansa sisällä ei satanut, mutta tämä iloinen ajatus haihtui nopeasti O'Rileyn muistettuaan mitä heillä olisi tämä viikko kestettävänään. Ennenmmin tai myöhemmin heillä olisi väistämätön taistelu Tyranideja vastaan, maailmankaikkeuden syöpäläisiä vastaan. Puoli viikkoa ei tulisi olemaan lyhyt aika torjuessa Tyranid lauman hyökkäystä. Eikä se ollut kenenkään idea syntymäpäivän vietosta, tai -syntymäpäivälahjasta. Tämä päti myös O'Rileyhyn. Ikävemmäksi asiasta teki vielä se, että Tyranidit eivät näyttäneet nukkuvan ollenkaan. Mutta heillä oli asiaa helpottamassa yksi asia. Se että heillä olisi varmaankin tämän planeetan yksi parhaista puolustuspaikoista. Mutta se oli vain helpote, ei minkäänlainen takuu asiasta. Mutta pienikin etu oli kullan arvoista nyt. Tyranidit eivät kaiken lisäksi pelänneet mitään, eivät ainakaan niin kauan kun isot, järkälemäiset Hive Tyrant psyykkerit olivat elossa jotka pystyivät pitämään koko armeijan kurissa, eivätkä Tyranidit tunteneet sen enempää armoakaan. Kaartilaiset olivat taas ihan toinen asia. Heillä ei ollut rohkeutta niin paljoa, ei aina edes vaikka komissaari olisi takana luvaten tappaa kaikki pakoon juoksijat. Eikä se auttanut yhtään, että moni O'Rileyn komennettavista joukoista oli ensikertalaisia, jotka olivat suorittaneet koulutuksensa vasta muutamia viikkoja sitten, tai sotilaita ensimmäisellä komennuksella, joilla oli kokemusta sodasta vain kuukausia. "Keisari auttakoon meidät tämän koetuksen yli." O'Riley sanoi ja meni sisään telttaansa. O'Riley oli liian väsynyt tekemään mitään muuta kuin menemään nukkumaan. Hän puki yltään ulkovaatteet pois ja meni nukkumaan omaan sänkyynsä, vetäen peiton päällensä. O'Riley nukahti minuutteja myöhemmin.
...Kapteeni O'Riley heräsi aamulla taas väsyneenä uuteen, sateiseen päivään. Hän omasta mielestään nukkui aivan tarpeeksi, ainakin ennen hänelle oli sama tuntimäärä riittänyt, mutta nyt hänen ruumiinsa protestoi ankarasti joka aamu. Väsymys painoi O'Rileyn vartaloa takaisin vuoteen lämpimään syleilyyn, pois velvotteista ja rankkasateesta, mikä oli, jos mahdollista, yltynyt edellisestä päivästä vielä rankemmaksi. O'Riley ravisteli päätänsä pari kertaa nopeasti, päästi pitkän ja makean haukoituksen ja alkoi nousta vuoteestaan. Ylös päästyään hän meni ensimmäisenä takkinsa luo ja poimi takin sisätaskusta purkin, väänsi sen auki ja poimi yhden kofeiinitabletin. Sen jälkeen hän etsi puolisen minuuttiaan vesipulloaan ja sen löydettyään ja nielaisi tabletin muutaman vesikulauksen avittamana. Sen jälkeen O'Riley alkoi hajamielisesti kerätä hiuksiaan laittaakseen ne poninhännälle, millä hän yleensä piti hiuksiaan. Poninhäntä ei ollut kyllä positiivinen lisä hänen kasvoilla, mutta ei siitä kukaan ollut huomauttanut, kunhan vain hoiti hommansa oikein. Sitäpaitsi, O'Rileyta se, että miltä hän näytti ei kiinnostanut häntä oikeastaan yhtään. Se että oli hyvännäköinen, ei edesauttanut sodassa tippaakaan, joten miksi maksaa vaivaa?
...O'Riley oli jo melkein pukeutunut ja oli nyt kiinnittämässä vyötään, minkä vasemmalla puolella oli hänen oma voimamiekkansa ja toisella, oikealla puolella oli hänen las pistoolinsa kotelossaan. O'Riley kiinnitti vielä hänen mustan viittansa olalleen ja meni teltastaan ulos sateeseen ja kurjuuteen.
