Salamurhaajan taru- Prologi
Lähetetty: La 03.07.2004 22:07
Väsäsin tämmöse tarinan alun tässä eräänä iltana. Se olis varmaankin alku jonkinlaiselle tarinalle, jos semmoselle kysyntää löytyis. Eli pistäkää tulee kritiikkiä... Ja sitte voitte antaa viel jotai ideoita, vaikka jatkoa koskien...
Prologi
Pesäkolo haisi märältä mullalta ja vanhoilta ulosteilta. Pian tulisi lunta ja ruokaa olisi hankittava, jotta selviytyminen kylmästä talvesta olisi mahdollista, joten lähdin ulos kylmään mukavasta sammaleella pehmustetusta kolosta. Syksyinen ilma oli kostea ja viileä, vaikka aurinko oli jo korkealla ja paistoi kirkkaalta taivaalta. Lähdin haahuilemaan ympäri pohja kasvikkoa etsien itselleni makoisia maapähkinöitä tai mitään syötäväksi kelpaavaa. Tuolla!!! pähkinöitä oli iso pino. Lie mikä olento tuon olikaan kasannut. Juoksin kohti pähkinöitä, olin riemuissani tästä suuresta saaliista!
Tuskaa.
Koko lyhyt elämäni kulki nopeasti silmieni ohitse ja olin paremmassa paikassa... kait.
"Voi perkeleen perkele!" vahvan näköinen mustahaltia huudahti.
"No mitä nyt taas, Magal?" Edellä kulkeva, samaa rotua edustava haltia kysäisi tympääntyneesti aivan kuin toinen haltia olisi valittanut koko lyhyen matkan.
"No voi perkeleen perkele! Tuosta hiirestä jää kyllä hiton moinen tahra kenkääni", Magal tokaisi typerän näköinen virne naamallaan. Todellisuudessa Magalia ei lainkaan kiinnostanut pieni hiiren raato kengän pohjassa, hän nimittäin kulutti muutenkin vapaa aikaansa tallomalla pieniä metsän eläimiä. Päinvastoin hän oli varsin iloinen, sillä hiiri oli juossut kengän alle aivan itsestään eikä Magalin ollut tarvinnut kuluttaa lainkaan aikaa sen etsimiseen.
Toinen haltia huokaisi syvään ja jatkoi kulkemista läpi synkän havumetsän.
Yö saapui. Suuri pyöreä kuu nousi taivaalle ja värjäsi kaiken hopeallaan. Yhdessä kohdassa, lähellä Karond Karia, epätoivon kaupunkia, metsän hopeisen värin kuitenkin rikkoi soihdun valo. Pienen puisen talon ulko seinällä oli useita soihtuja, jotka valaisivat piha-aluetta. Pian ne paloivat loppuun ja kuun valo täytti pihan.
Lintujen laulu kaikui kovana ympäri metsää ja pian puu taloon heräsi elämää.
"Remal! Syömään!" Nais ääni kuului.
Remal nousi laiskasti sängystään ja puki päällensä mustat housut ja rusehtavan paidan, jonka oli saanut miltei vuosi sitten kun oli täyttänyt kahdeksan vuotta. Remal matkusti ulos huoneestaan. Ikkunasta näkyi kuinka hänen isänsä teki jo töitänsä. Hänen isänsä oli metsästäjä, ellei sattunut olemaan sotimassa, niinkuin hän suurimman osan ajasta oli. Remal löntysti ruoka pöytään. "Siinä", Remalin äiti sanoi ja ojensi ruokalautasen Remalille.
