weis kirjoitti:Ajattelin että eikö Oikeen mänkki (paksu) talomaali johon on sekoitettu hiekkaa kävisi? Yleisin taitaa silti olla tuo vesi+pikasilote(pakkeli)+liima+vesi. En ole testannut mutta jotain tämmöistä muistelisin maastoexperttien sanoneen.
Jeps. Kuten mainitsin tuossa kallion maalausjutussa, niin hyväksi todettu keino. Tähän voisin hieman tarkemmin kirjoitella kokemuksiani tekstuurisekoitteiden ja materiaalien kanssa.
Hiekka + Liima + Vesi: Varmasti halvin menetelmä. Hiekkaa saa lähes mistä vain ja varsin riittoisa purkki puuliimaa/erikeeperiä irtoaa noin viidellä eurolla. Tähän tekniikkaan on omat niksinsä. Jos sekoittaa hiekan, veden ja liiman yhteen heti kättelyssä, ongelmia syntyy oikean seoksen löytämisessä. Seoksesta tulee usein liian vetistä, liian liimaista, liian kuivaa, jne. Paras keino jonka tähän olen löytänyt on levittää hiekotettavalle pinnalle ohentamatonta liima halvalla penssilillä ja ripotella hiekkaa päälle. Annetaan hiekan kuivua alustaan rauhassa. Kuivuttuaan karistetaan liika hiekka pois ja maalataan hiekan päälle vielä vedellä ohennetulla liimalla suojaava kerros (pidentää maastopalasen ikää huomattavasti). Menetelmä vaatii aikaa ja on varsin sotkuista. Suosittelen tekemään vaikka ulkona, kun kesäkin on

.
Pikasiloite + Liima + Hiekka: Itseni eniten käyttämäni menetelmä. Varsin riittoisa tuubi pikasiloitetta maksaa noin viisi euroa ja siihen vielä liimapurkki. Materiaalit riittävät varmasti pidemmäksi aikaa. Suosittelen ostamaan mahdollisimman karkeata pikasiloitetta, joka on usein myös halvinta. Liimaa ja pikasiloitetta sekoitettaessa siloitteen seos ohenee ja hienommat siloitteet menettävät helposti tekstuurinsa.
Weisin mainitseman veden lisäämistä seokseen en näe tarpeellisena, sillä pikasiloitteet sisältävät jo valmiiksi vettä ja erikeeper ohentaa siloitetta jo itsessään varsin mukavasti. Poikkeuksen tässä tekevät tietysti itse sekoitettavat pakkelit, mutta idea on sama. Pelkkä siloite ja liima sekoite on varsin hienoa ja tasaista koostumukseltaan. Hiekkaa lisäämällä muutetaan karkeutta ja epätasaisuutta. Nopeampi ja helpompi menetelmä kuin hiekka + liima + vesi. Seos epäonnistuu todella harvoin, helpompi levittää penssilillä ja huomattavasti siistimpi. Kaupunkimaaston teossa verratonta, sillä talot saa koottua liimalla ja pelkällä pikasilotteella voi täydentää vaikka mitä kohtia raunioissa.
Tekstuurimaali + Hiekka: Periaatteessa ajaa saman asian kuin pikasiloite + liima, mutta hintansa vuoksi turvaudun tähän vaihtoehtoon vain jos olen tekemässä jotain todella isoa. Nyt puhun niistä 1m x 1m kallioseinämistä, Helmin syvänteistä, pelipöytien päällystämisestä ja Morian kaivoksista. Koostumukseltaan tekstuurimaalit ovat myös hyvin tasaisia ja hienoja (vaikka eri karkeuksia löytyy), joten hiekan lisääminen on suositeltavaa vaihtelun lisäämiseksi.
Talomaali + Hiekka: En itse ole kokeillut, mutta uskoisin tämän olevan hieman taloudellisempi ratkaisu tuohon tekstuurimaaliin verrattuna. Pieneksi ongelmaksi voi koitua maalin ja hiekan oikean suhteen löytäminen. Oman kokemuksen perusteella talomaalit ovat kyllä niin sakeita, että tuon oikean suhteen luulisi löytyvän varsin helposti. Kuten tekstuurimaalissa, itse en turvautuisi tähän vaihtoehtoon ellen olisi tekemässä jotain isoa.
Tapetti: Erinomaista tavaraa rakennusten seinien kuvioimiseen. Erilaisia kohokuviotapetteja on markkinoilla pilvin pimein, joten varmasti jokainen löytää haluamansa kuvion. Hinta vaihtelee aika paljon, joten tapettia kannattaa metsästää rautakauppojen alennusmyyneistä. Talojen seinät saavat kummasti eloa, kun leikkaa tai repii sopivia paloja tapettia ja liima paikoilleen. Parhaaseen tulokseen tullaan, kun häivytetään vielä liimatut tapetin palat osaksi seiniä esim. mainitsemallani pikasiloite + liima -menetelmällä. Kohokuviotapeteissa on vielä sellainen mukava ominaisuus, että kuvio muuttaa peilikuvaksi alkuperäisestä yksinkertaisesti liimaamalla sitä paikoillen väärinpäin. Yksi tapettirulla riittää myös todella pitkäksi aikaa.
Ohut Pahvi/Paksu Paperi: Sopii mainiosti samaa tarkoitukseen kuin tapetti, mutta sopii ehkä paremmin fantasian puolelle. Keskiaikaisiin taloihin ja linnoihin saa mukavasti kiviseinät liimailemalla hieman kaoottisessa järjestyksessä hieman eri kokoisia suorakulmioita seiniin. Loppusilauksen voi tehdä vaikka tekstuurimaalilla. Myös kivetetyt kadut onnistuvat tällä menetelmällä. Tämä on muuten varsin halpa menetelmä. Itse olen käyttänyt pahvia muropaketeista ja vastaavista, myös GWn omat figuboksit ovat vallan mainioita ohuen pahvin lähteitä.
Loppuun vielä pieni varoituksen sana: Hiekka tukkii viemärit todella mukavasti, joten suosittelen putsaamaan työkalut muualla kuin lavuaarissa. Lämmintä vettä kulhossa riittää ihan mukavasti putsaamaan pensselit. Hiekkaisella vedellä voi kastella vaikka kukat tai viskata se mäkeen.
EDIT: Yhdyn tuohon
Baretulin mielipiteeseen skaalasta. Liian karkean hiekan käyttäminen ei ole hyvästä. Hiekkaa kannattaa käyttää tehokeinona noissa yllä mainitsemissani menetelmissä silloin, kun maastonpalanen sitä todella tarvitsee. Jeps.