..."Eikö tällä pirun planeetalla muutakuin sada?" O'Riley sanoi oikeastaan itselleen, mutta joku sotamies oli kuullut O'Rileyn sanat ja sanoi kapteenille takaisin: "Noh noh kapteeni, hymyä huuleen, viime kuukautena ei ollut kuin kaksi aurinkoista päivää, nyt meillä on ollut niitä jo kolme." samalla hymyillen sarkastisesti. O'Riley ei vaivannut päätänsä miehellä enempää, vaan joten hän tyytyi hymähtämään ja lähti kohti tarkkailupistettä, sitä samaa missä eilen oli käynyt. Matka oli sinne kutakuinkin sama kuin eilen illalla, paitsi että nyt hän ei nähnyt boihaposta sulaneen miehen ruumista. Se oli arvatenkin viety pois laskemasta moraalia muiden sotilaiden keskuudessa. Kun hän sitten saavutti tarkkailupisteen, O'Riley huomasi että sotilas oli vaihtunut vahdissa. Tämä sotilas oli hyvin nuori, korkeintaan kaksikymmentä vuotias. Hänen valkeat hiukset ja siniset silmät antoivat vielä reilun lisän lapsimaisuutta hänen kasvoilleen. Sotilas oli varmasti ensimmäistä tai toista kertaa vartiossa, sillä hänellä oli pelokas katse ja hän yritti saada tukea ja turvaa hänen las kivääristään puristamalla sitä normaalia paljon kovemmin. Sotilas hätkähti säikähdyksestä kun O'Riley tuli hänen viereensä ja tervehti. "Niin sotilas... (O'Rileyn katse hakeutui taas sotilaan nimilaattaan)", mutta ennen kuin ehti jatkaa, sotilas oli avannut suunsa ja puhui kohtuullisen reippaalla äänellä: "-Connonly, alokas Connonly, herra kapteeni.". Yleensä alokkaat vain mumisivat jotain epäselvää kun niille puhutteli. "Niin alokas Connonly. Anna tilanneraportti. Eikä siitä aseesta noin kovaa tarvi puristaa." O'Riley sanoi äänellä mikä kuulosti aivan normaalilta, mutta hän samaan aikaan peitti positiivista yllättyneisyyttä siitä, että alokas oli leikannut hänen puheensa väliin. "- Ei muuta kuin se, että kymmenkunta Gargoyleä lensi yli tuossa noin tunti sitten. " Connonly sanoi, mutta kun hän huomasi kapteenin ilmeen, hän lisäsi nopeasti: "Kaikki paitsi yksi ammuttiin alas, joka pakeni takaisin suuntaan mistä olivat tulleetkin." "Hemmetti, no vahinko on jo tapahtunut. Ilmoita keskukseen, että tuplaavat vartiot seuraavan kahden päivän ajaksi." O'Riley sanoi äänellä, mikä oli täysin normaali, mutta hänen kasvonsa puhuivat toista kieltä. Niistä paistoi huoli. "-Miksi..." aloitti Connonly, mutta nyt O'Riley leikkasi tällä kertaa väliin: "Tee se Heti! Se oli aivan varmasti tiedusteluryhmä. Nyt ne ovat nähneet asemamme ja hyvin varmasti vajauksemme miehissä. Anna samalla mahdollinen hyökkäyksen merkki johdolle, kun teet samalla viestin partioiden tuplaamisesta." O'Riley sanoi ripeästi ja määrätietoisesti. Sen sanottuaan hän kääntyi ja ja aloitti marssimisen kohti radistin telttaa, jättäen nuoren Connonlyn tekemään O'Rileyn käskemää ilmoitusta.