Ruokailun jälkeen Remal lähti ulos leikkimään sotaa metsän reunalla olevan kylän poikien kanssa. Remal oli kovin pieni ja heikko mustahaltiaksi, mutta pärjäsi ketteryytensä avulla taisteluissa. Yleensä joukkueita tehdessä suurimmalla osalla ei ollut mitään kiirettä saada Remal joukkoonsa. Sota alueeseen kuului metsän reuna ja pieni kaistale niittyä, joka näin aamuisin oli epämiellyttävän märkä ja liukas. Joukkueet jaettiin ja remal pääsi hyökkääjien puolelle. Puolustajat menivät metsän reunaan ja hyökkääjät jäivät niitylle keskustelemaan strategiasta. Koska strategian teosta ei tullut mitään, päättivät he hyökätä suoraan. Remal oli keskellä joukkoja joukkueen kapteenin vieressä. Huudot kaikuivat metsän reunalla ja hyökkäys käynnistyi. Remal ja kaikki muutkin hyökkäsivät kapteenin johdolla suoraan kohti linjoja. Puolustajat ottivat paremmat asennot ja nostivat puumiekkansa. Rivit törmäsivät ja muutamat epäonnekkaat saivat heti osuman. Remal kuitenkin onnistui väistää lyönti kyyristymällä. Remal hyppäsi olkapää edellä vastustajan mahaan, joka kaatui maahan vatsaansa pidellen. Remal mätkäisi kipeästi maassa makaavaa kylkeen. Remal sulki kaikki ulkopuoliset huudot mielestään ja keskittyi seuraavaan viholliseen joka hyökkäsi sivusta päin miekka iskuvalmiina. Remal astahti sivulle torjui miekan pois tieltään ja survaisi miekan hyökkääjan rintaan. Remal käännähti ympäri ja näki kuinka kaksi poikaa hyökkäsi edestäpäin. Remal löi rynnäkköä vastaan, mutta poika torjui sen helposti. Toinen poika kierähti Remalin sivustaan. Remal torjui hädissään iskuja joka puolelta ja joutui paniikkiin sillä puumiekan osuma sattuu, varsinkin jos sillä lyö mustahaltia, sillä hehän ovat kuuluisia sadismiudestaan. Remal loikkasi taaksepäin, mutta hänen jalkansa osui maassa makaavaan 'kuolleeseen' poikaan. Yhtäkkiä Remal oli selällään ja katsoi puun latvustoja. Miekka ilmestyi Remalin silmien yläpuolelle valmiina iskemään viimeisen iskun. Remalin onnistui kuitenkin kierähtää sivuun miekan hipoessa hänen tunikaansa. Remal löi miekalla toista poikaa polvi taipeeseen. Poika karjahti ja kaatui maahan pidellen polveaan. Remal kiepahti pystyyn. Yhtäkkiä silmissä välähti. Isku oli osunut Remalia suoraan takaraivoon. Hän oli unohtanut toisen pojan vain vähäksi aikaa ja näin oli käynyt. Remal mätkähti maahan. Häntä huippasi. Kaikki pimeni.
"Uudet jengit!" Kuului ääni. Remal nousi pystyyn maattuaan maassa tovin pidellen päätään. Taistelu oli koitunut hyökkääjien tappioksi. Sivustassa piilossa ollut ryhmä oli kiertänyt ja hyökännyt takaapäin. Koko jäljemmässä ollut ryhmä oli kaatunut. Loput olikin sitten mennyt suhtkoht helposti, sillä jos taistelijat menettävät puolet joukoistaan ja heidät on piiritetty ovat he yhtäkuin menetetyt. Joukkueet jaettiin ja taistelut alkoivat uudestaan.
Aurinko oli jo laskeutumassa, kun Remal lopulta lähti kotiinpäin. Hänellä oli mustelmia jokapuolella ja takaraivoon särki vieläkin. Mutta oli se sen arvoista. Remal haaveili usein että hänestä tulisi soturi niinkuin isästäänsäkin (mikä ei sinäänsä ole mahdotonta sillä lähes jokaisella mustahaltialla on taistelijan sielu, jos sielusta nyt voidaan puhua). Armeijoita kasatessa lähes jokainen mustahaltia voidaan saada sotimaan, sillä musta haltiat elävät tuskan ja kärsimyksen aiheuttamisesta. Tie oli suhtkoht pitkä ja Remalin matka kotiin kestäisi puolisen tuntia. Remal tähyili kulkiessaan eläimiä jotka voisi ottaa kiinni. Mustahaltiat näkivät pimeässä varsin hyvin. Ja eläinten kiinni ottaminen oli yleistä nuorison keskuudessa, sillä aina välillä he laittoivat kaksi eläintä suureen häkkiin ja tökkivät niitä piikeillä suututtaen ne, jolloin ne hyökkäsivät toistensa kimppuun. Se oli hyvin verinen harrastus. Remal piti siitä.
