40k: Exarchin taisto
Lähetetty: Su 04.07.2004 00:37
Tosiaan, toinen tarinani. Oli se sitten parempi tai huonompi kuin ensimmäinen, en tiedä, mutta olen yrittänyt säilyttää tekstin laadun kirjoittaessani.
Tämä tarina ei ole suoranaisesti jatkoa edelliseen vaan sijoittuu sen eteen. (Novelli Halaendrasta) Vähän niinkuin Star Warseissa
Nauttikaa.
_____________________________________________________
Päivä alkoi pikkuhiljaa hämärtymään auringon aloittaessaan laskuaan horisontin taakse. Taivas oli pilvetön, ja alkoi värjääntyä tummansiniseksi. Laakson aukiota ympäröi muutama kukkula ja metsät. Ruoho ei ollut kokenut vielä taistelua ja kukoisti vehreänä, hieman tallattuna.
Ranannon käveli rauhassa poikki Eldarien leiriytymisalueen. Hän katseli Falconeita kun ohitti rivin raskaampaa kalustoa. Ne makasivat telineillään, näyttäen paljon harmittomammilta mitä ne taistelussa olivat. Ne tulivat syöksyen taivaalta, iskien kuin vihaiset salamat, kadoten heti perään takaisin taivaalle. Ranannon näki kuinka kaikki olivat touhuissaan valmistellen ja korjaillen aseita ja aluksia. Hänen mielensä täytti rauhallisuus, koska hän tiesi seuraavan taistelun olevan vasta monen päivän päästä. Lopulta hän pääsi ryhmänsä luokse, joka keskittyi samoihin toimiin kuin koko muu leiri. Ranannon istahti luotetun ystävänsä, Halaendran viereen. Tämä kiillotti liinalla kypäräänsä, minkä tuuhea mutta tukeva harja heilui jäykästi tuulenvireessä. "Miten sujuu?" Ranannon kysyi Halaendralta. "Tässähän tämä. Tuntuu hienolta pitää hieman taukoa välillä. Muutama päivä elävien kirjoissa lisää." Halaendra vastasi ja hymyili. "Hyvä. Jonkin ajan päästä on ateria. Nälättää. Nähdään siellä, minä lähden vielä käymään tuolla noin." Ranannon sanoi, iski silmää ja vinkkasi Bansheiden suuntaan. Halaendra nauroi samalla kun napsautti aseensa kahvan auki puhdistusta varten. Ranannon käveli Banshee-ryhmä luo. "Hei, kuinka Celinia voi?" Ranannon kysyi pieni huolestus äänensävyssään. "Ei huolta, hän voi hyvin. Lääkkeet ovat tehneet tehtävänsä." Banshee Exarch Tinondra vastasi. "Missäs hän on? Voinko käydä katsomassa?" Ranannon jatkoi. "Toki, tuolla." Tinondra vastasi tyynesti ja osoitti valkoista telttarakennusta.
Ranannon astui teltan ovesta sisään ja näki vain muutaman hyvinvoivalta näyttävän potilaan.
Joukossa oli myös Celinia. Ranannon asteli hänen luokseen. "Iltaa. Kuinka rakas sisareni voi?" Hän kysyi. "Ranannon! Hienoa nähdä sinua. Minä olen kunnossa, ja jalkeilla huomiseen mennessä." Celinia höpötti innostuneena. "Hieno juttu. Ryhmäsi oli huolissaan sinusta, kuin myös minä." Ranannon jatkoi helpottuneena. "No mutta kaikki hyvin, ei tarvetta huolehtia minusta." Celinia sanoi. "Nyt tosin taitaa lääkkeen sivuvaikutukset alkaa, väsyttää." Hän jatkoi ja haukotteli pitkään. "Lepää siskoni." Ranannon sanoi, hymyili ja lähti. Astuessaan teltasta ulos kylmä tuulenhenkäys puhalsi hänen naamalleen. Aurinko oli jo lähes täysin laskeutunut, ja leirissä alkoi olla hämärää. Ranannon käveli Bansheiden ohitse ja huikkasi näille, pannen kaiken charminsa peliin. Hän palasi ryhmänsä pariin, jonka oma leiriytymispaikka oli pääleirin reunalla. Osa ryhmästä oli jo suunnanut syömään, mutta loput, Halaendra mukaanlukien järjestelivät vielä tavaroita, jotka olivat kiirellisen purun johdosta sekaisin. Samalla ohitse käveli rauhallisesti mutta nopealla tahdilla Farseer ja kaksi Warlockia, leirin reunan suuntaan, kadoten jonnekkin telttarakennusten taakse. "Mihinköhän heillä hoppu?" Halaendra ajatteli ääneen kummastunut ilme kasvoillaan. "Sanos se. Jotain tarkistamaan todennäköisesti." Ranannon vastasi tähän hieman väsyneellä äänellä. Häntä alkoi pikkuhiljaa unettamaan, auringon jo kadotessa metsän taakse. Leirin valot syttyivät. Tuli taas kirkasta ja ympärille näki selvästi tehokkaan valaistuksen ansiosta.