...O'Riley meni matkan radistin luo puolijuoksua. Kun hän saapui teltan luo missä radisti oli, hän melkein repäisi irti teltan ovena toimivan lakanan tieltään. Hän oli astunut tyhjään telttaan. Radisti oli poissa. Teltta oli pieni, normaalia paljon pienempi, eikä siellä ollut kuin pöytä, missä radistin radio ja muut työkamppeet olivat ja tuoli missä radisti istui. "Missä se pirun Jerkins on aina kun sitä tarvitaan?" ärähti kapteeni itselleen ja samalla istuitui tuolille odottamaan radistin paluuta. O'Riley katsoi kelloaan. Melkein yhdeksän. Jerkins tuli noin viiden minuutin päästä takaisin telttaansa. Jerkins oli yksi vanhimmista sotilaista, siinä viidenkymmen korvilla oleva Kaartin radisti. Jerkins oli vähän pyöreä, lyhyehkö mies jolla oli isohko parta ja hyvin lyhyeksi leikattu siili. "ööh, käväsin kakkosella." Jerkins sanoi vähän kuin pyytäen anteeksi tekoaan, sillä hän oli nähnyt kapteenin kasvot jotka olivat kiukkua täynnä. Sen sanottuaan Jerkins istui tuoliinsa, sillä O'Riley oli heti noussut tuolista kun Jerkins oli tullut sisään telttaan ja tehnyt tietä, niin että tuoli oli jäänyt vapaaksi. "Ihan kuin minua kiinnostaa missä olit." O'Riley sanoi hyvin hiljaisellä äänellä, niin hiljaisella että ainakaan Jerkins ei sitä kuullut. Sen sanottuaan O'Riley rykäisi kerran ja korotti ääntään ja sanoi: "Nyt kun olet täällä, haluan että otat yhteyden tukikohtaan. Minun on kysyttävä heiltä onko apujoukot varmasti aikataulussa." Siinä samassa Jerkins otti paremman asennon ja alkoi virittämään radiota kuntoon viestin lähettämiseksi. Kohtapuolin olikin Jerkins saanut virityksensä kuntoon, sillä Jerkins sanoi mikrofooniinsa: "Täällä radisti Jerkins, planeetta Sargasus kutsuu tukikohtaa, kuuntelen.". Hiljaisuuden rikkoi vain pienoinen radion suhina ja hetken päästä Jerkins toisti kutsun. Taas oli hetken hiljaista, mutta sitten kuului hiljaisuuden rikkoi ääni: "Planeetta Sargasus, täällä tukikohta, kuuntelen." Jerkins rykäisi kerran, painoi lähetysnappia ja sanoi: "Kapteeni O'Rileyllä on asiaa tukikohdalle. Annan mikrofoonin hänelle." ja sen sanottuaan vinkkasi kapteenia tulemaan lähemmäs. O'Riley tuli pöydän viereen ja otti mikrofoonin käteensä ja sanoi: "Täällä kapteeni O'Riley. Onko tukikohta kuulolla?". "-Kai se vähän pakko on." sanoi ääni pielellä tylsistymisen vivahteella. "Onko se apujoukko aikataulussa? Ja onko mahdollisuutta saada yhtään lisää miehiä? Täällä olisi pieni tarve jokaiselle lisäsotilaalle." O'Riley sanoi nopeasti, aivan kuin toivoen että hänen nopeasti puhuminen toisi apujoukkoja nopeammin perille. Hiljaisuus oli hetken ajan käsinkosketeltavaa. Tuntui jopa että sade olisi kunniottanut sitä hiljaisuutta vaitiolollaan. Sitten radio sähisi sekunnin ajan ja ääni kuului taas: " Täällä tukikohta. Apujoukot Sargasukselle. Kyllä, on aikataulussa, pitäisi olla siellä parin päivän sisällä. Mutta lisäjoukkoja ei ole mahdollisuutta lähettää vielä viikkoon tai kahteen, pelkään pahoin." O'Riley mumisi jotain itsekseen, mistä ymmärsi sanat 'sentäs jokin on aikataulussa'. Sen sanottuaan kapteeni kokosi itsensä ja puhui taas mikrofooniin: "Selvä. Jäämme odottamaan apujoukkoja. Kapteeni O'Riley kuittaa." Sen sanottuaan hän antoi mikrofoonin takaisin Jerkinsille ja kääntyi mennäkseen ulos takaisin sateeseen.
Hehheh... 