Magal ja toinen haltia olivat vakoilleet mökkiä jo jonkin aikaa. He olivat nimittäin saaneet tehtäväkseen noutaa poikia noitahaltioille, suurelle naissoturi lahkolle, jotka palvovat Khainea, mustien haltioiden jumalaa. Pojat vietäisiin Karond Karin orjakaupunkiin, missä heidät koulutettaisiin salamurhaajiksi noita kuningas Malekithin palvelukseen.
"Poika ei ole täällä, Tedor", Magal kuiskasi.
"Hmm... Mennään piiloon ja odotetaan että hän tulee ja sitten kaappaamme hänet", Tedor sanoi.
"Selvä", Magal sanoi ylempiarvoiselle haltia toverilleen.
Pian he jo kyykkivätkin pusikoissa kylältäpäin talolle johtavan mutkikkaan tien varrella.
Remal käveli metsätietä pitkin. Koti valot näkyivät jo Suurien kuusien takana. Tie kääntyi vielä viimeisen kerran ja ohitti pusikon ennen pihaa. Remal astui pihalle soihdun valoon. Kädet tarttuivat Remaliin ja tukkivat hänen suunsa. Remal raahattiin syvemmälle metsään.
To be continued... maybe...
Prologi
Pesäkolo haisi märältä mullalta ja vanhoilta ulosteilta. Pian tulisi lunta ja ruokaa olisi hankittava, jotta selviytyminen kylmästä talvesta olisi mahdollista, joten lähdin ulos kylmään mukavasta sammaleella pehmustetusta kolosta. Syksyinen ilma oli kostea ja viileä, vaikka aurinko oli jo korkealla ja paistoi kirkkaalta taivaalta. Lähdin haahuilemaan ympäri pohja kasvikkoa etsien itselleni makoisia maapähkinöitä tai mitään syötäväksi kelpaavaa. Tuolla!!! pähkinöitä oli iso pino. Lie mikä olento tuon olikaan kasannut. Juoksin kohti pähkinöitä, olin riemuissani tästä suuresta saaliista!
Tuskaa.
Koko lyhyt elämäni kulki nopeasti silmieni ohitse ja olin paremmassa paikassa... kait.
"Voi perkeleen perkele!" vahvan näköinen mustahaltia huudahti.
"No mitä nyt taas, Magal?" Edellä kulkeva, samaa rotua edustava haltia kysäisi tympääntyneesti aivan kuin toinen haltia olisi valittanut koko lyhyen matkan.
"No voi perkeleen perkele! Tuosta hiirestä jää kyllä hiton moinen tahra kenkääni", Magal tokaisi typerän näköinen virne naamallaan. Todellisuudessa Magalia ei lainkaan kiinnostanut pieni hiiren raato kengän pohjassa, hän nimittäin kulutti muutenkin vapaa aikaansa tallomalla pieniä metsän eläimiä. Päinvastoin hän oli varsin iloinen, sillä hiiri oli juossut kengän alle aivan itsestään eikä Magalin ollut tarvinnut kuluttaa lainkaan aikaa sen etsimiseen.
Toinen haltia huokaisi syvään ja jatkoi kulkemista läpi synkän havumetsän.
Yö saapui. Suuri pyöreä kuu nousi taivaalle ja värjäsi kaiken hopeallaan. Yhdessä kohdassa, lähellä Karond Karia, epätoivon kaupunkia, metsän hopeisen värin kuitenkin rikkoi soihdun valo. Pienen puisen talon ulko seinällä oli useita soihtuja, jotka valaisivat piha-aluetta. Pian ne paloivat loppuun ja kuun valo täytti pihan.