Siinä samassa metsän suunnalta leiriin läpi puhalsi jäätävä viima. Ranannonin ytimissä paleli ja kylmät väreet virtasivat hitaasti selkää pitkin. Epäilyksen häivähdys kävi hänen päässään ja hän katsoi pimeän metsän suuntaan. Hän kuitenkin torjui ajatuksensa luokitellen ne väsyneen mielikuvituksensa muokkaamiksi ja käänsi katseensa pois. Kuitenkin vielä pieni epäilevä ajatus kävi Ranannonin mieleen ja hän kääntyi takaisin katsomaan metsään. Yhtäkkiä kova tuulenpuuska puhalsi metsästä uudestaan. Korvia vihlova kiljunnan ja rääynnän sekainen ääni huumasi kuulon samalla kun Ranannon kuuli Farseerin laukaiseman hätäsoinnun. Kaikki ei ollut nyt kunnossa, ja metsästä alkoikin valua epämuodostuneen näköisiä ihmishahmoja. Ranannonin ajatukset katkesivat hetkeksi hänen tuijottaessaan hämillään metsän reunassa olevia möhkäleitä. Sitten hän kuitenkin keräsi itsensä, ja huusi ryhmälleen taistelukomennon. Hän laittoi kypärän päähänsä ja haki taisteluvarusteensa telineestä. Koko muu ryhmä ehti paikalle kokoamaan varusteitaan, osa täysin tietämättöminä tapahtuvasta. Metsässä jyrisi. Puut kaatuivat metsän reunasta kun kookkaat panssarivaunut rymistelivät esiin. Pimennossa välähti, ja samantien muutaman kymmenen metrin päässä räjähti. Epämääräiset telttarakennuksen kappaleet lentelivät ilmaan. "Mitähh...?" Ranannon ihmetteli ääneen ja epävarmasti viittoi ryhmän seuraamaan häntä vähän matkan päässä olevaan ojaan. "Keitä.. Mitä ne ovat?" Halaendra kysyi epätietoisena. "En tiedä, mutta ystäviksi me emme heitä luokittele. Tuli auki!" Ranannon huusi tähän vastaukseksi, nosti pistoolinsa ja esimerkkinä päästi muutamia shurikeneja matkaan. Ryhmä seurasi hänen esimerkkiään ja pilvi sirpalemaisia shurikeneita lensi ilman läpi siivilöiden osuman saaneita. Vihollinen lähestyi kaikesta huolimatta nopeasti ja mitä lähemmäksi ne tulivat, sitä enemmän niitä näytti olevan. "Ei.. tuomittuja.. mutantteja." Ranannon sanoi hiljaa tunnistaessaan vihollisen. "Lähitaisteluvalmius kohta." Ranannon sanoi ryhmälleen ampuen lippaansa tyhjäksi. Hän otti miekkansa esille. Sen kahvaan oli kirjattu viisaita sanoja. Hän tunsi edesmenneen mahdin virtaavan ruumiinsa läpi. Muu ryhmä vapautti katapultin piipun alle kätketyn veitsen, joka ketterästi ponnahti aseen eteen kuin pistimeksi.
Samassa Ranannonin korva meni lähes lukkoon läheisyydessä viholliseen kimppuun hyökänneiden Bansheiden sotahuudosta, joka heidän maskissaan olevan vahvistimen läpäistessä särki viholliselta kuin viholliselta tärykalvot. Kuin taianomaista tanssia, nämä liikkuivat kevyesti vihollisen ympäröimänä, taistellen massoittaista vihollista vastaan. Voimamiekkojen kiiltävät terät välkkyivät kun yhä useampi hävitetty kaatui maahan.
