Sotavasara.net

Hei kaikki!

Tämä on ensimmäinen tarina, jonka laitan tänne sotavasaraan. Tästä tuli vähän lyhyt, mutta kukaan ei ole seppä syntyessään. Olen miettinyt tätä pari päivää, kirjoitusvirheitä voi olla (olen ihminen) . Mutta kommentoikaa ja koittakaa antaa asiallisia kommentteja ja voitteko antaa kouluarvosanan tästä? Kiitos

-------------------------------------------------------------------------------------

Prinssi Iriuksen seikkailut: Örkkilauma

Katsoin suurelta kukkulalta peltoa, jonka sade oli juuri kastellut. Haistoin ilmaa, se ei ollut vielä kovin kosteaa. Auringonlasku valaisi ihanasti peltoa ja tunsin sillä hetkellä, että tämä hetki ei loppuisi koskaan. Ajatukseni katkaisi ääni takaani "Sir, meidän pitäisi lähteä". Se oli palvelijani Amras, hän ei ollut kovinkaan pitkä mutta hän oli vasta nuori. "Matkaan!" huusin miehilleni ja laitoin hevoseni kävelemään. Kolme ratsastajaani lähtivät tiedustelemaan missä örkit ovat ja pian he katosivatkin auringonlaskun valaiseman kukkulan taakse. Amras näkyi olevan pelokas, joten päätin kysyä "Amras, mikä painaa mieltäsi?". Amras oli vähän aikaa hiljaa, mutta hetken päästä hänen murjotuksensa muuttui hymyksi "Sir,
mitä jos emme selviäkkään tästä matkasta ja onko tällä matkalla tarkoituskin?". Päätin rohkaista Amrasia, vaikka tiesin että taistelussa me jäämme häviölle "Kukaan ei sitä tiedä selviämmekö vai emme ja kuolemmehan me kuitenkin joko ajan syömänä tai miekkaan". Hetken kuluttua ratsastajat palaavat, he polvistuvat edessäni "Sir, örkit ovat melkein kukkulan takana, mutta he eivät nähneet meitä". Otin miekkani esiin ja huusin "Aseisiin!" mietin itsekseni "Millä tuskalla oikein ostamme oikein elämisemme?". Kuulin jo örkkien karjunnat kukkulan takaa "Rukolkaa, jos on tarvetta" sanoin miehilleni rohkaistakseni heitä. Katsoin Amrasta, hänen kätensä tärisivät pelosta. Örkit kasaantuivat kukkulan päälle ja huutelivat sotahuutojansa. Örkit lähtevät juoksemaan kukkulaa alas aseita heilutellen. Miehet käskystäni tekevät barrikaadin, jolloin jousimiehet voivat ampua. Örkit iskivät barrikaadiin kuin nuolet maalitauluihin. "Kuninkaan puolesta!" ja lähdi juoksemaan örkkejä päin. Miekkani puri hyvin örkkeihin, olin tappanut aika kasan örkkejä ja katsoin ympärilleni. Näin Amraksen saavan iskun ison örkin kirveestä, Amras kaatui maahan ja iso örkki oli aikomassa tapaa Amraksen, mutta ehdin katkaista miekallani örkin käden. Kirves tippui maahan, örkki yritti lyödä minua lekan näköisellä kädellään. Örkki osui ohi ja katkaisin sen pään. Taistelun loputtua Amras oli huonossa kunnossa, hän ja minä tiesimme ettei hän selviäisi enään. "Sir...", "Minä en selviä, mutta onhan tämä elämä lyhyt...". Amraksen silmät sulkeutuivat ja hänen kätensä veltostuivat. Amras kuoli. Menin taistelu kentälle ja huusin "Miksi?!?" Aurinko laskeutui kukkulan taakse ja päätin että tapan sen örkin joka oli vastuussa tästä.

Kommentoikaa ny pliis!

Ihan mukavaa luettavaahan tuo oli. Ainakin teit sen niin, että siitä on hyvä jatkaa. Lisää tulemaan!

Öhhh... Tässä oli veren makua. Stoori oli stoorina ihan hyvä, mutta siitä jäi uupumaan sekä kirjallisia ansioita että kuvailua. Juoni kulki turhan nopeasti, kappalejakoja oli nolla kappaletta ja dialogi oli vähän tönkköä. Mutta toisaalta tässä oli jotain sellaista ytyä, jota on kiva lukea. Annan arvosanan 7 ja totean, että jatkoa olisi kiva lukea.

EDIT: By the way, mitä rotua nämä henkilöt olivat? Nimet kuulostivat helffeiltä, mutta et sitä sanonut missään vaiheessa.

Tuo stoori hyppäsi yhtäkkiä taistelun keskellä ilma mitään varoitusta. Sitten se loppui yhtä äkkiä. Mutta kyllä se siitä. Harjoitus tekee mestarin. 6 numeroksi.

kiitos parannan ensikerralla .. Toi kertoo ihmisistä iha vinkki vaa..

Minäkin arvostelen tämän vielä..

7+ Alku oli aika hyvä, mutta sitten tämä meni sekavaksi mäiskeeksi ja juoni ei pysynyt enää kasassa. Taistelu kesti kaksi tai kolme lausetta ja siinä kuvailu jäi vähäiseksi. Kirjoitusvirheitä ei ollut liiaksi.

Yhteenveto: + minä-muoto, alku
- sekavuus, minä-muodon käyttö, taistelu, kliseinen loppu

Kyllä, alku oli hieno. Minä pidin tuosta tyylistä kertoa tapahtumia, ja pitää tarina syvällisenä. Mutta homma kaatui loppuun. Taistelu oli aivan liian pian ohi, ja ehkä vähän turhankin dramaattisuuden hakeminen jo tässä vaiheessa näinkin lyhyttä tarinaa ontui hieman. Jos olisit kirjoittanut taistelun paaaljon pidemmäksi, kuvaillen, ja tappanut tuon bretti ( ) äijän vasta sitten, olisi tunnelma toiminut jo paljon paremmin. Mutta, minä pidin. Kuvailutyylisi on mukava, vähän kun petraat vielä juonikuvioiden kirjoittamisessa (tai jaksamisessa ) niin sanon näitä todella näteiksi.

Hö, en ymmärrä, kuinka ensin hehkutetaan melkein kuin "tää on meidän viimeinen taisto". Sitten Amras saa kirveestä, Irius tappaa örkin ja taistelu on ohi. Kuka taistelun voitti? Oliko taistelun päämäärä se, että Amras (kaikista pelokkain ja juuri se jonka odotetaan kuolevan ensimmäisenä) kuolee?
Muuten ihan kelvollista, odotan lisää.

Hyvä tarina ,mutta poista pliis vähän kliseitä seuraavasta tarinasta. Tästä saat arvosanan 8. Muuten lisääppä taisteluihin pituutta. Jatkoa toivon hartaasti.