Lintujen laulu kaikui kovana ympäri metsää ja pian puu taloon heräsi elämää.
"Remal! Syömään!" Nais ääni kuului.
Remal nousi laiskasti sängystään ja puki päällensä mustat housut ja rusehtavan paidan, jonka oli saanut miltei vuosi sitten kun oli täyttänyt kahdeksan vuotta. Remal matkusti ulos huoneestaan. Ikkunasta näkyi kuinka hänen isänsä teki jo töitänsä. Hänen isänsä oli metsästäjä, ellei sattunut olemaan sotimassa, niinkuin hän suurimman osan ajasta oli. Remal löntysti ruoka pöytään. "Siinä", Remalin äiti sanoi ja ojensi ruokalautasen Remalille.
Ruokailun jälkeen Remal lähti ulos leikkimään sotaa metsän reunalla olevan kylän poikien kanssa. Remal oli kovin pieni ja heikko mustahaltiaksi, mutta pärjäsi ketteryytensä avulla taisteluissa. Yleensä joukkueita tehdessä suurimmalla osalla ei ollut mitään kiirettä saada Remal joukkoonsa. Sota alueeseen kuului metsän reuna ja pieni kaistale niittyä, joka näin aamuisin oli epämiellyttävän märkä ja liukas. Joukkueet jaettiin ja remal pääsi hyökkääjien puolelle. Puolustajat menivät metsän reunaan ja hyökkääjät jäivät niitylle keskustelemaan strategiasta. Koska strategian teosta ei tullut mitään, päättivät he hyökätä suoraan. Remal oli keskellä joukkoja joukkueen kapteenin vieressä. Huudot kaikuivat metsän reunalla ja hyökkäys käynnistyi. Remal ja kaikki muutkin hyökkäsivät kapteenin johdolla suoraan kohti linjoja. Puolustajat ottivat paremmat asennot ja nostivat puumiekkansa. Rivit törmäsivät ja muutamat epäonnekkaat saivat heti osuman. Remal kuitenkin onnistui väistää lyönti kyyristymällä. Remal hyppäsi olkapää edellä vastustajan mahaan, joka kaatui maahan vatsaansa pidellen. Remal mätkäisi kipeästi maassa makaavaa kylkeen. Remal sulki kaikki ulkopuoliset huudot mielestään ja keskittyi seuraavaan viholliseen joka hyökkäsi sivusta päin miekka iskuvalmiina. Remal astahti sivulle torjui miekan pois tieltään ja survaisi miekan hyökkääjan rintaan. Remal käännähti ympäri ja näki kuinka kaksi poikaa hyökkäsi edestäpäin. Remal löi rynnäkköä vastaan, mutta poika torjui sen helposti. Toinen poika kierähti Remalin sivustaan. Remal torjui hädissään iskuja joka puolelta ja joutui paniikkiin sillä puumiekan osuma sattuu, varsinkin jos sillä lyö mustahaltia, sillä hehän ovat kuuluisia sadismiudestaan. Remal loikkasi taaksepäin, mutta hänen jalkansa osui maassa makaavaan 'kuolleeseen' poikaan. Yhtäkkiä Remal oli selällään ja katsoi puun latvustoja. Miekka ilmestyi Remalin silmien yläpuolelle valmiina iskemään viimeisen iskun. Remalin onnistui kuitenkin kierähtää sivuun miekan hipoessa hänen tunikaansa. Remal löi miekalla toista poikaa polvi taipeeseen. Poika karjahti ja kaatui maahan pidellen polveaan. Remal kiepahti pystyyn. Yhtäkkiä silmissä välähti. Isku oli osunut Remalia suoraan takaraivoon. Hän oli unohtanut toisen pojan vain vähäksi aikaa ja näin oli käynyt. Remal mätkähti maahan. Häntä huippasi. Kaikki pimeni.