Ranannon käänsi katseensa eteen ja näki mutanttien syöksyvän hyökkäykseen. Hän nousi itse ojasta, pinkaisten ketterään juoksuun näitä vastaan. Hän kohotti miekkansa voimakkaaseen lyöntiin ja iski kertaheilautuksella kaaoksen saastuttaman sotilaan maahan. Halaendra juoksi hänen viereensä, lyöden katapultin perällä toiselta vääristyneeltä sotilaalta niskan poikki. Mutaatiot eivät olleet nopeita iskemään, mutta niiden paljous korjasi tämän puutteen. Ranannon joutui torjumaan sivulta tulevan lyönnin miekallaan, ja samalla potkaisemaan edessään olevan vihollisen kauemmaksi. Tuskanhuuto hänen vierestään herpaannutti hänen keskittymisensä ja hän katsoi kuinka Halaendra putosi maahan. Ranannon ei ehtinyt tehdä mitään tajutessaan vihollisen viimeistelevän tämän kohta. Siinä samassa jälleen tuo niveliä tärisyttävä sotahuuto kuului joukon takaa ja hänen edestään läpi ilman hyppäsi Banshee joka kuin ohimennen löi kappaleiksi kaksi mutanttia ennenkuin ampui pistoolillaan Halaendraa uhanneen tuholaisen. Vihollisen ruumiita lenteli ympäriinsä Ranannonin edessä kun Banshee Exarch Tinondra pyöri edestakaisin kaksiteräisen Teloittajansa kanssa. Tuo hetki oli Ranannonille kuin tauko ja hän veti henkeä ensimmäistä kertaa moneenkymmeneen sekuntiin. Hänen hengenvetonsa jäi kuitenkin vain puolitiehen metsässä leimahtavan välähdyksen häikäistessä hänen silmänsä. Aika tuntui pysähtyvän Ranannonin päässä, mutta se ei ollut pelastavaa. Puolen sekunnin päästä kirkas keltainen kaikenpeittävä valo sokaisi hänet ja hän tunsi kuinka voimakas räjähdys lennätti hänet monen metrin korkeuteen. Ajatus oli pysähtynyt Ranannonin päässä hänen mätkähtäessään selälleen maahan. Hän katsoi taivaalle, jossa pieni tähti näytti kirkastavan valoaan hänelle, kuitenkin peittyen pilvien alle hetken päästä. Voima hänen ruumiistaan hiipui ja Ranannon siirtyi tajuttomuuteen..
-Ghosty
Tämä tarina ei ole suoranaisesti jatkoa edelliseen vaan sijoittuu sen eteen. (Novelli Halaendrasta) Vähän niinkuin Star Warseissa
Nauttikaa.
_____________________________________________________
Päivä alkoi pikkuhiljaa hämärtymään auringon aloittaessaan laskuaan horisontin taakse. Taivas oli pilvetön, ja alkoi värjääntyä tummansiniseksi. Laakson aukiota ympäröi muutama kukkula ja metsät. Ruoho ei ollut kokenut vielä taistelua ja kukoisti vehreänä, hieman tallattuna.
Ranannon käveli rauhassa poikki Eldarien leiriytymisalueen. Hän katseli Falconeita kun ohitti rivin raskaampaa kalustoa. Ne makasivat telineillään, näyttäen paljon harmittomammilta mitä ne taistelussa olivat. Ne tulivat syöksyen taivaalta, iskien kuin vihaiset salamat, kadoten heti perään takaisin taivaalle. Ranannon näki kuinka kaikki olivat touhuissaan valmistellen ja korjaillen aseita ja aluksia. Hänen mielensä täytti rauhallisuus, koska hän tiesi seuraavan taistelun olevan vasta monen päivän päästä. Lopulta hän pääsi ryhmänsä luokse, joka keskittyi samoihin toimiin kuin koko muu leiri. Ranannon istahti luotetun ystävänsä, Halaendran viereen. Tämä kiillotti liinalla kypäräänsä, minkä tuuhea mutta tukeva harja heilui jäykästi tuulenvireessä. "Miten sujuu?" Ranannon kysyi Halaendralta. "Tässähän tämä. Tuntuu hienolta pitää hieman taukoa välillä. Muutama päivä elävien kirjoissa lisää." Halaendra vastasi ja hymyili. "Hyvä. Jonkin ajan päästä on ateria. Nälättää. Nähdään siellä, minä lähden vielä käymään tuolla noin." Ranannon sanoi, iski silmää ja vinkkasi Bansheiden suuntaan. Halaendra nauroi samalla kun napsautti aseensa kahvan auki puhdistusta varten. Ranannon käveli Banshee-ryhmä luo. "Hei, kuinka Celinia voi?" Ranannon kysyi pieni huolestus äänensävyssään. "Ei huolta, hän voi hyvin. Lääkkeet ovat tehneet tehtävänsä." Banshee Exarch Tinondra vastasi. "Missäs hän on? Voinko käydä katsomassa?" Ranannon jatkoi. "Toki, tuolla." Tinondra vastasi tyynesti ja osoitti valkoista telttarakennusta.
Ranannon astui teltan ovesta sisään ja näki vain muutaman hyvinvoivalta näyttävän potilaan.
Joukossa oli myös Celinia. Ranannon asteli hänen luokseen. "Iltaa. Kuinka rakas sisareni voi?" Hän kysyi. "Ranannon! Hienoa nähdä sinua. Minä olen kunnossa, ja jalkeilla huomiseen mennessä." Celinia höpötti innostuneena. "Hieno juttu. Ryhmäsi oli huolissaan sinusta, kuin myös minä." Ranannon jatkoi helpottuneena. "No mutta kaikki hyvin, ei tarvetta huolehtia minusta." Celinia sanoi. "Nyt tosin taitaa lääkkeen sivuvaikutukset alkaa, väsyttää." Hän jatkoi ja haukotteli pitkään. "Lepää siskoni." Ranannon sanoi, hymyili ja lähti. Astuessaan teltasta ulos kylmä tuulenhenkäys puhalsi hänen naamalleen. Aurinko oli jo lähes täysin laskeutunut, ja leirissä alkoi olla hämärää. Ranannon käveli Bansheiden ohitse ja huikkasi näille, pannen kaiken charminsa peliin. Hän palasi ryhmänsä pariin, jonka oma leiriytymispaikka oli pääleirin reunalla. Osa ryhmästä oli jo suunnanut syömään, mutta loput, Halaendra mukaanlukien järjestelivät vielä tavaroita, jotka olivat kiirellisen purun johdosta sekaisin. Samalla ohitse käveli rauhallisesti mutta nopealla tahdilla Farseer ja kaksi Warlockia, leirin reunan suuntaan, kadoten jonnekkin telttarakennusten taakse. "Mihinköhän heillä hoppu?" Halaendra ajatteli ääneen kummastunut ilme kasvoillaan. "Sanos se. Jotain tarkistamaan todennäköisesti." Ranannon vastasi tähän hieman väsyneellä äänellä. Häntä alkoi pikkuhiljaa unettamaan, auringon jo kadotessa metsän taakse. Leirin valot syttyivät. Tuli taas kirkasta ja ympärille näki selvästi tehokkaan valaistuksen ansiosta.
Siinä samassa metsän suunnalta leiriin läpi puhalsi jäätävä viima. Ranannonin ytimissä paleli ja kylmät väreet virtasivat hitaasti selkää pitkin. Epäilyksen häivähdys kävi hänen päässään ja hän katsoi pimeän metsän suuntaan. Hän kuitenkin torjui ajatuksensa luokitellen ne väsyneen mielikuvituksensa muokkaamiksi ja käänsi katseensa pois. Kuitenkin vielä pieni epäilevä ajatus kävi Ranannonin mieleen ja hän kääntyi takaisin katsomaan metsään. Yhtäkkiä kova tuulenpuuska puhalsi metsästä uudestaan. Korvia vihlova kiljunnan ja rääynnän sekainen ääni huumasi kuulon samalla kun Ranannon kuuli Farseerin laukaiseman hätäsoinnun. Kaikki ei ollut nyt kunnossa, ja metsästä alkoikin valua epämuodostuneen näköisiä ihmishahmoja. Ranannonin ajatukset katkesivat hetkeksi hänen tuijottaessaan hämillään metsän reunassa olevia möhkäleitä. Sitten hän kuitenkin keräsi itsensä, ja huusi ryhmälleen taistelukomennon. Hän laittoi kypärän päähänsä ja haki taisteluvarusteensa telineestä. Koko muu ryhmä ehti paikalle kokoamaan varusteitaan, osa täysin tietämättöminä tapahtuvasta. Metsässä jyrisi. Puut kaatuivat metsän reunasta kun kookkaat panssarivaunut rymistelivät esiin. Pimennossa välähti, ja samantien muutaman kymmenen metrin päässä räjähti. Epämääräiset telttarakennuksen kappaleet lentelivät ilmaan. "Mitähh...?" Ranannon ihmetteli ääneen ja epävarmasti viittoi ryhmän seuraamaan häntä vähän matkan päässä olevaan ojaan. "Keitä.. Mitä ne ovat?" Halaendra kysyi epätietoisena. "En tiedä, mutta