"Uudet jengit!" Kuului ääni. Remal nousi pystyyn maattuaan maassa tovin pidellen päätään. Taistelu oli koitunut hyökkääjien tappioksi. Sivustassa piilossa ollut ryhmä oli kiertänyt ja hyökännyt takaapäin. Koko jäljemmässä ollut ryhmä oli kaatunut. Loput olikin sitten mennyt suhtkoht helposti, sillä jos taistelijat menettävät puolet joukoistaan ja heidät on piiritetty ovat he yhtäkuin menetetyt. Joukkueet jaettiin ja taistelut alkoivat uudestaan.
Aurinko oli jo laskeutumassa, kun Remal lopulta lähti kotiinpäin. Hänellä oli mustelmia jokapuolella ja takaraivoon särki vieläkin. Mutta oli se sen arvoista. Remal haaveili usein että hänestä tulisi soturi niinkuin isästäänsäkin (mikä ei sinäänsä ole mahdotonta sillä lähes jokaisella mustahaltialla on taistelijan sielu, jos sielusta nyt voidaan puhua). Armeijoita kasatessa lähes jokainen mustahaltia voidaan saada sotimaan, sillä musta haltiat elävät tuskan ja kärsimyksen aiheuttamisesta. Tie oli suhtkoht pitkä ja Remalin matka kotiin kestäisi puolisen tuntia. Remal tähyili kulkiessaan eläimiä jotka voisi ottaa kiinni. Mustahaltiat näkivät pimeässä varsin hyvin. Ja eläinten kiinni ottaminen oli yleistä nuorison keskuudessa, sillä aina välillä he laittoivat kaksi eläintä suureen häkkiin ja tökkivät niitä piikeillä suututtaen ne, jolloin ne hyökkäsivät toistensa kimppuun. Se oli hyvin verinen harrastus. Remal piti siitä.
Magal ja toinen haltia olivat vakoilleet mökkiä jo jonkin aikaa. He olivat nimittäin saaneet tehtäväkseen noutaa poikia noitahaltioille, suurelle naissoturi lahkolle, jotka palvovat Khainea, mustien haltioiden jumalaa. Pojat vietäisiin Karond Karin orjakaupunkiin, missä heidät koulutettaisiin salamurhaajiksi noita kuningas Malekithin palvelukseen.
"Poika ei ole täällä, Tedor", Magal kuiskasi.
"Hmm... Mennään piiloon ja odotetaan että hän tulee ja sitten kaappaamme hänet", Tedor sanoi.
"Selvä", Magal sanoi ylempiarvoiselle haltia toverilleen.
Pian he jo kyykkivätkin pusikoissa kylältäpäin talolle johtavan mutkikkaan tien varrella.
Remal käveli metsätietä pitkin. Koti valot näkyivät jo Suurien kuusien takana. Tie kääntyi vielä viimeisen kerran ja ohitti pusikon ennen pihaa. Remal astui pihalle soihdun valoon. Kädet tarttuivat Remaliin ja tukkivat hänen suunsa. Remal raahattiin syvemmälle metsään.
To be continued... maybe...
Kuvailu oli hienoa ja selkeää, mutta tarinankerronta takkuili hieman. Vaikka idea oli kohdallaan, ja koko teksti täynnä nerokkaita ja omaperäisiä kohtauksia, teksti kulki liian nopeasti eteenpäin, ja ainakin sanaa Remal toistettiin ehkä vähän liikaakin. Ainakin taistelukohtauksessa jokainen virke alkoi sanalla 'Remal'. Myös henkilöitä olisi voinut kuvailla vähän enemmän. En nimittäin tajunnut aina, että minkä ikäisestä, rotuisesta, sukupuolisesta jne. henkilöstä oli kyse milloinkin. Kyllähän sen sitten tajusi, mutta... Noh, joo. Loistava idea, ja loppu oli hyvin kirjoitettu. Jään odottelemaan kyllä jatkoa. 