ystäviksi me emme heitä luokittele. Tuli auki!" Ranannon huusi tähän vastaukseksi, nosti pistoolinsa ja esimerkkinä päästi muutamia shurikeneja matkaan. Ryhmä seurasi hänen esimerkkiään ja pilvi sirpalemaisia shurikeneita lensi ilman läpi siivilöiden osuman saaneita. Vihollinen lähestyi kaikesta huolimatta nopeasti ja mitä lähemmäksi ne tulivat, sitä enemmän niitä näytti olevan. "Ei.. tuomittuja.. mutantteja." Ranannon sanoi hiljaa tunnistaessaan vihollisen. "Lähitaisteluvalmius kohta." Ranannon sanoi ryhmälleen ampuen lippaansa tyhjäksi. Hän otti miekkansa esille. Sen kahvaan oli kirjattu viisaita sanoja. Hän tunsi edesmenneen mahdin virtaavan ruumiinsa läpi. Muu ryhmä vapautti katapultin piipun alle kätketyn veitsen, joka ketterästi ponnahti aseen eteen kuin pistimeksi.
Samassa Ranannonin korva meni lähes lukkoon läheisyydessä viholliseen kimppuun hyökänneiden Bansheiden sotahuudosta, joka heidän maskissaan olevan vahvistimen läpäistessä särki viholliselta kuin viholliselta tärykalvot. Kuin taianomaista tanssia, nämä liikkuivat kevyesti vihollisen ympäröimänä, taistellen massoittaista vihollista vastaan. Voimamiekkojen kiiltävät terät välkkyivät kun yhä useampi hävitetty kaatui maahan.
Ranannon käänsi katseensa eteen ja näki mutanttien syöksyvän hyökkäykseen. Hän nousi itse ojasta, pinkaisten ketterään juoksuun näitä vastaan. Hän kohotti miekkansa voimakkaaseen lyöntiin ja iski kertaheilautuksella kaaoksen saastuttaman sotilaan maahan. Halaendra juoksi hänen viereensä, lyöden katapultin perällä toiselta vääristyneeltä sotilaalta niskan poikki. Mutaatiot eivät olleet nopeita iskemään, mutta niiden paljous korjasi tämän puutteen. Ranannon joutui torjumaan sivulta tulevan lyönnin miekallaan, ja samalla potkaisemaan edessään olevan vihollisen kauemmaksi. Tuskanhuuto hänen vierestään herpaannutti hänen keskittymisensä ja hän katsoi kuinka Halaendra putosi maahan. Ranannon ei ehtinyt tehdä mitään tajutessaan vihollisen viimeistelevän tämän kohta. Siinä samassa jälleen tuo niveliä tärisyttävä sotahuuto kuului joukon takaa ja hänen edestään läpi ilman hyppäsi Banshee joka kuin ohimennen löi kappaleiksi kaksi mutanttia ennenkuin ampui pistoolillaan Halaendraa uhanneen tuholaisen. Vihollisen ruumiita lenteli ympäriinsä Ranannonin edessä kun Banshee Exarch Tinondra pyöri edestakaisin kaksiteräisen Teloittajansa kanssa. Tuo hetki oli Ranannonille kuin tauko ja hän veti henkeä ensimmäistä kertaa moneenkymmeneen sekuntiin. Hänen hengenvetonsa jäi kuitenkin vain puolitiehen metsässä leimahtavan välähdyksen häikäistessä hänen silmänsä. Aika tuntui pysähtyvän Ranannonin päässä, mutta se ei ollut pelastavaa. Puolen sekunnin päästä kirkas keltainen kaikenpeittävä valo sokaisi hänet ja hän tunsi kuinka voimakas räjähdys lennätti hänet monen metrin korkeuteen. Ajatus oli pysähtynyt Ranannonin päässä hänen mätkähtäessään selälleen maahan. Hän katsoi taivaalle, jossa pieni tähti näytti kirkastavan valoaan hänelle, kuitenkin peittyen pilvien alle hetken päästä. Voima hänen ruumiistaan hiipui ja Ranannon siirtyi tajuttomuuteen..
-Ghosty
So called, huono suomen kieli.